Koronavirus haastaa kristinuskoa

Koronavirusepidemian asettaessa suuria haasteita yhteiskunnalle, myös kristinusko joutuu vetämään mietintämyssyn päähänsä ja pohtimaan, mitä seurauksia tilanteella on kristittyjen uskonnonharjoitukseen. Kuten jo totesin edellisessä kirjoituksessani, kristittyjen uskonnonharjoituksen olennainen osanen on yhteen kokoontuminen. Varhaiset kristityt antoivat siitä Raamatussa esimerkin kokoontumalla viikon ensimmäisenä päivänä, joka heillä oli sapatin jälkeinen päivä, eli se jonka tunnemme nykyään sunnuntaina.

Sunnuntai on typologisesti merkittävä päivä, sillä se on Vanhassa testamentissa vastasyntyneen lapsen ympärileikkauksen päivä, samoin kuin sadonkorjuun ensilyhteen heilutuspäivä. Uudessa testamentissa se on Herramme Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, ja tuohon päivään mainitsemani Vanhan testamentin tyypit ja varjot viittaavatkin; Kristukseen, ylönousemuksen esikoiseen ja ensihedelmään. Harhaoppiset ja taikauskoiset yrittävät keksiä syitä sille, miksi sunnuntai olisi väärä palvonnan päivä, vedoten esimerkiksi siihen, että sunnuntai tarkoittaa auringon päivää, mikä puolestaan viittaa erinäisiin auringon jumaliin, joita pakanauskonnoissa palvottiin. Sunnuntaijumalanpalveluksen väitetään olleen keisari Konstantinuksen keksintöä ja pakanallisen juhlapäivän ovela verhous kristillisen viitekehyksen valepukuun. Siitä syystä muutamat heikommat veljet eivät edes suostu sanomaan sunnuntai, vaan puhuvat mieluummin yksinomaan Herran päivästä, mikä on täysin tarpeetonta, sillä:

Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.

Ps. 84:11

Näin on siis soveliasta palvoa Herraa sunnuntaina, auringon päivänä, sillä meidän aurinkomme on Herra. Sunnuntai on meidän sapattimme; päivä, jonka erotamme muista ja asetamme erilleen Jumalaa varten. Ja kuinka se tapahtuu käytännössä? Kokoontumalla yhteen palvomaan Herraa, kuten konsanaan se Jumalan kansa, joka meidät on kutsuttu olemaan. Tuon palvonnan keskeinen ydin on (tai sen tulisi olla) Jumalan lopullinen ja kaikkeen elämään ja jumalisuuteen riittävä kirjoitettu ilmestys, jonka saarnaamisen kautta uskova virvoittuu, rakentuu ja kasvaa Jumalan tuntemisessa.

Mutta kuinka asiaan tulisi suhtautua tässä tilanteessa? Kokoontumisrajoitus oli Suomessa alun perin 500, mikä olisi käytännöllisesti katsoen sallinut kaikkien Suomen aktiivisten paikallisseurakuntien kokoontumisen. Sittemmin rajoitusta kiristettiin 10 henkilöön. Käytännössä kaikkien kirkkojen ovet ovat nyt kiinni siitäkin huolimatta, että rajoitusta voidaan tulkita siten, että se ei koske seurakuntia, eikä uskonnonharjoitusta. Seurakunnan kokous ei nimittäin ole ”yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus”. Tai se riippuu tietenkin siitä, mikä kenenkin teologia seurakunnasta on. Käytännössä seurakuntien tilaisuudet ovat juurikin yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, eivätkä seurakuntaperheen yhteinen kokoontuminen Herraa palvomaan. Siinä mielessä seurakunnat ovat toimineet valmiuslakiin nähden oikein.

