Pahuus asuu täällä lännessä

Näin eilen lööppiotsikon, jossa Suomen tasavallan presidentti, Niinistön Sale, sanoi jotakin tämän tapaista:

Pahaa ei voi käännyttää pelkällä hyvällä.

Itse juttu on tässä. Pahan voittaminen hyvällä on tietenkin raamatullinen ajatus. Se tulee esimerkiksi Apostoli Paavalin kynästä, Room. 12:17-21:

Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra”. Vaan ”jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle”. Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. 

Salen mielestä Raamattu on siis tyhmä ja väärässä. Ja sehän on selvä, koska jos Raamattu olisi hänen mielestään oikeassa, hän noudattaisi sen sanaa.

Lihallinen ihminen luonnollisesti pitää itseään parempana kuin olisi syytä. Kalvinismin täydellisen turmeltuneisuuden opinkohta on tärkeä ymmärtää, koska se vastaa niin moniin kysymyksiin siitä, miksi maailma on tällainen kuin se on. Samalla se on kylmä vesisuihku, koska sen on tarkoitus rikkoa ihmisen harhakäsitys omasta hyvyydestä. Sen tarkoitus on paljastaa ihmismielen synkeys ja kapasiteetti kaikkeen pahaan ja itsepetokseen. Ajatus omasta hyvyydestä on erittäin vaarallinen ja turmiollinen ajatus, koska se johtaa sokeuteen ja kykenemättömyyteen olla itsekriittinen ja nähdä asioita toisten näkövinkkelistä.

Parempaa keissiä tämän toteamiseen ei olekaan, kuin nyt valloilleen räjähtänyt Ukrainan konflikti. Länsimaisten ihmisten kaksinaismoralismi ja tekopyhyys on kuvottavaa. Olen syvästi ärsyyntynyt siitä, miten valtaosalla asiaa kommentoivista on voimakas mielipide, mutta ei ainuttakaan faktaa yhdenkään mielipiteensä perusteena. Ei se toki sinänsä mikään uusi asia ole.

Länsimaissa ei eletä enää reaalimaailmassa, vaan fantasialandiassa. Tähän fantastiseen tarinankerrontaan kuuluu se, että maailma on mustavalkoinen. On hyvikset ja pahikset ja hyviksiä olemme tietenkin me. Pahiksia ovat nuo tuolla. Pahikset ovat yksinkertaisella tavalla pahoja, vieraita ja määrittelemättömiä. He ovat muodoton ja epämääräinen klöntti, josta ei oikein tiedetä mitään muuta, kuin se, että pahuus asuu siellä. Mutta jos palataan takaisin objektiiviseen todellisuuteen ja analysoidaan Jeesuksen opetuksen mukaisesti hyvänä pidetyn lännen hedelmää ja pahana pidetyn idän hedelmää, kumpaa söisit mieluummin? Fakta on se, että Jumalan Sanan objektiivisella mittarilla mitattuna itänaapurimme Venäjä on jumalisempi yhteiskunta kuin mädäntynyt länsi. Missä paha siis asuu?

Kun otin kantaan Yhdysvaltojen vetäytymiseen Afganistanista, mainitsin myös itäblokin. Itäblokilla on aiheellisesti sorron ja korruption maine. Kommunismin historia on synkkä ja Neuvostoliitto ei ollut mikään kiva laitos. Mutta Neuvostoliitto on nyt poissa. Sitä ei enää ole. Vastakkainasettelu idän ja lännen välillä ei silti ole kadonnut minnekään ja näyttää siltä, että on yhdentekevää, millainen dekadenssi valtaa lännen. Täällä nähdään silti länsi hyvänä ja itä pahana.

Neuvostoliiton tilalle on jo noussut uusi rakennelma ja se on EU. Se on meillä täällä lännessä. Se kiristää otettaan koko ajan ja on samanlainen keskusjohtoinen korruption pesä kuin Neuvostoliittokin oli. Meillä täällä lännessä on myös sotilasliitto NATO. Sen pitäisi olla tarpeeton Neuvostoliiton hajottua, mutta se vain kasvaa ja laajenee koko ajan, mistä Venäjä ei pidä. NATO on käytännössä väline, jolla Yhdysvallat hallitsee koko maailmaa. Se on paha ja se on täällä lännessä. Yhdysvallat on vuosien varrella toteuttanut joukoittain operaatioita kaikkialla maailmassa, missä on menty ja rikottu itsenäisten maiden suvereniteettia vastaan. Barack Obaman aikana esimerkiksi Yhdysvallat käytännössä destabilisoi koko Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan. Ukrainan kriisissäkin Yhdysvalloilla on osuutensa. Yhdysvallat on vehkeillyt ja kähminyt siellä vuosia ja oli mukana toteuttamassa vuoden 2014 vallankaappausta. Yhdysvallat on saanut mennä ja potkia muiden maiden ovia sisään mielivallalla ja -halulla ilman mainittavia seurauksia ja leikkiä maailmanpoliisia, koska lännessä Yhdysvaltojen nähdään edustavan hyvää ja ”niiden muiden” edustavan pahaa.

Olisipa mukavaa, jos sota loppuisi huomenna. Ei sota ole kivaa. Totuus on kuitenkin se, että tämä sota ei alkanut viime viikolla. Ukrainassa on sodittu viimeiset kahdeksan vuotta. Sodan taustalla ovat vuoden 2014 tapahtumat. Olen ymmärtänyt näin, pähkinänkuoressa:

Ukraina ei ole yhtenäinen maa eikä kansa, vaan siellä on merkittävä etnisesti venäläinen vähemmistö, joka asuttaa pääasiassa Krimiä ja Itä-Ukraniaa, eli Donbassin aluetta. Nämä alueet ovat osa Ukrainaa, koska ne luovutettiin Neuvostoliiton aikana Ukrainalle. Neuvostoliitto edusti aikansa globalismia ja rajattomuusideologiaa nyky-EU:n ja länsimaiden tavoin. Siksi silloin ei kai ollut niin väliäkään sillä, mikä pläntti liitetään minne, koska hei, kaikkihan me olemme yhtä suurta neuvostoperhettä. Mutta nyt, vaikka Neuvostoliittoa ei enää ole, Neuvostoliiton aiheuttamat ongelmat eivät ole kadonneet minnekään. Nyky-Ukraina on käytännössä määritelty yhtä mielivaltaisesti kuin jotkut entiset Afrikan siirtomaat. Ja sitten ihmetellään, miksi Hutut ja Tutsit tappavat toisiaan, vaikka ovat yhtä mustia.

Itä-länsi-vastakkainasettelun takia NATO on pyrkinyt jatkuvasti laajenemaan itään päin. Ukraina käy sopivasti NATO-kumppaniksi, koska siellä on länsimyönteisyyttä, siis läntisen Ukrainan alueella. Jotkut läntisen Ukrainan alueista ovat olleet aikoinaan osa Itävalta-Unkaria. Pitääkseen vaikutusvaltaansa yllä Yhdysvallat oli järjestelemässä vallankaappausta Ukrainassa vuonna 2014. Vuoden 2014 tapahtumien jälkeen sekä Itä-Ukrainassa että Krimillä todettiin, että on aika nostaa kytkintä. Kuten totesin, molemmilla alueilla on merkittävä etnisesti venäläinen kansanryhmä. Esimerkiksi Krimin niemimaa oli 90% venäläinen. Sekä Krimillä, että Donbassin alueella luonnollinen liike oli julistautua itsenäiseksi. Krimillä konflikti katkesi lyhyeen, koska itsenäisyysjulistuksen jälkeen Krimillä päätettiin liittyä Venäjään. Uutisoitiin, että ”Venäjä valtasi Krimin”. Itäisessä Ukrainassa konflikti on kuitenkin jatkunut tauotta tähän saakka. Nyt yhtäkkiä kaikkia kiinnostaa, mutta tähän asti ei ketään, koska mustavalkoinen hyvät-vastaan-pahat asetelma on helppo myydä, kun kyseessä on iso ja paha Venäjän karhu, mutta ei yhtä helppo, kun kyseessä on hyvisten puolella oleva länsimielinen Ukraina, joka sotii omilla alueillaan ihmisiä vastaan, jotka eivät enää halua leikkiä ukrainalaisia, kun he eivät ole sitä koskaan olleetkaan.

