Ristin Voiton toimittaja Heikki Salmela on kirjoittanut Matti Leisolan suomentamasta John MacArthurin Vierasta tulta -kirjasta noin aukeaman mittaisen jutun. On syytä olla tyytyväinen, sillä näin tieto kirjasta leviää ja siten lehtijuttu edesauttaa välillisesti tuottamaan Suomeen lisää vakaumuksellisia sessationisteja. Moni helluntailainen nimittäin varmastikin ihmettelee oman hengellisen elämänsä kuivuutta. Lukiessaan kirjan ja/tai katsoessaan suomeksi tekstitetyt konferenssiluennot, hän saattaa alkusuuttumuksen jälkeen – kuten minulla kävi – huomata, miten pikkuhiljaa palaset alkavat loksahdella paikoilleen ja karismaattisuus paljastua siksi mikä se todella on: valheeksi. Kaikki on kotiin päin.
Heikki Salmela tekee tekstissään hyvän huomion:
Herätyskristillisissä piireissä teoksen painoarvoa lisännee se, että sen kääntäjä ja kustantaja on maan johtavana evoluutiokriitikkona arvostettu Matti Leisola.
Se on erinomainen asia, koska huomatessaan tämän seikan, kirja ja sen teesi on kertaheitolla uskottavampi monien silmissä, jotka muuten sivuuttaisivat sen olankohautuksella. Leisola ei ole seonnut. Jos hän näkee kirjan olevan vaivan arvoinen, ehkä sinunkin kannattaisi se lukea.
Omituisiakin väitteitä Salmelalla on:
Silti meilläkin on koko joukko konservatiiveja, jotka eivät löydä armolahjoja 1500-luvun reformaattoreiden kirjoituksista ja siksi kyseenalaistavat niiden oikeutuksen.
Häh? Siinäpä jännä seurakunta, jos sellainen oikeasti on. Sekä Luther että Calvin kirjoittivat armolahjoista ja totesivat molemmat niiden päättyneen. Heikki Salmelan pitäisi tietää tämä, onhan hän kirjankin lukenut.
Salmela tunnustaa aivan oikein, että Suomessakin on sessationisteja, joskin vähänlaisesti, ja opilla on MacArthuria vanhemmat perinteet. Eräänä änkyränä hän nostaa esiin Olavi Peltolan. Peltolan ja MacArthurin välille hän muodostaa tällaisen kyseenalaisen kontrastin:
Armolahjoihin Peltola ei suhtaudu yhtä kategorisen torjuvasti kuin MacArthur, mutta karismaattisuutta Peltolakin vastustaa kuin ruttoa; hän pitää helluntailaishenkistä kristinuskon tulkintaa ovien avaamisena magialle ja animismille.
Minun nähdäkseni Peltola ja MacArthur ovat erittäin pitkälti samoilla linjoilla, eikä MacArthur ”suhtaudu katogorisen torjuvasti armolahjoihin”. Se on tyypillinen misrepresentaatio, jossa väitetään sessationistin kieltävän käytännössä kaikki armolahjat. Toki hypervaihteelle meneviä on kaikkien mahdollisten oppien kannattajissa, mutta pääsääntöisesti sessationistit uskovat kyllä, että Pyhä Henki antaa tahtonsa mukaan uskoville hengellisiä lahjoja, joiden avulla he kykenevät toimimaan palvelutehtävissä seurakunnassa ja joita heillä ei luonnostaan ole, mutta ei enää kielilläpuhumisen, henkien erottelemisen, parantamisen, tiedon sanojen ja profetoimisen lahjoja. Niihin liittyvät apostolinen auktoriteetti ja Jumalan Sanan uusi ilmestys sellaisella tavalla, etteivät ne enää kuulu meille ajassa, jossa Apostoleja ei enää ole. Mutta laupeuden, antamisen, johtamisen jne. armolahjoja? Toki!
Mutta toisaalta: antaa voi ilman erityisarmoitustakin, samoin osoittaa laupeutta ja jumalatonkin voi olla hyvä johtaja. Hah, ehkäpä minä olenkin hypervaihteella!
