Oikeasti kristillistä politiikkaa

Suomen kuvalehti uutisoi reilu viikko sitten, että Kristillisdemokraateissa kytee. Pinnalta katsottuna näyttää seesteiseltä, mutta pinnan alla kuohuu. Juttu on maksumuurin takana. Kenen vika? Päivin, tietysti! Päivi Räsäsellä on yhden naisen ristiretki homoja vastaan. Se rasittaa puolueen julkisuuskuvaa ja ajaa äänestäjiä pois, kuuluu väite nimettömästä lähteestä.

Eräs ystävä supersalaisessa ekstremistiryhmässä somealustalla, joka jääköön nyt nimeämättä, kiteytti loistavasti:

Haluaisin kyllä käydä kahvilla sellaisen tyypin kanssa, joka on kaikki nämä vuodet suorastaan halunnut äänestää kristillisdemokraatteja, mutta ei ole voinut sen homokantojen takia. Taitaa olla tämä joukko kooltaan sitä luokkaa, että pystyn tarjoamaan pullakahvitkin ihan opiskelijan tuloilla.

Veit jalat suustani. Mitä uniikkia Kristillisdemokraattien poliittisessa ohjelmassa loppujen lopuksi on? Tai — jos ei homokysymystä lasketa — mitä kristillistä? Minulle ei ainakaan tule mieleen mitään ja siten mielessäni alkaa vaikuttaa siltä, että Kristillisdemokraatit on identiteettipuolue, eikä aatepuolue. Syy liittyä puolueeseen tai äänestää sitä vaaleissa on kristillinen identiteetti; että puolueen edustajat identifioituvat kristityiksi; eikä niinkään se, että puolueen ohjelma ja periaatteet olisivat jotenkin distinktiivisesti kristilliset sekä linjassa Raamatun ja kristillisen maailmankuvan kanssa.

Elämme eräänlaista tuomarien aikaa, jossa jokainen tekee, kuten oikeaksi kokee. Samaan aikaan meillä on kuitenkin objektiivinen ilmestys, joka olisi hyödyllinen kaikkea elämää ja jumalisuutta varten. Keskivertokristitty ei osaa kalibroida maailmankuvaansa Jumalan lain perusperiaatteiden mukaan. Uskotaan, että nyky-yhteiskunta on niin kompleksinen ja sen ongelmat niin moderneja, ettei Raamatulla voi olla niihin sanottavaa.

Toisaalta, jos ymmärrettäisiin, miten Raamattua olisi sovellettava yhteiskunnallisella tasolla, saattaisi tilanteen karuus iskeä vasten kasvoja melko brutaalilla tavalla; tehtävien toimenpiteiden armottomuus systeemisten vääryyksien ja moraalittomuuksien oikaisemiseksi olisi helposti verrattavissa siihen, kuinka Esran luvussa 10 pakkosiirtolaisuudesta palannut kansa lähetti pois muukalaiset vaimonsa jälkeläisineen. Synti kostautuu.

Ehkäpä juuri siksi politiikka on niin rikki. Puolueisiin ja kansanliikkeisiin pätee sama sääntö kuin herätysliikkeisiin: ensin oli herätys, sitten syntyi herätysliike. Ja kun herätys hiipui, jäi pelkkä liike. Ensin oli aate. Sitä tukemaan perustettiin organisaatio. Ja kun aate näivettyi, organisaatio jäi jäljelle itseään palvelevana turhakkeena, joka pysyy pystyssä niin kauan, kuin se pystyy vakuuttavasti uskottelemaan ihmisille, että sen taustalla alun perin vaikuttanut aate on vielä siellä.

Tällä tavoin kaikkien puolueiden tärkeimmäksi tavoitteeksi tislautuu ennemmin tai myöhemmin yksi asia: olla olemassa. Niiden edustajilla on yksi tavoite: päästä eduskuntaan. Ja sitten temppu pitää uusia. Näiden tavoitteiden edistäminen onnistuu vain sellaisilla linjauksilla, jotka keräävät kannatusta äänestäjiltä. Äänestäjät eivät ajattele sitä, onko kansanedustajaksi pyrkivän lupaus moraalinen, vaan sitä, hyödyttääkö se heitä. Äänestä minua, saat tukia.

