Kristittyjen pitää tehdä parannus vahingollisesta eskatologiastaan

Läntisen kristinuskon yleiseen ekspressioon on viimeisen 200 vuoden ajan kuulunut melko erottamattomana osana usko siihen, että elämme lopun aikoja. Se on niin itsestään selvä asia, ettei sitä osata enää kyseenalaistaa. Sen kyseenalaistavia pidetään vähintään outoina ja jopa harhaoppisina. Lisäksi se on juurtunut niin syvään ihmisten identiteetteihin, että sitä varjellaan hyvin mustasukkaisesti. Siitä syystä eskatologiaväittelyt tapaavat olla kuumia. Mutta jos olet sellainen, joka uskoo vankkumattomasti siihen, että elämme lopun aikoja ja että loppu on lähellä, oletko tullut ajatelleeksi, että myös muilla kuin kristityillä on eskatologia ja että heidän eskatologiassaan on samanlaisia piirteitä kuin sinun eskatologiassasi?

Greenpeacen perustaja Patrick Moore kiteyttää tämän ajatuksen erinomaisesti tässä haastattelussa: ilmastonmuutoksesta kohkaavia ajaa usko siihen, että elämme lopun aikoja. Hän käyttää apunaan mielikuvaa kadunkulmassa seisovasta kylähullusta, jolla on kyltti, jossa lukee: the end is nigh – loppu on lähellä. Tätä samaa laulua ihmiskunta on jankuttanut jo kauan. Minusta olisi kiinnostavaa joskus ihan oikeasti tutkia asiaa siltä kantilta, kuinka paljon siitä on kristinuskon vaikutusta.

Olisiko Nostradamusta ilman kristinuskoa? Millainen rooli maailmanlopulla on kaukoidän uskonnoissa? Tulokset saattaisivat olla yllättäviä. Jos kohta ei voitaisikaan suoraan osoittaa, että jumalattomien koronapöpöjen ja ilmastonmuutoksen aiheuttama maailmanlopun kauhunkatkuinen odotus on kristittyjen syytä, emme me ole ainakaan auttaneet asiaa pessimistisen eskatologiamme kanssa, jossa seurakunta ei voita, vaan Jumalan valtakunta nuijitaan maanrakoon. Meillä ei ole tarjota todellista vaihtoehtoa maailman toivottomuudelle.

Höyry nousee päästäni, kun ajattelen sitä, että Suomen kristityt eivät pidä ääntä koronatyranniaa vastaan. Tai jos pitävät, missä? Haluaisin nähdä. Sen sijaan omasta vinkkelistäni näen vain uushengellisiä ja synkretistejä, joiden uskomukset eivät ole sinne päinkään linjassa kristillisen maailmankatsomuksen kanssa. Ja silti he ovat vapautta puolustavan liikkeen keihäänkärki.

Samaan aikaan Pekka Reinikainen kehuu myrkkypiikit maasta taivaisiin ja pitää niitä välttämättöminä. Siten hän vetää maton koko elämäntyönsä alta, ikään kuin Jumala ei olisi luonut ihmiskehoa ja sen puolustusmekanismeja ihmeellisemmin, kuin mitä tiedeuskonto suostuu myöntämään. Ketkä taas puhuvat luontaisen immuniteetin puolesta? No ne julkijumalattomat, uushengelliset ja synkretistit. Miten näin on päässyt käymään? Kivet todellakin huutavat.

Miksi meidän eskatologiamme on pääsääntöisesti yhtä huono ja toivoton kuin jumalattomien, jotka pelkäävät ilmastonmuutosta ja koronaa? Miksi me emme loista valoina, täynnä iloa, toivoa ja elämää? Mikä meitä oikein vaivaa?

