Tästä piti tulla lyhyt kirjoitus kokemuksista

Satuinpa törmäämään Internetin ihmemaassa tällaiseen artikkeliin:

”Burnoutin partaalla löysin toisen todellisuuden”

Artikkeli kertoo 50-vuotiaasta media-alan yrittäjästä, Sampo Mannisesta, joka koki burnoutin ja poti perinteistä onnetonta elämäntyhjyyssyndroomaa. Mutta sitten jokin muuttui: hän alkoi kokea energioita. Näin hän luonnehtii kokemustaan:

Elettiin 2000-luvun alkupuolta. Takana oli yksi nipin napin selätetty perhekriisi ja edessä uusi burnout. Mietin pääni kipeäksi sitä, mikä elämässäni mättää ja miksi en ole onnellinen. Istuin taas kerran yöllä tekemässä videota, kun väsyneenä laskin käteni syliin, suljin silmäni ja tunsin jotain hyvin outoa. Tuntui vähän siltä kuin kuumia tai kylmiä aaltoja olisi pyyhkinyt ylitseni. Suorastaan säikähdin.

Ja mistä oli kyse? Reikistä, mystiikasta, meditoinnista jne.

Here’s the deal. Tässä meillä on rehellisen suomalaisen miehen todistus. Hän on kokenut jotakin ja kokemus on hänelle todellinen. Eikä ainoastaan hänelle, vaan hänen kauttaan on manifestoitunut tiettyjä tuon kokemuksen (tai kokemusten) hedelmiä, joiden kautta muutkin ihmiset ovat voineet vahvistaa kokeneensa itse asioita. Artikkelissa kerrotaan esimerkiksi näin:

Tässä vaiheessa vaimoni ja yhtiökumppanini tiesivät jo touhuistani. Kotona oltiin jopa opittu pyytämään apuani vaikkapa päänsäryn helpottamiseen. Oli kuitenkin aika näyttää uusi Sampo muullekin maailmalle.

Kokemuksia voi olla kenellä tahansa. Kristitylle lukijalle lienee selvää, että tuollaisessa on kyse pimeyden valtakunnan työstä. On samantekevää, miten joku on tuollaiseen mennyt sekaantumaan. Mutta mistä tiedämme, että tuollainen on kristinuskolle vierasta? Koemmeko hengessämme, että nyt ei kaikki ole ihan kohdallaan? Onko meidän saatava asiasta ilmestys? Ei, vaan tiedämme, että jokin asia ei kuulu kristinuskoon, koska uskomme, mitä Raamattu sanoo henkimaailman todellisuudesta, pahoista hengistä ja Saatanasta, joka tekeytyy valkeuden enkeliksi.

Mikä ihme kristittyjä sitten vaivaa, kun he ovat haluttomia arvioimaan omia kokemuksiaan Raamatulla? Kristinuskon ulkopuolisten harhojen ja demonisen toiminnan bongaaminen on helppoa kuin heinänteko. Onhan sanomattakin selvää, että missä Jeesuksen nimeä ei tunneta, siellä Hän ei myöskään toimi. Jos sillä perusteella erotat, että reiki tai itämainen mietiskely eivät kuulu kristinuskoon, onnittelut: läpäisit perusteet. Mutta et ole mikään ekspertti. Nimittäin heti kun aletaan läpsiä jeesustarraa kaikenlaisten epäraamatullisten ja epäkristillisten kokemusten ja touhujen päälle, ei yhtäkkiä ollakkaan enää varmoja mistään, vaan aletaan varoa ja pelätä, ettei liialla analysoinnilla suututeta Jumalaa.

Olen käynyt keskusteluja ihmisten kanssa. He ovat kertoneet esimerkiksi kokeneensa Jumalan johdatusta löytämällä maasta jonkun pankin heijastimen, josta he tiesivät mistä pankista mennä kysymään asuntolainaa. Ja kun kysyn, missä päin Raamattua näin ohjeistetaan toimimaan ja kuka antaa Uudessa testamentissa esimerkin sellaisesta toimintamallista, saan vastaukseksi kokemuksen todellisuuteen vetoamisen lisäksi korkeintaan epämääräisyyksiä ja asiayhteydestään irrotettuja jakeita.

Kerran keskustelin tapauksesta, jossa seurakunnan päiväkokouksessa todistuspuheenvuoron pitänyt vuosia uskossa ollut naishenkilö kertoi vapautuneensa tupakasta vasta, kun hänestä oli ajettu ulos kaiken maailman henkiä: nikotiinin, tervan ja sensellaisten. Olivat poistuneet oksentamalla. Keskustelukumppanini olivat haluttomia myöntämään, että sellainen ei kuulu kristinuskoon sillä perusteella, että kyseisen kaltaisesta toiminnasta ei ole esimerkin häivääkään Raamatussa. Suattaapi tuo olla, vuan suattaapi olla olemattannii. Että tässäkään asiassa ei voi olla ehdotonta totuutta. Kun rehellinen uskovainen ihminen kertoo niin, sen mahdollisuus on sallittava – väliä sillä mitä Raamattu asiasta sanoo, tai ei sano.

