Asburyn herätyksen ongelma on kaikkien herätysten ongelma

En tiedä, tiedetäänkö tästä Suomessa vielä kovinkaan laajalti, mutta rapakon takana suristaan ja pöristään kovasti uudesta herätyksestä Wilmoren kaupungissa Kentuckyssa. Herätyksen uskotaan alkaneen 8. helmikuuta, kun Asburyn yliopiston auditoriossa vakituisesti järjestetyn kappelitilaisuuden jälkeen joukko opiskelijoita jäi spontaanisti sinne ylistelemään. He jäivät sinne jopa yön yli ja tuosta päivästä lähtien käynnissä on ollut alati kasvava, lähes jatkuva liikehdintä. Asburyn yliopisto on kytköksessä metodistiliikkeeseen ja useisiin aikasempiinkin herätyksiin.

Ihmettelen uskovaisia sosiaalisessa mediassa ja seuraamillani YouTube-kanavilla, jotka jaksavat olla varovaisen toiveikkaita sen suhteen, että tämä saattaisi olla Jumalan työtä. Mutta kaikki riippuu tietenkin kontekstista. Keskivertoinen yhdysvaltalaiskristitty voi hyvinkin olla niin epäekumeeninen, että Toronton, Brownsvillen, Lakelandin ja Jesus Culturen herätykset eivät yksinkertaisesti tarkoita heille mitään. Paljon riippuu myös siitä, milloin kukakin on uskoon tullut. Esimerkiksi joku vuoden 2010 jälkeen uskoontullut ei ole koskaan altistunut tällaiselle. Ja niin ainoita verrokkeja ovat kirkkohistorialliset herätykset, kuten Walesin herätys tai ensimmäinen suurherätys.

Asburyn herätys kärsii samoista ongelmista kuin herätykset ennen sitä. Lisäksi sillä on hyvin uniikki moderni painolasti, joka erottaa sen muista. Se on sukupolvensa näköinen herätys. Se on synkretistinen herätys, jossa karismaattinen ja kokemuksellinen kristinusko sekoittuu woke- ja aakkosideologioihin. Se, kuinka herätystä pyritään manageroimaan, puhuu omaa kieltään. Todellisen Jumalan antaman herätyksen voisi odottaa koskevan kaikenikäisiä, mutta Asburyn herätyksessä on tehty linjauksia, jotka rajoittavat ulkopuolisten osallistumista ja priorisoivat ”Z-sukupolven ääniä”, mikä on woke-jargonia ja paljastaa, että manageroinnista vastaavat eivät todella usko omaan herätykseensä. Jos todella uskottaisiin, että Jumala ilmestyy tässä poikkeuksellisella tavalla, tehtäisiin kaikki mahdollinen, ettei kukaan jäisi siitä paitsi.

Vaikka taannoisissa evankelisissa herätyksissä oli paljon epäterveitä piirteitä, eräs piirre niissä nousee positiivisella tavalla esiin Asburyyn verrattuna: sinne saivat tulla kaikki. Ketään ei käännytetty pois ja jos tila loppui, hankittiin isommat tilat. Uskottiin todella, että Jumala ilmestyy ja jos Hän on läsnä, miksi joku ei saisi Hänen luokseen tulla, kun Hän on luvannut ottaa kaikki vastaan? Missään ei lukenut ”ei buumereille”.

Samalla tämä on kuitenkin huolestuttava yhteispiirre. Tai siis huolestuttava sen pitäisi olla niille, jotka näkevät tässä potentiaalisen herätyksen. Minä en näe, joten huolissanikaan en ole. Kyse on nimittäin siitä, että karismaattisten suurherätysten tavoin nämäkin uskovat, että Jumala todella ilmestyy. Paikan päältä raportoidaan esimerkiksi parantumisia ja riivaajien ulosajamisia. Samalla raportoidaan kuitenkin myös sitä, että uskotaan tämän olevan Jumalan läpimurto, jossa kristittyjen hyväksyntä aakkosyhteisöä kohtaan kasvaa ja aakkosyhteisöön kuuluvat opiskelijat johtavat lavalla ylistystä. Parannusta tehdään ”valkoisuudesta”. Tämä tarkoittaa, että näiden ihmisten usko siihen, että tämä on Jumalasta, on aivan yhtä legiitti kuin mitä oli Nokialla tai Lakelandissa.

Uskon, että tämä herätys selittää aiemmat. Kun nähdään, miten täysin evankeliumin vastaiset ideologiat elelevät täysin sovussa sellaisen ulkoisen herätyshurman ja hartauden kanssa, jota on tavattu pitää elävänä kristillisyytenä, se ehkä avaa joidenkin ihmisten silmät. Tämä ei ole Jumalasta, vaan massapsykologiaa ja laumakäyttäytymistä. Tällä havainnolla on samalla myös implikaatioita jokapäiväisempään kristillisyyteen. Jos joku harjoittaa ”elävänä” pidettyä kristillistä hartautta, kuten vaikkapa kielilläpuhumista, tai uskoo sellaiseen vahvasti, mutta samalla inkorporoi osaksi teologiaansa näitä evankeliumin vastaisia ideologioita, eikö se avaa kenenkään silmiä näkemään, miten olemattomalla perustalla kyseinen hengellinen harjoite seisoo?

En ole vuosiin enää kaivannut herätyksiä, jos niillä siis tarkoitetaan sitä, että suuri joukko ihmisiä kokoontuu yhteen paikkaan olemaan hengellisiä, minkä jälkeen se lässähtää ja liikkeen johtohahmo osoittautuu pervertikoksi. Herätystä odottavat ja toivovat ihmiset, jotka eivät näe eivätkä ymmärrä sitä hiljaista ja näkymätöntä työtä, jota Jumala tekee ympärillämme jatkuvasti. He tekevät saman virheen uudestaan ja uudestaan toivoessaan, että Jordan Petersonista tai Kanye Westistä tulisi seuraava Herran suuri soturi, jonka kautta tsiljoonat tulevat uskoon. He kaipaavat spektaakkelia. He etsivät ihmistä, jonka asettaa jalustalle tai suurherätystä, johon osallistua. He kaipaavat näkyvää manifestaatiota, josta he voisivat sanoa: ”tuolla Jumala on”. Mutta Jumala ei toimi niin. Jumala on valinnut sen, mikä on ihmisten silmissä mitätöntä (1.Kor.1:28). Meidän aarteemme on saviastioissa (2.Kor.4:7).

Chris Rosebrough teki Asburyn herätyksestä sen huomion, että evankeliumi puuttui. Tästä piirteestä pidän hänessä; hän aina huomaa, jos evankeliumi puuttuu. Lakia sen sijaan luettiin paljon. Tämä on selvää, koska woke-ideologialla kyllästetyssä kristinuskossa ei ole enää tilaa evankeliumille, vaan ainoastaan laille, joka valjastetaan vaatimaan lisää sosiaalista oikeudenmukaisuutta, eli sosialismia. Woke-uskonnossa mitään ei saa anteeksi. Jon Harrisin haastattelemat paikan päällä käyneet pastorit huomauttivat lisäksi, että oppi synnistä oli vääristynyt hyvin tyypillisellä tavalla, jossa synti ei ole rikkomus Jumalan lakia vastaan, vaan koettua traumaa. Siitä Jumala voi tietenkin vapauttaa terapeuttisen ”sinussa ei ole mitään vikaa” -itsehyväksynnän kautta. Huonoa omaatuntoa koetaan kollektiivisesti siitä, kuinka vähemmistöjä on marginalisoitu.

