Kristillisen maailmankuvan mukainen nimi

On jokavuotista hupia kiemurrella myötähäpeästä lukiessa tämän kaltaisia artikkeleita, joissa uutisoidaan siitä, mitä pähkähulluja nimiä ihmiset tällä kertaa ovat keksineet itselleen ja jälkikasvulleen. Nimenanto ja -vaihtaminen sujuu Suomessa maistraatin kautta. Maistraatissa täti tai setä plärää prujut läpi ja harkitsee, onko tässä perusteltua epäillä, ettei nimi täytä lain vaatimuksia. Jos on, pyydetään nimilautakunnalta kannanotto.

Suomen nykyinen nimilaki on luonnollisesti ajanmukaisen skitsofreninen, yrittäessään perustaa määräyksiään postmodernille itsedeterminismille, pääsemättä kuitenkaan pakoon imago deistä johtuvaa intuitiota oikeasta ja väärästä. Nimi kun ei saa aiheuttaa ”pahennusta” eikä ”haittaa”. Etunimeksi ei myöskään kelpaa vastakkaiselle sukupuolelle vakiintunut nimi.

Tämä on tietysti tyypillistä vasemmistolaista holhoamista. Toisaalta esimerkiksi Yhdysvallat on loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun nimenantamista ei juuri säädellä. Mutta niinhän se juuri menee, että kourallisen takia joudutaan määräilemään myös niitä, jotka hoitavat elämänsä mallikelpoisesti.

Ehkä mielenkiintoisinta nimilaissa on se, miten se vastoin yleistä kehityssuuntaa edelleen olettaa kaksi sukupuolta. En usko, että kestää kauaa, että joku hoksaa sen ja ulina muunsukupuolisia sortavasta laista alkaa. Silloin sellaisen lain on taivuttava, joka ei perustu siihen, että Jumala on ja Hän määrittelee miehen ja naisen. Postmodernismin kanssa yhteensopimattoman epämääräisen muotoilun takia kuka tahansa voisi jo nyt nostaa äläkän siitä, että jonkun nimi aiheuttaa pahennusta hänen intersektionaalisessa viiteryhmässään. Nimi voidaan kokea liian ”valkoisena” tai ”patriarkaalisena”.

Syitä eri nimien hylkäämiseen voi vain arvailla. Linkkaamassani jutussa oli esimerkiksi nimiehdotus Jalofina, mistä huolestunut nimilautakunta arvatenkin oletti, että se väännetään jaloviinaksi. Nimi Lucifer varmaankin hylättiin sen assosiaation vuoksi kristinuskon pahuuden henkilöitymän, saatanan, kanssa. Samalla logiikalla pitäisi kieltää myös kaikki muut mytologiset ja epäkristilliset nimet, kuten vaikkapa kalevala-aiheiset nimet tai Muhammed. Itse asiassa Lucifer ei edes ole paholaisen alkuperäinen nimi, kuten vakiintunut traditio uskottelee, vaan se on yksinkertaisesti Hieronymoksen Vulgataan valitsema alkutekstin kointähti-sanan latinankielinen käännös (Jes. 14:12).

Toistaiseksi näyttäisi vielä siltä, että nimilautakunnassa on tolkun väkeä, mutta kuinka kauan? Sukupuolineutraali ideologia päästää nyt jo läpi omituisia nimiä. Joku tutun tuttu antoi lapselleen nimeksi Taika. Jos joku kysyy, että onkos hän tyttö vai poika, vastaus on arvatenkin: hän saa itse päättää mikä hän haluaa olla. Se on koko jutun juoni. Tässä juonessa ovat tietenkin mukana myös ne maistraatin mukavan näköiset tädit ja sedät, jotka päästävät tuollaiset nimet läpi. Sitä kun ei tule äkkiseltään ajatelleeksi, että heilläkin on maailmankatsomus ja harvalla se on kristillinen. He näyttävät neutraaleilta konttorirotilta, jotka vain pläräävät papereita ja hoitavat harmaita ja mekaanisia hallinnollisia askareitaan. Mutta ehei; heidän maailmankatsomuksellaan on vaikutusta yksilöiden elämään. Nimilautakunnan suositukset eivät sido heitä. Jos heillä ei ole perusteltua syytä epäillä, että joku saa nimestään harmia tai aiheuttaa sillä pahennusta, heidän ei tarvitse nimilautakunnan mielipidettä edes kysyä.

