Pakkoko on uudistaa, jos se kerta niin tuskallista on

Syyspäivät tulivat ja syyspäivät menivät. Sen kummemmin tapahtuman antiin tutustumatta olen tulkitsevinani syyspäiviin liittyvistä referaateista sekä Ristin Voiton ja RV-TV:n juttujen viime aikaisesta sisällöstä, että keskusteluja ja aihevalintoja ajaa tutuksi tullut teema: huoli. Jos meininki jatkuu näin, missä helluntaiherätys on aikavälillä äx?

Eräs näistä referaateista on viimeisimmän Ristin Voiton pääkirjoitus, Uudistamisen tuska, jonka on kirjoittanut Jyväskylän helluntaiseurakunnan pastori Jyrki Palmi. Hän mainitsee syyspäivistä:

Helsingin Syyspäivien yksi teema oli seurakuntien uudistami­sen akuutti tarve.

Rivien välistä luettuna akuutti tarve tarkoittaa sitä, että on huoli siitä, mitä tapahtuu, jos ei uudisteta. Pieni ihminen on jälleen kerran ottanut itseään isomman vastuun kannettavakseen.

Jyrki Palmin kiteytys uudistamisen reseptistä on simppeli. Tarvitaan pastori, jolla on näky. Sitten tarvitaan vanhimmisto, joka tukee pastoria tämän näyssä. Ellei vanhimmisto ole pastorin tukena näyn ja sen mukaisen suunnitelman toteuttamisessa, uudistusmielinen pastori jää yksin näkynsä kanssa, joutuu näkemään moninkertaisen vaivan uudistustyössään ja palaa loppuun, jolloin uudistukset jäävät matkan varrelle ja synkkä tulevaisuus tulee ja nielaisee.

Tämä on suoraan yritysmaailmasta. Yrittämiseen tarvitaan liikeidea. Tavanomaisellakin liikeidealla saa leipää pöytään ja makkaraa leivän päälle, jos on markkinarakoa, eikä liikaa kilpailua, mutta isot rahat tehdään tietenkin ennennäkemättömän visionäärisillä liikeidoilla. Siihen tarvitaan visionääri johtaja, joka osaa koota ympärilleen oikeanlaisen tiimin, joka yhteen hiileen puhaltaen toteuttaa visionäärin visiota. Siten noustaan markkinajohtajiksi maailmanlaajuiseen menestykseen. Se vaatii mielikuvitusta ja luultavasti myös hiukan (tai paljon) luovaa hulluutta. Mutta jos tiimi ei toimi ja visionääri jää yksin toteuttamaan visiotaan, on menestyksen saavuttaminen paljon epätodennäköisempää.

Tällaisia yritystoiminnan lainalaisuuksia on salakuljetettu osaksi nykypäivän kristinuskoa jo hyvä tovi. Esimerkkinä voi mainita esimerkiksi skandaaleissa ryvettyneen Willow Creek -seurakunnan pastorin Bill Hybelsin lanseeraaman Global Leadership Summitin, joka kerää kokoon kattauksen jumalattomia yritysjohtajia, megaseurakuntien pastoreita ja muita menestysmannekiineja. Miten suuryritysten johtajien suuret puheet varustavat elämään ja jumalisuuteen paremmin kuin Jumalan kaikkiriittävä ja elävä Sana, on mysteeri minulle, mutta vuodesta toiseen nämäkin kinkerit vain väkeä vetävät.

Myös Ristin Voiton mielipidepalstalla (RV41) esitettiin, että helluntailiikkeen tulevaisuuden arviointi ja tavoitteiden asettaminen pitäisi tehdä riittävän lyhyelle ajanjaksolle ja tehdä SWOT-analyysi. Minä voin tehdä sellaisen vaikka heti:

  • Vahvuudet: Jumala on meidän puolellamme, kuka siis voi olla meitä vastaan? (Room. 8:31)
  • Heikkoudet: Me ihmiset. Mutta koska Jumala on heikoissa väkevä (2. Kor. 12:9-10), ei seurakunnalla ole heikkouksia. Jumala on meidän väkevyytemme.
  • Mahdollisuudet: Kaikki. Kaikki minä voin Hänessä, joka minua vahvistaa (Fil. 4:13). Jumalalle on kaikki mahdollista (Mark. 10:27).
  • Uhat: Ei ole. Tälle kalliolle minä rakennan seurakuntani, ja tuonelan portit eivät sitä voita (Matt. 16:18).