Viime viikolla Vladimir Putin tunnusti Luganskin ja Donetskin kansantasavallat. Tämä liike antoi Venäjälle oikeutuksen mennä väliin kahdeksan vuotta jatkuneeseen konfliktiin. Se on siis heidän mielipiteensä; en itse ota kantaa, oliko väliinmeno oikeutettu tai laillinen. En osaa vastata siihen. Tosin jos itse olisin siellä, olisin luultavasti iloinen siitä, että Venäjä tuli auttamaan. Mutta jos vertaamme, kuinka iloisesti pyssyt paukkuen länsi on mennyt väliin milloin sinne ja milloin tuonne, Venäjä on mielestäni osoittanut harkintaa ja pidättyväisyyttä.

Pointtini on se, että keskivertokommentoija ei tiedä tilanteen kiemuroista juuri mitään. Hänellä on mustavalkoinen ja tekopyhä karikatyyri, joka ei vastaa todellisuutta. Lisäksi hänellä on itsellään vääränlainen antropologia, joka saa hänet näkemään osapuolet hyvinä ja pahoina, ennemmin kuin turmeltuneina syntisinä.

Mikäli meidän on voitettava paha hyvällä, miten se tapahtuu? Meidän on ensi alkuun luovuttava siitä ajatuksesta, että me täällä lännessä olemme hyviä. Me olemme pahoja. Pahuus asuu täällä. Me olemme historian väärällä puolella. Meidän on tunnustettava syntisyytemme ja astuttava alas korkealta jakkaraltamme. Jos me, turmeltunut ja arvorappiossa rypevä länsi, alamme uhittelemaan meitä huomattavasti jumalisemmalle Venäjälle, siitä ei seuraa hyvää. Jumala tekee meistä lopun. Meidän on nöyrryttävä ja palattava fantasiamaailmasta takaisin reaalimaailmaan. Meidän on lopetettava valehteleminen, sillä se on perkeleestä. Meidän on laskettava aseemme, sillä aseinemme olemme viemässä ainoastaan pahuutta ja mädätystä, emmekä suinkaan vapautta ja hyvää. Pyrkimällä NATOn jäsenmaaksi Suomi ei yritä ”elää rauhassa kaikkien kanssa”, vaan kaivaa verta nenästään.

Jos me olisimme jumalinen maa, voisimme toden totta luottaa siihen, että mikäli Venäjä tulisi ja oikeudetta valtaisi Suomen ja sortaisi meitä, Herra ei jättäisi sitä kostamatta. Meillä olisi oikeus pyytää sitä Häneltä. Meillä olisi mahdollisuus ”koota tulisia hiiliä” Venäläisten päälle. Mutta Suomi ei ole jumalinen maa, eikä kaikesta päätellen ole Ukrainakaan. Ukraina on kaukana siitä puhtaasta pulmusesta, joksi se yritetään maalata. Ukraina yhdessä lännen kanssa on tämän konfliktin alkuperäinen aggressori. Sellainen ei voi kasata tulisia hiiliä vihamiehensä pään päälle.

Sekä Suomen että Ukrainan kohdalla Raamatun viisaus pahan kukistamisesta hyvällä on hylätty. Silloin jää jäljelle vain tämä Niinistön Salen tyhmä viisaus:

Pahaa ei voi käännyttää pelkällä hyvällä.

Pahalta näyttää.

Jumala on viha

Minua ei ole vähään aikaan kiinnostanut kirjoittaa. Pahoittelut siitä. Minua ei kiinnosta kirjoittaa tätäkään. Pakotan tavallaan itseni siihen. Olen väsynyt tämän maailman idioottimaisuuteen. Olen sellaisessa pisteessä, missä minua ei kiinnosta enää. Minua ei kiinnosta, mitä uutisissa lukee. Minua ei kiinnosta kommentoida. Minä en leiki tätä tyhmää leikkiä. Mieluummin elän, suljen pois mielestäni kaiken, enkä yksinkertaisesti välitä enää. En välittänyt alun perinkään, mutta nyt välitän vielä vähemmän. Tietenkään en voi täysin irrottautua – todellisuus (tai muiden ihmisten todellisuus) muistuttaa itseään vaikkapa hakiessa pakettia postista. Vaippanaamoja nähdessä muistuu mieleen, että ai niin: tämmöinenkin juttu oli vielä.

Mutta viimeksi, kun erehdyin hieman selaamaan uutisia, vastaan tuli Seida Sohrabin kolumni Ilta-Sanomissa. Seida Sohrabi on Kokoomuksen, suomen oikeistolaisimman vasemmistopuolueen, helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu. Kolumni on otsikoitu: ”Jumala on rakkaus – olkaamme armollisia Päivi Räsäselle. Ai niin. Maailmassa on vielä jumalattomia, jotka tulevat selittämään kristityille, millainen Jumala on. Sitten unohdin koko asian. Ja nyt pakotan itseni tuottamaan hieman sisältöä.

Seida Sohrabi on oikeassa todetessaan, että Päivi Räsänen on ollut itse keittämässä sitä soppaa, jota joutuu nyt lusikoimaan. Minua turhauttaa se, miten hän ei vieläkään tunnu ymmärtävän sitä, että vastaus ei ole: ”Raamattu ei ole vihapuhetta”, vaan: ”vihapuhetta ei ole olemassa.” Päivi Räsäsen tapaus on edetessään myös rapakon takana sananvapaudesta ja uskonnollisesta vapausta välittävien, sekä maailmanmenoa näistä näkökulmista kommentoivien huulilla. James White pitää asiaa toisinaan esillä, hupaisasti unohdellen, mistä maasta olikaan kysymys. Sitä en lue hänelle syyksi, ettei hän tiedä, ettei Suomi ole Skandinaviaa. Ei sitä Suomessakaan tiedetä. Myös Gabissa asia tulee ajankohtaissyötteessä vastaan. Niissä tämä kiusallinen pieni detalji unohtuu tykkänään.

Seida Sohrabi ei kuitenkaan selviä itse puhtain paperein. Päivi Räsänen ei tajua, että vihapuhe on orwellilainen uuskäsite, joka ei tarkoita mitään ja samaan aikaan tarkoittaa potentiaalisesti ihan mitä vaan. Samalle mielivallalle Sohrabi avaa oven sanoessaan, että vastakkain ovat yhden sananvapaus ja toisen oikeus olla tulematta loukatuksi. Peli menetetty, Seida! Hävisit. Tässä tyhmä palkintosi. Ei ole sellaista, kuin oikeus olla tulematta loukatuksi. Se on woke-lahkolaisten ja kaikkien muiden identiteettipillittäjien uusilmaisu, aivan yhtä orwellilainen, kuin vihapuhe. Seida Sohrabi saa minulta miljoona pistettä, koska rohkenee kutsua Woke-kulttuuria taudiksi – ja menettää ne saman tien, koska hänen woke-oireita testaava PCR-testinsä näyttää positiivista. Aivastus on osunut häneenkin. Hän vain ei ymmärrä, miten salakavalata taudista on kysymys.

