Eräs aikamme kuuluisimmista apologeetoista, Ravi Zacharias, menehtyi syöpään viime vuonna. Kirjoitin asiaan liittyen lyhyen muistokirjoituksen, Ravi Zacharias kun nyt oli ja on edelleen ajatteluuni merkittävällä tavalla vaikuttanut mies.
Kuitenkin jo ennen Ravin kuolemaa alkoi paljastua asioita. Eräs ystävällinen banjoateisti, Steve Baughman, osoitti, että monet Ravi Zachariaksen titteleistä ja ansioista olivat paisuteltuja tai valheellisia. Häntä puhuteltiin esimerkiksi tohtori Zachariaksena, vaikka hänellä ei ollut ainuttakaan ansaittua tohtorin tutkintoa, vaan kaikki hänen doktoraattinsa olivat kunniatohtorin arvonimiä, jollaisia oppilaitos voi myöntää muutoin elämässään ansioituneelle henkilölle. Akateemisessa maailmassa ei katsota hyvällä sitä, että kunniatohtori kutsuu itseään tohtoriksi, vaan sitä pidetään olemattomilla ansioilla rehentelynä.
Totesin eräällä englanninkielisellä videollani, ettei minua kiinnosta onko sanojalla doktoraatti, vaan onko sanojalla sanottavaa. Eritoten Yhdysvalloissa on vallallaan kulttuuri, jossa tärkeät miehet vaalivat omaa tärkeyttään ja mustasukkaisesti vaativat tulla kutsutuiksi kuka pastoriksi ja kuka tohtoriksi. Se on maailmallisuutta ja veret kiehauttavan ärsyttävää. Nämä tärkeät ihmiset todella uskovat, että kirjainlyhenne heidän nimensä edessä saa ihmiset kuuntelemaan heitä ja uhraamaan jonkinlaisen ajatuksen sille, mitä heillä on sanottavanaan. Ja jos sitä tohtoristutkintoa ei ole, käytetään kunniatohtorin arvonimeä siten kuin se olisi oikea tohtorintutkinto ja toivotaan, ettei kukaan hoksaa.
Onko kurjempaa tapaa kieltää evankeliumin yliluonnollisuus ja Pyhän Hengen työ? Eikä tämä maailmallisuus koske vain puhujia, vaan myös niitä tahoja, jotka tilaavat puhujat puhumaan. Se on omilla säännöillään ja lainalaisuuksillaan toimiva itseään ruokkiva kone, industriaalikompleksi, jossa sinulle sanellaan, kuka on kingi ja ketä kuuluu kuunnella, ketä pitää maailman parhaana apologeettana ja kenen kirjoja ostaa. On järkyttävän ironista, että teologianala, jonka pitäisi tuottaa kriittisesti ja itsenäisesti ajattelevia uskon puolustajia, tuottaakin pääsääntöisesti valmiiksi pureskeltuja ajatuksia suoltavia muottiin valettuja papukaijoja.
Tämä Ravin melko lailla onnistunut yritys kivuta kepulikonsteilla tavintoketjun huippupaikoille on jo itsessään riittävän harmillista, mutta pahempaa seuraa. Olin itse jättänyt jo hänet taustapeiliini. Loppujen lopuksi hänellä oli käytännössä puolitoista anekdooteilla ryyditettyä puhetta, jotka oli nopeasti kuultu. En ollut kuunnellut Ravin puheita hetkeen, mutta sitten kuuntelin parisen vuotta sitten erään puheen, jossa hän kertoi tarinan miehestä, joka sai Jumalalta sanoman ja välitti sen hänelle. Viesti oli kryptinen ja sisälsi numeroita. Viestin sisältö kuitenkin selvisi: numerot viittasivat tiettyihin selkänikamiin, joista hänen krooniset selkäkipunsa johtuvat.
Tuo puhe oli minulle viimeinen niitti. Tällä tyypillä ei ole minulle enää mitään sanottavaa. Minä en usko tuota juttua. Hän valehtelee. Ei ole mitään miestä, eikä kryptistä numerosanomaa. On vain keksitty höpötarina, jonka ainut tarkoitus on kristikansan palvoman suurmiehen egohieronta. Jumalalla oli sanoma minulle. Se koski minua ja minun sairauttani. Kuinka monella muulla uskonjulkkiksella on sama syndrooma?
Puhutaan siitä, että äärikarismaattisuus on sitä huonoa karismaattisuutta. Mutta ei Ravi ollut äärikarismaattinen. Hän oli sillai niinku terveellä tavalla. Minä en usko, että on olemassa mitään tervettä karismaattisuutta, vaan se on petosta kaikki tyynni. Kun joku vetoaa näkyihin tai ilmestyksiin, hän on minulle mr. Wonderfulin, Kevin O’Learyn, sanoin kuollut.