Heikki Salmela käsittelee kirjoituksessaan sessationismin tyypillisiä perusteluita: kirkkohistoriaa, väitettyjen manifestaatioiden yleisuskonnollista luonnetta ja kvalitatiivisia puutteita Raamatussa mainittuihin esimerkkeihin verrattuna, merkittävimpien karismaatikoiden moraalisekoilua ja tendenssin painottaa kokemuskristillisyyttä. En tiedä, miksi hän jättää tyystin mainitsematta eksegeettiset argumentit sessationismin puolesta; edes sen, että niitä on. Niitä on myös MacArthurin kirjassa. Niiden kanssa voi olla eri mieltä, jos tahtoo, mutta sivuuttaa niitä ei saisi.
Profetian lahjan ja tiedon sanojen armolahjan päättymistä sessationistit perustelevat sillä, että niiden jatkuminen uhkaisi Raamatun arvovaltaa Jumalan lopullisena ja riittävänä ilmoituksena.
Toivoisin, että tällaisesta päästäisiin eroon. Mikään ei uhkaa Raamatun arvovaltaa. Ei mikään. Miksikö? Koska Raamatun arvovalta perustuu Raamattuun itseensä, eikä siihen, mitä ihmiset siitä ajattelevat. Se on itsessään arvovaltainen, koska se on Jumalan Sana. Raamatun arvovalta ei ole riippuvainen ihmisten subjektiivisista mielipiteistä.
Kyse on siitä, mitä me uskovina uskomme Raamatusta. Mikä on meidän teologiamme koskien Raamattua? Jos uskomme Raamatun kaikkiriittävyyden ja lopullisuuden, emme voi hyväksyä Raamatun ulkopuolista ilmestystä missään muodossa, emmekä voi millään perustella niiden tarpeellisuutta. Mutta jos sen sijaan uskomme, että Raamatun ulkopuolinen ilmestys muodossa taikka toisessa on tarpeellista ja tavoiteltavaa, emme silloin rehellisyyden nimissä voi väittää uskovamme Raamatun olevan kaikkiriittävä taikka lopullinen. Tämä on valinnan paikka, eikä valinnan mustavalkoisuus ole liioittelua.
Raamattu ei pillitä nurkassa tunteet loukattuna, eikä Raamatun arvovaltaa uhkaa se, että joku ei usko siihen, eikä siten sekään, että joku kuvittelee tarvitsevansa sen ohelle muita ilmestystiedon lähteitä. Mutta Raamatun sana on sekä tuomitseva sen, joka ei siihen usko, että osoittava hulluiksi kuvitelmat profetioista ja ilmestyksistä.
Esimerkiksi MacArthurin kirja on täynnä ongelmien yleistämistä ja toisiinsa liittymättömien asioiden yhdistämistä.
Salmelan kritiikki kirjaa kohtaan on ennen kuultua, eikä siinä ole mitään uutta. Hän syyttää MacArthuria yleistämisestä, mikä oli myös Michael Brownin ja monen muun kirjasta ja konferenssista loukkaantuneen karismaatikon reaktio. Salmela syyttää MacArthuria kritisoimiensa hengellisten ilmiöiden vääristelystä, vaikka hänen pitäisi ymmärtää, että Suomen karismaattinen hengellisyys on painojakaumaltaan erilainen kuin Amerikan. Kriitikot uskovat tyypillisesti, Salmela mukaanlukien, että tervehenkinen karismaattisuus, jossa ei sekoilla, olisi valtavirtaa ja että äärisekoilu ja karismaattinen harhaoppisuus olisivat ääripäätä. MacArthur esittää kuitenkin kirjassaan mielestäni hyvin vakavastiotettavat perustelut tilastotietojen kera sille, että näin ei yksinkertaisesti ole. Karismaattisen kristillisyyden näkyvin ja kuuluvin osa on paitsi suurin, myös ehdottomasti hereettisin.
On ruususenunta kuvitella, että karismaattiset kristityt maailmassa olisivat yleisesti ottaen niin järkeviä ja erottelukykyisiä, etteivät katsoisi ”kristillistä TV:tä”, joka on suurin yksittäinen äärikarismaattisuuden levittäjä maahan ja maanosaan katsomatta, tai että he katsoisivat sitä muka jotenkin kriittisellä silmällä. Helluntailaisilla ja karismaatikoilla ei yksinkertaisesti ole sellaista teologista taustarakennetta, jonka avulla voisi kriittisesti arvioida ja muodostaa jonkinlaisia mielipiteitä siitä, missä rajan on hyvä mennä. On meilläkin TV7 ja TV7 on loputon suo. Vaikka soisimme TV7:lle sen myönnytyksen, että 50% sen ohjelmista on tervettä ja kelpoa, sekö muka jotenkin auttaa? Jos tiedän, että vesilasissa on pisarakin rotanmyrkkyä, en juo kulaustakaan. Mutta näin ”äärikarismaattisuus” leviää ja suurin osa tavallisista seurakuntalaisista ei näe siinä mitään väärää. Mitä Amerikka edellä, sitä Suomi perässä.