Tosiasiassa Woke-tauti on variantti, mutaatio. Se on johdannainen postmodernismus-viruksesta. Tiedättehän, siitä, joka saa ihmiset luulemaan, että ei ole objektiivista todellisuutta ja kaikkien mielipiteet ovat yhtä hyviä. ”Päivi Räsäsellä on oikeus levittää Jumalan rakkautta tavalla, joka on hänelle sopiva.” Jep, tuon taudin minä tunnistan! En tarvitse siihen liian monella vahvistussyklillä vääristeltyjä satojen eurojen labratuloksia, enkä myöskään parin euron mukaluotettavaa kiinakuraa.

Ei, Päivi ehdottomasti ei saa levittää Jumalan rakkautta tavalla, joka on hänelle sopiva. Hänen pitää tehdä se tavalla, joka on Jumalalle sopiva. Päivi Räsänen ei saa asettua itse standardiksi ja tuomariksi sille, mikä on oikea tapa julistaa evankeliumia, eikä kukaan ihminen saa.

Kuulostaa sydäntä ja mieltä lämmittävältä, kun artikkelissa lainataan Raamattua:

Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme.

1. Joh. 4:11

Mutta olemassa sellainenkin syndrooma, kuin raamatunjakeiden irrottaminen asiayhteydestään. Hetkinen: ”jos Jumala on näin meitä rakastanut” – siis miten? Edellisessä jakeessa Apostoli Johannes selittää:

Siinä on rakkaus – ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

1. Joh. 4:10

Tämä on ajatussisällöltään täsmälleen sama toteamus, kuin minkä Apostoli Paavali tekee:

Mutta Jumala osoittaa rakkautensa meitä kohtaan siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.

Room. 5:8-9

Ajatella, kärttyinen, ilkeä Paavali määrittelee sen, mitä tarkoittaa, että ”Jumala rakastaa”, samalla tavalla kuin Johannes, rakkauden apostoli. Ajatella, me pelastumme vihasta. Kenen vihasta? Jumalan. Miten? Siten, että Jeesus Kristus joi ristinpuulla puolestamme Jumalan vihan maljan (Matt. 26:39, Mark. 14:36, Luuk. 22:42). Ajatella, Jumala rakasti vihaamalla.

Päästäpä tuo pesuallas sisään.

Jumalan rakkaudesta puhumisesta on tullut hirvittävän laiskaa ja halpa-arvoista. Liian monet kristitytkin luulevat, että koska vihaan liittyy negatiivisia mielleyhtymiä ja koska Jeesus muun muassa sanoo vuorisaarnassa, että ”joka vihaa veljeään on murhaaja”, siitä syystä Jumalaan ei voi liittyä mitään negatiivista. Hän ei siis voi vihata, koska vihaaminen on syntiä ja Jumala ei tee syntiä. Mutta kuka tekee säännöt? Kuka laatii lait? Totta, sinä et saa vihata lähimmäistäsi. Jos Jumala ei rajoittaisi sinun pahuuttasi, murhaisit vihaamasi lähimmäisen oikopäätä, kuten Kain teki. Nyt se jää pelkäksi hampaitten kiristelyksi, mutta impulssi on sama. Sinä et ole antanut elämää kenellekään. Sinä et saa sitä myöskään keneltäkään ilman lupaa riistää, etkä saa edes haluta tehdä sitä. Mutta Jumala on antanut elämän kaikille. Hän saa ottaa sen pois keneltä tahansa.

Ja Jumala saa myös vihata ketä Hän tahtoo. Ja Hän myös vihaa. Jumala ei ole vain rakkaus. Jumala on viha. Jos Hän ei ole viha, miksi me imago deinä vihaamme? Paitsi Jumalaa ei ole mitään. Jos viha ei ole Jumalasta, se ei ole mistään, eikä se ole mitään. Ei, viha on Jumalasta, koska Jumala vihaa. Ongelma on se, että me emme saa vihata mitä vain. Me saamme vihata vain sitä, mitä Jumala vihaa. Toista ihmistä emme saa vihata, koska emme tiedä, ketä Jumala rakastaa, emmekä saa ottaa sitä riskiä, että vihaamme jotakuta, jota Jumala on rakastanut vihaamalla Poikaansa ristillä tuon henkilön asemesta. Mutta Jumala vihaa syntiä. Jumala vihaa sitä, että Hänen lakiaan rikotaan. Hän vihaa sitä, että ihmiset väittävät olevansa muuta, kuin mitä Hän sanoo heidän olevan. Meidän on vihattava sitä yhtä paljon. Jos emme vihaa jotakin, mitä Jumala vihaa, pilkkaamme Jumalaa, sillä väitämme, että Jumala on väärässä. Olemme epäjumalanpalvojia implikoidessamme, että jossakin on jokin toinen, parempi totuuden ja oikeuden standardi kuin Jumala itse ja vertaamme Jumalaa siihen; in essence toinen, parempi jumala.

Me puhumme liikaa Jumalan rakkaudesta, emmekä tarpeeksi Jumalan vihasta. Varokaa, herkkänahat, sillä minä tulen puhumaan siitä vastakin. Me emme ole uskollisia evankeliumille, emmekä Raamatun ilmoitukselle, jättäessämme Jumalan vihan mainitsematta. Jättäessämme kertomatta ihmisille sen varoituksen, mikä heidän pitää kuulla, me vihaamme heitä. Ei ole rakkauden sanomaa ilman vihan sanomaa. Niiden on käytävä käsi kädessä, sillä vain viha antaa rakkaudelle sen merkityksen, mikä sillä kuuluu olla ja vain se resonoi ihmisessä siten, kuin Jumala on edeltämäärätyn päätöksensä mukaisesti tarkoittanut.

Rant: Nürnberg 2.0 on tulossa

Tervetuloa natsi-Suomeen. Koronapassi on nyt äänestetty läpi kaikkiaan 165 kansanedustajan voimin. 60 heistä oli äänestyksestä poissa. Yksi äänesti tyhjää. Vaikeneminen on myöntymisen merkki. Olihan tämä tietysti natsi-Suomi jo aiemminkin, mutta nyt se on sitä vielä lisää. Mikä enää auttaa, kun kansanedustajat puolueeseen katsomatta ovat myyneet arvonsa ja kieltäytyvät näkemästä, mihin kehitys on viemässä?

Tämän päivän Suomessa ”natsi” on kirosana ja haukkumasana, joka kohdistetaan niihin, jotka ovat nationalisteja, kansallismielisiä. Ja sitähän tietysti nazi-lyhennelman na-alku tarkoittaa. Mutta tuo sentimentti on hyvin petollinen, koska se esittää, että kaikki se sorto ja pahuus, johon natsit aikoinaan sortuivat, johtuu nationalismista. Mitenkäs sitten suu pannaan, kun osoittautuu, ettei niin ole, vaan nationalismia kavahtavat tekevät omat pahuutensa samassa hengessä? Osoittautuu, että itseään hyviksinä pitävät eivät olleetkaan niitä hyviksiä, vaan he toistivat edeltäjiensä synnit, väittäen samalla kirkkain silmin tekevänsä hyvää. Se pyritään tietenkin kieltämään viimeiseen asti. Itsepetoksen voima on suuri. ”Enhän minä ole ’nationalisti’ ja ’äärioikeistolainen’, höh! Minä olen hyvis!”

