Kategorinen ei Kristus-ilmestyksille

Edellinen artikkelini Ulf ja Birgitta Ekmanista kantoi hedelmää toisessa foorumissa, jossa kielteinen näkemykseni Kristus-ilmestyksistä haluttiin haastaa. Minua pyydettiin kuuntelemaan tämä Patmoksen radiolähetys ja kommentoimaan. Selvä pyy. Lähetyksessä keskustelemassa olivat Juha Ahvio, Helvi Jääskeläinen ja Timo Keskitalo. Toimittajien tunti -ohjelman formaattina on ilmeisesti se, että kukin ohjelman keskustelijoista tuo studioon tullessaan mukanaan ajankohtaisen keskustelunaiheen, josta sitten keskustellaan. Timo Keskitalon aihe oli Kristus-ilmestykset. Timo Keskitalo esitellään Patmoksen sivuilla pastorina, joskin on epäselvää, minkä seurakunnan pastori hän täsmälleen on. Hänellä on kuitenkin vuosien kokemus työstä muslimien parissa ja siksi aihe on ilmeisesti hänelle sydäntä lähellä.

Jeesus tunnistetaan alttaritaulusta

Keskitalo kertoo ohjelmassa useista erilaisista Kristus-ilmestyksistä, jotka jakautuvat erilaisiin kategorioihin. Eräs hyvin tyypillinen kategoria on se, että henkilö näkee näyssä tai unessa Jeesuksen täysin kristinuskosta eristetyssä kontekstissa siten, ettei hän kykene sillä hetkellä yhdistämään näkemäänsä mihinkään mielleyhtymään, vaan näyn merkitys jää hänelle epämääräiseksi. Sitten hän vaihtelevan ajanjakson kuluttua löytää itsensä kristillisestä kontekstista, jossa kristillinen kuvamaailma assosioituu hänen kokemuksensa kanssa, luoden sille merkityksen ja niin hän ymmärtää nähneensä Jeesuksen. Näitä olivat Keskitalon kertomukset henkilöstä, joka nähtyään alttaritaulun Jeesuksesta ymmärsi nähneensä lapsena näyssä Jeesuksen, taikka kylällisestä egyptiläisiä, jotka näkivät Jeesus-näyn edellisyönä ja seuraavana iltana nähdessään Jeesus-elokuvan tunnistivat elokuvan Jeesuksen näkynsä hahmoksi.

Tämä kategoria on jo itsessään sangen ongelmallinen. Me emme tiedä, miltä Jeesus näytti. Jälkipolville ei ole säilynyt minkäänlaista luotettavaa yksityiskohtaista kuvausta Jeesuksen ulkonäöstä. Raamattu ei kerro, kuinka pitkä Hän oli, ei Hänen silmiensä väriä, eikä Hänen kengänkokoaan. Raamattu ei kerro, oliko Hän keskivertojuutalaista vaaleampi vai tummempi. Oletettavasti Hän ei ollut mitenkään erityisen poikkeavan näköinen, vaikka periaatteessa Hän olisi voinut ollakin, eritoten jos sallitaan teoriani siitä, että Hänellä ei ollut yhtään geneettistä materiaalia äidiltään Marialta, vaan Maria toimi ikään kuin vuokrakohtuna Jeesukselle.

Oli tuo asia niin taikka näin, tarinan ongelma on tässä: Jeesus Kristus on iankaikkisesti ruumiillinen. Hän on iankaikkisesti ollut tosi Jumala, mutta Hän ei ole iankaikkisesti ollut tosi ihminen – se ihme tapahtui inkarnaatiossa. Mutta nyt kun se on tapahtunut, se on realiteetti iankaikkisesti. Hänen ruumiillisuuteensa liittyy siis myös Hänen ulkonäkönsä. Hän on jonkin näköinen. Hän ei ole kaiken näköinen, tai minkä näköinen milloinkin. Mistä voimme tietää, minkä näköisen hahmon kukakin ilmestyksessään näki ja minkä Jeesus-version täsmälleen nähdessään tuo henkilö teki yhtäsuuruusmerkit ilmestyksensä hahmon ja näkemänsä kuvauksen välille? Oliko kyseessä shampoomalli-Jeesus? Oliko kyseessä spagettielokuva-Jeesus? Oliko kyseessä keskiaikainen Jeesus? Ortodoksien ikoni-Jeesus? Jokin patsas-Jeesus? Nämä eri kuvaukset Jeesuksesta saattavat olla hyvinkin erinäköisiä toistensa kanssa. Siispä jos kaksi eri henkilöä näkee näyn ja näkee sen jälkeen täysin erinäköiset Jeesukset kuvissa tai elokuvissa ja osoittaa sormellaan: ”se oli hän”, kuinka näin voi olla? Kumpi puhuu totta ja kumpi valehtelee?

Mikäli joku tahtoo väittää, että Jeesus voi ilmestyä kenelle tahansa ikään kuin kontekstualisoiden itsensä ulkonäöllisesti siten, että myöhemmin näyn ja kuvataiteen yhdistyessä syntyy mielleyhtymä, muistuttaisin siitä, mitä juuri sanoin Kristuksen ruumiillisuudesta. Mistä mahtaa johtua, että ei ole kertomusta sellaisesta tilanteesta, jossa jollekulle näkyjä nähneelle näytetään erilaisia artistin näkemyksiä Jeesuksesta, joihin tämä kommentoisi: ”ei, näkyni miehellä oli leveämmät kasvot ja suurempi suu”?

Edellisten lisäksi on sekin ongelma, että reformaation tunnustuksia tunnustavan kristityn kuuluu olla ikonoklasti. Tintti-sarjakuvista tutun kapteeni Haddockin haukkumasanavaraston hauskimpia lohkaisuja on kuvainraastaja; se on: ikonoklasti. Se tarkoittaa, että on kategorisesti vastaan kaikenlaisia kuvataiteellisia representaatioita Jumalasta. Se koskee myös Kristusta, joka on tosi Jumala. Siten alttaritaulujen ja kuvaraamattujen katsotaan rikkovan Jumalan käskyä:

Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; (2. Moos. 20:4-5)

Siten kukaan tunnustusten mukaisesti reformoitu ei voi hyväksyä Kristus-ilmestyksiä, sillä se tarkoittaisi, että Jeesus joko kumoaa tunnustusten tulkinnan jumalankuvia koskevasta kiellosta, sillä Hänhän käyttää välikappaleenaan itseään kuvaavia depiktioita — tai sitten ilmestynyt Jeesus oli valhejeesus. Todellinen Jeesus ei nimittäin toimisi vastoin tunnustuksia, mikäli tunnustukset ovat Raamatun oikea tulkinta. Panokset ovat kovat.

Jeesuksen ulkonäkö on meille tuntematon. Oletamme, jos olemme realisteja, että kuvataiteelliset kuvaukset Jeesuksesta – mihin sisältyy myös ”Jeesuksen näköiseksi” maskeerattu italialainen näyttelijä – todennäköisesti erehtyvät. Erään vihjeen Raamattu antaa Herramme ulkonäöstä. Eihän tämä kovin romanttista ole, mutta mikäli otamme kirjaimellisesti sen, mitä Jesaja 53:3 sanoo, Hän saattoi olla jopa ruma:

Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.

Kun siis kuka tahansa, oli kyseessä sitten (ex-)muslimi tai länsimaalainen, väittää nähneensä näyssä romantisoidun pitkä- ja sileätukkaisen rusoposkisen Jeesuksen, jolla on kreikkalainen nenä, minä olen mielestäni ihan aiheellisesti skeptinen. Jokin tässä ei nyt täsmää.

Jeesus sanelee evankeliumin

Keskitalolla oli toinenkin kertomus, mutta se ei ollut samaa kategoriaa edellisten kanssa. Keskitalo kertoo, että Yhdysvalloissa on järjestö, nimeltään Christian Coalition, jonka tilaisuudessa haastateltiin nimettömänä pysyttelevää lähetystyöntekijää jossakin suljetussa maassa, jonka Keskitalo uskoo olevan Afganistan. Tuo lähetystyöntekijä kertoi miehestä, jonka oveen koputti valkoisiin pukeutunut hahmo, niin kirkas, ettei häntä kohti voinut katsoa, joka neljän seuraavan viikon aikana saneli tälle koko Johanneksen evankeliumin.

