Hataraa teologiaa joululaulussa

Huono teologia on itseään ruokkiva järjestelmä. Kun on omaksuttu teologialtaan vääristynyt käsitys jostakin asiasta, se siirtyy puheista ja ajatuksista lauluihin ja kirjoitettuun tekstiin, mitä kautta taas seuraavat joko omaksuvat sen, tai saavat alitajuisen vahvistuksen jollekin, minkä he uskovat luonnostaan. Ja sitten joku heistä kirjoittaa taas jonkun uuden laulun tai kaunokirjallisen teoksen ja sykli jatkuu. Kirkkohistoria tuntee joitakin tällaisia tapauksia. Esimerkiksi kolminaisuuden kieltäjä Areios teki oppiensa pohjalta lyhyitä laulelmia, mikä edesauttoi areiolaisuuden leviämistä jopa siihen pisteeseen, että eräässä vaiheessa Athanasios oli ainut, joka julkisesti puolusti kolminaisuutta. Samantyyppisesti Johann Tetzel keksi loruja anekaupan ja kiirastulen tueksi.

Suomen helluntailaisille on muodostunut eräänlaiseksi perinne-eepokseksi Lasse Heikkilän Joulun sankari -musikaali. Lasse Heikkilä on tietysti ansioitunut muusikko, säveltäjä ja sanoittaja ja Joulun sankari on päällisin puolin oikein kelpo tuotos, jos sitä kamalaa Rauhanruhtinas-laulua ei lasketa. Kun kuulen sen kuluneen disco-tyylisen renkutuksen, meinaa yrjö lentää. Niinpä siis eräänä päivänä meilläkin eksyi Joulun sankari levysoittimeen (minä en meillä soita joulumusiikkia, vaan hän) ja levyn nimikkokappaleessa pisti korvaani tämä:

sillä jostain alta veneiden, takaa tuoksun, läpi lumppujen,
löytyy ihminen joka osakseen ansaitsee rakkauden

Kertosäkeen perusteella laulun sanoma liittyy sellaisiin raamatunteksteihin, kuten Matt. 25:40, eli se joka tekee hyvää Jeesuksen nimessä ihan kenelle tahansa, tekee niin Jeesukselle. Se on nähdäkseni ihan raamatullista, tosin joulun ei tulisi olla mikään erityinen aika vuodesta tehdä niin. Kokonaisuudessaan sanat ovat sikäli hieman sekavat, että ei ole ihan selvää, kuka on rakkauden ja antamisen kohteena, mutta ainakin tuossa lainaamassani kohdassa se on selvää: ihminen ansaitsee osakseen rakkauden. Se on täysin vastoin sitä, mitä Raamattu sanoo.

Ihminen ei ansaitse osakseen rakkautta. Armohan on nimenomaan ansaitsematonta rakkautta. Jokainen ihminen ansaitsee iankaikkisen rangaistuksen helvetin sammumattomassa tulessa, koska jokainen ihminen on kapinallinen syntinen. Ja siinä kirkastuu Joulun sanoma: Jumala syntyi ihmiseksi. Hän astui sisälle luomakuntaansa. Hän tuli etsimään kadonneita lampaitaan. Hän eli täydellisen ja synnittömän elämän ja kuoli raa’an ja viheliäisen kuoleman, jota Hän ei ansainnut. Hän julisti meidät syyttömiksi ja antoi meille vaatteeksi vanhurskautensa, vaikka me emme ansaitse sitä. Hän rakasti meitä, vaikka meissä ei ole mitään rakastettavaa, ja yksin Hänen rakkaudenosoituksensa ansiosta kykenemme rakastamaan Häntä.

Hyvää joulua. Mukavaa, että blogillani on lukijoita.

(Anteeksi, että pilasin tuon joululaulun. Nyt ette varmaan enää kykene olemaan kuulematta tuota kohtaa tuossa laulussa millään muulla tavalla.)

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Hataraa teologiaa joululaulussa

  1. En voinut olla jatkamatta lukemista enkä myöskään voinut olla kommentoimatta.

    Gary North (sic!) sanoi joskus:

    ”Ideas have consequences” ja ”you can’t beat something with nothing.”

    Erinomaisesti kiteytetty se miten paljon sanat vaikuttavat musiikissa.

    Osui ja upposi.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s