Pahuus asuu täällä lännessä

Näin eilen lööppiotsikon, jossa Suomen tasavallan presidentti, Niinistön Sale, sanoi jotakin tämän tapaista:

Pahaa ei voi käännyttää pelkällä hyvällä.

Itse juttu on tässä. Pahan voittaminen hyvällä on tietenkin raamatullinen ajatus. Se tulee esimerkiksi Apostoli Paavalin kynästä, Room. 12:17-21:

Älkää kenellekään pahaa pahalla kostako. Ahkeroikaa sitä, mikä on hyvää kaikkien ihmisten edessä. Jos mahdollista on ja mikäli teistä riippuu, eläkää rauhassa kaikkien ihmisten kanssa. Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra”. Vaan ”jos vihamiehelläsi on nälkä, ruoki häntä, jos hänellä on jano, juota häntä, sillä näin tehden sinä kokoat tulisia hiiliä hänen päänsä päälle”. Älä anna pahan itseäsi voittaa, vaan voita sinä paha hyvällä. 

Salen mielestä Raamattu on siis tyhmä ja väärässä. Ja sehän on selvä, koska jos Raamattu olisi hänen mielestään oikeassa, hän noudattaisi sen sanaa.

Lihallinen ihminen luonnollisesti pitää itseään parempana kuin olisi syytä. Kalvinismin täydellisen turmeltuneisuuden opinkohta on tärkeä ymmärtää, koska se vastaa niin moniin kysymyksiin siitä, miksi maailma on tällainen kuin se on. Samalla se on kylmä vesisuihku, koska sen on tarkoitus rikkoa ihmisen harhakäsitys omasta hyvyydestä. Sen tarkoitus on paljastaa ihmismielen synkeys ja kapasiteetti kaikkeen pahaan ja itsepetokseen. Ajatus omasta hyvyydestä on erittäin vaarallinen ja turmiollinen ajatus, koska se johtaa sokeuteen ja kykenemättömyyteen olla itsekriittinen ja nähdä asioita toisten näkövinkkelistä.

Parempaa keissiä tämän toteamiseen ei olekaan, kuin nyt valloilleen räjähtänyt Ukrainan konflikti. Länsimaisten ihmisten kaksinaismoralismi ja tekopyhyys on kuvottavaa. Olen syvästi ärsyyntynyt siitä, miten valtaosalla asiaa kommentoivista on voimakas mielipide, mutta ei ainuttakaan faktaa yhdenkään mielipiteensä perusteena. Ei se toki sinänsä mikään uusi asia ole.

Länsimaissa ei eletä enää reaalimaailmassa, vaan fantasialandiassa. Tähän fantastiseen tarinankerrontaan kuuluu se, että maailma on mustavalkoinen. On hyvikset ja pahikset ja hyviksiä olemme tietenkin me. Pahiksia ovat nuo tuolla. Pahikset ovat yksinkertaisella tavalla pahoja, vieraita ja määrittelemättömiä. He ovat muodoton ja epämääräinen klöntti, josta ei oikein tiedetä mitään muuta, kuin se, että pahuus asuu siellä. Mutta jos palataan takaisin objektiiviseen todellisuuteen ja analysoidaan Jeesuksen opetuksen mukaisesti hyvänä pidetyn lännen hedelmää ja pahana pidetyn idän hedelmää, kumpaa söisit mieluummin? Fakta on se, että Jumalan Sanan objektiivisella mittarilla mitattuna itänaapurimme Venäjä on jumalisempi yhteiskunta kuin mädäntynyt länsi. Missä paha siis asuu?

Kun otin kantaan Yhdysvaltojen vetäytymiseen Afganistanista, mainitsin myös itäblokin. Itäblokilla on aiheellisesti sorron ja korruption maine. Kommunismin historia on synkkä ja Neuvostoliitto ei ollut mikään kiva laitos. Mutta Neuvostoliitto on nyt poissa. Sitä ei enää ole. Vastakkainasettelu idän ja lännen välillä ei silti ole kadonnut minnekään ja näyttää siltä, että on yhdentekevää, millainen dekadenssi valtaa lännen. Täällä nähdään silti länsi hyvänä ja itä pahana.

Neuvostoliiton tilalle on jo noussut uusi rakennelma ja se on EU. Se on meillä täällä lännessä. Se kiristää otettaan koko ajan ja on samanlainen keskusjohtoinen korruption pesä kuin Neuvostoliittokin oli. Meillä täällä lännessä on myös sotilasliitto NATO. Sen pitäisi olla tarpeeton Neuvostoliiton hajottua, mutta se vain kasvaa ja laajenee koko ajan, mistä Venäjä ei pidä. NATO on käytännössä väline, jolla Yhdysvallat hallitsee koko maailmaa. Se on paha ja se on täällä lännessä. Yhdysvallat on vuosien varrella toteuttanut joukoittain operaatioita kaikkialla maailmassa, missä on menty ja rikottu itsenäisten maiden suvereniteettia vastaan. Barack Obaman aikana esimerkiksi Yhdysvallat käytännössä destabilisoi koko Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan. Ukrainan kriisissäkin Yhdysvalloilla on osuutensa. Yhdysvallat on vehkeillyt ja kähminyt siellä vuosia ja oli mukana toteuttamassa vuoden 2014 vallankaappausta. Yhdysvallat on saanut mennä ja potkia muiden maiden ovia sisään mielivallalla ja -halulla ilman mainittavia seurauksia ja leikkiä maailmanpoliisia, koska lännessä Yhdysvaltojen nähdään edustavan hyvää ja ”niiden muiden” edustavan pahaa.

Olisipa mukavaa, jos sota loppuisi huomenna. Ei sota ole kivaa. Totuus on kuitenkin se, että tämä sota ei alkanut viime viikolla. Ukrainassa on sodittu viimeiset kahdeksan vuotta. Sodan taustalla ovat vuoden 2014 tapahtumat. Olen ymmärtänyt näin, pähkinänkuoressa:

Ukraina ei ole yhtenäinen maa eikä kansa, vaan siellä on merkittävä etnisesti venäläinen vähemmistö, joka asuttaa pääasiassa Krimiä ja Itä-Ukraniaa, eli Donbassin aluetta. Nämä alueet ovat osa Ukrainaa, koska ne luovutettiin Neuvostoliiton aikana Ukrainalle. Neuvostoliitto edusti aikansa globalismia ja rajattomuusideologiaa nyky-EU:n ja länsimaiden tavoin. Siksi silloin ei kai ollut niin väliäkään sillä, mikä pläntti liitetään minne, koska hei, kaikkihan me olemme yhtä suurta neuvostoperhettä. Mutta nyt, vaikka Neuvostoliittoa ei enää ole, Neuvostoliiton aiheuttamat ongelmat eivät ole kadonneet minnekään. Nyky-Ukraina on käytännössä määritelty yhtä mielivaltaisesti kuin jotkut entiset Afrikan siirtomaat. Ja sitten ihmetellään, miksi Hutut ja Tutsit tappavat toisiaan, vaikka ovat yhtä mustia.

Itä-länsi-vastakkainasettelun takia NATO on pyrkinyt jatkuvasti laajenemaan itään päin. Ukraina käy sopivasti NATO-kumppaniksi, koska siellä on länsimyönteisyyttä, siis läntisen Ukrainan alueella. Jotkut läntisen Ukrainan alueista ovat olleet aikoinaan osa Itävalta-Unkaria. Pitääkseen vaikutusvaltaansa yllä Yhdysvallat oli järjestelemässä vallankaappausta Ukrainassa vuonna 2014. Vuoden 2014 tapahtumien jälkeen sekä Itä-Ukrainassa että Krimillä todettiin, että on aika nostaa kytkintä. Kuten totesin, molemmilla alueilla on merkittävä etnisesti venäläinen kansanryhmä. Esimerkiksi Krimin niemimaa oli 90% venäläinen. Sekä Krimillä, että Donbassin alueella luonnollinen liike oli julistautua itsenäiseksi. Krimillä konflikti katkesi lyhyeen, koska itsenäisyysjulistuksen jälkeen Krimillä päätettiin liittyä Venäjään. Uutisoitiin, että ”Venäjä valtasi Krimin”. Itäisessä Ukrainassa konflikti on kuitenkin jatkunut tauotta tähän saakka. Nyt yhtäkkiä kaikkia kiinnostaa, mutta tähän asti ei ketään, koska mustavalkoinen hyvät-vastaan-pahat asetelma on helppo myydä, kun kyseessä on iso ja paha Venäjän karhu, mutta ei yhtä helppo, kun kyseessä on hyvisten puolella oleva länsimielinen Ukraina, joka sotii omilla alueillaan ihmisiä vastaan, jotka eivät enää halua leikkiä ukrainalaisia, kun he eivät ole sitä koskaan olleetkaan.

Viime viikolla Vladimir Putin tunnusti Luganskin ja Donetskin kansantasavallat. Tämä liike antoi Venäjälle oikeutuksen mennä väliin kahdeksan vuotta jatkuneeseen konfliktiin. Se on siis heidän mielipiteensä; en itse ota kantaa, oliko väliinmeno oikeutettu tai laillinen. En osaa vastata siihen. Tosin jos itse olisin siellä, olisin luultavasti iloinen siitä, että Venäjä tuli auttamaan. Mutta jos vertaamme, kuinka iloisesti pyssyt paukkuen länsi on mennyt väliin milloin sinne ja milloin tuonne, Venäjä on mielestäni osoittanut harkintaa ja pidättyväisyyttä.

Pointtini on se, että keskivertokommentoija ei tiedä tilanteen kiemuroista juuri mitään. Hänellä on mustavalkoinen ja tekopyhä karikatyyri, joka ei vastaa todellisuutta. Lisäksi hänellä on itsellään vääränlainen antropologia, joka saa hänet näkemään osapuolet hyvinä ja pahoina, ennemmin kuin turmeltuneina syntisinä.

Mikäli meidän on voitettava paha hyvällä, miten se tapahtuu? Meidän on ensi alkuun luovuttava siitä ajatuksesta, että me täällä lännessä olemme hyviä. Me olemme pahoja. Pahuus asuu täällä. Me olemme historian väärällä puolella. Meidän on tunnustettava syntisyytemme ja astuttava alas korkealta jakkaraltamme. Jos me, turmeltunut ja arvorappiossa rypevä länsi, alamme uhittelemaan meitä huomattavasti jumalisemmalle Venäjälle, siitä ei seuraa hyvää. Jumala tekee meistä lopun. Meidän on nöyrryttävä ja palattava fantasiamaailmasta takaisin reaalimaailmaan. Meidän on lopetettava valehteleminen, sillä se on perkeleestä. Meidän on laskettava aseemme, sillä aseinemme olemme viemässä ainoastaan pahuutta ja mädätystä, emmekä suinkaan vapautta ja hyvää. Pyrkimällä NATOn jäsenmaaksi Suomi ei yritä ”elää rauhassa kaikkien kanssa”, vaan kaivaa verta nenästään.

Jos me olisimme jumalinen maa, voisimme toden totta luottaa siihen, että mikäli Venäjä tulisi ja oikeudetta valtaisi Suomen ja sortaisi meitä, Herra ei jättäisi sitä kostamatta. Meillä olisi oikeus pyytää sitä Häneltä. Meillä olisi mahdollisuus ”koota tulisia hiiliä” Venäläisten päälle. Mutta Suomi ei ole jumalinen maa, eikä kaikesta päätellen ole Ukrainakaan. Ukraina on kaukana siitä puhtaasta pulmusesta, joksi se yritetään maalata. Ukraina yhdessä lännen kanssa on tämän konfliktin alkuperäinen aggressori. Sellainen ei voi kasata tulisia hiiliä vihamiehensä pään päälle.

Sekä Suomen että Ukrainan kohdalla Raamatun viisaus pahan kukistamisesta hyvällä on hylätty. Silloin jää jäljelle vain tämä Niinistön Salen tyhmä viisaus:

Pahaa ei voi käännyttää pelkällä hyvällä.

Pahalta näyttää.

Advertisement

Rant: Nürnberg 2.0 on tulossa

Tervetuloa natsi-Suomeen. Koronapassi on nyt äänestetty läpi kaikkiaan 165 kansanedustajan voimin. 60 heistä oli äänestyksestä poissa. Yksi äänesti tyhjää. Vaikeneminen on myöntymisen merkki. Olihan tämä tietysti natsi-Suomi jo aiemminkin, mutta nyt se on sitä vielä lisää. Mikä enää auttaa, kun kansanedustajat puolueeseen katsomatta ovat myyneet arvonsa ja kieltäytyvät näkemästä, mihin kehitys on viemässä?

