Kategorinen ei Kristus-ilmestyksille

Edellinen artikkelini Ulf ja Birgitta Ekmanista kantoi hedelmää toisessa foorumissa, jossa kielteinen näkemykseni Kristus-ilmestyksistä haluttiin haastaa. Minua pyydettiin kuuntelemaan tämä Patmoksen radiolähetys ja kommentoimaan. Selvä pyy. Lähetyksessä keskustelemassa olivat Juha Ahvio, Helvi Jääskeläinen ja Timo Keskitalo. Toimittajien tunti -ohjelman formaattina on ilmeisesti se, että kukin ohjelman keskustelijoista tuo studioon tullessaan mukanaan ajankohtaisen keskustelunaiheen, josta sitten keskustellaan. Timo Keskitalon aihe oli Kristus-ilmestykset. Timo Keskitalo esitellään Patmoksen sivuilla pastorina, joskin on epäselvää, minkä seurakunnan pastori hän täsmälleen on. Hänellä on kuitenkin vuosien kokemus työstä muslimien parissa ja siksi aihe on ilmeisesti hänelle sydäntä lähellä.

Jeesus tunnistetaan alttaritaulusta

Keskitalo kertoo ohjelmassa useista erilaisista Kristus-ilmestyksistä, jotka jakautuvat erilaisiin kategorioihin. Eräs hyvin tyypillinen kategoria on se, että henkilö näkee näyssä tai unessa Jeesuksen täysin kristinuskosta eristetyssä kontekstissa siten, ettei hän kykene sillä hetkellä yhdistämään näkemäänsä mihinkään mielleyhtymään, vaan näyn merkitys jää hänelle epämääräiseksi. Sitten hän vaihtelevan ajanjakson kuluttua löytää itsensä kristillisestä kontekstista, jossa kristillinen kuvamaailma assosioituu hänen kokemuksensa kanssa, luoden sille merkityksen ja niin hän ymmärtää nähneensä Jeesuksen. Näitä olivat Keskitalon kertomukset henkilöstä, joka nähtyään alttaritaulun Jeesuksesta ymmärsi nähneensä lapsena näyssä Jeesuksen, taikka kylällisestä egyptiläisiä, jotka näkivät Jeesus-näyn edellisyönä ja seuraavana iltana nähdessään Jeesus-elokuvan tunnistivat elokuvan Jeesuksen näkynsä hahmoksi.

Tämä kategoria on jo itsessään sangen ongelmallinen. Me emme tiedä, miltä Jeesus näytti. Jälkipolville ei ole säilynyt minkäänlaista luotettavaa yksityiskohtaista kuvausta Jeesuksen ulkonäöstä. Raamattu ei kerro, kuinka pitkä Hän oli, ei Hänen silmiensä väriä, eikä Hänen kengänkokoaan. Raamattu ei kerro, oliko Hän keskivertojuutalaista vaaleampi vai tummempi. Oletettavasti Hän ei ollut mitenkään erityisen poikkeavan näköinen, vaikka periaatteessa Hän olisi voinut ollakin, eritoten jos sallitaan teoriani siitä, että Hänellä ei ollut yhtään geneettistä materiaalia äidiltään Marialta, vaan Maria toimi ikään kuin vuokrakohtuna Jeesukselle.

Oli tuo asia niin taikka näin, tarinan ongelma on tässä: Jeesus Kristus on iankaikkisesti ruumiillinen. Hän on iankaikkisesti ollut tosi Jumala, mutta Hän ei ole iankaikkisesti ollut tosi ihminen – se ihme tapahtui inkarnaatiossa. Mutta nyt kun se on tapahtunut, se on realiteetti iankaikkisesti. Hänen ruumiillisuuteensa liittyy siis myös Hänen ulkonäkönsä. Hän on jonkin näköinen. Hän ei ole kaiken näköinen, tai minkä näköinen milloinkin. Mistä voimme tietää, minkä näköisen hahmon kukakin ilmestyksessään näki ja minkä Jeesus-version täsmälleen nähdessään tuo henkilö teki yhtäsuuruusmerkit ilmestyksensä hahmon ja näkemänsä kuvauksen välille? Oliko kyseessä shampoomalli-Jeesus? Oliko kyseessä spagettielokuva-Jeesus? Oliko kyseessä keskiaikainen Jeesus? Ortodoksien ikoni-Jeesus? Jokin patsas-Jeesus? Nämä eri kuvaukset Jeesuksesta saattavat olla hyvinkin erinäköisiä toistensa kanssa. Siispä jos kaksi eri henkilöä näkee näyn ja näkee sen jälkeen täysin erinäköiset Jeesukset kuvissa tai elokuvissa ja osoittaa sormellaan: ”se oli hän”, kuinka näin voi olla? Kumpi puhuu totta ja kumpi valehtelee?

Mikäli joku tahtoo väittää, että Jeesus voi ilmestyä kenelle tahansa ikään kuin kontekstualisoiden itsensä ulkonäöllisesti siten, että myöhemmin näyn ja kuvataiteen yhdistyessä syntyy mielleyhtymä, muistuttaisin siitä, mitä juuri sanoin Kristuksen ruumiillisuudesta. Mistä mahtaa johtua, että ei ole kertomusta sellaisesta tilanteesta, jossa jollekulle näkyjä nähneelle näytetään erilaisia artistin näkemyksiä Jeesuksesta, joihin tämä kommentoisi: ”ei, näkyni miehellä oli leveämmät kasvot ja suurempi suu”?

Edellisten lisäksi on sekin ongelma, että reformaation tunnustuksia tunnustavan kristityn kuuluu olla ikonoklasti. Tintti-sarjakuvista tutun kapteeni Haddockin haukkumasanavaraston hauskimpia lohkaisuja on kuvainraastaja; se on: ikonoklasti. Se tarkoittaa, että on kategorisesti vastaan kaikenlaisia kuvataiteellisia representaatioita Jumalasta. Se koskee myös Kristusta, joka on tosi Jumala. Siten alttaritaulujen ja kuvaraamattujen katsotaan rikkovan Jumalan käskyä:

Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; (2. Moos. 20:4-5)

Siten kukaan tunnustusten mukaisesti reformoitu ei voi hyväksyä Kristus-ilmestyksiä, sillä se tarkoittaisi, että Jeesus joko kumoaa tunnustusten tulkinnan jumalankuvia koskevasta kiellosta, sillä Hänhän käyttää välikappaleenaan itseään kuvaavia depiktioita — tai sitten ilmestynyt Jeesus oli valhejeesus. Todellinen Jeesus ei nimittäin toimisi vastoin tunnustuksia, mikäli tunnustukset ovat Raamatun oikea tulkinta. Panokset ovat kovat.

Jeesuksen ulkonäkö on meille tuntematon. Oletamme, jos olemme realisteja, että kuvataiteelliset kuvaukset Jeesuksesta – mihin sisältyy myös ”Jeesuksen näköiseksi” maskeerattu italialainen näyttelijä – todennäköisesti erehtyvät. Erään vihjeen Raamattu antaa Herramme ulkonäöstä. Eihän tämä kovin romanttista ole, mutta mikäli otamme kirjaimellisesti sen, mitä Jesaja 53:3 sanoo, Hän saattoi olla jopa ruma:

Ei ollut hänellä vartta eikä kauneutta; me näimme hänet, mutta ei ollut hänellä muotoa, johon me olisimme mielistyneet.

Kun siis kuka tahansa, oli kyseessä sitten (ex-)muslimi tai länsimaalainen, väittää nähneensä näyssä romantisoidun pitkä- ja sileätukkaisen rusoposkisen Jeesuksen, jolla on kreikkalainen nenä, minä olen mielestäni ihan aiheellisesti skeptinen. Jokin tässä ei nyt täsmää.

Jeesus sanelee evankeliumin

Keskitalolla oli toinenkin kertomus, mutta se ei ollut samaa kategoriaa edellisten kanssa. Keskitalo kertoo, että Yhdysvalloissa on järjestö, nimeltään Christian Coalition, jonka tilaisuudessa haastateltiin nimettömänä pysyttelevää lähetystyöntekijää jossakin suljetussa maassa, jonka Keskitalo uskoo olevan Afganistan. Tuo lähetystyöntekijä kertoi miehestä, jonka oveen koputti valkoisiin pukeutunut hahmo, niin kirkas, ettei häntä kohti voinut katsoa, joka neljän seuraavan viikon aikana saneli tälle koko Johanneksen evankeliumin.

Ongelmallisempaa stooria saa hakea. Tätä Jeesusta ei voinutkaan tunnistaa alttaritaulusta, sillä hän oli niin kirkas, ettei häntä voinut katsoa. Tämä on ongelmallista, sillä Raamattu ei kuvaa missään tapausta, jossa Jeesus ilmestyi kenellekään niin kirkkaana, ettei Häntä voinut katsoa. Yksikään synoptisten evankeliumien kuvaus kirkastusvuoren tapahtumista ei anna yksiselitteisesti ymmärtää, että Jeesus kirkastettiin sellaisella tavalla, että Häntä ei voinut siinä hetkessä katsoa. Niin ei tee myöskään Pietari viitatessaan kyseiseen tapahtumaan (2. Piet. 1:16) ja kirkastusvuori on kaikkien Kristus-ilmestysten kruunu; sitä lähemmäs kirkkautta ei taivaan tällä puolen yksinkertaisesti pääse.

Niille, jotka haluavat vedota Paavalin kokemukseen Damaskon tiellä (Apt. 9), väitän vastaan: eipäs! Paavali ei nähnyt Jeesusta ensinkään, vaan kuuli ainoastaan Hänen äänensä. Hän näki kirkkaan valon. Että tuo valo oli Jeesus, ei tule tekstistä, vaan se on luettava tekstiin sisään. Ja vaikka voitaisiinkin osoittaa, että tuossa tapauksessa Jeesus itse oli se kirkas valo, joka sokaisi Paavalin, se ei jäänyt henkilökohtaiseksi ilmestykseksi, vaan myös hänen matkaseurueensa kuuli äänen.

Uudessa testamentissa Jeesus ei koskaan jätä ilmestyessään epäselväksi, että se todella oli Hän. Hän kommunikoi ymmärrettävästi ja esimerkiksi Paavalin tapauksessa Hän antaa Ananiaalle hyvin selväsanaiset ohjeet kuinka toimia tämän suhteen. Hän ei jätä tilaa ihmisten omalle päättelylle ja hoksaamiselle. Oi, kuinka selkeä on Hänen ilmestyksensä, kuin kallio Hänen Sanansa, kuinka luottamusta herättävä ja turvallinen Hänen koko olemuksensa ja persoonansa! Muslimien ilmestysten hahmo on mystinen, epäselvä ja epäluotettava.

Raamatun Kristus-ilmestyksillä on suurempi merkitys, kuin olla jokin Jumalan etäinen signaali taivaasta yksittäiselle individuaalille. Paavalin tapauksessa Jeesus kertoo Ananiaalle, että Paavali on Hänelle valittu ase, joka joutuu kärsimään paljon Hänen tähtensä. Ja valittu ase Paavali todella olikin, sillä hänen kynänsä kautta Jumala on antanut meille leijonanosan erehtymättömästä kirjoitetusta Sanastaan. Tätä vasten peilattuna sepustus miehestä, joka kirjoitti sanelusta täydellisen Johanneksen evankeliumin darin kielellä (mikä on Keskitalon päättelyä; tarinan lokaationhan piti olla tuntematon), on suorastaan julkea.

Tuo darinkielinen Johanneksen evankeliumihan pitäisi pikapikaa kerätä talteen! Raamatuntutkijat ja tekstikriitikot olisivat haltioissaan! Vihdoinkin he saisivat varmuudella tietää, missä se comma johanneum -pilkunpaikka on ja kuuluuko se pericope adulterae alkutekstiin vai ei. Tuollaisen tekstin olemassaolon implikaatiot Raamatun tekstiin ja kaanoniin liittyvien kiistakysymysten suhteen olisivat valtaisat. Tässähän Jumala itse olisi sanellut alun perin inspiroimansa tekstin mukaisen käännöksen, josta nykyisin tunnettujen tekstifragmenttien alkutekstin mukainen kompositio voitaisiin johtaa! Kuinka huikeaa!

Mutta kyseistä tekstiä ei ole olemassa, koska tarina ei tietenkään ole totta. On riittävän turhauttavaa, että tämän maan johtavina konservatiivisina ja uskovina Raamattu-ihmisinä esiintyvät ovat näin naiiveja ja hyväksyvät kritiikittä näin paksun pajunköyden; että joku jossakin oikeasti sepittää tällaisia valheita, saa minut kerta kaikkiaan raivoihini.

Tarinan naurettavin yksityiskohta on se, kuinka kirkkaan hahmon sanelusta evankeliumin kääntänyt mies lopuksi kysyy lähetystyöntekijältä: ”kuka tuo kirkas hahmo oli?” Tämä paljastaa tämän legendan sepittäjän kehnon kuvan Jumalan Sanan voimasta ja sen sisällöstä — sekä tietysti mielikuvituksen puutteesta. Miten voi olla, että mies, joka kohtaa niin kirkkaan hahmon, ettei tätä voi edes katsoa, kirjoittaa sanelusta, kuinka Hän on valkeus ja kuinka me katselimme Hänen kirkkauttaan, eikä osaa yhdistää, kenen kanssa hän on tekemisissä?

Radio-ohjelmassa tämä tarina kerrottiin sellaisella tavalla, että yksityiskohtien määrällä alleviivattiin tarinan luotettavuutta ja jäljitettävyyttä. Useimpiin se puree. Kaikki eivät ymmärrä, osaa tai viitsi tarkistaa faktoina esitettyjen tietojen todenperäisyyttä.