Vakava kysymys on se, että jos virtuaalinen jumalanpalvelus videostriimin avulla on kelvollinen seurakunnan kokoontuminen, mitä itua on enää fyysisessä kokoontumisessa ensinkään? Henkilökohtaista hartauselämää ja itsenäistä raamatunopiskelua voi kuka tahansa harrastaa kaikkinaisten tallenteiden avulla, mutta seurakuntaperheen yhteistä palvontahetkeä se ei voi korvata. Videostriimin välityksellä ei voi jakaa ehtoollista, eikä kastaa. Jos yhteys, joka koetaan toisten kristittyjen kanssa on sama kuin fyysisesti yhteen kokoontumisessa, kirkkojen ovet kannattaa pistää kiinni lopullisesti. Siinä säästyy nimittäin valtavasti rahaa ja rahasta nimenomaan tulee tekemään tiukkaa, kun talous on koronan takia tuhottu.

Voimme kuvitella mielessämme klassisen anekdootin: hän (kuka hän nyt sitten onkaan) heräjää todellisuuteen; hänellä ei ole toivoa, ei rauhaa, ei tulevaisuutta. Sitten hän muistaa kirkon. Nuorena kuulemistaan jeesusjutuista hän muistaa vain joitakin spagetinpätkiä. Mutta sieltä, kirkosta, hän uskoo löytävänsä vastauksia eksistentiaaliseen kriisiinsä. Kirkon ovet ovat kuitenkin kiinni. Kokonaan capseilla kirjoitettu valkoinen yhdyssanavirheitä vilisevä aanelonen kirkon ovessa kertoo, että toistaiseksi seurakunta kokoontuu ainoastaan verkossa. Jos hän jotenkin onnistuisikin osallistumaan jumalanpalvelusten lähetyksiin tai katsomaan ne jäljestäpäin, mitä hänelle jäisi käteen? Pastorin vakuuttelut, että me olemme täällä samanlaisia syntisiä kuin kaikki, emmekä sen pyhempiä kuin kukaan muukaan. Seuraavalla viikolla luento lapsen psykologisesta kehityksestä. Ei Jumalan Sanan auktoriteettia, ei evankeliumia, ei Pyhän Hengen voimaa.

Ei ole ketään kertomassa tämän maailman ahdistuneille, että on pahempi sairaus kuin COVID-19 ja että se on synti ja siihen kuolee. Edes vaarallisen sairauden uhatessa ei kehdata julistaa ihmisille, että me kaikki kuolemme kerran, kuka koronaan ja kuka maksakirroosiin, ja jokainen joutuu seisomaan Kristuksen tuomioistuimen eteen. Kenen vanhurskaudessa sinä seisot sinä päivänä? Jeesus Kristus eli täydellisen ja synnittömän elämän, täyttäen Jumalan vanhurskauden vaatimuksen. Hän kuoli kansansa syntien tähden, kärsien rangaistuksen kaikkien niiden puolesta, jotka Jumala omakseen kutsuu. Merkiksi siitä, että Hänen sovitusuhrinsa oli kelvollinen, Jumala herätti Hänet kuolleista. Käänny siis tänään pois synneistäsi, että sinut puettaisiin Kristuksen vanhurskauteen, jossa voit viimeisenä päivänä seistä pyhän Jumalan kasvojen edessä ja elää!

Nyt jos koskaan olisi seurakunnilla mahdollisuus tarjota kysyntään. Ihmisillä on hätä. He ”menehtyvät peljätessään ja odottaessaan, mikä maanpiiriä kohtaa” (Luuk. 21:26). Mikä sääli, ettei seurakunnilla tunnu olevan tähän tilanteeseen juuri mitään tarjottavaa, kun jumaliset menehtyvät pelkoon jumalattomien lailla. Uskostaan huolimatta se, mikä heistä huokuu, ei ole rauha, kypsyys ja harkitsevaisuus, vaan sama paniikki ja hysteria kuin jumalattomilla. Se tuskin on kristinuskoa, joka saa jumalattoman kysymään, mihin toivomme perustuu.

