Nettikeskustelut etenevät yleensä hyvin ennalta-arvattavalla kaavalla. Minä heitän ilmaan ajatuksia, eikä kukaan oikein sano niihin koskaan mitään. Jotakin ympäripyöreää yritetään väittää vastaan, mutta mitään kovin innovatiivisia vastaväitteitä ei tule vastaan kovinkaan usein. Viime kädessä toinen osapuoli sitten kaivaa netistä jonkun lukemansa artikkelin keskustelua sotkemaan. Lue tuo. Suosittelen.
Sehän on tietenkin samantekevää, minkä laatuisia argumentteja näissä artikkeleissa esitetään. Se riittää, että ne ankarasti vastustavat eksytystä. Näin tartutaan täysin kritiikittömästi kuin hukkuvat oljenkorsiin kaikkeen mahdolliseen, ei väliä kuinka ala-arvoiseen, ettei vain tarvitsisi ajatella, kyseenalaistaa omia traditioita ja myöntää, että tuossa kalvinismissa on kyllä enemmän itua, kuin olin luullut.
Tällä kertaa minua kehotettiin lukemaan Paavo Haapapuron nettikirjoitus Ennaltamääräämisoppia ei ole Raamatussa. Seuraan analyysissäni hänen artikkelinsa aihejaottelua.
1. Alkusanat
Minä en tiedä, kuka Paavo Haapapuro on, enkä mitä uskonsuuntausta hän edustaa. Hänellä on lukuisia muitakin kirjoituksia, joiden sisältöön en ota kantaa. Hänen kirjoituksensa ensimmäisen kappaleen ensimmäisen lauseen ensimmäinen sana on heti virhe. Jean Calvin ei ollut sveitsiläinen, vaan ranskalainen. Haapapuro kirjoittaa Calvinista:
Hänen suurin ansio on ehkä siinä, että hän vastusti monia katolisen kirkon harhoja ponnekkaasti. Hän loi kalvinistisen oppirakennelman, joka rinnastetaan usein ennaltamääräämisoppiin mutta käytännössä taitaa kuitenkin olla niin, että sekä kalvinismista että ennaltamääräämisestä on nykyaikana liikkeellä useita eri versioita.
Calvinin ansiot ovat paljon laajemmat teologian systematisoijana ja eksegeettinä. Hän oli pastorina Sveitsin Genevessä, jonne hän joutui pakenemaan kotimaastaan Ranskasta. Hän ei nauttinut olostaan Genevessä ja hänet ajettiin sieltä kertaalleen poiskin ja pyydettiin sitten takaisin. Genevestä hän lähetti kymmenittäin lähetystyöntekijöitä Ranskaan ja Italiaan, joista monet kuolivat marttyyrikuoleman. Hänen lähetysohjelmansa ansiosta Eurooppaan syntyi yli 2000 seurakuntaa. Calvinin luona kävi myös oppilaita muista maista, joista eräs merkittävimpiä lienee skotlantilainen John Knox, joka palasi myöhemmin Genevestä takaisin skotlantiin, tuoden uskonpuhdistuksen Skotlannin kirkkoon. Skotlannin kirkosta on syntyisin nykyinen presbyteerikirkko. Skotlannista uskopuhdistus levisi myös muualle britteinsaarille ja syntyi puritaaniliike. Aikanaan puritaanit pakenivat vainoja uudelle mantereelle. Ei ole kyse ainoastaan uskonnollisen ideologian leviämisestä, vaan myös monista Calvinin teologian poliittisista implikaatioista, jotka muovasivat Yhdysvaltain perustuslain. Calvinia ei ole turhaan tituleerattu Amerikan todelliseksi perustajaksi.
Kalvinismista ei ole olemassa eri versioita. Yleinen asiavirhe on pitää ”kerran pelastettu, aina pelastettu” -oppiin uskovia kalvinisteina ja pitää tuota yksittäistä ajatusta jonkinlaisena kalvinismin kiteytyksenä. Sellainen se ei ole. Kalvinismin viisi pääkohtaa muodostettiin vasta Calvinin kuoleman jälkeen ja ne kokonaisuutena määrittelevät kalvinismin, siten kuin sen nykyään ymmärrämme. Ei ole olemassa vaikkapa kolmen tai neljän pisteen kalvinisteja. Jos joku ei usko jotakin kalvinismin viidestä pääkohdasta, hän ei usko kalvinismia kokonaisuutena. Kalvinismin perusajatus on johdonmukaisuus; ei ole yhtä ilman neljää muuta. Jos yksikin kalvinismin viidestä pääkohdasta osoitetaan epätodeksi, se mitätöi muutkin neljä.
Ainut kalvinismin ”eri versio” on hyperkalvinismi. Se on useimmiten karikatyyri, jonka kalvinismin vastustajat piirtävät kalvinismista. Hyperkalvinismin keskeinen ajatus on, että millään ei ole väliä, kun kaikki on ennaltamäärätty. Siispä evankeliointi on turhaa, parannuksen tekeminen on turhaa ja kaikki on turhaa. Siten kalvinistit eivät ajattele. Jos joku kalvinistiksi itseään kutsuva todella ajattelee niin, hänen on tehtävä parannus. Paavo Haapapuro toistaa tämän karikatyyrin hyvin ennalta-arvattavalla tavalla:
Ennaltamäärämisoppia on vastustettava, koska sillä on lamauttava vaikutus uskovaisiin ihmisiin. Monet uskovaiset ajattelevat, että ei kannata itse mitään yrittää, kun kaikki on jo ennaltamäärätty. Omasta tekemisestä ei ole mitään hyötyä.
Hän tarkoittanee, että ennaltamääräämisellä on lamauttava vaikutus häneen itseensä ja ilman muutahan kaikki ajattelevat ja toimivat samoin kuin hän, koska hän itse on terveellä tavalla ajattelevan kristityn standardi. Hänen arvionsa kalvinismin käytännön vaikutuksesta kristittyyn ihmiseen ei päde yhteenkään tunnetuimmista kalvinistisaarnaajista, eikä kalvinistisiin uskonliikkeisiin kirkkohistoriassa – paitsi kenties 1700-luvun lopun baptistiliikeeseen Isossa-Britanniassa; ja kuinka ollakaan, Jumala nosti tuosta liikkeestä esiin William Careyn, jota pidetään nykymuotoisen lähetystyön isänä.
Haapapuro käsittelee artikkelissaan raamatunkohtia ainoastaan Uudesta testamentista. Jeesuksen opetuksen aiheesta hän suurimmaksi osaksi sivuuttaa ja keskittyy Paavalin kirjeisiin, ikään kuin ennaltamäärääminen olisi peräisin yksin niistä. Hänellä on kaksi viittausta evankeliumeihin ja Jeesuksen opetuksiin, joista tässä on ensimmäinen:
Jeesus ei sanonut, että valinta olisi jo tehty ennakkoon. ”Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu”, näin hän sanoi.
