Jumalan oikeus ja pyhä viha

Kun oikeustajuani loukataan, päällimmäinen tunteeni on viha. Oikeustajuani loukkaavan teon ei tarvitse välttämättä kohdistua minuun, vaan kyseessä voi olla myös jokin yhteiskunnallinen pahuus, tai jokin rikos, josta uutisoidaan. Kun luen lehdestä siitä, miten joku on raiskattu tai murhattu, tunnen vihaa.

Viha on tarpeellinen tunne. Kun viha kriminalisoidaan, oikeus vääristyy. Kun viha kuohahtaa, tiedämme siitä, että se on imago dei meissä; miksei tuo pahuus saa ansaitsemaansa rangaistusta? Että pistää vihaksi! Viha on pyhä asia.

Oikeuden vääristäjistä pahin lienee sangen ironisesti tällä hetkellä Suomen oikeusministeriö, joka lanseerasi 4. helmikuuta Against hate -nimisen hankkeen:

Screenshot_2019-02-06 Oikeusministeriö ( oikeusmin) Twitter

Tarkkasilmäinen huomaa, että hate-sanan t-kirjain on päivänselvä risti. En ole ainoa, joka huomautti oikeusministeriölle tästä. Oikeusministeriö yritti tietenkin selitellä tätä veronmaksajien rahoilla kustannettua aivopieruaan siten, että kyseessä on pelkkä päätteetön t-kirjan. Se on tietenkin valhetta. Kommentoijat kyselivät myös, missä Suomen laissa on säädetty vihapuheesta, jolloin oikeusministeriön Twitter-vastaava viittasi Suomen rikoslain 11. luvun 10. pykälään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Tuolta sivulta ei löydy edes sanaa viha, saati sitten sanaa vihapuhe. Jälleen valhetta ja oikeuden vääristelyä.

Itse asettamansa standardin perusteella oikeusministeriö syyllistyy itse kampanjallaan vihapuheeseen kiihottamalla kansanryhmää, kristittyjä, vastaan ja rikkomalla uskonrauhaa käyttämällä kristittyjen käyttämää symbolia kristityille mielipahaa aiheuttavassa kontekstissa.

Tätä kommentoijaa paremmin en itse osaisi, enkä voisi sanoa:

Screenshot_2019-02-06 Oikeusministeriö on Twitter Against Hate –hankkeen sivuilta löydät opetusmateriaaleja, joiden avulla [...]

Ylläoleva huomio daavidintähdestä H:na (minä olisin laittanut sen A:ksi) ja puolikuusta E:nä on erittäin osuva ja kiteyttää koko älyttömyyden: jos A:na olisi daavitintähti, sitä paheksuttaisiin voimakkaasti ja oikeusministeriö pyytelisi häpeissään anteeksi ilman muuta antisemitismiksi tulkittavaa oksennustaan. Jos E:nä olisi ollut puolikuu, olisi puolestaan muslimipopulaatio ollut raivon vallassa. Oikeusministeriö pyytelisi taas häntä koipien välissä anteeksi, mutta se ei auttaisi mitään. Mutta koska kyseessä on ”vain” kristityille merkityksellinen symboli, sitä saa käyttää ja siitä pahastuville selitellään valheellisesti, että kyseessä on pelkkä t.

Miksi näin?

Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä. Jos te maailmasta olisitte, niin maailma omaansa rakastaisi; mutta koska te ette ole maailmasta, vaan minä olen teidät maailmasta valinnut, sentähden maailma teitä vihaa. Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: ’Ei ole palvelija herraansa suurempi.’ Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne. Mutta kaiken tämän he tekevät teille minun nimeni tähden, koska he eivät tunne häntä, joka on minut lähettänyt. (Joh. 15:18-21)

Kristityn ei kannata odottaa maailmalta oikeudenmukaisuutta. Se ei silti tarkoita, etteikö Jumalan asettamalta esivallalta tarvitsisi peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta, vaan se on velvollisuutemme. On kristittyjen tehtävä muistuttaa esivaltaa siitä, että se on Jumalan palvelija ja sen tehtävä on rangaista pahantekijöitä. Mutta kun esivallasta tulee oikeuden vääristelijä, käy kuten Calvin on sanonut:

quote-when-god-wants-to-judge-a-nation-he-gives-them-wicked-rulers-john-calvin-83-40-32

Kun Jumala tahtoo tuomita kansakunnan, Hän antaa sille pahat johtajat.

Kun kristitty nuhtelee esivaltaa Raamatun auktoriteetilla, se kerää päättäjien pään päälle tulisia hiiliä. On tuleva viimeinen päivä, jona joka iikka seisoo Karitsan tuomioistuimen edessä vastaamassa tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Se koskee myös päättäjiä. Heidän tuomionsa on oleva sitä kovempi, mitä ylimielisemmin he suhtautuivat Jumalan armossaan lähettämiin profeettoihin, jotka julistivat heille Jumalan lakia ja tahtoa. Tuona päivänä me, jotka pelastumme, iloitsemme heidän tuomiostaan, sillä paha sai palkkansa ja Jumalan oikeus tapahtui. Siihen saakka huudamme Jumalan puoleen profeetta Habakukin sanoin:

Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: ”Väkivaltaa!” ja sinä et auta? (Hab. 1:2)

Oikeus ei ole vanhurskaalle ja oikeudenmukaiselle Jumalalle yhdentekevä asia. Vanhan testamentin Israelin jumalattomuus ilmeni siten, että he eivät toteuttaneet oikeutta, vaan vääristelivät sen:

Sinun päämiehesi ovat niskureita ja varkaiden tovereita; kaikki he lahjuksia rakastavat ja palkkoja tavoittelevat; eivät he hanki orvolle oikeutta, lesken asia ei pääse heidän eteensä. (Jes. 1:23)

Sillä Israelin heimo on Herran Sebaotin viinitarha, ja Juudan miehet ovat hänen ilo-istutuksensa. Ja hän odotti oikeutta, mutta katso, tuli oikeuttomuus, ja vanhurskautta, mutta katso, tuli vaikerrus. (Jes. 5:7)

Rauhan tietä he eivät tunne, oikeutta ei ole heidän askeleissansa; polkunsa he tekevät mutkaisiksi, ei kukaan, joka niitä käy, tunne rauhaa. (Jes. 59:8)

Niin oli totuus kadonnut, ja joka pahasta luopui, se ryöstettiin paljaaksi. Herra näki sen, ja se oli hänen silmissänsä paha, ettei ollut oikeutta. (Jes. 59:15)

Tällainen jumalattomuus ja oikeuden vääristely herätti Jumalan vihan.