Kaikki Marko Selkomaan juttuja kuunnelleet tai kirjoja lukeneet ovat varmaankin kuulleet hänen kokemuksensa sähkövirran kaltaisesta tuntemuksesta. Hän kirjoittaa kirjassaan näin:

Tunsin selvänä fyysisenä tuntemuksena, milloin Pyhän Hengen voima virtasi kauttani ulos. Koin virran, lämmön, tulen tai sähkövirran kaltaisen voimavaikutuksen käsissäni. Tunsin monesti, kuinka oikea käteni, käsivarteni ja välillä koko kehoni olivat tuon Pyhän Hengen voitelun väreilyn alla. Samalla kun itse toimin voiman kanavana huomasin humaltuvani Hengestä ja olevani hieman pökkyrässä. (s.34-35)

Olen kuullut muidenkin, ihan tavallisten rivihelluntailaisten ja jopa henkilökohtaisten ystävieni kertovan tällaisista kokemuksista. Puhutaan lämmöistä, virroista ja energioista aivan samalla tavalla, kuin Sampo Manninen, mutta ne kiedotaan kristilliseen termistöön. Puhutaan voitelusta ja Pyhän Hengen voimasta. Kumpikaan noista käsitteistä, siten kuin ne karismaattisuudessa ymmärretään, ei ole edes raamatullinen. Ja Hengestä humaltuminen vielä siihen päälle.

Kuka tässä on nyt kopioinut ketä? Saatanako yrittää väärentää Pyhän Hengen työtä ja aiheuttaa sen mukaisia manifestaatioita pakanoissa? Sellainen ajattelu on naiivia. Saatana ottaa omastaan ja syöttää sitä typerille kristityille kuin aamupuuroa vauvoille. Ja hyvin uppoaa.

Minulle ei ole mitään väliä sillä, onko jonkun kokemus todellinen. Minulla ei ole mitään paineita alkaa selittämään pois jonkun kokemuksia. Jos olet kokenut jotakin, sitten olet kokenut jotakin. Mutta älä tule selittämään minulle, että tämän on oltava näin, koska minä näin tai koin.

Minulle ei ole väliä sillä, onko ihmisiä tullut uskoon kokemuksesi ansiosta.
Minulle ei ole väliä sillä, järjestyivätkö elämäsi asiat ihmeellisesti kokemuksesi ansiosta. Minulle ei ole väliä sillä, ovatko muut kristityt tai sinä itse vahvistuneet uskossaan kokemuksesi ansiosta.
Minulle ei ole väliä sillä, minkälaista lämpöä koit sydänalassasi, kun kysyit Jumalalta, onko tämä Hänestä.
Minulle ei ole väliä sillä, saitko kokemuksesi, kun rukoilit sitä Jeesuksen nimessä.
Minulle ei ole väliä sillä, kuinka epätoivoisesti etsit Herraa, kun sait kokemuksesi.

Jos sitä ei löydy Raamatusta, se ei kuulu kristinuskoon.
Jos Raamattu kieltää sellaisen, se ei kuulu kristinuskoon.
Jos se ei vastaa Raamatun määritelmää siitä, minkä sen väitetään olevan, se ei kuulu kristinuskoon.
Jos se ei vastaa Raamatun sille asettamia vaatimuksia, se ei kuulu kristinuskoon.

Mitä siis tehdään kristinuskon parissa esiintyville epäkristillisille kokemuksille? Niitä ei hyväksytä. Niitä vastaan saarnataan. Ne kitketään pois. Silloin jää tilaa todelliselle kokemiselle – kristinusko ei ole kokemukseton uskonto.

Ja tätä kaikkea voi kokea: synnintuntoa, Hengen nuhtelua, pyhää murhetta syntinsä tähden ja halua tehdä parannusta, mutta myös yli ymmärryksen käyvää rauhaa ahdistuksen keskellä, selittämätöntä yhteyttä ja rakkautta muihin uskoviin, joiden kanssa on eri mieltä vaikka mistä, kaipuuta taivaan kotiin ja ennen kaikkea iloa ja kiitollisuutta siitä, että saa olla Kristuksessa. Hän ei heitä meitä kasvojensa edestä pois, eikä kukaan voi riistää meitä Hänen kädestään.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s