Ongelmallisempaa stooria saa hakea. Tätä Jeesusta ei voinutkaan tunnistaa alttaritaulusta, sillä hän oli niin kirkas, ettei häntä voinut katsoa. Tämä on ongelmallista, sillä Raamattu ei kuvaa missään tapausta, jossa Jeesus ilmestyi kenellekään niin kirkkaana, ettei Häntä voinut katsoa. Yksikään synoptisten evankeliumien kuvaus kirkastusvuoren tapahtumista ei anna yksiselitteisesti ymmärtää, että Jeesus kirkastettiin sellaisella tavalla, että Häntä ei voinut siinä hetkessä katsoa. Niin ei tee myöskään Pietari viitatessaan kyseiseen tapahtumaan (2. Piet. 1:16) ja kirkastusvuori on kaikkien Kristus-ilmestysten kruunu; sitä lähemmäs kirkkautta ei taivaan tällä puolen yksinkertaisesti pääse.

Niille, jotka haluavat vedota Paavalin kokemukseen Damaskon tiellä (Apt. 9), väitän vastaan: eipäs! Paavali ei nähnyt Jeesusta ensinkään, vaan kuuli ainoastaan Hänen äänensä. Hän näki kirkkaan valon. Että tuo valo oli Jeesus, ei tule tekstistä, vaan se on luettava tekstiin sisään. Ja vaikka voitaisiinkin osoittaa, että tuossa tapauksessa Jeesus itse oli se kirkas valo, joka sokaisi Paavalin, se ei jäänyt henkilökohtaiseksi ilmestykseksi, vaan myös hänen matkaseurueensa kuuli äänen.

Uudessa testamentissa Jeesus ei koskaan jätä ilmestyessään epäselväksi, että se todella oli Hän. Hän kommunikoi ymmärrettävästi ja esimerkiksi Paavalin tapauksessa Hän antaa Ananiaalle hyvin selväsanaiset ohjeet kuinka toimia tämän suhteen. Hän ei jätä tilaa ihmisten omalle päättelylle ja hoksaamiselle. Oi, kuinka selkeä on Hänen ilmestyksensä, kuin kallio Hänen Sanansa, kuinka luottamusta herättävä ja turvallinen Hänen koko olemuksensa ja persoonansa! Muslimien ilmestysten hahmo on mystinen, epäselvä ja epäluotettava.

Raamatun Kristus-ilmestyksillä on suurempi merkitys, kuin olla jokin Jumalan etäinen signaali taivaasta yksittäiselle individuaalille. Paavalin tapauksessa Jeesus kertoo Ananiaalle, että Paavali on Hänelle valittu ase, joka joutuu kärsimään paljon Hänen tähtensä. Ja valittu ase Paavali todella olikin, sillä hänen kynänsä kautta Jumala on antanut meille leijonanosan erehtymättömästä kirjoitetusta Sanastaan. Tätä vasten peilattuna sepustus miehestä, joka kirjoitti sanelusta täydellisen Johanneksen evankeliumin darin kielellä (mikä on Keskitalon päättelyä; tarinan lokaationhan piti olla tuntematon), on suorastaan julkea.

Tuo darinkielinen Johanneksen evankeliumihan pitäisi pikapikaa kerätä talteen! Raamatuntutkijat ja tekstikriitikot olisivat haltioissaan! Vihdoinkin he saisivat varmuudella tietää, kuuluuko se pericope adulterae alkutekstiin vai ei. Tuollaisen tekstin olemassaolon implikaatiot Raamatun tekstiin ja kaanoniin liittyvien kiistakysymysten suhteen olisivat valtaisat. Tässähän Jumala itse olisi sanellut alun perin inspiroimansa tekstin mukaisen käännöksen, josta nykyisin tunnettujen tekstifragmenttien alkutekstin mukainen kompositio voitaisiin johtaa! Kuinka huikeaa!

Mutta kyseistä tekstiä ei ole olemassa, koska tarina ei tietenkään ole totta. On riittävän turhauttavaa, että tämän maan johtavina konservatiivisina ja uskovina Raamattu-ihmisinä esiintyvät ovat näin naiiveja ja hyväksyvät kritiikittä näin paksun pajunköyden; että joku jossakin oikeasti sepittää tällaisia valheita, saa minut kerta kaikkiaan raivoihini.

Tarinan naurettavin yksityiskohta on se, kuinka kirkkaan hahmon sanelusta evankeliumin kääntänyt mies lopuksi kysyy lähetystyöntekijältä: ”kuka tuo kirkas hahmo oli?” Tämä paljastaa tämän legendan sepittäjän kehnon kuvan Jumalan Sanan voimasta ja sen sisällöstä — sekä tietysti mielikuvituksen puutteesta. Miten voi olla, että mies, joka kohtaa niin kirkkaan hahmon, ettei tätä voi edes katsoa, kirjoittaa sanelusta, kuinka Hän on valkeus ja kuinka me katselimme Hänen kirkkauttaan, eikä osaa yhdistää, kenen kanssa hän on tekemisissä?

Radio-ohjelmassa tämä tarina kerrottiin sellaisella tavalla, että yksityiskohtien määrällä alleviivattiin tarinan luotettavuutta ja jäljitettävyyttä. Useimpiin se puree. Kaikki eivät ymmärrä, osaa tai viitsi tarkistaa faktoina esitettyjen tietojen todenperäisyyttä.

Esimerkiksi, onko sellaista organisaatiota olemassa, kuin ”Christian Coalition”? Nimi kuulostaa geneeriseltä. No, kyllä, onpa hyvinkin. Se tosin on yhdysvaltalainen sisäpoliittinen organisaatio, eikä lähetysjärjestö. Toki teoriassa on mahdollista, että jonkin kyseisen järjestön tilaisuudessa on esitetty kerrotun kaltainen presentaatio, mutta, organisaation orientaation huomioon ottaen, se tuntuu minusta epätodennäköiseltä. Tietoa kokoontumisista ja sellaisten sisällöstä järjestön verkkosivuilla ei ole. Niin ollen tilaisuuden jäljittäminen on mahdotonta, nimettömäksi jäävästä lähetystyöntekijästä ja itse ilmestyksen saaneesta henkilöstä puhumattakaan. Näin hyväuskoisia koijataan.

Jeesus pelastaa pakkopalautukselta

Kolmas kategoria oli keskitalon kertoma tapaus, jossa tapahtui jokin ihmeellinen tapaus suorassa kytköksessä hiljattain nähtyyn ilmestykseen. ”Pakkopalautusta” odottavaa miestä haastateltiin ja kesken haastattelun tuotiin tieto, että häntä ei palautetakaan, vaan hän on vapaa. Tästäkin tarinasta jää sellainen kuva, että nyt ei kyllä kerrota kaikkea. Juonessa on aivan liikaa aukkoja.

Miksi kielteisen turvapaikkapäätöksen jo saanutta vielä haastatellaan? Missä ovat tähän tapaukseen liittyvät asiapaperit? Muuttuiko kielteinen turvapaikkapäätös mystisesti myönteiseksi, vai katosivatko paperit tykkänään? Generoituiko tyypille Suomen passi tyhjästä? En olisi lainkaan yllättynyt, jos osoittautuisi, että tilanne ei ollut lainkaan esitetyn kaltainen, asioista puhuttiin väärillä käsitteillä ja tapahtumien järjestys muuttui tarinan kehittyessä.

