Kuukausi: marraskuu 2017

Yhdestä säkeestä kiinni

Simon J. KokJätä kommentti

Ajelin äskettäin takaisin kotiin Paneliasta, josta kävin hakemassa studioprojektiini ikkunalasin. Surffasin radiokanavia ja jämähdin Radio Deille, koska sieltä tuli Rauno Karmitsan tulkitsemana Kun Jeesus verensä vuodatti, suomenkielinen versio Andrae Crouchin The Blood will never loose it`s power -kappaleesta. Pala kurkussa kuuntelin tuota julistusta Jeesuksen veren pelastavasta voimasta. Kappaleen jälkeen tajusin, että käynnissä oli Raatihuone-ohjelma, jonka formaatissa yleensä kuunneellaan ja raati arvioi neljä kappaletta. Tällä kertaa arvioimassa olivat Matti Paatelma, joka ainakin näyttäisi toimivan Sibelius-akatemiassa tuntiopettajana, sekä virsituntija, teologian tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti Seppo Suokunnas.

Seuraava kappale olikin sitten pieni ylläri: riisuttu ja tylsähkö versio PMMP:n esittämästä Lautturi-kappaleesta, joka ei tuonut alkuperäiseen esitykseen oikein mitään. Seppo Suokunnas valitsi kyseisen kappaleen lempikappaleekseen ohjelmassa esitetyistä, sen tunnelmallisuuden vuoksi. Esittäjänä oli yhtye nimeltään Histan Veisaajat. Levy Seurat, jolta tuo kappale oli lohkaistu, on Herättäjä-Yhdistyksen julkaisema, eli siis körttiläiseen herätysliikkeeseen profiloituva levy. Harmi vain, että ei herätysliikkeessä, levyn tekijöiden parissa, eikä Radio Dein studiossakaan kukaan ole tullut kysyneeksi, mitä tekemistä on Kristuksella ja tuonelan virran lautturilla.

En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa. Siispä nauroin. Kertosäkeen keskeisin säe, jossa rukouksessa käännytään ei Kristuksen, vaan tuonelan virran lautturin puoleen, jäi täysin noteeraamatta ja käsittelemättä. Sen sijaan kuultiin väärin viimeisen säkeistön toinen säe, jossa yhä kuoro laulaa. Kristityn mieli yritti väkisin löytää kappaleesta jotakin kristillistä, vaikkei siinä ole mitään, ja käänsi alitajuisesti tekstin sanomaan pyhä kuoro laulaa.

Tämä vahvistaa mielessäni joskus kuulemani vitsin. Gospelin tekeminen on helppoa. Otetaan baby pois ja pannaan jesus tilalle. Vapaakristillisyydessä yksi jos toinenkin ääni on alkanut ilmaista tyytymättömyyttään siirappiseen lällyilyyn, jonka perusteella Jeesus ei ole kuningas, vaan teini-ihastus. Hyviä uutisia: eivät ole asiat kummoisesti körttilässäkään. Tämä on kuin suoraan Kummelista:

Kolmas ohjelmassa kuulemani kappale (ensimmäistä en ehtinyt kuulemaan) oli jokin reformaation juhlavuotta varten tilattu kappale, joka meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Minun lempikappaleeni? Ehdottomasti Karmitsan esittämä Kun Jeesus verensä vuodatti. Sen kertosäkeen keskeisin säe on tietenkin se säilyttää voimansa, kuten alkukielisen esityksen nimi kuuluu: veri ei menetä voimaansa. Jos todella uskoisimme sen, olisimme kaikki kalvinisteja. Jeesuksen Kristuksen veri pesee puhtaaksi kerta kaikkiaan jokaisen, jonka puolesta tuo veri on vuodatettu. Tuosta kappaleesta on myös toinen suomennos, luultavasti yleisesti tuntemattomampi, mutta minulle tutumpi lapsuudestani:

Veren voima ei milloinkaan muutu,
veren voima on kestävä ainiaan.
Päivittäin voimaa saan Hänen verestänsä,
olen suojassa sen ainiaan.

Siinä on pyhien kestäväisyys, kalvinismin viidennen pääkohtan opetus, jonka mukaan yksikään Kristuksen verellään lunastama ei milloinkaan menetä pelastustaan. Kun lauluntekijät sanoittavat laulunsa rakkaimmilla ja kauneimmilla totuuksilla Jumalan pelastavasta työstä, he julistavat tarkoittamattaankin Jumalan kaikkivaltiutta pelastuksessa. Tällaiset laulut on erittäin helppo pilata tuomalla niihin sisään nykykristillisen humanistis-libertaarisen vapaan tahdon pelastusopin ryönää.

Valitettavasti tuon kappaleen keskeisin sanoma, että veri säilyttää voimansa jäi täysin noteeraamatta ja käsittelemättä. Yhdellä säkeellä voi olla valtavia implikaatioita ja joskus tahattomuuskin voi sisältää pienen saarnan verran hyvää teologiaa. Toisaalta taas yksi ainut säe voi määritellä kokonaisen laulun kontekstin ja siten olla määrävänä tekijänä siinä, avaammeko kirkon ovet pakanasuomalaiselle synkretismille.

Advertisement