Tämän päivän Suomessa ”natsi” on kirosana ja haukkumasana, joka kohdistetaan niihin, jotka ovat nationalisteja, kansallismielisiä. Ja sitähän tietysti nazi-lyhennelman na-alku tarkoittaa. Mutta tuo sentimentti on hyvin petollinen, koska se esittää, että kaikki se sorto ja pahuus, johon natsit aikoinaan sortuivat, johtuu nationalismista. Mitenkäs sitten suu pannaan, kun osoittautuu, ettei niin ole, vaan nationalismia kavahtavat tekevät omat pahuutensa samassa hengessä? Osoittautuu, että itseään hyviksinä pitävät eivät olleetkaan niitä hyviksiä, vaan he toistivat edeltäjiensä synnit, väittäen samalla kirkkain silmin tekevänsä hyvää. Se pyritään tietenkin kieltämään viimeiseen asti. Itsepetoksen voima on suuri. ”Enhän minä ole ’nationalisti’ ja ’äärioikeistolainen’, höh! Minä olen hyvis!”

Koronapassi on natsipassi ja syystä niin. Jos ollaan realistisia ja ajatellaan sen välittömiä seurauksia ja vaikutuksia ihmisten elämään, ainakin minulle ne ovat minimaaliset. En käy baareissa. Ravintoloissakaan ei juuri tule käytyä. Roskaruoka otetaan yleensä kotiin. Mutta fiksu tyrannia etenee pikkuhiljaa hivuttautuen. Ne meistä, jotka ovat hereillä, näkevät potentiaalin. Pragmaatikko näkee vain eteensä, mutta periaatteiden mukaan toimiva näkee, mitä ovia yksi periaatteesta lipsuminen avaa. Kun lakien ja periaatteiden asettamat esteet on raivattu pois tieltä, on jäljellä enää luottamus valtaapitävien hyväntahtoisuuteen. Kuinka sinisilmäistä. Joka siihen luottaa, todella ansaitsee säälittä saada sen seuraukset osakseen.

Hitlerin valtaannousun aikaan Saksassa elettiin haastavia aikoja. Kun yhteiskunta kohtaa sellaisia, on hyvin tyypillistä linnoittautua yhteisen aatteen ja yhden totuuden taakse vihollista vastaan. Vihollinen voi olla todellinen tai kuviteltu. Natsi-Saksassa silmätikuksi valittiin juutailaiset, joiden vika oli tämä ja tuo ja vähän kaikki muukin. Natsi-Suomessa näyttäisi muodostuvan nyt rokotetut vastaan rokottamattomat -kahtiajako. Rajoitukset ovat rokottamattomien vika. Tämä siitä huolimatta, että olemme tienneet jo kauan, että rokotuskerrat eivät tule jäämään kahteen, eivätkä naamavaipat, rajoitukset sun muut kiusantemput poistu koskaan. Nenäraiskauksetkin olivat aluksi ilmaisia. Nyt niistäkin saa maksaa.

Omilla aivoillaan ajattelemasta kieltäytyvät, kaiken maailman virtausten ja opin tuulien heiteltävissä olevat ihmiset luulevat, ressukat, voivansa kiivetä sen keinotekoisen roskavuoren yli, joka heidän eteensä on rakennettu. Juuri heidän päästessä metrin päähän huipusta, tulee traktori, joka dumppaa heille uuden kauhallisen kiivettävää. Ja silti he jatkavat kiipeämistä, koska hei, ovathan he jo päässeet niin pitkälle. Tällaista maalitolpien siirtelyä olemme saaneet todistaa. Ensin piti jaksaa pari viikkoa. Sitten piti jaksaa pitää vähän maskia ja sietää vähän nenäraiskaamista. Sitten piti ottaa rokote, jonka pitkäaikaisvaikutuksista ei edelleenkään ole mitään tietoa. Sitten piti ottaa toinen. Aluksi rokotuskattavuustavoite oli 70%. Siitä se on noussut ja noussut, kunnes pari päivää sitten Tuhon ja Hävityksen Laitoksen emeritusprofessori Matti Jantunen totesi, ettei edes 100% riitä, vaan tarvitaan ehdoton rokotepakko. Se tarkoittaa, että sinua piikitetään väkipakolla loppuelämäsi puolen vuoden välein. Kivaa. Kiitos vain, Pekka Reinikainen, mutta minä pidän mieluummin Jumalan minulle antaman immuunijärjestelmän.

Minun kaltaiseni järkevät eivät ole lähteneet kiipeämään ylös roskavuorta lainkaan. Minä en edelleenkään osallistu tähän tyhmään leikkiin. Oli alusta lähtien ihan selvä juttu, että tämä on lopputulos. Minä en luota asiantuntijoihin, en päättäjiin, enkä poliisiinkaan enää, koska kalvinistina tiedän, kuinka turmeltunut ihminen on. Periaatteet ovat mennyttä, lakia ei enää noudateta, Jumalaa ei enää pelätä. Suomi on banaanivaltio ja viidakko.

Auschwitzin keskitysleirin sisäänkäynnin portin yläpuolella on pilkallinen teksti, jonka monet muistavat: arbeit macht frei, työ vapauttaa. Niin natsi-Suomessakin, jos kohta vapautta ei tarjoa vielä stintti työleirillä, vaan digitaalinen todistus siitä, että on saanut kaksi annosta myrkkyä. Ja kaikki on verhottu vapaaehtoisuuden illuusioon uhkailun, kiristyksen ja lahjonnan avulla. Auschwitzinkaan tapauksessa ei tuomiolla ollut pituutta, eikä ollut tiedossa, kuinka paljon sitä työtä oikein pitää tehdä, että vapaus koittaa. Ja nyt kun kaikki kiltit normot ovat tottelevaisesti hyppineet yhdellä jalalla päällään seisten, eikä vapaus vieläkään koita, heidän vihansa manipuloidaan kohdistumaan niihin, jotka eivät totelleet. Sellaista se on, NPC:n elämä.

Viime lauantaina, koronapassin voimaanastumispäivänä kävimme Porin uimahallissa. Varmistimme etukäteen, vaaditaanko passia vai ei. Ei vaadittu. Samaan aikaan Punaisessa Kukossa vaadittiin. Ei mitään uutta, samaa vanhaa mielivaltaa, epäloogisuutta ja epäjohdonmukaisuutta kelvottomilta vallankäyttäjiltä, joita kukaan ei ole virkoihinsa äänestänyt.

Tämä ei lopu, ennen kuin se lopetetaan. Nürnberg 2.0 on tulossa. Ehkä se tulee vielä tässä elämässä, mutta varmasti se koittaa viimeistään, kun jokainen meistä kerran kohtaa valmistajansa ja joutuu tekemään Hänelle tiliä, Karitsan valtaistuimen edessä.

Oikeasti kristillistä politiikkaa

Suomen kuvalehti uutisoi reilu viikko sitten, että Kristillisdemokraateissa kytee. Pinnalta katsottuna näyttää seesteiseltä, mutta pinnan alla kuohuu. Juttu on maksumuurin takana. Kenen vika? Päivin, tietysti! Päivi Räsäsellä on yhden naisen ristiretki homoja vastaan. Se rasittaa puolueen julkisuuskuvaa ja ajaa äänestäjiä pois, kuuluu väite nimettömästä lähteestä.

Eräs ystävä supersalaisessa ekstremistiryhmässä somealustalla, joka jääköön nyt nimeämättä, kiteytti loistavasti:

Haluaisin kyllä käydä kahvilla sellaisen tyypin kanssa, joka on kaikki nämä vuodet suorastaan halunnut äänestää kristillisdemokraatteja, mutta ei ole voinut sen homokantojen takia. Taitaa olla tämä joukko kooltaan sitä luokkaa, että pystyn tarjoamaan pullakahvitkin ihan opiskelijan tuloilla.

Veit jalat suustani. Mitä uniikkia Kristillisdemokraattien poliittisessa ohjelmassa loppujen lopuksi on? Tai — jos ei homokysymystä lasketa — mitä kristillistä? Minulle ei ainakaan tule mieleen mitään ja siten mielessäni alkaa vaikuttaa siltä, että Kristillisdemokraatit on identiteettipuolue, eikä aatepuolue. Syy liittyä puolueeseen tai äänestää sitä vaaleissa on kristillinen identiteetti; että puolueen edustajat identifioituvat kristityiksi; eikä niinkään se, että puolueen ohjelma ja periaatteet olisivat jotenkin distinktiivisesti kristilliset sekä linjassa Raamatun ja kristillisen maailmankuvan kanssa.

Elämme eräänlaista tuomarien aikaa, jossa jokainen tekee, kuten oikeaksi kokee. Samaan aikaan meillä on kuitenkin objektiivinen ilmestys, joka olisi hyödyllinen kaikkea elämää ja jumalisuutta varten. Keskivertokristitty ei osaa kalibroida maailmankuvaansa Jumalan lain perusperiaatteiden mukaan. Uskotaan, että nyky-yhteiskunta on niin kompleksinen ja sen ongelmat niin moderneja, ettei Raamatulla voi olla niihin sanottavaa.

Toisaalta, jos ymmärrettäisiin, miten Raamattua olisi sovellettava yhteiskunnallisella tasolla, saattaisi tilanteen karuus iskeä vasten kasvoja melko brutaalilla tavalla; tehtävien toimenpiteiden armottomuus systeemisten vääryyksien ja moraalittomuuksien oikaisemiseksi olisi helposti verrattavissa siihen, kuinka Esran luvussa 10 pakkosiirtolaisuudesta palannut kansa lähetti pois muukalaiset vaimonsa jälkeläisineen. Synti kostautuu.

Ehkäpä juuri siksi politiikka on niin rikki. Puolueisiin ja kansanliikkeisiin pätee sama sääntö kuin herätysliikkeisiin: ensin oli herätys, sitten syntyi herätysliike. Ja kun herätys hiipui, jäi pelkkä liike. Ensin oli aate. Sitä tukemaan perustettiin organisaatio. Ja kun aate näivettyi, organisaatio jäi jäljelle itseään palvelevana turhakkeena, joka pysyy pystyssä niin kauan, kuin se pystyy vakuuttavasti uskottelemaan ihmisille, että sen taustalla alun perin vaikuttanut aate on vielä siellä.

Tällä tavoin kaikkien puolueiden tärkeimmäksi tavoitteeksi tislautuu ennemmin tai myöhemmin yksi asia: olla olemassa. Niiden edustajilla on yksi tavoite: päästä eduskuntaan. Ja sitten temppu pitää uusia. Näiden tavoitteiden edistäminen onnistuu vain sellaisilla linjauksilla, jotka keräävät kannatusta äänestäjiltä. Äänestäjät eivät ajattele sitä, onko kansanedustajaksi pyrkivän lupaus moraalinen, vaan sitä, hyödyttääkö se heitä. Äänestä minua, saat tukia.

Minuakin ärsyttää se, että kristilliseksi mielletyn puolueen ainut erottava tekijä tuntuu olevan homovastaisuus. Tiedän jumalattomiakin, joiden mielestä homoseksuaalisuus on rappiollista, joten homouden vastustaminen ei edes edellytä sitä, että on kristitty. Oikeasti kristillisellä puolueella olisi edessään paljon isompi savotta, kuin pelkkä homouden siivoaminen yhteiskunnasta. Jos ajatellaan yksistään talouspolitiikkaa, pitäisi kaikki ylimääräiset, ei-välttämättömät valtion vastuut juustohöylätä pois. Kaikki kulttuurin, ruokatuotannon ja teollisuuden tukeminen pitäisi lopettaa. Progressiivinen verotus pitäisi lopettaa ja siirtyä tasaveroon. Kaikki yksilöiden vastikkeeton tukeminen pitää lopettaa. Pitäisi erota heti EU:sta, tai vähintään pois yhteisvaluutasta, joka on törsäyspolitiikkaa olematonta velkarahaa printtaamalla.

Millä perusteella?

• Joka ei työtä tee, sen ei pidä syödäkään.
• Köyhän puolta ei saa pitää rikkaan kustannuksella, eikä toisin päin.
• Älä varasta.