Tällaisten tarinoiden ongelmana on myös Jumalan armon tietynlainen trivialisoituminen. Jumalan armoa on eri sortteja ja yksi niistä on saada elää rauhassa Suomessa. Se ei ole oikeus kenellekään, vaan Jumalan armoa. Mutta kun Jumalan rakkaus ja armo sosialisoituvat koskemaan koko maailmaa, ne halpenevat. Entä jos Jumalalla on tarkoituksensa siinä, että joku joutuu palaamaan takaisin kotimaahansa? Eikö sellaisen mahdollisuus huomioon ottaen olisi syytä kiinnittää erityishuomiota ja kanavoida erityisresursseja siihen, että ne, jotka sen osan Jumalalta saavat, olisivat myös siihen varustettuja ja voisivat viedä evankeliumin mukanaan?

Tämä ongelma ei koske ainoastaan maahantulijoita. Ei länsimaisillakaan kristityillä ole päällimmäisenä kiitollisuus Jumalan siunauksista, vaan niitä pidetään itsestäänselvyyksinä. Millä tavalla länsimainen kristitty on varustettu siihen, että vapaus harjoittaa uskontoa evätään jopa väkivallan ja kuoleman uhalla? Eipä kovin kummoisesti. Jokainen, joka tahtoo elää jumalisesti tässä ajassa, joutuu vainotuksi — paitsi tietysti minä.

Kristinuskon myyntiin itsensä kieltäminen ja ristinsä kantaminen sopivat huonosti. Sitä ei markkinoida sillä, mistä joutuu luopumaan, vaan sillä, mitä sillä voi saavuttaa. Tämä asetelma sopii hyvin yhteen myös elintasopakolaisuuden kanssa, jossa todellinen paon syy ei ole konflikti ja hengenvaara, vaan parempi elintaso vastikkeettoman sosiaaliturvan tarjoavissa pohjoismaissa. Minä en ihmettelisi lainkaan, jos paljastuisi, että Kristus-ilmestykset ovat osa systemaattista ”näin vakuutat helluntailaiset kääntymyksestäsi kristityksi ja saat oleskeluluvan” –checklistiä. Missä on tilastotieto siitä, kuinka moni näkyjä nähnyt myös pysyy seurakuntayhteydessä oleskeluluvan saatuaan ja kasvaa uskossa ja pyhyydessä?

Jos pelastusoppi sallii uskosta luopumisen ja pelastuksen menettämisen, on ne näkyjä nähneet, jotka hävisivät sotutunnuksen saatuaan kuin pieru Saharaan, varmaankin helppo kuitata sillä, että he luopuivat. He menivät takaisin maailmaan. Reformoidun pelastusopin uskova sen sijaan ei voi hyväksyä sellaista skenaariota, jossa Kristus ilmestyy tarkoituksenaan pelastaa, mutta ei kykene pitämään pitkässä juoksussa pelastamistaan kiinni. Minun mielestäni asiassa ei ole paljoa tulkinnanvaraa: valtaapitävien oppirakenteiden heikkouksia käytettiin tylysti hyväksi ja täydestä meni.

Entä ne, jotka kyllä jäivät seurakuntaan? Olen minäkin ex-muslimien kanssa jutellut ja opettanutkin heitä ja minulle oli melkoinen shokki havahtua siihen, miten järkyttävä määrä vääränlaisia käsityksiä ja oppirakenteita heidän ajattelustaan pitää purkaa. Mistä sitä tietää, onko motiivina edelleen todistella oman uskonsa legitimiteettiä — tai kaikessa karuudessaan se, että kun kerran on valheen tielle tässä asiassa lähdetty, totuuden myöntämisellä olisi epämiellyttäviä seurauksia? Kun motiivit ja vaikuttimet tulla Kristuksen tykö ovat väärät, sen seurauksena voi olla, että joku tunnustaa ulkokultaista valheuskoa koko elämänsä ja joutuu helvettiin, koska hänen uskonsa perimmäistä vaikutinta ja oikeuttajaa ei koskaan haasteta.

Epäterveet seuraukset

Phil Johnsonilla oli hyvä kommentti Kristus-ilmestyksiin liittyen: ”he leads them to bad churches — hän johtaa heidät huonoihin seurakuntiin”. Kuinka moni näkyjä nähneistä todella päätyy terveisiin seurakuntiin, joissa opetetaan systemaattisesti, pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti Raamattua luku luvulta ja jae jakeelta? Veikkaanpa, ettei kovin moni. Kuinka moni päätyy katoliseen kirkkoon? Kuinka moni karismaattiseen liikkeeseen? Taas on todettava samoin, kuin totesin edellisessä kirjoituksessani: joko oppi on Jumalalle yhdentekevä asia, jolloin meidän ”oikean opin” puolesta kiivailijoiden pitäisi hävetä ja vajota maanrakoon — tai sitten tässä touhussa on jotakin perustavanlaatuisesti pielessä.

Eräs Suomessakin tunnettu Kristus-ilmestyksen kokija on Etsin Allahia, löysin Jeesuksen -kirjan kirjoittaja, edesmennyt apologi Nabeel Qureshi. Hänen ilmestyksensä laatuun ja luonteeseen en ota tässä kantaa, sillä en ole lukenut hänen kirjaansa. Se kuitenkin tiedetään, että sairastuttuaan mahasyöpään, hän haki apua myös Bill Johnsonin Bethel-seurakunnasta Kalifornian Reddingistä. En ollut ainut, joka pyöritteli epäuskoisena päätään, kun hän raportoi, ettei hän havainnut visiittinsä aikana mitään teologisesti ongelmallista.

Ennen uskoontuloaan Qureshi kuului Ahmadiyya-liikkeeseen, jota jotkut muslimit pitävät harhaoppisena, eivätkä tunnusta sitä osana Islamia. Myös Islamissa on omat mystiset ja karismaattiset elementtinsä ja Ahmadiyya on islamilaisista sekteistä karismaattisin. Tällä tavalla aiempi islamilainen viitekehys voi vaikuttaa Kristus-ilmestysten taustalla ja Bethel on seurakuntana ehkä huonoin mahdollinen. Toki Qureshin tapauksessa myös kotiolot saattoivat vaikuttaa. Hänen leskensä Michelle rukoili kuolleista heräämistä tämän ruumiin äärellä päiväkausia.

Jumala ei toimi sanaansa vastaan

Muiden lähetykseen osallistuneiden reaktiot näihin hämmästyttäviin tarinoihin olivat mielenkiintoisia. Helvi Jääskeläinen heitti ilmoille ajatuksen, että ehkä me länsimaalaiset olemme vain niin laiskoja lähetystyön suhteen, että siksi Jumalan pitää toimia näkyjen kautta. Keskustelussa aprikoitiin sen mahdollisuutta, että mitä jos on Afganistanin tapainen suljettu maa, jonne evankeliumilla on perinteisellä tavalla pääsy kielletty. Yritys selittää on hyvä, mutta ei riitä Jumalan kaikkivaltiuden argumentin edessä. Hän on piirtänyt valtakuntien rajat ja armossaan lähettänyt evankeliumin sinne ja tuomiossaan evännyt sen täältä. Jumala ei ”joudu” toimimaan niin taikka näin. Hän ei ole alisteinen olosuhteille. Hän määrää olosuhteet.

En soimaa Juha Ahviota liiaksi, koska tällaiset valmistautumattomat reaktiot eivät ole helppoja, mutta hänenkin vastauksensa jättivät toivomisen varaa. Hän toi oikein esille, että Jumala on nähnyt hyväksi ja säätänyt niin, että pelastus tulee evankeliumin julistamisen kautta ja sitä julistavat ihmiset:

”Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!” Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?” Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:13-17)

‭On siis selvä asia, minkä Jumala on säätänyt pelastuksen välineeksi ja millä tavalla Hän tuo ihmisiä valtakuntaansa sisälle. Se lukee Hänen Sanassaan. Mutta onko Jumala kaikkivaltiudessaan vapaa ilmestymään tarinoissa esitetyillä tavoilla? Laitammeko Jumalan laatikkoon; määräilemmekö Jumalaa, jos sanomme, että Hän ei voi? Johdonmukaisuuden nimissä meidän pitäisi kysyä myös:

  • Onko Jumala kaikkivaltiudessaan vapaa myös halutessaan vanhurskauttamaan muulla tavoin kuin uskon kautta?
  • Onko Hän kaikkivaltiudessaan vapaa myös halutessaan päästämään pois helvetistä sinne iankaikkisesti tuomittuja?
  • Onko Hän kaikkivaltiudessaan vapaa myös halutessaan antamaan yksittäisille ihmisille sellaista ilmestystietoa, jota Raamatun Sana ei nykyisellään kata?

