Jumalanpalvelus ei ole kristityn perusoikeus

Seurakuntalainen uutisoi tänään, että Suomen Lähetyshiippakunta on julkaissut tiedotteen, jossa vedotaan hallitukseen, ettei suunniteltuihin liikkumisrajoituksiin sisällytettäisi jumalanpalveluksiin osallistumista. Tämä on lyhyt kommenttini asiaan.

Vetoomuksen tarkoitus on hyvä, mutta sen perustelut eivät ole. Tiedotteen suurin ongelma on, että se vetoaa ”perusoikeuksiin”. Se vetoaa siis korkeimpaan keksimäänsä ihmisten määrittelemään sopimuksenvaraiseen auktoriteettiin ja laiminlyö siten velvollisuutensa korkeinta mahdollista auktoriteettia kohtaan, joka on Kristus ja Hänen Sanansa.

Elämme postmodernissa yhteiskunnassa ja kulttuurissa, jossa päättäviin elimiin on äänestetty ihmisiä, jotka ovat äänestäjiensä mukaisesti kroonisen kykenemättömiä minkäänlaiseen koherenttiin tai kriittiseen ajatteluun, vaan he ovat tyhjänpäiväisiä ja epäpäteviä, sekä ainoastaan oman vallanhimonsa motivoimia. He eivät ymmärrä, että sukupuolia on kaksi, että ilmastonmuutos on normaali asia ja että korona ei ole rutto. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että he eivät ymmärrä — he eivät edes halua ymmärtää. He haluavat mieluummin uskoa omia fantasioitaan. Heihin pätee Thomas Raynesford Lounsburyn sitaatti:

Ihmismielen ääretön kyky vastustaa hyödyllisen tiedon vastaanottamista ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua.

Hyödyllistä tietoa on monenlaista. Esimerkiksi se, että rajoitusten tiukkuus ei millään metriikalla mitattuna globaalissa mittakaavassa korreloi taudin esiintymistiheyden kanssa, on minusta erittäin hyödyllinen tieto. Tieto siitä, että kevään tullessa akuutit ylähengitystiesairaudet auringonvalon, lämmön ja luonnollisen D-vitamiinituotannon lisääntymisen myötä aina väistyvät takavasemmalle odottelemaan seuraavaa räkätautisesonkia, on niin ikään hyödyllinen.

Sen nyt ymmärtää, että mieleltään pimentyneet ihmiset, jotka eivät anna kunniaa Jumalalle ja uskovat olevansa olemassa sattumalta, eivät kykene rationaalisesti prosessoimaan ja kyseenalaistamaan faktojen kanssa konfliktissa olevaa narratiivia. Mutta miksi ihmeessä kristittyjen, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristuksen — Hänen, joka on tie, totuus, ja elämä — on leikittävä näillä samoilla nappuloilla tätä tyhmää leikkiä? Miksi kristityt omaksuvat tämän maailman standardit ja argumentit?

Nämä samat mieleltään pimentyneet, jotka vihaavat tietoa ja rakastavat valhetta ja vehkeilyä, käyttävät WC-paperina perustuslakia ja yhteisesti sovittuja perusoikeuksia, koska he voivat. Eikä kukaan estä heitä, sillä heitä ja heidän mahdollistajiaan piinaa kaikkia sama virus: kauhu. Pelko pimentää heidän päästään viimeisenkin järjen valon ja paniikissaan he rikkovat kaiken, minkä yrittävät korjata.

Jumalattomat pakenevat, vaikka ei kenkään aja takaa, mutta vanhurskaat ovat turvassa kuin nuori jalopeura.

‭‭Sananlaskut‬ ‭28:1‬

Kristityt, me emme voi pelata tämän maailman pelinappuloilla. Miksi kysymme neuvoa Baal-sebubilta, kun jumalamme on Jahve? Me emme voi vedota perusoikeuksiimme. Meillä ei ole oikeuksia. Meillä on velvollisuuksia. Meidän on vedottava Kristukseen ja Hänen sanaansa. Meidän on toteltava Häntä. Meidän on julistettava, kastettava, kokoonnuttava, laulettava toisillemme, tehtävä diakoniaa ja vietettävä ehtoollista Hänen muistokseen. Valtiovallalla ei ole oikeutta puuttua siihen, vaan sen on toteltava Herraa. Ja kuka julistaa valtiovallalle, mikä Jumalan tahto on, ellemme me?

Kristityt aikoina ennen meitä kärsivät vainoa kokoontuessaan. He eivät vedonneet perusoikeuksiinsa. Todistuksemme tälle ideologisten tuulien riepottelemalle maailmalle on oma vakautemme; että tuli mitä tuli ja tapahtui mitä tapahtui, vetoamme aina Kristukseen, kallioomme, ja siihen, mitä Hän on meidän käskenyt tehdä.