Tämä oli tietenkin kevyttä herjaa ja leikinlaskua, mutta jos katseemme ja luottamuksemme on Jumalassa ja Hänen lupauksissaan, miksi olemme niin huolissamme seurakunnan tai yksittäisen herätysliikkeen tulevaisuudesta? Ja tässä kysymyksessä jutun juju piileekin: katse ja luottamus on käännetty pois Jumalasta olosuhteisiin ja tämän maailman silmissä viisaiden ja menestyneiden neuvoihin ja esimerkkeihin. Se aiheuttaa väistämättä uudistamisen tuskaa ja huolta murheen päälle.

Seurakunnan uudistaminen visionääripastorin näyn varaan on tuhoon tuomittua hulluutta. Jos uudistamisen tueksi tarvitaan vielä köörillinen änkyröitä äijiä, on heidät paras saada vakuuttuneiksi siitä, että näky on legiitti. Mutta kun se ei ole. Kyse on auktoriteetista ja ”näyssä” ei ole sitä hyttysen lirauksen vertaa. Kyse on yhden ihmisen mielipiteestä: että meidän pitää tehdä näin. Samaan aikaan toisaalla toinen ihminen omassa kontekstissaan on keksinyt, että pitääkin tehdä noin.

Sen sijaan regulatiivisen periaatteen mukainen Raamatun määräyksiin perustuva toimintatapa sisältää myös Raamatun auktoriteetin. Ja mikä parasta; mikäli tulkinnasta syntyy erimielisyyttä, siitä voi aina väitellä. Väitteleminen on hyvä asia ja väitteiden tarkistaminen ja niiden opponointi on raamatullinen periaate (Apt. 17:11, San. 18:17). Päivänselvää Raamatun käskyä vastaan niskuroivaan voidaan kohdistaa Raamatun sanelemia kurinpitotoimia. Kaiken seurakunnan toiminnan alistaminen Raamatun käskyvallan alle luo myös luonnostaan rajat riviseurakuntalaiseen kohdistettavaan vallankäyttöön. Mikäli joku kokee tulleensa kohdelluksi väärin tai epäreilusti, hän voi vedota Raamatun sanaan. Raamatun auktoriteetti on ihmisestä ulkoinen. Jos joku urputtaa, hänen ongelmansa on Jumalan Sanan kanssa, ei yksittäisen henkilön. Urputtakoon. Jumala kurittaa häntä aikanaan. Ja mikä parasta, Raamatun määräyksiin perustuva toimintatapa vapauttaa kaikesta tulosvastuusta.

Näkyjen sisällöstä sen sijaan ei voi väitellä. Seurakunnan elämän ja toiminnan uudistaminen näkyyn vedoten on suoraan sanottuna vallan anastamista Kristukselta, joka Sanansa kautta hallitsee ja määrää seurakuntaa. Siten ihminen, jonka pitäisi olla Jumalan Sanan auktoriteetin alla, tekee itsestään auktoriteetin sen rinnalle. Käy todennäköisesti jompi kumpi seuraavista skenaarioista:

  • Heikkona johtajana hän näkynsä olemattoman auktoriteetin takia kärsii kapinointia, hiljaista tai avointa, eikä hänellä ole toimenpiteitä, joilla pullikoijat saadaan ruotuun. Hän uupuu ja palaa ennen pitkää loppuun.
  • Vahvana johtajana hän tunnistaa näkynsä toteutumisen tiellä olevat jäärät ja raivaa heidät tieltään. Hänen itselleen anastamansa valta turmelee hänet ja hän saavutuksinensa tuhoutuu skandaalissa, jonka hän itse ylpeyttään petasi itselleen.

Tai sitten Jyrki Palmin pääkirjoituksen lukeneet kiltit ja ymmärtäväiset sedät vanhimmistossa ymmärtävät, että hei, meillähän on täällä visionääri, ja niin koko johtava kollektiivi hylkää yksissä tuumin Raamatun auktoriteetin ja alkaa toteuttaa näkyä, mistä seuraa tyytymättömyyttä, kyseenalaistamista ja kapinointia penkissä. Kun asioista eri tavalla ajattelevat on saatu siivottua pois, jäljelle jää raamatullisesti lukutaidoton vuohilauma. Käy se niinkin.