Toisin sanoen: voiko Jumala halutessaan vapaasti toimia vastoin Sanassaan itse määrittelemiään periaatteita ja paradigmoja? Näitä kysymyksiä voi keksiä itse lisää ja kysyä sitten itseltään: kuinka paljon lisää maata kristinuskon perustotuuksien alta voi kaivaa ilman, että se romahtaa? Eikö tuo vastakysymys paljasta edellisten kysymysten järjettömyyden? On kaikin tavoin helpointa ja järkevintä sanoa vain selkeästi ei ja pitää kiinni teologisista perusteluista.

Mutta eikö se tarkoita, että jäljelle jää todistustaakka? Niin voi olla, mutta todistustaakka ei ole sillä, joka esittää teologiset perusteet sille, miksi ei. Yleisesti tuntuu unohtuvan, että se, joka näitä tarinoita kertoo, tuo samalla myös tarinansa seurakunnan julkisen arvioinnin kohteeksi. Tämän on harva sisäistänyt ja siksi arvioinnista myös loukkaannutaan. Itseään luotettavina ja rehellisinä pitävät hyvää tarkoittavat kristityt pahoittavat mielensä siitä, että heidän mystiset kokemuksensa kyseenalaistetaan. Tyypillinen kysymys, joka jää jäljelle, kun tällaiset legendat on suolistettu, on: jos tämä ilmiö ei ole Jumalasta, mistä se sitten on? Ikään kuin ainoat vaihtoehdot olisivat joko hyväksyä väitetty kokemus totena, tai esittää sille uskottava vaihtoehtoinen selitys. Ja mitä ei ymmärretä, on että on täysin yhdentekevää, voidaanko ilmiö selittää psykologialla, sosiologialla, riivaajien toiminnalla tai jollakin muulla. Sitä ei tarvitse yrittää selittää. Jos siihen leikkiin lähtee, standardina ei ole enää Jumalan objektiivinen ja luotettava Sana, vaan ihmisen sana ja kokemus. Ja me tiedämme, mitä Raamattu siitä sanoo:

Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen on valhettelija[.] (Room. 3:4)

18 kommenttia artikkeliin ”Kategorinen ei Kristus-ilmestyksille

  1. Moi. Eikös tässä aseteta ilmestyksen arviointiin kriteereitä, joita Raamattu ei aseta?

    ”Jeesus Kristus on iankaikkisesti ruumiillinen. Hän on iankaikkisesti ollut tosi Jumala, mutta Hän ei ole iankaikkisesti ollut tosi ihminen – se ihme tapahtui inkarnaatiossa. Mutta nyt kun se on tapahtunut, se on realiteetti iankaikkisesti. Hänen ruumiillisuuteensa liittyy siis myös Hänen ulkonäkönsä. Hän on jonkin näköinen. ”

    Johannekselle ilmestyessään hän näytti toisessa kohdassa ihmiseltä, toisessa karitsalta, yhdessä kohdassa hänen suustaan tuli kaksiteräinen miekka (joka kuvasti Jumalan sanaa, jota heprealaiskirje kuvaa terävämpänä kuin mikään kaksiteräinen miekka) jne. Hän voi ilmestyessään maanpäällä näyttää ihan miltä tahansa.

    Vanhat kirkot, jotka tulkitsevat asetussanoja kirjaimellisesti, uskovat myös hänen ruumiinsa näyttävän maanpäällä ehtoollisleivältä.

    Jos tämä käsitys siitä että Kristus ei enää voi näyttää miltä tahtoo, on kalvinistien tunnustuskirjojen oikea tulkinta, taitavat kalvinistit kirkkokuntien joukossa, olla melko yksin tämän käsityksen kanssa?

    Tykkää

  2. Ilmestyskirjassa ylösnoussut Jeesus ilmestyy monen näköisenä:

    ”5:1 Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
    5:2 Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: ”Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?”
    5:3 Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen.
    5:4 Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen.
    5:5 Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: ”Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä.”
    5:6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.
    5:7 Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
    5:8 Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset
    5:9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
    5:10 ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä.”

    Tykkää

    • Niin, ilmestyskirja. Ilmestyskirja on osa Raamattua, joka on Jumalan sanaa ja siksi luotettava. Mutta jos nyt joku kertoisi minulle nähneensä näyn, jossa hänelle ilmestyi karitsa, jolla on seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, en uskoisi sitä. Mutta miksen? Koska se ei ole peräisin Raamatusta. Mutta onhan se täysin raamatullinen; Jeesushan ilmestyi sen näköisenä Raamatussakin? Ei merkitystä. Ei ole mitään tapaa objektiivisesti vahvistaa, että tuo henkilö todella näki sellaisen ilmestyksen, eikä sepittänyt sitä. Mutta ei kai kukaan valehtelisi siitä, että näki näyn tai ilmestyksen? Voi voi. Voi naiivia ja sinisilmäistä kristikuntaa. Juuri tämä hyväuskoinen ja tyhmän luottavainen kristikulttuuri synnyttää miljöön, missä on erittäin helppo keksiä kaikenlaisia satuja, kun sepittämisestä ei jää kiinni ja ketään ei kiinnosta edes kyseenalaistaa. Ja niin syntyy lahkolaisuutta, epäterveitä oppeja ja kaikenlaista hengellistä sortamista.

      Ilmestyskirja muutenkin on täynnä symboliikkaa. Se on näky, jonka Johannes näki. Ei ole millään tavalla tarpeellista, että Jeesus todella *puf* muuttui jossakin välissä seitsensilmäiseksi ja -sarviseksi karitsaksi tai että Hänen suustaan lensi ihan oikea miekka. Mieti nyt. Näyssä voi periaatteessa tapahtua melkoisen villejä asioita, mitä ei ole tarkoitettu käsitettäväksi siten, että ne ovat oikeasti ja konkreettisesti juuri sellaisia, vaan ne ovat symbolisia.

      Minä en tunnusta mitään kalvinistien tai reformoitujen yleisesti tunnustamaa uskontunnustusta, kuten 1689 Lontoon baptistien tunnustusta tai Westminsterin tunnustusta. Olen itsenäinen vapaa ajattelija ja muodostan itse omat käsitykseni asioista. En tunnusta mitään oppia sillä perusteella, kuinka moni muu maailmassa uskoo samoin. Pidän kiinni siitä, mitä sanoin; Kristuksen ruumiillisuudella on merkitystä tätä asiaa pohdittaessa. Hän on jonkin näköinen. Hän ei ole minkä tahansa näköinen. On sivuseikka, voiko Hän teknisesti ottaen ilmestyä jonkin muun näköisenä, ts. onko Hän kykenevä sellaiseen. Tärkeämpää on kyseenalaistaa, miksi Hän teksisi niin. Miksi Hän alentuisi ilmestymään ihmisten odotusten mukaisella tavalla, kun Hän ei tehnyt niin edes lihassa maan päällä vaeltaessaan? Ei, Hän ei tee itsestään helpommin hyväksyttävää tai turvaudu varasuunnitelmiin ihmistä tavoittaakseen. Kaikki yritykset selittää Jeesukselle jonkinlainen motivaatio ilmestyä ihmisille siten, kuin näissä todistuksissa väitetään, kaivavat tavalla tai toisella maata Jumalan kaikkivaltiuden alta ja sen proseduurin alta, jonka Jumala on määritellyt sanassaan evankeliumin leviämiseksi (Room.10:14-15, 1.Kor.1:21).