Advertisement

Luottamus Jumalaan pandemian keskellä

Olen halunnut kirjoittaa koronaviruksesta jo toista viikkoa. Kirjoitinkin pitkän pätkän kaikenlaisia ajatuksia, mutta niistä tuli pelkkä sillisalaatti, enkä ollut tyytyväinen siihen hengelliseen ulottuvuuteen, jonka sain väkinäisesti liimattua päälle. Sellaista se joskus on; ajatuksia sanottavaa olisi paljon, mutta loogisen ja sujuvan kokonaisuuden rakentaminen niistä on vaikeaa. Se on vähän kuin tämä pandemiakin. Siinäkin on paljon ulottuvuuksia ja muuttujia. Mieleni sekasorrossa alkoi kuitenkin kiteytyä yksi sana, joka liittyy olennaisella tavalla oikeastaan kaikkeen, mikä liittyy myös koronavirukseen ja siihen tilanteeseen, johon se on ajanut käytännöllisesti katsoen koko maailman.

Se sana on luottamus. Lohdullista ja motivoivaa, eikö totta? Luottamusta — sitä me tarvitsemme; luottamusta tulevaisuuteen, päättäjiin, ihmisiin yleensä… Luottamus on elämän arvokkain valuutta. Ilman luottamusta ei mikään ole mitään. Ihmisestä paljastaa paljon, mihin hän luottaa ja missä kohtaa. Tällä hetkellä luottamusta pyydetään paljon, mutta sitä on vähän saatavilla.

Pitäisi luottaa markkinoihin. Markkinat ovat oivallinen esimerkki siitä, miten kaikki loppupeleissä perustuu luottamukseen. Kun sijoittavat lakkaavat luottamasta siihen, että heidän sijoituksensa arvo pysyy, niiden arvo alkaa laskea. Kun kriisi iskee, pörssikurssit notkahtavat ja talous sakkaa. Paljon pannaan turvaa rahaan kaikkivaltiaaseen, mutta kun pelko iskee, paljastuu myös mammonan todellinen luotettavuusaste.

Pitäisi luottaa päättäjiin. Pandemian jyllätessä yleinen jankutus kuuluu: mikseivät päättäjät tee jo jotakin? Tätä ihminen on aina tehnyt; valinnut joukostaan samanlaisia piereskelijöitä kuin he itse ja nostanut heidät keinotekoiselle jalustalle. Ihmisen peruspatologia ei muutu valtiomuotoa vaihtamalla ja nytkin meillä on erinäisiä kansakunnan isä- ja äitihahmoja, joiden hengennostatuspuheista ihmiset hakevat lohtua ja joiden jämptille johtajuudelle he odottavat voivansa osoittaa kuuliaisuutta. Mutta puheet ovat latteita, toimet aiheuttavat eripuraa tai ovat riittämättömiä ja mitä johtajuuteen tulee, heidän pitäisi olla kansakunnan palvelijoita, eikä sen johtajia.

Pitäisi luottaa asiantuntijoihin. ”Te uskovaiset olette kaikki tuollaisia,” sanoi eräs suonenjokelainen mansikkafarmari minulle kerran. ”Ette ajattele omilla aivoillanne.” Kun kriisi tulee ja moni hämmentää informaatiosoppaa, pitäisi antaa erityisarvo asiantuntijoiden näkemyksille. Mutta kun asiantuntijat antavat keskenään ristiriitaisia lausuntoja, mitä hyötyä on enää asiantuntijoista? Käytän siis omia aivojani, vedän omat johtopäätökseni ja oletan, että asiantuntijat voivat olla väärässä, samoin kuin ne, jotka tekevät päätöksiä heidän näkemystensä perusteella.

Pitäisi luottaa tiedotusvälineisiin. Toki valtavirtatiedotusvälineet väittävät, etteivät ne pyri lietsomaan paniikkia, mutta jo yksistään korona-aiheisten uutisten valtava volyymi vetää maton sellaisen väitteen alta. Sekö valtavirtamedia, joka on tähän mennessä syöttänyt väritettyä, yksipuolista ja politisoitua propagandaa, on nyt luotettava informoija viruspandemian suhteen?