Olen kirjoittanut tässä blogissa ennenkin siitä, kuinka helluntailaiset ja karismaatikot eivät tunnu itsekään aina ymmärtävän, missä eri liikkeiden rajat menevät ja miten ne eroavat toisistaan. Meitä on 500 miljoonaa. Jos se on totta, on turha itkeä yleistämisestä. Rapakon takana Michael Brown on jälleen kerran osoittanut tämän. Hän on vieraillut Benny Hinnin TV-ohjelmassa. Hän on pyytänyt omaan radio-ohjelmaansa vieraaksi Bethel-seurakunnan Bill Johnsonin, jonka opeista sekä Marko Selkomaa että Patrick Tiainen ovat saaneet vaikutteita, sekä Jennifer LeClairen, joka ”profetoi” mitä hupaisimmista erilaisista henkiolennoista, kuten ”viekkaasta mustekalahengestä”. Hän oli hiljattain myös hyvän ystävänsä Sid Rothin ohjelmassa tuuraavana juontajana ja haastatteli taas uuden hömppäkirjan ulos tuutannutta ”rabbi” Jonathan Cahnia. Hän on mukana Toronton ”herätyksen” pyöreitä juhlistavassa konferenssissa, vaikka Brownsvillen herätyksessä, josta hänet tunnetaan, ei pitänytkään olla mitään tekemistä Toronton kanssa. Viimeisimpänä hän on ilmoittanut uskovansa, että kenties nyt elossa olevista karismaatikonketkuista katalin, Kenneth Copeland, on veli Herrassa.
Hän on olevinaan järkevä ja hillitty karismaatikko, joka ei sekoile. Herra Brown, näistä juuri oli puhe! Jyrähdäpä! Mutta omilleen hän ei jyrähdä. Yhtä vähän jyrähtää Ristin Voitto, Suomen helluntailiikkeen ja järkevän karismaattisuuden lipunkantajaksi profiloitunut lehti. Muutama vuosi sitten parantumista käsitellyt artikkeli Ristin Voitossa ei esimerkiksi osannut sanoa juuta eikä jaata Todd Bentleyhyn. Hänestä oli artikkelissa kuva ja kuvatekstinä epävarman aprikoivaa päättämättömyyttä. Olikohan se vai eiköhän ollut? Bentleyn esikuvana toiminutta Smith Wigglesworthiakin tuli puolustamaan tunnettu helluntailainen lähetystyöntekijä. Parina viime vuotena Missiomaailman Suomeen kutsumaan vierailijakavalkaadiin Ristin Voitolla ei myöskään ole ollut paljoa sanottavaa. Jo etukäteen olisi voinut tietää, mitä Heidi Baker ja Guillermo Maldonado tuovat tullessaan ja että ihan tavallisia helluntailaisia valuu sinne näitä ulkomaanihmeitä katsomaan. Mutta kaikkihan pitää kokeilla ensin.
Kun rajoja ei suostuta vetämään karismaattisessa liikkeessä, miksi meidän pitäisi, jotka arvostelemme karismaattista liikettä? Siitähän meitä syytetään, mutta mehän nimenomaan niitä rajoja vedämme! Kyllä me ymmärrämme, mistä eri karismaattiset liikkeet ovat saaneet alkunsa. Kyllä meillä on käsitys siitä, millaisen piirakan siitä 500 miljoonasta suurin piirtein voi piirtää. Onko teillä? Strange Fire -konferenssissa todettiin moneen kertaan, että klassinen helluntailaisuus ei ole mennyt yhtä pitkälle näissä asioissa ja että siellä on uskollisia sananjulistajia, jotka rakastavat Herraa. Itse olen sen suhteen kyynisempi.