Kyseinen tekstikohta on Mark. 16:16; tekstivariantti jota ei löydy vanhimmista ja luotettavimmista käsikirjoituksista ja siksi siitä ei ole hyvä tehdä teologiaa. Ajatus siitä, että pelastuksen perimmäinen alkutekijä ei ole ennaltamäärääminen vaan usko, voitaisiin periaatteessa kyllä johtaa muistakin teksteistä, kuten vaikkapa Apt. 16:31, mutta siinäpä se onkin, että yksilön usko ei ole pelastuksen alkutekijä, eikä edes ainut tekijä. Ennaltamääräämisen vastustajat, kuten Paavo Haapapuro, eivät tule ajatelleeksi, että itse asiassa kokonainen liuta erilaisia tekijöitä, asioita ja ennakkoasetelmia vaaditaan ennen kuin voidaan alkaa puhumaan uskosta pelastuksen välineenä. Ensin on oltava luomakunta, sitten on oltava lankeemus ja lopuksi on oltava sijaissovitus. Näitä ei kukaan kyseenalaista (paitsi harhaoppiset, jotka kieltävät sijaissovituksen) ja silti sanomme ”yksin uskosta”, emmekä ”yksin verestä” tai ”yksin rististä”.
Ennaltamäärääminen on sijaissovituksen ja muiden mainitsemieni ohella tarpeellinen tekijä pelastussuunnitelmassa. Ilman sitä uskoa ei voi olla. On virhe Haapapurolta vihjata, että pelastus on joko ennaltamääräämisen tai uskon kautta, kun molemmat ovat osa pelastusprosessia. Uskoa ei myöskään voi olla ilman uudestisyntymää, emmekä silti sano ”yksin uudestisyntymästä”, vaan ”yksin uskosta”. Yhdelläkään ihmisellä ei ole oma hitustakaan pelastavaa uskoa, vaan Jumalan täytyy antaa tuo usko ihmiselle. Usko on Jumalan lahja ja Hän antaa sen kenelle tahtoo.
2. Paavalin rooli
Haapapuro tekee joitakin täysin oikeita huomioita Paavalista, mutta toisaalta myös spekuloi tarpeettomasti asioilla, joilla ei ole mitään merkitystä. Haapapuro kirjoittaa esimerkiksi näin:
Usein hän oli ensimmäinen kristitty, joka joutui vastailemaan kysymyksiin, hänellä ei ollut valmiita vastauksia, joihin hän olisi voinut turvautua. Paavali joutui aika ahtaalle välillä kaikkien noiden kysymysten kanssa.
Tämä saa Paavalin kuulostamaan tyypiltä, joka heitti hatusta oppia tilanteen mukaan kuten parhaiten taisi. Missä ovat Pyhän Hengen inspiraatio ja ohjaus? Luemme Paavalia inspiroituna Raamatun kirjoittajana, emmekä ahdisteltuna kysymys-vastaus-automaattina. Tiedämme, että kaikki mitä Paavali kirjoitti, syntyi Pyhän Hengen vaikutuksesta (2. Tim. 3:16) ja Hengen johtamana hän kirjoitti ja puhui sen mitä sai Jumalalta (1. Piet. 2:21). Emme tiedä, millainen prosessi se Paavalille oli. Sillä on turha maalailla. Paavali ei ainoastaan vastaillut kysymyksiin, vaan myös opetti.
Paavali ei hypi asiasta toiseen, kuten Haapapuro väittää, vaan Paavali on pitkien ajatusketjujen mestari. Hänen ajatuksensa ovat pitkiä, jäsenneltyjä, johdonmukaisia ja vaativat keskittymistä auetakseen. Ennaltamäärääminen on Paavalin kirjeiden asiakokonaisuuksista helpoimpia asioita ymmärtää. Haapapuro tekee huomion Paavalin ymmärrettävyydestä, siten kuin Pietari on asian oletettavasti esille ottanut:
Pietari nimittää Paavalin kirjeitä vaikeaselkoisiksi ja kyllä ne sitäkin ovat. Paavalin kirjeitä on helppo ymmärtää väärin ja se on varmasti yksi syy ennaltamäärämisopin syntymiseen.
Raamattu sanoo 2. Piet. 3:16:
…niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen.
Pietari ei siis sano, että Paavalin kirjeet ovat kautta linjan vaikeatajuisia, kuten Haapapuro tuntuu väittävän, vaan että Paavalin kirjeissä on yhtä ja toista vaikeatajuista, kuten tekstissä lukee. Pietarin puhe on Kristuksen tulemuksesta sekä tuomion päivästä, mistä jotkut kommentaattorit ovat päätelleet, että asiayhteyden perusteella Paavalin kirjeissä nimenomaan Herran tulemusta ja tuomiota koskevat aiheet olisivat niitä vaikeaselkoisia. Minun mielestäni se on suomenkielisen käännöksen perusteella liikaa päätelty, joskin sitten pitäisi selittää, miksi Pietari päättää aiheesta puhuessaan sellaisen huomion Paavalin kirjoituksista tehdä. Toiset kommentaattorit huomauttavat, että kyseistä kohdasta on olemassa tekstivariantti, jossa yhden ainoan kirjaimen poikkeama muuttaa sanan niissä koskemaan Paavalin kirjeitä, näiden asioiden sijasta. 1938-käännös tuntuu olevan käännetty tuota tekstivarianttia noudattaen. Oli miten oli, Albert Barnes tekee tekstikohdasta erittäin hyvän huomion:
Nuo opit [Herran tulemuksesta ja tuomiosta] olivat tosiaankin osa Paavalin kirjeitä, mutta siltikään tarkastelemastamme tekstikatkelmasta ei tulisi ymmärtää, että Pietari syyttää Paavalia selkeyden puutteesta. Hän ei viittaa vaikeuteen ymmärtää, mitä Paavali tarkoitti, vaan vaikeuteen käsittää niitä suuria totuuksia, joita hän opetti. Vaikeus ei ole siinä, että kirjoittaja ei kirjoita selkeästi, vaan joko:
a) että ajatuksen loisteliaisuus ja aiheen käsityskyvyn ylittävä luonne käyvät mielen ylitse, taikka
b) että totuus on niin kova pala niellä ja mieli niin ennakkoasenteellinen sitä vastaan, ettemme tahdo ottaa sitä vastaan.
Monet tietävät vallan hyvin, mitä Paavali tarkoittaa ja ottaisimme hänen oppinsa empimättä vastaan, mikäli sydämemme ei vastustaisi; ja siinä mielentilassa Paavalia syytetään epäselvyydestä, kun todellisuudessa ongelma piilee syyttäjän sydämessä.
Olen sanonut aiemminkin ja sanon jälleen, että tätä oppia ei ole vaikea ymmärtää, vaan vaikea niellä. Kun Raamatun antaa puhua, eikä pakota sitä omiin mielihaluihinsa, ennaltamäärääminen on kiistatta Raamatun opetus. Siksi kukaan reformoidun teologian vastustaja, ainakaan jos haluaa olla vakavasti otettava, ei lähde väittämään, ettei Raamattu opeta ennaltamääräämistä, vaan mieluummin määrittelee uudelleen, mitä se tarkoittaa.