Nämä ovat kaikki raamatullisia periaatteita. Miksei kristilliseksi itsensä mieltävä puolue implementoi kristinuskon perusteoksen saneleman etiikan mukaista politiikkaa? Koska se maksaa. Pitäisi lähettää pois ne muukalaiset vaimot. Varastetulla rahalla hankitusta pitäisi luopua. Keinotekoisesti halvennetut palvelut ja hyödykkeet kallistuisivat. Keinotekoisesti ylläpidetyt työllisyysalat romahtaisivat. Mistä löytyisi äänestäjiä, jotka äänestäisivät tällaisten asioiden puolesta? Ihmisiä, jotka ymmärtävät, että aina ei ole kivaa tehdä oikein, on vähänlaisesti.

Siispä sama oravanpyörä jatkaa pyörimistään ja vaalikarja uskoo kerta toisensa jälkeen tyhjät lupaukset, jotka petetään uudestaan ja uudestaan. Oikeasti kristillistä maailmankatsomusta ja Jumalan lakia soveltavalla puolueella olisi siinä etu, vaikkei sitä äänestäisi kuin kourallinen ihmisiä. Se nimittäin pääsisi huomauttamaan, että sen politiikka on ollut kaiken aikaa vakaata ja johdonmukaista, eikä seteliselkärankaisten takinkääntöä. Ajan kanssa puolueen hyvä ja johdonmukainen todistus ehkä voittaisi puolelleen ihmisiä, jotka ovat kyllästyneet siihen, että heille valehdellaan.

Kun nyt vain ymmärrettäisiin se, että se, mikä on oikein, on oikein riippumatta siitä, tuntuuko se minusta kivalta vai ei. Jos uskomme Jumalaan, uskomme myös Jumalaan, joka mielellään siunaa niitä, jotka haluavat totella Häntä. Se voi kirpaista, mutta se tuottaa pitkässä juoksussa rauhan, vaurauden ja menestyksen. Ja jos uskomme Jumalaan, uskomme myös Jumalaan, joka kiroaa kättemme työt, jos elvytämme taloutta leikkirahalla, murhaamme syntymättömiä lapsia ja pilkkaamme Hänen luomistyötään kutsumalla homoutta normaaliksi ja hyväksi.

Saattaa olla, että tällainen politiikka on ihan kuolleena syntynyt juttu, ainakin tässä ajassa. On ollut aikoja, jolloin Suomi on ollut jumalaapelkääväisempi maa, mutta silti Jumalan lakia ei ole sovellettu päätöksenteossa kunnolla. Se johtunee siitä, ettei Suomessa ole perinteisesti ollut sellaista kristillistä traditiota, jolla on korkea kuva Jumalan laista ja ymmärrys siitä, kuinka sitä sovelletaan. Seurakunta on se elin, jonka tehtävä on informoida maan kuninkaita ja tuomareita siitä, mitä Jumala heiltä odottaa. Älkäämme siis vaipuko epätoivoon, sillä Kristus on kuningas, eikä Hänen valtakunnallaan ole loppua. Mutta tuon valtakunnan leviäminen ei tapahdu meistä riippumatta, vaan meidän kauttamme. Siispä, oli vaikutuspyrkimyksemme parlamentaarinen tai ulkoparlamentaarinen, sen on oltava Jumalan lain informoima, eikä oman järkeilymme.

Ristiretki Afganistaniin

Yhdysvallat vetäytyy Afganistanista. Hurraa, iloitsevat yhdet. Sinne ei olisi koskaan pitänyt mennä. Voi ei, valittavat toiset. Miten naisten ja tyttöjen oikeuksien nyt käy?

Yhdysvaltain Afganistanin tilanne piirtää mielenkiintoisia paralleeleja erääseen ilmiöön, jota pidetään kristinuskon häpeätahrana: ristiretkiin. Aikuisuuden kynnystä kurkottelevat pitkätukkaiset lukiohevarit olivat aikoinaan ottaneet käyttöönsä mielestään oivallisen aseen kristinuskoa vastaan. Kristinusko oli viety sinne ja tuotu tänne väkipakolla, miekalla uhaten. Käänny tai kuole. Siispä kristinusko edusti heille pahuutta. Itsehän en lukiossa tiennyt käytännössä mistään mitään, jos kovasti paljoa tiedän nytkään, joten minulla ei ollut aseita puuttua heidän yliyksinkertaistettuun ja nyanssittomaan historiankäsitykseensä.

Oman aikansa kuplassa elävä on aina hienosti kykenevä osoittelemaan sormellaan muita sivilisaatioita ja aikakausia, ollen samalla sokea kuin kontiainen omalle historialliselle viitekehykselleen. Nimittäin, uskokaa tai älkää, Yhdysvaltain 20-vuotisessa kampanjassa muslimimaita vastaan — älkää unohtako Libyaa, Irakia jne. — olemme todistaneet taas yhtä ristiretkien ja miekkalähetyksen sarjaa. Yhdysvallat ei lisäksi suinkaan ole tässä yksin, vaan muut länsimaat ovat olleet mukana sotimassa.

Ja oih, kuinka yleviä ovatkaan heidän tarkoitusperänsä: vapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa arabimaihin. Eikä siinä kaikki, vaan lisäksi länsimaisia liberaaleja arvoja turmeltuneeseen itäblokkiin.

Ristiretkistä ei kai olisi jäänyt kummoista muisteltavaa, elleivät Pyhää Maata hallussaan pitäneet olisi lyöneet takaisin. Jos vihollinen ei halua sotia, on konflikti jo ohi. Kas, sehän sodan pointti onkin. Vihollinen on saatava tilanteeseen, jossa se ei enää halua, tai voi sotia vastaan. Afganistan osoitti viimeistään nyt, etteivät länsivallat koskaan päässeet siihen tilanteeseen. Kärsivälliset Talebanit tiesivät, että heidän aikansa kyllä koittaa vielä. Ja niin se koittikin.

Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden todelliset syyt lähteä kampanjoimaan muslimimaita vastaan ovat tietenkin niin mystisen kierot ja sala-agendaiset, ettei niistä ota erkkikään selvää. Sama pätee aiempiin ristiretkiin. Taustalla oli vaikka millaisia valtasuhteiden muutoksia, salakähmintää ja kaksinaamaisia motiiveja, mutta koska niiden ymmärtämiseksi pitäisi nähdä vaivaa, on helpointa vain todeta lukiohevarin tavoin, että ”kristityt hyökkäsivät tänne pohjolaan ja käännyttivät meidät väkisin”. Samalla tavalla on helppo luoda Afganistanin ristiretkelle yhtäläinen päälleliimattu agenda.

Ristiretket olivat paha asia, koska me emme tehneet sitä, vaan se tehtiin meille ja lisäksi historiallinen etäisyys siihen on nyt riittävä, että siihen voi tehdä pesäeron. Afganistan nähdään kuitenkin pitkälti positiivisena, koska mehän tässä vain metsästämme tuhmia terroristeja ja viemme samalla demokratian ja ihmisoikeuksien ilosanomaa vapautta kaipaavien muslimien keskuuteen. Me hyvikset. Niin kai ajateltiin keskiajallakin: me hyvikset vapautamme Jerusalemin!

Miksi sitten on niin, että kun yhtä ideologiaa levitetään miekoin ja toista rynnäkkökiväärein, se ensimmäinen muuttaa koko läntisen sivilisaation ilmeen, mutta se toinen joutuu luikkimaan häntä koipien välissä karkuun? Se johtuu siitä, että siellä, missä Jumalan Henki vaikuttaa, Hän vaikuttaa miekoista huolimatta ja missä Hän ei vaikuta, siellä ei maallisista aseista ole apua. Muslimit ja itäblokin maat näkevät ”länsimaiset arvot” turmeltuneina ja vahingollisina. He ovat siinä oikeassa. Miksi he siis ottaisivat ne vastaan?

Ja hän lausui ja sanoi minulle näin: ”Tämä on Herran sana Serubbaabelille, näin kuuluva: Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.”‬‬

Sakarja‬ ‭4:6

Voimme väitellä siitä, olivatko ristiretket ja miekkakäännytykset moraalisesti hyväksyttäviä tapoja levittää kristinuskoa, mutta en itse voi oikein välttyä siltä ajatukselta, että vahva militaristinen preesens, joka suojaa ja tukee niitä, jotka evankeliumia julistavat, on vähintäänkin potentiaalinen osatekijä siinä, että kristinusko saa tukevan jalansijan alueella X. Niin olisi voinut käydä Afganistanissa, jos länsimaat olisivat vielä sillä tavalla kristittyjä kuin joskus muinoin.

Ajatella — moskeijat olisi muutettu kirkoiksi ja lähetyssaarnaajat olisivat armeijan suojaamina kutsuneet muslimeja tulemaan sisälle pelastukseen, hylkäämään pakanalliset ja takapajuiset uskomuksensa ja omaksumaan uskon, joka luo todellisen perustan rakkaudelle, tasa-arvolle ja anteeksiannolle. Missä tahansa Yhdysvaltain armeija olisikin pitänyt yliotetta, sinne olisi virrannut tilaisuudesta vaarin ottaneita evankelistoja ja armeija olisi ottanut heidät iloiten vastaan. Heidät olisi nähty liittolaisina ja avaintekijöinä siinä, että kampanja onnistuu, on rauhanomaisempi ja jättää pysyvän vaikutuksen.

Mutta eikö tuo ole se ”väellä ja voimalla” -lähestymistapa? Ei minun mielestäni, koska tuossa utopistisessa skenaariossani käsitetään, että ilman Jumalan Henkeä ei ole mitään muutosta tehtävissä. Afgaaneille haluttiin arvatenkin opettaa pitkässä juoksussa, että pieni lapsi voi itse päättää sukupuolensa ja että kamelinpieru on kauhea kasvihuonekaasu. Koska Äiti-Gaian henki ei muuta ihmisten sydämiä vastaanottamaan näitä suuria totuuksia, on mentävä neuvottomasti pyssyjä heiluttaen ja tultava sitten pois, kun se ei onnistunut.

Kun ymmärtää, että miekka antoi joissakin tapauksissa evankeliumille työrauhan, on helpompi nähdä Jumalan toiminta historiassa. Tämä on Hänen tarinansa ja Hän kirjoittaa sen tasan siten kuin itse tahtoo. Minä tietysti toivon, että koittaisivat jälleen sellaiset ajat, että valtiovaltojen suopeuden ansiosta evankeliumi saisi vapaat kädet sellaisissa paikoissa, joissa se on ollut ahtaalla. Mutta toisaalta Jumala voi haluta osoittaa, ettei Hän tarvitse sellaista ja ettei Hän ole alisteinen olosuhteille. Hän määrittelee olosuhteet. Se on kuitenkin aika varma, ettei niin ole toistaiseksi käymässä. Se nimittäin vaatii vahvuutta ja me olemme nyt siinä kohtaa, missä heikot miehet luovat kovat ajat. Tai mistäpä minä tiedän — Jumala voi yllättää.

Tämän ristiretken kohtaloksi koitui se, että uskonto, jota se yritti saarnata, oli väärä. Kukaan ei todella kääntynyt sen voimattoman evankeliumin kuullessaan. Sen merkittävimmät käännynnäiset osoittautuivat luopioiksi, jotka karkasivat lällättäen rahojen kanssa. Sen opit eivät antaneet sen sotilaille tarvittavaa sitkeyttä ja selkäruotoa. Kun on kajautettu kolminkertainen halleluja-huuto sosiaalidemokratialle ja sateenkaarilipulle, on ihan oikein kyseenalaistaa kaikki ja miettiä, mitä järkeä missään enää on.

Vastuu lapsistani on minulla

Tänä syksynä 6-vuotiaani aloittaa esikoulun. Hän alkaa siis viettää aikaa Porin Kristillisellä koululla jokaisena arkipäivänä ja hänen elämässään alkaa uusi vaihe, jossa häneen vaikuttaa huomattavalla tavalla muita aikuisia kuin minä, hänen isänsä, ja vaimoni, hänen äitinsä. Nämä muut aikuiset ovat ammattikasvattajia ja heidän toimenkuvansa on varhaiskasvatus. Sitä ajattelisi, että lapsi lähetetään kouluun oppimaan asioita; empiirisiä tieteitä, kuten lukeminen ja laskeminen. Aikanaan mukaan astuvat kielet ja sitten myöhemmin sellaiset aineet, kuten historia, biologia ja maantieto. Sitä kuvittelisi, että koulussa päntättävä informaatio olisi juuri sitä – informaatiota. Sitä kuvittelisi, että se olisi neutraalia ja kuivakkaa dataa, jolla ei ole mielipiteitä tai tunteita. Mutta se on harhakuvitelma. Nimittäin, kuten totesin, nämä lapseni elämään vaikuttavat ihmiset ovat kasvattajia.