Mitä voimme tehdä? Voimme tehdä parannuksen. Voimme alkaa uskomaan Jumalaan, Hänen sanansa voimaan ja siihen, ettei se palaa tyhjänä. Voimme alkaa julistamaan, että Jeesus on Herra ja kuningas ja että Hän hallitsee. Voimme alkaa ottaa vastuuta ja ottaa vakavasti sen, mitä Jeesus sanoo valona ja suolana olemisesta.

Abraham Kuyperin sanoin:

Missään, mitä ihmisyyteen ja olemassaoloon liittyy, ei ole neliötuumaakaan, josta Kristus ei sano: ”tuo on minun!”

Kuuntelin eilen loppuun Bruce Goren erinomaisen ilmestyskirjaa käsittelevän opetussarjan. Sen loppupuolella tulee tietysti puhetta tuhatvuotisesta valtakunnasta ja siitä, mitä se tarkoittaa; että onko se tuhat vuotta kirjaimellisesti tuhat vuotta, vai symbolisesti hyvin pitkä aika. Jälkimmäistä näkemystä perustellaan muun muassa huomauttamalla, että Herra kaiketi omistaa karjan vain tuhannella kukkulalla – karjan tuhannesensimmäisellä kukkulalla omistaakin sitten jo joku muu. Suomeksi tuo valitettavasti ei toimi, koska Ps. 50:10 on käännetty ”tuhansilla vuorilla”. Siihen liittyen hän kuitenkin esitti sellaisen leikkimielisen ajatuksen, että Jumala on myös uskollinen tuhannelle sukupolvelle. Jos yksi sukupolvi on 40 vuotta, kuten asian voi perustellusti nähdä, olisi ihmiskunnan historian pituuden oltava vähintään 40 000 vuotta, sillä eihän Jumala muuten voi olla uskollinen tuhannelle sukupolvelle.

Repikää siitä.

Israel – jo 70 vuotta, eikä vieläkään mitään

Niin kauan, kuin vuotta 2018 on jäljellä, on blogistilla vielä aikaa tökätä keppinsä ampiaispesään, joka on nykyisen Israelin valtion 70-vuotisjuhlavuosi. Asia on noteerattu laajasti maailman evankelisissa piireissä ja myös Ristin Voitto on pyhittänyt asialle palstatilaa. Mutta on se vaan jännää, että nyt kun jo vuodesta 1970 lähtien ollaan istuttu kuin muurahaispesässä, että tuleeksejotuleeksejotuleeksejo, joidenkin innostus alkaa hiipua ja vaihtoehtonäkemyksiä nousta esiin. Tästä oli huolissaan esimerkiksi Fidan juutalaistyön asiantuntija Harri Kröger, jonka mukaan:

Jotkut nuorehkot Sanan opettajat eivät näe Israelilla olevan oikeastaan mitään erityistä roolia tulevaisuudessa. Heidän lähtökohtansa näyttäisi olevan vain israelin historiallisten vääryyksien korjaaminen.

Ihmettelyä on herättänyt esimerkiksi Julle Partasen RV-TV:n haastattelussa esittämä Israelin asemaa ja sen eskatologista näkymää kyseenalaistava asenne. Ehkä erikoisin väittämä oli se, että Israel ajan kellona olisi hävinnyt ja se olisi enää ”uskovien Disneyland”. (RV 19/2018, s. 3)

Että mitä, eivätkö kaikki uskokaan oikein, kuten minä?!

Voisiko ajan kellon häviäminen johtua siitä, että kaikki ensisijaiset merkkivuodet ovat tulleet ja menneet, eikä mitään ole tapahtunut? Ei ole nähty juutalaisten massakääntymistä Kristuksen puoleen, ei tulevaisuuden dystooppisen globaalin diktatuurin esiinnousua, ei maailmanlaajuista yhteisen elektronisen maksuvälineen implementaatiota, ei kolmatta temppeliä, ei salaista ylöstempausta, eikä kataklysmistä maailmanloppua. Eikö se ollut niin, että ”se sukupolvi, joka näkee Israelin valtion perustamisen, ei katoa, ennen kuin ’kaikki nämä’ tapahtuvat”? Sukupolvenhan piti olla 40 vuotta. Onko se kuitenkin 70-80 vuotta? Olen nähnyt myös esitettävän, että se olisi 120 vuotta. Odotammeko vielä siihen saakka, että viimeiset 1948 elossa olleet juutalaiset ovat kuolleet pois?