Uskon Asburyn herätyksen tulevan vaikuttamaan siten, että esimerkiksi Suomen modernit liberalisoituneet helluntaiseurakunnat, mikäli noteeraavat tämän, tulevat ”ilmiselvään Pyhän Hengen liikehdintään” vedoten omaksumaan myös Asburyn herätyksen ideologiset alivirtaukset tiiviimmin osaksi oppijärjestelmäänsä, mädäntyen näin entisestään. Nyt ei ole herätysten aika, ei ainakaan sellaisten, mitä on perinteisesti herätyksinä pidetty. Lännen kollektiivi on tuomion alla, eikä yksi Asbury muuta asiaa. Päinvastoin näen Asburyn osana tuomiota. Se tuudittaa tyhmät neitsyet ruususen uneen.

Todellinen herätys tulee olemaan täysin toisaalla ja siitä näkyy jo merkkejä. Lännessä tullaan havahtumaan sekularismin vararikkoon. Kuinka kauan siihen vielä menee ja kuinka hirveä sota pitää sotia, se jää nähtäväksi. Mutta se tulee tapahtumaan. Kaikkialla maailmassa kristittyjen keskuudessa leviää tietoisuus siitä, että on vain kaksi vaihtoehtoa: Kristus tai kaaos. Emme voi enää elää näin, vaan Kristuksen on hallittava. Jopa ihmiset, jotka eivät tunnusta Jeesusta Herraksi, tunnustavat enenevässä määrin sen, että Lännen rappio johtuu siitä, että on luovuttu Jumalasta ja että koko läntisen sivilisaation menestys perustuu protestanttiseen kristinuskoon. Tämän kaiken valossa ne, jotka ovat omaksuneet Asburyn herätykseen sisäänleivotut progressiiviset ihanteet, tulevat aikanaan saamaan osakseen ansaitun halveksunnan.

Matt Williams sanoi Gabissa, että kyynisen suhtautumisen sijasta hän toivoisi, että varttuneemmat kristityt keskittäisivät voimavaransa ennemmin siihen, miten Asburyn herätykseen osallistuvia voisi opetuslapseuttaa. Ihailtavaa, mutta ei realistista. Asburyn herätykseen tai mihinkään muuhun vastaavaan osallistuvia ei voi opetuslapseuttaa. He eivät tahdo sitä. He eivät tahdo oppia, vaan kokea. Heidän täytyy ensin pettyä ja havahtua siihen, että he tavoittelivat jotakin ohimenevää, jonka selitys on psykologinen, eikä raamatullinen. Vasta sen jälkeen he arvostavat opetuslapseutta. Kaikki sitä edeltävät yritykset ohjata heitä oikeaan suuntaan tulevat kohtaamaan ainoastaan ärsyyntynyttä vastustusta. Uskon, että tämä pätee kaikkiin verrattaviin herätyksiin. Vasta illuusioiden murruttua heille alkavat vaihtoehdot kelvata. Siihen saakka he odottavat seuraavaa Nokian herätystä tai Patrick Tiaista ja muistelevat kaiholla Parasta Poriin -tapahtumien värivaloja ja yhteistä iloista rallatusta. Monet eivät herää transsistaan koskaan.

Täten siis varoitan: Asburyn herätys on villitys. Se tulee menemään aikanaan ohi, eikä se tule jättämään jälkeensä mitään positiivista. Älä lyö päätäsi taas samaan mäntyyn, vaan opi kerrankin historiasta. Jos joku sanoo sinulle ”täällä” tahi ”tuolla”, älä usko. Pyydä Jumalalta koko kansakuntaa koskevaa mielenmuutosta, eikä mitään uskovaisten hihhulijuhlia.

Jos haluat lukea englanniksi hyvän Asburyn herätystä käsittelevän analyysin, lue tämä Samuel Seyn artikkeli.

Advertisement

Tein levyllisen heviä

Olen pikkuhiljaa tehnyt biisejä omaksi ilokseni ja noin reilu vuosi sitten biisinraatojen seasta alkoi pilkistää kymmenen kokonaista biisiä. Päätin siis tehdä niistä levyn, koska miksikäs ei. Onhan se ollut salainen haaveeni iät ja ajat. Otin yhteyttä Narnian kitaristiin Carl Johan Grimmarkiin ja kysyin häneltä, haluaisiko hän soittaa kitarat levylleni ja hän suostui. Bassot läpsytteli kaverini Jeppiksestä, Egon Veevo. Kansikuvan toteutti ja piirtämäni logon tyylitteli Rafael Tavares Brasiliasta. Kaiken muun tein itse.

Hyvä tuli!

Klikkaamalla tätä linkkiä pääset valitsemaan itsellesi mieluisimman kuuntelualustan. Tästä voit kuunnella suoraan:

Ristiretki Afganistaniin

Yhdysvallat vetäytyy Afganistanista. Hurraa, iloitsevat yhdet. Sinne ei olisi koskaan pitänyt mennä. Voi ei, valittavat toiset. Miten naisten ja tyttöjen oikeuksien nyt käy?

Yhdysvaltain Afganistanin tilanne piirtää mielenkiintoisia paralleeleja erääseen ilmiöön, jota pidetään kristinuskon häpeätahrana: ristiretkiin. Aikuisuuden kynnystä kurkottelevat pitkätukkaiset lukiohevarit olivat aikoinaan ottaneet käyttöönsä mielestään oivallisen aseen kristinuskoa vastaan. Kristinusko oli viety sinne ja tuotu tänne väkipakolla, miekalla uhaten. Käänny tai kuole. Siispä kristinusko edusti heille pahuutta. Itsehän en lukiossa tiennyt käytännössä mistään mitään, jos kovasti paljoa tiedän nytkään, joten minulla ei ollut aseita puuttua heidän yliyksinkertaistettuun ja nyanssittomaan historiankäsitykseensä.

Oman aikansa kuplassa elävä on aina hienosti kykenevä osoittelemaan sormellaan muita sivilisaatioita ja aikakausia, ollen samalla sokea kuin kontiainen omalle historialliselle viitekehykselleen. Nimittäin, uskokaa tai älkää, Yhdysvaltain 20-vuotisessa kampanjassa muslimimaita vastaan — älkää unohtako Libyaa, Irakia jne. — olemme todistaneet taas yhtä ristiretkien ja miekkalähetyksen sarjaa. Yhdysvallat ei lisäksi suinkaan ole tässä yksin, vaan muut länsimaat ovat olleet mukana sotimassa.