3. Käännösvirheistä
Kaikki Haapapuron artikkelin ongelmat kulminoituvat tähän osioon. Hän esittää ennaltamääräämisen olevan väärin tehdyn käännöstyön tulosta. Hän kirjoittaa:
On ensinnäkin syytä muistaa, että kaikki Raamatun kääntäjät eivät ole olleet edes uskossa. Ei-uskovaisten ihmisten on hyvin vaikeaa ymmärtää monia Raamatun kohtia, lähes mahdotonta. Toiseksi on syytä ottaa huomioon, että osa kääntäjistä on ollut ennaltamäärämisopin sokaisemia niin, että he ovat automaattisesti kääntäneet monia kohtia aivankuin ennaltamäärämisoppi pitäisi paikkansa. He eivät ole tutkineet muita mahdollisuuksia.
Raamattua kääntävät eri kielille yleensä tehtävään nimitetyt komiteat. Oli kyse jumalattomista tai uskovaisista raamatunkääntäjistä, jokaisen pitäisi tietää, että kääntäminen on kääntämistä ja tulkinta tulkintaa. En itse usko, että edes joidenkin parjaaman 1992-käännöksen käännöskomitean tarkoituksena on ollut väännellä Raamattua siten, että joku tietty oppi saisi käännökseltä enemmän tukea. Emme puhu mistään Uuden maailman käännöksestä. En pidä siitä tavasta, jolla Haapapuro esittää tuntevansa käännöskomiteoiden intressit. Kääntäjien tehtävä ei ole ”tutkia muita mahdollisuuksia”, vaan kääntää teksti.
Haapapurolla on sananen sanottavanaan käännöskomiteoiden käännösratkaisuista:
Esimerkiksi sanaa ”valinnut” tai ”valitut” käytetään Raamatussa paljon väärin, se olisi ollut syytä kääntää tarkemmin ja eri tavalla. Kreikkalainen sana”eskselesato” tarkoittaa ”uloskutsuttuja” ja se voitaisiin kääntää ”valittujen” sijasta ”kutsutuiksi”.
En itsekään ole kreikka-asiantuntija, mutta osaan ottaa selvää. Luulisin, että jos googlaamalla Haapapuron artikkelissaan käyttämää sanaa eskselesato tulee ainoaksi hakutulokseksi hänen artikkelinsa, jotakin on pakko olla pielessä. Oikea kreikan sana adjektiiville valittu on eklektos.
Tietääkseni edes Raamattu Kansalle -käännöstä, vaikka se on modernein ja ”vähiten luterilainen” suomenkielinen käännös, ei ole käännetty tarkoituksena tuottaa ”vapaakristillinen Raamattu”, eivätkä sen sanavalinnat poikkea kovinkaan paljoa 1933/38-käännöksestä. Jos siis siinäkin on käytetty sanaa valitut käännöksenä sellaisisissa kohdissa, missä Haapapuro itse ei-asiantuntijaksi tunnustautuvana käyttäisi sanaa uloskutsutut, mitä se kertoo Haapapuron teesistä? Ovatko Raamattu Kansalle -käännöksenkin kääntäjät kalvinistista harhaoppia käännökseensä salakuljettavia sala-agentteja? Entä 1642 Biblia tai 1776 Biblia, joissa molemmissa samaa sanaa viljellään ihan yhtä paljon? Vanhempi käännös parempi käännös, vai miten se meni?
Mutta luvassa on pahempaa. Nimittäin, mikä on uloskutsuttujen joukko? Sen kreikankielinen sana on ekklésia. Suomen kielessä meillä on sille sana seurakunta. Haapapuron eskselesato-sanaa ei ensinnäkään näyttäisi olevan edes olemassa ja sen lisäksi hän sekoittaa keskenään kaksi eri sanaa, jotka ovat eri sanaluokista ja joilla on eri juurisanat. Sanan eklektos juurisana on verbi eklegó (valita). Sana eklegó puolestaan muodostuu prepositiosta ek (ulos, pois), joka sanasta riippuen voi esiintyä myös muodossa ex, sekä verbistä legó (sanoa, puhua). Sana ekklésia muodostuu prepositiosta ek, sekä verbistä kaleó (kutsua, nimetä).
Kreikka on erilainen kieli kuin Suomi. Suomessa meillä ei ole samankaltaisia pikkupalikoista rakenneltuja yhdyssanoja, kuin kreikassa. Me emme ulospuhu, emmekä uloskutsu, emmekä sisääntyönnä, vaan meillä on asioille omat sanat. Kaikkeen valitsemiseen ei aina sisälly suullista ulosantia, vaikka kreikan ilmaisu kaikelle valitsemiselle hyperliteralistisesti kääntäen onkin ulossanoa. Kreikan sanojen purkaminen atomeiksi ja uusien merkitysten rakentelu osasista on väärin ja johtaa virheisiin.
Haapapuro ei tuo esille missä käännöksissä nämä hänen väittämänsä ”huolimattomat käännökset” ovat. En itse oikein voi eri kielisten Raamattujen suhteellisen johdonmukaisten käännösratkaisujen perusteella päätellä siitä mitään muuta kuin sen, että kaikki Raamatut ovat inhan ennaltamääräämisopin sokaisemien eksytettyjen tai täysjumalattomien kääntämiä. Alkukielelle tässä asiassa uskollista raamatunkäännöstä ei ilmeisesti siis Haapapuron mielestä edes ole, koska hän ei kerro, missä käännöksissä sanat on käännetty oikein.
Minun mielestäni tämä kreikan kanssa tohelointi ja höpöjen väittäminen yksistään riittäisivät teilaamaan koko Paavo Haapapuron kirjoituksen. Hänen väitteensä on erittäin helppo tarkistaa ja kumota väärinä sellaisenkin, joka ei ole kreikka-asiantuntija.
4. Ennaltatietäminen
Tässä osiossa Paavo Haapapuron kirjoituksesta on joitakin erittäin kammottavia toteamuksia Jumalasta. Hän kirjoittaa:
Ennaltatietäminen ja ennaltamäärääminen ovat täysin eri asioita mutta nämä sekoitetaan usein toisiinsa. Ennaltatietäminen on kuin valolamppu, se paljastaa mitä tulee tapahtumaan, mutta se ei vaikuta niihin tapahtumiin millään tavalla. Ennaltatietäminen ei pysty muuttamaan tapahtumia. (korostus minun)
Huomattakoon ensialkuun, että esimerkiksi luterilaisten tunnustuskirjat tekevät saman huomion kuin Haapapuro, että edeltätietäminen ja edeltämäärääminen on erotettava toisistaan. Toteamusta ei perustella, eikä sitä perustele Haapapurokaan, eivätkä Haapapuro sen kummemmin kuin tunnustuskirjatkaan lähde avaamaan sitä, mikä on edeltätietämisen ja edeltämääräämisen keskinäinen suhde. Mutta siinä, missä tunnustuskirjat eivät lähde heikoille jäille ja laukomaan kestämättömiä teesejä Jumalasta, Haapapuro ei epäröi hetkeäkään. Ennaltatietäminen ei pysty muuttamaan tapahtumia?! Tarkoittaako se, että Jumala tietää, muttei voi asialle mitään? Miten silloin on suhtauduttava esimerkiksi siihen, mitä Pietari sanoo Apt. 2:23:
hänet, joka teille luovutettiin, Jumalan ennaltamäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaan, te laista tietämättömien miesten kätten kautta naulitsitte ristille ja tapoitte.