En usko, että suurin osa ihmisistä todella on tullut ajatelleeksi koulujärjestelmän bisneslogiikkaa. Lapset lähetetään 6-vuotiaina eskariin ja 7-vuotiaana kouluun, koska lapset lähetetään 6-vuotiaina eskariin ja 7-vuotiaana kouluun. Se nyt vaan on niin. Suomessa on oppivelvollisuus. Se tarkoittaa, että kouluun on pakko mennä – paitsi että ei tarkoita, mutta ei nyt takerruta siihen. Mutta kun asiaa ajattelee, logiikka on tämä: jos epäilee omaa kykyään opettaa omalle lapselleen ne asiat, joiden katsotaan täyttävän oppivelvollisuuden vaatimus, tai siihen ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta, opettaminen kannattaa ulkoistaa koululaitokselle. Silloin voi itse samaan aikaan, kun lapset ovat koulussa, tehdä muita asioita.

Asiaan liittyy tietenkin riskejä ja tradeoffeja, kielteisiä asioita, jotka pitää vain hyväksyä. Lapsella on riski joutua kiusatuksi. On riski, että lapsi ystävystyy sellaisten lasten kanssa, jotka opettavat hänelle pahuutta. On riski, että lapsi ei saa kavereita lainkaan ja jää yksin. Mutta riskeistä pahin on se, että ammattikasvattajat eivät jaa lapsen vanhempien käsitystä siitä, mihin suuntaan lasta pitäisi kasvattaa ja niin lapseen kylvetään ristiriitaisen maailmankuvan siemen.

Opetuksen ulkoistamisessa on hyväksyttävä se kielteinen seikka, että se luultavasti ei ole tehokasta. Tiedän itse, että olisin edennyt jo ensimmäisellä luokalla paljon nopeammin kuin useimmat muut. Osasin lukea ja kirjoittaa sujuvasti jo ennen kuin menin kouluun. Sain nuhteita, kun tein kaikki matematiikankirjani laskutehtävät ennen aikojaan. Se, että kaikki sanat piti tavuttaa, turhautti minua, kun ymmärsin jo tavutuslogiikan intuitiivisesti. Joidenkin luokkatovereideni takeltelevan vaivalloinen ääneenluku ajoi minut tuskastuneen raivon partaalle. Kaltaistani superälykästä ihmelasta tasapäistetty koulujärjestelmä ei kannustanut, vaan ainoastaan rajoitti. Luulin, että kun työt on tehty, voi tehdä muita juttuja. Mutta ei, työt piti tehdä määrättyyn tahtiin. Voi naiivia minua.

Se, että puhutaan kasvattamisesta, eikä enää vain puhtaasti opettamisesta, on tuskin sattumaa. Se liittyy länsimaiseen perhevihamieliseen politiikkaan. Yhteiskunnan peruspilari ei näet enää ole perhe, vaan tuo käsite pyritään määrittelemään uudelleen. Tämä kehitys on ollut verkkaista ja alkanut kauan sitten. Milloin se täsmälleen on alkanut, on vaikea sanoa. On ollut aikoja, jolloin elämä on ollut haastavampaa ja työ on ollut raskaampaa. Perheet ovat olleet suuria. Noina aikoina, kun töitä on pitänyt paiskia kukonlaulusta auringonlaskuun, on ollut helpottavaa lähettää lapset ulkoistetun opetusvastuun laitokseen, kouluun. Opetusvastuun ulkoistaminen ei siksi ole yksiselitteisesti huono asia, vaan siitä voi olla paljon apua. On kuitenkin muistettava, että lopullinen vastuu lapsen opetuksesta ei siirry minnekään siltä, jolle se on annettu. Ja se, jolle se on annettu, on perheen pää: mies.

Viime aikojen kehityskulku on ollut kylmäävää. Valtiovalta on kiristämässä otetta lapsista ennennäkemättömällä tavalla. Sillä ei ole merkitystä, että lapsella on vanhemmat, vaan lapset ovat viime kädessä valtion omaisuutta. He ovat näet tulevia veronmaksajia, koneiston teuraslampaita. Lasten vanhemmilta ei kysytä, eikä heidän auktoriteettiaan kunnioiteta. Se ei yllätä, koska jumalattomassa maailmassa ei tietenkään uskota, että Jumala vaatii tilille jokaisen vanhemman siitä, millaiselle opetukselle tai millaisille lääketieteellisille toimenpiteille hän lapsensa altisti. Asian on syytäkin ahdistaa, koska vaikka valtio onkin vapauttanut vanhemmat vastuusta, mitä tulee yli 12-vuotiaiden koronapiikkeihin, Jumala ei ole vapauttanut siitä vastuusta. Se, jota pelkäät enemmän, on todellinen jumalasi.

Kun Jumala aikanaan kysyy sinulta, perheen pää, kuinkas kasvatit lapsesi, tai mitä lapsellesi siellä tehtiin, et voi ulkoistaa vastuutasi. Et voi osoitella sormellasi koululaitosta ja sanoa, että noiden vika. Sinä laitoit lapsesi kouluun. Ehkä luulit, että ulkoistit pelkän teknisen opettamisen, mutta se ei ole totta. Valtio päätti osallistua lastesi kasvattamiseen, vaikka se on sinun tehtäväsi. Vieraiden ihmisten kakarat kohdistivat henkistä tai fyysistä väkivaltaa sinun rakkaaseesi. Valtion kätyrit kävelivät sinun ylitsesi ja manipuloivat lapsesi tekemään loppuelämäänsä koskevia päätöksiä ilman sinua. Ja sinä annoit.

Omien lasteni kohdalla on vielä se pelastava tekijä, että he ovat tosiaan menossa kristilliseen kouluun. Se ei silti ole mikään syy tuudittautua valheelliseen hälläväliä-asenteeseen, koska tuonkin koulun toimintatavat ja opetussuunnitelma ovat alisteisia sille, mitä valtio määrää. Tulen pitämään tilannetta silmällä ja osallistumaan aktiivisesti lasteni opettamiseen siitä huolimatta, että he käyvät kristillistä koulua, koska viime kädessä vastuu heistä on minun. Kristillisyys ei paljoa auta, jos ei osata, kyetä tai haluta soveltaa kristinuskon oppia ja teologiaa siinä mitä tehdään. Ja vapaakristillisyyden huolestuttavien trendien mukaisesti nyt vaan valitettavasti on niin, että heikkotasoisen teologian takia ei osata, yliholhoavan valtiovallan lonkeroiden takia ei kyetä ja koska risti painaa, ei haluta.

Jumalaton maailma

Tämä maailma on melkoisen jumalaton. Yllättääkö se? Ei, kyllä minä sen tiesin, sanot sinä. Mutta minä väitän vastaan. Ei, et tiedä. Et ole tullut ajatelleeksi, miten moninaisilla eri tavoilla jumalattomuus oireilee. Kuinka moneen näistä olet itse langennut? Katsotaanpa!

Jumalattomassa maailmassa ei ole ketään, joka ohjaa ja orkestroi maailmankaikkeuden tapahtumia. Universumi on loputon, sattumanvaraisista tapahtumista koostuva yhtälö, jota ei hallitse kukaan. Ihminen on sattumanvarainen eliö muiden joukossa, joka on sattuman kaupalla pelmahtanut muiden eliöiden kanssa samalle areenalle, joka ei ole suunnitelman mukainen ja koordinoitu ekosysteemi, vaan keskinäisen elintilakilpailun sotatanner. Eräs näistä samasta elintilasta kilpailevista on koronavirus — yksi monista kaltaisistaan, mutta silti useimpien mielestä se ainut ja kauhea.

Minäkään en tiennyt, ennen kuin Pekka Reinikainen sen sanoi, että viruksilla on tärkeä tehtävä bakteerien kannansäätelijöinä. Virukset eivät siis ole mitään karkulaisagentteja, joita ilman maailma olisi parempi paikka, vaan Jumala on luonut ne ja niillä on tarkoitus.

Ano Turtiainen aiheutti tarkoittamattaan kohun eduskunnassa pitämässään puheenvuorossa, sanoessaan että useimmat koronavirukseen kuolleet olisivat kuolleet pian muutenkin. Tilastollisesti he olivat jo laina-ajalla. Se oli sydämetöntä, julmaa, ihmisarvoa halventavaa ja hohhoijaa ties mitä muuta. Mutta jos ne ihmiset, jotka Turtiaisen lausuntoa kauhistelivat, eläisivät johdonmukaisesti sen maailmankatsomuksen mukaan, jota väittävät edustavansa, heitä ei olisi pitänyt haitata, koska virukset säätelevät myös ihmispopulaation määrää. Luonnonvalinta karsii heikot ja vanhat pois nuorien ja vahvojen tieltä. Surukin on pelkkää aivotoimintaa. Salpaamalla aivoista tietyt alueet, keskukset, hormonit tai niiden reseptorit, voidaan kontrolloida ihmisen tunteita. Miksi siis surra kuolevia tai tyrmistyä siitä, että joku ajattelee rationaalisesti isoa kuvaa? Olemme jo niin kehittyneitä, että jos se vain on mahdollista, moiset primitiiviset funktiot on hyväkin vain tukahduttaa.

Eräs jumalattoman maailmankuvan opinkappaleista on maapallon liikakansoitus. En tietenkään ymmärrä miksi se on ongelma, koska jumalattomassa universumissa ei tunnu missään se, että ihmiskunta syö ja turmelee elinympäristönsä ja jättää sen jälkeensä perinnöksi rotille ja bakteereille. Suuressa kuvassa se ei haittaa. Se ei ole oikein eikä väärin. Se ei ole mitään, koska jumalattomassa maailmassa mikään ei ole mitään. Ihmiskunnan historia on pelkkä silmänräpäys vuosimiljardien historiassa. Uutta ja parempaa elämää voi kehittyä milloin vain minne vain.

Mutta koska kuitenkin halutaan pitää kiinni sellaisista keinotekoisista käsitteistä kuin ”hyvä” ja ”paha” (tai ehkä tiede ei vielä ymmärrä niitä), ihmettelen, miksei sitä nähdä hyvänä asiana, että koronavirus uutisoinnin perusteella niittää väkeä kuin heinää. Intiassa, joka on Kiinan jälkeen maailman väkirikkain maa, on kuulemma ”koronahelvetti” valloillaan. Halleluja! Korona harventaa liikapopulaatiota, ja vieläpä sieltä, missä sitä eniten tarvitaan! Miksemme iloitse ja riemuitse?

Jumalattomassa maailmassa ei uskota, että:

• Jumala on luonut ihmisen
• Jumala on luonut ihmisen kuvakseen
• Jumala on luonut ihmisen luomakunnan kruunuksi, arvokkaammaksi kuin muut eliölajit
• Jumala on velvoittanut ihmisen kansoittamaan maan ja vallitsemaan sitä

Puheet liikakansoituksesta ovat siis silkkaa tyylipuhdasta jumalattomuutta. Valitettavasti useimmat kristityt ovat käytännön deistejä, joiden maailma muuttuu kokoajan pahemmaksi ja pahemmaksi, kunnes lopulta Jumala puuttuu peliin ja aloittaa alusta; tulee tempaus, harmageddon, kataklysminen maailmanloppu jne. He eivät ymmärrä, että Jumala kontrolloi maailmanhistoriaa ja koska heidän eskatologiansa on tykkänään väärä, he eivät ymmärrä, että Jumala ei tuhoa tätä maata, vaan ennallistaa sen ja Hänen kansansa (eli kaikki me, jotka turvaamme häneen) saa sen perinnökseen.

Koska jumalattomat eivät usko, että Jumala on luonut maailman, vaan se on syntynyt sattumalta, he eivät myöskään usko, että ekosysteemi on tasapainoinen ja suunnitelmallinen, vaan sen on oltava hyvin herkkä ja kaoottinen. Ekosysteemissä ei vallitse harmonia vaan konflikti. Jos ihmiset käyttäisivät Jumalan heille antamia älyllisiä ja materiaalisia resursseja ja alkaisivat jumalisesti ratkoa ongelmia, maapallo kykenisi ruokkimaan moninkertaisen määrän ihmisiä nykyiseen verrattuna.