      Mitä luterilaisuuteen tulee, sinua kiinnostanee tietää, että kun Luther ja Zwingli tapasivat Marburgissa, heillä oli 15 oppikysymyksen luettelo, joista 14 he pääsivät yhteisymmärrykseen. Yhdestä he eivät päässeet. Se koski ehtoollista ja sitä, millä tavalla se ”on” Herran ruumis. Zwinglin argumentti oli jokseenkin sama kuin minun: Jeesus Kristus on ruumiinensa taivaassa, Isän oikealla puolella, joten ehtoollisleipä ei voi olla Hänen ruumiinsa. Luther puolestaan oli literalisti; koska kerran Raamattu sanoo, että se ”on” Hänen ruumiinsa, niin silloin se myös on, eikä ole meidän asiamme aprikoida, kuinka on mahdollista, että Herran ruumis on monessa paikassa yhtä aikaa. Minusta Zwinglin pointti oli kuitenkin hyvä ja kannatan hänen ehtoollisnäkemystään.

      Tykkää

      • Juu, olen samaa mieltä siitä että mitään varsinaista syytä uskoa ilmestyksen olleen todellinen, vain sillä perusteella että joku väittää sellaisen nähneensä, ei ole. Otin kantaa vain argumenttiin siitä miltä hänen pitää näyttää, koska mielestäni se ei ole hyvä, enkä käyttäisi tuota. (Olen aikalailla sessationisti, joskaan en rupea kategorisesti kieltämään mahdollisuutta sille, ettei mitään ihmettä voisi tapahtua.) Olihan hänellä mahdollisuus mm parantaa sokean silmät pelkällä sanalla, silti hän päätti parantaa erään sokean silmät tekemällä maasta ja syljestä tahnaa. Ei hänellä ollut mitään pakottavaa syytä toimia näin, hän vain tahtoi toimia näin. Miksei hän voisi ilmestyä vaikka valoa loistavana jos tahtoo?

        Tykkää

      • Sillä Hän on jo ilmestynyt sanansa kautta. Tuo sana myös ilmoittaa, millä tavalla Hän ilmestyy. Raamattu sanoo, että:

        ”Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä?” Room.10:14-15

        Tämä ei jätä sijaa millekään muulle. Kaivaisiko Jumala maata oman sanansa ja oman luotettavuutensa alta toimimalla toisin, kuin ilmoittaa sanassaan toimivansa? Tässä Paavali kertoo ilman mitään tulkinnanvaraa, että se pelastuu, joka huutaa avuksi Jeesuksen nimeä, mutta että ei ole mahdollista huutaa avuksi sellaisen nimeä, mistä ei tiedä mitään ja siitä ei voi tietää mitään, ellei jotakuta lähetetä julistamaan. Näin Paavalin kautta Jumala ilmoittaa pelastavansa ihmiset saarnatun sanan kautta, ei näkyjen ja ilmestysten kautta. Raamatun poikkeustapaukset ovat juuri niitä, poikkeustapauksia. Ne sijoittuivat aikakauteen, jolloin seurakunnan perustuksia laskettiin. Esimerkiksi Paavali oli osa tätä seurakunnan perustaa. Hän oli Jumalan mukaan ”valittu ase” (Apt.9:15).

        Paavalin kaltaisia Apostoleja ei ole ollut apostolisen ajan päättymisen jälkeen. Karismaatikot yrittävät toki argumentoida, että Jumala voi näyn tai ilmestyksen kautta vahvistaa henkilölle, että tällä on erityinen tehtävä Jumalan valtakunnassa tässä ajassa, mutta minä en usko sellaiseen. Sellaiset henkilöt liikuttavat kyllä suuria kansanjoukkoja, istuvat korkeilla jakkaroilla ja kaikki tuntevat heidän nimensä, mutta se ei merkitse mitään. Todellisen työn Jumalan valtakunnassa tekevät ne pienten seurakuntien pastorit, jotka uskollisesti viikosta toiseen opettavat Raamattua ja joiden nimeä kukaan ei koskaan mainitse missään.

        Raamattu sanoo myös:

        Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat, koskapa juutalaiset vaativat tunnustekoja ja kreikkalaiset etsivät viisautta, me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus, mutta joka niille, jotka ovat kutsutut, olkootpa juutalaisia tai kreikkalaisia, on Kristus, Jumalan voima ja Jumalan viisaus. Sillä Jumalan hulluus on viisaampi kuin ihmiset, ja Jumalan heikkous on väkevämpi kuin ihmiset. (1.Kor.1:21-25)

        Korostin tuossa useita kohtia. Ensinnäkin Jumala näki hyväksi että pelastus tulee ihmisten osaksi hullutussanoman saarnaamisen kautta. Jumala ikään kuin ”kerskaa heikkoudellaan” – Hän osoittaa voimansa mieluummin sellaisessa, mitä ihmiset pitävät heikkoutena, kuin sellaisessa, mitä ihmiset pitävät väkevyytenä. Ettäkö pelkkä Raamattu ja koruton harmaa evankeliumi; ettäkö ei yhtään ihmeitä, merkkejä, unia ja näkyjä? Se on tosi heikkoa! Pitää olla ihmeitä, merkkejä, unia ja näkyjä; se on väkevää! Ymmärrätkö?

        Raamattu sanoo myös:

        Hän sanoi: ’Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät [Lasaruksen] isäni taloon – sillä minulla on viisi veljeä – todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan’. 
        Mutta Aabraham sanoi: ’Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä’. 
        Niin hän sanoi: ’Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen’. 
        Mutta Aabraham sanoi hänelle: ’Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös’. (Luuk.16:27-31)

        Tämä katkelma vertauksesta, jonka Jeesus kertoi, osoittaa Jumalan periaatteen tässä asiassa. Hän on nähnyt hyväksi, että usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan, Mooseksen ja profeettojen, kautta. Mikäli siitä olisi ollut hyötyä, että Lasarus ”menisi heidän tykönsä”, isä Aabraham olisi saattanut tarinassa sanoa, että sehän on hyvä ajatus. Mutta hän ei sano niin, vaan, oli Lasaruksen ilmestyminen sitten fyysinen taikka näyn tai unen kaltainen, se olisi ollut hyödytön, sillä yliluonnolliset ilmestykset eivät muuta ihmissydämiä vastaanottavaiseksi, eivätkä synnytä ketään uudesti. Sen tekee vain Pyhä Henki ja Hän toimii saarnatun sanan kautta.

        Olihan hänellä mahdollisuus mm parantaa sokean silmät pelkällä sanalla, silti hän päätti parantaa erään sokean silmät tekemällä maasta ja syljestä tahnaa.

        Minä en itse asiassa usko, että Jeesus teki mitään muuten vain, tai vain siksi, että tahtoi. Uskon, että kaikessa, mitä Jeesus teki, sekä siinä miten Hän teki, on löydettävissä jonkinlainen kirjoitukset täyttävä aspekti. En tiedä, mikä se on tuossa nimenomaisessa tapauksessa, jossa Hän paransi sokean tahnalla, mutta en ihmettelisi, jos joku sellaisen olisi löytänyt.

        Tykkää

      • Tämä on hyvin mielenkiintoinen kysymys:

        Mitä luterilaisuuteen tulee, sinua kiinnostanee tietää, että kun Luther ja Zwingli tapasivat Marburgissa, heillä oli 15 oppikysymyksen luettelo, joista 14 he pääsivät yhteisymmärrykseen. Yhdestä he eivät päässeet. Se koski ehtoollista ja sitä, millä tavalla se ”on” Herran ruumis. Zwinglin argumentti oli jokseenkin sama kuin minun: Jeesus Kristus on ruumiinensa taivaassa, Isän oikealla puolella, joten ehtoollisleipä ei voi olla Hänen ruumiinsa. Luther puolestaan oli literalisti; koska kerran Raamattu sanoo, että se ”on” Hänen ruumiinsa, niin silloin se myös on, eikä ole meidän asiamme aprikoida, kuinka on mahdollista, että Herran ruumis on monessa paikassa yhtä aikaa. Minusta Zwinglin pointti oli kuitenkin hyvä ja kannatan hänen ehtoollisnäkemystään.