Ja oih, kuinka yleviä ovatkaan heidän tarkoitusperänsä: vapautta, ihmisoikeuksia ja demokratiaa arabimaihin. Eikä siinä kaikki, vaan lisäksi länsimaisia liberaaleja arvoja turmeltuneeseen itäblokkiin.

Ristiretkistä ei kai olisi jäänyt kummoista muisteltavaa, elleivät Pyhää Maata hallussaan pitäneet olisi lyöneet takaisin. Jos vihollinen ei halua sotia, on konflikti jo ohi. Kas, sehän sodan pointti onkin. Vihollinen on saatava tilanteeseen, jossa se ei enää halua, tai voi sotia vastaan. Afganistan osoitti viimeistään nyt, etteivät länsivallat koskaan päässeet siihen tilanteeseen. Kärsivälliset Talebanit tiesivät, että heidän aikansa kyllä koittaa vielä. Ja niin se koittikin.

Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden todelliset syyt lähteä kampanjoimaan muslimimaita vastaan ovat tietenkin niin mystisen kierot ja sala-agendaiset, ettei niistä ota erkkikään selvää. Sama pätee aiempiin ristiretkiin. Taustalla oli vaikka millaisia valtasuhteiden muutoksia, salakähmintää ja kaksinaamaisia motiiveja, mutta koska niiden ymmärtämiseksi pitäisi nähdä vaivaa, on helpointa vain todeta lukiohevarin tavoin, että ”kristityt hyökkäsivät tänne pohjolaan ja käännyttivät meidät väkisin”. Samalla tavalla on helppo luoda Afganistanin ristiretkelle yhtäläinen päälleliimattu agenda.

Ristiretket olivat paha asia, koska me emme tehneet sitä, vaan se tehtiin meille ja lisäksi historiallinen etäisyys siihen on nyt riittävä, että siihen voi tehdä pesäeron. Afganistan nähdään kuitenkin pitkälti positiivisena, koska mehän tässä vain metsästämme tuhmia terroristeja ja viemme samalla demokratian ja ihmisoikeuksien ilosanomaa vapautta kaipaavien muslimien keskuuteen. Me hyvikset. Niin kai ajateltiin keskiajallakin: me hyvikset vapautamme Jerusalemin!

Miksi sitten on niin, että kun yhtä ideologiaa levitetään miekoin ja toista rynnäkkökiväärein, se ensimmäinen muuttaa koko läntisen sivilisaation ilmeen, mutta se toinen joutuu luikkimaan häntä koipien välissä karkuun? Se johtuu siitä, että siellä, missä Jumalan Henki vaikuttaa, Hän vaikuttaa miekoista huolimatta ja missä Hän ei vaikuta, siellä ei maallisista aseista ole apua. Muslimit ja itäblokin maat näkevät ”länsimaiset arvot” turmeltuneina ja vahingollisina. He ovat siinä oikeassa. Miksi he siis ottaisivat ne vastaan?

Ja hän lausui ja sanoi minulle näin: ”Tämä on Herran sana Serubbaabelille, näin kuuluva: Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot.”‬‬

Sakarja‬ ‭4:6

Voimme väitellä siitä, olivatko ristiretket ja miekkakäännytykset moraalisesti hyväksyttäviä tapoja levittää kristinuskoa, mutta en itse voi oikein välttyä siltä ajatukselta, että vahva militaristinen preesens, joka suojaa ja tukee niitä, jotka evankeliumia julistavat, on vähintäänkin potentiaalinen osatekijä siinä, että kristinusko saa tukevan jalansijan alueella X. Niin olisi voinut käydä Afganistanissa, jos länsimaat olisivat vielä sillä tavalla kristittyjä kuin joskus muinoin.

Ajatella — moskeijat olisi muutettu kirkoiksi ja lähetyssaarnaajat olisivat armeijan suojaamina kutsuneet muslimeja tulemaan sisälle pelastukseen, hylkäämään pakanalliset ja takapajuiset uskomuksensa ja omaksumaan uskon, joka luo todellisen perustan rakkaudelle, tasa-arvolle ja anteeksiannolle. Missä tahansa Yhdysvaltain armeija olisikin pitänyt yliotetta, sinne olisi virrannut tilaisuudesta vaarin ottaneita evankelistoja ja armeija olisi ottanut heidät iloiten vastaan. Heidät olisi nähty liittolaisina ja avaintekijöinä siinä, että kampanja onnistuu, on rauhanomaisempi ja jättää pysyvän vaikutuksen.

Mutta eikö tuo ole se ”väellä ja voimalla” -lähestymistapa? Ei minun mielestäni, koska tuossa utopistisessa skenaariossani käsitetään, että ilman Jumalan Henkeä ei ole mitään muutosta tehtävissä. Afgaaneille haluttiin arvatenkin opettaa pitkässä juoksussa, että pieni lapsi voi itse päättää sukupuolensa ja että kamelinpieru on kauhea kasvihuonekaasu. Koska Äiti-Gaian henki ei muuta ihmisten sydämiä vastaanottamaan näitä suuria totuuksia, on mentävä neuvottomasti pyssyjä heiluttaen ja tultava sitten pois, kun se ei onnistunut.

Kun ymmärtää, että miekka antoi joissakin tapauksissa evankeliumille työrauhan, on helpompi nähdä Jumalan toiminta historiassa. Tämä on Hänen tarinansa ja Hän kirjoittaa sen tasan siten kuin itse tahtoo. Minä tietysti toivon, että koittaisivat jälleen sellaiset ajat, että valtiovaltojen suopeuden ansiosta evankeliumi saisi vapaat kädet sellaisissa paikoissa, joissa se on ollut ahtaalla. Mutta toisaalta Jumala voi haluta osoittaa, ettei Hän tarvitse sellaista ja ettei Hän ole alisteinen olosuhteille. Hän määrittelee olosuhteet. Se on kuitenkin aika varma, ettei niin ole toistaiseksi käymässä. Se nimittäin vaatii vahvuutta ja me olemme nyt siinä kohtaa, missä heikot miehet luovat kovat ajat. Tai mistäpä minä tiedän — Jumala voi yllättää.

Tämän ristiretken kohtaloksi koitui se, että uskonto, jota se yritti saarnata, oli väärä. Kukaan ei todella kääntynyt sen voimattoman evankeliumin kuullessaan. Sen merkittävimmät käännynnäiset osoittautuivat luopioiksi, jotka karkasivat lällättäen rahojen kanssa. Sen opit eivät antaneet sen sotilaille tarvittavaa sitkeyttä ja selkäruotoa. Kun on kajautettu kolminkertainen halleluja-huuto sosiaalidemokratialle ja sateenkaarilipulle, on ihan oikein kyseenalaistaa kaikki ja miettiä, mitä järkeä missään enää on.

Ai niin joo – minulla on myös videoita

En aina (tai siis yleensä) muista postailla tekemiäni videoita tänne. Olen perustanut kanavan myös Odysee-palveluun, joka on lohkoketjuun perustuva vaihtoehto YouTubelle.