Jumalattomuus ja universumin volatiliteetti käyvät käsi kädessä. Periaatteessa mikä tahansa pöpö voi äityä niin pahaksi, että se tuhoaa ihmiskunnan. Jokin taivaankappale voi osua samalle radalle maan kanssa ja tuhota sen. Koska maailmaa ei ole luotu, eikä sillä ole tarkoitusta, kukaan ei varjele sitä universumin sattumanvaraisuudelta, eikä määrittele tuhoa ja kuolemaa aiheuttavien mekanismien rajoja. Ilmastonmuutos on tästä loistava esimerkki. Jumalattomien huolen siitä ymmärtää, koska periaatteessa koko maailma voi muuttua aavikoksi ja ihmiskunta kuolla. Krisityt uskovat Jumalaan, joka ”säät ja ilmat säätää” — paperilla siis — mutta käytännössä he ovat deistejä; siis ne, jotka ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta.

Jumalaton universumi tosin ei välitä, vaikka maapallo tuhoutuisikin. Tähtiä ja planeettojahan maailmankaikkeudessa riittää, joten mitä yhdestä telluksesta? Teoriassa elämää voi olla muuallakin kuin Maassa, joten miksi se elämä, jota täällä Maassa esiintyy, olisi arvokkaampaa, kuin jokin väitetty bakteerilöydös Marsissa — puhumattakaan kaikesta siitä potentiaalista, joka esiintyy kaikissa niissä planeetoissa, joita ei voida edes tutkia? Jumalattomassa maailmankaikkeudessa ei ole mitään syytä pitää ihmiselämää arvokkaana, elämää ylipäätään, eikä oikeastaan yhtään mitään.

Kysy siis itseltäsi, Kristitty: mistä kaikista asioista sinä murehdit jumalattomien tavoin, vaikka Raamattu kieltää sen? Miksi menet mukaan jumalattomien pelko-orgioihin, ikään kuin Jumalaa ei olisi ja Kristus ei olisi kuningas? Johtuisikohan se siitä, että uskosi ei ole lujaa luottamusta kaikkivaltiaaseen Taivaalliseen Isään, vaan taikauskoista moraalisuorittamista, jolla yrität laastaroida omaa huonoa omaatuntoasi?

Kas, juuri sitähän jumalattomatkin tekevät. He ovat uskovaisempia, kuin uskottelevat olevansa. Heidän jumalansa on äiti Gaia, jonka ylipappi on Michael Mann ja jonka profeetoiksi on valjastettu vaikka ja ketä. Ilmastokultin raamattuna toimivat Michael Mannin lätkämailagraafi ja IPCC:n jonnijoutavat raportit. Koronakultille ja BLM:lle voi keksiä helposti samanlaisia uskonnoista tuttuja mekanismeja, koska käytännössä ne ovat uskontoja. George Floyd on BLM:n Jeesus ja say their name on osa liturgiaa. Suurin synti on tietysti olla valkoinen mies, eikä sitä tietenkään voi sovittaa.

Kristityn ei tule rakastaa maailmaa, eikä kristitty voi palvella kahta herraa. Yksinkertaisempina aikoina ajateltiin, että kristityllä ei saa siis olla telkkaria, eikä kristitty saa tanssia tai kuunnella hevimusiikkia. Tällaisia naurettavia ”älä tartu, älä koske, älä maista” -sääntöjä noudattavat kristityt ehkä luulevat olevansa hyvinkin erottautuneita, mutta se ei ole todellinen testi, että malttaako jättää ”tempparit” katsomatta. Todellinen koetus on salakavalampi ja huomattavasti harvempi tulee läpäisemään sen. Sinulla ei ole syytä onnitella itseäsi, vaikka olisitkin siveyden sipuli ja moraalisuuden majakka, jos jumalattomien tavoin juokset karkuun, vaikka kukaan ei aja takaa.

Lex Rex — laki on kuningas

Niin kauan kuin ihmiskunta on muodostanut yhteisöjä, joissa täytyy ylläpitää kuria ja järjestystä, sen toteuttamiseen on luontevimpana mekanismina nähty hierarkinen pyramidimalli, jossa korkeimmalla istuu kuningas tai muu vastaava päähallitsija. Se tuntuu intuitiiviselta ja luonnolliselta, eikä ihmekään, sillä kristittyinä uskomme, että meillä on kuningas, Kristus. Monarkia on Jumalan valtakunnan hallintomuoto.

Demokratian ja länsimaisen oikeusvaltion myötä yritämme pyristellä irti tästä intuitiivisesta pokkurointimallista, epäonnistuen melko surkeasti. Se näkyy selvästi siinä, miten helluntaiherätyksessä on suhtauduttu muutaman viikon takaiseen Espoon Kotikirkon tapaukseen, jossa pastorit Tommi Matikka ja Tuomas Toppila otettiin kiinni epäiltynä niskoittelusta poliisia vastaan. Ristin Voitossa on nimittäin julkaistu artikkelin muodossa eräänlainen kannanotto. Se yrittää kaiketi esiintyä pohdiskelevana tekstinä, mutta vaikkei minulla henkien erottamisen armolahjaa olekaan, arvostelun henki paistaa läpi. Aijai.

Kirjoitus on maksumuurin takana, mutta oletan, että Ristin Voiton Facebook-sivuille jaettu katkelma tiivistää sen oleellisen sisällön. Jutussa sanotaan, että:

Kun apostolit sanoivat ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä”, he osoittivat sanansa Jerusalemin juutalaiselle neuvostolle ja ylipapille, eivät esimerkiksi Rooman lakia valvovalle maaherralle. – – Myöskään apostoli Paavali ei vedonnut Feeliksiin eikä muihin Rooman päättäjiin samoin argumentein kuin mitä hän käytti keskustellessaan Jerusalemin neuvoston kanssa. Siksi tuntuu jotensakin oudolta, jos me vetoamme tämän ajan lainvalvojiin sanomalla: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin poliisia”, pohtii Kuopion helluntaiseurakunnan pastori Heimo Enbuska.

Tämä rinnastus on pöhkö. Apt. 5:29 Apostolit Pietari ja Johannes ovat vastaamassa oman paikallisesivaltansa edessä siihen syytökseen, että he ovat ”täyttäneet Jerusalemin opetuksellaan”, vaikka heitä oli ”kieltämällä kielletty”. Kiellon motiivi tai perustelu on periaatteessa irrelevantti, mutta tekstin asiayhteys antaa siitä mielenkiintoisia vihjeitä. Tämä tapaus nimittäin tapahtui sen jälkeen, kun enkeli oli vapauttanut Apostolit vankilasta jakeessa 19. Jotta ei jäisi pienintäkään epäselvyyttä siitä, mitä Herra heiltä odottaa, enkeli käskee heitä:

Menkää ja astukaa esiin ja puhukaa pyhäkössä kansalle kaikki tämän elämän sanat.

Apt. 5:20‬

Kun he tekivät työtä käskettyä, heidät tuotiin neuvoston eteen uudelleen, mutta ei väkisin, koska ”he pelkäsivät, että kansa heidät kivittäisi.” Ylimmäisen papin nuhdepuhe, johon Pietari vastaa, antaa samanlaisen vihjeen, sillä ylipappi sanoo:

Me olemme kieltämällä kieltäneet teitä opettamasta tähän nimeen; ja katso, te olette täyttäneet Jerusalemin opetuksellanne ja tahdotte saattaa meidän päällemme tuon miehen veren.

Apt. 5:28

Vielä nostaisin esille samaisen neuvoston jäsenen, Gamalielin, kannanoton, jossa hän rinnastaa Apostolien toiminnan aikaisempiin ilmeisen poliittisiin ja vallankumouksellisiin liikkeisiin, jotka Rooma tukahdutti. Uskon, että uskonnollista ja opillista motiivia kieltää Apostoleja saarnaamasta on ylikorostettu ja vastaavasti poliittista ja itsesuojeluun perustuvaa motiivia on alikorostettu. Neuvosto on selvästi allerginen sanomalle Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta, koska se implikoi heidät. He pelkäsivät oman nahkansa ja asemansa puolesta. He olivat tukalassa välikädessä, jossa toisaalta oli pelättävissä, että uuden Jeesus-lahkon kuumakallet kivittäisivät heidät saatuaan päähänsä, että näiden mestarin kuolema oli heidän syytään (näin siis heidän mielessään) ja toisaalta taas oli pelättävissä, että sisäpoliittinen ilmapiiri äityisi niin epävakaaksi, että Rooma tulisi ottamaan ohjat, mikä tietäisi heille ikävyyksiä. Heillä tuskin oli syytä odottaa tulevansa tuomituksi jonkin lain mukaan, vaan niin käydessä he joutuisivat ristille ihan vain siksi, että he sattuivat olemaan paikallisesivallan edustajia, oli heidän vastuullaan, että järjestys säilyy ja he olivat epäonnistuneet siinä. Tämä tulee olemaan relevanttia myöhemmin.

Mitä tulee siihen, millä tavalla Paavali vuorovaikuttaa juutalaisten neuvoston kanssa versus millä tavalla hän keskustelee Feeliksin kanssa, olen ymmälläni. Häh? Embuskan puheissa ei ole järkeä. Minun nähdäkseni Paavali on melko johdonmukainen ja käyttää taitavasti hyväkseen lakia. Esimerkiksi aivan Apt. 23 alussa Paavali huomauttaa, että lain mukaan häntä ei ole oikeutta lyödä:

Mutta ylimmäinen pappi Ananias käski lähellä seisovia lyömään häntä vasten suuta. Silloin Paavali sanoi hänelle: ”Jumala on lyövä sinua, sinä valkeaksi kalkittu seinä; istutko sinä tuomitsemassa minua lain mukaan ja käsket vastoin lakia lyödä minua?”

‭‭Apt.‬ ‭23:2-3‬‬‬

Paavali nostaa esiin sen tosiasian — mikä ei ole sen vähempää tosiasia, vaikka hän pahoittelikin sitä, että tietämättömyyttään herjasi ylipappia‭‭ — että esivallankin tulee toimia lain mukaan, eikä sillä ole oikeutta rikkoa lakia. Paavali oli muuten ovela; hän manipuloi oivallisesti fariseukset ja saddukeukset riitelemään keskenään ylösnousemuksesta. Seuraavana yönä Jeesus itse ilmoitti Paavalille, että tämän pitää todistaa hänestä Roomassa. Järjestetään salaliitto, että Paavali saataisiin hengiltä, mutta se paljastuu ja Paavali salakuljetetaan vartioituna maaherra Feeliksin luo tutkintavankeuteen. Mutta koska Paavali tietää, mitä Jeesus häneltä odottaa, hän osaa vedellä oikeista naruista ja siksi hän vetoaa korkeimpaan mahdolliseen oikeusasteeseen, keisariin.

Missä siis on se tilanne, jossa Paavalilla on syytä sanoa Feeliksille tahi Nerolle, että ”autuaampi on totella Jumalaa kuin ihmistä”? Kumpikaan ei ollut kieltänyt Paavalia julistamasta evankeliumia. Feeliks olisi päästänyt Paavalin vapaaksi, jos tämä ei olisi vedonnut keisariin. Jos Feeliks olisi kieltänyt Paavalia julistamasta evankeliumia, tämä olisi uskoakseni vastannut samoin kuin Pietari ja Johannes vastasivat neuvostolle.

On ikäänkuin Embuska yrittäisi väittää, että neuvoston määräyksiä oli soveliasta vastustaa, koska neuvosto ei ollut todellinen esivalta, vaan Rooma, eikä Mooseksen laki todellinen laki, vaan Rooman laki. Hän unohtaa, että silloinen Juudea oli autonominen alue, joka sovelsi omaa lakiaan, pois lukien kuolemantuomion kaltaiset yksityiskohdat, joita Rooma ei sallinut juutalaisten panna täytäntöön. Kun Paavali vastustaa sitä, että Ananias käskee lyödä häntä, hän ei vetoa Rooman lakiin, eikä hän ole siellä Rooman lain mukaan tuomittavana, vaan Mooseksen. Paikallinen laki, paikallinen esivalta. Paavalin vastauksesta Ananiaalle voi hyvin päätellä, että Paavalin paradigmassa esivalta ei ole autokraattinen, vaan se on lain alla ja sen kuuluu toimia lain mukaan. Lainvastaista toimintaa esivallalta ei tule missään nimessä hyväksyä.