Kun raiskaajat, huumekauppiaat, syntymättömien lasten murhaajat ja pedofiilit eivät saa asiaankuuluvaa tuomiotaan, se on jumalattomuutta ja oikeuden vääristelyä. Se herättää minussa vihaa. Ja sen sijaan, että oikeusministeriö tekisi työtä sen eteen, että rikollisilta vaadittaisiin silmä silmästä ja henki hengestä, se syytää veronmaksajien rahaa vihapuheidiotismiin ja pyrkii kriminalisoimaan vihapuhetta. Se aiheuttaa minussa entistä enemmän vihaa. Se ei pyri siihen, että rikosten uhrit saisivat oikeutta osakseen. Tämä on korruptoitunutta oikeuden pervertointia. Että pistää vihaksi! Ja pian minut julistetaan kriminaaliksi, koska vihaan tätä oikeuden halventamista.

Yhteiskunta, joka tällä tavalla vääristelee oikeutta, tulee saamaan tuta Jumalan oikeudenmukaisen tuomion.

Mitä on tehtävissä?

Suomen päättäjät tarvitsevat evankeliumia ja Jumalan Sanaa! Heitä on muistutettava siitä, että he ovat Jumalan asettama esivalta ja että he ovat vastuussa Jumalalle siitä, kuinka he hoitavat tämän maan asioita. Tässä on oivallinen esimerkki:

Päättäjä: Sinä tulet seisomaan eräänä päivänä tuomioistuimen edessä ja vastaat Hänelle, joka asetti sinut päättäjän asemaan. Tee oikeutta! Etsi Herraa! Käänny pahuudestasi ja pane turvasi Kristukseen! Hän on ylösnoussut, elää tänä päivänä ja on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita – myös sinut!

Pastori: Olisikohan pelleilyn aika jo ohi? Olisikohan jo riittävästi saarnattu yhteydestä, armolahjoista ja rakkaudesta? Ala saarnaamaan Jumalan vihasta! Ala saarnaamaan Jumalan vanhurskaudesta! Miksi luulet, että seurakuntalaisesi elävät moraalittomasti, aviopuolisot pettävät toisiaan ja eroavat, lapset ovat kurittomia ja nuoret kunniattomia? Koska olet uskoton Jumalan Sanalle, etkä julista sen koko neuvoa, vaan jätät tuomitsematta synnin! Poista paha Israelista!

Sinä, ihmislapsi, etkö tuomitse, etkö tuomitse verivelkojen kaupunkia? Tee sille tiettäviksi kaikki sen kauhistukset. (Hes. 22:2)

Kristitty: Älä lähde mukaan vihapuheretoriikkaan. Se on salakavalinta mahdollista maailmallisuutta ja vasemmistolaista jumalattomuutta. Jos näet ympärilläsi oikeuden vääristelyä ja tunnet vihaa, se on oikein. Tuo se esiin. Mutta kosto jätä Jumalalle.

Älä sano: ”Minä kostan pahan”; odota Herraa, hän auttaa sinua. (San. 20:22)

Sentähden sanoo Herra, Herra Sebaot, Israelin Väkevä: Voi! Minä viihdytän vihani vastustajissani, minä kostan vihollisilleni. (Jes. 1:24)

Tapaus Tynkkynen ja ”erilainen avioliittokäsitys”

Muistan, kun 12.10.2010 verorahoilla kustannettavan mielipiteenmuokkauskoneistomme Ylen kanavalta numero kaksi lähetettiin ohjelma, nimeltään Ajankohtaisen kakkosen homoilta. Jo silloin ja jälkikäteen päällimmäiseksi fiilikseksi kyseisestä aiheesta on jäänyt lähinnä ärsytys. Miksi täytyy homoseksuaalisuus nostaa tällä tavalla kepin nokkaan? Homoseksuaalisuus on eräänlainen nykypäivän suomalaisen evankelisuuden viimeinen linnake. Kun kaiken muun on annettu mennä, tällä kukkulalla käydään konservatiivisen evankelisuuden kuolinkamppailu.

Tämä sama ärsyyntyneisyyden tunne nousi pintaan, kun Sebastian Tynkkynen kertoi, että hänet on erotettu Oulun Helluntaiseurakunnasta. Ylen mukaan virallinen erottamissyy on, että ”Sebastian Tynkkysen ja Oulun Helluntaiseurakunnan käsitykset avioliitosta poikkeavat merkittävästi toisistaan”. Ylen juttu on sekava. Siitä saa mielikuvan, että Tynkkysellä olisi aaninki todellisesta erottamissyystä, joka olisi jokin muu, kuin viralliseen pöytäkirjaan merkitty – siis se, että hänellä on poikaystävä. Minusta se on sama asia, kuin ”eri käsitys avioliitosta”. Ylen jutussa Oulun helluntaiseurakunnan pastori Hannu Orava kiistää, että erottamisen syy olisi Tynkkysen seksuaalinen suuntautuminen. En ymmärrä, miksi se pitää kiistää, jos kukaan ei ole väittänyt niin.

Minä olen ärsyyntynyt tästä, koska Sebastian Tynkkyseen olisi pitänyt soveltaa kirkkokuria jo vuonna 2011, kun hän asteli Big Brother -taloon ja kertoi siellä olevansa biseksuaali. Silloin ilmeisesti katsottiin, että kunhan tykkää tytöistä edes puoliksi, se pitää uskon tiellä. Taas nostettiin homoseksuaalisuus kepin nokkaan ja tehtiin siitä deal breaker: kaikki hyvin, kunhan ei ole täysin homo! Mikäs syntioppi se tämä tämmöinen on?

Synti

Jotta voi ymmärtää opin pelastuksesta, täytyy ymmärtää oppi synnistä. Raamatullinen oppi synnistä on se, että jokainen ihminen on läpeensä syntinen sikiämisestään saakka. Synti, hamartía, on ihmisen kykenemättömyyttä yltää Jumalan pyhään standardiin ja täyttää Jumalan vanhurskauden vaatimus. Missään mitä teen, en yllä sellaiseen vanhurskauden tasoon, jota Jumala minulta edellyttää. Olen kykenemätön tekemään muuta kuin syntiä. Minä olen syntiä. Milloin viimeksi kuulit näin sanottavan helluntaiseurakuntasi päiväkokouksessa?

