Kulttuurimarxilaisuudesta, BLM:stä ja sensellaisesta

Tummaihoisen amerkikkalaismiehen, George Floydin, kuolema pidätystilanteessa viime toukokuussa laukaisi mellakka-aallon, joka on jatkunut ja jatkunut. Ja jatkunut. Se on jatkunut jo niin kauan, että minä alan olla henkilökohtaisesti totaalisen kyllästynyt kuulemaan enää sanaakaan koko asiasta. Sympatiseeraajia riittää, mutta minä en ole yksi niistä. Minä en näe mitään positiivista siinä, että riehuva roskajoukko ryöstää, polttaa, tuhoaa, mukiloi ja murhaa.

Kaiken keskellä on aate: black lives matter. Mustilla elämillä on merkitystä. On mielenkiintoista, kuinka aikamme tietyllä tavalla rationaalisuutta korostavassa ja perinteisille kristinuskolle penseässä ilmapiirissä erilaiset uususkonnot pompsahtelevat maasta syyssienien tavoin. Black lives matter, tästä eteenpäin BLM, ei ole mikään poikkeus. Sitä kannatetaan uskonnollisella fanaattisuudella ja siihen liittyy samoja piirteitä kuin mihin tahansa uskonnon harjoittamiseen.

BLM on osa suurempaa sateenvarjoa, joka on olla woke; olla ikään kuin herännyt totuuteen siitä, kuinka paljon maailmassa on sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, että sille pitää ehdottomasti tehdä jotakin ja että oikeat välineet tilanteen korjaamiseksi ovat marxilainen ideologia, tulonsiirrot, rahalliset vahingonkorvaukset vuosisatojen takaisista vääryyksistä, rahoituksen vähentäminen poliisilta ja mitä muita näitä nyt on. Toisin sanoen vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta pyritään korjaamaan lisäämällä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, eikä pyrkimällä siihen, että laki olisi kaikille sama. ”Valkoisten” on oltava jatkuvasti pahoillaan, tunnustettava oma etuoikeutensa sekä oltava hiljaa ja kuunneltava, kun vähemmistöt puhuvat.

On ollut erityisen turhauttavaa seurata, kuinka vain muutamassa lyhyessä vuodessa Yhdysvaltojen suurin ja konservatiivisin kirkkokunta Southern Baptist Convention on ajautunut täysin virran vietäväksi. SBC:n juonenkäänteitä tulee seurattua sivusilmällä, koska siellä on paljon kalvinisteja. Lisäksi monet kalvinisteille tutut seurakuntien rinnakkaisorganisaatiot ja merkittävät saarnamiehet ovat antautuneet woukkitouhun edessä ja joutuneet niin ikään virran vietäviksi. Ennen niin konservatiiviset Matt Chandler ja David Platt ovat mennyttä. The Gospel Coalition on niin mennyttä, että netistä saa tilattua kyseistä organisaatiota ilkkuvan The Social Gospel Coalition -pilapaidan. Vuonna 2018 julkaistun ja mahtavana evankeliumin arvoiselleen paikalle palauttajana pidetyn American Gospel – Christ Alone -elokuvan puhuvista päistä moni on tehnyt jonkinlaiset kompromissin woukkitouhun ja kulttuurimarxilaisuuden kanssa.

Kulttuurimarxilainen ideologia siis ujuttaa lonkeroitaan joka paikkaan ja ongelmallisen asiasta tekee se, että se naamioituu sellaiseen kaapuun, joka saa sen näyttämään hyvältä ideologialta niiden silmissä, jotka eivät tiedä, minkä kanssa ovat tekemisissä. Kukapa ei haluaisi, että oikeudenmukaisuus toteutuisi? Eikö Jumalakin peräänkuuluta oikeudenmukaisuutta ja vihaa sortamista?

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ongelma on siinä, että se olettaa ”järjestelmän” olevan epäoikeudenmukaisuuden perusta ja lähde. Puhutaan systeemisestä epäoikeudenmukaisuudesta. Se kuitenkin tarkoittaa, että silloin järjestelmässä, eli yhteiskunnassa, on jokin laki, joka kohtelee epätasa-arvoisesti eri ihmisiä. Itse keksin heti yhden: progressiivinen verotus. On epäoikeudenmukaista, että enemmän ansaitsevan pitää maksaa suhteellisesti enemmän veroja. Se on varastamista. Se ei kuitenkaan vasemmistolaisten mielestä ole niin, vaan heidän mielestään on vain reilua, että enemmän tienaavat maksavat myös veroja suhteessa maksukykyynsä. Sellaista on elämä sosiaalidemokraattisessa Suomessa. Todellinen epäoikeudenmukaisuus ei siis kiinnosta.