Koronapassi on natsipassi ja syystä niin. Jos ollaan realistisia ja ajatellaan sen välittömiä seurauksia ja vaikutuksia ihmisten elämään, ainakin minulle ne ovat minimaaliset. En käy baareissa. Ravintoloissakaan ei juuri tule käytyä. Roskaruoka otetaan yleensä kotiin. Mutta fiksu tyrannia etenee pikkuhiljaa hivuttautuen. Ne meistä, jotka ovat hereillä, näkevät potentiaalin. Pragmaatikko näkee vain eteensä, mutta periaatteiden mukaan toimiva näkee, mitä ovia yksi periaatteesta lipsuminen avaa. Kun lakien ja periaatteiden asettamat esteet on raivattu pois tieltä, on jäljellä enää luottamus valtaapitävien hyväntahtoisuuteen. Kuinka sinisilmäistä. Joka siihen luottaa, todella ansaitsee säälittä saada sen seuraukset osakseen.

Hitlerin valtaannousun aikaan Saksassa elettiin haastavia aikoja. Kun yhteiskunta kohtaa sellaisia, on hyvin tyypillistä linnoittautua yhteisen aatteen ja yhden totuuden taakse vihollista vastaan. Vihollinen voi olla todellinen tai kuviteltu. Natsi-Saksassa silmätikuksi valittiin juutailaiset, joiden vika oli tämä ja tuo ja vähän kaikki muukin. Natsi-Suomessa näyttäisi muodostuvan nyt rokotetut vastaan rokottamattomat -kahtiajako. Rajoitukset ovat rokottamattomien vika. Tämä siitä huolimatta, että olemme tienneet jo kauan, että rokotuskerrat eivät tule jäämään kahteen, eivätkä naamavaipat, rajoitukset sun muut kiusantemput poistu koskaan. Nenäraiskauksetkin olivat aluksi ilmaisia. Nyt niistäkin saa maksaa.

Omilla aivoillaan ajattelemasta kieltäytyvät, kaiken maailman virtausten ja opin tuulien heiteltävissä olevat ihmiset luulevat, ressukat, voivansa kiivetä sen keinotekoisen roskavuoren yli, joka heidän eteensä on rakennettu. Juuri heidän päästessä metrin päähän huipusta, tulee traktori, joka dumppaa heille uuden kauhallisen kiivettävää. Ja silti he jatkavat kiipeämistä, koska hei, ovathan he jo päässeet niin pitkälle. Tällaista maalitolpien siirtelyä olemme saaneet todistaa. Ensin piti jaksaa pari viikkoa. Sitten piti jaksaa pitää vähän maskia ja sietää vähän nenäraiskaamista. Sitten piti ottaa rokote, jonka pitkäaikaisvaikutuksista ei edelleenkään ole mitään tietoa. Sitten piti ottaa toinen. Aluksi rokotuskattavuustavoite oli 70%. Siitä se on noussut ja noussut, kunnes pari päivää sitten Tuhon ja Hävityksen Laitoksen emeritusprofessori Matti Jantunen totesi, ettei edes 100% riitä, vaan tarvitaan ehdoton rokotepakko. Se tarkoittaa, että sinua piikitetään väkipakolla loppuelämäsi puolen vuoden välein. Kivaa. Kiitos vain, Pekka Reinikainen, mutta minä pidän mieluummin Jumalan minulle antaman immuunijärjestelmän.

Minun kaltaiseni järkevät eivät ole lähteneet kiipeämään ylös roskavuorta lainkaan. Minä en edelleenkään osallistu tähän tyhmään leikkiin. Oli alusta lähtien ihan selvä juttu, että tämä on lopputulos. Minä en luota asiantuntijoihin, en päättäjiin, enkä poliisiinkaan enää, koska kalvinistina tiedän, kuinka turmeltunut ihminen on. Periaatteet ovat mennyttä, lakia ei enää noudateta, Jumalaa ei enää pelätä. Suomi on banaanivaltio ja viidakko.

Auschwitzin keskitysleirin sisäänkäynnin portin yläpuolella on pilkallinen teksti, jonka monet muistavat: arbeit macht frei, työ vapauttaa. Niin natsi-Suomessakin, jos kohta vapautta ei tarjoa vielä stintti työleirillä, vaan digitaalinen todistus siitä, että on saanut kaksi annosta myrkkyä. Ja kaikki on verhottu vapaaehtoisuuden illuusioon uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan avulla. Auschwitzinkaan tapauksessa ei tuomiolla ollut pituutta, eikä ollut tiedossa, kuinka paljon sitä työtä oikein pitää tehdä, että vapaus koittaa. Ja nyt kun kaikki kiltit normot ovat tottelevaisesti hyppineet yhdellä jalalla päällään seisten, eikä vapaus vieläkään koita, heidän vihansa manipuloidaan kohdistumaan niihin, jotka eivät totelleet. Sellaista se on, NPC:n elämä.

Viime lauantaina, koronapassin voimaanastumispäivänä kävimme Porin uimahallissa. Varmistimme etukäteen, vaaditaanko passia vai ei. Ei vaadittu. Samaan aikaan Punaisessa Kukossa vaadittiin. Ei mitään uutta, samaa vanhaa mielivaltaa, epäloogisuutta ja epäjohdonmukaisuutta kelvottomilta vallankäyttäjiltä, joita kukaan ei ole virkoihinsa äänestänyt.

Tämä ei lopu, ennen kuin se lopetetaan. Nürnberg 2.0 on tulossa. Ehkä se tulee vielä tässä elämässä, mutta varmasti se koittaa viimeistään, kun jokainen meistä kerran kohtaa valmistajansa ja joutuu tekemään Hänelle tiliä, Karitsan valtaistuimen edessä.

Kristittyjen pitää tehdä parannus vahingollisesta eskatologiastaan

Läntisen kristinuskon yleiseen ekspressioon on viimeisen 200 vuoden ajan kuulunut melko erottamattomana osana usko siihen, että elämme lopun aikoja. Se on niin itsestään selvä asia, ettei sitä osata enää kyseenalaistaa. Sen kyseenalaistavia pidetään vähintään outoina ja jopa harhaoppisina. Lisäksi se on juurtunut niin syvään ihmisten identiteetteihin, että sitä varjellaan hyvin mustasukkaisesti. Siitä syystä eskatologiaväittelyt tapaavat olla kuumia. Mutta jos olet sellainen, joka uskoo vankkumattomasti siihen, että elämme lopun aikoja ja että loppu on lähellä, oletko tullut ajatelleeksi, että myös muilla kuin kristityillä on eskatologia ja että heidän eskatologiassaan on samanlaisia piirteitä kuin sinun eskatologiassasi?

Greenpeacen perustaja Patrick Moore kiteyttää tämän ajatuksen erinomaisesti tässä haastattelussa: ilmastonmuutoksesta kohkaavia ajaa usko siihen, että elämme lopun aikoja. Hän käyttää apunaan mielikuvaa kadunkulmassa seisovasta kylähullusta, jolla on kyltti, jossa lukee: the end is nigh – loppu on lähellä. Tätä samaa laulua ihmiskunta on jankuttanut jo kauan. Minusta olisi kiinnostavaa joskus ihan oikeasti tutkia asiaa siltä kantilta, kuinka paljon siitä on kristinuskon vaikutusta.

Olisiko Nostradamusta ilman kristinuskoa? Millainen rooli maailmanlopulla on kaukoidän uskonnoissa? Tulokset saattaisivat olla yllättäviä. Jos kohta ei voitaisikaan suoraan osoittaa, että jumalattomien koronapöpöjen ja ilmastonmuutoksen aiheuttama maailmanlopun kauhunkatkuinen odotus on kristittyjen syytä, emme me ole ainakaan auttaneet asiaa pessimistisen eskatologiamme kanssa, jossa seurakunta ei voita, vaan Jumalan valtakunta nuijitaan maanrakoon. Meillä ei ole tarjota todellista vaihtoehtoa maailman toivottomuudelle.