Minuakin ärsyttää se, että kristilliseksi mielletyn puolueen ainut erottava tekijä tuntuu olevan homovastaisuus. Tiedän jumalattomiakin, joiden mielestä homoseksuaalisuus on rappiollista, joten homouden vastustaminen ei edes edellytä sitä, että on kristitty. Oikeasti kristillisellä puolueella olisi edessään paljon isompi savotta, kuin pelkkä homouden siivoaminen yhteiskunnasta. Jos ajatellaan yksistään talouspolitiikkaa, pitäisi kaikki ylimääräiset, ei-välttämättömät valtion vastuut juustohöylätä pois. Kaikki kulttuurin, ruokatuotannon ja teollisuuden tukeminen pitäisi lopettaa. Progressiivinen verotus pitäisi lopettaa ja siirtyä tasaveroon. Kaikki yksilöiden vastikkeeton tukeminen pitää lopettaa. Pitäisi erota heti EU:sta, tai vähintään pois yhteisvaluutasta, joka on törsäyspolitiikkaa olematonta velkarahaa printtaamalla.

Millä perusteella?

• Joka ei työtä tee, sen ei pidä syödäkään.
• Köyhän puolta ei saa pitää rikkaan kustannuksella, eikä toisin päin.
• Älä varasta.

Nämä ovat kaikki raamatullisia periaatteita. Miksei kristilliseksi itsensä mieltävä puolue implementoi kristinuskon perusteoksen saneleman etiikan mukaista politiikkaa? Koska se maksaa. Pitäisi lähettää pois ne muukalaiset vaimot. Varastetulla rahalla hankitusta pitäisi luopua. Keinotekoisesti halvennetut palvelut ja hyödykkeet kallistuisivat. Keinotekoisesti ylläpidetyt työllisyysalat romahtaisivat. Mistä löytyisi äänestäjiä, jotka äänestäisivät tällaisten asioiden puolesta? Ihmisiä, jotka ymmärtävät, että aina ei ole kivaa tehdä oikein, on vähänlaisesti.

Siispä sama oravanpyörä jatkaa pyörimistään ja vaalikarja uskoo kerta toisensa jälkeen tyhjät lupaukset, jotka petetään uudestaan ja uudestaan. Oikeasti kristillistä maailmankatsomusta ja Jumalan lakia soveltavalla puolueella olisi siinä etu, vaikkei sitä äänestäisi kuin kourallinen ihmisiä. Se nimittäin pääsisi huomauttamaan, että sen politiikka on ollut kaiken aikaa vakaata ja johdonmukaista, eikä seteliselkärankaisten takinkääntöä. Ajan kanssa puolueen hyvä ja johdonmukainen todistus ehkä voittaisi puolelleen ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet siihen, että heille valehdellaan.

Kun nyt vain ymmärrettäisiin se, että se, mikä on oikein, on oikein riippumatta siitä, tuntuuko se minusta kivalta vai ei. Jos uskomme Jumalaan, uskomme myös Jumalaan, joka mielellään siunaa niitä, jotka haluavat totella Häntä. Se voi kirpaista, mutta se tuottaa pitkässä juoksussa rauhan, vaurauden ja menestyksen. Ja jos uskomme Jumalaan, uskomme myös Jumalaan, joka kiroaa kättemme työt, jos elvytämme taloutta leikkirahalla, murhaamme syntymättömiä lapsia ja pilkkaamme Hänen luomistyötään kutsumalla homoutta normaaliksi ja hyväksi.

Saattaa olla, että tällainen politiikka on ihan kuolleena syntynyt juttu, ainakin tässä ajassa. On ollut aikoja, jolloin Suomi on ollut jumalaapelkääväisempi maa, mutta silti Jumalan lakia ei ole sovellettu päätöksenteossa kunnolla. Se johtunee siitä, ettei Suomessa ole perinteisesti ollut sellaista kristillistä traditiota, jolla on korkea kuva Jumalan laista ja ymmärrys siitä, kuinka sitä sovelletaan. Seurakunta on se elin, jonka tehtävä on informoida maan kuninkaita ja tuomareita siitä, mitä Jumala heiltä odottaa. Älkäämme siis vaipuko epätoivoon, sillä Kristus on kuningas, eikä Hänen valtakunnallaan ole loppua. Mutta tuon valtakunnan leviäminen ei tapahdu meistä riippumatta, vaan meidän kauttamme. Siispä, oli vaikutuspyrkimyksemme parlamentaarinen tai ulkoparlamentaarinen, sen on oltava Jumalan lain informoima, eikä oman järkeilymme.

Advertisement