Esimerkiksi, onko sellaista organisaatiota olemassa, kuin ”Christian Coalition”? Nimi kuulostaa geneeriseltä. No, kyllä, onpa hyvinkin. Se tosin on yhdysvaltalainen sisäpoliittinen organisaatio, eikä lähetysjärjestö. Toki teoriassa on mahdollista, että jonkin kyseisen järjestön tilaisuudessa on esitetty kerrotun kaltainen presentaatio, mutta, organisaation orientaation huomioon ottaen, se tuntuu minusta epätodennäköiseltä. Tietoa kokoontumisista ja sellaisten sisällöstä järjestön verkkosivuilla ei ole. Niin ollen tilaisuuden jäljittäminen on mahdotonta, nimettömäksi jäävästä lähetystyöntekijästä ja itse ilmestyksen saaneesta henkilöstä puhumattakaan. Näin hyväuskoisia koijataan.

Jeesus pelastaa pakkopalautukselta

Kolmas kategoria oli keskitalon kertoma tapaus, jossa tapahtui jokin ihmeellinen tapaus suorassa kytköksessä hiljattain nähtyyn ilmestykseen. ”Pakkopalautusta” odottavaa miestä haastateltiin ja kesken haastattelun tuotiin tieto, että häntä ei palautetakaan, vaan hän on vapaa. Tästäkin tarinasta jää sellainen kuva, että nyt ei kyllä kerrota kaikkea. Juonessa on aivan liikaa aukkoja.

Miksi kielteisen turvapaikkapäätöksen jo saanutta vielä haastatellaan? Missä ovat tähän tapaukseen liittyvät asiapaperit? Muuttuiko kielteinen turvapaikkapäätös mystisesti myönteiseksi, vai katosivatko paperit tykkänään? Generoituiko tyypille Suomen passi tyhjästä? En olisi lainkaan yllättynyt, jos osoittautuisi, että tilanne ei ollut lainkaan esitetyn kaltainen, asioista puhuttiin väärillä käsitteillä ja tapahtumien järjestys muuttui tarinan kehittyessä.

Tällaisten tarinoiden ongelmana on myös Jumalan armon tietynlainen trivialisoituminen. Jumalan armoa on eri sortteja ja yksi niistä on saada elää rauhassa Suomessa. Se ei ole oikeus kenellekään, vaan Jumalan armoa. Mutta kun Jumalan rakkaus ja armo sosialisoituvat koskemaan koko maailmaa, ne halpenevat. Entä jos Jumalalla on tarkoituksensa siinä, että joku joutuu palaamaan takaisin kotimaahansa? Eikö sellaisen mahdollisuus huomioon ottaen olisi syytä kiinnittää erityishuomiota ja kanavoida erityisresursseja siihen, että ne, jotka sen osan Jumalalta saavat, olisivat myös siihen varustettuja ja voisivat viedä evankeliumin mukanaan?

Tämä ongelma ei koske ainoastaan maahantulijoita. Ei länsimaisillakaan kristityillä ole päällimmäisenä kiitollisuus Jumalan siunauksista, vaan niitä pidetään itsestäänselvyyksinä. Millä tavalla länsimainen kristitty on varustettu siihen, että vapaus harjoittaa uskontoa evätään jopa väkivallan ja kuoleman uhalla? Eipä kovin kummoisesti. Jokainen, joka tahtoo elää jumalisesti tässä ajassa, joutuu vainotuksi — paitsi tietysti minä.

Kristinuskon myyntiin itsensä kieltäminen ja ristinsä kantaminen sopivat huonosti. Sitä ei markkinoida sillä, mistä joutuu luopumaan, vaan sillä, mitä sillä voi saavuttaa. Tämä asetelma sopii hyvin yhteen myös elintasopakolaisuuden kanssa, jossa todellinen paon syy ei ole konflikti ja hengenvaara, vaan parempi elintaso vastikkeettoman sosiaaliturvan tarjoavissa pohjoismaissa. Minä en ihmettelisi lainkaan, jos paljastuisi, että Kristus-ilmestykset ovat osa systemaattista ”näin vakuutat helluntailaiset kääntymyksestäsi kristityksi ja saat oleskeluluvan” –checklistiä. Missä on tilastotieto siitä, kuinka moni näkyjä nähnyt myös pysyy seurakuntayhteydessä oleskeluluvan saatuaan ja kasvaa uskossa ja pyhyydessä?

Jos pelastusoppi sallii uskosta luopumisen ja pelastuksen menettämisen, on ne näkyjä nähneet, jotka hävisivät sotutunnuksen saatuaan kuin pieru Saharaan, varmaankin helppo kuitata sillä, että he luopuivat. He menivät takaisin maailmaan. Reformoidun pelastusopin uskova sen sijaan ei voi hyväksyä sellaista skenaariota, jossa Kristus ilmestyy tarkoituksenaan pelastaa, mutta ei kykene pitämään pitkässä juoksussa pelastamistaan kiinni. Minun mielestäni asiassa ei ole paljoa tulkinnanvaraa: valtaapitävien oppirakenteiden heikkouksia käytettiin tylysti hyväksi ja täydestä meni.

Entä ne, jotka kyllä jäivät seurakuntaan? Olen minäkin ex-muslimien kanssa jutellut ja opettanutkin heitä ja minulle oli melkoinen shokki havahtua siihen, miten järkyttävä määrä vääränlaisia käsityksiä ja oppirakenteita heidän ajattelustaan pitää purkaa. Mistä sitä tietää, onko motiivina edelleen todistella oman uskonsa legitimiteettiä — tai kaikessa karuudessaan se, että kun kerran on valheen tielle tässä asiassa lähdetty, totuuden myöntämisellä olisi epämiellyttäviä seurauksia? Kun motiivit ja vaikuttimet tulla Kristuksen tykö ovat väärät, sen seurauksena voi olla, että joku tunnustaa ulkokultaista valheuskoa koko elämänsä ja joutuu helvettiin, koska hänen uskonsa perimmäistä vaikutinta ja oikeuttajaa ei koskaan haasteta.

Epäterveet seuraukset

Phil Johnsonilla oli hyvä kommentti Kristus-ilmestyksiin liittyen: ”he leads them to bad churches — hän johtaa heidät huonoihin seurakuntiin”. Kuinka moni näkyjä nähneistä todella päätyy terveisiin seurakuntiin, joissa opetetaan systemaattisesti, pitkäjänteisesti ja johdonmukaisesti Raamattua luku luvulta ja jae jakeelta? Veikkaanpa, ettei kovin moni. Kuinka moni päätyy katoliseen kirkkoon? Kuinka moni karismaattiseen liikkeeseen? Taas on todettava samoin, kuin totesin edellisessä kirjoituksessani: joko oppi on Jumalalle yhdentekevä asia, jolloin meidän ”oikean opin” puolesta kiivailijoiden pitäisi hävetä ja vajota maanrakoon — tai sitten tässä touhussa on jotakin perustavanlaatuisesti pielessä.

Eräs Suomessakin tunnettu Kristus-ilmestyksen kokija on Etsin Allahia, löysin Jeesuksen -kirjan kirjoittaja, edesmennyt apologi Nabeel Qureshi. Hänen ilmestyksensä laatuun ja luonteeseen en ota tässä kantaa, sillä en ole lukenut hänen kirjaansa. Se kuitenkin tiedetään, että sairastuttuaan mahasyöpään, hän haki apua myös Bill Johnsonin Bethel-seurakunnasta Kalifornian Reddingistä. En ollut ainut, joka pyöritteli epäuskoisena päätään, kun hän raportoi, ettei hän havainnut visiittinsä aikana mitään teologisesti ongelmallista.

Ennen uskoontuloaan Qureshi kuului Ahmadiyya-liikkeeseen, jota jotkut muslimit pitävät harhaoppisena, eivätkä tunnusta sitä osana Islamia. Myös Islamissa on omat mystiset ja karismaattiset elementtinsä ja Ahmadiyya on islamilaisista sekteistä karismaattisin. Tällä tavalla aiempi islamilainen viitekehys voi vaikuttaa Kristus-ilmestysten taustalla ja Bethel on seurakuntana ehkä huonoin mahdollinen. Toki Qureshin tapauksessa myös kotiolot saattoivat vaikuttaa. Hänen leskensä Michelle rukoili kuolleista heräämistä tämän ruumiin äärellä päiväkausia.

Jumala ei toimi sanaansa vastaan

Muiden lähetykseen osallistuneiden reaktiot näihin hämmästyttäviin tarinoihin olivat mielenkiintoisia. Helvi Jääskeläinen heitti ilmoille ajatuksen, että ehkä me länsimaalaiset olemme vain niin laiskoja lähetystyön suhteen, että siksi Jumalan pitää toimia näkyjen kautta. Keskustelussa aprikoitiin sen mahdollisuutta, että mitä jos on Afganistanin tapainen suljettu maa, jonne evankeliumilla on perinteisellä tavalla pääsy kielletty. Yritys selittää on hyvä, mutta ei riitä Jumalan kaikkivaltiuden argumentin edessä. Hän on piirtänyt valtakuntien rajat ja armossaan lähettänyt evankeliumin sinne ja tuomiossaan evännyt sen täältä. Jumala ei ”joudu” toimimaan niin taikka näin. Hän ei ole alisteinen olosuhteille. Hän määrää olosuhteet.

En soimaa Juha Ahviota liiaksi, koska tällaiset valmistautumattomat reaktiot eivät ole helppoja, mutta hänenkin vastauksensa jättivät toivomisen varaa. Hän toi oikein esille, että Jumala on nähnyt hyväksi ja säätänyt niin, että pelastus tulee evankeliumin julistamisen kautta ja sitä julistavat ihmiset:

”Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!” Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?” Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (Room. 10:13-17)

‭On siis selvä asia, minkä Jumala on säätänyt pelastuksen välineeksi ja millä tavalla Hän tuo ihmisiä valtakuntaansa sisälle. Se lukee Hänen Sanassaan. Mutta onko Jumala kaikkivaltiudessaan vapaa ilmestymään tarinoissa esitetyillä tavoilla? Laitammeko Jumalan laatikkoon; määräilemmekö Jumalaa, jos sanomme, että Hän ei voi? Johdonmukaisuuden nimissä meidän pitäisi kysyä myös:

  • Onko Jumala kaikkivaltiudessaan vapaa myös halutessaan vanhurskauttamaan muulla tavoin kuin uskon kautta?
  • Onko Hän kaikkivaltiudessaan vapaa myös halutessaan päästämään pois helvetistä sinne iankaikkisesti tuomittuja?
  • Onko Hän kaikkivaltiudessaan vapaa myös halutessaan antamaan yksittäisille ihmisille sellaista ilmestystietoa, jota Raamatun Sana ei nykyisellään kata?

Toisin sanoen: voiko Jumala halutessaan vapaasti toimia vastoin Sanassaan itse määrittelemiään periaatteita ja paradigmoja? Näitä kysymyksiä voi keksiä itse lisää ja kysyä sitten itseltään: kuinka paljon lisää maata kristinuskon perustotuuksien alta voi kaivaa ilman, että se romahtaa? Eikö tuo vastakysymys paljasta edellisten kysymysten järjettömyyden? On kaikin tavoin helpointa ja järkevintä sanoa vain selkeästi ei ja pitää kiinni teologisista perusteluista.

Mutta eikö se tarkoita, että jäljelle jää todistustaakka? Niin voi olla, mutta todistustaakka ei ole sillä, joka esittää teologiset perusteet sille, miksi ei. Yleisesti tuntuu unohtuvan, että se, joka näitä tarinoita kertoo, tuo samalla myös tarinansa seurakunnan julkisen arvioinnin kohteeksi. Tämän on harva sisäistänyt ja siksi arvioinnista myös loukkaannutaan. Itseään luotettavina ja rehellisinä pitävät hyvää tarkoittavat kristityt pahoittavat mielensä siitä, että heidän mystiset kokemuksensa kyseenalaistetaan. Tyypillinen kysymys, joka jää jäljelle, kun tällaiset legendat on suolistettu, on: jos tämä ilmiö ei ole Jumalasta, mistä se sitten on? Ikään kuin ainoat vaihtoehdot olisivat joko hyväksyä väitetty kokemus totena, tai esittää sille uskottava vaihtoehtoinen selitys. Ja mitä ei ymmärretä, on että on täysin yhdentekevää, voidaanko ilmiö selittää psykologialla, sosiologialla, riivaajien toiminnalla tai jollakin muulla. Sitä ei tarvitse yrittää selittää. Jos siihen leikkiin lähtee, standardina ei ole enää Jumalan objektiivinen ja luotettava Sana, vaan ihmisen sana ja kokemus. Ja me tiedämme, mitä Raamattu siitä sanoo:

Olkoon Jumala totinen, mutta jokainen ihminen on valhettelija[.] (Room. 3:4)

Synninpäästö kaikille lihansyöjille

Suomalaiseen jouluperinteeseen kuuluu se, että syödään hyvin ja vietetään aikaa perheen ja läheisten kanssa ja joulun herkkuperinteen keskeinen toteemi on tietenkin kinkku. Onhan eräs heidän runoilijoistaankin sanonut: ”joulun tähti on ehdoton – sika!” Minun mielestäni siassa tosin on maukkaampiakin osa-alueita, kuin sen perslihas. Lisäksi se jostakin kumman syystä nähdään hyväksi paistaa yöllä ja syödä kylmänä, vaikka se on parhaimmillaan juuri uunista otettuna.

Tänä yltäkylläisyyden aikana voi olla vaikea käsittää kinkun symbolista merkitystä, varsinkin kun palvisiivua saa kannettua kaupasta kotiin ympäri vuoden. Miksei siinä mielessä siis voisi olla joulu ainainen? Mutta ennen vanhaan olivat asiat toisin ja resurssit niukemmassa. Ei pantu syöttöporsasta lihoiksi joka päivä, ei. Itsekasvatetun eläimen lopettaminen on hyvin lopullinen teko, josta nykypäivän keskimääräinen kinkunsyöjä on melkoisen vieraantunut. Sen prosessoiminen ruoaksi oli iso työ. Kinkku oli todellakin juhlaherkku, joka oli varattu vuoden merkittävintä aikaa varten.