Höyry nousee päästäni, kun ajattelen sitä, että Suomen kristityt eivät pidä ääntä koronatyranniaa vastaan. Tai jos pitävät, missä? Haluaisin nähdä. Sen sijaan omasta vinkkelistäni näen vain uushengellisiä ja synkretistejä, joiden uskomukset eivät ole sinne päinkään linjassa kristillisen maailmankatsomuksen kanssa. Ja silti he ovat vapautta puolustavan liikkeen keihäänkärki.

Samaan aikaan Pekka Reinikainen kehuu myrkkypiikit maasta taivaisiin ja pitää niitä välttämättöminä. Siten hän vetää maton koko elämäntyönsä alta, ikään kuin Jumala ei olisi luonut ihmiskehoa ja sen puolustusmekanismeja ihmeellisemmin, kuin mitä tiedeuskonto suostuu myöntämään. Ketkä taas puhuvat luontaisen immuniteetin puolesta? No ne julkijumalattomat, uushengelliset ja synkretistit. Miten näin on päässyt käymään? Kivet todellakin huutavat.

Miksi meidän eskatologiamme on pääsääntöisesti yhtä huono ja toivoton kuin jumalattomien, jotka pelkäävät ilmastonmuutosta ja koronaa? Miksi me emme loista valoina, täynnä iloa, toivoa ja elämää? Mikä meitä oikein vaivaa?

Mitä voimme tehdä? Voimme tehdä parannuksen. Voimme alkaa uskomaan Jumalaan, Hänen sanansa voimaan ja siihen, ettei se palaa tyhjänä. Voimme alkaa julistamaan, että Jeesus on Herra ja kuningas ja että Hän hallitsee. Voimme alkaa ottaa vastuuta ja ottaa vakavasti sen, mitä Jeesus sanoo valona ja suolana olemisesta.

Abraham Kuyperin sanoin:

Missään, mitä ihmisyyteen ja olemassaoloon liittyy, ei ole neliötuumaakaan, josta Kristus ei sano: ”tuo on minun!”

Kuuntelin eilen loppuun Bruce Goren erinomaisen ilmestyskirjaa käsittelevän opetussarjan. Sen loppupuolella tulee tietysti puhetta tuhatvuotisesta valtakunnasta ja siitä, mitä se tarkoittaa; että onko se tuhat vuotta kirjaimellisesti tuhat vuotta, vai symbolisesti hyvin pitkä aika. Jälkimmäistä näkemystä perustellaan muun muassa huomauttamalla, että Herra kaiketi omistaa karjan vain tuhannella kukkulalla – karjan tuhannesensimmäisellä kukkulalla omistaakin sitten jo joku muu. Suomeksi tuo valitettavasti ei toimi, koska Ps. 50:10 on käännetty ”tuhansilla vuorilla”. Siihen liittyen hän kuitenkin esitti sellaisen leikkimielisen ajatuksen, että Jumala on myös uskollinen tuhannelle sukupolvelle. Jos yksi sukupolvi on 40 vuotta, kuten asian voi perustellusti nähdä, olisi ihmiskunnan historian pituuden oltava vähintään 40 000 vuotta, sillä eihän Jumala muuten voi olla uskollinen tuhannelle sukupolvelle.

Repikää siitä.

Jehovan valtakunta

Kävipä kerran eräänä päivänä sellainen, että minulle soitti eräs Jehovan todistaja. En tiennyt, että hän oli sellainen. Hän kyseli, mitä olin mieltä maailmanmenosta, koronaviiiiiruksesta ja sensellaisesta. Vastasin hänelle, että Jeesus istuu valtaistuimellaan ja hallitsee. Hän pyysi saada lähettää minulle jotakin luettavaa, mihin suostuin. Kyseessä oli tietenkin Vartiotorni-lehti, jonka tämä tietty numero käsitteli Jumalan valtakuntaa. Päätin tehdä tapauksesta videosarjan, jossa käsittelen tuon artikkelisarjan teologiaa ja maailmankatsomusta. Sain sen viidennen ja viimeisen osan juuri valmiiksi.

Katso osa 1 tästä
Katso osa 2 tästä
Katso osa 3 tästä
Katso osa 4 tästä
Katso osa 5 tästä

Ja jos Odysee ei nappaa, täällä on sama satsi vähän perinteisemmässä mediassa.

Oikeasti kristillistä politiikkaa

Suomen kuvalehti uutisoi reilu viikko sitten, että Kristillisdemokraateissa kytee. Pinnalta katsottuna näyttää seesteiseltä, mutta pinnan alla kuohuu. Juttu on maksumuurin takana. Kenen vika? Päivin, tietysti! Päivi Räsäsellä on yhden naisen ristiretki homoja vastaan. Se rasittaa puolueen julkisuuskuvaa ja ajaa äänestäjiä pois, kuuluu väite nimettömästä lähteestä.

Eräs ystävä supersalaisessa ekstremistiryhmässä somealustalla, joka jääköön nyt nimeämättä, kiteytti loistavasti:

Haluaisin kyllä käydä kahvilla sellaisen tyypin kanssa, joka on kaikki nämä vuodet suorastaan halunnut äänestää kristillisdemokraatteja, mutta ei ole voinut sen homokantojen takia. Taitaa olla tämä joukko kooltaan sitä luokkaa, että pystyn tarjoamaan pullakahvitkin ihan opiskelijan tuloilla.

Veit jalat suustani. Mitä uniikkia Kristillisdemokraattien poliittisessa ohjelmassa loppujen lopuksi on? Tai — jos ei homokysymystä lasketa — mitä kristillistä? Minulle ei ainakaan tule mieleen mitään ja siten mielessäni alkaa vaikuttaa siltä, että Kristillisdemokraatit on identiteettipuolue, eikä aatepuolue. Syy liittyä puolueeseen tai äänestää sitä vaaleissa on kristillinen identiteetti; että puolueen edustajat identifioituvat kristityiksi; eikä niinkään se, että puolueen ohjelma ja periaatteet olisivat jotenkin distinktiivisesti kristilliset sekä linjassa Raamatun ja kristillisen maailmankuvan kanssa.

Elämme eräänlaista tuomarien aikaa, jossa jokainen tekee, kuten oikeaksi kokee. Samaan aikaan meillä on kuitenkin objektiivinen ilmestys, joka olisi hyödyllinen kaikkea elämää ja jumalisuutta varten. Keskivertokristitty ei osaa kalibroida maailmankuvaansa Jumalan lain perusperiaatteiden mukaan. Uskotaan, että nyky-yhteiskunta on niin kompleksinen ja sen ongelmat niin moderneja, ettei Raamatulla voi olla niihin sanottavaa.

Toisaalta, jos ymmärrettäisiin, miten Raamattua olisi sovellettava yhteiskunnallisella tasolla, saattaisi tilanteen karuus iskeä vasten kasvoja melko brutaalilla tavalla; tehtävien toimenpiteiden armottomuus systeemisten vääryyksien ja moraalittomuuksien oikaisemiseksi olisi helposti verrattavissa siihen, kuinka Esran luvussa 10 pakkosiirtolaisuudesta palannut kansa lähetti pois muukalaiset vaimonsa jälkeläisineen. Synti kostautuu.