Liity mukaan käyttämällä tätä linkkiä: https://odysee.com/$/invite/@kalvinisti:c
Kaikki suomenkieliset videoni ovat katsottavissa täällä: https://odysee.com/@kalvinisti:c
Kaikki englanninkieliset videoni ovat katsottavissa täällä: https://odysee.com/@calvinist:2

Jumalaton maailma

Tämä maailma on melkoisen jumalaton. Yllättääkö se? Ei, kyllä minä sen tiesin, sanot sinä. Mutta minä väitän vastaan. Ei, et tiedä. Et ole tullut ajatelleeksi, miten moninaisilla eri tavoilla jumalattomuus oireilee. Kuinka moneen näistä olet itse langennut? Katsotaanpa!

Jumalattomassa maailmassa ei ole ketään, joka ohjaa ja orkestroi maailmankaikkeuden tapahtumia. Universumi on loputon, sattumanvaraisista tapahtumista koostuva yhtälö, jota ei hallitse kukaan. Ihminen on sattumanvarainen eliö muiden joukossa, joka on sattuman kaupalla pelmahtanut muiden eliöiden kanssa samalle areenalle, joka ei ole suunnitelman mukainen ja koordinoitu ekosysteemi, vaan keskinäisen elintilakilpailun sotatanner. Eräs näistä samasta elintilasta kilpailevista on koronavirus — yksi monista kaltaisistaan, mutta silti useimpien mielestä se ainut ja kauhea.

Minäkään en tiennyt, ennen kuin Pekka Reinikainen sen sanoi, että viruksilla on tärkeä tehtävä bakteerien kannansäätelijöinä. Virukset eivät siis ole mitään karkulaisagentteja, joita ilman maailma olisi parempi paikka, vaan Jumala on luonut ne ja niillä on tarkoitus.

Ano Turtiainen aiheutti tarkoittamattaan kohun eduskunnassa pitämässään puheenvuorossa, sanoessaan että useimmat koronavirukseen kuolleet olisivat kuolleet pian muutenkin. Tilastollisesti he olivat jo laina-ajalla. Se oli sydämetöntä, julmaa, ihmisarvoa halventavaa ja hohhoijaa ties mitä muuta. Mutta jos ne ihmiset, jotka Turtiaisen lausuntoa kauhistelivat, eläisivät johdonmukaisesti sen maailmankatsomuksen mukaan, jota väittävät edustavansa, heitä ei olisi pitänyt haitata, koska virukset säätelevät myös ihmispopulaation määrää. Luonnonvalinta karsii heikot ja vanhat pois nuorien ja vahvojen tieltä. Surukin on pelkkää aivotoimintaa. Salpaamalla aivoista tietyt alueet, keskukset, hormonit tai niiden reseptorit, voidaan kontrolloida ihmisen tunteita. Miksi siis surra kuolevia tai tyrmistyä siitä, että joku ajattelee rationaalisesti isoa kuvaa? Olemme jo niin kehittyneitä, että jos se vain on mahdollista, moiset primitiiviset funktiot on hyväkin vain tukahduttaa.

Eräs jumalattoman maailmankuvan opinkappaleista on maapallon liikakansoitus. En tietenkään ymmärrä miksi se on ongelma, koska jumalattomassa universumissa ei tunnu missään se, että ihmiskunta syö ja turmelee elinympäristönsä ja jättää sen jälkeensä perinnöksi rotille ja bakteereille. Suuressa kuvassa se ei haittaa. Se ei ole oikein eikä väärin. Se ei ole mitään, koska jumalattomassa maailmassa mikään ei ole mitään. Ihmiskunnan historia on pelkkä silmänräpäys vuosimiljardien historiassa. Uutta ja parempaa elämää voi kehittyä milloin vain minne vain.

Mutta koska kuitenkin halutaan pitää kiinni sellaisista keinotekoisista käsitteistä kuin ”hyvä” ja ”paha” (tai ehkä tiede ei vielä ymmärrä niitä), ihmettelen, miksei sitä nähdä hyvänä asiana, että koronavirus uutisoinnin perusteella niittää väkeä kuin heinää. Intiassa, joka on Kiinan jälkeen maailman väkirikkain maa, on kuulemma ”koronahelvetti” valloillaan. Halleluja! Korona harventaa liikapopulaatiota, ja vieläpä sieltä, missä sitä eniten tarvitaan! Miksemme iloitse ja riemuitse?

Jumalattomassa maailmassa ei uskota, että:

• Jumala on luonut ihmisen
• Jumala on luonut ihmisen kuvakseen
• Jumala on luonut ihmisen luomakunnan kruunuksi, arvokkaammaksi kuin muut eliölajit
• Jumala on velvoittanut ihmisen kansoittamaan maan ja vallitsemaan sitä

Puheet liikakansoituksesta ovat siis silkkaa tyylipuhdasta jumalattomuutta. Valitettavasti useimmat kristityt ovat käytännön deistejä, joiden maailma muuttuu kokoajan pahemmaksi ja pahemmaksi, kunnes lopulta Jumala puuttuu peliin ja aloittaa alusta; tulee tempaus, harmageddon, kataklysminen maailmanloppu jne. He eivät ymmärrä, että Jumala kontrolloi maailmanhistoriaa ja koska heidän eskatologiansa on tykkänään väärä, he eivät ymmärrä, että Jumala ei tuhoa tätä maata, vaan ennallistaa sen ja Hänen kansansa (eli kaikki me, jotka turvaamme häneen) saa sen perinnökseen.

Koska jumalattomat eivät usko, että Jumala on luonut maailman, vaan se on syntynyt sattumalta, he eivät myöskään usko, että ekosysteemi on tasapainoinen ja suunnitelmallinen, vaan sen on oltava hyvin herkkä ja kaoottinen. Ekosysteemissä ei vallitse harmonia vaan konflikti. Jos ihmiset käyttäisivät Jumalan heille antamia älyllisiä ja materiaalisia resursseja ja alkaisivat jumalisesti ratkoa ongelmia, maapallo kykenisi ruokkimaan moninkertaisen määrän ihmisiä nykyiseen verrattuna.

Jumalattomuus ja universumin volatiliteetti käyvät käsi kädessä. Periaatteessa mikä tahansa pöpö voi äityä niin pahaksi, että se tuhoaa ihmiskunnan. Jokin taivaankappale voi osua samalle radalle maan kanssa ja tuhota sen. Koska maailmaa ei ole luotu, eikä sillä ole tarkoitusta, kukaan ei varjele sitä universumin sattumanvaraisuudelta, eikä määrittele tuhoa ja kuolemaa aiheuttavien mekanismien rajoja. Ilmastonmuutos on tästä loistava esimerkki. Jumalattomien huolen siitä ymmärtää, koska periaatteessa koko maailma voi muuttua aavikoksi ja ihmiskunta kuolla. Krisityt uskovat Jumalaan, joka ”säät ja ilmat säätää” — paperilla siis — mutta käytännössä he ovat deistejä; siis ne, jotka ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta.