Jakeesta käy ilmi, että Jumala sekä päätti, että tiesi. Lisäksi väitän, että Jumala tiesi, koska oli päättänyt. Näin ollen Jumalan edeltätietämys perustuu Jumalan edeltämääräämiseen. Tunnustuskirjojen asiaa käsittelevässä luvussa sanotaan:
4. Predestinaatio eli Jumalan iankaikkinen valinta koskee ainoastaan Jumalan hurskaita, rakkaita lapsia.
Pahoittelen, jos itse mätkin nyt olkinukkea, mutta Apt. 2:23 perusteella predestinaatio ei ole käsite, joka koskee ainoastaan predestinaatiota pelastukseen, vaan se voi koskea periaatteessa ihan mitä tahansa. Jeesuksen luovuttaminen jumalattomille ristiinnaulittavaksi ei itsessään ole sama asia, kuin yksilön määrääminen pelastukseen ja silti se oli Jumalan aivoitustensa mukaisesti edeltämääräämä asia.
Meidän on siis kysyttävä: mistä Jumala tietää? Voimme vastata muutamalla eri tavalla:
- Hän on kaikkitietävä. Tämä epävastaus väistää kysymyksen ja ainoastaan toistaa faktan.
- Hän katsoi halki ajan ja avaruuden ja näki mitä oli tapahtuva. Tämä on huolestuttava vastaus, koska se implikoi, että maailmankaikkeus, tai vähintäänkin tämä maapallo ja sillä toheltavat kaksijalkaiset eivät ole olemassaolossaan, menemisessään ja tekemisessään kertakaikkisen riippuvaisia (contingent upon) Jumalasta. Lisäksi vastaus implikoi, että Jumala oppii; että oli aika ajattomuudessa, jolloin Hän ei vielä tiennyt, mitä tulee tapahtumaan, joten Hän otti selvää. Uskomme, että Jumala on muuttumaton, mutta Jumala, joka oppii, ei ole muuttumaton, sillä uutta ja parempaa informaatiota hankkimalla Hänkin voi nyt tehdä parempia päätöksiä ja olla siten parempi Jumala.
- Hän laskelmoi äärettömällä rinnakkaistodellisuuksia mikä todellisuus olisi lopputulemaltaan optimaalisin ja loi siitä todellisuudesta instanssin ja me elämme tuossa instanssissa. Tämä käsitys tunnetaan molinismina, joka on jesuiitta Luis de Molinan kehittämänä oppijärjestelmä ja jota myös kristikunnan kenties tunnetuin apologi William Lane Craig kannattaa. Tämän käsityksen Haapapuro (onneksi, vaikkakin epäjohdonmukaisesti) ampuu alas.
- Hän tietää, koska kaikki, mitä Hän tietää (ja Hän tietää kaiken), perustuu Hänen iankaikkiseen säädökseensä. Hän on säätänyt, mitä tulee tapahtumaan ja siksi Hän tietää, mitä tulee tapahtumaan. Ei siis ole edeltätietämistä ilman edeltämääräämistä, vaan edeltätietäminen perustuu edeltämääräämiseen.
Kun annamme Jumalan itsensä kertoa Jes. 46:10 sanoin, kuinka Hän määrittelee historian kulun, ei asiassa pitäisi olla enää mitään epäselvää:
Minä ilmoitan alusta asti, mitä tuleva on, ammoisia aikoja ennen, mitä ei vielä ole tapahtunut; minä sanon: minun neuvoni pysyy, kaiken, mitä tahdon, minä teen.
Kuuluisa lausahdus, History is His story, on laitettu James Packer -nimisen miehen nimiin. En tiedä, onko hän J.I. Packer. Jumala on esikirjoittanut maailman historian ja kaikki, mitä tapahtuu, tapahtuu Hänen aivoitustensa mukaisesti ja siten kuin Hän tahtoo.
Haapapuron artikkelin ongelmat eivät lopu tähän. Seuraava toteamus on erittäin ongelmallinen:
Jumalalla ei ole myöskään sellaista mahdollisuutta, että hän pystyisi ikäänkuin animaationa kokeilemaan eri vaihtoehtoja. On olemassa yksi reaalimaailma ja Jumala elää ja vaikuttaa reaalimaailmassa. Ihmistä luodessaan Jumala ei voinut luoda kymmentä eri paria ihmisiä ja sitten valita niistä parhaan. (korostus minun)
Korostamattomani virkkeet ovat sitä, mitä sanoin Haapapuron suhteesta molinismiin. Hyvä näin; olen samaa mieltä. Sinänsä mikään ei estä Jumalaa toimimasta siten, kuin Haapapuro sanoo Jumalan olevan kykenemätön toimimaan, mutta Hänen ei yksinkertaisesti tarvitse.
Korostamani virke sen sijaan on kamaluudessaan häkellyttävä. Jumalako elää reaalimaailmassa? Ei, vaan reaalimaailma on olemassa Jumalassa (Apt. 17:28). Jumala on ainut olento, jonka olemassaolo ei riipu (is not contingent upon) kenestäkään eikä mistään. Hän on itseolevainen. Hän on; se on Hänen nimensäkin. Kaiken luodun olemassaolo sen sijaan riippuu (is contingent upon) täysin Hänestä. Kaikki luotu on olemassa Hänessä. Universumi ei ole puitteet, joiden varassa Jumala on olemassa, vaan Jumala on puitteet, jonka varassa universumi ja kaikki mitä siinä on, on olemassa.
Inkarnaatiota ei sovi tässä asiassa tietenkään unohtaa, sillä siinä Jumala astui sisälle luomakuntaansa. Nämä ovat kenties nyt niitä käsityskyvyn ylittäviä asioita, joita Paavalin kirjeistä voi lukea, mutta silti tosia. Jumala on siis erillään luomakunnasta; luomakunta ei ole osa Jumalaa (emme ole panteisteja), mutta luomakunta on Jumalassa, Jumalan ”sisällä” ja Jumala tuli inkarnaatiossa osaksi luomakuntaa. Ei, kuulemasi poksahtelu ei ole popkornia, vaan räjähteleviä päitä.
Tässä pohdinnassa tärkein yksittäinen Jumalan luomus on tietenkin aika. Jumala ei elä ajassa ja silti Hän astui inkarnaatiossa sisälle aika-avaruusjatkumoon. Hän tarkastelee aikaa joka puolelta; aika-avaruus voidaan kuvitella pallona keskellä tilaa, jossa Jumala ympäröi sen joka puolelta. Jumalalla ei ole menneisyyttä, tulevaisuutta, eikä nykyisyyttä, vaan ne ovat hänen luomiaan asioita, jotka pätevät meihin ihmisiin. Eikä Hän ole luonut ainoastaan aikaa, vaan kaiken, mitä ajassa tapahtuu. Ja lisää popkornia.