Ehkäpä juuri siksi politiikka on niin rikki. Puolueisiin ja kansanliikkeisiin pätee sama sääntö kuin herätysliikkeisiin: ensin oli herätys, sitten syntyi herätysliike. Ja kun herätys hiipui, jäi pelkkä liike. Ensin oli aate. Sitä tukemaan perustettiin organisaatio. Ja kun aate näivettyi, organisaatio jäi jäljelle itseään palvelevana turhakkeena, joka pysyy pystyssä niin kauan, kuin se pystyy vakuuttavasti uskottelemaan ihmisille, että sen taustalla alun perin vaikuttanut aate on vielä siellä.

Tällä tavoin kaikkien puolueiden tärkeimmäksi tavoitteeksi tislautuu ennemmin tai myöhemmin yksi asia: olla olemassa. Niiden edustajilla on yksi tavoite: päästä eduskuntaan. Ja sitten temppu pitää uusia. Näiden tavoitteiden edistäminen onnistuu vain sellaisilla linjauksilla, jotka keräävät kannatusta äänestäjiltä. Äänestäjät eivät ajattele sitä, onko kansanedustajaksi pyrkivän lupaus moraalinen, vaan sitä, hyödyttääkö se heitä. Äänestä minua, saat tukia.

Minuakin ärsyttää se, että kristilliseksi mielletyn puolueen ainut erottava tekijä tuntuu olevan homovastaisuus. Tiedän jumalattomiakin, joiden mielestä homoseksuaalisuus on rappiollista, joten homouden vastustaminen ei edes edellytä sitä, että on kristitty. Oikeasti kristillisellä puolueella olisi edessään paljon isompi savotta, kuin pelkkä homouden siivoaminen yhteiskunnasta. Jos ajatellaan yksistään talouspolitiikkaa, pitäisi kaikki ylimääräiset, ei-välttämättömät valtion vastuut juustohöylätä pois. Kaikki kulttuurin, ruokatuotannon ja teollisuuden tukeminen pitäisi lopettaa. Progressiivinen verotus pitäisi lopettaa ja siirtyä tasaveroon. Kaikki yksilöiden vastikkeeton tukeminen pitää lopettaa. Pitäisi erota heti EU:sta, tai vähintään pois yhteisvaluutasta, joka on törsäyspolitiikkaa olematonta velkarahaa printtaamalla.

Millä perusteella?

  • Joka ei työtä tee, sen ei pidä syödäkään.
  • Köyhän puolta ei saa pitää rikkaan kustannuksella, eikä toisin päin.
  • Älä varasta.

Nämä ovat kaikki raamatullisia periaatteita. Miksei kristilliseksi itsensä mieltävä puolue implementoi kristinuskon perusteoksen saneleman etiikan mukaista politiikkaa? Koska se maksaa. Pitäisi lähettää pois ne muukalaiset vaimot. Varastetulla rahalla hankitusta pitäisi luopua. Keinotekoisesti halvennetut palvelut ja hyödykkeet kallistuisivat. Keinotekoisesti ylläpidetyt työllisyysalat romahtaisivat. Mistä löytyisi äänestäjiä, jotka äänestäisivät tällaisten asioiden puolesta? Ihmisiä, jotka ymmärtävät, että aina ei ole kivaa tehdä oikein, on vähänlaisesti.

Siispä sama oravanpyörä jatkaa pyörimistään ja vaalikarja uskoo kerta toisensa jälkeen tyhjät lupaukset, jotka petetään uudestaan ja uudestaan. Oikeasti kristillistä maailmankatsomusta ja Jumalan lakia soveltavalla puolueella olisi siinä etu, vaikkei sitä äänestäisi kuin kourallinen ihmisiä. Se nimittäin pääsisi huomauttamaan, että sen politiikka on ollut kaiken aikaa vakaata ja johdonmukaista, eikä seteliselkärankaisten takinkääntöä. Ajan kanssa puolueen hyvä ja johdonmukainen todistus ehkä voittaisi puolelleen ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet siihen, että heille valehdellaan.

Kun nyt vain ymmärrettäisiin se, että se, mikä on oikein, on oikein riippumatta siitä, tuntuuko se minusta kivalta vai ei. Jos uskomme Jumalaan, uskomme myös Jumalaan, joka mielellään siunaa niitä, jotka haluavat totella Häntä. Se voi kirpaista, mutta se tuottaa pitkässä juoksussa rauhan, vaurauden ja menestyksen. Ja jos uskomme Jumalaan, uskomme myös Jumalaan, joka kiroaa kättemme työt, jos elvytämme taloutta leikkirahalla, murhaamme syntymättömiä lapsia ja pilkkaamme Hänen luomistyötään kutsumalla homoutta normaaliksi ja hyväksi.

Saattaa olla, että tällainen politiikka on ihan kuolleena syntynyt juttu, ainakin tässä ajassa. On ollut aikoja, jolloin Suomi on ollut jumalaapelkääväisempi maa, mutta silti Jumalan lakia ei ole sovellettu päätöksenteossa kunnolla. Se johtunee siitä, ettei Suomessa ole perinteisesti ollut sellaista kristillistä traditiota, jolla on korkea kuva Jumalan laista ja ymmärrys siitä, kuinka sitä sovelletaan. Seurakunta on se elin, jonka tehtävä on informoida maan kuninkaita ja tuomareita siitä, mitä Jumala heiltä odottaa. Älkäämme siis vaipuko epätoivoon, sillä Kristus on kuningas, eikä Hänen valtakunnallaan ole loppua. Mutta tuon valtakunnan leviäminen ei tapahdu meistä riippumatta, vaan meidän kauttamme. Siispä, oli vaikutuspyrkimyksemme parlamentaarinen tai ulkoparlamentaarinen, sen on oltava Jumalan lain informoima, eikä oman järkeilymme.

Kalvinisti häkeltyy: Levelissä luettiin Raamattua

Katso video Odyseessa klikkaamalla tästä

Levelissä luettiin Matt. 10:34 ja todettiin, että ”kristittyjen pitäisi kuunnella Jeesusta”. Mutta mitä se tarkoittaa ja mitä siihen sisältyy?

Ristiretki Afganistaniin

Yhdysvallat vetäytyy Afganistanista. Hurraa, iloitsevat yhdet. Sinne ei olisi koskaan pitänyt mennä. Voi ei, valittavat toiset. Miten naisten ja tyttöjen oikeuksien nyt käy?

Yhdysvaltain Afganistanin tilanne piirtää mielenkiintoisia paralleeleja erääseen ilmiöön, jota pidetään kristinuskon häpeätahrana: ristiretkiin. Aikuisuuden kynnystä kurkottelevat pitkätukkaiset lukiohevarit olivat aikoinaan ottaneet käyttöönsä mielestään oivallisen aseen kristinuskoa vastaan. Kristinusko oli viety sinne ja tuotu tänne väkipakolla, miekalla uhaten. Käänny tai kuole. Siispä kristinusko edusti heille pahuutta. Itsehän en lukiossa tiennyt käytännössä mistään mitään, jos kovasti paljoa tiedän nytkään, joten minulla ei ollut aseita puuttua heidän yliyksinkertaistettuun ja nyanssittomaan historiankäsitykseensä.

Oman aikansa kuplassa elävä on aina hienosti kykenevä osoittelemaan sormellaan muita sivilisaatioita ja aikakausia, ollen samalla sokea kuin kontiainen omalle historialliselle viitekehykselleen. Nimittäin, uskokaa tai älkää, Yhdysvaltain 20-vuotisessa kampanjassa muslimimaita vastaan — älkää unohtako Libyaa, Irakia jne. — olemme todistaneet taas yhtä ristiretkien ja miekkalähetyksen sarjaa. Yhdysvallat ei lisäksi suinkaan ole tässä yksin, vaan muut länsimaat ovat olleet mukana sotimassa.