Nimilaki on rakennettu samoista aineksista kuin vihapuhelaki, eli laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on samalla tavalla ympäripyöreä ja subjektiiviseen nojaava. Se ei ole enää kristillisen maailmankuvan informoima, sillä lakia tulkitsevien maailmankuva ei ole enää kristillinen. Mitä enemmän ihminen tukahduttaa totuutta epävanhurskaudellaan, sitä vähemmän myös kristillisestä maailmankuvasta varastettu henkinen pääoma säätelee hänen käytöstään ja rajoittaa hänen pahuuttaan. Siten ovet aukeavat kaikenlaiselle mielivallalle ja niin tällaisista ideologisista laeista tulee pahimpia mahdollisia sorron ja tyrannian välineitä.

Kristityn on tärkeää huomata, että tolkun käytös ei synny vakuumissa, vaan se perustuu nimenomaan kristilliseen maailmankatsomukseen. Sen puute taas synnyttää loogisesti kaikenlaista vastuuttomuutta järjettömyyttä — niinkin näennäisen vähäisessä asiassa, kuin nimen valitsemisessa jälkikasvulle. Ehtoopuoltaan viettävälle yhteiskunnalle leimallisia asioita ovatkin vastuuttomuus, hedonismi ja yleinen järjettömyys.

Oli yhteiskuntajärjestys sitten yksilön vapautta korostava tai hallinnon valtaa pönkittävä, totuus on se, että kumpikaan ei toimi ilman kristillistä maailmankuvaa. Kuitenkin mielestäni on nähtävissä, että nimenomaan kristinuskon vaikutuksen hiipuessa vasemmistolainen tyrannia alkaa nostaa päätään. Se tyrannia haluaa määrätä kaikesta, kuten myös lapsesi nimestä. Niin kauan kuin se ei ole ristiriidassa kristillisten arvojen kanssa, kristityt eivät välitä. Kun se on, on liian myöhäistä.

Keisari ei ole Herra. Jeesus on Herra.

Migri epäilee käännynnäisten aitoutta

Minä olen maahanmuuttoasioissa nuiva. Uskon, ettei se ole ristiriidassa sen kanssa, että itse asun Suomessa vieraan valtakunnan kansalaisena. Maksan tänne veroni ja olen Suomen puolella (paitsi kun Oranje pelaa). Samaan aikaan uskon, että jumalinen ja ihmisarvon oikealle maailmankuvalle perustava yhteiskunta tekee oikein tarjotessaan resurssiensa puitteissa turvaa ihmisille, jotka joutuvat pakenemaan kotoaan sodan tai vainon takia.

Olisi kuitenkin naiivia kieltää, että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta houkuttelee myös sellaisia maahantulijoita, joilla ei ole todellista tarvetta turvapaikalle. Sellaisilla on painetta keksiä uskottava selitys sille, miksi he muka tarvitsevat turvapaikan. Siinä etenkin helluntailaiset ovat tarjonneet auttavan kätensä: käänny kristityksi! Nimittäin, joka kääntyy pois Islamista, sen on kuoltava.

Mutta mikä eteen, kun epäluuloinen Migri ei olekaan vakuuttunut turvapaikkakandidaatin kääntymyksen kelvollisuudesta? Kenellä on kompetenssia arvioida maailmankuvamuutoksen syvällisyyttä? Tätä haastetta käsittelee Arto Hämäläinen Ristin Voiton artikkelissaan (RV40/2019).

Itse olen sitä mieltä, että kääntymyksen aitous on sivuseikka. Voin hyvin kuvitella, että kuolemantuomion toteuttajat kotimaassa eivät ole siitä sen kiinnostuneempia. Toki jos väärä kännynnäinen onnistuu vakuuttamaan kotiväkensä siitä, ettei tämänkertainen taqiya mennyt ihan ruotsinkielisen lifestyle-ohjelman käsiksen mukaisesti, ei kai siitä maallisesta perspektiivistä katsottuna mitään haittaa ole – kukaanhan ei kuollut?

Mutta jos kääntymys on aito, meidän on mielestäni hyväksyttävä se tosiasia, että perkele tahtoo kaikella vihansa vimmalla tehdä Jumalan sallimuksen rajoissa mahdollisimman paljon pahaa Kristuksen omille. Toki taistelemme omiemme puolesta, mutta tärkeämpää olisi varustaa heidät riittävällä hengellisellä pääomalla, että he voisivat kestää maailman ja perkeleen hyökkäykset.