Pitäisi luottaa muihin ihmisiin. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä, niin väitetään. Me olemme tässä liemessä yhdessä, joten nyt tullaan yhteen, lauletaan lauluja ja tsempataan toisiamme. Ja hamstrataan vessapaperia – ahnehditaan paniikissa itselle, niin ettei toisille riitä. Täältä kaikuu ihmiskunnan solidaarisuudelle sarkastinen slow clap.

Pitäisi luottaa lakiin ja järjestykseen. Suomessakin on semmoinen vekotin, kuin perustuslaki, joka antaa kaikille Suomen asukkaille tiettyjä perusoikeuksia, joista yksi on vapaus kokoontua vapaasti lupaa kysymättä ja viranomaisten estämättä. Nyt koronaviruksen takia tuo vapaus on joiltakin osin evätty säätämällä poikkeuslaki. Ymmärrystä sille kyllä ihmisillä riittää, mutta samaan aikaan kun rajat on pantu kiinni ja mielivaltaisen kokonaisluvun ylittävät yleisötapahtumat on kielletty, vedotaan edelleen ”kansainvälisiin velvollisuuksiin”, kun kärrätään lisää turvapaikkaturisteja Suomeen. Kristinuskon harjoituksessa kokoontuminen on olennaista. Rajoittamalla kristittyjen kokoontumista, valtiovalta rajoittaa uskonnonvapautta. Tämä kaikki kertoo minulle harvinaisen selkeästi, että Suomen perustuslaki on relevanssiltaan vessapaperin luokkaa. 

Mihin tässä voi enää luottaa? Helppo vastaus kuuluu: luota Jumalaan! Kyllä tämä tästä! Kaikki järjestyy! Asiat palaavat aikanaan ruotuun ja elämä jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti. Eikö se ole säälittävyyden huippu? Se on malliesimerkki siitä, kuinka pannaan luottamus Jumalaan vain tätä elämää varten. Kun on nojannut edellä mainittuihin murtuneisiin ruokosauvoihin ja haavoittanut itsensä, sittenkö kaivetaan arkun pohjalta vanha pölyinen Jumala, joka läähättävän koiran tavoin on ilolla täyttämässä toiveet siksi, että Häntä vähän huomataan? Ja niin tunnustavat kristitytkin yhtyvät jumalattomien kanssa samaan nihillistiseen renkutukseen: Imagine all the people living for today.

Ennen meitä tulleet kristityt ovat saaneet kestää kovempia aikoja ja pahempia pandemioita, kuin tämä. Kesään mennessä tämä on ohi ja ensi vuonna kuolee taas tavalliseen kausi-influenssaan satoja suomalaisia. Heidän omaisensa eivät saa surunvalitteluja presidentiltä, koska se on tavallista ja tylsää. Vielä suurempi todennäköisyys on kuolla johonkin itseaiheutettuun. Eikö todellinen luottamus Jumalaan näy siinä, että hyväksytään, että kaikki itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat voivat kadota yhdessä silmänräpäyksessä?

Minä luotan Jumalaan. Uskon, että Hän on määrännyt päivieni määrän, joten Hän on myös määrännyt kuinka kuolen. Jos saan jostakin koronaviruksen ja kuolen siihen, en kuollut siihen vahingossa, vaan koska Jumala oli kaikkivaltiudessaan määrännyt niin. Sekä se, että elän tai kuolen, että myös se, kuinka elän tai kuolen, sen tarkoituksena on kirkastaa Kristusta. Elämäni perusvastaus kaikkiin miksi-kysymyksiin on: Kristusta varten.

• Miksi minut on luotu? Kristusta varten.
• Miksi elän? Kristusta varten.
• Miksi kuolen? Kristusta varten.
• Miksi vanhurskas pelastuu? Kristusta varten.
• Miksi jumalaton hukkuu? Kristusta varten.