Ja oih, kuinka yleviä ovatkaan heidän tarkoitusperänsä: vapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa arabimaihin. Eikä siinä kaikki, vaan lisäksi länsimaisia liberaaleja arvoja turmeltuneeseen itäblokkiin.

Ristiretkistä ei kai olisi jäänyt kummoista muisteltavaa, elleivät Pyhää Maata hallussaan pitäneet olisi lyöneet takaisin. Jos vihollinen ei halua sotia, on konflikti jo ohi. Kas, sehän sodan pointti onkin. Vihollinen on saatava tilanteeseen, jossa se ei enää halua, tai voi sotia vastaan. Afganistan osoitti viimeistään nyt, etteivät länsivallat koskaan päässeet siihen tilanteeseen. Kärsivälliset Talebanit tiesivät, että heidän aikansa kyllä koittaa vielä. Ja niin se koittikin.

Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden todelliset syyt lähteä kampanjoimaan muslimimaita vastaan ovat tietenkin niin mystisen kierot ja sala-agendaiset, ettei niistä ota erkkikään selvää. Sama pätee aiempiin ristiretkiin. Taustalla oli vaikka millaisia valtasuhteiden muutoksia, salakähmintää ja kaksinaamaisia motiiveja, mutta koska niiden ymmärtämiseksi pitäisi nähdä vaivaa, on helpointa vain todeta lukiohevarin tavoin, että ”kristityt hyökkäsivät tänne pohjolaan ja käännyttivät meidät väkisin”. Samalla tavalla on helppo luoda Afganistanin ristiretkelle yhtäläinen päälleliimattu agenda.

Ristiretket olivat paha asia, koska me emme tehneet sitä, vaan se tehtiin meille ja lisäksi historiallinen etäisyys siihen on nyt riittävä, että siihen voi tehdä pesäeron. Afganistan nähdään kuitenkin pitkälti positiivisena, koska mehän tässä vain metsästämme tuhmia terroristeja ja viemme samalla demokratian ja ihmisoikeuksien ilosanomaa vapautta kaipaavien muslimien keskuuteen. Me hyvikset. Niin kai ajateltiin keskiajallakin: me hyvikset vapautamme Jerusalemin!

Miksi sitten on niin, että kun yhtä ideologiaa levitetään miekoin ja toista rynnäkkökiväärein, se ensimmäinen muuttaa koko läntisen sivilisaation ilmeen, mutta se toinen joutuu luikkimaan häntä koipien välissä karkuun? Se johtuu siitä, että siellä, missä Jumalan Henki vaikuttaa, Hän vaikuttaa miekoista huolimatta ja missä Hän ei vaikuta, siellä ei maallisista aseista ole apua. Muslimit ja itäblokin maat näkevät ”länsimaiset arvot” turmeltuneina ja vahingollisina. He ovat siinä oikeassa. Miksi he siis ottaisivat ne vastaan?

Ja hän lausui ja sanoi minulle näin: ”Tämä on Herran sana Serubbaabelille, näin kuuluva: Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.”‬‬

Sakarja‬ ‭4:6

Voimme väitellä siitä, olivatko ristiretket ja miekkakäännytykset moraalisesti hyväksyttäviä tapoja levittää kristinuskoa, mutta en itse voi oikein välttyä siltä ajatukselta, että vahva militaristinen preesens, joka suojaa ja tukee niitä, jotka evankeliumia julistavat, on vähintäänkin potentiaalinen osatekijä siinä, että kristinusko saa tukevan jalansijan alueella X. Niin olisi voinut käydä Afganistanissa, jos länsimaat olisivat vielä sillä tavalla kristittyjä kuin joskus muinoin.

Ajatella — moskeijat olisi muutettu kirkoiksi ja lähetyssaarnaajat olisivat armeijan suojaamina kutsuneet muslimeja tulemaan sisälle pelastukseen, hylkäämään pakanalliset ja takapajuiset uskomuksensa ja omaksumaan uskon, joka luo todellisen perustan rakkaudelle, tasa-arvolle ja anteeksiannolle. Missä tahansa Yhdysvaltain armeija olisikin pitänyt yliotetta, sinne olisi virrannut tilaisuudesta vaarin ottaneita evankelistoja ja armeija olisi ottanut heidät iloiten vastaan. Heidät olisi nähty liittolaisina ja avaintekijöinä siinä, että kampanja onnistuu, on rauhanomaisempi ja jättää pysyvän vaikutuksen.

Mutta eikö tuo ole se ”väellä ja voimalla” -lähestymistapa? Ei minun mielestäni, koska tuossa utopistisessa skenaariossani käsitetään, että ilman Jumalan Henkeä ei ole mitään muutosta tehtävissä. Afgaaneille haluttiin arvatenkin opettaa pitkässä juoksussa, että pieni lapsi voi itse päättää sukupuolensa ja että kamelinpieru on kauhea kasvihuonekaasu. Koska Äiti-Gaian henki ei muuta ihmisten sydämiä vastaanottamaan näitä suuria totuuksia, on mentävä neuvottomasti pyssyjä heiluttaen ja tultava sitten pois, kun se ei onnistunut.

Kun ymmärtää, että miekka antoi joissakin tapauksissa evankeliumille työrauhan, on helpompi nähdä Jumalan toiminta historiassa. Tämä on Hänen tarinansa ja Hän kirjoittaa sen tasan siten kuin itse tahtoo. Minä tietysti toivon, että koittaisivat jälleen sellaiset ajat, että valtiovaltojen suopeuden ansiosta evankeliumi saisi vapaat kädet sellaisissa paikoissa, joissa se on ollut ahtaalla. Mutta toisaalta Jumala voi haluta osoittaa, ettei Hän tarvitse sellaista ja ettei Hän ole alisteinen olosuhteille. Hän määrittelee olosuhteet. Se on kuitenkin aika varma, ettei niin ole toistaiseksi käymässä. Se nimittäin vaatii vahvuutta ja me olemme nyt siinä kohtaa, missä heikot miehet luovat kovat ajat. Tai mistäpä minä tiedän — Jumala voi yllättää.

Tämän ristiretken kohtaloksi koitui se, että uskonto, jota se yritti saarnata, oli väärä. Kukaan ei todella kääntynyt sen voimattoman evankeliumin kuullessaan. Sen merkittävimmät käännynnäiset osoittautuivat luopioiksi, jotka karkasivat lällättäen rahojen kanssa. Sen opit eivät antaneet sen sotilaille tarvittavaa sitkeyttä ja selkäruotoa. Kun on kajautettu kolminkertainen halleluja-huuto sosiaalidemokratialle ja sateenkaarilipulle, on ihan oikein kyseenalaistaa kaikki ja miettiä, mitä järkeä missään enää on.

Vastuu lapsistani on minulla

Tänä syksynä 6-vuotiaani aloittaa esikoulun. Hän alkaa siis viettää aikaa Porin Kristillisellä koululla jokaisena arkipäivänä ja hänen elämässään alkaa uusi vaihe, jossa häneen vaikuttaa huomattavalla tavalla muita aikuisia kuin minä, hänen isänsä, ja vaimoni, hänen äitinsä. Nämä muut aikuiset ovat ammattikasvattajia ja heidän toimenkuvansa on varhaiskasvatus. Sitä ajattelisi, että lapsi lähetetään kouluun oppimaan asioita; empiirisiä tieteitä, kuten lukeminen ja laskeminen. Aikanaan mukaan astuvat kielet ja sitten myöhemmin sellaiset aineet, kuten historia, biologia ja maantieto. Sitä kuvittelisi, että koulussa päntättävä informaatio olisi juuri sitä – informaatiota. Sitä kuvittelisi, että se olisi neutraalia ja kuivakkaa dataa, jolla ei ole mielipiteitä tai tunteita. Mutta se on harhakuvitelma. Nimittäin, kuten totesin, nämä lapseni elämään vaikuttavat ihmiset ovat kasvattajia.