Koska en kykene täyttämään Jumalan vanhurskauden vaatimusta, ansaitsen kuolla ja joutua iankaikkisesti helvettiin. Kyse ei ole siitä, että yritän kovasti, mutten pysty. Kyse on siitä, että syntisen luontoni vallassa en edes tahdo. En tahdo Jumalaa elämääni määräilemään – tahdon itse olla itselleni Jumala! Minä olen kapinallinen, Jumalan vihollinen. Ennen ensimmäistäkään pahaa tekoani minulla ei ole ainuttakaan hyvääkään tekoa. Käskyistä tärkeintä en ole täyttänyt sekuntiakaan: rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi; ja lähimmäistä niinkuin itseäsi. Siten olen lainrikkoja kaikessa. Minä olen toivoton tapaus. Milloin viimeksi kuulit näin sanottavan helluntaiseurakuntasi päiväkokouksessa?

Evankeliumi

Tätä tilannetta vasten ymmärrämme evankeliumin: Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika, tuli ihmiseksi, osaksi luomakuntaa joka Hänen kauttansa ja Häntä varten oli luotu. Hän eli täydellisen, synnittömän elämän, mihin minä en pysty. Hän täytti Jumalan vanhurskauden vaatimuksen täydellisesti. Hän kuoli brutaalisti ristillä syyttömänä, kärsien kuolemanrangaistuksen, joka olisi ollut minun osani. Hän joi Jumalan vihan maljasta rangaistuksen, joka olisi kuulunut minulle. Hän otti päällensä koko Jumalan vanhurskaan vihan raivon. Jumalaa miellytti näin murskata oma Poikansa. Milloin viimeksi kuulit näin sanottavan helluntaiseurakuntasi päiväkokouksessa?

Kuolemallaan Kristus suoritti kertakaikkisen ja täydellisen sovitusuhrin Jumalan kansan puolesta. Tätä uhria kuvaavat ja ennustavat Vanhan testamentin eläinuhrit. Ne olivat symbolisia, eivätkä itsessään kelvanneet Jumalalle lepytykseksi tai sovitukseksi mistään. Mutta Jeesuksen uhri kelpasi. Jumala todisti sen herättämällä Hänet kuolleista. Tänään Hän elää, iankaikkisesti. Hän on kuningas ja Hän hallitsee. Hän lähetti Pyhän Henkensä maailmaan toimimaan evankeliumin kautta ja herättämään synteihinsä kuolleita ihmisiä elämään – syntisiä, kuten minä. Armossaan Hän katsoi minun puoleeni, joka puin Hänelle nyrkkiäni ja sanoi: sinä saat elää! Milloin viimeksi kuulit näin sanottavan helluntaiseurakuntasi päiväkokouksessa?

Pyhän Henkensä kautta Hän synnytti minut uudesti osaksi uutta luomakuntaa. Hän muutti sisimpäni ja avasi silmäni näkemään Hänen ihanuutensa – ja oman kurjan tilani. Nyt odotan ylösnousemusta; päivää, jona alennustilani päättyy, saan uuden ruumiin tämän kuoleman ruumiin tilalle ja saan iankaikkisesti olla siellä, missä Hänkin on. Hän antoi minulle evankeliumissaan Pyhän Käskyn: tehdä parannus, kieltää itseni, kantaa ristini ja tulla Hänen orjakseen. Milloin viimeksi kuulit näin sanottavan helluntaiseurakuntasi päiväkokouksessa?

Kun nyt ajattelemme homoseksuaalisuutta ja kaikkea tätä, muistatko kuulleesi sanottavan: ”ei ole syntiä olla homo”? Minä olen ja tiedän ihmisiä, joilla alkaa höyry nousta, kun heille sanoo, ettei tuo muuten pidä paikkaansa. Konservatiiveja, ei mitään progressiivisia liberaaleja. On syntiä olla homoseksuaali. Ehdottomasti on. Sen on pakko olla, jos sekin on, etten pysty täyttämään korkeinta käskyä. Sen on pakko olla, jos lihassani ei asu mitään hyvää.

Parannus

Evankeliumiin kuuluu käsky tehdä parannus. Parannuksen tekeminen ei ensisijaisesti ole käytösmodifikaatiota ja synninteon lopettamista. Parannuksen tekeminen, metanoia, on mielensä muuttamista. Parannus on lahja, joka saadaan Jumalalta, kuten uskokin. Milloin viimeksi kuulit näin sanottavan helluntaiseurakuntasi päiväkokouksessa?

Millä tavalla parannus on mielensä muuttamista? Sillä tavalla, että en ole enää eri mieltä Jumalan ja Hänen Sanansa kanssa, vaan samaa mieltä. Kun Hän sanoo, että tuo on syntiä, minun on oltava samaa mieltä. Kyllä, se on syntiä. Kun Hän sanoo, että sen täytyy lähteä minun elämästäni, minun on oltava samaa mieltä. Todellinen mielenmuutos synnyttää myös parannuksen tekoja – todellista pyrkimystä elää Jumalan tahdon mukaista elämää. Silti minussa roikkuu kiinni sitkeä syöpäläinen: liha. Tämä syntinen ruumis. En pääse siitä eroon, ennen kuin kuolen. Siihen saakka joudun taistelemaan sitä vastaan, enkä aina voita. Joidenkin syntien kanssa taistelen elämäni viimeiseen päivään saakka. Himot ja halut ne on minullakin. En voi sille mitään, että kevyesti vaatetettu naaraspuolinen saa kehossani aikaan muutoksia verenkierron priorisoinnissa, riippumatta siitä, onko kyseessä vaimoni vai ei. Mutta Jumala varjelkoon, olkoon minusta kaukana se ajatus, että kutsuisin hyväksi jotakin, mitä Hän kutsuu pahaksi.

Kirkkokuri

Kun Sebastian Tynkkynen asteli BB-taloon vuonna 2011, hän oli biseksuaali. Mitäpä jos tuolloin jo Oulun helluntaiseurakunnan vanhimmisto olisi kohdistanut häneen kirkkokuria? Mutta ei, ”ei ole syntiä olla biseksuaali”. Tätä kirkkokurin velvollisuutta Oulun helluntaiseurakunta laiminlyö edelleen, mikäli oletamme, että propagandatuutti Yle ei ole vääristellyt Hannu Oravan sanomisia. Orava nimittäin sanoo:

Näinkin suureen seurakuntaan kuuluu monenlaisen seksuaalisen identiteetin omaavia henkilöitä.

Henkilöitä, jotka eivät ole joutuneet kasvotusten syntinsä kanssa, eivätkä ole kuulleet kehotusta kuolla itselleen ja löytää uusi identiteetti Kristuksessa, tai pahempaa – kapinoivat sitä vastaan? Huolestuttavaa.