Tavalla tai toisella Jumala aina osoittaa voimansa ja kaikkivaltiutensa kaikessa, mitä tapahtuu ja kaiken tähtäimenä on se, että Jeesuksen nimi olisi koroitettu yli kaikkien nimien ja että jokainen polvi notkistuisi Hänen herrautensa edessä. Siinä on toivo, siinä on luottamus ja siinä on rauha. Saakoon Jumalan alati luotettava ja kaikkeen elämään ja jumalisuuteen riittävä Sana rohkaista jokaista, joka turvaa tänä päivänä Häneen:

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-8)

Piispojen typerät mielipiteet

Suomessa on käynnissä noitavaino. Joku noita vainoaa Päivi Räsästä. Samaan aikaan kun länsimaat pyritään tarkoituksella saamaan elintason suhteen takaisin pimeälle keskiajalle ilmastopaniikkiin vedoten, lienee kaiketi ainoastaan loogista ja asiaankuuluvaa alkaa taas vainoamaan noitia. Sitä on länsimaisen kulttuurin rappio ja regressio. Sitä on Jumalan tuomio kulttuurille, joka on yhtäkkiä keksinyt, että kaikki saavutettu edistys ja vauraus ei olekaan Jumalan siunausta, vaan omaa ansiota.

On yleinen ajatusvirhe luulla Martti Lutherin 95 teesiä joksikin suureksi protestiksi. Todellisuudessa ne olivat ehdotuksia väittelyn aiheiksi. Naulatessaan ne Wittenbergin kirkon oveen, joka toimi yhteisön yleisenä ilmoitustauluna. Luther oletti, että vallitseva kulttuuri sallii vuoropuhelun ja väittelyn. Hän oli kuitenkin väärässä. Wormsin valtiopäivillä häntä vaadittiin sanoutumaan irti kirjoituksistaan. Hänen vastauksensa oli legendaarinen:

Ellei minua saada vakuutetuksi Raamatun todisteiden ja selvien järkisyiden avulla – paaviin ja kirkolliskokouksiin yksinään en luota, koska on tunnettua, että ne ovat monta kertaa erehtyneet ja puhuneet ristiin – niin esittämäni raamatunkohdat vakuuttavat minut. Olen sidottu Jumalan sanaan. Sentähden en tahdo peruuttaa mitään, koska ei ole oikein eikä hyödyllistä toimia omaatuntoaan vastaan. Jumala minua auttakoon. Aamen.

Päivi Räsänen löytää itsensä jokseenkin samasta tilanteesta, kuin Martti Luther aikoinaan. Teesejä hänellä on yksi: että homoseksuaalisuus on synti ja häpeän eikä suinkaan ylpeyden aihe. Hänen kirkon ovensa on Twitter. Hänkin kai luuli, että sivistyneet ihmiset pystyvät asioista sivistyneesti väittelemään. Ja kuten Lutherilla, hänelläkin ovat vastassa tyranninen valtiovalta ja epäpätevät kirkonmiehet, joilla ei ole kompetenssia vakuuttaa yhtään ketään Raamatun todistuksella, saati sitten terveellä järjellä.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on itse ottanut kantaa omasta toiminnastaan syntyneeseen hälyyn toteamalla, että hän on tehnyt esitutkintapäätökset lain puitteissa ja oikeudellisin perustein. Hän tuntuu pitävän kaikkia hänen toiminnastaan tuohtuneita aivan täysinä idiootteina. Hän sanoo:

Ilmaisujen solvaavuutta tai panettelevuutta arvioitaessa lähtökohtana on pidettävä nimenomaan sitä, missä määrin ne loukkaavat ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta. Tällöin ratkaisevaa ei ole se, onko käytetty joitain tyypillisiä, esimerkiksi alatyylisiä ilmaisuja.