Sukupolven pituuden ongelma on jo ratkaistu varsin nerokkaasti: vääntämällä kieroon Raamatun Sana ja väittämällä, että se onkin juutalainen kansa, joka ei katoa, eikä tämä sukupolvi (Matt. 24:34), vaikka sellaiselle tulkinnalle ei ole edellytyksiä. C.S. Lewis totesi aikoinaan, että Matt. 24:34 on Raamatun noloin jae. Väittelyssään Douglas Wilsonia vastaan tunnettu ateisti Christopher Hitchens niin ikään vetosi tuohon jakeeseen. Wilson ei epäröinyt, vaan pisti Hitchensille luun kurkkuun: Jeesus tuli ja tuomitsi Jerusalemin vuonna 70 ja toteutti siten kaiken, mistä hän puhui.

Ihminen ei historiasta opi ja siksi hän tuijottaa edelleen vuosilukuja ja taivaan merkkejä. Tulevaisuudessa riittää edelleen merkkivuosia odotettavaksi.

  • Vuonna 2037 on kulunut 70 vuotta vuodesta 1967. Ei mitään.
  • Vuonna 2048 on kulunut 100 (koska sata on vaan niin sata) vuotta Israelin perusteella. Ei mitään.
  • Vuonna 2067 on kulunut 100 vuotta vuodesta 1967. Ei mitään.
  • Vuonna 2068 on kulunut 120 vuotta Israelin perustamisesta. 120, koska Nooa rakensi arkkia 120 vuotta ja maailma on tulelle talletettu jne. Ei mitään.
  • Vuonna 2087 on kulunut 120 vuotta vuodesta 1967. Ei mitään.
  • Vuonna 2092 on kulunut 144 vuotta vuodesta 1967. 144, koska se on 144 000 tuhannesosa. Ei mitään.
  • Vuonna 2111 on kulunut 144 vuotta vuodesta 1967. Ei mitään.
  • Vuonna 2398 on kulunut 450 vuotta vuodesta 1948. 450, koska se on arvioitu intertestamentaalisen ajan pituudeksi. Hohhoijjaa.
  • Vuonna 2438 on kulunut 490 vuotta vuodesta 1948. 490, koska niin monta kertaa Jeesus velvoittaa antamaan anteeksi ja Hän katsoo sillä perusteella olleensa jo riittävän kärsivällinen. Krooh. Pyyh.

En keksi (enkä jaksa) enempää.

Kun ennustuksen epäonnistuvat, keksitään uusia ja vanhat unohdetaan kaikessa hiljaisuudessa. Evankelisen kristityt läähättävät kieli pitkällä kuin yli-innokkaat koirat ennustuksen ja profetian perään, eivätkä meinaa saada tarpeekseen.

Kristityt kulkevat heksagrammit kaulassaan ja IDF-lippikset päässään. Minulle on väitetty, että Israelin siunaaminen edesauttaa armolahjojen esiintymistä seurakunnassa. Israeliin matkustetaan suunnilleen samalla fanaattisuudella kuin muslimit Mekkaan. Ostetaan kuolleen meren tököttejä, pidetään Israel-iltoja, luetaan Jonathan Cahnin kirjoja, töötötellään soofareihin, heilutellaan lippuja, tuijotetaan vuosilukuja ja verikuita…

Aikalisä!