Avioliitto

Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi, näin määräten luomisjärjestyksessään, mitä on Hänen tahtonsa mukainen seksuaalinen suuntautuminen, käytös ja kanssakäyminen. Miten voidaan sanoa, että ei haittaa olla siitä eri mieltä, kunhan ei toimi mielipiteensä mukaan? Ihminen, joka ei toimi ajatusmaailmansa mukaisesti, on seonnut.

Kotiseurakuntansa epämääräiseen kurinpitolinjaan pettynyt Tynkkynen päättikin sitten vaatia itselleen oikeutta ja otti asianajajakseen kaiken pyhän vihollisen, minunkin taskustani työni hedelmää vuosittain anastavan Ylen. Hän kutsui maailman tuomitsemaan seurakunnan ja maailmallisen tuomarin kutsuun puolestaan vastasi Tampereen helluntaiseurakunnan seurakuntapastori ja nuorisotyön johtaja Jarkko Lindqvist. Sannikka & Ukkola -ohjelman jatkoilla pääsivät myös muut ei-kristityt kommentoimaan, miten uskovien yhteisön tulisi tonttinsa hoitaa. Kristityiksi itseään kutsuvilta saatiin ohjelmassa kuulla melkoisen häkellyttäviä lausuntoja. Lindqvistin mukaan se, onko homoseksuaalisuus syntiä, ”riippuu siitä, keneltä teologilta kysyy.” Lisäksi Lindqvist oli samoilla linjoilla Tynkkysen kanssa sen suhteen, että helluntailiikkeessä olisi varaa kannan tarkistamiseen homoseksuaalisuuden suhteen, onhan nimittäin myös ”naisten asemassa” tapahtunut edistystä. Se tarkoittaa, että nainen voi olla pastori tai vanhin.

Tämän opillisen ja sitä kautta moraalisen rappion juuret ovat syvällä. Jotta ymmärtäisimme miehen ja naisen roolijaon seurakunnassa, meidän on ymmärrettävä avioliiton merkitys. Avioliitto on paljon enemmän, kuin lainvoimainen kontrahti. Se on liitto kahden ihmisen välillä ja sen typologinen merkitys on käsittämättömän rikas ja syvä. Paavali toteaa saman: tämä salaisuus on suuri, sillä se koskee Kristusta ja seurakuntaa.

Vaimot, olkaa omille miehillenne alamaiset niinkuin Herralle; sillä mies on vaimon pää, niinkuin myös Kristus on seurakunnan pää, hän, ruumiin vapahtaja. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.

Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä, että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa, sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä. ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi.” Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan niinkuin itseänsä; mutta vaimo kunnioittakoon miestänsä. (Ef. 5:22-33)

Avioliitto symboloi Kristuksen ja seurakunnan suhdetta. Opin sen Mark Driscollilta ja kyllä oltiin hoomoilasena eräässä Tapani ja Marja-Liisa Sopasen vetämässä avioliittopäivässä Porin Helluntaiseurakunnalla kerran, kun menin niin möläyttämään. Tai siis: milloin viimeksi kuulit näin sanottavan helluntaiseurakuntasi päiväkokouksessa?

Ei ole sattumaa, että Raamattu puhuu seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Se on sama kielikuva, kuin avioliitossa, johon kuuluu intiimi kanssakäyminen: he tulevat yhdeksi lihaksi ja mies rakastakoon vaimoaan kuin omaa ruumistaan. Ei myöskään ole sattumaa, että puhuessaan valinnasta ja ennaltamääräämisestä, Paavali käyttää sanaa progenosko, edeltätuntea. Kristus ei tiedä, vaan tuntee omansa edeltä, kuten Adam tunsi (yada, kreik. sept. egnoo) vaimonsa Eevan. Suomeksi ainakin molemmissa kirkkoraamatuissa 1. Moos. 4:1 on käännetty kontekstin sille antaman merkityksen mukaan: ”mies yhtyi vaimoonsa.”

Sukupuolten binäärisyys, seksi kahden vastakkaista sukupuolta olevan välillä, avioliitto, avioliittoon syntyvät lapset, miehen ja naisen välinen roolijako avioliitossa ja seurakunnassa – nämä kaikki julistavat Jeesuksen lunastustyöstä ja Hänen herraudestaan. Tähän yhtälöön homoseksuaalisuus ei yksinkertaisesti kuulu. Solmittakoon vain lain edessä avioliitto kahden homoseksuaalin välille, mutta avioliitto Jumalan edessä se ei ole. Seksin pyhittää avioliitto, jonka puolestaan pyhittää osallisuus Kristuksen sovitustyöstä. Ilman osallisutta Kristukseen, ei mikään näistä ole pyhää.

Avioliitto on kristillinen instituutio. Ei ole muuta avioliittoa, kuin kristillinen avioliitto, sillä on vain yksi Jumala ja hän on se kolmiyhteinen Jumala, jota me kristityt palvomme. Hän on luonut tämän maailman ja Hän on julistanut pelastussuunnitelmansa jo luodessaan ihmisen mieheksi ja naiseksi. Itse asiassa minä tekisin avioliiton suhteen benshapirot; valtiovallalla ei tarvitsisi olla mitään tekemistä avioliiton kanssa.

Helluntailaisuus liberalisoituu

Sebastian Tynkkynen toisti Sannikka & Ukkola -ohjelmassa saman, mitä oli sanonut BB-talon päiväkirjahuoneessa joskus aiemmin, että evankeliumi on hänelle uskon ytimessä. Mikäli kyse on, kuten otaksua saattaa, nykypäivälle tyypillisestä pehmeästä evankeliumista, jossa kehotetaan kokeilemaan Jeesusta ja toistamaan perässä jotakin latteaa, minkä teologista sisältöä ei ole millään tavalla edes pohjustettu, luulen, ettei todellisen evankeliumin suhteen tarvitse arvuutella, mitä mieltä hän siitä on. Tynkkysen ja Patrick Tiaisen kaltaiset kristinuskoa tunnustavat homoseksuaalit puhuvat tyypillisesti itsensä ja oman homoseksuaalisuutensa todellisuuden hyväksymisestä. Itsensä kieltämisestä ja ristinsä kantamisesta he eivät tunnu edes kuulleen. Miten siellä voi olla pelastusta, missä ei ole todellista evankeliumia? Homoseksuaalisuus itsessään pilkkaa evankeliumia, ei ainoastaan avioliitto samaa sukupuolta olevien välillä.