Jumalaton universumi tosin ei välitä, vaikka maapallo tuhoutuisikin. Tähtiä ja planeettojahan maailmankaikkeudessa riittää, joten mitä yhdestä telluksesta? Teoriassa elämää voi olla muuallakin kuin Maassa, joten miksi se elämä, jota täällä Maassa esiintyy, olisi arvokkaampaa, kuin jokin väitetty bakteerilöydös Marsissa — puhumattakaan kaikesta siitä potentiaalista, joka esiintyy kaikissa niissä planeetoissa, joita ei voida edes tutkia? Jumalattomassa maailmankaikkeudessa ei ole mitään syytä pitää ihmiselämää arvokkaana, elämää ylipäätään, eikä oikeastaan yhtään mitään.

Kysy siis itseltäsi, Kristitty: mistä kaikista asioista sinä murehdit jumalattomien tavoin, vaikka Raamattu kieltää sen? Miksi menet mukaan jumalattomien pelko-orgioihin, ikään kuin Jumalaa ei olisi ja Kristus ei olisi kuningas? Johtuisikohan se siitä, että uskosi ei ole lujaa luottamusta kaikkivaltiaaseen Taivaalliseen Isään, vaan taikauskoista moraalisuorittamista, jolla yrität laastaroida omaa huonoa omaatuntoasi?

Kas, juuri sitähän jumalattomatkin tekevät. He ovat uskovaisempia, kuin uskottelevat olevansa. Heidän jumalansa on äiti Gaia, jonka ylipappi on Michael Mann ja jonka profeetoiksi on valjastettu vaikka ja ketä. Ilmastokultin raamattuna toimivat Michael Mannin lätkämailagraafi ja IPCC:n jonnijoutavat raportit. Koronakultille ja BLM:lle voi keksiä helposti samanlaisia uskonnoista tuttuja mekanismeja, koska käytännössä ne ovat uskontoja. George Floyd on BLM:n Jeesus ja say their name on osa liturgiaa. Suurin synti on tietysti olla valkoinen mies, eikä sitä tietenkään voi sovittaa.

Kristityn ei tule rakastaa maailmaa, eikä kristitty voi palvella kahta herraa. Yksinkertaisempina aikoina ajateltiin, että kristityllä ei saa siis olla telkkaria, eikä kristitty saa tanssia tai kuunnella hevimusiikkia. Tällaisia naurettavia ”älä tartu, älä koske, älä maista” -sääntöjä noudattavat kristityt ehkä luulevat olevansa hyvinkin erottautuneita, mutta se ei ole todellinen testi, että malttaako jättää ”tempparit” katsomatta. Todellinen koetus on salakavalampi ja huomattavasti harvempi tulee läpäisemään sen. Sinulla ei ole syytä onnitella itseäsi, vaikka olisitkin siveyden sipuli ja moraalisuuden majakka, jos jumalattomien tavoin juokset karkuun, vaikka kukaan ei aja takaa.

Vainon anatomia

Kun olin lapsi, meille tilattiin ainakin kahta kausijulkaisua, joiden sisältö koski vainottua seurakuntaa. Toinen niistä oli hollanninkielinen Open Doors -järjestön uutiskirje ja toinen oli Stefanus Lähetyksen suomenkielinen uutiskirje, Marttyyrien ääni. Muistan lueskelleeni noita uutiskirjeitä ja kiinnittäneeni huomiota erääseen ilmiöön, joka elää ja voi hyvin myös Suomessa ja sen ilmiön nimi on sääntely.

Sääntely ei itsessään välttämättä ole vainoa, mutta se on mekanismi, joka voi helposti johtaa siihen. Sääntelyn avulla määritellään, mikä on hyväksytty mielipide. Sen ulkopuolella olevat ideologiat ovat lainsuojattomia ja vapaata riistaa terrorille tai kiusanteolle. Sääntelyyn liittyy myös rekisterinpito. Toiminnan laillisuus ei riipu siitä, onko se itsessään moraalista tai rauhanomaista, vaan siitä, tietääkö viranomainen siitä. Valtio tahtoo tietää, kuka kokoontuu ja missä. Kaiken varalta. Ja mistä valtio ei tiedä, se on laitonta.

Näistä vainottujen kristittyjen asiaa ajavista julkaisuista sai lukea tapauksista, joissa pastori vietiin, kirkkorakennus jyrättiin tms. koska seurakunta ei ollut ”rekisteröitynyt” ja ”virallinen”, tai jokin lupa-asia ei ollut kunnossa. Ja tietenkään lupa-asiat eivät voineet olla kunnossa, koska luvan hankkiminen oli tehty mahdottomaksi. Näihin tapauksiin liittyi tietenkin myös kristittyjen kokema väkivalta ja usein vainoa pohdiskeltaessa huomio kiinnittyy siihen. Jos joutuu piestyksi Kristuksen tähden, se on vainoa. Jos ei joudu, se ei ole.

Asia ei kuitenkaan ole niin yksiselitteinen, koska sitä, että joku joutuu ihmishirviöiden brutaalin sadismin kohteeksi, edeltää seurakunnan kokoontumisen disruptio ja kieltäminen. Seurakunnan elämään ja kokoontumiseen puuttuminen on itse asia ja siihen liittyvä väkivalta on sen lieveilmiö, kylkiäinen. Lieveilmiö on ilmenemiskontekstinsa sivistystason mukainen.

Joissakin maissa ei ole tarvetta peitellä asioita. Suomessa taas voisi kuvitella, että pidätetty pastori ”kaatui”. Hups. Tai sitten hän ”käveli ovea päin” tai päätti putkassa sopivasti valvontakameroiden katveessa aloittaa painimatsin poliisin kanssa. Poliisi oli ”unohtanut” laittaa haalarikameransa päälle. Kamerasta järjestelmään ladattu videotiedosto ”hävisi”. Oho. Ei, ei meillä Suomessa sellaista tapahdu, ei.

Minusta tuntuu siltä, että juuri kukaan ei ole tätä havaintoa tehnyt ja se ihmetyttää minua syvästi. Missään maassa, missä kristittyjä vainotaan, eivät kristityt itse ole ainoita, joita vainotaan, väitän, vaan sääntely koskee ihan kaikkia ideologioita, organisaatioita ja ihmisiä. Ne, jotka ovat valmiita tanssimaan byrokratiakoneiston pillin tahdissa, koska se ei maksa heille liikaa, pääsevät koneiston suojelukseen. Siten järjestelmä sortaa kaikkia jokseenkin tasapuolisesti, paitsi tietenkin niitä, jotka korruption kautta ovat systeemin yläpuolella. Eivät kaikki tietenkään piestyiksi joudu, mutta kukaan ei ole vapaa eikä kellään ole kivaa.

Olen sitä mieltä, että kristittyjen pitäisi olla huomattavasti herkempiä ärähtämään valtiolle, kun tämä tulee sääntelemään sitä taikka tätä. Eräs esimerkki tästä on historiallinen vääntö siitä, millä tavalla seurakuntien tulisi järjestäytyä — yhdistyksiksi vai uskonnollisiksi yhdyskunniksi. Minunkin argumenttini asiassa on puoltanut uskonnollisiksi yhdyskunniksi rekisteröitymistä, koska se tarjoaa paremman lain suojan. Mutta puhtaan mekanistisesti ajateltuna sekin on sortoa. Jos ei rekisteröidy, tai valitsee väärän formaatin, antaa valtiovallalle aiheen sanoa: laiton! Jos rekisteröityy, saa olla valtiovallalta rauhassa. Se on mafiaan verrattavissa oleva kiristysskeema.