Tätä taustaa vasten pyörittelin epäuskoisena päätäni, kun luin Ilta-Sanomista jutun, jossa arvioitiin ”vegekinkkuja”. Eräs raadin jäsenistä, vannoutunut lihansyöjä, väitti, että parhaimmillaan pääasiassa seitanista valmistettu testipötkäle meni läpi niin täydestä, ettei eroa oikeaan kinkkuun huomannut. Nyt on niin paksua valhetta, etten usko; niin selvää agendavetoista uskottelua, että se näkyy kilometrin päähän. Agendan mukaan yritetään saada ihmiset luopumaan lihansyönnistä, koska ilmastonmuutos pitää pysäyttää. Kuten Matrixissa, kun sulkee silmät ja käyttää mielikuvitusta, Tasty Wheat voi maistua ihan miltä vain!

Saisiko olla punainen pilleri? Kristityn ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa joulukinkustaan. Jumala on antanut Raamatussa selkeästi ja ilman tulkinnanvaraa ihmiskunnalle luvan syödä eläimiä:

Ja Jumala siunasi Nooan ja hänen poikansa ja sanoi heille: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää maa. Ja peljätkööt ja vaviskoot teitä kaikki eläimet maan päällä ja kaikki taivaan linnut ja kaikki, jotka maassa matelevat, ja kaikki meren kalat; ne olkoot teidän valtaanne annetut. Kaikki, mikä liikkuu ja elää, olkoon teille ravinnoksi; niinkuin minä olen antanut teille viheriäiset kasvit, niin minä annan teille myös tämän kaiken. (1. Moos. 9:1-3)

Kristitty on kuitenkin vapaa myös olemaan syömättä lihaa. Joku voi olla huolissaan teuraseläinten kohtelusta. Suomessa se tuskin on kovin kummoinen ongelma, kun otetaan huomioon, kuinka Jenni Haukio suututti lihantuottajat. Toisen mielestä taas liha on pahaa. Yhtä kaikki kukin saa tehdä sen päätöksen aivan itse ja omaa harkintaansa käyttäen, alistumatta minkään pakon alle. Sitä on Jumalan lapsen vapaus. Sen sijaan, jos tekisi kovasti mieli syödä lihaa, mutta ei kehtaa ajan hengen paineistuksessa ja vetelee sen sijaan mitä monimuotoisempia lihankorvikkeita uskotellen itselleen, ettei eroa ole, kehottaisin tutkimaan itseään. Elätkö valheessa? Hyveliputatko, sinä fariseus? Tee parannus, osta kinkkua ja nauti se sinapin kera Herraa kiittäen!

Vakavampi huomio: eikö olekin mielenkiintoista, kuinka tuossa miljöössä, jossa Nooa perheineen astuu ulos arkista, Jumala antaa liittonsa merkkinä taivaalle sateenkaaren, joka on Hänen pitkämielisyytensä ja yleisen armonsa symboli, sekä eräänä liittonsa siunauksista luvan syödä mitä tahansa, mikä eläinkuntaan kuuluu? Eikö olekin melkoinen yhteensattuma, että sama zeitgeist, joka on jo varastanut kristityiltä sateenkaaren ja sen symboliarvon, haluaa viedä sinulta lihankin pöydästä?

Näin ollen kristittynä koen jopa velvollisuudekseni asettua poikkiteloin. Ei! En suostu! Saatte pitää seitanalliset kinkunkorvikkeenne! Minä en niitä syö!

Mikäli sinä, parahin lukija, olet mietiskellyt kristityn ja lihansyönnin suhdetta, olehan huoletta. On raamatullista juhlistaa Herraa ja kiittää Hänen hyvyydestään, nauttien siitä, mitä Hän on meille antanut:

Osta sillä rahalla kaikkea, mitä haluat, joko raavaita tai lampaita, viiniä tai väkijuomaa, kaikkea, mitä mielesi tekee, ja syö siellä Herran, sinun Jumalasi, edessä ja iloitse, sinä ja perheesi. (5. Moos. 14:26)

Te absolvo.

Siunattua Vapahtajan syntymäjuhlaa ihan jokaiselle ja kiitos kuluneesta vuodesta!

Rikollista Raamatuntulkintaa

Tähän on nyt tultu. Suomessa, jossa ei pitänyt korruptiota olla. Suomessa, missä piti mukamas olla sanan- ja uskonnonvapaus. Raamatun tulkitseminen voi olla rikollista. Missä tilanteessa se on ja missä se ei ole, siitä ei ota enää perkelekään selvää ja hänen nimenomaan nämä hommat pitäisi haltsata. Hän on nimittäin kieroilemisen mestari ja lukee Raamattua kuten valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ja Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki.

Kyse on tietenkin Päivi Räsäsen vuonna 2004 kynäilemästä ja Suomen Luther-säätiön julkaisemasta 24-sivuisesta Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi -pamfletista. Linkittäisin sen tähän muuten, mutta en voi, koska saattaisin rikkoa lakia. Saattaisin syyllistyä tietämättäni ”kansanryhmää vastaan kiihottamiseen”. Tyydyn siis kertomaan, että se löytyy millä tahansa hakukoneella. Siten ehkä Google rikkoo lakia, enkä minä.

Minun mielipiteeni laista on tämä: se on jumalaton, tyranninen, epäoikeudenmukainen sekä erittäin heikosti ja epäjohdonmukaisesti muotoiltu. Se, että Päivi Räsästä edes tutkitaan noin tökerön sepustuksen perusteella, on häpeällistä. Tuon lakipykälän mukaan rangaistava on sitä, joka ”saattaa yleisön saataville” ja plää plää, ilman, että määritellään, mitä se ”yleisön saataville saattaminen” edes on. Suomen perustuslain mukaan ketään ei saa tuomita teosta, jota tekohetkellä laki ei kiellä. Toiviaisen selitys perustuslain häpeämättömälle ja törkeälle rikkomiselle on se, että kirjoitus on edelleen saatavilla. Mutta teknisesti Päivi Räsänen ei tällä hetkellä edes tee aktiivisesti mitään sen eteen, että hänen pamflettinsa olisi yleisön saatavilla. Periaatteessa syytettyjen penkillä pitäisi istua Luther-säätiön verkkosivustoa ylläpitävän verkkopalveluntarjoajan henkilökunta, Luther-säätiö, joka maksaa laskun, Google ja muut hakukoneet, sekä joka ikinen ikinäkään missään, joka tällä hetkellä tavalla tai toisella saattaa jonkun nähtäville sähköisen kopion linkin kautta tai fyysisen paperisen kappaleen. Tätä lakia on mahdotonta soveltaa johdonmukaisesti. Tämä on farssi ja poliittinen näytös, jonka kohteeksi on tarkoituksella haettu näkyvä ja tunnettu kristitty poliitikko.

Hesarin haastattelussaan Raija Toiviaiselta ei liikene paljoa ymmärrystä sille, ettei koko maailma ajattele sillä tavalla kuin hän. Monitulkintainen kansankiihotuspykälä on hänen mielestään ”melko selkeä”. Hänen mielestään ”kyllä jokaisen pitäisi ymmärtää, mitä se kiihottamispykälä tarkoittaa.” Mutta koska käytäntö on osoittanut, että niin ei ole, hän ”on valmis pohtimaan rikoslakiin muutosta”. Kuka hänestä lainsäätäjän teki?

Jos Raija Toiviainen olisi Harry Potter -hahmo, hän olisi tietenkin Dolores Pimento, taikaministeriön inkvisiittori. Hän pitää rangaistuksen uhalla huolen siitä, että lapsukaiset puhuvat kukkaiskielellä toisilleen, eivätkä kyseenalaista virallisia totuuksia. Hän on omavaltainen vallankäyttäjä, joka ei ole vastuussa kenellekään ja jota ei saa äänestämällä pois. Hän on tyrannian ja korruption perikuva. Kun hän ottaa sinut silmätikukseen, pelisi on pelattu, koska kukaan ei auta sinua häntä vastaan.

Historiasta löytyy monia synkkiä esimerkkejä siitä, miten vähemmistöjen ihmisyyttä riisuva puhe on luonut maaperää heihin kohdistuvalle väkivallalle.

Toiviainen huomauttaa, että myös moraalisäännöt elävät ajan saatossa. Eri vähemmistöryhmiin ei ole aina suhtauduttu yhtä sallivasti. Ylipäänsä esimerkiksi homoseksuaaleja ei pitkään pidetty vähemmistöryhmänä, jonka ihmisarvoa tulee suojella.

Mitä siis pitäisi tehdä, jos teksti sijoittuu aikaan, jolloin tietynlainen puhe oli sallitumpaa? Voidaanko nykypäivän moraalistandardien mukaisesti rangaista niitä, jotka ovat eläneet erilaisena aikana?

Päivi Räsäsen rikostutkinnan oleellinen ongelma on moraalirelativistinen maailmankuva, joka käytännössä rappeuttaa kaiken, mitä oikeustajuun ja -prosessiin liittyy. Ei ole millään tavalla ihme, että suomalaisten usko Suomeen oikeusvaltiona järkkyy, kun yksittäinen ihminen käy itse omana auktoriteettinaan mielivaltaisesti sortamaan toisia. Mutta se on oma syy. Jumalaton kansa, joka on hylännyt Jumalan iankaikkisen ja täydellisen lain ja halunnut hallita itse itseään ja säätää itse oman moraalinsa mukaisia lakeja, on äänestänyt itseään hallitsemaan arvoisensa bussikuskin ja kumppanit. Nämä taas säätävät lait. Mikä korruptoitunut prosessi nimittää raijatoiviaiset virkoihinsa, sitä en tiedä, mutta tyhjästä sellaiset eivät tuonne pelmahda.

On erittäin ironista, että aletaan ruikuttamaan siitä, miten ennen oli laillista sanoa sitä ja tätä, mutta nyt ei enää. Muuttuvan moraalin myötä muuttuvat laitkin. Länsimaiselle nyky-yhteiskunnalle se pitäisi muka sallia, mutta samaan aikaan tekopyhä nykylänsimaalainen haluaa kieltää sen muilta.

Historiallisessa ”vähemmistöjen ihmisyyttä riisuvassa puheessa” on kyse tietenkin natsi-Saksan juutalaisvastaisesta retoriikasta. Natsi-Saksan julmuuksia pidetään luonnollisesti ja täysin oikein kammottavina, eikä sosiaalidemokraatti voi siitä syystä olla kansallismielinen, se kun tekisi hänestä kansallissosialistin. Mutta natsihistorian suorastaan fanaattinen kammoaminen ei perustu moraalirelativismiin, vaan siihen, että ihmisten kokoaminen leireihin, kaasuttaminen hengiltä ja polttaminen uunissa on yhtä väärin tänään kuin tuhat vuotta sitten.

Jos moraali todella muuttuu – ja muuttuuhan se ilman absoluuttista kiintopistettä – menetetään moraalinen oikeus sanella toisille, millainen moraali heillä pitäisi olla. Natsi-Saksassa juutalaisten sortaminen oli laillista ja yli-ihmisinä itseään pitävät natsit katsoivat toimivansa moraalisesti oikein suorittaessaan rodullisia puhdistuksiaan. Onko merkitystä sillä, että vähemmistön mielestä se oli moraalisesti oikein? Vähemmistö sellaiset ihmiset epäilemättä olivatkin, etenkin globaalista mittakaavasta tarkasteltuna.

Valitettavasti meidän aikanamme ja meidän yhteiskunnassamme on vihapuhetta, joka riisuu ihmisyyden eräältä hyvin huomattavalta ihmisryhmältä ja oikeuttaa siten vihateot tuota ihmisryhmää kohtaan.

Se on alkio.
Se on sikiö.
Se on tsygootti.

Sanoista tekoihin. Näin oikeutetaan myös Suomessa väestöön suhteutettuna suurempi ja raaempi holokausti, kuin natsi-Saksassa. Juutalaisia ei sentään revitty kappaleiksi pihdeillä. Milloin tähän puututaan?

Mutta mitäs sille natsi-Saksalle tehtiin? Sitä vastaan lähdettiin sotimaan. Sitä pidettiin oikeutettuna. Oli oikein lähteä sotaan muita kansoja sortavaa ja moraalisesti rappiollista kansaa vastaan. Nykymaailma kiittää ja mässäilee kauhukuvilla siitä, miltä maailma näyttäisi, jos pahikset olisivat voittaneet. Mutta onneksi me hyvikset voitimme! Tätä historiaa vasten raamattuasiantuntijamme Raija Toiviainen arvostelee sitä, miten Raamatun mukaan on oikein tuhota kokonaisia kansoja. Näin hän vetää maton oikeutetun sodan konseptin alta. Natsien olisi siis ilmeisesti pitänyt antaa olla. Hän ei tietenkään tiedä, että ne kansat, jotka Jumala käski hävittämään, hävitettiin, koska ne olivat julmia ja moraalittomia kansoja, jotka palvoivat Moolokia – vähän niinkuin nykypäivän Suomessakin tehdään.

Arvostellessaan kristinuskon tekstejä ihmisarvoa loukkaaviksi, Toiviainen paljastaa tietämättömyytensä ja totaalisen kompetenssin puutteensa, mitä muiden ihmisten maailmankatsomusten ja sitä kautta heidän puheidensa laadun arviointiin tulee. Kristinuskon peruskäsitys ihmisestä on, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja että se on ihmisarvon perusta. Lisäksi kaikki ihmiset ovat samojen esivanhempien lapsia. Siten kaikki ihmiset ovat samanarvoisia myös keskenään. Mikäli Päivi Räsänen olisi todella pamfletissaan sanonut jotakin sellaista, mikä ”riisuu ihmisyydestä”, hän olisi erittäin epäjohdonmukainen kristitty. Uskallan kuitenkin väittää, että se ei ole asian laita.