Jarkko Lindqvist totesi Sannikka & Ukkola -ohjelmassa, että hänestä on hyvä, että näistä asioista keskustellaan ja että helluntailaisuus on ”ennenkin ollut väärässä”. Minun mielestäni helluntailaisuus on alusta lähtien ollut väärässä ja nyt se vasta väärässä onkin. Mikäli asiat jatkavat kehitystään nykyisen projektion suuntaisesti, se tulee olemaan entistä enemmän väärässä. Se on väärässä puolipelagiolaisen pelastusoppinsa ja finneyläisen herätysmetodologiansa kanssa. Se on alusta lähtien käytännöllisesti katsoen hylännyt Raamatun kaikkiriittävyyden salliessaan ”suoran Hengen ilmoituksen”. Sen seurauksena se on alusta lähtien myös sallinut raamatullisten sukupuoliroolien rikkomisen seurakunnassa. Miksi naisen pitäisi muka vaieta? Hänhän voi saada profetian! Nyt ajankohtainen naisten salliminen pastoreiksi ja vanhimmiksi on vain seuraava looginen askel liberalisoitumisen tiellä. Sen jälkeen ovi avataan sukupuolivähemmistöille.

Kyseessä on huomaamatta etenevä tappava prosessi. Kuinka voidaan kuvitella, että raamatullinen ja pelastava evankeliumi prosessin keskellä säilyy, kun koko prosessin taka-ajatuksena on tehdä kompromissi kaikissa niissä asioissa, jotka ovat evankeliumin ja Kristuksen pelastustyön esikuvia ja symboleita? Kun vielä sekä avoimesti, että salaa synnistä parannuksenteosta kieltäytyvät manifestoivat niitä helluntailaisen hengellisyyden ja hartauseämän peruspalikoita, kuten kielilläpuhumista ja profetoitinta, niin johan on sokeutta, ettei näe, millaisessa vararikossa koko systeemi on. Kunpa joku edes jossakin heräisi, katsoisi ympäriinsä ja näkisi saman minkä minä: viihdettä ja pehmeää inklusivistista epäevankeliumia, joka ei vaadi parannusta.

Ellei Suomen Helluntaiseurakunnan jäsenseurakunnissa aleta saarnata raamatullisesti homoseksuaalisuudesta ja avioliitosta ja äkkiä, niin oletan, että minullakin on ”erilainen avioliittokäsitys” kuin heillä. Koskas minuun sovellettaisiin sitä kirkkokuria? Lindqvistin mielestä Oulun helluntaiseurakunnalla oli ”legitiiminen syy” erottaa Tynkkynen. Olen eri mieltä. On heidän vastuunsa Jumalan edessä opettaa Tynkkyselle, mikä on ”oikea käsitys avioliitosta”. Ellei hän halua elää sen mukaan, kelvollinen syy erottamiselle on se, ettei hän suostu tekemään parannusta homoseksuaalisuudesta. Sen sanominen vaatii selkärankaa ja riskin joutua selkkaukseen valtionuskonnon kanssa, jonka papistoa ovat vasemmistoliberaalit ja uskon ylin ohje syrjintä- ja tasa-arvolainsäädäntö.

Touko Aallon natsi-Suomi

Viime päivinä mediassa on kohistu lentokoneprotesteista. Ruotsalaisopiskelija Elin Ersson kieltäytyi istuutumasta paikalleen lentokoneessa ja osoitti mieltään tuomitun väkivaltarikollisen palautusta vastaan, lähettäen samalla koko performanssin livenä Internetiin puhelimellaan. Ja eikä aikaakaan, kun sama toistui Suomessa: Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen päätti matkia. Elin Erssonin tapauksessa kiukuttelu sai aikaan sen, että rikostuomion saanut turvapaikanhakija poistettiin koneesta ja näin Erssonin katsottiin pelastaneen miespoloisen varmalta kuolemalta. Aino Pennasen yrityksen lopputulema oli nolompi; koneesta poistettiinkin Aino Pennanen itse, kuten laki tuollaisissa tilanteissa vaatii. Lentokoneessa kekkulointi ja lentohenkilökunnan ohjeita vastaan niskurointi kun sattuu olemaan laissa kielletty.

Touko Aalto oli Vihreiden puheenjohtajana tietysti ensimmäisten joukossa antamassa seisoma-aploodeja, mutta hän antoi myös erään mielenkiintoisen lausunnon, joka sai yllättäen osakseen paheksuntaa. Aalto nimittäin vertasi epäsuorasti palautusprosessia natsi-Saksaan sanoen, että ”asioilla ei ole suoraa yhteyttä, mutta natsi-Saksassakin kaikki toimet olivat laillisia”. Pyydettäessä tarkentamaan, hän vastasi tarkoittavansa, että ”jokin asia voi yhdellä hetkellä olla laillista, mutta ei oikein”. Tästä pöyristyi esimerkiksi Ben Zyscowicz, joka muistutti aivan oikein, että taannoin nyt Pennasen kansalaistottelemattomuutta sankar’tekona ylistävä ”Touko Aalto ja muut vihreät olivat kivittämässä [Päivi] Räsästä ja opettamassa, että ei tietystikään voi olla niin, että ihminen saisi itse valita, mitä lakeja hän noudattaa ja mitä pitää Jumalan sanan [sic] vastaisina.”

Mutta kyllähän Touko Aallon natsivertauksessa jotakin perää on. Rotuhierarkiaan perustuva juutalaisten murhaaminen holokaustin muodossa – muista alempiarvoisiksi katsotuista ja poliittisista väärinajattelijoista puhumattakaan – oli natsi-Saksassa täysin laillista. Jos se oli laillista silloin, ja jos moraali on kollektiivin määrittelemä asia, keitä me olemme sanomaan 1940-luvun saksalaisille, että he eivät toimineet oikein? Sanat hyvä ja paha ovat tyystin menettäneet merkityksensä, koska aikakausi ja konteksti määrittelevät ne.

Touko Aallon tekopyhän hurskastelun tekee etovimmaksi se, että kuten natsi-Saksassa, meillä täällä koto-Suomessakin on käynnissä jo yli 510 000 uhria vaatinut kansanmurha. Sen kohteena ovat ihmisistä puolustuskyvyttömimmät, syntymättömät lapset. Se tekee meistä monin verroin natseja viheliäisempiä. Jos uhrien määrä vielä suhteutetaan väkilukuun, olisi skaala kammottavuudessaan vertaansa vailla, elleivät muut pohjoismaat panisi paremmaksi.