Hämäläisen mukaan ”merkittävä osa” turvapaikanhakijoista on kääntynyt kristinuskoon. Helluntailiikkeessä vuoden 2015 siirtolaiskriisistä otettiin kaikki irti. Ainakin Porissa iloittiin, että lähetyskenttä on tullut tänne ja haalimalla haalittiin kaikki kiinnostuneet ja vähemmän kiinnostuneet seurakunnan tilaisuuksiin. Ja niinhän sitä näytti, että Herra voimallisesti vaikutti turvapaikanhakijain keskuudessa, tuoden heitä sisälle pelastukseen, mutta sittemmin rivit ovat harventuneet. Kourallinen on enää jäljellä.

On karu fakta, että olemme luoneet vääriä käännynnäisiä. En sano, että kaikki ovat sellaisia, mutta ainakin niistä, jotka ovat kadonneet omille teilleen myönteisen oleskeluluvan saatuaan, voi hyvällä syyllä sanoa niin. Uskoakseni he pitivät kristinuskoon kääntymistä vain yhtenä tarkistuslistan kriteerinä, joka on hyvä olla kondiksessa, kun tavoitellaan helpompaa elämää hyvinvointivaltio Suomessa. He olisivat yhtä hyvin voineet tekeytyä homoiksi ja jos 2015 kaltainen kriisi lähitulevaisuudessa toistuu, ”kristitty homo” olisi jo sellainen intersektionaalinen kunniamerkki, että kaikki omivat sen.

Onko väärien käännynnäisten luominen vältettävissä? Ei täysin. Uskon näet, että meidän tulee kristittyinä olla optimistisia ja uskoa parasta, eikä pahinta. Simon noitakin kastettiin sen enempiä kyselemättä. Vasta myöhemmin hänen sydämensä tila tuli ilmi ja hän joutui kirkkokurin kohteeksi. En usko siihen, että lähetetään hyperkalvinistinen gestapo penkomaan elämästä riittäviä pyhityksen tuntomerkkejä, että voidaan hyväksyä seurakunnan jäseneksi. Siinä otetaan tietoinen riski ja on vain hyväksyttävä, että aina on joku, joka käyttää armon sanomaa hyväkseen.

Mutta riski on silti minimoitavissa. Se tapahtuu saarnaamalla raamatullista evankeliumia, sitoutumalla opettamaan pitkäjänteisesti ja haastamalla jokaista seurakuntalaista tutkimaan itseään Jumalan Sanan valossa. Onko ihmekään, että Jeesuksen tykö tullaan vääristä motiiveista, kun niitä motiiveja ei koskaan haasteta? Ja niin seurakuntien penkkejä kuluttaa epämääräisesti konvertoitujen turvapaikanhakijoiden lisäksi myös koko joukko ännännen polven helluntailaisia, jotka eivät ole koskaan todella pohtineet ja kyseenalaistaneet omia motiivejaan tulla Jeesuksen tykö.

Älä tule Jeesuksen tykö, koska avioliittosi on rikki, olet juuri saanut syöpädiagnoosin, tai tarvitset turvapaikan! Tule siksi, että olet syntinen ja tarvitset anteeksiantoa! Vaikka menetät kaikki aiemmat ihmissuhteesi, sairaus vie sinut ennenaikaiseen hautaan tai kuolet marttyyrina kotimaassasi, Kristuksessa sinulla on kaikkea maallista suurempi aarre ja todellinen elämä! Tällaista saarnaamista helluntailiikkeessä ei kuulla.

Helluntailiike tuntuu olevan jokseenkin samassa asetelmassa, kuin Suomi. Maahanmuuttajista toivotaan apua kaiken maailman työvoimapuliin ja vauvakatoihin. Myös helluntailiikkeen jäsenkadolle maahanmuuttajat ovat muka kuin lahja taivaasta. Hitaasti mutta varmasti liberalisoituvaa helluntailiikettä maahanmuuttajat eivät pelasta. Jos veneessä on reikä ja sitä rataa.

Pidän Jumalan avaamana ovena sitä, että olen itse saanut tilaisuuden opettaa Raamattua arabiankielisille veljille ja sisarille. Tehtäväni ei ole arvioida heidän kääntymyksensä aitoutta, vaan se on Jumalan Sanan tehtävä. Jos teen oman osuuteni hyvin ja Jumalan Sanan koko neuvo puhuttelee heitä kauttani, väärät käännynnäiset kyllä aikanaan osoittavat olevansa niitä – joko tulemalla oikeasti uskoon tai lähtemällä pois.