Porin Helluntaiseurakunnan viimeisimmässä Opastaja-lehdessä oli lyhyt juttu kolmen hengen tiimistä seurakuntamme vaikuttajia, joka matkusti Ateenaan osallistumaan Empowered 21 -verkoston puitteissa järjestettävän konferenssin suunnitteluun. Se on konkreettinen esimerkki siitä, kuinka yksittäinen helluntaiseurakunta identifioituu osaksi 500-miljoonaista karismaattista liikettä, jossa verkostoituvat sekä karismaattiset katoliset, kolminaisuuden kieltävät modalistihelluntailaiset, että uusapostoliset ja uskonsanalaiset. Sellainen helluntailainen, joka ymmärtää ja tunnustaa tämän tosiasian, eikä sen johdosta halua enää identifioitua osana 500-miljoonaista globaalia karismaattista liikettä, osoittaa John MacArthurin olevan oikeassa: järkevät karismaatikot ovat pieni vähemmistö.
Toisin kuin MacArthur väittää, esimerkiksi ksenolaliaa eli kielilläpuhumista, jossa henkilö puhuu tunnistettavalla mutta itselleen vieraalla kielellä, esiintyy nykyäänkin.
On tyyppillistä, että kun karismaatikoita alkaa hiillostaa siitä, miten nykyiset armolahjojen manifestaatiot eivät vastaa laadullisesti Raamatun esimerkkejä, esiin kaivetaan jotakin tämän kaltaista. Ksenolalian esiintymistiheys verrattuna glossolaliaan – siihen tavanomaiseen kielilläpuhumiseen, joka ei ole oikeaa kieltä – on minimaalisen pieni. Niitä kuulee lisäksi levitettävän urbaanin legendan kriteerit täyttävinä tarinoina. Vai kuinka moni on kuullut tarinan romanimiehestä, joka tuli suureen synnintuntoon kuultuaan kun joku puhui yliluonnollisesti vanhaa romanikieltä? Käsi ylös.
Ksenolalian – joka on siis todellista raamatullista kielilläpuhumista – merkinomaista luonnetta Salmela ei käsittele, eikä varmasti voikaan rajallisen merkkimäärän takia. Yli puolen sivua vievä kuva olisi minun mielestäni kyllä jutun alusta joutanut. Vieraat kielet olivat merkki epäuskoisille Juutalaisille, kuten Paavali kirjoittaa 1. Kor. 14:22. Olen kuullut tarinoita siitä, kuinka joku on puhunut ranskaa ja joku ruotsia. Paavali kirjoittaa hyvin selkeästi, kenelle kielet ovat merkki ja mistä. Ruotsi ja ranska eivät sovi siihen, eikä minua kiinnosta siinä kohtaa enää, onko tarina totta vai ei. Samantekevää. Not in the Bible.
Sama pätee parantumiskertomuksiin. Niitä mahtuu kolmetoista tusinaan ja niin herkästi ollaan panemassa Jumalan yliluonnollisen väliintulon piikkiin normaaleja kehon toimintoja ja sellaisia lääketieteellisiä ilmiöitä, joiden olemassaolo tiedostetaan, mutta joille ei ole vielä löydetty selitystä. Hampaita ei kasva suuhun – kultahampaita kylläkin, niin väitetään, joiden hammaslääkärit tietävät olevan epäterveellisiä – raajoja ei kasva tyhjästä, vuosia pyörätuoleissa istuneet, joilla ei ole enää käytännössä lihaksia jaloissaan lainkaan, eivät nouse pyörätuoleistaan ja isoissa ”kruseideissa” kuolee enemmän väkeä kuin herätetään kuolleista. Mutta epämääräiset päänsäryt paranevat. Kiitos Herralle.
Jumalan yliluonnollisen väliintulon selittäminen syyksi muuten selittämättömille paranemistapauksille olisi muuten ihailtavaa, mutta sellaisen salliva puolideistinen maailmankuva ei salli minun iloita sellaisesta. Hän säälii meitä raihnaisuudessamme, kuten Salmelakin artikkelissaan toteaa, mutta Hän on silti kaikkivaltias kaiken yli, sairaudenkin ja Hänellä on syynsä sairauden ja kärsimyksen sallimiselle tässä maailmassa. Jobin kirja opettaa meille sen. Jeesuksen parantamistoiminnan tarkoitus oli täyttää se, mitä Hänestä oli kirjoitettu. Apostolien parantamistoiminnan tarkoituksena oli vahvistaa heidät sen Jeesuksen Apostoleina, joka parantamistoiminnallaan täytti sen, mitä Hänestä oli kirjoitettu. Ei ole enää mitään täytettävää, eikä todistettavaa. Sen sijaan maailmankuva, jossa sairaudet tarttuvat ihmisiin sattuman tai demonien kautta ja jossa siksi tarvitaan Jumalan yliluonnollista väliintuloa joka asiaan, on taikauskoinen.