        Zwinglin argumentissa näkyy vähän sellainen rationalismi, mikä reformoidussa teologiassa muutenkin on mielestäni erona suhteessa luterilaisuuteen, joka mm pelastusopissaan on paljon paradoksaalisempi kuin looginen kalvinismi.

        Molemmat kirkkokunnat kuitenkin myöntävät sekä sen, että Raamattu voi ilmoittaa ihmisille paradoksin (esimerkiksi Jumalan kolmiyhteys), että myös sen, että Raamatun tulkinnassa on pakko käyttää myös logiikkaa työkaluna.

        Nyt kun molemmat hyväksyvät periaatteessa samat Raamatun tulkinnan pelisäännöt, mutta erimielisyys tulee siinä, pitäisikö tässä kohtaa logiikan pakottamana soveltaa vertauskuvallista tulkintaa, vai Raamatun sanan pakottamana hyväksyä asia jota on mahdotonta ajatella loogisesti, kumpaa pitäisi uskoa?

        Itse olen alkanut miettimään, onko joissain kysymyksissä kuitenkin tukeuduttava pelkkään kirkon traditioon? Ennen uskonpuhdistusta, sekä idässä että lännessä oli ymmärretty ehtoollisen asetuksen ”on” sana kirjaimellisesti. Reformoitu teologia teki tästä yhteisymmärryksestä irtioton. Omasta mielestäni todistustaakka on enemmän reformoidulla puolella 😁

        Tykkää

      • Rationaalisuudessahan ei ole mitään väärää, eivätkä paradoksaalisuus tai mysteeriin tyytyminen ole hyveitä. En tiedä, mitä ajattelet logiikasta, mutta uskon itse, että Jumala on luonut tämän universumin sillä tavalla loogiseksi kuin mitä se on ja että loogisuus, rationaalisuus ja johdonmukaisuus ovat Häntä kirkastavia hyveitä. Jos kunnioitan Häntä luojana, kunnioitan myös Hänen määrittelemäänsä logiikkaa pyrkimällä olemaan looginen. Jos kunnioitan Häntä totuuden Jumalana, pyrin rationaalisuuteen ja johdonmukaisuuteen.

        Tuo, mitä sanoit traditiosta ennen uskonpuhdistusta, ei pidä mielestäni paikkaansa. Nimittäin esimerkiksi katolinen kirkko uskoi jo Lutherin aikana transsubstantaation, eli että leipä ja viini muuttuvat konsekraatiossa. Luther ei hyväksynyt sitä, vaan sanoi, että ne ovat. Irtiotto se on sekin. Minun on myös vaikea uskoa, että esimerkiksi alkuseurakunnan jälkeinen patristinen aikakausi oli täysin monoliittinen ehtoollistradition suhteen. En tiedä siitä paljoa, mutta kokemus on osoittanut, että kun yleistetään tietyn aikakauden oppisisältö a la ”silloin ja silloin kaikki uskoivat näin”, se on hyvin harvoin oikeasti totta.

        Henkilökohtaisesti se ongelma, mikä minulla on yleensä eri ehtoolliskäsitysten kanssa, on sekä se, että sanotaan ehtoolisvälineille tapahtuvan jotakin, että se, että sanotaan niitä nauttiessa tapahtuvan jotakin. Kummallekaan väitteelle ei mielestäni ole tulkinnanvaratonta tukea Raamatussa, joten olen eri mieltä myös siitä, mitä sanoit todistustaakasta. Joka väittää asioita, sen pitää ne myös todistaa. Kumpaakin väitettä ajaa minusta lähinnä halu pitää ”korkeaa kuvaa” ehtoollisesta toimituksena; ajatella siitä mahdollisimman paljon. Sitä motivoi pelko siitä, että nauttii ehtoollista kelvottomasti (1.Kor.11:27). Se, mitä Raamatussa on eksplisiittisesti todettu ehtoollisesta, on että se on ”minun muistokseni”, kuten Jeesus itse sanoo (Luuk.22:19, 1.Kor.11:25). Ei ole hyvä mennä yli sen, mitä on kirjoitettu.

        Tykkää

  3. Katolisessa kirkossa leivän sanotaan muuttuvan ruumiiksi kun asetussanat lausutaan.

    Luterilaisuudessa ei filosofoida sillä minkälainen muutos tapahtuu ja missä kohdassa, mutta ollaan samaa mieltä siitä että ”on” on ”on”.

    Ero toki sekin on, sanotaanko leivän muuttuvan, vai olevan muuten vaan, mutta yhteistä (ja olennaista) on usko sanaan ”on”.

    Omasta mielestäni kysymykset siitä muuttuuko, miten muuttuu ja milloin muuttuu, ovat täysin mahdottomia ratkaista Raamatun perusteella.

    Mielestäni se, että osassa synoptisia evankeliumeista ei edes mainita sanoja ”tehkää se minun muistokseni”, mutta kaikissa mainitaan ”tämä on minun ruumiini”, antaa viitteen siitä mikä ehtoollisessa on olennaista. Myös Johanneksen evankeliumin 6 luku mielestäni tukee tätä. Lähtökohtaisestihan kaikki pitää ymmärtää kirjaimellisesti, mikä ei ilmiselvästi ole vertauskuva, joten olen erimieltä siitä mitä kirjoitat todistustaakasta. Tosin, tämä on kyllä kysymys josta voi argumentoida mielestäni aika hyvin molempiin suuntiin..

    Tykkää

    • Ehkä tämä nyt vähän rönsyää, mutta koska tällä on merkitystä ruumiillisuusargumenttini kannalta, niin menköön.

      Se, että sanat ”tehkää se minun muistokseni” on mainittu harvemmin kuin ”tämä on minun ruumiini” ei ole kelvollinen teologinen pointti. Eräs hermeneutiikan peruspelisääntö on se, että selvät raamatunkohdat valaisevat epäselviä. Asioiden esiintymistiheydellä ei ole merkitystä. Se, mikä on selvää, on ehtoollisen viettämisen tarkoitus: Hänen muistokseen. Ei ole mitään tapaa selittää tekstiä siten – tekemättä sille väkivaltaa – että ehtoollisen viettämisen tarkoitus ei ole Hänen muistokseen. Se, mikä on epäselvää, on puolestaan se, mitä Jeesus tarkoittaa sanoessaan: tämä on minun ruumiini. Sitä pitää jo tulkita. En tiedä, oliko Jeesus joskus astunut vahingossa naulaan tai kumauttanut päänsä johonkin, mutta ainakin mitä Jeesuksen kärsimyksen ja ristiinnaulitsemisen kontekstiin tulee, Hänen ruumiinsa oli tuossa kohtaa täysin koskematon. Leivän Hän mursi, mutta ei Hänen ruumiinsa ollut tuon leivän tavoin vielä murrettu. Myöskään Hänen verensä ei ollut vielä vuotanut. Hän sanoi: ”tämä on”, mutta itse uhritoimitusta ei aktuaalisesti ollut vielä suoritettu.

      Täten mielestäni on täysin perusteltua ymmärtää, että motiivi ”minun muistokseni” ohjaa harvemmasta esiintymistiheydestään huolimatta sitä, miten ”tämä on” pitäisi ymmärtää. Kun Jeesus sanoo: ”minä olen ovi”, ei sitä kukaan kirjaimellisesti lue. Toisaalta Jeesus ei myöskään sano, että ”minä symboloin ovea” (vrt. ”tämä symboloi minun ruumistani”), mutta sellaiseen puiseen literalismiin ei voi taantua, että tekstin asiayhteys ei millään vaikuta siihen, mitä se tarkoittaa. Kun traditio tulee ja sanoo, että hermeneutiikan peruspelisäännöt eivät päde tässä kohtaa, traditio on ongelmallinen.

      Luterilaisuudessa ei filosofoida sillä minkälainen muutos tapahtuu ja missä kohdassa, mutta ollaan samaa mieltä siitä että ”on” on ”on”.