Haapapuro jatkaa:
Ihmistä luodessaan Jumala pystyi vain tekemään parhaansa, hän loi ihmisen omaksi kuvakseen ja hän totesi, että kaikki oli hyvin luotu. Jumala ei tehnyt virhettä ihmistä luodessaan, vaan hän teki ihmisestä täydellisen.
Jumala ei koskaan ”tee parastaan”. Hän vain tekee ja kaikki, mitä Hän tekee on hyvä, koska kaiken sen päämääränä, mitä Hän tekee, on Hän; Hänen kirkkautensa ja kunniansa. Tämän nykykristinusko on kadottanut. Uskomme Jumalan perimmäisen tarkoitusperän koskevan meitä, meidän hyvinvointiamme, meidän pelastustamme, meidän parantumistamme jne, vaikka Hänen perimmäinen tarkoitusperänsä on Hän itse ja kaikki mitä tapahtuu, tuntuipa se meistä miltä hyvänsä, hyvältä tai pahalta, on ennemmin tai myöhemmin ja tavalla tai toisella Hänen kirkkaudekseen ja kunniakseen. Ja niin ei tapahdu siksi, että Hän olisi mestari kääntämään kiperät tilanteet voitoksi, vaan koska Hän on suunnitellut, säätänyt ja edeltäkäsin määrännyt niin.
5. Paavalin opetus Kristuksesta ja seurakunnasta
Tämä osio on ihmeellistä sekoilua. Haapapuro aloittaa kirjoittamalla:
Raamatussa puhutaan ennaltamääräämisestä vain yhdessä tietyssä merkityksessä. Nimittäin Jumala on määrännyt Jeesuksen ristinkuolemasta etukäteen.
Asia selvä. Hieman myöhemmin hän avaa tätä ”yhtä tiettyä merkitystä”:
Ennalta on määrätty, että Kristus tulee ja voittaa synnin ja Saatanan ja kuoleman vallan. Samoin on määrätty, että jokainen ihminen, joka uskoo Jeesuksen uhrikuoleman omalle kohdalleen pelastuu. Lisäksi on määrätty, että seurakunnalla on valta julistaa evankeliumia, valta polkea käärmeen valtaa, valta ajaa ulos riivaajia ja valta parantaa sairaita. Ja sitten on vielä määrätty siitä, että taivaassa uskoon tulleista ihmisistä tulee Jumalan lapsia, ei palvelijoita eikä orjia vaan lapsia.
Yllättäen niitä merkityksiä on sittenkin neljä. Osion ensimmäisessä kappaleessa Haapapuro kirjoittaa jälleen ortodoksian reunoja hipoen:
Jeesus oli itse mukana luomisessa ja päättämässä, että jos ihminen lankeaa syntiin, niin silloin Jeesus tulee ja kuolee ristillä ihmisten puolesta. (korostus minun)
Haapapuro siis ilmeisesti uskoo, että Jeesuksen ristinkuolema oli B-suunnitelma; että olisi periaatteessa mahdollista, ettei ihmiskunta olisi langennut syntiin. Näin ollen siis Jumala joko yllättyi syntiinlankeemuksesta, jota ei kyennyt näkemään ennalta, taikka sitten Jumala aavisteli, että jotakin sen sorttista saattaisi ehkä kenties tapahtua ja varmisteli suunnitelma-B:n, toivoen, ettei siihen tarvitsisi tukeutua. Kumpikin ajatus vetää hujauksessa maton jo senkin (väärän) väitteen alta, että Jumalan ennaltatietämys perustuisi aika-avaruusjatkumon tarkastelusta hankittuun informaatioon. Sana jos pistää tässä silmään, kuin vanhat lenkkarit juhlapuvussa. Jos Jumalan piti turvautua jossitteluun tuossa tilanteessa, se tarkoittaa, että Hän ei tiennyt ennalta. Miksi Hän siis tietäisi ylipäätään mitään ennalta? Hän ei ilmeisesti olekaan kaikkitietävä.
Ennaltamääräämisen kieltäjät osoittavat tässäkin asiassa, että he eivät ole ajatelleet loppuun saakka, mitä Raamatun totuuden kieltämisestä seuraa. Heidän ajattelutapansa on epäjohdonmukainen ja suorastaan kaoottinen. Tällaisen sekoilun ei voi mitenkään nähdä heijastavan järjestyksen Jumalan olemusta.
Tarkastelen vielä erikseen Haapapuron näkemystä siitä, mitä kaikkea on määrätty:
Ennalta on määrätty, että Kristus tulee ja voittaa synnin ja Saatanan ja kuoleman vallan.
Kyllä. Ja näin oli määrätty edeltä, koska oli myös edeltämäärätty, että ihminen tulee lankeamaan. Jumalan pelastussuunnitelma oli olemassa jo ennen maailman perustamista. Lisäksi edeltä oli määrätty kaikki välittömät ja välilliset tekijät, jotka johtivat Jeesuksen ristinkuolemaan; kaikkien ihmisten teot ja kaikki olosuhteet. Joosef sanoo veljilleen, jotka pelkäävät kostoa siitä hyvästä, että myivät tämän Egyptiin, 1. Moos. 50:20:
Te tosin hankitsitte minua vastaan pahaa, mutta Jumala on kääntänyt sen hyväksi, että hän saisi aikaan sen, mikä nyt on tapahtunut, ja pitäisi hengissä paljon kansaa.
Veljesten pahassa teossa Jumalalla oli hyvä suunnitelma. Ellei Joosefia olisi myyty Egyptiin, Israel perheineen olisi kuollut nälänhädässä; Messiaan suku olisi sammunut ja Jumalan lupaus Aabrahamille osoittautunut tyhjäksi. Jumala ei operoi sattumasta tai toiveista käsin, eikä Hän ”vain yritä pärjätä” sillä, mitä ihmisten tai muiden vapaiden agenttien touhut Hänen sunnitelmiensa rattaisiin heittävät. Hän todella julistaa edeltä, mitä on tapahtuva ja toteuttaa sen mitä tahtoo.
Samoin on määrätty, että jokainen ihminen, joka uskoo Jeesuksen uhrikuoleman omalle kohdalleen pelastuu.
Missään Raamatussa ei tietääkseni sanota suoraan näin. Sen sijaan siellä sanotaan hyvinkin suoraan ja selkeästi se, mitä yksilöllisen pelastukseen ennaltamäärämisen kieltävä ei halua uskoa: että jokainen, joka on edeltämäärätty pelastukseen, uskoo. Vai mitä muuta on pääteltävä esimerkiksi siitä, mitä Apt. 13:48 sanoo:
Sen kuullessansa pakanat iloitsivat ja ylistivät Herran sanaa ja uskoivat, kaikki, jotka olivat säädetyt iankaikkiseen elämään.
Tätä tekstiä Haapapuro ei käsittele. Raamattu sanoo myös, Ilm. 13:8:
Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat [petoa], jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.