Kenelläkään, joka ei usko ihmisen olevan Jumalan kuvaksi luotu, ei ole edellytyksiä eikä moraalista oikeutta puhua ihmisarvosta ensinkään. Sellaiselle ihminen on nimittäin pelkkä kosminen sattuma. Ihminen on tullut ”ei mistään”. ”Ei mikään” on luonut kaiken, joten myös ihminen on silloin ”ei mitään”. Aistittu todellisuus ja ihmisen aivotoiminta ovat loppupeleissä pelkkiä sähköimpulsseja, jotka ovat täysin mallinnettavissa, jahka kvanttikoneet saadaan raksuttamaan riittävällä laskentateholla. Ihminen itse on pohjimmiltaan merkityksetöntä tähtipölyä merkityksettömässä universumissa. Hän on kehittynyt samasta alkuliemestä kuin kaikki muutkin eliöt ja hänen primitiivisin viettinsä on vain selvitä. On vain tämä elämä, ei iankaikkisuutta, eikä Jumalaa.

Tämä nihilistinen lohduttomuus ajaisi hulluksi, ellei selviytymismekanismi toivottomuutta ja merkityksettömyyttä vastaan olisi tiedostamaton varastaminen maailmankuvasta, joka tarjoaa transendenttisen merkityksen elämälle, hyvän ja pahan. Jumalankieltäjillä ei ole mitään syytä puhua hyvästä ja pahasta, sillä jos he olisivat johdonmukaisia, he tunnustaisivat, että heidän maailmankatsomuksensa suurin ”hyvä” on kehitys. Evoluution kylmä ja tunteeton prosessi tappaisi luonnollisesti sukupuuttoon kaikki, paitsi kukkulan ehdottomat kuninkaat. Jäljelle jäisivät vain parhaat, vahvimmat ja sopeutuvaisimmat.

Missä tuossa maailmankuvassa on tilaa heikomman puolustamiselle? Sitä ei ole, joten se pitää varastaa toisesta maailmankatsomuksesta. Onko siis ihmekään, että juuri vasemmistolaiset jumalankieltäjäideologiat ovat vastuussa suurimpien ihmismiljoonien massamurhista? Mitä muuta on natsi-Saksan ubermensch-konsepti, kuin johdonmukaista darwinismia? Ja darwinismi on myös Suomen koulujärjestelmän perusoppi. Vuonna 2007 YLE uutisoi, että Euroopan neuvosto varoittaa kreationismista, koska ”Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa Strasbourgissa […] esitetyssä raportissa pidetään uhkana demokratian korvautumista teokratialla, jos kreationismista tulee osa kouluopetusta.” Raporttia komppasi myös kansanedustaja Krista Kiuru (sd. – mikä yllätys).

[Raportin laatineen Anne Brasseurin mukaan] fundamentalistiset kreationistit uhkaavat jopa ihmisoikeuksia ja muita Euroopan neuvoston ajamia perusarvoja.

Paksua puhetta, päivänselvää demonisointia ja epärehellistä panettelua ihmisiltä, joiden maailmankuva ei edes natiivisti tue sellaista käsitettä kuin ”ihmisarvo”.

Darwinistinen epäinhimillinen pohja paistaa läpi myös kiihotuspykälässä:

…jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän…

Ajatus eri ihmisroduista on paitsi epäkristillinen, myös epätieteellinen. Se on polarisoiva ja vastakkainasetteluja ruokkiva aate. Se on sosiaalinen konstruktio, eikä tieteellinen. Rotuaatteen käyttäminen kriteerinä lainsäädännössä, jonka tarkoitus on vähentää diskriminaatiota, osoittaa, että koko kiihotuspykälä on totaalisten tyhjäpäiden laatima.

Hesarin jutusta on oikaistu toteamus, jossa väitettiin, että Paavalin mielestä homot pitää tappaa. Sanatarkasti 1938 käännöksen mukaan Paavali sanoo, että ”ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet” (Room. 1:32). Jos tuollainen nyanssi vaatii oikaisun, yhtälailla pitäisi silloin oikaista tämäkin:

Räsäsen twiitissä, josta ensimmäinen rikostutkinta alkoi, taas viitataan Raamatun tekstiin, jossa homoseksuaaleja kuvataan ”saastaisina”, ”häpeällisinä”, ”luonnonvastaisina”, ”villiintyneinä” ja oman ruumiinsa ”häpäisijöinä”.

Paavalihan ei tuossa tekstissä sano, että ”homoseksuualit ovat saastaisia”. Paavali ei ota silmätikukseen demografiaa nimeltään homoseksuaalit ja luettele heistä haukkumasanoja. Modernin ”homoseksuaalit”-nimisen vähemmistödemografian olemassaolon lukeminen sisälle tekstiin osaksi Paavalin ajattelua on anakronismi. Paavali ei jakanut kulttuurimarxilaisesti aikansa yhteiskuntaa ”sorrettuihin vähemmistöihin”.

Roomalaiskirjeessä Paavalin kritiikin kohteena on itse asiassa jumalaton ihminen yleisellä tasolla. Paavalin sanat kohdistuvat kokonaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Jumalan viha ilmestyy kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan. Hänen luettelemansa synnit eivät millään muotoa ole yhtäläisesti leimallisia yhteiskunnan jokaiselle jäsenelle, mutta yhteiskunnan yleistilaa hänen esiin nostamansa paheksunnan aiheet kuvaavat mainiosti. Lisäksi ne eivät ole jotakin, mistä ihminen saa tuta Jumalan vihan, vaan ne ovat Jumalan viha. Ne ovat Jumalan tuomio ja sen merkki, että Jumala on jo hylännyt yhteiskunnan kauan sitten omia himojaan palvelemaan.

Paavali ei siis sano, että ”homot ovat saastaisia”. Hän sanoo, että Jumala on hylännyt sellaiset ihmiset saastaisuuteen, jotka eivät kunnioita Häntä. Hän ei sano, että ”he ovat häpeällisiä”, vaan että Jumala on hylännyt Häntä vihaavat häpeällisten himojen valtaan. Hän ei sano, että ”he luonnonvastaisia”, vaan että Häntä vastaan kapinoivat ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen. Niitä vastaan, jotka väittävät, että takerrun semantiikkaan, puolustaudun huomauttamalla, että Hesarin oma korjaus kirjoitukseen antaa minulle edellytykset ja luvan siihen. Jos Paavalin sanomisia aiotaan analysoida, tehtäköön se johdonmukaisesti. Jos ”Paavalin mielestä homot pitää tappaa” ei ole totuudenmukaisesti ilmaistu, silloin ”Paavalin mielestä homot ovat saastaisia” ei myöskään ole.

Mutta eikö Paavalin ”he ovat kuoleman ansainneet” käytännössä tarkoita sitä, että jos yhteiskunnallisella tasolla olisi voimassa vanhatestamentillinen penologia, homoseksuaalit tapettaisiin? Teoriassa ymmärrän huolen siitä, mutta arvon raamattuasiantuntijamme Toiviainen ei ole ottanut huomioon sitä, että Paavali mainitsee listassaan myös vanhemmilleen tottelemattomat.

Sillä Jumala on sanonut: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman.’ (Matt. 15:4)

Tässä itse Herra Jeesus Kristus vahvistaa Mooseksen lain ja toteaa, että vanhemmilleen tottelematon on niin ikään ansainnut kuoleman. Paavalin kuolemanrangaistuksen ansaitseminen on nimenomaan Mooseksen lain mukaan. Mooseksen laissa rikoksia, joista sai kuolemantuomion, olivat myös epäjumalanpalvelus, Jumalan nimen turhaan lausuminen, sapatin rikkominen, murhaaminen ja haureus.

Kuten olen todennut aikaisemmissa kirjoituksissani, Mooseksen laki on edelleen kirkkolain perusta, mutta koska seurakunta ei ole teokraattinen valtio, vaan hengellinen, sovellamme lakia hengellisesti ja ”poistamme Israelista sen, mikä on paha” erottamalla seurakunnasta ne, jotka eivät halua totella Raamattua ja tehdä parannusta siitä, minkä Raamattu synniksi tuomitsee. Sillä ei ole tykkänään mitään tekemistä kenenkään ihmisarvon kanssa.

Muuten, jos Jumalan lain rangaistuskäytäntöä todella sovellettaisiin johdonmukaisesti ja teokraattisesti, kuviteltu ilmastokriisi olisi äkkiä ratkaistu. Täällä ei olisi yhtään ihmisiä hönkimässä hiilidioksidia uloshengityksen kautta ilmakehään. Ilmastohätätilan suurin osatekijä, maapallon väestön liiallinen lukumäärä, olisi saatu pois päiväjärjestyksestä. Ihmiskunta, tämän planeetan syöpä ja raiskaaja, tuo luonnonvalinnan disruptiivinen häiritsijä, olisi poissa ja ekosysteemi voisi elpyä ja jatkaa evoluution ihanaa marssiaan. Tietenkin kirjoitan kuin mielipuoli – enhän hyvänen aika voi kristittynä mennä tuollaiseen mukaan. Puhuessaan kehitysmaiden syntyvyyden säännöstelystä ratkaisuna ilmastokriisiin, pöyhkeät paksut länsimaalaiset katsovat nenänvarsiaan pitkin köyhyydessä eläviä sisariaan ja veljiään Adamissa ja kuvittelevat, että heillä on muka jokin oikeus yli-ihmisinä sanella, kuka saa elää ja kenen pitää kuolla. Milloin ilmastopöljät raahattaisiin leivättömän pöydän ääreen vastaamaan ihmisyydestä riisuvista puheistaan?

On tärkeää muistaa, että Jeesus itse asettaa Jumalalle kelpaavan vanhurskauden määritelmäksi rakkauden kaksoiskäskyn:

”Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: ”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Niin hän sanoi hänelle: ”Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?” Hän vastasi ja sanoi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Hän sanoi hänelle: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää”.” (Luuk 10:25-28)

Hän ei tee niin vakuumista käsin, vaan koska Hän on lihaantullut Jumala, eikä Hän ole ristiriidassa yhdenkään Hengen vaikutuksesta syntyneen kirjoituksen kanssa, Hän vahvistaa myös nämä Raamatun tekstit määräysvaltaiseksi Jumalan sanaksi:

Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. (Jaak. 2:10)

”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee”.” (Gal. 3:10)

”Raamattu ei voi raueta tyhjiin[.]” (Joh. 10:35)

Sanoessaan: ”tee se, niin sinä saat elää”, Jeesus sanoo samalla: ”ellet tee sitä, sinun on kuoltava”. Se on kolikon kääntöpuoli. Kun siis tarkastelemme itseämme lain valossa ja analysoimme, olemmeko rakastaneet Jumalaa koko olemuksellamme, kaikella kapasiteetillamme ja kaiken aikaa, saati sitten lähimmäistämme niinkuin itseämme, rehellisen vastauksen on pakko olla ei. Se tekee kaikista lainrikkojia. Kaikki ovat ansainneet kuoleman, niin myös minä ja niin myös Päivi Räsänen ja niin myös Raija Toiviainen. Ja olemme kaikki kolme käsittääkseni heteroseksuaaleja.

Mutta jos olen ansainnut kuoleman, miksi saan elää? Miksen ole jo kuollut? Ei äkkiä tule ajatelleeksi, ettei yksikään ihminen ansaitse elää. Jokainen ihminen vauvasta vaariin on näet syntinen, eikä ansaitse saada elää. On ollut vain yksi ihminen, joka ei ansainnut kuolla. Hän on Herra Jeesus Kristus, eikä Hän ole kuka tahansa ihminen, vaan Hän on lihaantullut Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen.

Miksi Jumala ei sitten lyö kuoliaaksi jokaista lainrikkojaa heti paikalla? Vastaus piilee Jumalan yleisessä armossa. Hän antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Niidenkin, joita Hän ei ole valinnut pelastukseen, Hän antaa nauttia yleisen armonsa siunauksista ja tuon armon määrä tulee viimeisenä päivänä tuottamaan heille sitäkin ankaramman tuomion, sillä, kuten todettua, Jumala on ilmoittanut itsensä luomakuntansa kautta kaikille ihmisille riittävästi, ettei kenellekään ole epäselvää, että Hän on olemassa.

Yhtäkaikki, jokaisen on eräänä päivänä kuoltava; Päivi Räsäsen, Raija Toiviaisen, minun. Ajankohta ja tapa, jolla siirrymme ajasta ikuisuuteen, on Jumalan ennaltamääräämä. Raamattu nimittäin sanoo:

”Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.” (Job. 14:5)

”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:15)

Mutta kuolema ei ole kaiken loppu, vaan kerran on koittava ylösnousemuksen päivä, jona kuolleet herätetään ja kootaan tuomiolle Kristuksen valtaistuimen eteen. Tuona päivänä kukaan ei voi vedota tietämättömyyteen. Tuona päivänä jokainen, joka ei ole eläessään turvannut Kristukseen ainoana, joka voi täyttää Jumalan vanhurskauden vaatimuksen hänen puolestaan, tullaan tuomitsemaan oman vanhurskautensa perusteella. Jeesus kuvittaa tuon tapahtuman vertauksella hääjuhlasta, jonne tulee mies ilman juhlavaatteita:

”Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: ’Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?’ Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: ’Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen’. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.” (‭‭Matt. ‭22:11-13‬)

Näin jokainen, joka ei tuomiopäivänä seiso Karitsan valtaistuimen edessä puettuna Kristuksen tahrattomaan lahjavanhurskauteen, heitetään iankaikkisesti tuliseen järveen, helvettiin, joka on toinen kuolema.