Tämä ei ole MacArthurin sokea piste. Hän ei ole yksin. Sessationismi on historiallinen, raamatullinen ja oikea näkemys ihmeenomaisten armolahjojen toiminnasta tässä ajassa. On hienoa, että näin tärkeäksi pelinavaajaksi Amerikassa osoittaunut teos on suomennettu ja nyt noteerattu eräässä merkittävimmässä kristillisessä aikakausjulkaisussa Suomessa. On kiinnostavaa nähdä, mihin tästä edetään. Mutta se on selvää, että kirjan ansiosta sessationisteista ei tule karismaatikoita vaan päinvastoin. Ja se on hyvä. Jos Ristin Voitto olisi kaikin mahdollisin keinoin halunnut estää sen, olisi kannattanut jättää juttu julkaisematta. Siksi me, Suomen sessationistit ja Raamatun riittävyyttä kaikessa elämässä ja jumalisuudessa puolustavat kristityt, kiitämme lämpimästi. On hyvä, että näistä asioista puhutaan.
K̶a̶u̶p̶u̶n̶g̶i̶n̶ ̶a̶i̶n̶o̶a̶ kalvinisti 
Reblogged this on Reformoitu Baptisti.
TykkääTykkää
[…] kirjoittaa […]
TykkääTykkää
Kiitos kalvinisti näistä sivuistasi ja työstäsi, käännäksissäsi Strange fire-konferenssin puheista myös suuri kiitos! Blogisi on ollut todella suuri apua ja vaikuttaja minun eheytymisessä ja vapautumisessa vapaiden suuntien eksytyksestä, surkeasta opetuksesta, epäterveestä karismaattisuudesta. Elämäni on huomattavasti levollisempaa, täyspäisempää ja uskoni terveempää. Kiitos!!!
TykkääTykkää
Olin kerran helluntailaisten juhannuskonferenssissa ja janosin Pyhällä Hengellä täyttymistä kun olihan kaikki kaveritkin jo täyttynyt ja puhuivat kielillä. No sitten eräässä teltassa mainostettiin, että jos joku ei ole vielä täyttynyt Hengellä niin nyt siihen on oiva tilaisuus. Menin sitten tilaisuuden jälkeen teltan takaosaan jossa minun puolestani rukoiltiin, että täyttyisin Pyhällä Hengellä. Olin hieman paniikissa kun tuntui, ettei vaan tapahdu mitään. Rukoilijakin rupesi hieman muuttumaan agressiiviseksi ja lopulta sanoi, että: ”alat vaan puhumaan, ei ne sanat itsestään tule jos pidät suun kiinni”. No lopulta sitten rupesin äkeltää jotain blaa blaa blaa ja hän onnitteli minua, että ”olin täyttynyt Pyhällä Hengellä” Tilaisuuden alussa eräs puhuja oli sanonut, että jos tänään joku täyttyy Hengellä niin muistakaapa sitten ostaa ”öljyn kyllyys” kirja tuolta myyntipisteestä. Niinpä sitten ostin kirjan ja lähdin (hieman pettyneenä, koska en oikeasti tuntenut mitään tapahtuneen) kertomaan kavereillekkin miten olin täyttynyt Pyhällä Hengellä. Jälkeenpäin olin rehellinen itselle ja Jumalalle ja myönsin, ettei se kokemus ollut aito. Mutta jonkinlainen katkeruus jäi kaivamaan sisintä koko tuon tapahtuman jälkeen. Vuosi tuon tapahtuman jälkeen koin sairaalassa yhdessä hetkessä suurta rauhaa ja lepoa Kristuksessa. En puhunut kielillä mutta uskon, että tuon sisäisen rauhan ja levon vaikutti Pyhä Henki. En halua tällä viedä keneltäkään iloa tai vähätellä kenenkään kokemuksen aitoutta jos puhuu kielillä vaan ehkä saada ihmiset miettimään tarkemmin onko tämä kaikki ”vouhotus” Pyhällä Hengellä täyttymisestä ja kielillä puhumisesta sitä mitä Jumala oikeasti toivoo meidän janoavan vai pitäisikö meidän vain lujemmin kääntää katseemme Kristukseen ja siihen työhön mitä Hän on tehnyt meidän puolestamme. On varmasti monia jotka tällaisen takia on tunteneet tulevansa petetyiksi ja katkeruus on päässyt kalvamaan sydäntä ja he ovat lopulta etääntyneet seurakunnasta. Jumalan armoa ja rauhaa kaikille Kristuksen omille!
