Evankeliumitonta kristinuskoa YLEllä

Ylellä esitettävän Pekka Vahvasen ja Sean Ricksin juontamassa ja toimittamassa Perjantai-ohjelmassa nähtiin kuultiin viime perjantaina paria näkökulmaa nykykristillisyydestä. Kannattaa katsoa tuo jakso niin kauan, kuin se on katsottavissa. Tässä muutama ajatus ohjelmasta.

Haastateltavina olivat Houm Churchin Johannes Saranpää ja ex-helluntailainen Kaisa Klapuri. Lisäksi näytettiin dokumentinpätkä Patrick Tiaisen seurakunnasta, jossa hän oli äänessä vaimonsa Marian kanssa.

Kun katsotte ohjelmaa, pankaa merkille se, mitä ei sanota. Huomatkaa, kuinka kukaan ei missään kohtaa sano: ymmärsin olevani syntinen ja tarvitsevani Jeesusta. Koko ohjelman yleinen teema on evankeliumiton kristillisyys. Sellainen ei ole kristinuskoa ensinkään.

Ohjelmasta selviää, että Kaisa Klapuria on koko pieni ikä hakattu lailla päähän ilman evankeliumia. Hän kertoo siitä, kuinka koki olevansa paha ihminen ja kuinka mikään, mitä hän yritti ei kelvannut Jumalalle, joka oli heittämässä häntä hiilihangolla pilvenreunalta. Ja niinhän asia on! Mutta se on laki, ja vaikka laki on tarpeellinen ja hyvä, se vaatii rinnalleen evankeliumin ja niiden välillä on tehtävä ero.

Johannes Saranpääkään ei ymmärrä evankeliumia. Toimittajat heittivät hänelle puolivitsillä, että sanos kuinka moni arviolta pääsee yleisöstä taivaaseen. Hän vastasi, ettei pysty vastaamaan, mihin toimittaja täydensi, että niin, kun ei tiedä, mitä kaikkea syntiä sieltä löytyy. Saranpäällä olisi ollut loistava mahdollisuus korjata toimittajan käsitystä siten, että ketään riittävän puhtoista ei ole olemassakaan. Kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat ansainneet iankaikkisen kadotustuomion, mutta Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa Jumala on valmistanut pelastuksen niille, jotka kääntyvät pois synneistään ja turvaavat Häneen. Mutta eipä korjannut. Taas pelkkää lakia, eikä evankeliumia.

Yllättäen Patrick Tiainen pääsi evankeliumissa jopa jotenkin puolitiehen. Hänen evankeliuminsa hedelmä tosin näkyy kaikissa dokumentin haastatteluissa ja rukousvastauksissa: minulla oli tällaisia henkisiä, fyysisiä ja materiaalisia tarpeita ja Jeesus antoi minulle mitä halusin, halelyyja. Ja se vihoviimeinen jalkojenpidennystemppu, voi elämän kevät. Vatsanpalvontaa, ei evankeliumia.

Patrickin oma uskoontulokertomus on yhtä evankeliumiton, kuin kahden ensin mainitun käsitys Jumalasta. Se on minäkeskeinen evankeliumi: minä olin tällainen reppana, mutta sitten annoin Jumalalle tilaisuuden. Ei niin, että niin reppana kuin hän olikin, hän oli syntinen reppana, Jumalan vihan ja tuomion alla, vailla mitään mahdollisuutta pelastaa itse itseään ja tarvitsi anteeksiantoa. Ei tuosta saa sellaista käsitystä, että hän pakeni Jumalan vanhurskasta vihaa Kristuksen turviin, kuin konsanaan verivelkainen turvakaupunkiin.

Maria Tiaisen uskoontulokertomus oli myös evankeliumiton. Hän eli suhteellisen normatiivista jumalattoman nuoren elämää, johon kuuluivat tupakit ja viinat ja sensellaiset. Sitten hän päätyi Patrickin seurakuntaan ja kuuli hänen saarnaavan, jolloin hän koki lämpöä sydämessään. Ja sitten olikin jo Jeesus sydämessä.

On se kiva, että uskonasiat ovat esillä. Hurraa?

Tällaisten TV-ohjelmien ansiosta nämä ovat nyt, tai näistä on kovaa vauhtia muodostumassa evankelisen kristinuskon kasvot Suomessa. Minua tällainen ei rohkaise ensinkään.