Tekstikohdan perusteella jokaisen pelastuvan nimi on ollut kirjoitettuna Karitsan elämän kirjassa hamasta maailman perustamisesta saakka. Jumala ei siis kirjoita kenenkään nimeä elämän kirjaan uskoontulon hetkellä, vaan jokaisen pelastuvan nimi on ollut kirjoitettuna siellä jo iät ajat. Näin Jumala sanoo Jeremialle Jer. 1:5:
”Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä sinut tunsin, ja ennenkuin sinä äidistä synnyit, minä sinut pyhitin; minä asetin sinut kansojen profeetaksi”.
Jos Jumala tällä tavalla ottaa krediitin Jeremian valmistamisesta äidinsä kohdussa, eikö yhtä paljon jokaisesta ihmisestä? Ja jos Jumala tällä tavalla tuntee edeltä ihmisen, joka ei ole vielä saanut alkuaan ja on asettanut hänet erilleen profeetaksi, millä perusteella ei kaikkia uskovia? Haapapuro ottaa kyllä erilleen käsitteet edeltätietäminen ja edeltämäärääminen ja tekee ison numeron siitä, kuinka ne ovat eri asia, mutta hän ei ota huomioon sitä, että Raamatussa on myös edeltätunteminen. Tai sitten hänellä on jälleen joku epäjohdonmukainen poikkeuslupa sille, ettei käsitteiden välillä tarvitse tehdä eroa edeltätuntemisen tapauksessa. Hän käsittelee myöhemmin artikkelissaan Room. 8:28-30 pelastuksen kultaisen ketjun, jossa tuo sana on, mutta hän ei tartu siihen kiinni. Syytä voi vain arvailla.
Lisäksi on määrätty, että seurakunnalla on valta julistaa evankeliumia, valta polkea käärmeen valtaa, valta ajaa ulos riivaajia ja valta parantaa sairaita.
Raamatussa ei puhuta ennaltamääräämisen yhteydessä näistä asioista. Sanoisin itse, että seurakunnan tehtävä on julistaa evankeliumia. Valta polkea käärmeen valtaa on ainoastaan Kristuksella ja Hän on hoitanut sen osaston jo. Riivaajien ulosajamiseen ja sairaiden parantamiseen valta annetaan korkeintaan yksittäistapauksissa, jos niissäkään. Sairaiden parantamiseen liittyvät karismaattisen kristillisyyden konnankoukut tiedämme jo, ja Raamattu varoittaa suhtautumasta ylimielisesti henkivaltoihin (2. Piet. 2:10-11, Juud. 1:9).
Ja sitten on vielä määrätty siitä, että taivaassa uskoon tulleista ihmisistä tulee Jumalan lapsia, ei palvelijoita eikä orjia vaan lapsia.
Tämäkään ei pidä paikkaansa. Uskovat ovat Jumalan lapsia jo maailmassa (Room. 8:14-15, Joh. 15:15). Heistä on tullut Jumalan lapsia uudestisyntymisen kautta.
6. Meidät on ”määrätty Kristuksessa”
”Määrätty Kristuksessa” tai ”valittu Kristuksessa” tarkoittaa sitä, että meidät on määrätty tai valittu Kristuksen kautta tai Kristuksen tähden vaan ei meidän omien tekojemme tähden. Meidän asemastamme on määrätty siis etukäteen monia asioita periaatetasolla. Nämä koskevat kaikkia ihmisiä, jotka tulevat uskoon oman valintansa perusteella.
…
Tässä jakeessa korostetaan sitä, että ”Jumala on määrännyt meidät LAPSEUTEEN”. Väärä tulkinta, jota paljon näkee, on sellainen, että ”Jumala on valinnut MEIDÄT ja jättänyt samalla muut valitsematta lapseuteen.” Paavalille oli suuri ihmetyksen aihe – entisenä fariseuksena ja uskovaisten vainoajana – että Jumala haluaa meidät lapsikseen.
Tämä on Paavo Haapapuron näkemys Efesolaiskirjeen alusta, joka on minun mielestäni eräs Raamatun selvimpiä selostuksia siitä, mitä ennaltamäärääminen on. Toistan tässä saman asian, jonka toin esiin käsitellessäni Mauno Mattilan kritiikkiä kalvinismia kohtaan. Sen sijaan, että Haapapuro tarkastelisi tekstiä kokonaisuutena, hän näkee ennaltamääräämiseen uskovien painottavan yhtä sanaa, meidät, ja yrittää korjata tuon epäkohdan painottamalla itse toista sanaa, lapseuteen. Paitsi sitä, että hän tekee siten väkivaltaa tekstille, hän myös teilaa jälleen yhden olkinuken. Kysymys on kokonaisuudesta; siitä milloin meidät on valittu, mihin meidät on valittu, millä perusteella meidät on valittu ja mitä varten meidät on valittu. Ef. 1:3-7 riittää vastaamaan niihin kaikkiin:
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa, niinkuin hän [milloin?] ennen maailman perustamista oli hänessä valinnut meidät [mihin?] olemaan pyhät ja nuhteettomat hänen edessään, rakkaudessa, edeltäpäin määräten meidät [mihin?] lapseuteen, hänen yhteyteensä Jeesuksen Kristuksen kautta, [millä perusteella?] hänen oman tahtonsa mielisuosion mukaan, [mitä varten?] sen armonsa kirkkauden kiitokseksi, minkä hän on lahjoittanut meille siinä rakastetussa, jossa meillä on lunastus hänen verensä kautta, rikkomusten anteeksisaaminen, hänen armonsa rikkauden mukaan.
Ratakiskosta väännettynä se kuuluu:
- Jumala on valinnut meidät ennen maailman perustamista. Ennen kuin Hän loi maailman, Hän jo tunsi henkilökohtaisesti jokaisen valittunsa (Room. 8:29-30). Niille, jotka menevät kadotukseen, Hän sanoo: minä en ole koskaan tuntenut teitä (Matt. 7:23).
- Jumala on valinnut meidät olemaan pyhät ja nuhteettomat Hänen edessään. Emme itsessämme voi olla pyhiä emmekä nuhteettomia, vaan Hänen on tehtävä meistä molempia. Oma valintamme ei meitä pyhitä eikä puhdista (Hes. 36:25).
- Jumala on määrännyt, että meistä on tuleva Hänen lapsiaan. Me emme omasta päätöksestämme voi tulla Jumalan lapsiksi, vaan Jumalan lapseksi tullaan uudestisyntymän kautta. Yhtä vähän, kuin meillä oli päätösvaltaa luonnollisessa syntymässämme, saati sitten alullepanossamme, on meillä päätösvaltaa uudestisyntymässämme. Se on Pyhän Hengen teko ja Jeesus itse luonnehtii Pyhän Hengen työtä ikään kuin tuulena, joka puhaltaa missä tahtoo. Raamattu toistuvasti liittää Jumalan pelastustyöhön Jumalan vapaan tahdon: Pyhä Henki synnyttää uudesti kenet tahtoo (Joh. 3:8), Jeesus tekee eläväksi kenet tahtoo (Joh. 5:21) ja Jumala armahtaa kenet tahtoo (Room. 9:18).