TykkääTykkää
Pettymyksen ja katkeruuden tunteet tulevat petetyistä odotuksista. Mikä luo sellaisia odotuksia?
TykkääTykkää
Minäkin olin kerran siinä Haaviston teltassa. Lopussa pyydettiin ihmisiä silloinkin rukoiltavaksi, jos ei ole täyttynyt Pyhällä Hengellä ja saanut kielilläpuhumisen armolahjaa. Opetuksessa selkeästi opetettiin, että kaikki sen saavat kun sitä pyydetään. Kerrottiin mm. eräästä henkilöstä, jonka puolesta oli muistaakseni monta päivää rukoiltu ja tämä henkilö joka oli hänen puolestaan rukoillut oli jo alkanuyt väsymään että eikö se nyt millään täyty ja sitten viimein oli alkanut kuulua laulua kielillä tai jotain sinne päin.
Menin eteen rukoiltavaksi, koska muistaakseni joku vieressäni kehoitti, oli nähnyt näyn, että minun pitää ottaa askelia tai nousta portaita tai jotain sellaista. Seisoin silmät kiinni edessä ja rukoilin. Sitten joku tuli eteeni rukoilemaan puolestani. Silmät kiinni olin siinä ja ihmettelin, että miksi tämä henkilö työntää minua otsasta taaksepäin niin että meinaan kaatua. Otin toisella jalalla taaempaa tukea, etten kaatuisi. Sitten henkilö meni ohi. Kun henkilö koski minua, näin jotain, joka oli mielestäni paholainen tai demoni. Tämä saattoi olla vain omaa kuvitteluani siksi, että olin tyrmistynyt tuosta kaatamisyrityksestä. En tiedä. Koin kuitenkin tämän kosketuksen aivan kuin paha olisi koskenut ja silmät kiinni koin näkeväni tai tuntevani jonkun pahan hahmon edessäni. Tähän liittyi myös se, että joku naishenkilö oli rukoilemassa puolestani ja kehoitti kovin voimakkaasti että ”puhu vaan, anna tulla vaan, sieltä se tulee” ja samalla hän puhui todella nopeasti jollain vieraalla kielellä ja väliin taas kannusti minua. Naurahdin ja yritin sanoa hänelle, että tämä on ihan naurettavaa, niin yhden tai muutaman äänteen sanottuani hän jo keskeytti minut ja sanoi ”noniin, sieltä se tulee!”.
Kerroin tästä ystävälle siellä konferenssissa. Tämä tapaus satutti minua nuorena uskovana voimakkaasti. Nyt noin kymmenen vuoden jälkeen olen edelleen ollut helluntaiseurakunnan toiminnassa mukana näihin päiviin asti, mutta nyt mietimme poislähtöä, koska helluntaipiireissä Suomessa ei tehdä riittävää pesäeroa epäterveisiin ilmiöihin ja alkaa tulemaan naispastoreita.
TykkääLiked by 1 henkilö
Minulle ainakin kerrottiin, että Pyhällä Hengellä täyttyminen ja armolahjat on Jumalan lupaus kaikille uskoville. Rupesin siis miettimään jossain vaiheessa, että olenko sittenkään kristitty ja pelastettu kun en millään meinaa täyttyä Hengellä. Tämä johti jonkinlaiseen paniikki kierteeseen, että pakko täyttyä Hengellä ja puhua kielillä, jotta saisin varmuuden siitä, että olen uskossa. Kyllä se rauha ja varmuus tulikin sitten sydämeen mutta ei sitä kautta, että olisin puhunut kielillä.