Ateistina Touko Aallon pitäisi ymmärtää, että hänen maailmankatsomuksensa mukaan kaiken olevaisen arvon määrittelee kollektiivi ja se pätee myös ihmisarvoon. Näin ihmisellä ei voi olla muuta arvoa, kuin utilitaarinen, yhteiskuntaa hyödyttävä arvo. Olisi johdonmukaista uskoa, että yhteiskunnan terveyttä heikentävästä aineksesta olisi hankkiuduttava eroon. Siinä mielessä lainrikkojien kärräämisessä toiseen maahan –  vieläpä lentokoneella kaikista vaihtoehtoisista transportaatiomalleista – ei ole järjen hiventä. Olisi kaikin puolin kustannustehokkaampaa päästää mokomat loiset päiviltä saman tien, eikä tuhlata heihin yhteiskunnan resursseja.

Yhtä lailla hänen maailmankatsomuksensa mukaan olisi johdonmukaista puolustaa syntymätöntä elämää, sillä tuohon syntymättömään elämään pakattu utilitaarinen potentiaali tulevaisuuden veronmaksajan ja yhteiskunnan tukipilarin muodossa vain odottaa kypsymistään. On käsittämättömän lyhytnäköistä tällä tavoin sahata omaa oksaansa ja virtsata omaan aamiaiseensa. Itse asiassa olisi kollektiivin kannalta parempi, että tällä tavalla yhteiskunnan tulevaisuuden vaarantavat poistettaisiin yhteiskunnasta, jälleen kustannustehokkaimmalla mahdollisella tavalla. Ehkä yhteiskunta siten säästyisi ja varoittava esimerkki toppuuttelisi muiden pesänlikaajien hedonismia.

Kysynkin siis:

  • jos natsi-Saksan touhut olivat aikansa lainsäädännön puitteissa laillisia, mitä sitten?
  • jos abortin hankkiminen on laillista, mitä sitten?
  • jos turvapaikanhakijoiden palauttaminen, vaikka sitten AK:n ruoaksi keskelle sotatannerta, tapahtuu lain puitteissa, mitä sitten?

Kuka Touko Aalto oikein kuvittelee olevansa asettaessaan itsensä kollektiivin yläpuolelle? Kollektiivi on puhunut; se on valinnut edustajansa demokraattisesti, ja edustajat ovat säätäneen lait, joiden puitteissa toimitaan. Ah, mutta kaikki ei ole oikein. Mutta kuka määrittelee, mikä on oikein? Ellei parempaa vastausta anneta, oletan, että kyseessä on jälleen kollektiivi. Näin kehäpäätelmä pyörii, eikä päästä minnekään. Tässä tapauksessa kollektiivi on määritellyt, että turvapaikanhakijan palauttaminen on oikein – se on oikein, koska se on laillista ja se on laillista, koska se on oikein.

Kamalilla ajatuksilla leikittelyn jälkeen totuus on tämä: Touko Aalto joutuu lainaamaan ideologiansa tueksi kristinuskosta. Omassa ideologiassaan hänellä ei natiivisti ole sellaisia kategorioita, kuin oikea ja väärä, hyvä ja paha, tai ihmisarvo, vaan ne pitää lainata muualta. Ne vaativat ihmistä suuremman, Jumalan. Jumalan kuvaksi luotuna ihmisenä hänellä on sisäinen tieto Jumalan olemassaolosta. Langenneena Aadamin lapsena hänellä on sisäinen tieto hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä. Jumalan kuvaksi luotuna hän tunnistaa toisen imago dein; se on ihmisarvon perusta. Mutta näitä asioita hän ei tunnusta, vaan tukahduttaa Jumalan tuntemisen (Room. 1:18-32).

Minun puolestani sellaiset muualta tulleet, jotka eivät suostu noudattamaan Suomen lakia, joutavat takaisin sinne, mistä ovat tulleetkin. Kaikki laki perustuu siihen, että on olemassa ylimmäinen lainsäätäjä, Jumala. Hän määrittelee sekä ihmisarvon, että moraalin. Ja jos jokin laki on jumalaton, emmekä halua sitä noudattaa, vetoamme Hänen vanhurskaaseen oikeamielisyyteensä perustellessamme, miksi jokin voi samaan aikaan olla sekä laillista, että väärin. Ateisti ei voi niin tehdä. Touko Aallon täytyy joko lopettaa kristinuskosta lainaaminen, tai parempaa: nöyrtyä Kristuksen herruuden edessä.

Toisaalta arvostaisin kyllä sitäkin, että hän panisi ylevän (joskin epäjohdonmukaisen) oikeuskäsityksensä käytäntöön ja soveltaisi natsisentimenttiään syntymättömien lasten asemaan ja sen parantamiseen. Meillä täällä natsi-Suomessa on kädet veressä.

Trolleja ja valemediaa

Leevi Launonen kirjoitti viime viikon Ristin Voittoon pääkirjoituksen, jossa hän käsittelee kristillistä valemediaa. Kirjoitus on otsikoitu Kristillinen valemedia hämmentää. Olisin halunnut tietää hieman tarkemmin, mikä motivoi häntä kirjoittamaan pääkirjoituksensa. Valitettavasti hän ei halunnut avata asiaa tarkemmin. Hän ei suostunut kertomaan, ketkä olisivat hyviä esimerkkejä niistä, joita hänen kannanottonsa koskee. Se on valitettavaa, koska olisin mielelläni peilannut itseäni niiden tietojen valossa ja samoin joitakin blogeja ja ministryjä, joita seuraan. Samalla olisi voinut tarkastella kriittisesti myös Launosen väitettä, että pitääkö se todella paikkansa niiden kohdalla, joista hän niin väittää. Nyt niin ei voi tehdä.

Leevi Launonen kirjoittaa:

Kristillisen valemedian edustajilla on monia yhteisiä piir­teitä. He toimivat hengellisen paimenuuden ja seura­kuntayhteyden ulkopuolella – siis yksityisesti ja ilman tilivelvollisuutta. Heidän viestinsä sisältää kritiikkiä, ei rohkaisua eikä hyvää palautetta. He esittävät virheelli­siä väitteitä arvioimatta tietolähteitään. He yhdistelevät toisiinsa liittymättömiä asioita ja tekevät sen pohjalta totuudenvastaisia päätelmiä. Ja he antavat ymmärtää toimivansa puhtaan uskon puolesta.