- Hänen valintansa ja edeltämääräämisensä peruste on Hänen oman tahtonsa mukaan osoittama mielisuosio. Jumalalla on oikeus mielistyä kehen Hän tahtoo ja osoittaa mielisuosiota vapaasti oman tahtonsa mukaan ilman kenenkään vaatimuksia, suostutteluja, kiristystä, uhkailua tai lahjontaa. Hän on ainut olento, joka on valinnoissaan todella vapaa; yksikään ihminen ei kykene tekemään elämässään ainuttakaan valintaa, johon ei vaikuttaisi jokin ulkopuolinen tekijä. Jumalan valinnat sen sijaan ovat aina vapaita, koska Hän ei riipu kenestäkään ja Hänen valintojensa perimmäinen motiivi on aina Hän itse.
- Jumala on valinnut ja ennaltamäärännyt, jotta koko luomakunta ihmettelisi ja ylistäisi Hänen suurta armoaan. Ilman Jumalan valintaa pelastukseen yksikään ihminen ei pelastuisi, koska yksikään ihminen ei itsestään käsin voi tehdä mitään sellaista päätöstä tai parannusta, joka kelpaisi Jumalalle. Lisäksi jokainen ihminen on niin paatunut ja kapinallinen Jumalaa vastaan, että hän ei edes pysty kääntymään synneistään ilman Jumalan vaikutusta (Room. 3:10-12, Room. 8:7). Tästä syystä Jumala, tehdäkseen tiettäväksi koko luomakunnalle armonsa ihmeellisyyden, armahtaa syntisiä ja kapinallisia, jotka vihaavat Häntä ja muuttaa heidän sydämensä, niin että he kääntyvät pois pahuudestaan ja uskovat.
- Tämän kaiken puitteena on Jeesus Kristus; Hänen henkilönsä ja työnsä. Kolmiyhteisen Jumalan ennen aikojen alkua laatima pelastussuunnitelma, jossa Pojan rooli on keskeinen ja Hänen työnsä sen toteuttajana, on kaiken keskiössä.
Paavo Haapapuro ei ole ymmärtänyt oikein tätä tekstikohtaa, eikä hän ota huomioon Raamatun kokonaisilmoitusta. Raamatun ei tarvitse käyttää nimenomaan sanoja ennaltatietää tai ennaltamäärätä tai joitakin niiden variantteja, vaan useista tekstikatkelmista on selvästi nähtävissä sama teema, vaikkei noita sanoja käytetä.
Paavo Haapapuron tulkinta on myös pahasti ristiriitainen; hän sanoo samassa tekstikappaleessa, että valinta ja määrääminen on Kristuksen kautta tai tähden, eivätkä ihmisen omien tekojen tähden, ja lähes heti perään, että ennaltamäärätyt periaatteet koskevat niitä, jotka jotka tulevat uskoon oman valintansa perusteella. Miten pelastus voi samaan aikaan olla riippumaton ihmisen teoista, mutta riippuvainen siitä, että hän tekee valinnan? Jos ennaltamäärätyt periaatteet koskevat niitä, jotka tekevät valinnan, silloin ei enää pidä paikkansa, että meitä ei ole valittu tekojemme tähden, koska valinta on selkeästi hyvin tärkeä yksittäinen teko, jonka perusteella taivas soveltaa näitä ennaltamäärättyjä periaatteita meihin. Kristuksen kautta ja tähden, kenties, mutta ei yksin Kristuksen kautta ja tähden, vaan vähintään myös ihmisen valinnan tähden. Jumalan kunnia on silloin jaettu (Jes. 42:8).
Sekä Ef. 1:3-7, että muualla Raamatussa, missä ennaltamääräämisestä puhutaan, määräämisen kohteena eivät ole mitkään periaatteet, vaan ihmiset. Meidät on edeltämäärätty lapseuteen. Sillä ne, jotka hän on edeltätuntenut, hän on myös edeltämäärännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi. Haapapuron yritys muuttaa tekstiä sanomaan sellaista, mitä se ei sano, on kapinaa Raamatun sanaa vastaan. Hän ei pidä Raamatun ilmoituksesta tässä kohtaa, joten hän alistumisen sijaan keksii kaikki kuviteltavat metkut, ettei hänen tarvitsisi nöyrtyä ja alistua sen alle.
Ennaltamäärääminen pelastukseen, lapseuteen, Kristuksen kuvan kaltaisuuteen tms. positiiviisiin asioihin ei ole ainoa tapa, miten Raamattu puhuu ennaltamääräämisestä. Seuraavassa 1. Tess. 5:9-10 on kolikon molemmat puolet:
Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme, että me, valvoimmepa tai nukuimme, eläisimme yhdessä hänen kanssaan.
Ensinnäkään tässäkään ei puhuta mistään periaatteista. Meidät on määräätty saamaan pelastus. Ja kuinka tuo pelastus tulee osaksemme? Jeesuksen Kristuksen kautta, joka on kuollut meidän edestämme. Mutta tämä ilmaistaan kontrastina sille, että meitä ei ole määrätty vihaan. Teksti ei sano, että on määrätty jokin perusperiaate, vaan että meitä ei ole määrätty vihaan. Se implikoi, että on olemassa niitä, jotka on määrätty vihaan. Raamattu vahvistaa tämän totuuden muualla, esim. Room. 9:21-23:
Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit [valmistetut, prepared for, vrt. engl. esim. NIV, ESV, NASB] häviöön, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?
Myöhemmin Haapapuro tekee tällekin väkivaltaa. Halpaa käyttöä varten valmistetut astiat ovat vihan astioita ja ne on varta vasten valmistettu kadotukseen. Jaloa käyttöä varten valmistetut astiat ovat laupeuden astioita ja ne on varta vasten valmistettu taivaan kirkkautta varten. Jumala muovaa ihmisen kuin savenvalaja savesta astian ja samoin kuin savenvalajalla on kaikki oikeus tekemäänsä astiaan, Jumalalla on kaikki oikeus luomaansa ihmiseen. Jumalalla olisi oikeus tuhota jokainen ihminen välittömästi, mutta sen sijaan Hän on päättänyt valita joukosta erilleen ne, joille Hän osoittaa laupeutta, ottaen heidät käyttöön kuin astiat, joiden käyttötarkoitus on jalo; esimerkiksi syöminen ja juominen. Älköön silti sillä perusteella väitettäkö, että Jumala ei käyttäisi niitä, joita Hän ei ole valinnut, sillä teksti sanoo päinvastoin. Niitäkin Hän käyttää kuin astioita, mutta halpaa käyttötarkoitusta varten. Paavalin on tulkittu tarkoittavan halvalla käytöllä jäte- tai yöastiaa. Se ei tarkoita sitä, että joillekin nyt vain lankeavat Jumalan valtakunnan paskaduunit (mikä on Haapapuron tulkinta), vaan he ovat jumalattomia ja pahoja ihmisiä, jotka tekevät paljon kaikkinaista pahaa ja joutuvat lopulta helvettiin. Se, että Jumala käyttää tuota pahaa ja saa siitä syntymään hyvää, on monelle kristitylle järjettömän kova pala niellä.
Sananlaskut 16:4:
Kaiken on Herra tehnyt määrätarkoitukseen, niinpä jumalattomankin onnettomuuden päivän varalle.