      Tuo ei ole totta. Luterilaisuus näyttäytyy sellaisena, että siinä tyydytään ilmeiseen selitykseen yrittämättä olla liian rationaalinen ja sallimalla mysteeri. Totuus on kuitenkin se, että luterilaisella ehtoollisteologialla on erittäin paljon seurannaisvaikutuksia. Se on erittäin pitkälle vietyä teologiaa ja se aiheuttaa luterilaisuuden sisälläkin erimielisyyksiä. Ajattele esimerkiksi sitä, että Kristus on ”leivässä, leivän kanssa ja leivän alla”. Miltä se sinusta kuulostaa? Minusta se kuulostaa juurikin siltä filosofoinnilta, jota sinun mielestäsi luterilaisuudessa ei ole. Raamattu ei sano missään mitään tuollaista. Jostakin se tulee, mistä? Miten? Mistä tekstistä se johdetaan? Millä hermeneutiikalla? Minun mielestäni tämä artikkeli on loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun Raamatun tekstistä tehdään liian pitkälle vietyjä päätelmiä. Syntyy tilanteita, joissa pitää ratkoa ongelmia, joissa Raamattu ei auta yhtään. Mitä tehdä ylimääräiselle konsekroidulle leivälle, joka nyt on Kristuksen ruumis? Olisipa kiva, jos Raamattu auttaisi asiassa, mutta ei siellä lue siitä mitään. Siispä ihminen ratkoo ongelmat oman langenneen viisautensa mukaan, mikä sallii vallankäytön muihin uskovaisiin ilman raamatullista mandaattia ja aiheuttaa kärsimystä. Good grief, se on leipä!

      Omasta mielestäni kysymykset siitä muuttuuko, miten muuttuu ja milloin muuttuu, ovat täysin mahdottomia ratkaista Raamatun perusteella.

      Olet täysin oikeassa ja siksi minusta onkin täysin vastuutonta ylipäätään sanoa, että muuttuu.

      Tykkää

    • Muuten, tämä oli minulta pikkuinen aivopieru:

      Nimittäin esimerkiksi katolinen kirkko uskoi jo Lutherin aikana transsubstantaation, eli että leipä ja viini muuttuvat konsekraatiossa. Luther ei hyväksynyt sitä, vaan sanoi, että ne ovat.

      Sekä luterilaisuudessa että katolisuudessa ehtoolliselementit muuttuvat konsekraatiossa.

      Tykkää

  4. Logiikasta, en osaa suoraan sanoa mitä ajattelen, ei sitä tietenkään hylätä voi Raamatun tulkinnassa. Silti logiikankin on oltava alisteista Raamatulle, eikä Raamatun logiikalle. Missä raja menee minkäkin kysymyksen kanssa, on se hyvä kysymys.

    Jumalan logiikasta näen Raamatussa (ja luomakunnassakin) sen, että hän on järkevä ja looginen, mutta Jumala tekee paljon asioita myös huvikseen. Hän näyttää pitävän hyvistä tarinoista sekä mysteereistä ja ilmoittaa itsensä ihmiskunnalle tarinoina ja mystisinäkin ilmestyksiä ja profetioina. Hän ei suinkaan tee kaikkea helpon ja yksinkertaisen kautta, eikä mene siitä missä aita on matala. Siinä mielessä hän ei ole mikään puhdas logiikka.

    Hän on myös luonut maailman, jossa on sopiva määrä kaaosta ja harmoniaa sekaisin, jotta se olisi kaunein mahdollinen. Jos esimerkiksi kaikki puut ja kasvit olisivat täysin symmetrisiä ja suorissa riveissä, olisi luomakunnassa enemmän logiikkaa, mutta yhtä hyvä se ei olisi.

    Tykkää

    • Mutta eihän se ole logiikkaa, että kaikki puut ja kasvit olisivat täysin symmetrisiä ja suorissa riveissä? Ei puu entiteettinä ole sen loogisempi sen mukaan, minkä etäisyyden päässä se kasvaa muista puista, tai sen mukaan, minkä muotoinen se on. Se mikä tekee puusta loogisen, on se, että se on, elää ja kasvaa siten, kuin Jumala on sen tarkoittanut. Jos se olisi, eläisi ja kasvaisi vastoin sitä, miten Jumala on sen tarkoittanut, se olisi epälooginen. Jos universumi toimisi vastoin Jumalan määrittelemiä lainalaisuuksia, se olisi epälooginen. Mutta se ei toimi vastoin niitä, joten universumi on looginen.

      Varoisin sanomasta, että Jumala on luonut maailman, joka on ”kaunein mahdollinen”. Se implikoi, että on olemassa rajoittavia tekijöitä, jotka estivät Hätä luomasta vieläkin kauniimpaa maailmaa, rajaten siten Hänen kaikkivaltiuttaan. Ei saa tuoda yhtälöön sellaisia tekijöitä tai suureita, jotka ovat ikään kuin vakioita Jumalan ulkopuolella. Jumala nimittäin on kaiken määrittelijä. Hän määrittelee, mikä on kaunista. Hän sanoo luomakunnastaan, että se on ”sangen hyvää” (1.Moos.1:31). Se ei tarkoita, että se on moraalisesti hyvä, vaan että se on juuri sellainen, kuin millaiseksi Hän sen tarkoitti.

      Siinä mielessä hän ei ole mikään puhdas logiikka.

      Ah, mutta minäpä en sanonutkaan, että Hän on logiikka. Hän määrittelee logiikan. Elämme universumissa, jossa on loogista, että 1 == 1 ja 1 != 2, koska Jumala on luonut tästä universumista sellaisen ja määritellyt, että se on loogista. Jos Hän olisi luonut tästä universumista toisenlaisen, että se noudattaisi toisenlaista logiikkaa, silloin se myös noudattaisi sitä logiikkaa, emmekä me sen universumin luotuina kykenisi kuvittelemaan mitään muunlaista logiikkaa, kuin sen, mikä olisi meille realiteetti. Se on ajalliselle ja luodulle ihmiselle aivan yhtä vaikea asia käsittää ja kuvitella, kuin se, että Jumala on ajaton ja luomaton. Jumala on kaiken logiikan yläpuolella. Hän määrittelee sen. Vaihtoehtoina ovat joko se, että logiikka on Jumalasta erillään ja Jumala on alisteinen sille, tai sitten se, että logiikka on osa Jumalaa, ts. universumi on looginen, koska Jumala on looginen. Kumpikaan selitys ei tyydytä minua. Jumala on ainut joka itsessään vain on. Se on Hänen nimensäkin.

      Kun sanot, että Jumala tekee asioita huvikseen, olen periaatteessa samaa mieltä siten, että Hän tekee asioita itsensä takia ja itseään varten. Samoin luomakunta ja kaikki, mitä siihen sisältyy, on olemassa Häntä varten. Mutta huomaa, että fokus siirtyi hieman, kun edellisessä vastauksessani sinulle puhuin siitä, mitä Jeesus tekee ”huvikseen”, mutta tässä puhut siitä, mitä Jumala tekee ”huvikseen”. En nyt yritä sanoa, etteikö Jeesus olisi Jumala, vaan sitä, että on eri asia puhua siitä, mitä Jeesus tekee omavaltaisesti ja mitä taas Jumala. Nimittäin Jeesus tuli ihmiseksi, otti orjan muodon, tuli osaksi luomakuntaa ja vapaaehtoisesti alensi itsensä ja alistui tuon luomakuntansa lainalaisuuksien alle. Samoin Hän sanoo: ”En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.” (Joh.5:30)

      Hän siis alistui Isän tahdon alle suorittamaan tehtävänsä Jumalan palvelijana, mikä rajoittaa ja määrittelee paljolti sitä, mitä Hän saattoi tehdä ja millä tavalla Hänen tuli toimia. Muistathan, että ennen nousemistaan ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle, Hän jalkautti oman mandaattinsa Apostoleilleen ja sitä kautta seurakunnalle. Jos on loogista, että Jeesus alistui oman Raamatun saneleman palvelutehtävänsä raameihin, eikä kutsunut muuten vain ”kahtatoista legioonaa enkeleitä” (Matt.26:53) jeesaamaan, vaikka olisi voinut, olisiko sen loogisempaa, että Hän revittelisi sen itse määrittelemänsä proseduurin yli, jolla Hän on nähnyt hyväksi pelastaa ne, jotka Isä on iankaikkisuudesta käsin pelastukseen valinnut? Minusta on ihan perusteltua odottaa Jumalalta johdonmukaista toimintaa tässä asiassa.