Kaikissa näissä skenaarioissa tuloksena on tuskaa ja kärsimystä, joka voitaisiin välttää. Kysynkin siis: onko ihan pakko uudistaa? Uudistaminen implikoi, että vanha ei kelpaa eikä toimi ja että täytyy keksiä jotakin uutta, mikä toimii. Raamattu on hyvin vanha kirja. Raamatun ohjeet ja määräykset siitä, miten seurakunnan tulee olla ja elää, ovat hyvin vanhoja. Jos halutaan poiketa Apostolien esimerkistä esimerkiksi julistuksen sisällön suhteen vedoten siihen, ettei se nykyaikana ”enää toimi”, on käytännössä luovutettu Raamatun kaikkiriittävyys ja tehty tyhjäksi Raamatun itsensä sana, jonka mukaan se on riittävä varustamaan uskovat kaikkiin hyviin tekoihin (2. Tim. 3:17). Samalla kristinuskon sanoman tehokkuuden sitominen metodologiaan ja pragmatismiin perkaa siitä melko tehokkaasti sen yliluonnollisen aspektin. Tuloksena on evankelinen selkärangaton, kaikkia liehakoiva ja anteeksipyytelevä ongelmanratkaisudeismiä tarjoava evanjellyfish.

Entäpä jos vanhistaisimme? Raamatun periaatteet, ohjeet ja määräykset ovat olleet muuttumattomia jo tuhansia vuosia. Ihminenkään ei ole muuttunut miksikään, vaan hän on edelleen kapinallinen ja syntinen. Ihmistä ei käännytetä uusilla ideoilla, vaan Pyhän Hengen voimalla. Pyhä Henki ei toimi värivalojen, utuisten syntikkasaundien ja hartaan tunnelman kautta, vaan evankeliumin – sen evankeliumin, jossa mainitaan synti, vanhurskaus ja tuleva tuomio.

Vanhistaminen on hieno periaate, joka oli olennainen osa myös renesanssiksi kutsuttua ajanjaksoa, joka oli uskonpuhdistuksen merkittävä katalyytti. Renesanssin lentävä lause ad fontes tarkoittaa alkulähteille palaamista. Uskonpuhdistuksessa keskeistä oli kuoria pois kirkon traditiot ja palata siihen, mitä Raamattu määrää. Tyrannisen kirkon epäraamatullista auktoriteettia Raamatun auktoriteetin perusteella uhmanneet saivat usein maksaa hengellään. He olivat sankareita. Näin uskonpuhdistuksessa löydettiin uudelleen evankeliumi. Sitä ei keksitty uudelleen, vaan se löydettiin uudelleen – se oli näet kadotettu. Kaikki kolme uskonpuhdistuksen voimahahmoa, Luther, Calvin ja Zwingli, myös elvyttivät uudelleen perinteen saarnata läpi Raamatun luku luvulta ja jae jakeelta, kuten esimerkiksi Johannes Krysostomos ja Augustinus tekivät jo yli tuhat vuotta ennen heitä.

Pastori: unohda pöhköt näkysi. Minä en niitä tottele, en kiusallanikaan. Vetoa minuun Raamatun sanalla. Silloin kuuntelen ja silloin koettelen, mitä sanot.

Yksinkertaisin neuvo, jonka Raamattu antaa pastorille, on 2. Tim. 4:1-5:

Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta: saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin. Mutta ole sinä raitis kaikessa, kärsi vaivaa, tee evankelistan työ, toimita virkasi täydellisesti.

Lopettakaamme uudistaminen. Vanhistakaamme; palatkaamme tähän. Sanokaamme hyvästit uudistamisen tuskalle. Toivottakaamme tervemenoa tulosvastuulle. Jeesus Kristus on rakentanut seurakuntaansa jo 2000 vuotta. Hän on antanut meille ohjeet ja määräykset sen suhteen, mitä Hän odottaa meiltä. Hänen ikeensä on sovelias ja kuormansa kevyt. Todellista vapautta on tehdä, mitä Hän käskee.