Kaikki kolme lainaamaani tekstikohtaa viestivät tarkoituksellista määräämistä vihaan, häviöön ja onnettomuuteen ja lisäksi Roomalaiskirjeen kohta selitää Jumalan motiivit tehdä niin: Hän tahtoo tehdä tiettäväksi vihansa ja voimansa. Jälleen kerran Jumalan perimmäinen tarkoitusperä on Hän itse, Hänen kirkkautensa ja kunniansa. Tuo sama tarkoitusperä on sekä pelastuksessa, että kadotuksessa.
Haapapuro yrittää myös parilla lauseella selittää pois pelastuksen kultaisen ketjun, Room. 8:28-30:
Selitän tätä senverran, että tuossa puhutaan siitä, että taivaassa kaikki uskovaiset muuttuvat Jumalan Pojan kaltaisiksi sen edeltämääräämisen perusteella, jonka Jumala on periaatetasolla tehnyt kaikkien uskoon tulleiden ihmisten puolesta. Tässä ei sanota, että Jumala tekisi tuon uskonvalinnan ihmisten puolesta.
…
Kaiken kaikkiaan Paavali puhuu paljon siitä tilanteesta, kun uskovaiset ovat eräänä päivänä taivaassa. Pahoja virheitä tapahtuu, jos näitä Paavalin puheita aletaan sellaisenaan soveltamaan jo täällä maan päällä.
Jos näin on, miksi tavoittelemme Kristuksen kaltaisuutta täällä maan päällä? Haapapuro jättää tyystin käsittelemättä Jumalan kutsun. Kutsuhan tapahtuu ajassa. Kutsun peruste on ennaltamäärääminen ja kutsun seurauksena on vanhurskautus ja kirkastus, joista vanhurskautus on ajassa tapahtuva asia. Haapapuro viis veisaa Paavalin ajatuksenjuoksun logiikasta. Hän on jumiutunut ajatukseensa uskonvalinnan tekemisestä ja yrittää lukea tuota ajatusta kaikkiin lainaamiinsa teksteihin, vaikka yksikään teksteistä ei asiaa mainitse. Se on eisegeesiä.
7. Muutamia raamatunpaikkoja selityksen kera
Paavo Haapapuro on listannut kirjoituksensa viimeiseen osioon liudan raamatunkohtia, jotka hän käsittelee ylimalkaisesti parilla virkkeellä ja vääristellen. En ala käsittelemään niitä enää sen syvällisemmin, koska tämä artikkelini on jo muutenkin niin pitkä. Sen sijaan teen jotakin omasta mielestäni hauskaa; rukkaan joitakin lainattuja raamatunkohtia Haapapuron ”eksegeesin” mukaiseen uskoon. Saatte itse päätellä, onko hän todella tulkinnut lainaamiaan kohtia oikein. Raamattu käteen ja vertaamaan.
Paavo Haapapuro vääristelee Jer. 1:5 sanomaan:
Jo ennenkuin minä valmistin sinut äidin kohdussa, minä tiesin, että tulet tekemään uskonvalinnan ja siksi olen valinnut sinut virkaan seurakunnassa jo etukäteen.
Mark. 13:20 hän on sitä mieltä, että parin sanan korvaaminen hyperliteralistisella käännösvastineella oikeasti muuttaa merkitystä jotenkin (vinkki: ei muuta).
Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta kutsuttujen tähden, jotka hän on uloskutsunut, hän on lyhentänyt ne päivät.
Joh. 5:16 hän selittää samoin kuin Mark. 13:20 ja sekös tekee hupaisaa luettavaa:
Te ette uloskutsuneet minua, vaan minä uloskutsuin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.
1. Piet. 1:1-2 hän huomauttaa, että sana edeltätietäminen on vanhassa käännöksessä jumalan aivoitukset. Hän tarkoittanee 1776 Bibliaa, joka on hyvin samoilla linjoilla 1992 käännöksen kanssa. 1992 puhuu Jumalan suunnitelmasta.
Pietari, Jeesuksen Kristuksen apostoli, valituille muukalaisille, jotka asuvat hajallaan Pontossa, Galatiassa, Kappadokiassa, Aasiassa ja Bityniassa, ja jotka Isän Jumalan aivoitusten mukaan ovat Hengen pyhittämisen kautta valitut Jeesuksen Kristuksen kuuliaisuuteen ja hänen verellänsä vihmottaviksi. Lisääntyköön teille armo ja rauha.
Minustakin tuo on paljon paremmin käännetty noin!
Room. 9:19-24 kokee sen sijaan melkoisen reviision:
Sinä kaiketi sanot minulle: ”Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?” Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: ”Mikset antanut minulle parempaa palvelutehtävää seurakunnassa?” Savenvalajallahan ei ole valtaa tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten, eihän? Vai onko? Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä toisinaan antanut jumalattomien, jotka olivat omilla valinnoillaan valmistaneet itse itsensä häviöön, mennä pitkälle synniharjoituksessaan puuttumatta asioihin, ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen uskonvalinnan tekemisen jälkeen? Anteeksi, jos on sekavaa. Pietarikaan ei aina ihan ymmärrä.
Eikä Ef. 1:10-14 säästy myöskään:
…siitä armotaloudesta, minkä hän tulevaisuudessa uskovien elämässä aikoo toteuttaa, – oli yhdistävä Kristuksessa yhdeksi kaikki, mitä on taivaissa ja mitä on maan päällä. Hänessä me myös olemme saaneet perintöosan, koska se koskee periaatetasolla meitä meidän oman uskonvalintamme perusteella, hänen aivoituksensa mukaan, hänen, joka vaikuttaa kaikki meidän päätösvaltaamme kunnioittaen, että me olisimme hänen kirkkautensa kiitokseksi, me, jotka oman emmekä Jumalan päätöksen mukaan olimme panneet toivomme Kristukseen. Hänessä on teihinkin, sittenkuin olitte kuulleet totuuden sanan, pelastuksenne evankeliumin, uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti, sen, joka on meidän perintömme vakuutena, hänen omaisuutensa lunastamiseksi – hänen kirkkautensa kiitokseksi.
Omat loppusanani
Olen tällä kirjoituksellani nyt osoittanut, että olen lukenut minulle linkitetyn mukamas perinpohjaisesti ennaltamääräämisopin kumoavan kirjoituksen. Olen vuorovaikuttanut sen kanssa ja haastanut sen väitteitä. Sillä ei ole merkitystä niille, jotka henkeen ja vereen vastustavat ennaltamääräämisoppia. He eivät tätä lue, vaan tämäkin tutkielma on heille liian pitkä. Vuorovaikutukseni Mauno Mattilan kalvinismivideon kanssa on liian pitkä sekin. He ovat laiskoja, eivätkä rakasta totuutta, koska he eivät ole valmiita näkemään vaivaa päästäkseen totuudesta perille. Heille kelpaa kaikki, kunhan se vastustaa kalvinismia. Häpeällistä, sanon minä.
K̶a̶u̶p̶u̶n̶g̶i̶n̶ ̶a̶i̶n̶o̶a̶ kalvinisti 