Tämä Paavalin paradigma tunnetaan latinaisella käsitteellä lex rex, joka suomeksi on: laki on kuningas. Tuo käsite on myös kirjan nimi ja tuon kirjan on kirjoittanut skotlantilainen presbyteeripastori Samuel Rutherford vuonna 1644. Rutherfordin mielipide oli, että monarkian, oligarkian tai muunlaisen eliittihallinnon sijaan kansalle on paras, että laki hallitsee. Se on englanniksi rule of law. Ja kuinka ollakaan, kun kuuntelee englantia puhuvia, joilla on kokemusta sellaisessa maassa asumisesta, missä on korruptiota ja tyranniaa, mikä on kritiikki? Että rule of law puuttuu. Ei ole lex rex. Laki ei ole kuningas. Toki joka maassa joku laki on, mutta korruptoituneessa yhteiskunnassa vain hullu luulee, että lakiin vetoamalla saa oikeutta.

Keskeistä on ymmärtää, ettei lainsäätäjä ole mitään, ei sen toimeenpanija, eikä edes sen valvoja, vaan laki itsessään on keskeinen ja määräysvaltainen. Mikä siis on esivalta? Kuten jo totesin ihan alussa, ihminen on vuosituhansien ajan kumarrellut kaiken maailman kuninkaita, jotka oikuissaan keksivät alamaistensa päiden menoksi milloin mitäkin. Ja nyt ei osata olla, kun esivalta ei enää olekaan konkreettinen henkilö, jota kumartaa tai totella, vaan abstrakti kansakunnan yhteinen sopimus, Suomen Perustuslaki.

Ei! Sanna Marin ei ole esivalta! Poliisisetä ei ole esivalta! Laki on esivalta! Hallitus ei saa säätää lakeja, jotka ovat ristiriidassa perustuslain kanssa. Poliisi ei saa mielivaltaisesti komennella ja ottaa kiinni kansalaisia. Esivallan totteleminen ei ole sitä, että kun poliisi käskee, totellaan. Esivallan totteleminen on sitä, että noudatetaan lakia. Itse asiassa laittomien tai mielivaltaisten komentojen totteleminen on todellisuudessa tottelemattomuutta.

Miksi tämä on niin vaikea asia? Koska ihmiset ovat jumalattomia. Heitä ei kauhista ajatus lain rikkomisesta, koska heille esivaltaa edustavat ne ihmiset, joille heillä on riski joutua laittomuudesta kiinni. He eivät ajattele, että on Jumala taivaassa, joka näkee ja tuomitsee heidät. Miksi tämä on kristityille niin vaikea asia? Koska he ovat vieraantuneet historiallisesta kristinuskosta ja sen vaikutuksesta nyky-yhteiskunnan syntyyn, eikä heidän kirkkohistoriansa ulotu Asuza-katua pidemmälle.

Eräs reformaation perusperiaatteista on William Tyndalen kyntöpoika:

Minä uhmaan paavia ja kaikkia hänen lakejaan. Jos Jumala säästää henkeni, niin ennen kuin montakaan vuotta on kulunut, panen kyntöpojan tuntemaan Raamattunsa paremmin kuin te.

Paitsi tietysti sitä, että moni soo-soo-sormi nyt osoittaa Tyndalea siitä, että hän uhmasi aikansa esivaltaa, tästä on poimittava se periaate, että kuka tahansa maallikko voi tietää mistä tahansa asiasta ketä tahansa asiantuntijaa enemmän. Esivallan auktoriteettia toimeenpanevat elimet ovat täynnä toivottoman epäpäteviä ihmisiä, jotka eivät osaa työtään ja joiden ylpeys tulee loukatuksi, kun joku maallikko on perehtynyt asioihin heitä paremmin.

Esimerkiksi Espoon Kotikirkon jumalanpalveluksen keskeyttänyt poliisi rikkoi lakia, siteerasi sitä päin mäntyä, ei kuunnellut, kun häntä paremmin lakia ymmärtävä selitti sen hänelle, ei käyttänyt maalaisjärkeä vaatiessaan ”turvavälejä” myös perhekuntien jäsenten välille — siis ihan totta, aikooko hän tulla tarkistamaan, että ne välit pitävät kotioloissakin? Käsittämätöntä ammattitaidottomuutta ja suoranaista älyn puutetta!

Kansanedustajaksikin voi pyrkiä kuka vain. Tyypillisesti ne, joilla on jotakin taitoa tai älyä, pyrkivät tekemään sillä jotakin hyödyllistä. He ovat yrittäjiä tai yrittäjähenkisiä, tai muuten vain ahkeria ja arvostavat tekemisen meininkiä. Ne, joilla ei ole sillä saralla mitään annettavaa, haluavat leikkiä johtajaa. Peruskoulussa he pyrkivät oppilaskuntaan, aikuisina eduskuntaan, ”päättämään asioista” ja määräilemään muita. ”Kun ei mistään mitään ymmärrä, on parasta olla opettaja”, sanoo kuulemani letkautus ja eiköhän se päde myös moneen kansanedustajaan ja toimitusjohtajaan. Valitettavasti se pätee myös moneen pastoriin. Menneet ovat ne ajat, kun vielä ajattelin, että heidän pakko olla jollakin tavoin ansioituneita ihmisiä. Nykyään kutsun heitä piereskelijöiksi, samanlaisiksi kuin sinä ja minä.

Teenkö siis väärin, kun pidän valtaosaa kansanedustajista totaalisina tyhjäpäinä? Jos halutaan esittää, että kyllä koska en kunnioita heitä itseni kanssa tasavertaisina ihmisinä, siinä voi olla jotakin itua. Mutta jos halutaan väittää, että kyllä, koska en kunnioita esivaltaa, en ota sellaista vakavasti, koska eduskunta ei ole esivalta, vaan laki.

Entä teenkö väärin, jos en tottele poliisia, jos poliisi käskee jotakin mielivaltaista ja laitonta? Ehkä niin voidaan sanoa silloin, jos siitä koituu minulle sellaisia seuraamuksia, että teen sillä tarpeetonta vahinkoa niille ihmisille, joista olen vastuussa, mutta se on hyvin tilannekohtaista. James Coates ei totellut ”esivaltaa” ja joutui siitä vankilaan, mutta hänen vaimonsa ymmärsi, että kyseessä on periaatteellisesti erittäin tärkeä asia ja tuki miestään. Joissakin tilanteissa poliisin idioottimaisuuksien totteleminen voi olla pienempi harmi, mutta perästä pitää silloin kuulua. Asianosaiset pitää ehdottomasti saattaa vastuuseen. Kyse ei ole kostonhalusta, vaan lain auktoriteetista. Jos lain rikkomisesta ei seuraa mitään, kukaan ei enää pelkää rikkoa sitä.

Lex rex -periaatteessa on yksi ongelma: se vaatii Jumalaa pelkäävän populaation. John Adams totesi niin Yhdysvaltain perustuslaista, mutta minun mielestäni se pätee kaikkiin lakeihin. Jos ihminen todella kyseenalaistaa ja hylkää sen ajatuksen, että on olemassa Jumala, joka näkee ja tuomitsee, silloin laki ja sen sisältö on yhtä relevantti kuin riski kiinnijäämisestä, kun sitä rikkoo. Ja kiinnihän ei jää, jos tuntee tai lahjoo oikeat ihmiset. Jos kosmisia seuraamuksia ei ole, ei ole syytä edes ajatella sellaisia asioita kuin moraali tai etiikka.

Ristin Voiton artikkelin tiivistelmässä on myös lainaukset Esko Matikaiselta ja Helena Korhoselta, joihin haluan vielä ottaa kantaa. Matikainen sanoo:

Mitään sellaista, mikä antaisi moraalisen oikeutuksen viranomaisten vastustamiselle, en näe nykyisessä Suomessa. Viranomainen voi toki tehdä joskus huonoja tilanneratkaisuja, mutta niissä meidän ratkaisumme ei voi olla määräysten vastustaminen, sanoo Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen.

Missä menee Matikaisen raja? Mitä ”sellaista” Suomessa pitäisi nähdä? Mitäs sille Päivi Räsäsen noitavainolle kävi? Joka on vähässä uskollinen, voidaan panna paljon vartijaksi. Minä näen pieniä asioita siellä täällä. Jos niistä ei ärähdä, ne muuttuvat suuriksi asioiksi. Joka siis vähässä on uskoton, avaa tien niille, jotka ovat uskottomia aina vain enemmässä ja enemmässä.

Helluntailaiset ovat hyviä ottamaan kantaa ottamatta kantaa ja arvostelemaan arvostelematta. He tekevät sen jättämällä nimet mainitsematta ja välttämällä kritiikin kohdistamista kehenkään tai mihinkään tiettyyn. Se ei ole raamatullista eikä jumalista. Vaikka muuta väitettäisiin, uskon että tässä on kyse nimenomaan Espoon Kotikirkon tapauksesta, enkä usko, että Matikainen todella on tutustunut tapauksen taustoihin. Se on hänelle häpeäksi, koska poliisi toimi tapauksessa väärin ja rikkoi lakia ja lisäksi Espoon Kotikirkko oli tullut enemmän vastaan kuin tarvetta oli, noudatti kaikkia Alueviraston älyttömiä määräyksiä ja oli hoitanut kaikki lupa-asiat moitteettomasti. Senkertainen kokoontuminen oli laatuaan jo viides. Poliisi tuli paikalle, näin uskon, ainoastaan siksi, koska samana päivänä poliisi tyrannisoi Helsingissä mielenosoittajia, jotka harjoittivat perustuslaillista oikeuttaan ilmaista mielipiteensä.

Helena Korhonen puolestaan sanoo:

Itse näen, että tällä hetkellä lainsäätäjän ei ole varta vasten tarkoitus kaventaa uskonnonvapautta, vaan nujertaa epidemia, linjaa Helluntaikirkon puheenjohtaja Helena Korhonen.

Naiivia. Lainsäätäjän tarkoitus on merkityksetön. Tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, sanoo tunnettu kasku. Kun lainsäätäjän antaa sama se millä varjolla tai verukkeella ottaa pois vapauksia, miksi se jäisi siihen? Sitä paitsi jos lopputulos on sama, mitä väliä sillä on miksi niin tehdään? Tyrannia on hitaasti etenevä syöpä ja tyrannian vastustaminen on jumalista, koska sitä vastustetaan evankeliumin periaatteista käsin. Haluamme yhteiskunnan, jossa on vapaus uskoa ja julistaa evankeliumia.

Vihapuhelainsäädännössäkään lainsäätäjällä ei tarkoituksena ole kaventaa uskonnonvapautta, tai ehkä joku sinisilmäinen jopa uskoo, kun lainsäätäjä väittää niin. Mutta sananvapauden rajoittaminen rajoittaa instrumentaalisesti myös uskonnonvapautta, koska uskonnollamme on tapana töräyttää ilmoille sellaisia väittämiä totuudesta ja moraalista, jotka kiukuttavat juuri niitä, jotka hakevat vihapuhelainsäädännöstä turvaa. Samalla tavoin kokoontumisvapauden rajoitus rajoittaa käytännössä myös uskonnonvapautta, koska kokoontuminen kuuluu olennaisesti uskontoomme. Perkele on ovela ja toimii juuri tällaisilla tavoilla, joihin se saa tyhmät kristityt narrattua mukaan. Lisäksi maailma vastustaa Jumalaa luonnostaan, eikä sen tarvitse rajoittaa kristinuskoa mitään ylenpalttista vihaa Kristusta kohtaan ääneen vaahdoten, vaan se on asetelma, jonka kristittyinä oletamme, vaikka se olisikin hiljainen ja salakavala.

No, mutta jos nyt laki on kingi, mitä vastaanme siihen haasteeseen, että miksi ei sitten tulisi noudattaa poikkeuslakeja, jotka koronapandemian takia on säädetty? Kristitty tietenkin arvioi ensin, onko kyseessä jumalinen laki, vertaamalla sitä Jumalan lakiin ja soveltamalla sitä. Lisäksi arvioidaan, onko laki todella tarpeellinen, vai pähkähullu, tarpeeton, epärealistinen, epäjohdonmukainen, moraaliton ja enemmän pahaa ja turhaa kärsimystä kuin hyvää aiheuttava, kuten poikkeustilalaki on. Suomessa on lukuisia ihmisiä, jotka eivät ole kristittyjä, mutta ovat tehneet jälkimmäisen havainnon. Pelkurit kristityt valitettavasti eivät tue heitä ja niin tässä voi käydä ennen pitkää kuin Martin Niemöllerin runossa:

Ensin ne tulivat hakemaan kommunistit, enkä puhunut mitään koska en ollut kommunisti.