Toki sillä on seurauksensa; Jumalan Sana on terävämpi, kuin mikään kaksiteräinen miekka ja se tunkee ja lävistää kaiken. Tuomio alkaa Herran huoneesta ja kun Jumala sanansa kautta alkaa nyhtää rikkaruohoja, se tulee näkymään penkkiriveissä. Sitä kautta se tulee näkymään myös arvon pastorin tilipussissa ja suuren seurakuntasalin hoitovelvoitteissa. Se tulee näkymään vapaaehtoistyömuodoissa. Seurauksena voi olla myös nykypäivälle tyypillisiä mustamaalauskampanjoita ja julkisia lynkkauksia. Tulevaisuudessa seurauksena voi olla suoranaista vainoa. Seurauksena on takuuvarmasti myös tuskaa, mutta se on erilaista tuskaa, kuin uudistamisen tuska. Se on tuskaa niiden tähden, joita me jopa kyynelin varoitamme ja joihin vetoamme ja joiden vuoksi näemme vaivaa ja kannamme heitä rukouksissamme Herran armoistuimen eteen yhä uudelleen ja uudelleen. Se tuska kuuluu asiaan ja on yksi syy sille, miksi ammun sukkelaan alas omat höpsöt romanttiset kuvitelmani siitä, että olisin ehkä joskus jossakin pastori.

Toki on myös mahdollista, että seurauksena on Jumalan siunaus, sielujen runsas pelastus ja herätys. Sitä toivon ilman muuta ja ennen kaikkea. Mutta rohkenen väittää, että niin ei tapahdu uudistamalla. On palattava takaisin. Uskonpuhdistus ei ole koskaan ohi, vaan se on alati tarpeellinen ja ajankohtainen prosessi: semper reformanda. Kristuksen työn koristelu omilla krumeluureilla on yhtä älytöntä, kuin spagetin syöminen nenän kautta vain siksi, että haluaa kokeilla jotakin uutta. Desibelit peittävät soittovirheet, tietää rockmuusikko. Soittovirheet ovat silti edelleen siellä. Onttoa sanomaa ei auta se, että jumalattomat saadaan popkornikoneen, hassujen sketsien ja live-bändin avulla sitä kuuntelemaan. Sanoma on silti ontto.

Mutta jos sanoma on kohdallaan ja joku tuntee piston sydämessään, ei se ole bändin ansiota, joka soitti parhaan keikkansa ikinä. Ja jos joku loukkaa itsensä siihen loukkauskiveen, joka Kristuksen evankeliumi joillekin on, lähtee ovet paukkuen ja levittää kaiken kukkuraksi vielä vihastaan käsin valheita ja panettelua, ei tilannetta olisi auttanut, että bändi, joka soitti huonoimman keikkansa ikinä, olisi soittanut hieman paremmin.

Jesaja kysyy: ”Kuka uskoo meidän saarnamme, kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?” (Jes. 53:1) Jeesus vastaa: ”teidän on annettu tuntea taivasten valtakunnan salaisuudet, mutta heidän ei ole annettu.” (Matt. 13:11) Viime kädessä on aina kyse tästä: Jumalan kaikkivaltiudesta ihmisen pelastuksessa. Jos uskoisimme ja ymmärtäisimme sen, uudistamisen tuska loppuisi siihen.

Mainokset

4 kommenttia artikkeliin ”Pakkoko on uudistaa, jos se kerta niin tuskallista on

  1. Kyllä! On pakko uudistua tai kuolla hengellisesti! Tosin ymmärrän Simonin pointit melko pitkälle. Oikeastaan kirjoitat vääränlaisesta ja maailmallisesta johtamiskulttuurista ja siinä olen kanssasi aivan samaa mieltä. Kaikki ”uudistuksemme” ovat kuitenkin epätäydellisiä. J. Kuosmanen sanoi Lutterista että hän oli mies ”joka melkein uudisti, reformoi kirkon”. Pyhä Henki asuu jokaisessa uskovassa … ja lampaat tuntee ja kuulee Paimenen äänen…. itse en huolehdi muuta kuin siitä ”tulosvastuudellisuudesta” mitä Jeesus opettaa eli ”hedelmän kantamisesta! Muut ”tulokset” jätän Herran haltuun,,, Simon: Kiitos kuitenkin hyvästä aiheesta joka on todella aktuelli jos mikään!

    Tykkää

  2. Paavalin näkynä oli sielujen pelastuminen. Vaikka Paavali sai aikaan herätystä siellä täällä, niin hän sai pahasti pataansa lähes aina. Näihin nykyajan näkyihin ei pahemmin liity itselleen kuoleminen eikä vastoinkäymiset.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s