Rant: Nürnberg 2.0 on tulossa

Tervetuloa natsi-Suomeen. Koronapassi on nyt äänestetty läpi kaikkiaan 165 kansanedustajan voimin. 60 heistä oli äänestyksestä poissa. Yksi äänesti tyhjää. Vaikeneminen on myöntymisen merkki. Olihan tämä tietysti natsi-Suomi jo aiemminkin, mutta nyt se on sitä vielä lisää. Mikä enää auttaa, kun kansanedustajat puolueeseen katsomatta ovat myyneet arvonsa ja kieltäytyvät näkemästä, mihin kehitys on viemässä?

Tämän päivän Suomessa ”natsi” on kirosana ja haukkumasana, joka kohdistetaan niihin, jotka ovat nationalisteja, kansallismielisiä. Ja sitähän tietysti nazi-lyhennelman na-alku tarkoittaa. Mutta tuo sentimentti on hyvin petollinen, koska se esittää, että kaikki se sorto ja pahuus, johon natsit aikoinaan sortuivat, johtuu nationalismista. Mitenkäs sitten suu pannaan, kun osoittautuu, ettei niin ole, vaan nationalismia kavahtavat tekevät omat pahuutensa samassa hengessä? Osoittautuu, että itseään hyviksinä pitävät eivät olleetkaan niitä hyviksiä, vaan he toistivat edeltäjiensä synnit, väittäen samalla kirkkain silmin tekevänsä hyvää. Se pyritään tietenkin kieltämään viimeiseen asti. Itsepetoksen voima on suuri. ”Enhän minä ole ’nationalisti’ ja ’äärioikeistolainen’, höh! Minä olen hyvis!”

Koronapassi on natsipassi ja syystä niin. Jos ollaan realistisia ja ajatellaan sen välittömiä seurauksia ja vaikutuksia ihmisten elämään, ainakin minulle ne ovat minimaaliset. En käy baareissa. Ravintoloissakaan ei juuri tule käytyä. Roskaruoka otetaan yleensä kotiin. Mutta fiksu tyrannia etenee pikkuhiljaa hivuttautuen. Ne meistä, jotka ovat hereillä, näkevät potentiaalin. Pragmaatikko näkee vain eteensä, mutta periaatteiden mukaan toimiva näkee, mitä ovia yksi periaatteesta lipsuminen avaa. Kun lakien ja periaatteiden asettamat esteet on raivattu pois tieltä, on jäljellä enää luottamus valtaapitävien hyväntahtoisuuteen. Kuinka sinisilmäistä. Joka siihen luottaa, todella ansaitsee säälittä saada sen seuraukset osakseen.

Hitlerin valtaannousun aikaan Saksassa elettiin haastavia aikoja. Kun yhteiskunta kohtaa sellaisia, on hyvin tyypillistä linnoittautua yhteisen aatteen ja yhden totuuden taakse vihollista vastaan. Vihollinen voi olla todellinen tai kuviteltu. Natsi-Saksassa silmätikuksi valittiin juutailaiset, joiden vika oli tämä ja tuo ja vähän kaikki muukin. Natsi-Suomessa näyttäisi muodostuvan nyt rokotetut vastaan rokottamattomat -kahtiajako. Rajoitukset ovat rokottamattomien vika. Tämä siitä huolimatta, että olemme tienneet jo kauan, että rokotuskerrat eivät tule jäämään kahteen, eivätkä naamavaipat, rajoitukset sun muut kiusantemput poistu koskaan. Nenäraiskauksetkin olivat aluksi ilmaisia. Nyt niistäkin saa maksaa.