Satun tietämään, että nämä samat teemat ovat olleet esillä myös valtameren takana. Esimerkiksi John Piperin Desiring God -sivustolla on otettu kantaa asiaan kirjoittamalla ”trolleista”, jotka huutelevat rakkaudettomasti luolistaan. James White uudelleentwiittasi tämän twiitin, jonka kommenteissa esitetään väite siitä, että useimmat apologit eivät ole paikallisseurakuntayhteydessä ja kuinka se pätee näihin, joilla on oma ”discernment ministry” – kuinka se sitten halutaankin suomentaa.

Ovatko he trolleja? Mielestäni eivät. Trollaaminen on nettislangia ja tarkoittaa tahallista toisen ärsyttämistä ja provosoimista. Se on sellaisten asioiden sanomista kiusantekomielessä, joista tietää toisen vimmastuvan. Niiden ei tarvitse heijastella omaa maailman- tai elämänkatsomusta, eikä olla totta. Trollauksesta tekee trollausta motiivi; halu ärsyttää ja tehdä kiusaa. Heidän motiivinsa on tehdä julkisella tavalla selväksi, että kristinuskon nimissä puuhastellaan paljon sellaista, mikä ei kristinuskoon kuulu. He saattavat tehdä sen toisinaan kyseenalaisella huumorilla, kovin sanoin tai ihan vaan huonosti, mutta uskon, että heidän perimmäinen motiivinsa on silti huoli seurakuntalaisista.

John MacArthur on sanonut ensimmäisessä Strange Fire -konferenssinsa luennossa, että nykyseurakunnan erottelukyvyn puute on hälyttävä. Kun vääristä opeista ja huonoista käytännöistä ei puhuta seurakunnissa, se luo tyhjiön, jota täyttämään tulevat ne, joita Leevi Launonen kutsuu ”hengellisiksi besserwissereiksi”.

Mutta keitä he ovat ja ovatko he todella seurakuntayhteyden ulkopuolelta ilman mitään vastuuta ja paimenuuden alaisuutta? Koska Launonen ei halunnut kertoa, joudun arvailemaan. Mieleeni tulevat ainakin Pulpit & Pen sekä Fighting for the Faith, joiden uutisoinnista ovat monet viime aikoina pahoittaneet mielensä. Molempien medioiden pääsisällöntuottajat ovat pastoreita ja molemmat korostavat seurakuntayhteyden tärkeyttä. Lisäksi on monia muita, kuten esimerkiksi Biblethumping Wingnut, Berean research, CARM, Churchwatch Central, Justin Peters, Grace to you… Kirkonmiehiä ja -naisia. Pastoreita. Vanhimmistovelijä. Paikallisseurakuntien aktiivijäseniä.

Kenestä siis nyt oikein on kyse?

Myönnän, että omassa seurakunta-aktiivisuudessani on parantamisen varaa. Minä olen erittäin monesta asiasta eri mieltä oman kotiseurakuntani epävirallisen virallisen linjattomuuslinjan kanssa. Mielestäni tiedän paremmin. En silti räyhää jokaiselle vastaantulevalle seurakunnan käytävällä, kuinka minä tiedän paremmin ja kuinka kaikki ovat väärässä. Teen sen mieluummin täällä blogissani. Olen silti aina valmis keskustelemaan ja tuomaan esille oman kantani, kun sopiva tilaisuus tulee. Koskeeko tämä Launosen kirjoitus siis minua vai ei? Saako olla kriittinen, vai ei? Saako tuoda esille normista poikkeavia mielipiteitä vai ei? Olenko ”hengellinen besserwisser”? Olen hämmentynyt.

Väitän myös, että jos merkittävimpien apologetiikkaa ja ”discernment ministryä” harrastelevien keskuudessa tehtäisiin kysely, jossa selvitettäisiin vastaajien seurakunta-aktiivisuus ja asema paikallisseurakunnassa, se osoittaisi tällaiset yleistävät väitteet näiden toimijoiden puuttellisista paikallisseurakuntasuhteista vääriksi. Kun tällaisten mielikuvien pohjalta sitten kirjoitetaan kannanotto Suomen helluntailiikkeen merkittävimmässä viikkojulkaisussa, onko se valeuutinen? Kuten hän itse sanoo:

Valemedia tuottaa valeuutisia. Se on vaarallinen sen vuoksi, että tiedon sisältö saattaa näyttää luotettavalta, mutta on kuiten­kin väärää. Valemedia aiheuttaa myös sekaannusta ja hämmen­nystä. Se synnyttää ihmisissä epävarmuutta siitä, mikä on totta ja kenen välittämään tietoon voi luottaa.

Ristin Voitto näyttää luotettavalta. Launosen kannanoton lukijoista suurin osa luultavasti hyväksyy sen sisällön, koska Ristin Voitto näyttää luotettavalta. Mutta entä jos kannanoton sisältö ei vastaa todellisuutta? Kuinka tarkistamme sen? Se vaatisi, kuten jo esitin, kyselyn suorittamista ja data-analyysiä – på finska: vaivannäköä. Kuka rupeaa? Minulla on töitä. Launosen kannanotto aiheutti minussa sekaannusta hämmennystä: en voi vahvistaa näitä väitteitä niiden osalta, joiden resursseja itse hyödynnän, joten kenestä hän puhuu? Oliko tämä nyt Launoselta tietolähteitä arvioimaton mielipiteisiin perustuva virheellinen väite?

Miksi ylipäätään käytämme kristittyinä tätä maailmallista retoriikkaa? Nykyäänhän kaikki, mikä sotii omaa ennaltapäätettyä narratiivia vastaan, leimataan valeuutisiksi. Siten ristiriitaisesti samanaikaisesti postmoderni ja silti yhden totuuden maailma suojautuu kaikenlaisilta totuusväitteiltä, jotka eivät käy yksiin sen kanssa, mitä mistäkin kuuluu uskoa. Olemmeko niin naiiveja, että kuvittelemme, ettei esimerkiksi Suomen valtamedioilla ole ideologisia agendoja, jotka vähintäänkin värittävät ja pahimmillaan jopa vääristävät uutisointia? Niidenkin jutuissa on virheitä, puutteita ja vaiettuja kriittisiä faktoja. Hyvään medialukutaitoon kuuluu kyetä havaitsemaan sellaiset. Myös Ristin Voitto kirjoittaa, julkaisee ja mainostaa ideologiasta käsin. Ideologiat ovat mielipiteitä. Myös Ristin Voiton jutuissa on toisinaan virheitä, puutteita ja asioita, jotka jätetään mainitsematta, vaikka niillä olisi kokonaiskuvan kannalta merkittävä vaikutus siihen, millaisen kuvan lukija jutusta itselleen muodostaa. Tekeekö se Ristin Voitosta valemedian?