Mikä murhe ja pettymys, että Ravin koko ura rakentui näin kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti valheelle ja petokselle. Ja ajatella, että kaikki merkit olivat ilmassa jo kauan ja täysin esteettä kenen tahansa sellaisen nähtävissä, joka ei sokeasti kumartele kuvia. Yhdistettynä näiden kahden asian, paisuteltujen kredentiaalien ja karismaattisten ihmetarinoiden, pitäisi soittaa kelloja niin kovaa, että kallo raikaa. Mutta niin sitä vain haluaa uskoa toisesta parasta ja niin minäkin tein, vieläpä siitä huolimatta, että Baughmanin raportti kattoi myös dokumentaatiota siitä, että Ravi olisi ollut etänä henkisesti uskoton varatun naisen, Lori-Anne Thompsonin, kanssa ja ottanut tältä vastaan nakukuvia. Kun nainen alkoi kokea omantunnontuskia ja halusi tunnustaa asiat aviomiehelleen, Ravi uhkasi tappaa itsensä.
Kyllä, tiesin nämä asiat ennen Ravin kuolemaa ja kirjoittamaani huomionosoitusta hänen kuolemansa johdosta. Mikä siis on muuttunut? Ennen Ravin kuolemaa näitä väitteitä ei päästy kunnolla tutkimaan, joten ne jäivät väitteiksi. Mutta minun olisi pitänyt pidättäytyä huomioimasta Ravin kuolemaa tässä blogissa, koska vähintäänkin näytän nyt tyhmältä. Maltti olisi ollut valttia. Ravin kuoleman jälkeen on paljastunut paljon lisää. Osoittautui, että Ravi omisti osan kahdesta kylpylästä, joissa hän kävi säännöllisesti hierottavana. Sen tarpeellisuutta perusteltiin hänen kroonisilla selkäkivuillaan. Naispuolisista työntekijöistä osa kertoi Ravin ehdotelleen, nakuilleen sekä kosketelleen itseään ja heitä.
Detaljit ovat melko järkyttäviä. Erään työntekijöistä Ravi oli pelotellut hiljaiseksi uhkaamalla, että miljoonien sielujen pelastus on vaarassa, mikäli hänen maineensa tahriintuu. Paitsi häikäilemättömyyttä terrorisoida hengellisesti naista, se osoittaa myös Ravi Zachariaksen teologisen vararikon. Sielujen pelastus oli hänen performanssistaan kiinni, eikä Pyhän Hengen työstä.
Miksi siis tämä kirjoitus? Olikos kivaa heittää rapaa kuolleen miehen päälle? Ensinnäkin totean, että nämä käsittelemäni asiat eivät ole juoruja, eivätkä kaunaisuudesta lähtöisin. Ravin oman RZIM-järjestön puolueettomalta osapuolelta tilaama tutkimus on tuoreeltaan todistanut kaikki syytökset Ravia vastaan paikkansapitäviksi ja lisäksi tuonut ilmi uusia raskauttavia seikkoja, joita ennen selvitystä ei edes epäilty, kuten sen, että Ravilla oli Thaimaassa salarakas. Kirjoitan tämän tekstin, koska liian helposti jumalattomat pääsevät sanomaan, että kristityt eivät puutu väärinkäytöksiin uskontonsa sisällä, eivätkä pese likapyykkiään.
Ravin kaltaisten tyyppien takia totuuden tie tulee pilkatuksi. Kun joku on epärehellinen jollakin elämänsä osa-alueella, millä todennäköisyydellä se rajoittuu vain siihen yhteen osa-alueeseen? Ravin tapauksessa epärehellisyys oli hänen ”hapatuksensa”; koko taikinan kauttaaltaan läpäisevä yleisominaisuus, joka lopulta tahraa ja pilaa kaiken, mihin hän on koskenut. Ravin postuumi tuho on vakava varoitus Jumalalta kaikille hengellisissä johtajuusasemissa paistatteleville. Korkealta tullaan alas todella lujaa ja jälki on rumaa.
Ravi ei ollut käsittääkseni koskaan mikään die hard kalvinisti. Hän ei ainakaan puolustanut sitä koskaan ja vastasi väistellen kysymyksiin Jumalan kaikkivaltiudesta. Jos joku todella uskoo, että usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta ja että se on yliluonnollinen prosessi, jonka toteutuminen on kiinni yksin Jumalan armosta, kokeeko hän tarvitsevansa sen kaveriksi titteleitä, legendaarisia anekdootteja ja ihmekertomuksia? Tuskinpa.
Olen viime aikoina kiinnittänyt enenevässä määrin huomiota siihen, kuinka vaarallista on luoda evankeliumista ura. Amerikka on siihen oiva paikka. Jos siellä siten menestyy ja onnistuu rakentamaan omaa nimeään kantavan, satoja miljoonia vuodessa tahkoavan, lahjoitusvaroin pyörivän verovapaan uskonnollisen firman, voi melko suurella todennäköisyydellä olettaa, että jossakin on kompromissi ja luultavasti iso. Mutta sen sijaan oletamme, että jos jokin on kristillinen bestseller, se pitää kääntää ja jos joku on kristillinen yleisömagneetti, se pitää saada tännekin. Miksi? On kuin olisimme unohtaneet, että Jumalan valtakunta toimii täysin päinvastaisella logiikalla.
[Sen], mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.
(1. Kor. 1:27-29)
K̶a̶u̶p̶u̶n̶g̶i̶n̶ ̶a̶i̶n̶o̶a̶ kalvinisti 