Omilla aivoillaan ajattelemasta kieltäytyvät, kaiken maailman virtausten ja opin tuulien heiteltävissä olevat ihmiset luulevat, ressukat, voivansa kiivetä sen keinotekoisen roskavuoren yli, joka heidän eteensä on rakennettu. Juuri heidän päästessä metrin päähän huipusta, tulee traktori, joka dumppaa heille uuden kauhallisen kiivettävää. Ja silti he jatkavat kiipeämistä, koska hei, ovathan he jo päässeet niin pitkälle. Tällaista maalitolpien siirtelyä olemme saaneet todistaa. Ensin piti jaksaa pari viikkoa. Sitten piti jaksaa pitää vähän maskia ja sietää vähän nenäraiskaamista. Sitten piti ottaa rokote, jonka pitkäaikaisvaikutuksista ei edelleenkään ole mitään tietoa. Sitten piti ottaa toinen. Aluksi rokotuskattavuustavoite oli 70%. Siitä se on noussut ja noussut, kunnes pari päivää sitten Tuhon ja Hävityksen Laitoksen emeritusprofessori Matti Jantunen totesi, ettei edes 100% riitä, vaan tarvitaan ehdoton rokotepakko. Se tarkoittaa, että sinua piikitetään väkipakolla loppuelämäsi puolen vuoden välein. Kivaa. Kiitos vain, Pekka Reinikainen, mutta minä pidän mieluummin Jumalan minulle antaman immuunijärjestelmän.

Minun kaltaiseni järkevät eivät ole lähteneet kiipeämään ylös roskavuorta lainkaan. Minä en edelleenkään osallistu tähän tyhmään leikkiin. Oli alusta lähtien ihan selvä juttu, että tämä on lopputulos. Minä en luota asiantuntijoihin, en päättäjiin, enkä poliisiinkaan enää, koska kalvinistina tiedän, kuinka turmeltunut ihminen on. Periaatteet ovat mennyttä, lakia ei enää noudateta, Jumalaa ei enää pelätä. Suomi on banaanivaltio ja viidakko.

Auschwitzin keskitysleirin sisäänkäynnin portin yläpuolella on pilkallinen teksti, jonka monet muistavat: arbeit macht frei, työ vapauttaa. Niin natsi-Suomessakin, jos kohta vapautta ei tarjoa vielä stintti työleirillä, vaan digitaalinen todistus siitä, että on saanut kaksi annosta myrkkyä. Ja kaikki on verhottu vapaaehtoisuuden illuusioon uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan avulla. Auschwitzinkaan tapauksessa ei tuomiolla ollut pituutta, eikä ollut tiedossa, kuinka paljon sitä työtä oikein pitää tehdä, että vapaus koittaa. Ja nyt kun kaikki kiltit normot ovat tottelevaisesti hyppineet yhdellä jalalla päällään seisten, eikä vapaus vieläkään koita, heidän vihansa manipuloidaan kohdistumaan niihin, jotka eivät totelleet. Sellaista se on, NPC:n elämä.

Viime lauantaina, koronapassin voimaanastumispäivänä kävimme Porin uimahallissa. Varmistimme etukäteen, vaaditaanko passia vai ei. Ei vaadittu. Samaan aikaan Punaisessa Kukossa vaadittiin. Ei mitään uutta, samaa vanhaa mielivaltaa, epäloogisuutta ja epäjohdonmukaisuutta kelvottomilta vallankäyttäjiltä, joita kukaan ei ole virkoihinsa äänestänyt.

Tämä ei lopu, ennen kuin se lopetetaan. Nürnberg 2.0 on tulossa. Ehkä se tulee vielä tässä elämässä, mutta varmasti se koittaa viimeistään, kun jokainen meistä kerran kohtaa valmistajansa ja joutuu tekemään Hänelle tiliä, Karitsan valtaistuimen edessä.

5 kommenttia artikkeliin ”Rant: Nürnberg 2.0 on tulossa

  1. Järkevät pointit hukkuvat vauhkoontuneen ilmaisun jalkoihin. Varsinkin maalitolppien siirtely kaikissa koronaan liittyvissä asioissa on niin suuri yhteiskunnallinen ongelma, että se ansaitsisi tulla kritisoiduksi myös vähän rauhallisemman mielentilan vallassa.

    Ja sekin pointti saisi tulla selkeän julmasti analysoiduksi, kuinka passi ei tosiaan vielä tällaisenaan ole ongelma, vaan se seuraava askel ja sitä seuraava, joihin sillä on potentiaalia johtaa.