Valemediaa ei mielestäni pysty määrittelemään johdonmukaisesti. Vaikuttaisi siltä, että kaikki on valetta, enemmän tai vähemmän mielipiteisiin perustuvaa. Mutta koska sana ”valemedia” on nyt olemassa, on myös mielikuva siitä, mitä se tarkoittaa. Kun jokin on määritelty, sen voi kieltää. Se tulee toimimaan keppihevosena sensuurissa ja sananvapauden rajoittamisessa. Kristittyjen ei pidä lähteä siihen mukaan.

Valemedian mörkö selätetään tekemällä valemediat työttömiksi. Jos seurakunnissa ei pakoilla kannanottoa kiistanalaisiin aiheisiin ja ilmiöihin, ja asioista ja henkilöistä puhutaan tarkasti, Raamatulla perustellen ja yleistämättä niiden oikeilla nimillä, silloin ”hengellisillä besserwissereillä” on vähemmän kysyntää. ”Ei kannata uskoa kaikkea mitä netistä lukee” ei auta yhtään.

Mitä lehdet eivät raportoi hirviölääkäri Larry Nassarin oikeudenkäynnistä

Muutaman viime viikon aikana sanomalehdet ja verkkojulkaisut ovat uutisoineet muun muassa Yhdysvaltain olympiajoukkueen naisvoimistelijoita hoitaneen Michiganin yliopiston urheilulääkärin Larry Nassarin oikeudenkäynnistä. Nassaria on syytetty yli 250 tytön ja naisen hyväksikäytöstä. Esimerkiksi Ilta-Sanomat uutisoi tähän vyyhtiin liittyvästä tapauksesta ensimmäisen kerran 18.9.2016.

Oikeudenkäynnistä on löydetty monenmoista uutisoitavaa. Larry Nassar on todella saanut kuulla kunniansa. Eräs vihaa häntä hallitsemattomasti. Eräs vihaa häntä tosi tosi tosi paljon. Erään viha häntä kohtaan manifestoituu hyvin fyysisellä tavalla.

Yksi ääni kuitenkin puuttuu uutisoinnista lähes kokonaan ja se on Rachael Denhollanderin ääni. Ainakin Ilta-Sanomat nimeää Denhollanderin henkilönä, joka ”nosti kissan pöydälle”. Linkin artikkeli on ainut Ilta-Sanomien artikkeli, jossa hänet edes mainitaan nimeltä.

Ja miksi niin? Koska Denhollander teki sen, mitä kukaan muu ei oikeudenkäynnissä tehnyt: eli uskoaan todeksi ja julisti Larry Nassarille evankeliumin. Samalla evankeliumin kuulivat kaikki oikeudenkäyntiä seuraavat ja toimittavat. Tiedotusvälineet eivät uutisoi siitä, koska Denhollander ei jättänyt evankeliumista mitään pois. Hänen julisti ytimekkään sanoman, jossa yhdistyivät sekä Jumalan viha ja tuomio, että Jumalan rakkaus ja armo. Että sanoman julistajana oli kärsivä osapuoli, teki todistuksesta vielä monin verroin voimallisemman. Tällainen evankeliumi on myrkkyä maailman tiedotusvälineille. Mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

Siitä syystä, jotta asia ei tyysin häviäisi jonnekin menneisyyden syövereihin, ilman että sitä on noteerattu millään tavalla, tässä on relevantti osa Denhollanderin todistuspuheenvuorosta suomennettuna:

Sinusta on tullut kieroutuneiden ja itsekkäiden halujesi hallitsema mies; mies, jota määrittää jokapäiväinen valinta alituiseen ruokkia tuota itsekkyyttä ja kieroutuneisuutta. Sinä teit valinnan toteuttaa pahuuttasi, välitämättä siitä mitä se muille maksoi. Minun on tehtävä päinvastoin kuin sinä teit: rakastaa uhrautuvasti, välittämättä siitä mitä se maksaa minulle. Kuulustelujen varhaisessa vaiheessa toit oikeussaliin mukanasi Raamatun ja olet puhunut siitä, kuinka rukoilet anteeksiantoa. Sillä perusteella vetoan sinuun:

Jos olet lukenut Raamatun, jota kannat mukanasi, tiedät, että uhrautuvan rakkauden määritelmä on itse Jumala, joka rakastaa niin uhrautuvasti, että antoi kaiken maksaakseen rangaistuksen synnistä, jota Hän ei tehnyt. Hänen armostaan minäkin tahdon rakastaa niin.

Puhut anteeksiannosta. Mutta Larry, mikäli olet lukenut Raamattusi, jota kannat mukanasi, tiedät, ettei anteeksi saa tekemällä hyvää, ikään kuin hyvät teot pyyhkisivät pois sen, mitä olet tehnyt. Anteeksianto tulee parannuksesta, mikä vaatii, että kohtaat ja hyväksyt totuuden siitä, mitä olet tehnyt kaikessa pahuudessaan ja kammottavuudessaan ilman sovittelua, tekosyitä tai sen esittämistä että hyvät teot pyyhkisivät pois sen, mitä olet nähnyt tässä oikeussalissa tänään.

Raamattu, jota kannat mukanasi, sanoo, että olisi parempi, että myllynkivi sidottaisiin kaulaasi ja sinut heitettäisiin mereen, kuin että viettelisit yhdenkin lapsen. Ja sinä olet vahingoittanut satoja.

Raamattu, jota kannat mukanasi, puhuu viimeisestä tuomiosta, jossa kaikki Jumalan viha ja iankaikkinen kauhistus vuodatetaan sinunlaistesi ihmisten päälle. Mikäli milloinkaan todella kohtaat tekosi, syyllisyys tulee olemaan murskaava. Ja se tekee Kristuksen evankeliumista niin ihanan. Se nimittäin tuo armon, toivon ja laupeuden sinne, mistä sitä ei kuuluisi löytää. Ja se on siellä sinua varten.

Rukoilen, että tulisit kokemaan, kuinka syyllisyyden paino murskaa sielusi, että voisit eräänä päivänä myös kokea todellisen parannuksen ja Jumalan anteeksiannon, mitä tarvitset paljon enemmän, kuin minun anteeksiantoani – vaikka minä annankin sinulle anteeksi.

Denhollanderin koko todistuspuheenvuoron transkripti on luettavissa muun muassa täältä. Vuosi 2018 on vasta aluillaan, mutta Todd Friel on jo sitä mieltä, että tässä voisi olla vuoden evankeliumiteko: