Tarvitsemme tasokkaampaa teologista keskustelua

Otin kantaa pari viikkoa sitten ilmestyneeseen mielipidekirjoitukseen Ristin Voiton mielipidepalstalla, jossa Alajärven Helluntaiseurakunnan pastori Tommi Rimpeläinen ja Kuusamon Helluntaiseurakunnan pastori Matti Lappalainen pohtivat keskustelukulttuuria. Alkuperäinen vastineeni oli liian pitkä, joten päätoimittaja Leevi Launonen pyysi minua lyhentämään sitä, mikä ei ole millään tavalla kohtuuton pyyntö. Tänään postiluukusta kolahti Ristin Voitto, jossa kirjoitukseni oli julkaistu. Valitettavasti toimitus oli ottanut asiakseen stilisoida kirjoitustani paikoitellen sen verran raskaalla kädellä, että suuhuni pantiin sellaista, mitä en sanoisi.

Tässä on alkuperäinen lyhentämätön versio:

Pastorit Tommi Rimpeläinen ja Matti Lappalainen peräänkuuluttivat Ristin Voiton mielipideosastolla avointa keskustelukulttuuria. Kirjoituksessa minua häiritsee keskustelukulttuurin kahtiajaon määritelmä. Positiivista keskustelukulttuuria kuvaillaan sanoilla aito, avoin ja syvällinen. Negatiivinen keskustelukulttuuri on luonnollisesti noiden vastakohta. Valitettavasti kirjoittajat ovat valinneet sille yleissanaksi sanan ”teologinen”. Onko teologinen väittely eskatologiasta tai naisten asemasta siis teennäistä, pinnallista ja kapeakatseista? Ja onko varmaa, että jokin kuumaksi äitynyt väittely todella oli teologista?

Rimpeläisen ja Lappalaisen käsitys avoimesta keskustelukulttuurista ei vaikuta minusta lainkaan avoimelta, vaan suorastaan ohjailevalta. Avoimuuden periaate ei päälauseessa rajoita keskustelun aiheita: kaikesta pitää pystyä keskustelemaan ja kaikki pitäisi pystyä haastamaan. Se on hyvä. Sen sijaan sivulauseessa rajoitetaan sitä, millaisia argumentteja saisi tai tulisi käyttää, että keskustelu täyttäisi avoimuuden kriteerit: ”teologiset” argumentit eivät ole sellaisia, vaan niillä on negatiivisia seurauksia laajemman keskustelun käymiselle. Esille ei tule, miten täsmälleen teologisin argumentein keskustelu rajoittaa keskustelun avoimuutta. Jos kyse on siitä, että keskusteluun on vaikea osallistua, koska kovin harva taitaa teologisen argumentoinnin ja osapuolten välinen tasoero saa aikaan ”teologista inttämistä”, ratkaisu ei todellakaan ole keskustelun tyhmistäminen, vaan ryhtiliike; on raamatullista kyetä jäsentämään raamatullisin ja objektiivisin argumentein mitä uskoo ja miksi ja on jokaisen pastorin velvollisuus edesauttaa tuota kykyä (1. Piet. 3:15, Joh. 21:17, 1. Tim. 3:2).

Mutta millä ihmeen argumenteilla väittelyä sitten pitäisi käydä? Millaisilla argumenteilla kirjoittajien Volvo- ja Nissan-fanitukset sitten pehmenisivät? Jos avointa keskustelukulttuuria tavoitellaan, on tunnustettava myös se tosiasia, että kaikki argumentit eivät ole yhtä hyviä. Minun argumenttini, että Ford on parempi, koska se on parempi ajaa, on säälittävä argumentti, koska en esinnäkään ole koskaan ajanut ainuttakaan Volvoa saati Nissania, mutta myös siksi, koska se perustuu subjektiiviselle mielipiteelle siitä, mitä ”hyvä ajaa” tarkoittaa. Jos minulla olisi esittää objektiivista dataa esimerkiksi halvemmista kilometrikohtaisista kustannuksista tai suotuisista vikatilastoista, minulla olisi järkevä argumentti, jolla voisin osallistua keskusteluun. Mutta koska minulla ei ole tarjota sellaista dataa, ehkäpä pidän mieluummin läpeni tyystin kiinni (San. 17:3).

Sama pätee väittelyyn kaikista asioista, mitä elämään ja jumalisuuteen tulee. Hedelmällisin keskustelu käydään aina teologisin argumentein. Teologialla on väliä, koska kaikki mitä uskomme, on joko traditiota tai teologiaa. Opillinen identiteetti määräytyy sen mukaan. Se, onko jokin asia väittelyn arvoinen, on väittely itsessään. Jos tarkoituksemme todella on alistaa kaikki sanamme, tekomme ja ajatuksemme kuuliaisiksi Kristukselle, miten muuten sen muka teemme, kuin tekemällä kaiken alamaiseksi Raamatun Sanalle? Tällöin perimmäiseksi perusteluksi asiassa kuin asiassa tulee: koska Raamattu sanoo. Ja se on oikein ja se on hyvä. Tuolta pohjalta keskustelu voi edetä; seuraavaksi voidaan tarkastella argumentteina käytettyjen raamatunkohtien ja niiden tulkinnan soveltuvuutta kannan perusteluun. Tähän kaikkeen tarvitsemme teologiaa.

Kuten autokeskusteluanalogiasta jo totesin, myös kaikissa muissa keskustelun- ja väittelynaiheissa pitäisi pystyä toteamaan, että kaikilla ei yksinkertaisesti ole riittävästi tietoa aiheesta, pystyäkseen hedelmällisesti keskustelemaan tai väittelemään siitä. Miksi puutteelliseen informaatioon, ennakkoluuloihin tai subjektiivisiin kokemuksiin perustuvia argumentteja muka pitäisi kunnioittaa? Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, kuinka arvottomia ja turhanpäiväisiä sellaiset ovat verrattuna informoituihin raamatullisiin argumentteihin, joiden muodostamiseen on voitu käyttää jopa vuosien työpanos. Toisaalta Rimpeläinen ja Lappalainen kyllä tunnustavat kirjoituksessaan kokemukseen perustuvien argumenttien olevan keskustelua rajoittava tekijä. Jäljelle jää silloin vain pragmaattinen argumentointi: jos voidaan osoittaa, että jokin tuottaa tuloksia, se on hyvä.

Huonoon argumentointiin syyllistytään jatkuvasti aidan molemmilla puolilla, koski polemiikki mitä tahansa; toiset vastustavat Patrick Tiaista koska hän on liian iloinen ja toiset kokevat hänen toiminnassaan ”väärän hengen.” Rimpeläisen ja Lappalaisen puoltava argumentti ei ole paljoa parempi: katsokaas kun Kathryn Kuhlman ja Niilo Ylivainio. Mitä kaikkea voisimmekaan oppia. Mutta vaikka keskustelu kirvoittaisikin suurimmaksi osaksi vain sellaisia argumentteja, jotka eivät minkään standardin mukaan ansaitsisi edes tulla kuulluiksi, se ei tarkoita, että fakta-argumentteja kyseisestä aiheesta ei ole ja siksi aiheesta ei kannattaisi keskustella.

Lisäksi yleisesti syyllistytään asioiden vastustamiseen ilman riittävää tietoa ja kun niistä yritetään keskustella, osapuolet puhuvat toistensa ohi, esittävät karikatyyrejä siitä, mitä toinen uskoo ja kumoavat niitä. Esimerkiksi ne, jotka eivät usko nyky-Israelin olevan Raamatun profetioiden täyttymys, leimataan järjestään ”korvausteologeiksi” ja perisyntiin uskovat ”luterilaisiksi”. Näidenkin olkinukkien purkamiseksi olisi antauduttava ”teologiseen inttämiseen”, mutta koska se ei ole Lappalaisen ja Rimpeläisen mielestä ”aitoa, syvällistä ja avointa” keskustelua, taidamme olla pattitilanteessa.

Rimpeläinen ja Lappalainen ovat itse luoneet keskustelukulttuurista olkinuken. Ongelma ei ole siellä, missä he väittävät. Inttämisestä on kyse silloin, kun esimerkiksi Raamatulla perusteleva yrittää vakuuttaa tunneargumentilla perustelevaa. Tällöin keskustelijat ovat eri tasoilla, eikä keskustelu voi koskaan olla hedelmällistä, koska kumpikin kokee puhuvansa seinälle. Ainut oikea ratkaisu on tasonnosto keskustelussa, eikä suinkaan rimanlasku. Keskustelua tulee käydä raamatullisin argumentein, vastapuolta kuunnellen, välttelemättä aiheita, antamatta periksi ja väistelemättä. Aina kun kaksi osapuolta on eri mieltä jostakin, he ovat omasta mielestään oikeassa ja toinen osapuoli on siten automaattisesti väärässä. Siitä on turha loukkaantua. Yhteiskunnallisen kehityksen ottaminen mittakepiksi sille, mihin suuntaan seurakunnan tulisi edetä ihan missä tahansa asiassa, on pahimman luokan virhe. Raamatun tulee olla ainoa totuuden standardi.

 

 

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Tarvitsemme tasokkaampaa teologista keskustelua

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s