Koetelkaa kaikki (paitsi helluntailaisuus)

Tilaan edelleen Ristin Voittoa, koska sitä lukemalla pysyy joten kuten kärryillä siitä, mitä helluntaimaailmaan kuuluu. Yleensä selata plärään sen läpi suhteellisen nopeasti ja luen vain poikkeuksellisen kiinnostavat jutut. Ne kiinnostavat jutut ovatkin sitten yleensä sellaisia, että pulssi vähän nousee.

Usko Katon pääkirjoitus, Löytyykö arvioitavaa?, tuo mainiosti esiin niitä seikkoja, joiden suhteen helluntailiike tuntuu olevan täydellisen sokea. No, löytyykö? Eipä juuri, meillä on kaikki aika hyvin. Ne ovat nuo muut, jotka vetävät överiksi. Mutta onko näin? Usko Katto aloittaa tekstinsä näin:

Helluntaiherätyksen luonteeseen on aina kuulunut hengellisen kokemisen vapaus. Seurakunnissa on vaalittu Hengen vapautta ja siksi sallittu jossain määrin myös armolahjojen käyttöön liittyviä ylilyöntejä. On ymmärretty, että liian tiukka kontrolli voi lopettaa armolahjojen toiminnan.

Tämä katkelma ja sieltä erikseen lihavoimani pätkä esittävät käytännössä seuraavanlaisen ajatuksen:

Armolahjojen käytössä ylilyönnit ovat tietyissä rajoissa ok, tai – jos ne eivät ole ok – ainakin välttämätön paha, joka pitää sietää siihen puuttumatta, jotta todelliset armolahjat eivät lakkaisi toimimasta.

Ylilyönti on huono sana. Se olettaa, että ongelma on siinä, että joko Pyhä Henki käy ylikierroksilla, tai sitten välikappale ylireagoi hengeltä saamaansa ärsykkeeseen ja menettää itsehillintänsä ja -hallintansa. Kyse ei ole liiallisuudesta, vaan valheellisuudesta. Jos käytäntö tai oppi ei kestä raamatullista tarkastelua, se ei ole Jumalan Hengestä lähtöisin.

Manifestaatiot ovat joko todellisia, tai sitten ne eivät ole. Todellinen Pyhän Hengen ilmentymä linjautuu aina täydellisesti Raamatun asettamiin rajoitteisiin ja valheellinen poikkeaa niistä. Todellinen Pyhän Hengen ilmentymä ilmentää totuutta ja rakkautta totuuteen järjestyksen ja itsehillinnän ilmapiirissä. Valheellinen ilmentymä ilmentää tottelemattomuutta ja kapinallisuutta Raamatun sanaa vastaan.

Tästä syntyy suorastaan absurdi dilemma, jonka olen muotoillut kysymyksen muotoon: kuinka paljon valhetta pitää sallia, ettei todellinen ja oikea mene siinä samalla?

Mike Bickle on sanonut, että 80% hänen kohtaamistaan hengen manifestaatioista on vääriä, mutta että se ei haittaa häntä. Itse en sallisi valhetta yhtään. Valhe ei rakenna ketään, eikä edistä Jumalan valtakunnan tarkoitusperiä. Jokainen valheellinen manifestaatio pitää hylätä ja kaikki tottelematon käytös pitää kieltää.

Paavali ei ollut huolissaan todellisten armolahjojen puolesta kieltäessään vääränlaisen armolahjojen käytön korinttolaisilta. Jos Jumala todella on kaikkivaltias ja jos Pyhällä Hengellä todella on oikeus jakaa lahjoja oman mielihalunsa ja omien tarkoitusperiensä mukaan, silloin kenelläkään ei ole mitään sanomista, antoi Hän niitä tai ei. Mutta helluntailaisuuteen ei koskaan ole kuulunut vahva oppi Jumalan kaikkivaltiudesta, vaan ihminen tuntuu aina olevan se, joka sanoo viimeisen sanan ja tekee tyhjäksi kaiken, mitä Jumala niin kovasti haluaisi tehdä.

Usko katto kirjoittaa pääkirjoituksessaan:

… ilman Pyhän Hengen toiminnan korostamista seurakunnilla ei ole mitä koetella, ja niiltä puuttuu itse arvioitava asia: Hengen ilmenemismuodot. Oppi voi muuttua niin puhtaaksi, ettei siinä enää tuoksu elämän maku.

Käsitys, että arvointi koskee vain hengen manifestaatioita, on väärä. Arviointi on aloitettava niistä oppirakenteista, jotka mahdollistavat epäraamatulliset tavat ja käytännöt. Helluntailaisuus on koeteltava läpi kotaisin. Jokainen kivi on käännettävä. Jokainen saarnapöntöstä julistettava sana on punnittava. Jokainen oppi on purettava atomeiksi. Jokainen käytäntö on perattava ja jokaisen tradition lähtökohdat on tarkasti tutkittava. Hengen ilmentymien arvioinnista aletaan puhua vasta sen jälkeen, jos niitä siinä kohtaa vielä ilmenee.

Puhutaan paljon siitä, että on pidettävä se, mikä on hyvää. Pitäisi olla sanomattakin selvää, että samalla on tykkänään ja kerta kaikkiaan hylättävä ja kiellettävä se, mikä ei ole. Mutta sitä ei olla halukkaita tekemään, koska halu vaeltaa näkemisessä uskon sijaan on liian voimakas. Rodney Howard-Brownen tiedetään sanoneen, että hänelle on ihan sama, tekeekö perkele vai Jumala, kunhan jotakin tapahtuu. Pyhän Hengen näkyvien ilmentymisten tavoitteleminen hinnalla millä hyvänsä on tie, joka johtaa pois totuudesta ja eksytykseen.

Niin kauan kuin sallitaan yhtään epämääräisiä, valheellisia ja epäraamatullisia oppeja ja käytäntöjä, helluntailaisuus luisuu alinomaa kohti äärikarismaattisuutta. Se on väistämätöntä, koska helluntailaisuuden ja äärikarismaattisuuden eroissa on pitkälti kyse manifestaatioiden määrässä ja laadussa. Kun oman linjan perustelu on höveliä ja epäjohdonmukaista, ei pitäisi olla mitään sanomista muiden oppeihin ja käytäntöihin.

Onko reformi mahdollinen? Onko kurssi käännettävissä? Nähdäkseni ainut tapa, jolla touhuun saadaan joku roti, on se, että kaikki helluntailaisuuden teologiset erityispiirteet hylätään epäraamatullisina. Helluntailaisuudesta ei jää silloin mitään jäljelle. Minua se ei haittaisi lainkaan.

Advertisement