Näkökulmia uskon loppumiseen

Luin tänä aamuna YLEn uutisista tämän artikkelin: Kolme muslimia, joiden usko loppui

Ensinnäkin minua on jo pitkän aikaa ärsyttänyt YLEn sisällön taso, tai oikeastaan tasoa enemmän, sisällön värittyneisyys ja tarkoituksenhakuisuus. Kun YLEn etusivun uutisotsikoita katsoo, ei voi kuin ihmetellä, että missäs ne uutiset ovat. Nämähän ovat pelkkiä mielipidekirjoituksia. Ja ajatella, etten maksa edes vapaaehtoisesti YLEn toimittajille heidän mielipiteidensä kuulemisesta, vaan pakosta. Ja vaikka sulkisin silmäni, tunkisin sormet korviini ja huutaisin LAALAALAALAALAA, maksaa pitää silti.

Tuossa mainitsemassani artikkelissa kolme muslimia kertoo syistään luopua islamista ja kääntyä kristityksi. Eritoten ensimmäinen todistus rohkaisee uskomaan, että sen antaja on todella syntynyt uudesti. Aika tietysti näyttää todellisen asianlaidan itsekunkin kohdalla.

Jutun otsikointi antaa kuitenkin ensimmäisen viitteen siitä, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Muslimeja, joiden usko loppui? Miten niin loppui? Nähdäkseni ei loppunut, vaan löysi todellisen kohteen.

Todistusten jälkeen alkava osuus, jossa Suomen islamilaisen yhdyskunnan imaami Anas Hajjar kommentoi kääntyneiden motivaatiota kääntyä pois islamista. Hänen mukaansa kääntyminen ei perustunut yhdenkään kohdalla faktoihin tai syvälliseen islamin tuntemiseen. Kaikesta jää pinnalle kellumaan mielikuva, että on valitettavaa ja sääli, että nuo kolme luopuivat väärin perustein jostakin, jolla olisi ollut heille vielä annettavaa.

Imaami Hajjarin väitteet siitä, että islamista luopumisen rangaistus ei ole kuolema ja että islam ei ole eksklusivistinen uskonto, eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Jos ja kun kerta islamin olemus määräytyy profeetta Muhammedin elämän ja tekojen mukaan ja todellinen muslimi imitoi kaikessa häntä, ei muuhun johtopäätökseen voi tulla. Lisäksi hänen argumentaationsa on sitä tyypillistä putkinäköistä osastoa, jossa ei käsitellä Koraanin väkivaltaan kehottavia katkelmia, vaan esitetään sen sijaan epärehellisesti kontekstistaan irrotetuilla irtojakeilla, että Koraani sanookin päinvastoin, luottaen siihen, ettei kukaan kuitenkaan tarkista.

Minä en ole islam asiantuntija, mutta apologi David Wood on yksi parhaita. Hän tuo piikikkäillä videoillaan esiin islamin epäjohdonmukaisuuksia ja näyttää toteen, etteivät edes islamin uskonoppineet ole huolellisia pyhän kirjansa kanssa. Tässä on hyvä esimerkki (näihin jää sitten koukkuun):

Mutta näinhän se menee, että kun kristitty kääntyy muslimiksi, annetaan valtaisat alpoodit ja onnitellaan ennakkoluulottomuudesta ja kulttuurillisesta avoimuudesta, mutta kun muslimi kääntyy kristityksi, osoitellaan sormella, ihmetellään ja paheksutaan. Se johtuu tietysti siitä, että kristinusko, tai oikeastaan se harmaa ja sisällötön mielikuva, mikä siitä on jumalattomille sen maallistumisen ja mauttomaksi käymisen myötä muodostunut, on niin tuttu ja tylsä ja siksi luotaantyötävä ja vastenmielinen. Hyvä me, me eksoottiset maailmankansalaiset!

Aikaisemmin viikolla vastaan tuli kuitenkin toisenlainen todistuspuheenvuoro, jossa nilsiäläinen Mökkihöperö-nimimerkkiä käyttävä mies kertoo elämästään helluntailaisena, kuinka hän luopui siitä ja kuinka hän ei usko enää Jumalaan lainkaan.

Onko tässä nyt sitten kyse ”uskon loppumisesta”?

Ei. Ei ole.

Reformoidun opin mukaan (ja myös luterilaisen) usko on jotakin, minkä Jumala luo ihmiseen. Kun puhutaan uudestisyntymästä, kyseessä on kokonaisvaltainen muutos ihmisen sisimmässä. Sama voima, joka herätti Jeesuksen kuolleista, luo uudeksi jokaisen uskovaisen. Hänestä tulee uusi luomus. Reformoitu distinktiivi on, että usko edellyttää uudestisyntymistä. Ihmisen on ensin uudestisynnyttävä ja vasta sitten hän kykenee uskomaan (Joh. 3:3).

Nyt kysymys kuuluukin: kun ihmisestä kerran on tullut uusi luomus, miten hänestä voi tulla taas vanha luomus? Jos entinen on kadonnut, miten se voi koskaan tulla takaisin (2. Kor. 15:17)? Vastaus: ei mitenkään.

Murheellista herra Mökkihöperön kohdalla on se, että hän on ymmärtänyt täysin kaiken, mitä hänelle on opetettu. Hän referoi erittäin totuudenmukaisesti kaikki keskeiset helluntailaiset opit siitä, kuinka ihminen pelastuu, mikä on Pyhän Hengen rooli pelastetun ihmisen elämässä ja niin edelleen. Hän ei vääristele, eikä heitä hatusta mitään ilmeisen valheellisia ”kristityt ovat kannibaaleja” -osaston väitteitä. Mutta kun usko loppuu, nähdään mihin kesken loppunut usko perustui. Sama Jumala, joka loi uskon ihmisen sisimpään, nimittäin myös ylläpitää sen. On mahdotonta, että Jumalan ihmisessä vaikuttama usko loppuisi.

Kristinusko on maailman ainoa uskonto, jossa uskovaiseksi ei tulla ymmärtämällä ja sisäistämällä läjä oppeja ja dogmeja. Uudestisyntymä on yliluonnollinen tapahtuma ja se on peruuttamaton. Usko Jeesukseen on Jumalan lahja ja Hänen kaikkivaltiudessaan vaikuttamansa asia. Se usko ei sammu, eikä lopu kesken, eikä sitä voi kukaan riistää, tai järkyttää.

Kun Jeesus Kristus pelastaa, Hän todella pelastaa!

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s