Kuka voi pelastua? Kuinka tuosta Jumalan lahjasta, Kristuksen vanhurskaudesta, pääsee osalliseksi? Pyytämällä, uskon kautta Herran Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen, syntejään katuen ja yksin Hänen armoonsa turvaten. Tuota sanomaa pelastuksesta kristitty julistaa jokaiselle, ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan, uskontokuntaan ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta, ketään syrjimättä ja lietsomatta minkäänlaista vihamielisyyttä ketään kohtaan.

Raija Toiviainen vaikuttaa tulkitsevan kansankiihotuslakia siten, että rikos tapahtuu missä tahansa jostakin suojellusta vähemmistöstä väitetään epäedullisessa valossa jotakin, mikä ei pidä paikkaansa. Se on monella tavoin ongelmallista. Laki ei määrittele, mitkä vähemmistöt ovat suojelun kohteina. Samalla laki rikkoo Raamattua vastaan. Raamattu kieltää yksiselitteisesti kaikenlaisen puolueellisuuden lakien soveltamisessa:

Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein. (‭‭3.Moos. 19:15‬)

Tätä voi soveltaa myös enemmistöihin ja vähemmistöihin. Älä ole puolueellinen vähemmistön hyväksi, äläkä pidä enemmistön puolta, vaan tuomitse oikein. Lain on oltava sama kaikille. Nyt se ei ole. Jo Jussi Halla-ahon tapaus osoitti sen ja se on osoitettu toistuvasti sen jälkeen. Hanakasti ollaan puuttumassa siihen, kun suomalainen sanoo yleistäen jotakin epäedullista ”suojellusta vähemmistöstä”, mutta siihen ei puututa, kun vähemmistön edustaja solvaa yleistäen enemmistöä. Minun mielestäni kummassakaan tapauksessa ei virkavallan tarvitse asiaan puuttua, mutta jos se puuttuukin, sen on tehtävä työnsä johdonmukaisesti ja puolueettomasti. Muu on oikeuden vääristelyä, jota Jumala vihaa.

Lisäksi antaessaan tietämättömyydestä ponnistavia lausuntojaan Kristinuskosta ja Räsäsestä, Toiviainen kääntää julkista mielipidettä kristittyjä vastaan. Hän saa lausunnoillaan ihmiset uskomaan, että kristityt, jotka pitävät Raamattua auktoriteettinaan ja haluavat elää sen mukaan, ovat vihamielisiä seksuaalivähemmistöjä kohtaan tai pitävät heitä ali-ihmisinä. Ne ovat valheellisia, leimaavia ja erittäin loukkaavia mielikuvia. Näin Toiviainen de facto syyllistyy itse siihen, mistä vainoaa nyt Räsästä.

Toiviaisen on turha piiloutua sen taakse, että kristityt ovat ovat muka enemmistö. Valtaosa niistä, jotka rastittavat ruudun ”kristitty” eivät tunne Jeesusta, eikä Hän tunne heitä ja he joutuvat eräänä päivänä helvettiin muiden jumalattomien kanssa. Kristityt ovat maailman vainotuin ihmisryhmä. Me emme kuitenkaan ihmettele sitä, että maailma vihaa meitä, sillä maailma on vihannut Kristusta jo ennen meitä.

Minulla ei ole minkäänlaisia toiveita siitä, että tämän kirjoitukseni ansiosta jokin muuttuisi, koska vallanpitäjien tärkein valuutta on uskottavuus. Se joka myöntää olleensa väärässä, menettää uskottavuutensa ja sitä kautta auktoriteettinsa. Siksi kukaan ei myönnä mitään. Valitettavasti eivät edes Päivi Räsänen ja Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra voineet kumpikaan suoraselkäisesti myöntää, että kiihottamispykälä on ihan täysi fiasko ja heidän puolueensa olivat osallisia sen valmistelussa, kun Sebastian Tynkkynen grillasi heitä asiasta Markku Tenhusen isännöimässä keskusteluohjelmassa Alfa-TV:llä.

Auktoriteettiaan ei halunne menettää myöskään Raija Toiviainen. Hesarin jutun tyhmin kappale on sen ensimmäinen:

Jos Suomessa haluaa tietää, mitä täällä saa sanoa ja miten pitkään siitä on vastuussa, kannattaa kysyä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselta.

Kuka kuoli ja teki sinusta hallitsijan?

Kristillisen maailmankuvan mukainen nimi

On jokavuotista hupia kiemurrella myötähäpeästä lukiessa tämän kaltaisia artikkeleita, joissa uutisoidaan siitä, mitä pähkähulluja nimiä ihmiset tällä kertaa ovat keksineet itselleen ja jälkikasvulleen. Nimenanto ja -vaihtaminen sujuu Suomessa maistraatin kautta. Maistraatissa täti tai setä plärää prujut läpi ja harkitsee, onko tässä perusteltua epäillä, ettei nimi täytä lain vaatimuksia. Jos on, pyydetään nimilautakunnalta kannanotto.

Suomen nykyinen nimilaki on luonnollisesti ajanmukaisen skitsofreninen, yrittäessään perustaa määräyksiään postmodernille itsedeterminismille, pääsemättä kuitenkaan pakoon imago deistä johtuvaa intuitiota oikeasta ja väärästä. Nimi kun ei saa aiheuttaa ”pahennusta” eikä ”haittaa”. Etunimeksi ei myöskään kelpaa vastakkaiselle sukupuolelle vakiintunut nimi.

Tämä on tietysti tyypillistä vasemmistolaista holhoamista. Toisaalta esimerkiksi Yhdysvallat on loistava esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun nimenantamista ei juuri säädellä. Mutta niinhän se juuri menee, että kourallisen takia joudutaan määräilemään myös niitä, jotka hoitavat elämänsä mallikelpoisesti.

Ehkä mielenkiintoisinta nimilaissa on se, miten se vastoin yleistä kehityssuuntaa edelleen olettaa kaksi sukupuolta. En usko, että kestää kauaa, että joku hoksaa sen ja ulina muunsukupuolisia sortavasta laista alkaa. Silloin sellaisen lain on taivuttava, joka ei perustu siihen, että Jumala on ja Hän määrittelee miehen ja naisen. Postmodernismin kanssa yhteensopimattoman epämääräisen muotoilun takia kuka tahansa voisi jo nyt nostaa äläkän siitä, että jonkun nimi aiheuttaa pahennusta hänen intersektionaalisessa viiteryhmässään. Nimi voidaan kokea liian ”valkoisena” tai ”patriarkaalisena”.

Syitä eri nimien hylkäämiseen voi vain arvailla. Linkkaamassani jutussa oli esimerkiksi nimiehdotus Jalofina, mistä huolestunut nimilautakunta arvatenkin oletti, että se väännetään jaloviinaksi. Nimi Lucifer varmaankin hylättiin sen assosiaation vuoksi kristinuskon pahuuden henkilöitymän, saatanan, kanssa. Samalla logiikalla pitäisi kieltää myös kaikki muut mytologiset ja epäkristilliset nimet, kuten vaikkapa kalevala-aiheiset nimet tai Muhammed. Itse asiassa Lucifer ei edes ole paholaisen alkuperäinen nimi, kuten vakiintunut traditio uskottelee, vaan se on yksinkertaisesti Hieronymoksen Vulgataan valitsema alkutekstin kointähti-sanan latinankielinen käännös (Jes. 14:12).

Toistaiseksi näyttäisi vielä siltä, että nimilautakunnassa on tolkun väkeä, mutta kuinka kauan? Sukupuolineutraali ideologia päästää nyt jo läpi omituisia nimiä. Joku tutun tuttu antoi lapselleen nimeksi Taika. Jos joku kysyy, että onkos hän tyttö vai poika, vastaus on arvatenkin: hän saa itse päättää mikä hän haluaa olla. Se on koko jutun juoni. Tässä juonessa ovat tietenkin mukana myös ne maistraatin mukavan näköiset tädit ja sedät, jotka päästävät tuollaiset nimet läpi. Sitä kun ei tule äkkiseltään ajatelleeksi, että heilläkin on maailmankatsomus ja harvalla se on kristillinen. He näyttävät neutraaleilta konttorirotilta, jotka vain pläräävät papereita ja hoitavat harmaita ja mekaanisia hallinnollisia askareitaan. Mutta ehei; heidän maailmankatsomuksellaan on vaikutusta yksilöiden elämään. Nimilautakunnan suositukset eivät sido heitä. Jos heillä ei ole perusteltua syytä epäillä, että joku saa nimestään harmia tai aiheuttaa sillä pahennusta, heidän ei tarvitse nimilautakunnan mielipidettä edes kysyä.

Nimilaki on rakennettu samoista aineksista kuin vihapuhelaki, eli laki kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Se on samalla tavalla ympäripyöreä ja subjektiiviseen nojaava. Se ei ole enää kristillisen maailmankuvan informoima, sillä lakia tulkitsevien maailmankuva ei ole enää kristillinen. Mitä enemmän ihminen tukahduttaa totuutta epävanhurskaudellaan, sitä vähemmän myös kristillisestä maailmankuvasta varastettu henkinen pääoma säätelee hänen käytöstään ja rajoittaa hänen pahuuttaan. Siten ovet aukeavat kaikenlaiselle mielivallalle ja niin tällaisista ideologisista laeista tulee pahimpia mahdollisia sorron ja tyrannian välineitä.

Kristityn on tärkeää huomata, että tolkun käytös ei synny vakuumissa, vaan se perustuu nimenomaan kristilliseen maailmankatsomukseen. Sen puute taas synnyttää loogisesti kaikenlaista vastuuttomuutta järjettömyyttä — niinkin näennäisen vähäisessä asiassa, kuin nimen valitsemisessa jälkikasvulle. Ehtoopuoltaan viettävälle yhteiskunnalle leimallisia asioita ovatkin vastuuttomuus, hedonismi ja yleinen järjettömyys.

Oli yhteiskuntajärjestys sitten yksilön vapautta korostava tai hallinnon valtaa pönkittävä, totuus on se, että kumpikaan ei toimi ilman kristillistä maailmankuvaa. Kuitenkin mielestäni on nähtävissä, että nimenomaan kristinuskon vaikutuksen hiipuessa vasemmistolainen tyrannia alkaa nostaa päätään. Se tyrannia haluaa määrätä kaikesta, kuten myös lapsesi nimestä. Niin kauan kuin se ei ole ristiriidassa kristillisten arvojen kanssa, kristityt eivät välitä. Kun se on, on liian myöhäistä.

Keisari ei ole Herra. Jeesus on Herra.

Kaikenlaisia pride-ulostuloja

Kun Päivi Räsänen avaa suunsa tai teroittaa kynänsä, tulee kirkostaeroamispiikki. Se on luonnonlaki, historian ja observaation todeksi osoittama. En tiedä, mitä mieltä Päivi itse siitä on, mutta oma asenteeni on jotakin välinpitämättömän ja positiivisen välimaastosta. Vakaumuksellisten kristittyjen irtautumisen tympeästä sakraaliyhteiskunnan artefaktista näen positiivisena asiana. Jumalattomien ejektoituminen on minulle se ja sama. Eivät he kirkkoon jäämälläkään pelastu. Toki uskon, että extra ecclesiam nulla salus (kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta), mutta silloinkin se ecclesia pitää määritellä.

Räsäsen ja arkkipiispa Tapio Luoman välinen julkinen kanssakäyminen on ollut jokseenkin turhauttavaa seurattavaa. Assosioitumalla pride-tapahtuman kanssa kirkko antaa hyväksyntänsä raamatunvastaiselle elämäntyylille, sanoo Räsänen. Eipäs, vastaa Luoma, haluamme vain näkyä tapahtumassa ja osoittaa sillä, että kirkko on kaikkia varten. Päivin hyvään ja asialliseen avoimeen kirjeeseen minulla ei ole paljoa sanottavaa, paitsi tietysti:

Jeesus on sovittanut kaikkien ihmisten synnit ristinkuolemallaan.

Öhöm, eipäs ole.

Tapio Luoman vastauksessa sen sijaan on enemmän analysoitavaa. Hän sanoo:

Piispainkokous on todennut avioliittoselonteossaan vuonna 2016, että kirkko on kaikkia varten ja että samaa sukupuolta olevat parit ovat tervetulleita kaikkeen kirkon toimintaan.

Öhöm, eipäs ole. Kirkko ei ole kaikkia varten. Kirkko, josta itse käytän nimitystä seurakunta, on kristittyjen koti. Seurakunta on Kristuksen ruumis; kaikki Hänen verellään itselleen ostamansa kaikkialla maailmassa ja kaikkina aikoina. Seurakunta on uusi ihmiskunta Kristuksessa; kaikki ne, jotka ovat syntyneet uudesti ylhäältä ja kuolleet pois Aadamista. Seurakunta manifestoituu ajassa ja avaruudessa nk. näkyvänä seurakuntana, ja minusta tuntuu, että tämä ekklesiologian osa-alue on sekä luterilaisille että vapaakristityille täyttä hepreaa.

Näkyvä seurakunta käsittää kaikki kristyiksi tunnustautuvat tai itsensä mieltävät. Näkyvän seurakunnan jäseneksi liitytään uskontunnustuksen ja kasteen kautta. Mutta kuten huomaamme esimerkiksi taikuri Simonin tapauksesta, uskontunnustus ja kaste eivät itsessään takaa mitään. Simon tunnusti uskonsa ja tunnustuksensa perusteella hänet kastettiin. Ilmeni kuitenkin piakkoin, että hänen motiivinsa olivat väärät, eikä Apostoli Pietari nuhdellut häntä varsinaisesti ystävälliseltä vaikuttavaan sävyyn:

”Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa. Ei sinulla ole osaa eikä arpaa tähän sanaan, sillä sinun sydämesi ei ole oikea Jumalan edessä. Tee siis parannus ja käänny tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa — jos ehkä vielä sinun sydämesi ajatus sinulle anteeksi annetaan. Sillä minä näen sinun olevan täynnä katkeruuden sappea ja kiinni vääryyden siteissä.”