On tietysti helppoa ajatella asiaa kohtuullisuuden periaatteesta käsin. Ei se nyt niin kohtuuttomalta tunnu, että rekisteröityy lain edessä tunnustetuksi yhteisömuodoksi, eihän? Vaiva voi olla vähäinen, mutta ongelma on periaatteellinen. Jonkun on täytynyt määritellä, mikä täsmälleen on ”uskonnollinen yhdyskunta” ja millaiset tunnusmerkit sellainen täyttää. Yhdyskunnalla on oltava myös säännöt, jotka Patentti- ja rekisterihallitus tarkastaa. Se on erittäin kaukana siitä periaatteesta, että Kristuksen ruumis ei ole alisteinen tämän maailman määritelmille, vaan se on se Jumalan valtakunta, joka ei ole tästä maailmasta. Nämä ovat vieraan auktoriteetin ilmenemismuotoja, joiden alle seurakunta yritetään alistaa. Kristittyjen on vastustettava sitä ankarasti.

Kuten olen todennut, elämme yhteiskunnassa, jossa poliittisesti epäkorrektien näkemysten esittäminen maksaa suhteellisen vähän. Matt. 25 leiviskävertausta mukaillen globaalissa mittakaavassa suhteellisen vapaa yhteiskunta on kuin leiviskä, jonka Jumala on antanut meille. Mitä teemme sillä? Panemmeko sen poikimaan vai hautaammeko sen maahan?

Valitettavasti näyttää siltä, että leiviskä on haudattu, eikä seurakunta ole ollut uskollinen huoneenhaltija niillä epätavallisilla resursseilla, jotka Jumala on sen haltuun uskonut. On yhteiskuntia, joissa seurakunnan on pakko kokoontua salassa ja mahdollisuutta osallistua yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen ei ole. Meillä se mahdollisuus on, mutta emme tee sillä mitään. Tarvittaisiin huomattavasti enemmän Artur Pavlovskin kaltaisia pastoreita. Hän on se Kanadan-puolalainen pastori, joka haukkui terveysviranomaiset ja poliisit natsipsykopaateiksi ja gestapoksi ja käski heidän häipyä — vieläpä kahteen otteeseen.

Täytyy toki muistaa, että nykyisellä tilanteella on myös historialliset vaikuttimensa. Uskonpuhdistuksen aikaan silloisten sakraaliyhteiskuntien kansankirkot lähtivät kehittymään eri suuntiin siinä, mitä tulee Kristuksen herrauteen omassa seurakunnassaan. Huomattavin peitsenvääntö asiasta on käyty Ison-Britannian saarella, jossa Englannissa monarkilta vuoroin riistettiin kirkon päämiehen asema, kuten oikein on, ja vuoroin monarkki rohmusi sen takaisin. Tätä nykyä monarkki on edelleen Englannin kirkon pää. Skotlannin kirkossa kehityskulku oli suoraviivaisempi, eikä se tunnusta muuta päätä kuin Jeesuksen Kristuksen. Monarkki osallistuu kirkon elämään rivijäsenenä ja häntä voidaan kurittaa ja hänet voidaan myös ekskommunikoida. Asiasta voi lukea lisää täältä.

Suomessa tilanne on monimutkaisempi, koska Suomen Evankelis-luterilainen kirkko on pitkälti luopio-organisaatio, jolla ei ole mitään todellista sanottavaa kenellekään, saati sitten valtiovallalle. Minulla ei ole sellaista käsitystä, että manner-Euroopan luterilaisuudessa olisi kovasti ollut sellaisia tilanteita, jossa lyödään nyrkkiä pöytään ja käsketään valtiovaltaa pitämään näppinsä IRTI seurakunnan asioista ja elämästä. Jos joku tietää asiasta enemmän, minua kyllä kiinnostaisi oppia lisää.

Vapaakristillisillä seurakunnilla puolestaan ei ole 500-vuotista kansankirkon asemaa ja ne kärsivät huonosta eskapistisesta eskatologiastaan, jossa maailma muuttuu pahasta alati pahemmaksi, eikä sitä siksi kannata yrittää parantaa. Meidät temmataan kumminkin pian. Miksi kiillottaa Titanicin kansituoleja?

Reformaatio oli voimallinen liike, koska se ei ollut ainoastaan uskonnollisen yhteisön yksityinen reformaatio omassa yksityisessä nurkassaan, vaan sillä oli valtavasti yhteiskunnallisia vaikutuksia. Sakraaliyhteiskunnan ansiosta se toki oli jokseenkin automaattista ja siksi nykykristittyjen olisi erityisesti pyrittävä siihen. Vaikka reformaatio jäikin joiltakin osin puolitiehen, voimme oppia eniten nimenomaan niistä asioista, jotka jäivät vähemmälle huomiolle. Tästä olisi hyvä jatkaa, jos kristityt tajuaisivat, että ”koska Raamattu sanoo” ei ole ainoastaan validi perustelu yhteiskunnallisiin asioihin, vaan paras perustelu.

Tässä yhteiskunnassa olisi paljon siivottavaa. Kuvottavan jumalaton poliisikulttuuri, jossa viedään ensin putkaan ja sitten selvitetään, tehtiinkö oikein (= shoot first, ask questions later), voisi olla yksi sarka. Jumalanpelon on palattava takaisin yhteiskuntaan; tajuatteko, että joudutte helvettiin tämmöisestä? Se on kristittyjen tehtävä. Yksikään virantoimittaja ei voi piiloutua sen taakse, että noudatti sääntöjä. Ja jos joku Kristusta tunnustava virantoimittaja tiedostaa, mitä se hänelle maksaa, että hän tekee Jumalan silmissä oikein, onneksi olkoon! Se on hänen ristinsä kantaa.

Kristus on seurakunnan pää. Ei keisari.

Jumalanpalvelus ei ole kristityn perusoikeus

Seurakuntalainen uutisoi tänään, että Suomen Lähetyshiippakunta on julkaissut tiedotteen, jossa vedotaan hallitukseen, ettei suunniteltuihin liikkumisrajoituksiin sisällytettäisi jumalanpalveluksiin osallistumista. Tämä on lyhyt kommenttini asiaan.

Vetoomuksen tarkoitus on hyvä, mutta sen perustelut eivät ole. Tiedotteen suurin ongelma on, että se vetoaa ”perusoikeuksiin”. Se vetoaa siis korkeimpaan keksimäänsä ihmisten määrittelemään sopimuksenvaraiseen auktoriteettiin ja laiminlyö siten velvollisuutensa korkeinta mahdollista auktoriteettia kohtaan, joka on Kristus ja Hänen Sanansa.