    Mutta luontaisen immuniteetin voinee heittää ikkunasta ulos. Ei kukaan mustan surman aikana sellaisesta höpissyt vaan ihmisiä vaan kuoli ja se nyt vaan kesti aikansa. Niin saisi olla tässäkin taudissa. Ihmisiä kuolee, semmoista se on. Jos elämä on Kristus ja kuolema on voitto, niin mitä väliä! Vai sitäkö sillä luontaisella immuniteetilla juuri tarkoitetaan, vapaata taudin riehumista siihen asti, että valtava läjä ihmisiä on menehtynyt ja sitten tauti on ohi? Jos näin on niin sitten voisin pitää sitä hyvänä asiana enkä jonain ituhippien luontaisjuonena

    Tykkää

    • Analysoin kommenttisi mielentila-analysaattorilla ja pitää kyllä sanoa, että oikeassa olet. Lukemat eivät valehtele. Olisinpa laisesi stoalainen viilipytty. Mutta voi, enpä ole. Ajattele, olin niin vauhkona kirjoittaessani tämänkin vastauksen, että tukka seisoi päässä (näkisitpä), sydän läpätti tuhatta ja sataa ja höyry tuli korvista. Miten sainkaan yhtä ainutta koherenttia ajatusta kasaan, on täysi mysteeri. Onneksi olen nyt nähnyt valon, kiitos sinun. Kiitos myös siitä, että selvensit, että kyseessä on ruttotauti. Olin vilpittömän epätietoinen asiasta. Luulin, että kyseessä oli akuutti ylähengitystieinfektio, josta on vain noin 99,97% todennäköisyys selvitä hengissä. Haluaisitko tulla vieraskynäksi? Rauhallisen faktuaalinen ilmaisusi varmasti vakuuttaisi monet.

      Tykkää

      • Muun muassa ”natsipassi”, ”tuhon ja hävityksen laitos” ja ”nenäraiskaus” olivat sellaisia termejä, jotka loihtivat mieleeni kuvan Bill Gatesin mikrosiruväestönvähennysliskomiesjuutalaisjuonista vouhottavasta foliohörhöstä. Provosoiduin mielikuvasta ja tulin siihen johtopäätökseen että nyt sä oot seonnut. Mutta jos koitan päästä hetkeksi yli näistä termeistä, niin eihän tuo kirjoitus nyt välttämättä niin huono ollut.

        Mutta kun näen noi termit uudestaan niin ekana tulee mieleen että mitä seuraavaksi? Sirutusta ja pedon merkkejä? Illuminaatti ja liskomiehet? Mun pieneen kuplaani ei sovi että sä käytät noin foliohattua termistöä ja alan pelkäämään tämmöisiä.

        Nenäraiskaus… nyt näin sen termin taas ja ajattelu sumenee… sori… öäärgh

        Tykkää

      • Tiesitkö, että natsi-Saksassa oli käytössä Gesundheidspass? Se piti pitää aina mukana. Minun piti ottaa se seikka mukaan tähän kirjoitukseen, mutta se unohtui. Mitä natsit edellä, sitä natsit perässä. Siksi natsipassi. Tuhon ja hävityksen laitoksen varastin Ilkka Tiaiselta. ”Valheen ja pimityksen laitoksesta” saa huonosti kirjainyhdistelmän THL. Siksi Tuhon ja hävityksen laitos on parempi. Nenäraiskaus… no, fallisen kappaleen työntäminen vastentahtoisen subjektin sieraimeen… en tiedä, miten muuten sitä kuvailisin. Minä en halua, että mihinkään ruumiinaukkooni tungetaan tahtomattani yhtään mitään, eikä sierain ole poikkeus.

        Näiden ilmaisujen on tarkoituskin herättää voimakkaita tunteita ja mielikuvia. En usko pedon merkin olevan mikrosiru, joten ei ole seuraavaksi tulossa mitään sellaista, pelko pois. En myöskään usko maan ulkopuoliseen elämään, joten liskomiehet ovat pois laskuista myös.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s