      Tykkää

  5. Vähän pitää saivarrella (kun kukaan muu ei sitä näköjään ole vielä tehnyt):

    Kirjoitat:

    Tuo darinkielinen Johanneksen evankeliumihan pitäisi pikapikaa kerätä talteen! Raamatuntutkijat ja tekstikriitikot olisivat haltioissaan! Vihdoinkin he saisivat varmuudella tietää, missä se comma johanneum -pilkunpaikka on ja kuuluuko se pericope adulterae alkutekstiin vai ei.

    Comma Johanneum ei suinkaan viittaa Johanneksen evankeliumiin, vaan 1. Johanneksen kirjeeseen, ja ei sielläkään pilkunpaikkaan, vaan kolminaisuutta kuvaavaan katkelmaan, joka esim. suomalaisesta kirkkoraamatusta on jätetty pois.

    Näinollen Jeesuksen sanelema Johanneksen evankeliumi tuskin tähän kysymykseen vastausta tarjoaisi.

    Tykkää

  6. Minusta tämä ei ole ihan näin:

    Se, että sanat ”tehkää se minun muistokseni” on mainittu harvemmin kuin ”tämä on minun ruumiini” ei ole kelvollinen teologinen pointti. Eräs hermeneutiikan peruspelisääntö on se, että selvät raamatunkohdat valaisevat epäselviä. Asioiden esiintymistiheydellä ei ole merkitystä.

    Ennen kuin Raamattu oli koottu kirjaksi, olivat Raamatun kirjat yksittäisiä kirjoja. Esimerkiksi Matteuksen evankeliumia voidaan tarkastella yksittäisenä kirjana kysyen: ”Mitä Matteus opetti ehtoollisesta niille, joille evankeliumi kirjoitettiin?” Jos joku evankelistoista olisi kirjoittanut Jeesuksen vain jakaneen leivän sanoen ”tehkää se minun muistokseni”, jättäen pois puheen ruumiista ja verestä, olisi se mielestäni sangen varteenotettava pointti reformoidun ehtoollisopin puolesta. Ja sama kääntäen.

    Muuten keskustelu kyllä paitsi rönsyää, myös laajenee aihepiiriltään niin suureksi etten kerkiä kirjoittamaan, vaikka tahtoisinkin. Se että Jumala ei voisi luoda maailmaa vielä paremmaksi oli tietenkin huolimattomasti muotoiltu minulta.

    Tykkää

    • Lisäksi on vähän eri asia sanoa: ”Minä olen ovi”, kuin käsillään näyttää jotain konkreettista ovea, käskeä kulkemaan siitä ja sanoa: ”Minä olen tämä ovi” Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoo ruumistaan leiväksi, synoptisissa leipää ruumiikseen.

      Meidän universumimme toimii tiettyjen lainalaisuuksien mukaan, paitsi silloin kun Jumala toimii niitä vastaan, (rikkoo toimintalogiikan) niimpä Jumalasta puhuessammekin joudumme toteamaan että 1=3.

      Tykkää

    • Matteuksen evankeliumi ei ole didaktinen teksti. Matteuksen tarkoitus ei ole opettaa sitä taikka tätä, vaan kertoa mitä tapahtui. Didaktinen teksti meillä on 1. Korinttolaiskirjeessä, jossa Paavali opettaa jotakin ehtoollisesta ja hän ottaa lukuun sekä sen, että Jeesus sanoo: ”tämä on minun ruumiini”, että sen, että Jeesus sanoo: ”tehkää se minun muistokseni”. Edelleenkään esiintymistiheys ei määrittele seikan tai opin tärkeyttä. On sinänsä totta, että alkuseurakunnassa monilla oli koko kaanonista vasta osasia, mutta ilmestyshän on aina ollut progressiivista. Arviodessamme alkuseurakunnan ja sen jälkeisen patristisen ajan teologista tuotantoa, otamme toki huomioon sen mahdollisuuden, että heidän kaanonissaan oli aukkoja ja olemme siksi armollisempia heitä kohtaan, jos siellä on teologisia ongelmia. Mutta meillä on koko kaanon, joten emme voi piiloutua sen taakse, että ei noillakaan ollut. Meillä on enemmän valkeutta, meiltä vaaditaan siis enemmän.

      Minun on hieman oikaistava sinua siitä, kun puhut ”reformoidusta” ehtoolliskäsityksestä. Katsos kun minähän en ole reformoitu. En tunnusta reformaation tunnustuksia, enkä kuulu kirkkoon, joka tunnustaa. Ja ne oikeasti reformoidut aukovat vähän väliä päätään siitä, että meillä on ”pelkkä” memorialistinäkemys. Zwinglin näkemys oli hänen omansa, eikä Zwinglin vaikutus reformaatiossa ole loppupeleissä suuren suuri, sillä häneltä on jäänyt kirjallista tuotantoa hyvin vähän. Ne, jotka oikeasti tekivät Kristuksen ruumiillisuudesta ehtoollisessa ison numeron reformaation aikana, olivat anabaptistit. Heitä vainottiin, koska he eivät halunneet kastattaa lapsiaan, eivätkä tunnustaneet, että leipä on Kristuksen ruumis siten kuin uskonpuhdistajat. Sillä, mitä leivälle ja viinille tapahtuu, on näet eri tunnustuskunnilla eri käsitteensä. Katolisilla se on transsubstantaatio, luterilaisilla konsubstantaatio ja reformoiduilla se on suprasubstantaatio. Jos haluat tietää lisää, tässä olisi aiheesta Jani O. Tuppuraisen saarna. Minulla ei ole mitään substantaatiota. En usko, että minkäänlaista substantaatiota tapahtuu, enkä usko, että sellainen voidaan vastaansanomattomasti Raamatulla todistaa. Eli minun ehtoolliskäsitykseni ei ole reformoitu ehtoolliskäsitys.

      Tykkää

      • Matteuksen evankeliumi sisältää paljon opetuspuheita, (esim vuorisaarna) ja näiltä osin sitä on kyllä pidettävä didaktisena tekstinä. Näin myös ehtoollisen asetus voidaan ajatella.

        Korinttolaiskirjeessä asetussanat ovat samat kuin Luukkaan evankeliumissa ja sitä meilläkin kirkossa toistetaan joka viikko. 😁 Korinttolaiskirjeessä ehtoollisen viettäjiä muistutetaan erikseen siitä että ”kysymys on Herran ruumiista”, kun puhutaan oikeanlaisesta ehtoollisen vietosta.

        No juu, tämä on loputon suo, kiitos linkistä, aion oikeasti kuunnella! Minulla on termit vielä vähän hukassa niin voi mennä reformoidut ja zwingliläiset ja anabaptistit sekaisin!

        Asiasta toiseen. Minulla olisi sinulle yleisön pyyntönä ehdotus blogitekstin aiheeksi, jos tahdot ottaa kopin:

        Eräs paljon Raamattua tunteva luterilainen ammattiteologi käännyttyään ortodoksiksi, sanoi hylänneensä ”sola scriptura” – periaatteen, koska ei löytänyt sille yhtään selkeää opin sijaintipaikkaa Raamatusta. Siis ironisesti perusteli Raamatulla, miksi yksin Raamattuun ei pitäisi perustaa oppia. Miten vastaisit tähän? Mikä on ”sola scriptura” periaatteen Raamatullinen perustelu?

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s