Valitettavasti se nyt vaan on niin, että ei tämä systeemi voi koskaan olla reilu. Periaatteessa yhtäkään uskoa tunnustavaa ja seurakunnan jäseneksi kastettua ex-muslimia ei saisi tarkoituksella palauttaa kotimaahansa surman suuhun ja valheellinenkin kääntymys on potentiaalinen kuolemantuomio. Siitä syystä periaattessa uskontokunnan jäsenyyden yksistään pitäisi riittää, ilman vakaumuksen syvällisyyden arviointiakin. Sellainen järjestelmä on altis hyväksikäytölle, mutta mitä sille voi? Jumalattomatko toisten uskoa alkavat arvioimaan? Millä resursseilla ja välineillä he siihen muka kykenevät?

Raamattu tekee seurakunnan jäseneksi pyrkimisestä helppoa ja mutkatonta, mutta se toimii vain yhdistettynä raamatulliseen saarnaamiseen; sellaiseen, joka korventaa syntisten omaatuntoa ja tuo heille tiettäväksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Jos se puuttuu, ei kannata itkeä sitä, ettei Migrikään meitä usko.

Jos saan pyytää sinulta esirukousta, rukoilethan, että Herra puhuisi Sanansa kautta, ja antaisi viisautta keskittyä oikeisiin asioihin sekä puheiden sisällön, että niiden valmisteluun liittyvän ajankäytön osalta.

Satu Bennystä, joka teki parannuksen

Pari viikkoa sitten evankelinen Interweb sai aihetta kohinaan viraaliksi äityneestä videosta, jossa muuan Benny Hinn ilmoitti, että ”menestys on mennyt äärimmäisyyksiin” ja että hän ”korjaa teologiaansa”. Benny Hinn on tehnyt parannuksen! Ei niin nopeasti. Hinnin kärkkäimmistä kriitikoista Justin Peters julkaisi oikopäätä kriittisen kannanoton innokkaimpien optimismia suitsimaan, eikä sitä tietenkään hyvällä katsottu. Myös Chris Rosebrough keskusteli asiasta live-lähetyksessä Steven Kozarin kanssa.

Etenkin nuo kaksi linkittämääni analyysiä kannattaa katsoa. Ne voi summata toteamalla, että Hinnin ”parannus” on lähempänä samaa osastoa kuningas Saulin kanssa, kuin kuningas Daavidin. Läsnä ovat tutut vastuunsiirtely ja se tosiasia, että eihän tämä ensimmäinen kerta ole. Lisäksi on melko selvää, että tällainen ulostulo on Hinnille bisnesliike. Hän hankkii itselleen uusia tulonlähteitä, heittäen samalla junan alle vanhat kaverinsa, kuten Mike Murdockin, joka oli Hinnin stuntista pöyristynyt. Ei kunniaa varkaiden keskuudessa.

Toisessa kontekstissa Benny Hinn on vedonnut siihen, että häntä painostettiin ja todennut, ettei kriitikoilla tai hänen veljenpojallaan Costi Hinnillä ole mitään tekoa hänen korjausliikkeensä kanssa. Kyseessä on olevinaan hänen oman jumalasuhteensa kehittymisestä kumpuava asia. Näin hän on itse oman parannuksensa seppä, eikä riippuvainen muista ihmisistä, joita Jumala elämäämme antaa, kuten me muut, me alhaiset.

Miltä todellinen parannus Bennyn kohdalla näyttäisi? Ei ainakaan siltä, miltä se nyt näyttää, nimittäin saatuaan suuren ilmoituksensa maailmalle, Hinn on jatkanut samoja latuja, eikä ole poistanut harhaoppisia materiaalejaan, eikä varsinkaan palauttanut vääryydellä hankkimaansa omaisuutta. Kun on kaivanut itsensä noin syvään kuoppaan, todellinen parannus ei mitenkään voi manifestoitua tavalla, joka ei ole päivänselvästi ja kiistattomasti yliluonnollinen – että huijaamalla rikastunut tyytyy vaatimattomuuteen ja valhetta saarnannut nöyrtyy ottamaan opetusta vastaan. Sitä odotamme vielä. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.