TykkääTykkää
”ei enää kielilläpuhumisen, henkien erottelemisen, parantamisen, tiedon sanojen ja profetoimisen lahjoja.” Edellä lainaus kirjoituksestasi. Mietin tätä henkien erottelua ja koettelua , kun Apostoli Paavali kirjoittaa kirjeessä Galatalaisille niin aika selvästi hän kehoittaa koettelemaan sen joka julistaa evankeliumia. Tämän kehoituksen mukaan koettelin itse Todd Betleyn herätyksen silloin kun se oli esillä suurena Jumalan ihmeenä ( kun siis oli luettavaa materiaalia josta näki miten hän oli ilmestyneiden enkelien kanssa toiminut). Kirjoitin siitä myös Rv lehteen artikkelin ja jopa 1 uskova omasta kotiseurakunnasta kiitti että olipa hyvä. Oikeassa olet siinä , että kyllä karismaattisessa liikkeessä on menty yli ja ali Raamatun , mutta itse ihmettelen sitä että miten apostoli Paavali voi olla sitten niin onneton teologi kun kirjoittaa armolahjoista Korinton seurakunnalle? ja siellä selvästi hän kirjoittaa että jokainen armolahja on seurakunnalle tarkoittu ”apuväline” jotta seurakunta oli minkä tunnutuskunnan alla tahansa kasvaa ja pysyy terveenä ja on siellä esillä sekin, että opetuksen osuuttaa ei saa unohtaa seurakunnan kokoontuessa yhteen. Tuosta Pyhällä Hengellä täyttymisestä on joillakin hirvittivä tarve saada heti uskoontullut täyttymään. Itse näen niin,että kyllä Jumalan Pyhä Henki osaa tulla ilman ihmistäkin. Itse olen täyttynyt Pyhällä Hengellä ja mitä ihmeellistä siinä on, On myös antanut armolahjoja, Pääasia on Jeesukseen uskominen ja pelastuminen. Mutta kyllä on kovaa uskoa se , että voidaan sanoa että tämän ajan seurakunnat ei tarvitse edellä olevia 5 erilaista armolahjaa. Missä Raamatussa näin opetetaan että ne ovat loppuneet tai missä Ihmeessä siellä opetetaan että tarvitaan Apostoli paikalla jotta nämä olisivat toiminnassa. Voiko Mc Arthur olla erehtynyt pahasti tässä omassa tulkinnassaan vai onko hän itse katkeroitunut kun ei ole saanutkaan jotain mitä hänelle luvattiin ? Itse helluntai seurakunnan jäsenenä en näe ja kuule pakonomaista kielillä rukoilua ja jos sitä kuuluu se on hyvin maltillista ja rauhallista- näet ei tätä lahjaa tarvitse käyttää niin , että koko ajan tulee sitä ” dataa” suusta vaan sen voi hallita alintajunnassa aivan kuten Paavali siitä opettaa. Pyhä Henki minussa rukoilee mutta voi päättää olla rukoilematta. Mutta voin sillä vahvasti jopa laulaa. Eli jos on väärää rahaa liikkeellä ei pidä tuijoittaa noihin amerikan karimaatiikoihin vaan tulee käyttää niitä lahjoja joita Pyhä Henki on antanut , rakentavasti, nöyrästi ja rakkaudesta, Ymmärtäen että ne on annettu seurakunnan rakentumiseen ei mihinkään yksilöiden esiin nostoon. Siunaten Tommi
TykkääTykkää
Kielillä puhumisen armolahjan saaminen. Paavali kehoitti anomaan parhaita armolahjoja ja sen myötä avautuu verraton tie, näin siis Paavali. Hän kertoo puhuvansa kielillä enemmän kuin kukaan ja jos hän tarvitsi tätä rukouskieltä, niin emmekö me sitten tässä sekavassa ja harhaisessa ajassa? Pyhä Henki annetaan myös evankeliumin sanoman levittämiseen voimaksi. Voima korkeudesta, sanoi Jeesus. Uskoon tulo vuoteni oli 1977. Silloin kyllä asiat olivat esillä ja opetusta oli. Nyt on kaiken maailman opettajia netti täynnä ja ota sitten selvää kuka on raamatullinen opetuksessaan? Tarvitsemme Raamatun tietoa asiasta. Nuoret uskovat on todella suuressa vaarassa monessa seurakunnassakin. Voipi näet olla niin, ettei siinä nimenomaisesa seurakunnassa opetetakaan oikein eikä eletä oikein. Etsi siis Raamatullinen seurakunta ja tutki itse Sanaa. Menestysteologinen harhaoppi tunkee kaikkialle eri variaatioissa. Ihminen kun haluaa sensaatiomaista nähdä ja kuulla. Tämä oppi on ilmeisesti kaikkein vaarallisin oppi ajassamme. Kuulostaa oikealta, mutta ei ole sitä.
TykkääTykkää