Seurakunta ei ole Simonin kaltaisia varten. Seurakunnan sanoma sen sijaan on kaikkia varten ja sanoman tulee olla Kristuksen ja Apostolien esimerkin mukainen. Heidän esimerkkinsä mukainen evankeliumi on hyvä uutinen; ei siitä, että sinä olet arvokas ja että Jumala hyväksyy sinut kaikkine virheinesi; vaan siitä, että Hän on ylösnoussut ja että Hän hallitsee kuninkaana! Tuolla hyvällä sanomalla on implikaatio: käsky kumartaa Kuningasta, nöyrtyä, palvoa Häntä, tehdä parannus, kääntyä pois pahuudesta ja turvata Häneen ainoana, joka voi pelastaa. Tätä sanomaa Pietari saarnasi myös Simonille – senkin jälkeen, kun hänen valhekääntymyksensä oli tullut ilmi.

Totuus on, että Jumala ei hyväksy yhtäkään syntistä, vaan Hän vaatii jokaiselta lakinsa täydellistä pitämistä. Tuo laki vaatii ihmiseltä niin mahdottomia, ettei yksikään ihminen voi sitä pitää. Kukaan ei rakasta Jumalaa kaikesta sydämestään. Se riittää. Unohdetaan kaikki muut synnit hetkeksi. Se riittää! 

Koska kukaan ei pidä lakia, kaikki ovat iankaikkisen kadotustuomion alaisia. He ovat rikkoneet äärettömän Jumalan iankaikkisen lain. Siksi tuomiokin on iankaikkinen. Sovituksen nerokkuus on siinä, että ääretön Jumala tuli ihmiseksi ja kärsi rangaistuksen kansansa puolesta. Näin ihminen kärsi rangaistuksen ihmisen synnistä, mutta sovitusuhri on silti riittävä, koska Jeesus on äärettömän kolmiyhteisen Jumalan toinen persoona; Hän on tosi ihminen ja tosi Jumala.

Lusikkansa soppaan työnsi myös Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki, joka lähetti Päiville oman dear dr. Laura -kirjeensä. Luulisi, että nämä oppineet kirkonmiehet ymmärtäisivät, että vanhan liiton Israelin kansa oli seurakunnan prototyyppi.

Kuten Israelin egyptistä, Jumala kutsuu kansansa pois synnin orjuuden pesästä ja johtaa meitä läpi tämän erämaan, jota kutsumme elämäksi, kohti luvattua maata. Kuten Israelin, Jumala on valinnut kansansa olemaan pyhät ja nuhteettomat; se on: asetetut erilleen kaikista muista ihmisistä, puettuna Kristuksen vanhurskauteen. Tätä Israelin pyhyyttä ja erottautuneisuutta kuvaamaan Jumala sääti tukun lakeja. Näitä lakeja emme enää sovella, sillä Kristuksessa suurempi hengellinen todellisuus on astunut voimaan. Ei haittaa, että vaate on osaksi puuvilla ja osaksi elastaania. Ne olivat lakeja, joilla oli symboliarvo; noudatamme niiden hengellistä ydinsisältöä siten, että tiedostaen erotamme elämämme Jumalalle, emmekä rakasta maailmaa ja mukaudu sen menon mukaan noudattamaan sen himoja ja filosofioita.

Emme myöskään kivitä homoja, koska emme ole teokraattinen Israelin valtio, vaan hengellinen Israel, joka ei ole tästä maailmasta. Pois se, etteikö laki olisi enää voimassa, mutta sitä ei sovelleta enää maallisesti, vaan sitä sovelletaan hengellisesti. Jumala ei ole muuttanut mieltään sen suhteen, mikä on Hänelle kauhistus ja mikä ei.

Osa laista ei myöskään ole enää sovellettavissa, koska meillä ei ole enää liitonarkkia, temppeliä eikä pappisvirkaa. Emme yksinkertaisesti enää voi suorittaa kaikkea, mitä seremoniallinen laki vaatii, eikä ole tarviskaan, sillä tässäkin asiassa hengellinen on korvannut maallisen – onhan Kristus ylimmäinen pappimme, jonka pappistoimitus puolestamme on sekä kertakaikkinen että iankaikkinen.

Vanhan liiton laissa toistuu fraasi: ”poista paha Israelista”. Uudessa liitossa kutsumme sitä kirkkokuriksi. Kun joku erotetaan seurakunnasta synnin tähden, se on pahan poistamista Israelista. Olen sitä mieltä, että reiluuden nimissä myös väärin profetoivat pitäisi poistaa Israelista (5.Moos. 13:5). Mutta koska Heinimäki, Luoma ja muut kirkon kirjanoppineet eivät osaa käyttää lakia oikein, he odotetusti sekoilevat myös kymmenen käskyn, Jumalan muuttumattoman ja edelleen sitovan moraalilain kanssa. Kirkko on täynnä vasemmistolaisia, joille murhaaminen ja varastaminen ei näytä olevan mikään ongelma. Syntymättömien lasten oikeuksista kirkko on hipihiljaa ja vaikka kirkon oikeus verottaa yrityksiä poistettiinkin, se saa edelleen samat rahat valtion taskun kautta kierrätettynä.

Minusta olisikin mukava tietää, onko luterilaisessa kirkossa enää mitään syytä poistaa joku seurakuntayhteydestä? Harhaoppisuus? Pedofilia? Kansanmurha? Onko kirkossa todella tilaa kaikille? Minä kiellän konsubstantaation ja uudestisyntymisen kasteessa, tunnustan ainoastaan kaikkien uskovien yleisen pappeuden, enkä hyväksy naisia seurakunnan kaitsijoina, enkä episkopaalista kirkkohallitusta. Rippikoulussa väittelisin opista ja konfirmaatiossa vastaisin aika moneen kohtaan, etten todellakaan usko noin. Olisiko kirkossa tilaa minulle? Ai eikö? No sitten kirkossa ei ole tilaa kaikille.

Olen samaa mieltä kanssasi siinä, että viime kädessä asiassa on kyse raamattunäkemyksestä. Toivoisin, että Raamattua tunnettaisiin paremmin, sitä luettaisiin enemmän ja että sen viesti kuultaisiin herkemmin. Raamattu kertoo, että ihmiseksi syntyneenä Jumalana Jeesus on Herra. Häntä meidän tulee seurata myös siinä, kuinka kohtaamme toisemme. (Korostus minun)

Henkilöksi, joka toivoo, että Raamattua tunnettaisiin paremmin, Tapio Luoma tekee erittäin vähän työtä sen eteen. Saanen ehdottaa samaa, mitä ehdotan tavan takaa omassa viiteryhmässäni: tee niinkuin Luther; valitse kirja, ota sen ensimmäinen luku ja ensimmäinen jae ja saarnaa! Mutta sen sijaan, että saarnaisi Raamattua, Tapio Luoma saarnaa vasemmistolaisia aatteita. Hänen ulostuloissaan ja kannanotoissaan vilisevät ajanmukaiset sanat: populismi, vihapuhe, ilmastonmuutos, hyvinvointiyhteiskunta, polarisaatio… Hän on osa ongelmaa, ei sen ratkaisua.

On kovin ironista, että arkkipiispa tuntuu itse tuntevan Raamattunsa niin kovin huonosti. Mieleeni tulee seuraava lainaus eräältä uskonpuhdistajien tienraivaajista, William Tyndalelta:

Minä uhmaan paavia ja hänen lakejaan; ja mikäli Herra säästää henkeni, huolehdin, että aurallaan kyntävä poikanen tuntee Raamattunsa paremmin kuin sinä!

Tämä pätee myös nykypäivänä. Nämä kansankirkon paavit ja muut elitistit ovat sormi ojossa luennoimassa siitä, mitä Raamattu muka sanoo ja ei sano, ymmärtämättä, että he ovat itse sokeita ja eksyksissä. Jos otamme Tapio Luomalta jotakin, ottakaamme tämä:

[Jeesusta] meidän tulee seurata myös siinä, kuinka kohtaamme toisemme.

Myös. Eli missä muussa?

  • Hän vahvisti Vanhan testamentin kirjoitukset luotettavaksi ja sitovaksi Jumalan Sanaksi.
  • Hän vahvisti lähettämiensä Apostolien sanoman ihmein ja merkein.
  • Hän käskee kaikkia kaikkialla tekemään parannuksen ja uskomaan evankeliumin.

Raamatun kokonaisvaltainen tunteminen velvoittaa meitä enempään, kuin pelkkään tyhjään ja merkityksettömään rakkaushöttöön. Todellinen rakkaus velvoittaa enempään kuin liehakoivaan egohierontaan – nimittäin riskeeraamaan maineensa ja jopa henkensä toisen hengellisen hyvinvoinnin takia.

Ystävän lyönnit ovat luotettavat, mutta vihamiehen suutelot ylenpalttiset. (San. 27:6)

Kirkko ei rakasta. Muuten se kertoisi ihmisille asioita, jotka heidän täytyy kuulla vaikkeivät halua, koska heidän iankaikkisuutensa riippuu siitä. Sen sijaan kaikkien syntisten vihollinen, Suomen evankelis-luterilainen kirkko, osallistuu pride-suuteloihin. Sen agenda on selvä: haalia lisää jäseniä, joilla itseisarvoisesti pyörivä kone saadaan pidettyä käynnissä ja suojatyöläisille palkkaa. Se on hyväksikäyttöä ja varastamista.

Jeesus ei kuollut kirkon puolesta. Hän kuoli kansansa puolesta. Kirkko on pelkkä hallintohimmeli; uppoava laiva, jonka jättämisen ei pitäisi olla kovin kummoisen harkinnan tulos. Lutherkin yritti reformoida omaa kirkkoaan. Tulokset jäivät laihoiksi. Lähtekää!

Kristillinen ihmisarvo

Muistan ollessani lapsi, kuinka köyhiä olimme. Toisinaan ei ollut varaa ruokaan. Silloin söimme arvoja. Junou, arvokeittoa, arvoleipää, arvopastaa… kun laittoi suolaa, pani silmät kiinni ja kuvitteli oikein kovin, se oli tosi hyvää ja ravitsevaa — etenkin henkisesti.

On hupaisaa seurata, kuinka arvokeskustelu jyllää ja miten ”äärioikeiston” ja antisemitismin nousua taivastellaan – tai siis se olisi hupaisaa, ellei se olisi niin kovin traagista. Nimittäin ne, jotka pitävät arvoistaan (ja siitä, että toisten arvot ovat vääränlaisia) kovinta mekkalaa, ovat ironisesti juuri niitä, joilla ei johdonmukaisuuden nimissä ole mitään syytä puhua arvoista ylipäätään. Timo Soinin kynttilämarssin paheksujat puhumassa ihmisarvosta? Se on kaiketi vitsi.

Pyydettiin sitä tai ei, arvosoppaan on kristitynkin lusikkansa kastettava ja huomautettava, että kröhöm: te jumalattomat muuten varastatte meidän maailmankatsomuksestamme. Niin tekee tavallaan myös Matti Kankaanniemi Ristin Voitossa (24/2019) artikkelissaan rasismista ja ihmisarvosta. Mutta kristillisenkin kannanoton laadulla on väliä. Miten ihmisarvo määritellään ja mihin se perustuu? Ja jos se perustellaan näin eikä noin, kenen laariin se sataa? Mitä implikaatioita sillä on?

Kankaanniemi aloittaa lyhkäisen artikkelinsa harmittelemalla sitä, miten myös herätyskristillisyydellä on rasistista historiaa. Toki niin on, mutta yhdysvalloissa on jo nähtävillä selkeää vastakkainasettelua, jossa yksi väestöryhmä vaatii toiselta hyvityksiä (reparations) korvaukseksi historiallisista vääryyksistä, joihin näillä vääryyksien tekijöiden jälkeläisillä ei ole mitään osuutta. Kyse on maailmallisella ideologialla ratsastamisella, jossa ei ole tilaa anteeksiannolle, vaan hyveenä nähdään kollektiivinen syyllisyys ja itseruoskinta. Se ei tule koskaan riittämään.

Rasismin Kankaanniemi määrittelee jonkun ihmisen tai ihmisryhmän syrjimisenä rodun tai etnisen taustan takia. Tässä kohtaa heitän ilmoille ajatuksen: mielestäni meidän olisi kristittyinä haastettava jo ajatus eri ihmisroduista. On sanottu: there’s only one race – the human race! Tietääkseni Raamattu ei missään jaottele eri ihmisiä sellaisen käsitteen perusteella, joka käännettynä englanniksi kuuluisi race, tai suomeksi rotu. Ihmisten jaottelu rotuihin on historiallisesti uudehko asia, jonka määritelmä elää edelleen. Jumalan uuden liiton liittokansa käsittää ihmisiä kaikista sukukunnista, kielistä, kansoista ja kansanheimoista (Ilm. 5:9).

Kuten edellisessä kirjoituksessani totesin, ihminen pyrkii luontonsa mukaan hakeutumaan oman viiteryhmänsä pariin. Kankaanniemen mielestä ”olennaista on, että tämä syrjintää aiheuttava piirre on kiinteä ja joskus jopa synnynnäinen osa ihmistä (korostus minun)”. Toteaisin tähän, että teologialla, tarkemmin antropologialla, on väliä. Olen kalvinistina täysin eri mieltä siitä, että tämä syrjintää aiheuttava piirre on joskus synnynnäinen osa ihmistä. Se on synnynnäinen osa ihmistä. Yksikään ihminen ei synny maailmaan tabula rasana, vaan langenneena ja syntisenä Aadamin jälkeläisenä ja Jumalan luonnollisena vihollisena. Muita syrjivä ja omiin kuppikuntiinsa kerääntyvä luonne on osa ihmisen syntistä luontoa ja Aadamin perintöä. Juuri siitä syystä osallisuus uudesta hengellisestä ihmiskunnasta, joka ylittää (transcends) kaikki fysiologiset ja kulttuurilliset erottavat tekijä, on niin radikaali konsepti.