Miten hän voi kuvitella, että tämä menee läpi kenellekään? ”Solvaavuuden” tai ”panettelevuuden” mittaamiseen ei ole mitään objektiivista suuretta. Koska hän viime kädessä ne tutkintapäätökset teki, se tarkoittaa, että viime kädessä ratkaiseva tekijä oli hänen henkilökohtainen mielipiteensä. Älyllisyys on olennainen osa ihmisyyttä. Pitäessään minua vähä-älyisenä hän halveksii ihmisyyttäni. Minulla on oikeus nauttia samaa kunnioitusta ja arvonantoa kuin muillakin yhteiskunnan jäsenillä suomalaisessa yhteiskunnassa! Ja nyt on turha lässyttää, ettei hän tarkoittanut sitä niin. Minä otin sen silti niin, ja minä olen oikeassa, koska minua on loukattu. Miksen minä saa olla herkkänahkainen itkupilli, kun muutkin saavat?

Toiviaisen mukaan Räsänen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Jokainen normaalilla oikeustajulla varustettu ymmärtää, että se ei päde tähän. Kaikki tietävät, että Räsänen on ”esittänyt mielipiteitä joista joku on omiaan loukkaantumaan” ja joku onkin loukkaantunut, koska rikosilmoituksia on tehty. Ei kai tässä nyt sitä tutkita, onko joku loukkaantunut? Jos teen rikosilmoituksen siitä, että minulta on varastettu, silloin tutkitaan, pitääkö väite ensinnäkään paikkaansa ja jos pitää, onko minulta varastettu niin paljon kuin väitän, sekä onko varas varmasti se, jota teosta syytän. Nämä ovat kaikki objektiivisia seikkoja. Mutta tässä ”tutkitaan”, saako toista loukata sanomalla nimenomaan, että tämän syntinen elämäntapa on syntiä. On täysin veteen piirretty viiva, missä kohtaa loukkaavuus menee sille tasolle, että valtakunnansyyttäjä ottaa asiakseen loukkaantua toisten puolesta jopa ilman asianomistajaa, kävellä poliisin yli ja rikkoa perustuslakia. Toiviainen on jo henkilökohtaisesti julistanut Räsäsen syylliseksi määräämällä esitutkinnat ja kaikki tietävät jo lopputuloksen.

Kööriin, joka on jo julistanut Räsäsen syylliseksi, ovat yhtyneet myös arkkipiispa Tapio Luoma ja Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Nämä vailla raamatullista oikeutta palkkaansa nauttivat ja ilman raamatullista pätevyyttä tehtäviinsä valtuutetut fariseukset ovat tuoneet ilman tulkinnanvaraa esille, että Räsäsen mielipiteet ovat heistäkin loukkaavia. Laajasalo on olevinaan huolissaan uskonnonvapaudesta. Siinä ei ole mitään järkeä, koska hänellä ei ole lehmää ojassa. Hänen edustamansa ”kristinusko” ei kärsi vaivaa eikä vainoa totuuden tähden, vaan muotoutuu muovailuvahan lailla sopimaan jumalattomien ja yhteiskunnan vaatimuksiin. Hänen edustamansa pimeän ja suolattoman ideologian mahtumisesta uskonnonvapauden piiriin hänen ei tarvitse olla huolissaan. Kiinassakin on valtionkirkko.

Arkkipiispa Tapio Luoman mielestä kyse ei ole uskonnonvapaudesta, vaan siitä, mitä uskonnonvapauden nimissä saa sanoa. Siinäkään ei ole mitään järkeä, sillä jos uskonnonvapauden nimissä ei saa tuoda julki uskontoon kuuluvaa keskeistä teesiä, se tarkoittaa, että kyseisen uskonnon on joko modifioitava tai sensuroitava itseään valtiovallan vaatimuksesta, mikä loukkaa uskonnonvapautta. Luomakaan ei tule Laajasalon tavoin koskaan joutumaan sellaiseen tilanteeseen, jossa hän joutuisi hengellään maksamaan uskollisuudestaan Kristukselle. Ja mikäli tulisikin sellainen tilanne, jossa he joutuisivat uhkaavaan tilanteeseen siksi, että he ovat nimellisesti kristittyjä, heillä on jo puolustus: älkää syökö minua, en ole sellainen kristitty! Mistä tiedän? He käyttävät sitä jo nyt; muuten he puolustaisivat Päiviä.