Advertisement

Koronavirus teki helluntailaisuudesta tarpeetonta

Joskus asiat yhdistyvät kuin sattuman kaupalla. Minulle oli tullut vastaan YouTubessa tämä video, jossa Esa Heiska puhuu jostakin vuosien takaisesta välirikostaan helluntailiikkeen kanssa. Mitään syötäväähän tuossa puheessa ei tuttuun tapaan juuri ole, mutta mieleeni jäi jotakin noin 37:30 kohdalla), jossa Heiska suomii helluntaikirkkoa siitä, että sivuutetaan profeetallinen ääni ja leimataan hänen kaltaisiaan YouTube-profeetoiksi, jotka eivät ole vastuussa kenellekään. En muuten ajatellut asiasta sen kummempaa, mutta sitten vastaani tuli Mika Yrjölän Facebook-sivun kautta tämä Seurakuntalaisen artikkeli, joka on itse asiassa pohjoismaiden helluntaijohtajien koronalausunto. Ja toden totta, niin siellä sanotaan:

Maailma ja seurakunta tarvitsee kyllä profeetallista ääntä, mutta ei ”YouTube profeettoja”, jotka eivät ole kenellekään toiminnastaan vastuussa.

Minusta tämä on tragikoomista. Koomista tässä on se, miten helluntailiikkeen näkyvin ja kuuluvin tekee täydellisen pesäeron omaan historialliseen identiteettiinsä. Tai ehkä se onkin se traaginen osuus. Kukas se nyt laittaa Jumalan laatikkoon? Näyttää olevan melkoinen hengensammutusoperaatio käynnissä. Kuka ihminen on Pyhälle Hengelle sanomaan, missä, milloin ja kenen kautta Hän saa puhua?

Mutta helluntailiikepä ei olekaan historiansa aikana törmännyt tilanteeseen, jossa joku kiertävä profeetta tai evankelista on tuonut esille profeetallisena sanana jotakin sellaista, mikä keikuttaa yhteiskunnallista venettä näin pahasti. Helluntailaisuus on näet kasvanut aikuiseksi. Se on sivistynyt ja oppinut käytöstapoja. Se ei enää näytä Johannes Kastajalta, vaan modernilta metroseksuaalilta. Se on päässyt parempiin pöytiin. Kuka sieltä pois haluaisi?

Progressio hulluista hihhuleista vakavastiotettaviksi yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi, jotka saavat katsoa telkkaria normaalien ihmisten tavoin, ei kuitenkaan tule ilman vaatimuksiaan ja velvoitteitaan. On tehtävä myönnytyksiä, hiottava kulmia ja rajoitettava käytöstä. Ja tässä tilanteessa, jossa helluntailiike on päässyt pinnistämään itsensä hihhuli- ja hylkiökastin yläpuolelle, ei sitä tietenkään katsota hyvällä, kun joku vanhemman koulukunnan helluntailainen möläyttää jotakin, mikä uhkaa sabotoida maailman silmissä saavutettua hyvää mainetta. Puhe ”vastuusta” on keinotekoinen kriteeri. Helluntalaisuudessa on aina karsastettu kuria ja ”Hengen toiminnan” rajoittamista. Syljen mukana suuhun kulkeutuneet puppupuheet on aina kuitattu sillä, että ”ainahan profetoimisessa se oma liha vähän haisee”.

Lainaamani letkautuksen (kuten Heiska sitä luonnehti) motiivi on päivänselvä: näyttää maailman silmissä normaalilta ja täysipäiseltä. Siinä tosin samalla heitetään kanssakristittyjä poliittisesti korrektin jyrän alle. Jos tärkeintä todella on yhteys, kuten Suomen Helluntaiseurakunnan markkinointitrendien mukainen väsynyt tagline kuuluu, tällainen toiminta on melko intuition vastaista sen tavoitteen saavuttamiseksi.

Ikävä kyllä tällä kannanotolla helluntailiike tulee todistaneeksi useita nolonpuoleisia asioita itsestään. Lausunnossa myönnetään:

Yksikään merkittävä profeetallinen ääni ei osannut ennakoida koronaviruksen tulemista.

Elämme aikamme suurinta mullistusta, mitä tulee yhteiskuntajärjestykseen ja -rakenteeseen. Profetoimisen armolahjan toimintaan uskovien kristittyjen keskeinen premissi on Aamos 3:7:

Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.

Tällä kertaa Hän taisi tehdä poikkeuksen, tai sitten profeettoja ei enää ole, ne ”merkittävät profeetalliset äänet” ovat puoskareita, eikä profetian armolahja ole enää toiminnassa.

Helluntailiike on todistanut myös, että parantamisen armolahja ei ole enää toiminnassa. Tavallista kausiflunssaa ei kaiketi koskaan ole pidetty niin vakavana sairautena, että sen puolesta olisi viitsitty rukoilla siten kuin syöpien ja sen sellaisten puolesta rukoillaan. Sehän menee yleensä itsellään ohi, paitsi tietysti niiden kohdalla, jotka se tappaa.