Kankaanniemen artikkelin vakavammat ongelmat alkavat seuraavassa lainauksessa:

Raamatulliseen kristinuskoon rasistinen ajattelu ei sovi, koska jokaisella ihmisellä on kristillinen ihmisarvo, joka perustuu luomiseen ja sovitukseen.

Kyllä ja ei. Selitän.

Onko jokaisella ihmisellä ihmisarvo?

Olen täysin samaa mieltä siitä Matti Kankaanniemen kanssa, että kristillinen ihmisarvo perustuu luomiseen. Se ei perustu luomiseen tapahtumana – siihen, että ensin ihmistä ei ollut, ja tadaa: nytpä on – vaan spesifimmin siihen, että Jumala loi ihmisen kuvakseen (1.Moos. 1:27). Tätä ilmentää inkarnaatio; että Kristus tuli maailmaan ihmisenä ja että Hän oli kaikin tavoin ihminen. Hänellä oli kaikki normaalit ihmisen elimet, ruumiinosat ja -toiminnot. Hän ei näyttänyt yli-ihmiseltä, eikä avaruusoliolta, vaan hän oli tylsän tavallinen ja ehkä jopa ruma (Jes. 53:2).

Ihmisen arvosta Jumalan kuvaksi luotuna puhuu myös se, miten Jumala suhtautuu siihen, että ihminen tekee vääryyttä toista ihmistä vastaan:

Joka vaivaista sortaa, se herjaa hänen Luojaansa, mutta se häntä kunnioittaa, joka köyhää armahtaa. (San. 14:31)

Että Suomessa ei saa kuolemantuomiota rikoksista ihmisyyttä vastaan, kuten murhasta, puhuu karua kieltään: ihmishenki on halpa, koska sen luvaton riistäminen ei juuri mitään maksa. Näin myös ihmisarvo on melkoisen pieni. Se on pyhintä ja sillä on suurin arvo, jonka häpäisystä saa ankarimman rangaistuksen.

Ne, jotka eivät usko luomiseen, ovat luovuttaneet oikeutensa puhua ihmisarvosta heti kättelyssä. Heidän ihmiskuvansa on tähtipölyä ja atomien törmäilyä, vailla minkäänlaista absoluuttista vastuuta elämästään ja tekemisistään. Heidän ihmisarvonsa on sosiaalinen konstruktio. Ylimielisesti he kuvittelevat, että heillä on jokin oikeus arvostella muita kulttuureja tai sosiaalisia viitekehyksiä siitä, millaiseksi he oman ihmisarvokonstruktionsa ovat rakentaneet. Tekopyhästi he pitävät omaa kulttuuriaan muita parempana. Rasistit!

Kun ihmistä pidetään evoluution tuotoksena, katoaa samalla peruste pitää ihmistä erityisasemassa muun luomakunnan keskellä. Monet vihervasemmistolaiset pyrkivätkin tässä jonkinlaiseen johdonmukaisuuteen. Ihminen nähdään eläinlajina muiden joukossa, joka on syypää ilmastonmuutokseen ja sitä kautta planeetan tuhoamiseen. Ekosysteemi ei kestä, koska ihmisiä on yksinkertaisesti liikaa. Itsestään kukaan ei kuitenkaan ongelman harventamista tohdi aloittaa.

Läpsätessään hyttysestä lyttysen jokainen vihervasemmistolainenkin tiedostamattaan omii itselleen Raamatullisen näkemyksen ihmisen erityisasemasta imago deinä. Hän varastaa Raamatullisesta maailmankuvasta. Ilman sitä hänen oma maailmankuvansa on kestämätön ja epäjohdonmukainen, eikä sen mukaan voi elää. Ihmisen erityisasema ei ole itsestäänselvyys vain siksi, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, vaan Herramme itse vielä tukee sitä opettamalla:

Älkää siis peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta. (Matt. 10:31)

Ihmisarvo ja sovituksen hinta

Kuinka arvokas ihminen sitten on? Onko ihminen mittaamattoman arvokas?

Absoluuttisesti rakennusaineiden hintalaskelmassa ihminen on arvokkaampi kuin varpunen, mutta norsu tai valas on paljon arvokkaampi kuin ihminen. Ihminen muovattiin arkisista aineksista; ”maan tomusta” (1. Moos. 2:7). Ihminen on käytännössä kalkilla tuettu kävelevä hiilivety. Job, jota Psalmien ja Hebrealaiskirjeen kirjoittajat lainaavat, ei pitänyt itseään kovin arvokkaana:

Mikä on ihminen, että hänestä niin suurta lukua pidät ja että kiinnität häneen huomiosi[?] (Job 7:17, Ps. 8:5, Ps. 144:3, Hebr. 2:6)

Jesaja vertaa ihmistä kedon ruohoon:

Kaikki liha on kuin ruoho, ja kaikki sen kauneus kuin kedon kukkanen[.] (Jes. 40:6)

Jälleen palaamme siihen, että ihmisarvon määrittelee Jumala. Jumala määrittelee ihmisen arvon suuremmaksi kuin muun luomakunnan. Tuon määritelmän mukaan jokainen ihmisarvoon uskova jumalaton myös elää, mutta heidän tulee tietää, että he syyllistyvät eräänlaiseen hengelliseen tekijänoikeusrikokseen: he varastavat Jumalalta, kun eivät anna kunniaa Hänelle.

Halutessaan tietää kaiken ja päästä perille kaikesta, ihminen tietenkin yrittää selvittää, miten paljon yksi ihminen maksaa. Ja näin hän järkeilee: koska ääretön Jumala tuli ihmiseksi ja maksoi ruumiissaan ihmiskunnan synnit, ihmisen on oltava äärettömän arvokas. On sanottu, ettei ole sen suurempaa ihmisarvon julistusta, kuin Golgatan ristinpuu.

Tähän deduktioon liittyy kuitenkin vakavia ongelmia ja ongelmallista johdannaislogiikkaa, joka käy ilmi myös Matti Kankaanniemen artikkelista.

Väliotsikko ”luotu ja sovitettu, siksi arvokas” summaa ongelman nasevasti ja seuraava lainaus avaa problematiikkaa:

Ihmisen arvo perustuu myös hänestä maksettuun hintaan. Ihmiseksi tullut Jumala kuoli jokaisen ihmisen puolesta ristillä. Niinpä kristillinen ihmisarvo ei perustu siihen, kuinka hyvä, taitava tai hyödyllinen ihminen on. Paavali toteaa Galatalaiskirjeessä (3:28) yksiselitteisesti, ettei Kristuksessa ole erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen välillä.

Olen täysin eri mieltä siitä, että ihmisen arvo perustuu hänestä maksettuun hintaan. Tällainen väite implikoi, että Jeesus maksoi verellään korvauksen ihmisestä itsestään. Jos näin olisi, olisi ilmiselvää, että tottahan ihminen on silloin mittaamattoman arvokas, kun kerran vain mittaamattoman arvokas sovintoveri kelpaa hänestä maksuksi. Mutta maksu ei koske ihmistä.

Pelastusopissa, jossa ihminen on ikäänkuin transaktion kohteena, sivuutetaan tyypillisesti synnin osuus yhtälössä. Väitän, että Jeesuksen uhrikuolema Golgatan ristinpuulla ei kerro minun ihmisarvostani yhtään mitään. Tai kertoopas: sen, miten paha, viheliäinen ja arvoton olen. Kuolema on synnin palkka. Että syntieni rangaistukseksi Jumalan piti kuolla, kertoo syntini äärettömästä pahuudesta. Kuolemalla puolestani Hän otti maksettavakseen minun syntini palkan.

Tässä transaktiossa minä itse en maksa mitään – siis minun hintalappuni on pyöreä nolla! Minä vaihdun omistajalta toiselle; synnin orjuudesta ja Jumalan vihan ja vanhurskaan rangaistuksen alta Kristuksen orjaksi – ilmaiseksi! Koska Hän on korvannut vahinkoni, koska Hän on siivonnut sotkuni, koska Hän on verellään kuitannut velkani, kuulun nyt Hänelle. Hän omistaa minut. Olen Hänen orjansa.

Kerran vielä: minä en ole arvokas! Minun syntini kuittaaminen ääretöntä Jumalaa vastaan – se on tosi tosi tosi kallista! Olen takuulla arvokkaampi Jumalan silmissä, kuin kottarainen, hauki tai käpyeläin, koska Raamattu sanoo niin, mutta mittaamattoman arvokas en ole.

Loogista universalismia

Kankaanniemen artikkeli osoittaa mielestäni sen, että raamatullinen ja johdonmukainen käsitys rasismista ja ihmisarvosta vaatii ehdottomasti kalvinistisen pelastusopin. Kankaanniemen mukaan Jeesus on kuollut jokaisen ihmisen puolesta. Onkin syytä kysyä, mitä sillä ylipäätään tarkoitetaan, että Jeesus kuoli ”minun puolestani”? Nähdäkseni ainoa raamatullinen positio on se, että Jeesus kuoli minun puolestani, ettei minun tarvitsisi. Se implikoi oikein, että Jeesus kärsi sijaiskärsijänä syntini palkan, kuoleman. Koska syntini palkka on näin maksettu, se tarkoittaa, ettei syntiä ole enää syytä lukea. Jos näin on kaikkien maailman ihmisten kohdalla, kuten Kankaanniemi uskoo, ei ole mitään syytä lukea syntiä enää kenellekään.

Näkemyksessään Kankaanniemi on suorastaan pelottavan johdonmukainen. Toivon todella, että tämän on lapsus:

Paavali toteaa Galatalaiskirjeessä (3:28) yksiselitteisesti, ettei Kristuksessa ole erotusta juutalaisen ja kreikkalaisen välillä.

Tapa, jolla Kankaanniemi kontekstualisoi Gal. 3:28, ei jätä minun mielestäni mitään tulkinnanvaraa. Ei tästä voi päätellä mitään muuta, kuin että jokainen, jonka puolesta Jeesus on kuollut, on myös Kristuksessa. Osallisuus Kristuksestahan on se kaiken ylittävä viitekehys, joka muodostaa uuden ihmiskunnan, Jumalan kansan. Tämä ei itsessään ole ongelmallista – minähän itsekin uskon niin! Jokainen, jonka puolesta Kristus on kuollut, on myös Kristuksessa:

Sillä hän on yhdellä ainoalla uhrilla ainiaaksi tehnyt täydellisiksi ne, jotka pyhitetään. (Heb. 10:14)

Ongelma on siinä, että jos jokainen, jonka puolesta Kristus on kuollut on Kristuksessa ja jos Kristus on kuollut koko maailman, ts. kaikkien maailman ihmisten, puolesta, koko maailma on silloin Kristuksessa! Tämä on loogista universalismia.

Universalismi on tuomittava harhaoppi. Jokaisen oikeaoppisen ja konservatiivisen kristityn on sanouduttava siitä jyrkästi irti. Emme ole ”kaikki Jumalan lapsia”. Raamatullinen näkemys Jeesuksen ristintyön sovituslaajuudesta on Dordrechtin kaanonien 2. opinkohdan mukainen, jossa todetaan:

Oli Jumalan tahto, että Kristus ristinsä verellä vahvisti uuden liiton ja vaikuttavalla tavalla pelastaisi jokaisesta kansasta, heimosta ja kielestä ne ja vain ne, jotka ikuisuudessa oli valittu pelastukseen ja annettu hänelle Isän tahdosta[.]
(Reformaation tunnustukset, Saarinen, toim. s. 163, korostus minun)

Jeesus ei ole kuollut kaikkien maailman ihmisten puolesta. Joka veti tuosta rä’ät väärään kurkkuun, pohtikoon toettuaan, onko kiva ajatus viettää iankaikkisuus Adolf Hitlerin, Nelson Mandelan ja Margaret Sangerin seurassa – ovathan heidänkin syntinsä sovitetut; ergo: he ovat Kristuksessa.

Raamattu sanoo, että Jeesus on:

  • Vapahtava kansansa heidän synneistään (Matt. 1:21)
  • Antava henkensä lammastensa edestä (Joh. 10:15)
  • Annettu alttiiksi meidän rikostemme tähden (Room. 4:25)
  • Lunastanut meidät lain kirouksesta (Gal. 3:13)
  • Antanut itsensä alttiiksi seurakunnan edestä (Ef. 5:25)
  • Vuodattanut verensä monen edestä (Matt. 26:28)
  • Antanut henkensä ystäviensä edestä (Joh. 15:13)

Käsittelen sovituksen rajoittumista ainoastaan Jumalan valinnan mukaan pelastukseen ennaltamääräämiin huomattavasti yksityiskohtaisemmin vastauksessani Mauno Mattilalle.

Rampauttaako rajattu sovitus kristillisen ihmisarvon puolustuksen?

Ellei Jeesus ole kuollut kaikkien puolesta, muuttuu kyseenalaiseksi sellainen toteamus, että kristillinen ihmisarvo perustuu sekä luomiseen että sovitukseen. Siitä seuraa nimittäin, että sellainen ihminen, jonka puolesta ihminen ei ole kuollut, on vähemmän arvokas. Sellainen ajatus kuulostaa julmalta, mutta ei ole oikeastaan kovin kaukana totuudesta. Me arvotamme itsellemme arvokkaaksi sen, mitä rakastamme. Emmekö Jumalan kuvaksi luotuina tee niin, koska myös Jumala tekee niin? Jumala omii itselleen Raamatussa oikeuden rakastaa ja vihata ketä Hän tahtoo:

Niinkuin kirjoitettu on: ”Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin”. (Room. 9:13, Mal. 1:3)

Ja minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, armahdan, ketä armahdan”. (Room. 9:15, 2.Moos. 33:19)

Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten? (Room. 9:21)

Jokaisen ihmisen absoluuttinen tasa-arvo jumiuttaa kiinni sellaiseen jumalakuvaan, jossa Jumala itkee katkerasti koko iankaikkisuuden niitä äärettömän arvokkaita ihmisiä, jotka nyt viruvat helvetissä, kuten Hitler, Mandela ja Sanger. Oi, kunpa he olisivat ymmärtäneet oman parhaansa ja kuinka äärettömän paljon Jumala heitä rakasti! Oikeastaan se on kuva sekä epäoikeudenmukaisesta että skitsofrenisesta Jumalasta, joka rankaisee iankaikkisesti, vaikka rakastaa äärettömästi – vaikka kaikkien maailman ihmisten menneet ja tulevat synnit oli ristinpuulla sovitettu!