Tapio Luoma ei myöskään osaa päättää, kuuluuko puhe synnistä kristinuskoon vai ei. Toisaalta hän sanoo, että se kuuluu, mutta toisaalta hänen mielestään syntiseksi nimittäminen ei tuo ketään lähemmäksi kristinuskoa. Kyllä sääliksi käy toista, kun parin johdonmukaisen ajatuksen kokoon saaminen on noin vaikeaa. Sinällään hän on oikeassa: synnistä puhuminen ei todellakaan tee kristinuskosta suosittua, eikä siitä haluta puhua seurakunnissa, koska sellainen harventaisi tehokkaasti terapeuttisten jeesuskerhojen jäsenmääriä ja uhkaisi palkkapappien suojatyöpaikkoja. Tapio Luoma ja Teemu Laajasalo ovat kelvottomia paimenia, jotka pakenevat suden nähdessään. Kristusta, Hänen seurakuntaansa ja Hänen evankeliumiaan he vihaavat.

Herätys, luterilaiset! Nämä totaaliset teologiset torvelot johtavat kirkkoanne! Äh… antaa olla.

Tiedän erään, joka varoitti tulevasta vihasta, käski tekemään parannuksen ja haukkui kyykäärmeitten sikiöiksi. Hän oli Johannes Kastaja. Tiedän myös erään, joka haukkui likatahroiksi ja häpeäpilkuiksi. Hän oli Apostoli Pietari. Tiedän myös erään, joka haukkui älyttömiksi ja käski kuohimaan itsensä. Hän oli Apostoli Paavali. Ja tiedän erään, joka nimitti naista koiraksi, haukkui ihmisiä Johannes Kastajan tavoin kyykäärmeitten sikiöiksi, ulkokullatuiksi, helvetin sekä saatanan lapsiksi ja kaiken kukkuraksi ajoi temppelin häpäisijät pois väkivaltaa käyttäen. Hän oli itse Herra Jeesus Kristus.

Ne, jotka tekeytyvät Herraansa paremmiksi, osoittavat sillä, ettei Jeesus ole heidän Herransa. Raamattu sanoo:

Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, pelastaa sen. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saattaisi itsensä tuhoon tai turmioon? Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika häpeää, kun hän tulee kirkkaudessaan ja Isän ja pyhien enkelien kirkkaudessa.”

(Luuk. 9:23-26‬)

Päivi Räsänen kulkee uskollisesti Herransa jäljessä itsensä kieltäen ja ristiään kantaen. Piispat Luoma ja Laajasalo eivät omaansa koskisi pitkällä tikullakaan. Heidän vanhurskautensa on fariseusten vanhurskautta. He sulkevat taivasten valtakunnan ihmisiltä, menemättä sisälle itsekään. Heillä on ympärillään suuret joukot sairaita, joille he eivät koskaan kehtaa sanoa, että Jeesus on heidän parantajansa. He mieluummin turhan kunnian pyynnissään uskottelevat heille, että he ovat terveitä. He häpeävät todellista evankeliumia, jota ei ole ilman syntiä, vanhurskautta ja tuomiota. He ovat palkkansa saaneet. Suureen ääneen he julistavat, millainen kristityn pitää olla, mutta heidän standardinsa ei ole Raamattu, eikä Kristus, vaan heidän omat tylsät ja poliittisesti korrektit mielipiteensä.

Loukkaantuvatkohan he siitä, että sanon näin? Aivan varmasti. Mutta entä sitten? Heidän pihvinsä ei loppupeleissä ole minun kanssani, vaan Jumalan ja Hänen Sanansa.

Mutta pelkurien ja epäuskoisten, saastaisten ja murhaajien, haureellisten ja noitien, epäjumalanpalvelijoiden ja kaikkien valehtelijoiden osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä. Tämä on toinen kuolema.

‭‭(Ilm. 21:8‬)