Unohdammeko silti Benny Hinnin tapauksessa jotakin? Unohdammeko hänen yleisönsä? Paul Washer on sanonut mielestäni osuvasti, että Benny Hinniä ja Joel Osteenia kuuntelevat eivät ole uhreja, vaan Hinn ja Osteen ovat heidän tuomionsa. He eivät tahdo kuulla tervettä oppia, eivätkä tuntea todellista elävää Jumalaa, vaan he tahtovat palvoa vatsaansa. He etsivät ratkaisuja elämänsä ongelmiin, mutta eivät rauhaa Jumalan kanssa eivätkä pelastusta synneistänsä. Rauhaa heillä ei olekaan, sillä jumala, jota he palvovat, ei kykene heitä auttamaan. Heidän jumalansa on näet kykenemätön toimimaan ilman heidän uskoaan. Turvansa he ovat panneet maalliseen, tämän maallisen ruumiin raihnaisuuden taianomaiseen katoamiseen, eivätkä ylösnousemukseen, kirkastetun ruumiin synnittömään ja sairaudettomaan täydellisyyteen. He ovat kuin ovatkin kaikista surkuteltavimpia ja heidän uskonsa on turhaa.

Siellä he istuvat ja taputtavat kuin mitkäkin NPC:t. Kun Benny saarnaa menestystä, he aplodeeraavat hurraten. Kun Benny leikkii itsekriittistä, he taputtavat totisina. Tässä heitä vuosikymmenet verkkokalvoille virtsannut veijari esiintyy heidän edessään mukamas niin aitona ja rehellisenä ja he taputtavat tajuamatta edes, että he itse uskoivat kaiken heille syötetyn pajunköyden. Henkilökultti elää edelleen ja voi hyvin.

Mielestäni unohdamme turhan helposti myös seurakunnan roolin ja raamatullisen kurinpitomenettelyn. Vanhassa testamentissa väärä profeetta kivitettiin. Lukuisissa kuolemanrangaistuksen määräävissä teksteissä toistuu ilmaisu: poista paha Israelista, tai jokin sen variantti. Paavali soveltaa tuota ilmaisua 1. Kor 5:13 käskiessään erottaa moraalittomasti elävät seurakunnasta.

Kun vanhassa liitossa poistettiin joku seurakunnasta, se tapahtui kuolemanrangaistuksen kautta. Uusi liitto on parempi liitto myös siten, että katuva voi palata – hengellisesti kuollut ikään kuin herää kuolleista, mikä on sen ylösnousemuksen esikuva, josta jokainen Kristuksen oma on aikanaan osallinen. Konkreettisesti kuoliaaksi kivitetyn palauttaminen takaisin elävien kirjoihin on kokolailla hankalampi prosessi.

Mutta jos haureudesta ansaitun kuolemanrangaistuksen uuden liiton ekvivalentti on seurakunnasta erottaminen, miksei väärin profetoivia eroteta seurakunnasta? Arvatenkin syy on se, että silloin pitäisi erottaa kosolti hyvää tarkoittavia ja hartaita helluntailaisia. On kovin valitettavaa, että profetian konsepti on niin perin juurin halvennettu.

Benny Hinn on väärä profeetta, joka on profetoinut väärin useita kertoja ja lisäksi opettanut ilmestyksen kautta saamakseen väittämiään vääriä oppeja. Hän on sekä ennustanut väärin, että houkutellut seuraamaan muita jumalia, täsmällisemmin yhdeksänjäsenistä kolminaisuutta. Hänet pitäisi poistaa Israelista. Ja jos hän todella katuisi ja hänen katumuksensa kantaisi hedelmää, hän ei edes pyrkisi enää valokeilaan.

Mutta kenen on vastuu? Missä on Benny Hinnin vanhimmisto? Näinköhän hänellä olisi kotiseurakunnassaan kokoelma vanhimman vaatimukset täyttäviä miehiä, joilla on valta erottaa hänet? Eipä taida olla. Hinn itse ei ole täyttänyt seurakunnan kaitsijan kelpoisuusvaatimuksia missään vaiheessa, eikä täytä niitä varsinkaan nyt.

Viime kädessä vastuu on seurakunnan. Niin, sinun ja minun. Vaikka seurakunnan johtajat ynnä muut arvovaltaiset venkoilisivat vastuustaan, sinua ja minua ei ole siitä vapautettu. Siksi minä en tunnusta Benny Hinniä veljeksi; en ennen kuin hänen parannuksensa kuvastaa Daavidin ja Sakkeuksen mielenlaatua.