Nykymuotoisella Israelin valtiolla ei ole minkäänlaista profeetallista taikka pelastussuunnitelmallista merkitystä. Siinä. Sanoin sen. Se on sekulaaris-juutalainen ja antikristillinen valtio, jossa evankeliointi on kielletty ja jonka eräs merkittävimmistä kaupungeista on tituleerattu maailman homopääkaupungiksi. Boston Globe kutsui Tel-Avivia ”maailman homoimmaksi kaupungiksi”. Israelin aborttitilastot ovat rumemmat kuin Suomen, sekä absoluuttisesti että varsinkin väkilukuun suhteutettuna. En siunaa.

Olisi korkea aika kääntää huomio pois kultaisesta vasikasta suurempaan hengelliseen todellisuuteen. Mikä, oikeammin: kuka, on todellinen Israel?

Matt. 2:15 Matteus lainaa Hoosean kirjan kohtaa 11:1. Hoosea 11:1 on literalistien painajainen ja loputtoman päänpyörittelyn ja käsienlevittelyn aihe. Kyseinen kohta ei nimittäin puhu messiaasta, vaan Israelista kansana. Silti Matteus soveltaa sitä Kristukseen. Jos hyväksymme Pyhän Hengen innoittaman apostolisen tulkinnan (kuten meidän tulisi), silloin Kristus on tosi Israel! Kuka siis on todellinen Israelilainen?

Joh. 8:38 Jeesus sanoo fariseuksille, syntyperäisille juutalaisille: ”Jos olisitte Aabrahamin lapsia, niin te tekisitte Aabrahamin tekoja.” ja jakeessa 44: ”Te olette isästä perkeleestä”. Room. 2:28-29 Paavali kirjoittaa, että todellinen juutalainen on sellainen, jolla on ”sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa”. Ilm. 2:9 Jeesus puhuu niistä, jotka väittävät olevansa juutalaisia, mutta ovat ”saatanan synagooga”. Ef. 2:12 Paavali kirjoittaa, että joka on ilman Kristusta, on myös ”vailla Israelin kansalaisoikeutta”.

Näin siis se, joka on Kristuksessa, on todellinen Israelilainen. Jumalalla on vain yksi valittu kansa ja se on Israel. Israelin kuningas, kiistaton yksinvaltias ja ylidiktaattori on Herra Jeesus Kristus. Joka on Kristuksessa, on Israelin kansalainen ja todellinen Israelilainen. Ei ole mitään Israelille annettuja lupauksia, jotka eivät koske kaikkia, jotka ovat Kristuksessa. Sen todistaa Paavali:

16. Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ”Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani”. (Hes. 37:27)
17. Sentähden: ”Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani
18. ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias”. (Jes. 52:11, 43:6)

2. Kor. 6:16-17

Mitä voi sanoa vastaan, kun Apostoli jälleen Pyhän Hengen innoittamana soveltaa Vanhan testamentin lupauksia, jotka on annettu Juudalle Israelille, Jumalan valittuihin, Kristuksen omiin, pyhään seurakuntaan?

Antisemitismiä! Korvausteologiaa! Todellako?

Minun puolestani kuka tahansa on täysin vapaa liittymään Suomi-Israel-seuraan, matkustamaan Israeliin – minäkin haluaisin siellä joskus käydä – sivellä itseään kuolleen meren mudalla ja tanssia klezmerin tahdissa niin paljon kuin sielu sietää. Mutta sen hengellistämistä en siedä, että minä en Israel-hömppään mukaan lähde. Minä en esitä, että minulla olisi vastaukset lähi-idän poliittisiin pattitilanteisiin, enkä suostu menemään mukaan yksipuoliseen Israel-vihaan, enkä myöskään varauksettomaan Israel-fanitukseen. Se on maailmallinen valtio muiden joukossa, eikä mikään profetian täyttymys.

Raamatun Sana oikein tulkittuna todistaa, että Jumalan kansa on aina ollut ja on aina oleva yksi, armosta valittu ja verellä ostettu Kristuksen morsian, kaikista kansakunnista, kielistä ja heimoista (Ilm. 7:9) – myös juutalaisista.