En usko, että suurin osa ihmisistä todella on tullut ajatelleeksi koulujärjestelmän bisneslogiikkaa. Lapset lähetetään 6-vuotiaina eskariin ja 7-vuotiaana kouluun, koska lapset lähetetään 6-vuotiaina eskariin ja 7-vuotiaana kouluun. Se nyt vaan on niin. Suomessa on oppivelvollisuus. Se tarkoittaa, että kouluun on pakko mennä – paitsi että ei tarkoita, mutta ei nyt takerruta siihen. Mutta kun asiaa ajattelee, logiikka on tämä: jos epäilee omaa kykyään opettaa omalle lapselleen ne asiat, joiden katsotaan täyttävän oppivelvollisuuden vaatimus, tai siihen ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta, opettaminen kannattaa ulkoistaa koululaitokselle. Silloin voi itse samaan aikaan, kun lapset ovat koulussa, tehdä muita asioita.

Asiaan liittyy tietenkin riskejä ja tradeoffeja, kielteisiä asioita, jotka pitää vain hyväksyä. Lapsella on riski joutua kiusatuksi. On riski, että lapsi ystävystyy sellaisten lasten kanssa, jotka opettavat hänelle pahuutta. On riski, että lapsi ei saa kavereita lainkaan ja jää yksin. Mutta riskeistä pahin on se, että ammattikasvattajat eivät jaa lapsen vanhempien käsitystä siitä, mihin suuntaan lasta pitäisi kasvattaa ja niin lapseen kylvetään ristiriitaisen maailmankuvan siemen.

Opetuksen ulkoistamisessa on hyväksyttävä se kielteinen seikka, että se luultavasti ei ole tehokasta. Tiedän itse, että olisin edennyt jo ensimmäisellä luokalla paljon nopeammin kuin useimmat muut. Osasin lukea ja kirjoittaa sujuvasti jo ennen kuin menin kouluun. Sain nuhteita, kun tein kaikki matematiikankirjani laskutehtävät ennen aikojaan. Se, että kaikki sanat piti tavuttaa, turhautti minua, kun ymmärsin jo tavutuslogiikan intuitiivisesti. Joidenkin luokkatovereideni takeltelevan vaivalloinen ääneenluku ajoi minut tuskastuneen raivon partaalle. Kaltaistani superälykästä ihmelasta tasapäistetty koulujärjestelmä ei kannustanut, vaan ainoastaan rajoitti. Luulin, että kun työt on tehty, voi tehdä muita juttuja. Mutta ei, työt piti tehdä määrättyyn tahtiin. Voi naiivia minua.

Se, että puhutaan kasvattamisesta, eikä enää vain puhtaasti opettamisesta, on tuskin sattumaa. Se liittyy länsimaiseen perhevihamieliseen politiikkaan. Yhteiskunnan peruspilari ei näet enää ole perhe, vaan tuo käsite pyritään määrittelemään uudelleen. Tämä kehitys on ollut verkkaista ja alkanut kauan sitten. Milloin se täsmälleen on alkanut, on vaikea sanoa. On ollut aikoja, jolloin elämä on ollut haastavampaa ja työ on ollut raskaampaa. Perheet ovat olleet suuria. Noina aikoina, kun töitä on pitänyt paiskia kukonlaulusta auringonlaskuun, on ollut helpottavaa lähettää lapset ulkoistetun opetusvastuun laitokseen, kouluun. Opetusvastuun ulkoistaminen ei siksi ole yksiselitteisesti huono asia, vaan siitä voi olla paljon apua. On kuitenkin muistettava, että lopullinen vastuu lapsen opetuksesta ei siirry minnekään siltä, jolle se on annettu. Ja se, jolle se on annettu, on perheen pää: mies.

Viime aikojen kehityskulku on ollut kylmäävää. Valtiovalta on kiristämässä otetta lapsista ennennäkemättömällä tavalla. Sillä ei ole merkitystä, että lapsella on vanhemmat, vaan lapset ovat viime kädessä valtion omaisuutta. He ovat näet tulevia veronmaksajia, koneiston teuraslampaita. Lasten vanhemmilta ei kysytä, eikä heidän auktoriteettiaan kunnioiteta. Se ei yllätä, koska jumalattomassa maailmassa ei tietenkään uskota, että Jumala vaatii tilille jokaisen vanhemman siitä, millaiselle opetukselle tai millaisille lääketieteellisille toimenpiteille hän lapsensa altisti. Asian on syytäkin ahdistaa, koska vaikka valtio onkin vapauttanut vanhemmat vastuusta, mitä tulee yli 12-vuotiaiden koronapiikkeihin, Jumala ei ole vapauttanut siitä vastuusta. Se, jota pelkäät enemmän, on todellinen jumalasi.

Kun Jumala aikanaan kysyy sinulta, perheen pää, kuinkas kasvatit lapsesi, tai mitä lapsellesi siellä tehtiin, et voi ulkoistaa vastuutasi. Et voi osoitella sormellasi koululaitosta ja sanoa, että noiden vika. Sinä laitoit lapsesi kouluun. Ehkä luulit, että ulkoistit pelkän teknisen opettamisen, mutta se ei ole totta. Valtio päätti osallistua lastesi kasvattamiseen, vaikka se on sinun tehtäväsi. Vieraiden ihmisten kakarat kohdistivat henkistä tai fyysistä väkivaltaa sinun rakkaaseesi. Valtion kätyrit kävelivät sinun ylitsesi ja manipuloivat lapsesi tekemään loppuelämäänsä koskevia päätöksiä ilman sinua. Ja sinä annoit.

Omien lasteni kohdalla on vielä se pelastava tekijä, että he ovat tosiaan menossa kristilliseen kouluun. Se ei silti ole mikään syy tuudittautua valheelliseen hälläväliä-asenteeseen, koska tuonkin koulun toimintatavat ja opetussuunnitelma ovat alisteisia sille, mitä valtio määrää. Tulen pitämään tilannetta silmällä ja osallistumaan aktiivisesti lasteni opettamiseen siitä huolimatta, että he käyvät kristillistä koulua, koska viime kädessä vastuu heistä on minun. Kristillisyys ei paljoa auta, jos ei osata, kyetä tai haluta soveltaa kristinuskon oppia ja teologiaa siinä mitä tehdään. Ja vapaakristillisyyden huolestuttavien trendien mukaisesti nyt vaan valitettavasti on niin, että heikkotasoisen teologian takia ei osata, yliholhoavan valtiovallan lonkeroiden takia ei kyetä ja koska risti painaa, ei haluta.

Ai niin joo – minulla on myös videoita

En aina (tai siis yleensä) muista postailla tekemiäni videoita tänne. Olen perustanut kanavan myös Odysee-palveluun, joka on lohkoketjuun perustuva vaihtoehto YouTubelle.

Liity mukaan käyttämällä tätä linkkiä: https://odysee.com/$/invite/@kalvinisti:c
Kaikki suomenkieliset videoni ovat katsottavissa täällä: https://odysee.com/@kalvinisti:c
Kaikki englanninkieliset videoni ovat katsottavissa täällä: https://odysee.com/@calvinist:2