Elämme postmodernissa yhteiskunnassa ja kulttuurissa, jossa päättäviin elimiin on äänestetty ihmisiä, jotka ovat äänestäjiensä mukaisesti kroonisen kykenemättömiä minkäänlaiseen koherenttiin tai kriittiseen ajatteluun, vaan he ovat tyhjänpäiväisiä ja epäpäteviä, sekä ainoastaan oman vallanhimonsa motivoimia. He eivät ymmärrä, että sukupuolia on kaksi, että ilmastonmuutos on normaali asia ja että korona ei ole rutto. Kyse ei ole ainoastaan siitä, että he eivät ymmärrä — he eivät edes halua ymmärtää. He haluavat mieluummin uskoa omia fantasioitaan. Heihin pätee Thomas Raynesford Lounsburyn sitaatti:

Ihmismielen ääretön kyky vastustaa hyödyllisen tiedon vastaanottamista ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua.

Hyödyllistä tietoa on monenlaista. Esimerkiksi se, että rajoitusten tiukkuus ei millään metriikalla mitattuna globaalissa mittakaavassa korreloi taudin esiintymistiheyden kanssa, on minusta erittäin hyödyllinen tieto. Tieto siitä, että kevään tullessa akuutit ylähengitystiesairaudet auringonvalon, lämmön ja luonnollisen D-vitamiinituotannon lisääntymisen myötä aina väistyvät takavasemmalle odottelemaan seuraavaa räkätautisesonkia, on niin ikään hyödyllinen.

Sen nyt ymmärtää, että mieleltään pimentyneet ihmiset, jotka eivät anna kunniaa Jumalalle ja uskovat olevansa olemassa sattumalta, eivät kykene rationaalisesti prosessoimaan ja kyseenalaistamaan faktojen kanssa konfliktissa olevaa narratiivia. Mutta miksi ihmeessä kristittyjen, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristuksen — Hänen, joka on tie, totuus, ja elämä — on leikittävä näillä samoilla nappuloilla tätä tyhmää leikkiä? Miksi kristityt omaksuvat tämän maailman standardit ja argumentit?

Nämä samat mieleltään pimentyneet, jotka vihaavat tietoa ja rakastavat valhetta ja vehkeilyä, käyttävät WC-paperina perustuslakia ja yhteisesti sovittuja perusoikeuksia, koska he voivat. Eikä kukaan estä heitä, sillä heitä ja heidän mahdollistajiaan piinaa kaikkia sama virus: kauhu. Pelko pimentää heidän päästään viimeisenkin järjen valon ja paniikissaan he rikkovat kaiken, minkä yrittävät korjata.

Jumalattomat pakenevat, vaikka ei kenkään aja takaa, mutta vanhurskaat ovat turvassa kuin nuori jalopeura.

‭‭Sananlaskut‬ ‭28:1‬

Kristityt, me emme voi pelata tämän maailman pelinappuloilla. Miksi kysymme neuvoa Baal-sebubilta, kun jumalamme on Jahve? Me emme voi vedota perusoikeuksiimme. Meillä ei ole oikeuksia. Meillä on velvollisuuksia. Meidän on vedottava Kristukseen ja Hänen sanaansa. Meidän on toteltava Häntä. Meidän on julistettava, kastettava, kokoonnuttava, laulettava toisillemme, tehtävä diakoniaa ja vietettävä ehtoollista Hänen muistokseen. Valtiovallalla ei ole oikeutta puuttua siihen, vaan sen on toteltava Herraa. Ja kuka julistaa valtiovallalle, mikä Jumalan tahto on, ellemme me?

Kristityt aikoina ennen meitä kärsivät vainoa kokoontuessaan. He eivät vedonneet perusoikeuksiinsa. Todistuksemme tälle ideologisten tuulien riepottelemalle maailmalle on oma vakautemme; että tuli mitä tuli ja tapahtui mitä tapahtui, vetoamme aina Kristukseen, kallioomme, ja siihen, mitä Hän on meidän käskenyt tehdä.

Ravi Zachariaksesta on paljastunut ikäviä juttuja

Eräs aikamme kuuluisimmista apologeetoista, Ravi Zacharias, menehtyi syöpään viime vuonna. Kirjoitin asiaan liittyen lyhyen muistokirjoituksen, Ravi Zacharias kun nyt oli ja on edelleen ajatteluuni merkittävällä tavalla vaikuttanut mies.

Kuitenkin jo ennen Ravin kuolemaa alkoi paljastua asioita. Eräs ystävällinen banjoateisti, Steve Baughman, osoitti, että monet Ravi Zachariaksen titteleistä ja ansioista olivat paisuteltuja tai valheellisia. Häntä puhuteltiin esimerkiksi tohtori Zachariaksena, vaikka hänellä ei ollut ainuttakaan ansaittua tohtorin tutkintoa, vaan kaikki hänen doktoraattinsa olivat kunniatohtorin arvonimiä, jollaisia oppilaitos voi myöntää muutoin elämässään ansioituneelle henkilölle. Akateemisessa maailmassa ei katsota hyvällä sitä, että kunniatohtori kutsuu itseään tohtoriksi, vaan sitä pidetään olemattomilla ansioilla rehentelynä.

Totesin eräällä englanninkielisellä videollani, ettei minua kiinnosta onko sanojalla doktoraatti, vaan onko sanojalla sanottavaa. Eritoten Yhdysvalloissa on vallallaan kulttuuri, jossa tärkeät miehet vaalivat omaa tärkeyttään ja mustasukkaisesti vaativat tulla kutsutuiksi kuka pastoriksi ja kuka tohtoriksi. Se on maailmallisuutta ja veret kiehauttavan ärsyttävää. Nämä tärkeät ihmiset todella uskovat, että kirjainlyhenne heidän nimensä edessä saa ihmiset kuuntelemaan heitä ja uhraamaan jonkinlaisen ajatuksen sille, mitä heillä on sanottavanaan. Ja jos sitä tohtoristutkintoa ei ole, käytetään kunniatohtorin arvonimeä siten kuin se olisi oikea tohtorintutkinto ja toivotaan, ettei kukaan hoksaa.

Onko kurjempaa tapaa kieltää evankeliumin yliluonnollisuus ja Pyhän Hengen työ? Eikä tämä maailmallisuus koske vain puhujia, vaan myös niitä tahoja, jotka tilaavat puhujat puhumaan. Se on omilla säännöillään ja lainalaisuuksillaan toimiva itseään ruokkiva kone, industriaalikompleksi, jossa sinulle sanellaan, kuka on kingi ja ketä kuuluu kuunnella, ketä pitää maailman parhaana apologeettana ja kenen kirjoja ostaa. On järkyttävän ironista, että teologianala, jonka pitäisi tuottaa kriittisesti ja itsenäisesti ajattelevia uskon puolustajia, tuottaakin pääsääntöisesti valmiiksi pureskeltuja ajatuksia suoltavia muottiin valettuja papukaijoja.