Sitten ne tulivat hakemaan ammattiyhdistysihmiset, enkä puhunut mitään koska en ollut ammattiyhdistyksessä.

Sitten ne tulivat hakemaan juutalaiset, enkä puhunut mitään koska en ollut juutalainen.

Sitten ne tulivat hakemaan minut, eikä silloin enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani.

Jumalattomuutta on vastustettava ja kristityn on omistauduttava sille, että keisari ei määrää seurakunnassa edes pikkiriikkisissä asioissa.

Vainon anatomia

Kun olin lapsi, meille tilattiin ainakin kahta kausijulkaisua, joiden sisältö koski vainottua seurakuntaa. Toinen niistä oli hollanninkielinen Open Doors -järjestön uutiskirje ja toinen oli Stefanus Lähetyksen suomenkielinen uutiskirje, Marttyyrien ääni. Muistan lueskelleeni noita uutiskirjeitä ja kiinnittäneeni huomiota erääseen ilmiöön, joka elää ja voi hyvin myös Suomessa ja sen ilmiön nimi on sääntely.

Sääntely ei itsessään välttämättä ole vainoa, mutta se on mekanismi, joka voi helposti johtaa siihen. Sääntelyn avulla määritellään, mikä on hyväksytty mielipide. Sen ulkopuolella olevat ideologiat ovat lainsuojattomia ja vapaata riistaa terrorille tai kiusanteolle. Sääntelyyn liittyy myös rekisterinpito. Toiminnan laillisuus ei riipu siitä, onko se itsessään moraalista tai rauhanomaista, vaan siitä, tietääkö viranomainen siitä. Valtio tahtoo tietää, kuka kokoontuu ja missä. Kaiken varalta. Ja mistä valtio ei tiedä, se on laitonta.

Näistä vainottujen kristittyjen asiaa ajavista julkaisuista sai lukea tapauksista, joissa pastori vietiin, kirkkorakennus jyrättiin tms. koska seurakunta ei ollut ”rekisteröitynyt” ja ”virallinen”, tai jokin lupa-asia ei ollut kunnossa. Ja tietenkään lupa-asiat eivät voineet olla kunnossa, koska luvan hankkiminen oli tehty mahdottomaksi. Näihin tapauksiin liittyi tietenkin myös kristittyjen kokema väkivalta ja usein vainoa pohdiskeltaessa huomio kiinnittyy siihen. Jos joutuu piestyksi Kristuksen tähden, se on vainoa. Jos ei joudu, se ei ole.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen, koska sitä, että joku joutuu ihmishirviöiden brutaalin sadismin kohteeksi, edeltää seurakunnan kokoontumisen disruptio ja kieltäminen. Seurakunnan elämään ja kokoontumiseen puuttuminen on itse asia ja siihen liittyvä väkivalta on sen lieveilmiö, kylkiäinen. Lieveilmiö on ilmenemiskontekstinsa sivistystason mukainen.

Joissakin maissa ei ole tarvetta peitellä asioita. Suomessa taas voisi kuvitella, että pidätetty pastori ”kaatui”. Hups. Tai sitten hän ”käveli ovea päin” tai päätti putkassa sopivasti valvontakameroiden katveessa aloittaa painimatsin poliisin kanssa. Poliisi oli ”unohtanut” laittaa haalarikameransa päälle. Kamerasta järjestelmään ladattu videotiedosto ”hävisi”. Oho. Ei, ei meillä Suomessa sellaista tapahdu, ei.

Minusta tuntuu siltä, että juuri kukaan ei ole tätä havaintoa tehnyt ja se ihmetyttää minua syvästi. Missään maassa, missä kristittyjä vainotaan, eivät kristityt itse ole ainoita, joita vainotaan, väitän, vaan sääntely koskee ihan kaikkia ideologioita, organisaatioita ja ihmisiä. Ne, jotka ovat valmiita tanssimaan byrokratiakoneiston pillin tahdissa, koska se ei maksa heille liikaa, pääsevät koneiston suojelukseen. Siten järjestelmä sortaa kaikkia jokseenkin tasapuolisesti, paitsi tietenkin niitä, jotka korruption kautta ovat systeemin yläpuolella. Eivät kaikki tietenkään piestyiksi joudu, mutta kukaan ei ole vapaa eikä kellään ole kivaa.

Olen sitä mieltä, että kristittyjen pitäisi olla huomattavasti herkempiä ärähtämään valtiolle, kun tämä tulee sääntelemään sitä taikka tätä. Eräs esimerkki tästä on historiallinen vääntö siitä, millä tavalla seurakuntien tulisi järjestäytyä — yhdistyksiksi vai uskonnollisiksi yhdyskunniksi. Minunkin argumenttini asiassa on puoltanut uskonnollisiksi yhdyskunniksi rekisteröitymistä, koska se tarjoaa paremman lain suojan. Mutta puhtaan mekanistisesti ajateltuna sekin on sortoa. Jos ei rekisteröidy, tai valitsee väärän formaatin, antaa valtiovallalle aiheen sanoa: laiton! Jos rekisteröityy, saa olla valtiovallalta rauhassa. Se on mafiaan verrattavissa oleva kiristysskeema.

On tietysti helppoa ajatella asiaa kohtuullisuuden periaatteesta käsin. Ei se nyt niin kohtuuttomalta tunnu, että rekisteröityy lain edessä tunnustetuksi yhteisömuodoksi, eihän? Vaiva voi olla vähäinen, mutta ongelma on periaatteellinen. Jonkun on täytynyt määritellä, mikä täsmälleen on ”uskonnollinen yhdyskunta” ja millaiset tunnusmerkit sellainen täyttää. Yhdyskunnalla on oltava myös säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus tarkastaa. Se on erittäin kaukana siitä periaatteesta, että Kristuksen ruumis ei ole alisteinen tämän maailman määritelmille, vaan se on se Jumalan valtakunta, joka ei ole tästä maailmasta. Nämä ovat vieraan auktoriteetin ilmenemismuotoja, joiden alle seurakunta yritetään alistaa. Kristittyjen on vastustettava sitä ankarasti.

Kuten olen todennut, elämme yhteiskunnassa, jossa poliittisesti epäkorrektien näkemysten esittäminen maksaa suhteellisen vähän. Matt. 25 leiviskävertausta mukaillen globaalissa mittakaavassa suhteellisen vapaa yhteiskunta on kuin leiviskä, jonka Jumala on antanut meille. Mitä teemme sillä? Panemmeko sen poikimaan vai hautaammeko sen maahan?

Valitettavasti näyttää siltä, että leiviskä on haudattu, eikä seurakunta ole ollut uskollinen huoneenhaltija niillä epätavallisilla resursseilla, jotka Jumala on sen haltuun uskonut. On yhteiskuntia, joissa seurakunnan on pakko kokoontua salassa ja mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ei ole. Meillä se mahdollisuus on, mutta emme tee sillä mitään. Tarvittaisiin huomattavasti enemmän Artur Pavlovskin kaltaisia pastoreita. Hän on se Kanadan-puolalainen pastori, joka haukkui terveysviranomaiset ja poliisit natsipsykopaateiksi ja gestapoksi ja käski heidän häipyä — vieläpä kahteen otteeseen.

Täytyy toki muistaa, että nykyisellä tilanteella on myös historialliset vaikuttimensa. Uskonpuhdistuksen aikaan silloisten sakraaliyhteiskuntien kansankirkot lähtivät kehittymään eri suuntiin siinä, mitä tulee Kristuksen herrauteen omassa seurakunnassaan. Huomattavin peitsenvääntö asiasta on käyty Ison-Britannian saarella, jossa Englannissa monarkilta vuoroin riistettiin kirkon päämiehen asema, kuten oikein on, ja vuoroin monarkki rohmusi sen takaisin. Tätä nykyä monarkki on edelleen Englannin kirkon pää. Skotlannin kirkossa kehityskulku oli suoraviivaisempi, eikä se tunnusta muuta päätä kuin Jeesuksen Kristuksen. Monarkki osallistuu kirkon elämään rivijäsenenä ja häntä voidaan kurittaa ja hänet voidaan myös ekskommunikoida. Asiasta voi lukea lisää täältä.

Suomessa tilanne on monimutkaisempi, koska Suomen Evankelis-luterilainen kirkko on pitkälti luopio-organisaatio, jolla ei ole mitään todellista sanottavaa kenellekään, saati sitten valtiovallalle. Minulla ei ole sellaista käsitystä, että manner-Euroopan luterilaisuudessa olisi kovasti ollut sellaisia tilanteita, jossa lyödään nyrkkiä pöytään ja käsketään valtiovaltaa pitämään näppinsä IRTI seurakunnan asioista ja elämästä. Jos joku tietää asiasta enemmän, minua kyllä kiinnostaisi oppia lisää.

Vapaakristillisillä seurakunnilla puolestaan ei ole 500-vuotista kansankirkon asemaa ja ne kärsivät huonosta eskapistisesta eskatologiastaan, jossa maailma muuttuu pahasta alati pahemmaksi, eikä sitä siksi kannata yrittää parantaa. Meidät temmataan kumminkin pian. Miksi kiillottaa Titanicin kansituoleja?

Reformaatio oli voimallinen liike, koska se ei ollut ainoastaan uskonnollisen yhteisön yksityinen reformaatio omassa yksityisessä nurkassaan, vaan sillä oli valtavasti yhteiskunnallisia vaikutuksia. Sakraaliyhteiskunnan ansiosta se toki oli jokseenkin automaattista ja siksi nykykristittyjen olisi erityisesti pyrittävä siihen. Vaikka reformaatio jäikin joiltakin osin puolitiehen, voimme oppia eniten nimenomaan niistä asioista, jotka jäivät vähemmälle huomiolle. Tästä olisi hyvä jatkaa, jos kristityt tajuaisivat, että ”koska Raamattu sanoo” ei ole ainoastaan validi perustelu yhteiskunnallisiin asioihin, vaan paras perustelu.

Tässä yhteiskunnassa olisi paljon siivottavaa. Kuvottavan jumalaton poliisikulttuuri, jossa viedään ensin putkaan ja sitten selvitetään, tehtiinkö oikein (= shoot first, ask questions later), voisi olla yksi sarka. Jumalanpelon on palattava takaisin yhteiskuntaan; tajuatteko, että joudutte helvettiin tämmöisestä? Se on kristittyjen tehtävä. Yksikään virantoimittaja ei voi piiloutua sen taakse, että noudatti sääntöjä. Ja jos joku Kristusta tunnustava virantoimittaja tiedostaa, mitä se hänelle maksaa, että hän tekee Jumalan silmissä oikein, onneksi olkoon! Se on hänen ristinsä kantaa.

Kristus on seurakunnan pää. Ei keisari.

Jumalanpalvelus ei ole kristityn perusoikeus

Seurakuntalainen uutisoi tänään, että Suomen Lähetyshiippakunta on julkaissut tiedotteen, jossa vedotaan hallitukseen, ettei suunniteltuihin liikkumisrajoituksiin sisällytettäisi jumalanpalveluksiin osallistumista. Tämä on lyhyt kommenttini asiaan.

Vetoomuksen tarkoitus on hyvä, mutta sen perustelut eivät ole. Tiedotteen suurin ongelma on, että se vetoaa ”perusoikeuksiin”. Se vetoaa siis korkeimpaan keksimäänsä ihmisten määrittelemään sopimuksenvaraiseen auktoriteettiin ja laiminlyö siten velvollisuutensa korkeinta mahdollista auktoriteettia kohtaan, joka on Kristus ja Hänen Sanansa.

Elämme postmodernissa yhteiskunnassa ja kulttuurissa, jossa päättäviin elimiin on äänestetty ihmisiä, jotka ovat äänestäjiensä mukaisesti kroonisen kykenemättömiä minkäänlaiseen koherenttiin tai kriittiseen ajatteluun, vaan he ovat tyhjänpäiväisiä ja epäpäteviä, sekä ainoastaan oman vallanhimonsa motivoimia. He eivät ymmärrä, että sukupuolia on kaksi, että ilmastonmuutos on normaali asia ja että korona ei ole rutto. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että he eivät ymmärrä — he eivät edes halua ymmärtää. He haluavat mieluummin uskoa omia fantasioitaan. Heihin pätee Thomas Raynesford Lounsburyn sitaatti:

Ihmismielen ääretön kyky vastustaa hyödyllisen tiedon vastaanottamista ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua.