Koronaa taas pidetään suoranaisena ruttona, vaikkei se sitä ole. Se menee yleensä itsellään ohi, paitsi tietysti niiden kohdalla, jotka se tappaa. Helluntailaisten pitäisi nyt heti mennä ja parantaa kaikki koronaiset kätten päälle panemisen kautta. Tyhjentäkää sairaalat! Mutta sen sijaan he pelkäävät itse sairastuvansa ja kuolevansa. Sitä signaalia he eivät tietenkään halua lähettää, etteikö koronavirustauti olisi haudanvakava asia, joten on päivänselvää, että sen puolesta rukoilemiseen ei suhtauduta samoin kuin kausiflunssan. Nehän eivät ole sama asia, muistaa jokainen valveutunut. Se jättää jäljelle ainoastaan sen vaihtoehdon, että kun todella tarvittaisiin Apostolisen ajan seurakuntaa, sen ovet ovat kiinni.

Ja se tässä onkin murheellisinta. Helluntailiike, samoin kuin jokainen muukin ovensa sulkenut seurakunta, on nimittäin todistanut oman tarpeettomuutensa. Miksi osallistua nimenomaan oman seurakuntansa jumalanpalvelukseen, kun parempaakin on tarjolla? Jos ei välitä musiikista, voi kuunnella pelkän saarnan ja jos kuuntelee pelkän saarnan, voi saman tien kuunnella vähän paremman.

Uskon ulkoinen ekspressio ei enää sisällä kokoontumista muiden kanssa. Sillä ei ole enää aikaa eikä paikkaa. Laki olisi sallinut uskonnollisille yhteisöille erivapauksia uskonnonvapauslain nojalla. Kokoontuminen yhteen kuuluu olennaisena osana kristinuskon harjoitukseen (Hebr. 10:25). Yhteislaulu kuuluu olennaisena osana kristinuskon harjoittamiseen (Ef. 5:18-19). Näiden kristinuskon harjoittamisessa olennaisten asioiden rajoittaminen valtion taholta olisi ollut uskonnonvapauteen kajoamista. Mutta sen sijaan, että asia olisi koeponnistettu, pantu kova kovaa vastaan ja haastettu valtion oikeus määräillä, mitä seurakunta saa tehdä ja mitä ei, mitä tekevät kirkot ja seurakunnat ympäri Suomen? Rajoittavat itse itseään vapaaehtoisesti!

Se tuohduttaa minua todella, koska samaan aikaan Yhdysvaltain Kaliforniassa John MacArthurin Grace Community Church, kuten myös jokunen muu samassa osavaltiossa sijaitseva seurakunta, lisää joka viikko pinoon uuden sakkolapun. Kanadan Albertassa sijaitsevan Grace Life Church -seurakunnan pastori James Coates taas suljettiin vankilaan. Suomessa on vapaampaa ja uskonnollisten yhteiskuntien lain suoja on parempi. Silti Suomessa ei panna yhtään vastaan, vaan osallistutaan vapaudenpoistotalkoisiin.

Miksi? Koska yleisen mielipideilmaston mukaan ne, jotka ajattelevat kriittisesti ja hyväksytyn narratiivin vastaisesti, eivätkä noudata orjallisesti suosituksia, ovat pahoja ihmisiä. Heitä kauhistellaan lööppien kommenttiosioissa ja Facebook-keskusteluissa. Helluntailaisuuden kovalla työllä saavutettu yhteiskuntakelpoinen imago ei kestä sitä. Se nyt vaan ei enää käy, että joutuisi kaikkien vihattavaksi Hänen nimensä tähden.

Kristityllä on velvollisuus totuutta kohtaan. Missä ei saa tuoda esiin valtavirtaa kritisoivia näkökulmia, siellä ei totuus voi voittaa. Kristityt on kutsuttu olemaan valona ja suolana, sekä puhumaan totuutta valloille. Kieltäytyminen virallisen koronatotuuden mukaisesta elämisestä ja toiminnasta ei tule olemaan sellainen tekijä, joka mitätöisi kristityn todistuksen tai asettaisi kompastuskiven toiselle. Päinvastoin; se juuri tuottaa tilanteita, joissa kristitty voi sanoa: ”olen pahoillani, mutta en voi toimia noin, koska minulla on korkeampi auktoriteetti, jota minun on toteltava”.

Kaikki valtavirran evankelisuus on Suomessa antanut periksi samalla tavalla: ilman vastarintaa. Kun tulee uusia haasteita, jotka kustantavat Kristuksen pilkan kärsimistä ja hihhulin leimaa enemmän, noinkohan jokin taistelutahto sieltä herää? Nääh, eipä taida.