Marxilaisen ideologian mukaisesti kansakunta pyritään jakamaan sorrettuihin ja sortajiin. Ennen kyse oli selkeämmin rahasta ja varallisuudesta; työväki ja porvarit asetettiin toisiaan vastaan. Mutta koska vapaa markkinatalous on Kiinankin kaltaisissa kommunistisissa maissa osoittanut ylivertaisuutensa sosialismin valtio-omistaa-kaiken-ideologiaa vastaan, yhteiskunnan luokkajako pyritään toteuttamaan toisilla tavoilla, joista yksi on yhteiskunnan jakaminen intersektionaalisesti erilaisten synnynnäisten tai sellaisiksi väitettyjen ominaisuuksien mukaan.

Intersektionaalisuus pähkinänkuoressa tarkoittaa sitä, että on olemassa eräänlainen hierarkinen lista yhteiskunnan sosiaaliluokista ja listan kärkipäässä kukkona tunkiolla on valkoinen heteromies, eli patriarkaatti. Sen jälkeen ”alenevassa polvessa” listataan ihmisominaisuuksia matkalla kohti absoluuttista pohjasakkaa, kuten:

  • olla nainen
  • olla homoseksuaali
  • olla transseksuaali
  • olla hispaanista syntyperää
  • olla afrikkalaista syntyperää
  • minne-sitä-ikinä-sitten-päädytäänkään

En tiedä, kuinka pitkälle lista jatkuu, eikä oikeasti kiinnosta. Tästä listasta kuitenkin valitaan sitten itseensä soveltuvia ominaisuuksia. Mitä vähemmän ja mitä korkeammalta listasta asioita saa valittua, sitä vähemmän on ”intersektionaalista pääomaa”; sitä vähemmän on oikeutettu sanomaan mielipiteensä ja sitä pienempi on oma uhristatus. Vastavuoroisesti mitä enemmän saa rasteja ruutuun intersektionaalisessa monivalintatehtävässä, sitä suurempi on uhristatus, sitä oikeutetumpi on saamaan äänensä kuuluville ja sitä oikeutetumpi on etuilemaan yhteiskunnassa muiden kustannuksella.

Tämän karkean alustuksen jälkeen kysymme: miten tämä liittyy BLM-ideologiaan? Mitä väärää on siinä, että sanotaan, että mustilla elämillä on merkitystä?

Ongelma on tämä: kristitty ei voi mennä mukaan minkäänlaiseen valheellisuuteen, kaksinaamaisuuteen eikä tekopyhyyteen. Kristitty ei voi olla missään tekemisissä sellaisen ideologian kanssa, joka on jo sadan vuoden ajan sotinut Jumalaa vastaan ja sotii edelleen ujuttaen soluttautujia sisälle seurakuntaan.

Minulle on esitetty vastaväitteenä, että onhan kaikissa ideologioissa ja uskonnoissa omat mätämunansa, eivätkä ne määrittele kokonaisuutta. Ovathan muslimitkin pääasiassa rauhaa rakastavia, normaaleja ihmisiä. Minä olen kuitenkin kiinnostunut ideologian synnystä ja sen juurista. Ideologia itsessään voi olla paha ja vahingollinen, vaikka monet normaalit ja rauhantahtoiset ihmiset kannattaisivatkin sitä. Se tarkoittaa ainoastaan, että he ovat itse kyseisen ideologian hyödyllisiä idiootteja, eivätkä ymmärrä, minkä kanssa ovat tekemisissä, tai näkevät sen liian ruusuisten lasien läpi.

Onko BLM siis todella tummaihoisten asialla? Lyhyt vastaus: ei ole!

Abortti on kansanmurhan tasolla oleva ihmisoikeuskriisi yhdysvalloissa. Tummaihoisten populaation ollessa noin 13% Yhdysvaltojen kokonaisväestöstä, tummaihoisten tekemät abortit olivat 36% kaikista vuonna 2014. Vuoden 1973 Roe v. Wade -nimellä tunnetusta korkeimman oikeuden päätöksestä lähtien Yhdysvalloissa on tilastoitu yli 19 miljoonaa tummaihoista abortoitua vauvaa. Abortti tapaa enemmän tummaihoisia Yhdysvalloissa kuin suunnilleen kaikki ennenaikaiset kuolinsyyt syövästä sydän- ja verisuonitauteihin yhteensä. Lähde

Rikollisuus tummaihoisten yhteisöissä on vakava ongelma. Tämänhetkiset mellakat ovat käynnistyneet poliisiväkivallasta tummaihoista miestä kohtaan, samoin kuin vuoden 1992 Los Angelesin rotumellakat, sekä Fergusonin mellakat 2014. Kun joku tummaihoinen kuolee pidätystilanteessa, oli sille hyvä syy tai ei, otsikot ovat suuret. Lehdistö on kuitenkin hissunkissun kaikesta siitä väkivallasta, mitä tummaihoiset tekevät toisilleen ammuskellessaan toisiaan Detroitin kaduilla. Kissan pöydälle nostamista pidetään rasistisena.