Hyödyllistä tietoa on monenlaista. Esimerkiksi se, että rajoitusten tiukkuus ei millään metriikalla mitattuna globaalissa mittakaavassa korreloi taudin esiintymistiheyden kanssa, on minusta erittäin hyödyllinen tieto. Tieto siitä, että kevään tullessa akuutit ylähengitystiesairaudet auringonvalon, lämmön ja luonnollisen D-vitamiinituotannon lisääntymisen myötä aina väistyvät takavasemmalle odottelemaan seuraavaa räkätautisesonkia, on niin ikään hyödyllinen.

Sen nyt ymmärtää, että mieleltään pimentyneet ihmiset, jotka eivät anna kunniaa Jumalalle ja uskovat olevansa olemassa sattumalta, eivät kykene rationaalisesti prosessoimaan ja kyseenalaistamaan faktojen kanssa konfliktissa olevaa narratiivia. Mutta miksi ihmeessä kristittyjen, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristuksen — Hänen, joka on tie, totuus, ja elämä — on leikittävä näillä samoilla nappuloilla tätä tyhmää leikkiä? Miksi kristityt omaksuvat tämän maailman standardit ja argumentit?

Nämä samat mieleltään pimentyneet, jotka vihaavat tietoa ja rakastavat valhetta ja vehkeilyä, käyttävät WC-paperina perustuslakia ja yhteisesti sovittuja perusoikeuksia, koska he voivat. Eikä kukaan estä heitä, sillä heitä ja heidän mahdollistajiaan piinaa kaikkia sama virus: kauhu. Pelko pimentää heidän päästään viimeisenkin järjen valon ja paniikissaan he rikkovat kaiken, minkä yrittävät korjata.

Jumalattomat pakenevat, vaikka ei kenkään aja takaa, mutta vanhurskaat ovat turvassa kuin nuori jalopeura.

‭‭Sananlaskut‬ ‭28:1‬

Kristityt, me emme voi pelata tämän maailman pelinappuloilla. Miksi kysymme neuvoa Baal-sebubilta, kun jumalamme on Jahve? Me emme voi vedota perusoikeuksiimme. Meillä ei ole oikeuksia. Meillä on velvollisuuksia. Meidän on vedottava Kristukseen ja Hänen sanaansa. Meidän on toteltava Häntä. Meidän on julistettava, kastettava, kokoonnuttava, laulettava toisillemme, tehtävä diakoniaa ja vietettävä ehtoollista Hänen muistokseen. Valtiovallalla ei ole oikeutta puuttua siihen, vaan sen on toteltava Herraa. Ja kuka julistaa valtiovallalle, mikä Jumalan tahto on, ellemme me?

Kristityt aikoina ennen meitä kärsivät vainoa kokoontuessaan. He eivät vedonneet perusoikeuksiinsa. Todistuksemme tälle ideologisten tuulien riepottelemalle maailmalle on oma vakautemme; että tuli mitä tuli ja tapahtui mitä tapahtui, vetoamme aina Kristukseen, kallioomme, ja siihen, mitä Hän on meidän käskenyt tehdä.

Koronavirus teki helluntailaisuudesta tarpeetonta

Joskus asiat yhdistyvät kuin sattuman kaupalla. Minulle oli tullut vastaan YouTubessa tämä video, jossa Esa Heiska puhuu jostakin vuosien takaisesta välirikostaan helluntailiikkeen kanssa. Mitään syötäväähän tuossa puheessa ei tuttuun tapaan juuri ole, mutta mieleeni jäi jotakin noin 37:30 kohdalla), jossa Heiska suomii helluntaikirkkoa siitä, että sivuutetaan profeetallinen ääni ja leimataan hänen kaltaisiaan YouTube-profeetoiksi, jotka eivät ole vastuussa kenellekään. En muuten ajatellut asiasta sen kummempaa, mutta sitten vastaani tuli Mika Yrjölän Facebook-sivun kautta tämä Seurakuntalaisen artikkeli, joka on itse asiassa pohjoismaiden helluntaijohtajien koronalausunto. Ja toden totta, niin siellä sanotaan:

Maailma ja seurakunta tarvitsee kyllä profeetallista ääntä, mutta ei ”YouTube profeettoja”, jotka eivät ole kenellekään toiminnastaan vastuussa.

Minusta tämä on tragikoomista. Koomista tässä on se, miten helluntailiikkeen näkyvin ja kuuluvin tekee täydellisen pesäeron omaan historialliseen identiteettiinsä. Tai ehkä se onkin se traaginen osuus. Kukas se nyt laittaa Jumalan laatikkoon? Näyttää olevan melkoinen hengensammutusoperaatio käynnissä. Kuka ihminen on Pyhälle Hengelle sanomaan, missä, milloin ja kenen kautta Hän saa puhua?

Mutta helluntailiikepä ei olekaan historiansa aikana törmännyt tilanteeseen, jossa joku kiertävä profeetta tai evankelista on tuonut esille profeetallisena sanana jotakin sellaista, mikä keikuttaa yhteiskunnallista venettä näin pahasti. Helluntailaisuus on näet kasvanut aikuiseksi. Se on sivistynyt ja oppinut käytöstapoja. Se ei enää näytä Johannes Kastajalta, vaan modernilta metroseksuaalilta. Se on päässyt parempiin pöytiin. Kuka sieltä pois haluaisi?

Progressio hulluista hihhuleista vakavastiotettaviksi yhteiskunnallisiksi vaikuttajiksi, jotka saavat katsoa telkkaria normaalien ihmisten tavoin, ei kuitenkaan tule ilman vaatimuksiaan ja velvoitteitaan. On tehtävä myönnytyksiä, hiottava kulmia ja rajoitettava käytöstä. Ja tässä tilanteessa, jossa helluntailiike on päässyt pinnistämään itsensä hihhuli- ja hylkiökastin yläpuolelle, ei sitä tietenkään katsota hyvällä, kun joku vanhemman koulukunnan helluntailainen möläyttää jotakin, mikä uhkaa sabotoida maailman silmissä saavutettua hyvää mainetta. Puhe ”vastuusta” on keinotekoinen kriteeri. Helluntalaisuudessa on aina karsastettu kuria ja ”Hengen toiminnan” rajoittamista. Syljen mukana suuhun kulkeutuneet puppupuheet on aina kuitattu sillä, että ”ainahan profetoimisessa se oma liha vähän haisee”.

Lainaamani letkautuksen (kuten Heiska sitä luonnehti) motiivi on päivänselvä: näyttää maailman silmissä normaalilta ja täysipäiseltä. Siinä tosin samalla heitetään kanssakristittyjä poliittisesti korrektin jyrän alle. Jos tärkeintä todella on yhteys, kuten Suomen Helluntaiseurakunnan markkinointitrendien mukainen väsynyt tagline kuuluu, tällainen toiminta on melko intuition vastaista sen tavoitteen saavuttamiseksi.

Ikävä kyllä tällä kannanotolla helluntailiike tulee todistaneeksi useita nolonpuoleisia asioita itsestään. Lausunnossa myönnetään:

Yksikään merkittävä profeetallinen ääni ei osannut ennakoida koronaviruksen tulemista.

Elämme aikamme suurinta mullistusta, mitä tulee yhteiskuntajärjestykseen ja -rakenteeseen. Profetoimisen armolahjan toimintaan uskovien kristittyjen keskeinen premissi on Aamos 3:7:

Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille.

Tällä kertaa Hän taisi tehdä poikkeuksen, tai sitten profeettoja ei enää ole, ne ”merkittävät profeetalliset äänet” ovat puoskareita, eikä profetian armolahja ole enää toiminnassa.

Helluntailiike on todistanut myös, että parantamisen armolahja ei ole enää toiminnassa. Tavallista kausiflunssaa ei kaiketi koskaan ole pidetty niin vakavana sairautena, että sen puolesta olisi viitsitty rukoilla siten kuin syöpien ja sen sellaisten puolesta rukoillaan. Sehän menee yleensä itsellään ohi, paitsi tietysti niiden kohdalla, jotka se tappaa.

Koronaa taas pidetään suoranaisena ruttona, vaikkei se sitä ole. Se menee yleensä itsellään ohi, paitsi tietysti niiden kohdalla, jotka se tappaa. Helluntailaisten pitäisi nyt heti mennä ja parantaa kaikki koronaiset kätten päälle panemisen kautta. Tyhjentäkää sairaalat! Mutta sen sijaan he pelkäävät itse sairastuvansa ja kuolevansa. Sitä signaalia he eivät tietenkään halua lähettää, etteikö koronavirustauti olisi haudanvakava asia, joten on päivänselvää, että sen puolesta rukoilemiseen ei suhtauduta samoin kuin kausiflunssan. Nehän eivät ole sama asia, muistaa jokainen valveutunut. Se jättää jäljelle ainoastaan sen vaihtoehdon, että kun todella tarvittaisiin Apostolisen ajan seurakuntaa, sen ovet ovat kiinni.

Ja se tässä onkin murheellisinta. Helluntailiike, samoin kuin jokainen muukin ovensa sulkenut seurakunta, on nimittäin todistanut oman tarpeettomuutensa. Miksi osallistua nimenomaan oman seurakuntansa jumalanpalvelukseen, kun parempaakin on tarjolla? Jos ei välitä musiikista, voi kuunnella pelkän saarnan ja jos kuuntelee pelkän saarnan, voi saman tien kuunnella vähän paremman.

Uskon ulkoinen ekspressio ei enää sisällä kokoontumista muiden kanssa. Sillä ei ole enää aikaa eikä paikkaa. Laki olisi sallinut uskonnollisille yhteisöille erivapauksia uskonnonvapauslain nojalla. Kokoontuminen yhteen kuuluu olennaisena osana kristinuskon harjoitukseen (Hebr. 10:25). Yhteislaulu kuuluu olennaisena osana kristinuskon harjoittamiseen (Ef. 5:18-19). Näiden kristinuskon harjoittamisessa olennaisten asioiden rajoittaminen valtion taholta olisi ollut uskonnonvapauteen kajoamista. Mutta sen sijaan, että asia olisi koeponnistettu, pantu kova kovaa vastaan ja haastettu valtion oikeus määräillä, mitä seurakunta saa tehdä ja mitä ei, mitä tekevät kirkot ja seurakunnat ympäri Suomen? Rajoittavat itse itseään vapaaehtoisesti!

Se tuohduttaa minua todella, koska samaan aikaan Yhdysvaltain Kaliforniassa John MacArthurin Grace Community Church, kuten myös jokunen muu samassa osavaltiossa sijaitseva seurakunta, lisää joka viikko pinoon uuden sakkolapun. Kanadan Albertassa sijaitsevan Grace Life Church -seurakunnan pastori James Coates taas suljettiin vankilaan. Suomessa on vapaampaa ja uskonnollisten yhteiskuntien lain suoja on parempi. Silti Suomessa ei panna yhtään vastaan, vaan osallistutaan vapaudenpoistotalkoisiin.

Miksi? Koska yleisen mielipideilmaston mukaan ne, jotka ajattelevat kriittisesti ja hyväksytyn narratiivin vastaisesti, eivätkä noudata orjallisesti suosituksia, ovat pahoja ihmisiä. Heitä kauhistellaan lööppien kommenttiosioissa ja Facebook-keskusteluissa. Helluntailaisuuden kovalla työllä saavutettu yhteiskuntakelpoinen imago ei kestä sitä. Se nyt vaan ei enää käy, että joutuisi kaikkien vihattavaksi Hänen nimensä tähden.

Kristityllä on velvollisuus totuutta kohtaan. Missä ei saa tuoda esiin valtavirtaa kritisoivia näkökulmia, siellä ei totuus voi voittaa. Kristityt on kutsuttu olemaan valona ja suolana, sekä puhumaan totuutta valloille. Kieltäytyminen virallisen koronatotuuden mukaisesta elämisestä ja toiminnasta ei tule olemaan sellainen tekijä, joka mitätöisi kristityn todistuksen tai asettaisi kompastuskiven toiselle. Päinvastoin; se juuri tuottaa tilanteita, joissa kristitty voi sanoa: ”olen pahoillani, mutta en voi toimia noin, koska minulla on korkeampi auktoriteetti, jota minun on toteltava”.

Kaikki valtavirran evankelisuus on Suomessa antanut periksi samalla tavalla: ilman vastarintaa. Kun tulee uusia haasteita, jotka kustantavat Kristuksen pilkan kärsimistä ja hihhulin leimaa enemmän, noinkohan jokin taistelutahto sieltä herää? Nääh, eipä taida.