Otsikossa esittämääni kysymykseen vastaan siis: ei rampauta, koska kristillinen ihmisarvo on moniulotteisempi käsite, kuin Matti Kankaanniemi antaa artikkelissaan ymmärtää. Uskon, että on hyödyllistä antaa maailman ymmärtää, että ihmisellä itsellään on ihmisarvo, joka on absoluuttinen ja tasa-arvoinen, ja joka perustuu ihmisen luomiseen Jumalan kuvaksi. Sanoohan Raamattukin:

[Hän] antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. (Matt. 5:45)

Jumala pitää kaitselmuksensa kautta koko luomakunnastaan ja antaa ilmaa keuhkoihin ja pötyä pöytään eläimille ja ihmisille; sekä hyville että pahoille. Ja siinä se ongelma piileekin, kun sanotaan, että hyville ja pahoille. Siinä on nimittäin ihmiskunta jo jaettu vanhurskaisiin ja vääriin; niihin, jotka tulevat perimään iankaikkisen elämän ja niihin, jotka eivät tule. Joka tuo sen tiettäväksi maailmalle, saa tuta niskaansa maailman vihan. Siihen ryhtyy joka uskaltaa; tosin, Herra on hänen kanssaan.

Maailman vihaa vastaan puolustautumiseen ”meillä on ihmisarvo, ihan totta” ei mielestäni kelpaa, mutta evankeliumin kylkiäisenä raamatullinen ihmisarvon apologia on oiva. Sillä potkaistaan jakkara maailmankuvaansa ylivertaisena pitävän jumalattoman alta. Ei ole rakkautta jättää kertomatta heille, että heidän maailmankuvansa on vararikossa ja siksi he joutuvat varastamaan Jumalalta.

Keskivertoevankelisellekin jakkaralta alas tuleminen ja oman arvottomuutensa myöntäminen tekisi ihan hyvää.

 

Arkkipiispa Tapio Luoma tekee pesäeroa nationalismiin

Silmiini sattui Ilta-Sanomia selatessani Hesarin otsikko, jossa puhuttiin jotakin arkkipiispa Tapio Luomasta ja nationalismista. En muista sitä enää, enkä tiedä myöskään, miten saisin sen näkyville siinä muodossa, missä sen näin. Nettijuttujen otsikoista on nimittäin olemassa eri variaatioita sen mukaan, missä ne näytetään. Joka tapauksessa otsikon perusteella Tapio Luoma piti nationalismia ongelmallisena.

Se kiinnosti, joten klikkasin. Timantti tervehti minua. Kiitos ja hei. Olisin ollut kiinnostunut siitä, millä tavalla nationalismi on Luoman mielestä ongelmallista. Kirkko ja kaupunki paikkasi omassa artikkelissaan: Arkkipiispa Luoma teki pesäeroa jyrkkään nationalismiin – ”Hyvinvointimme ei voi perustua eristäytymiseen ja viholliskuviin”.

Uskonpuhdistuksen aikaan Eurooppa eli islamin uhan alla. Puhuttiin ”turkkilaisista”. Vahvaa ja yhtenäistä kansallista identiteettiä pidettiin tärkeänä, sillä kuinka muutoin olisi voitu vastustaa uhkaavia turkkilaisia? Sekä Luther että Zwingli olivat erittäin nationalistisia. Luther näki, että kaikenlainen kapinahenki ja kansallinen pirstaloituminen rapauttaisi kyvyn puolustautua turkkilaisia vastaan, mikä osaltaan selittää hänen suhtautumistaan talonpoikaiskapinaan. Tuon ajan nationalismin ansiosta (tai sen takia) Eurooppa on pitkälti sennäköinen, kuin se nyt on. Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan kuolinkorina alkoi nimenomaan uskonpuhdistuksen nationalismista.

Historia on osoittanut kerta toisensa jälkeen, että kun liian heterogeeninen väestömassa alkaa käydä levottomaksi, on parasta ottaa naapuriin hajurakoa. Raamatussa Jumala katsoi Baabelin tornin rakennustyötä ja totesi sen edistyvän liian hyvin. Niinpä Jumala sekoitti ihmisten kielet ja niin he lakkasivat rakentamasta tornia. (1.Moos. 11:8) Ihmiset alkoivat kerääntyä omiin viiteryhmiinsä. Epäluulo vierasta kieltä puhuvia kohtaan sai ottamaan etäisyyttä. Ja näin ihmiskunta levisi ympäri maailman. Näin Jumala halusi ja näin Hän toteutti suunnitelmansa.

Ihmiskunta on pyrkinyt tasaisin väliajoin palaamaan takaisin Baabeliin tornia rakentamaan. Niin siis ei oikeasti, vaan kuvainnollisesti. Erilaiset kansallisvaltioiden rajoja hämärtämään pyrkineet globalistiset koalitiot ovat nousseet ja sitten tuhoutuneet. Tuhon taustalla on se tosiasia, että langennut ihminen ei kykene luonnostaan elämään rauhassa erinäköisten, eriuskoisten tai erikielisten kanssa. Yhteiselo saattaa onnistua hetken aikaa, mutta koska ihminen luontonsa mukaan pyrkii hakeutumaan oman viiteryhmänsä pariin, synnyttää se saman efektin, kuin öljytilkka vedessä. Ennen pitkää eri ryhmien välille alkaa muodostumaan jännitteitä, mikä johtaa konflikteihin. Siitä syystä ihmiset ovat todenneet, kuten Aabraham totesi Lootille:

”Älköön olko riitaa meidän välillämme, minun ja sinun, älköönkä minun paimenteni ja sinun paimentesi välillä, sillä olemmehan veljeksiä. Eikö koko maa ole avoinna edessäsi? Eroa minusta. Jos sinä menet vasemmalle, niin minä menen oikealle, tahi jos sinä menet oikealle, niin minä menen vasemmalle.” (1.Moos. 13:8-9)

Näin rauhalla on edellytykset säilyä. Hyvä aita tekee hyvän naapurin. Tietenkään kansallisvaltio ei poista ihmisen syntisyydestä kumpuavaa rettelönhalua, mutta se hillitsee sitä, koska eritoten jos kansallinen identiteetti on vahva, kynnys lähteä sotimaan ainakin omiaan vastaan on korkeampi. Se tekee tästä maailmasta siedettävämmän paikan elää.

Kun Korkein jakoi perinnöt kansoille, kun hän erotteli ihmisten lapset, silloin hän määräsi kansojen rajat israelilaisten luvun mukaan. (5.Moos. 32:8)

Siinä missä esimerkiksi tämä muuten kelpo artikkeli toteaa sen kummemmin perustelematta, että kansallisvaltio on historiallisesti uusi asia, minä sanoisin, ettei niin ole. Kansallisvaltio on Jumalan asettama. Israelin rajat olivat erittäin tarkat ja Jumalan määrittelemät. Lisäksi muista kansoista Jumala sanoo esimerkiksi:

Älkää ryhtykö taisteluun [Eesaun jälkeläisten kanssa], sillä minä en anna teille jalanleveyttäkään heidän maastansa, koska minä olen antanut Seirin vuoriston Eesaun omaksi. (5.Moos. 2:5)

’Älä käy Mooabin kimppuun äläkä ryhdy taisteluun heidän kanssaan, sillä minä en anna heidän maastaan mitään sinun omaksesi, koska minä olen antanut Aarin Lootin jälkeläisten omaksi.’ (5.Moos. 2:9)

Näin Jumala on päättänyt ja päättää, mikä kansa asuttaa mitäkin maaplänttiä ja missä sen maapläntin rajat menevät. Hallintomuotojen kanssa ihmiset ovat aina olleet enemmän tai vähemmän innovatiivisia; kansallinen identiteetti on mikä ratkaisee. Me olemme me ja me asumme täällä. Muukalaisia siedämme, jos käyttäytyvät hyvin. Tai sitten emme siedä.

Jeesus opettaa vuorisaarnassa, että joka vihaa veljeään, on murhaaja. Se tarkoittaa, että mikäli ei olisi mitään Jumalan asettamia mekanismeja ihmisen pahuutta hillitsemässä, jokainen meistä vihastuessaan tappaisi vihamiehensä oikopäätä. Näitä mekanismeja ovat esimerkiksi omatunto ja perhe, sekä kansallisvaltion mahdollistamat lainvalvonta- ja rikosseuraamusjärjestelmät. Ihmisen pyrkimys ryhmittyä oman viiteryhmänsä mukaan manifestoituu ikävimmillään rumasti rasismina. Oikeasti rasistinen impulssi on meissä jokaisessa. Jo pieni ja viaton epäluulo erinäköistä tai -kielistä kohtaan on tuon impulssin ilmentymä – vain hillittynä.

Rasismia vastustavat aktivistit yrittävät laastaroida vertavuotavaa omaatuntoaan ja ajaa alas kansallisvaltiota, ettei meistä vain ”tulisi natseja”. He yrittävät ratkaista ihmiskunnan ongelmia väärillä työkaluilla. Ylisuvaitsevainen hyveliputus ei auta ihmisen perusongelmaan, joka on synti. Rasismiin on vain yksi lääke. Se on evankeliumi.

Ennen astumistaan ylös taivaaseen, istuutuakseen Isän oikealle puolelle hallitsemaan kuninkaitten Kuninkaana, Herra Jeesus Kristus käski Apostoleja pysymään Jerusalemissa, kunnes he saisivat Pyhän Hengen. Se tapahtui helluntaipäivänä, joka oli juutalaisten sadonkorjuujuhla. Kristus oli tuon sadonkorjuun ensihedelmä ja nyt sadonkorjuu oli todella alkamassa. Ja tapahtui ihme:

Ja kun helluntaipäivä oli tullut, olivat he kaikki yhdessä koolla. Ja tuli yhtäkkiä humaus taivaasta, niinkuin olisi käynyt väkevä tuulispää, ja täytti koko huoneen, jossa he istuivat. Ja he näkivät ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi. Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä.

Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: ”Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Me parttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.” (Apt. 2:1-11)

Tämä tapahtuma on valtavan merkityksellinen. Se merkitsee yhteyttä Pyhässä Hengessä yli kielten ja kansallisten rajojen. Tuona helluntaipäivänä Jumala peruutti Baabelin sekaannuksen, mutta ei siten, että ihmiset olisivat alkaneet puhua taas kaikki samaa kieltä ja ymmärtää toisiaan, vaan siten, että Kristuksessa kaikki Hänen omansa ovat yhtä näistä erottavista tekijöistä huolimatta. Kristus on heidän uusi yhteinen viitekehyksensä. He ovat osa uutta valtiota, joka ei ole tästä maailmasta. Sen valtion kuningas on Jeesus Kristus itse. Eivätkä he ole ainoastaan osa uutta valtiota, vaan uusina luomuksina he ovat osa uutta ihmiskuntaa. He ovat kuolleet pois Aadamista ja syntyneet uudesti ylhäältä, Kristukseen. Tämän todellisuuden merkkinä oli kielilläpuhumisihme. Ja nytkin, vaikka senkaltaista todellista kielilläpuhumista ei enää esiinny, meillä kristityillä on kaikista maallisista erottavista tekijöistä huolimatta enemmän yhteistä toistemme kanssa, kuin kahdella etnisesti samantaustaisella jumalattomalla. Meidän yhteinen kielemme ja identiteettimme on Kristus.

Siinäpä onkin problematiikkaa Tapio Luoman kaltaiselle henkilölle. Vasemmistolaiset ”kristityt” haluaisivat kirkon, jossa olisi ”tilaa kaikille”. Mutta jos Jumalan valtakuntaan on asiaa vain taivaan kansalaisilla, niitä ovat joko kaikki, tai sitten on kysyttävä rajalla papereita. Näin kansallisvaltio tavallaan kuvastaa Jumalan valtakuntaa. On tehtävä diskriminaatiota: te ette ole meikäläisiä. Suomen kansankirkko yrittää kyllä kovasti pitää sisällään sekä Kristuksen omia että pakanoita, vaikka noiden kahden faktion välillä on käynnissä sota. Raja, joka sulkee molemmat sisäänsä, tekee siitä sodasta sisällissodan. Se taukoaa vasta, kun jompi kumpi osapuolista joko eliminoi toisen tai ajaa toisen pois – taikka sitten maa jaetaan; piirretään uusia rajoja. Menkää te oikealle, me menemme vasemmalle. Ehkä kannattaisi katsoa totuutta silmiin ja todeta, että on hyvä ottaa etäisyyttä naapuriin, jos ei pysty pysymään sovussa. Ja kas mokomaa, sehän on käytännössä nationalismia.

Kristittynä uskon, että Jeesus on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra ja että ”hänen pitää hallitseman ’siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle.'” (1.Kor. 15:25) Odotan sitä päivää, jona vihollisista viimeinen, kuolema, kukistetaan. Mutta siihen saakka pitäydyn siinä, että Hän on määrännyt kansojen rajat. Ja Hän on myös määritellyt oman valtakuntansa rajat ja sen kuka siihen kuuluu ja kuka ei. Se jos mikä on nationalismia.