BLM:llä olisi omassa pesässään ihan riittävästi siivottavaa. Tummaihoisen kommentaattorin Larry Elderin mukaan tummaihoisten yhteisön suurin haaste on isättömyys. Hän on popularisoinut niin ikään tummaihoisen Walter Williamsin menestyksen kaavan, jonka mukaan jos käy koulunsa loppuun, menee naimisiin ja tekee lapset vasta avioliitossa, olisi kenellä tahansa mahdollisuus nousta keskiluokkaan. Tummaihoisten yhteisössä lasten tekeminen avioliiton ulkopuolella on kuitenkin riistäytynyt täysin käsistä. Siinä missä 1960-luvulla 25% tummaihoisista lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella, nyt lukema on 75%.

Useimmat hyväuskoiset ja asiaan perehtymättömät pitävät black lives matter -lausetta pelkkänä sloganina. Se ei kuitenkaan ole sitä. Se on ihan oikea organisaatio. Sillä on perustajat, jotka ovat tunnustavia marxilaisia. Järjestön verkkosivuilla on mission statement; manifesti heidän arvoistaan ja pyrkimyksistään. Tuossa manifestissa sanotaan perheestä, monen muun ongelmallisen asian lisäksi:

Me rikomme länsimaiden määrittelemän vaatimuksen ydinperherakenteesta tukemalla toisiamme laajennettuina perheinä ja ”kyläyhteisöinä”, jotka huolehtivat kollektiivisesti toisistaan, eritoten lapsista, siltä osin kuin äidit, vanhemmat ja lapset suostuvat.

Käännös on omani. Tuosta lauseesta on hyvä huomioida isien puute. Luetellaan äidit, vanhemmat ja lapset, mutta ei isiä. Lisäksi selvennän sitä, miksi käänsin viimeisen lauseen noin sillä, että lause to the degree that mothers, parents, and children are comfortable ei pyri siihen, että kaikki kokisivat olonsa mukavaksi á la ”minulla on lämmin, olen kylläinen, eikä minua satu mihinkään”, vaan asettaa rajat suostumukselle; I am not comfortable with that – tuo tekee oloni kiusaantuneeksi.

Perhe on Jumalan määrittelemä yhteiskunnan perusyksikkö, joka on samalla vertauskuva evankeliumista ja Jumalan suhteesta liittokansaansa. Seurakunta on Kristuksen vaimo, joka synnyttää hänelle hengellisiä lapsia. Siellä, missä Jumala antaa tuomiossaan yhteiskunnan turmeltuneen seksuaalietiikan (tai sen totaalisen puutteen) valtaan, sieltä Jumala ottaa pois evankeliuminkin, sillä raamatullinen seksuaalisuus ja evankeliumi peilaavat toinen toisiaan. BLM ajaa manifestissaan myös transideologiaa, homomyönteisyyttä ja ”cis-sukupuolisten” etuoikeuden purkamista. Aatteelle myönteisistä käytetään sanaa comrades, toverit. Kannattaa lukea koko manifesti. En ala kääntämään sitä tähän.

Kulttuurimarxilaisuus eri ilmenemismuodoissaan on paljon suurempi konsepti, kuin tässä karkeassa ja laiskasti lähdeviittaamassani tekstissä kykenen käsittelemään. Tämä on pelkkä pintaraapaisu. Jos haluat tietää lisää, tässä on hyviä resursseja:

Olen huolissani siitä, mitä tämä ideologia tulee tekemään Suomen evankelisissa seurakunnissa. Toivon, että tämä herättää ihmisiä, kristittyjä eritoten, miettimään, mihin menevät harkitsematta mukaan. Rakkaat, älkää yhtykö black lives matter -jollotukseen. Meillä on parempi sanoma:

Jokainen ihminen on arvokas Jumalan kuvaksi luotuna. Ei ole sellaista kuin ”rotu”, vaan kaikki ihmiset ovat saman yhden esi-isän, Aadamin, jälkeläisiä. Jeesus Kristus rakentaa seurakuntaansa ja se koostuu ihmisistä kaikista kansakunnista, kielistä ja heimoista. Tuo seurakunta on uusi ihmiskunta Hänessä ja tuon uuden ihmiskunnan tunnusmerkki on kaikki entiset koetut vääryydet ylittävä yhteys, rakkaus ja anteeksianto. Siellä, missä kulttuurimarxilaisuus luikertelee seurakuntaan, nuo kaikki loistavat poissaolollaan.

Ja muuten, vältän tarkoituksella käyttämällä ihmisistä sanoja ”musta” tai ”valkoinen”. Minä en ole valkoinen. Tämä paperi on valkoinen. Ja sinä et ole musta. Tämä, mmmmmmm, herkullinen lakritsapötkö on musta.