Tämä Ravin melko lailla onnistunut yritys kivuta kepulikonsteilla tavintoketjun huippupaikoille on jo itsessään riittävän harmillista, mutta pahempaa seuraa. Olin itse jättänyt jo hänet taustapeiliini. Loppujen lopuksi hänellä oli käytännössä puolitoista anekdooteilla ryyditettyä puhetta, jotka oli nopeasti kuultu. En ollut kuunnellut Ravin puheita hetkeen, mutta sitten kuuntelin parisen vuotta sitten erään puheen, jossa hän kertoi tarinan miehestä, joka sai Jumalalta sanoman ja välitti sen hänelle. Viesti oli kryptinen ja sisälsi numeroita. Viestin sisältö kuitenkin selvisi: numerot viittasivat tiettyihin selkänikamiin, joista hänen krooniset selkäkipunsa johtuvat.

Tuo puhe oli minulle viimeinen niitti. Tällä tyypillä ei ole minulle enää mitään sanottavaa. Minä en usko tuota juttua. Hän valehtelee. Ei ole mitään miestä, eikä kryptistä numerosanomaa. On vain keksitty höpötarina, jonka ainut tarkoitus on kristikansan palvoman suurmiehen egohieronta. Jumalalla oli sanoma minulle. Se koski minua ja minun sairauttani. Kuinka monella muulla uskonjulkkiksella on sama syndrooma?

Puhutaan siitä, että äärikarismaattisuus on sitä huonoa karismaattisuutta. Mutta ei Ravi ollut äärikarismaattinen. Hän oli sillai niinku terveellä tavalla. Minä en usko, että on olemassa mitään tervettä karismaattisuutta, vaan se on petosta kaikki tyynni. Kun joku vetoaa näkyihin tai ilmestyksiin, hän on minulle mr. Wonderfulin, Kevin O’Learyn, sanoin kuollut.

Mikä murhe ja pettymys, että Ravin koko ura rakentui näin kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti valheelle ja petokselle. Ja ajatella, että kaikki merkit olivat ilmassa jo kauan ja täysin esteettä kenen tahansa sellaisen nähtävissä, joka ei sokeasti kumartele kuvia. Yhdistettynä näiden kahden asian, paisuteltujen kredentiaalien ja karismaattisten ihmetarinoiden, pitäisi soittaa kelloja niin kovaa, että kallo raikaa. Mutta niin sitä vain haluaa uskoa toisesta parasta ja niin minäkin tein, vieläpä siitä huolimatta, että Baughmanin raportti kattoi myös dokumentaatiota siitä, että Ravi olisi ollut etänä henkisesti uskoton varatun naisen, Lori-Anne Thompsonin, kanssa ja ottanut tältä vastaan nakukuvia. Kun nainen alkoi kokea omantunnontuskia ja halusi tunnustaa asiat aviomiehelleen, Ravi uhkasi tappaa itsensä.

Kyllä, tiesin nämä asiat ennen Ravin kuolemaa ja kirjoittamaani huomionosoitusta hänen kuolemansa johdosta. Mikä siis on muuttunut? Ennen Ravin kuolemaa näitä väitteitä ei päästy kunnolla tutkimaan, joten ne jäivät väitteiksi. Mutta minun olisi pitänyt pidättäytyä huomioimasta Ravin kuolemaa tässä blogissa, koska vähintäänkin näytän nyt tyhmältä. Maltti olisi ollut valttia. Ravin kuoleman jälkeen on paljastunut paljon lisää. Osoittautui, että Ravi omisti osan kahdesta kylpylästä, joissa hän kävi säännöllisesti hierottavana. Sen tarpeellisuutta perusteltiin hänen kroonisilla selkäkivuillaan. Naispuolisista työntekijöistä osa kertoi Ravin ehdotelleen, nakuilleen sekä kosketelleen itseään ja heitä.

Detaljit ovat melko järkyttäviä. Erään työntekijöistä Ravi oli pelotellut hiljaiseksi uhkaamalla, että miljoonien sielujen pelastus on vaarassa, mikäli hänen maineensa tahriintuu. Paitsi häikäilemättömyyttä terrorisoida hengellisesti naista, se osoittaa myös Ravi Zachariaksen teologisen vararikon. Sielujen pelastus oli hänen performanssistaan kiinni, eikä Pyhän Hengen työstä.

Miksi siis tämä kirjoitus? Olikos kivaa heittää rapaa kuolleen miehen päälle? Ensinnäkin totean, että nämä käsittelemäni asiat eivät ole juoruja, eivätkä kaunaisuudesta lähtöisin. Ravin oman RZIM-järjestön puolueettomalta osapuolelta tilaama tutkimus on tuoreeltaan todistanut kaikki syytökset Ravia vastaan paikkansapitäviksi ja lisäksi tuonut ilmi uusia raskauttavia seikkoja, joita ennen selvitystä ei edes epäilty, kuten sen, että Ravilla oli Thaimaassa salarakas. Kirjoitan tämän tekstin, koska liian helposti jumalattomat pääsevät sanomaan, että kristityt eivät puutu väärinkäytöksiin uskontonsa sisällä, eivätkä pese likapyykkiään.

Ravin kaltaisten tyyppien takia totuuden tie tulee pilkatuksi. Kun joku on epärehellinen jollakin elämänsä osa-alueella, millä todennäköisyydellä se rajoittuu vain siihen yhteen osa-alueeseen? Ravin tapauksessa epärehellisyys oli hänen ”hapatuksensa”; koko taikinan kauttaaltaan läpäisevä yleisominaisuus, joka lopulta tahraa ja pilaa kaiken, mihin hän on koskenut. Ravin postuumi tuho on vakava varoitus Jumalalta kaikille hengellisissä johtajuusasemissa paistatteleville. Korkealta tullaan alas todella lujaa ja jälki on rumaa.

Ravi ei ollut käsittääkseni koskaan mikään die hard kalvinisti. Hän ei ainakaan puolustanut sitä koskaan ja vastasi väistellen kysymyksiin Jumalan kaikkivaltiudesta. Jos joku todella uskoo, että usko syntyy kuulemisesta ja kuuleminen Jumalan sanan kautta ja että se on yliluonnollinen prosessi, jonka toteutuminen on kiinni yksin Jumalan armosta, kokeeko hän tarvitsevansa sen kaveriksi titteleitä, legendaarisia anekdootteja ja ihmekertomuksia? Tuskinpa.

Olen viime aikoina kiinnittänyt enenevässä määrin huomiota siihen, kuinka vaarallista on luoda evankeliumista ura. Amerikka on siihen oiva paikka. Jos siellä siten menestyy ja onnistuu rakentamaan omaa nimeään kantavan, satoja miljoonia vuodessa tahkoavan, lahjoitusvaroin pyörivän verovapaan uskonnollisen firman, voi melko suurella todennäköisyydellä olettaa, että jossakin on kompromissi ja luultavasti iso. Mutta sen sijaan oletamme, että jos jokin on kristillinen bestseller, se pitää kääntää ja jos joku on kristillinen yleisömagneetti, se pitää saada tännekin. Miksi? On kuin olisimme unohtaneet, että Jumalan valtakunta toimii täysin päinvastaisella logiikalla.

[Sen], mikä on hulluutta maailmalle, sen Jumala valitsi saattaaksensa viisaat häpeään, ja sen, mikä on heikkoa maailmassa, sen Jumala valitsi saattaaksensa sen, mikä väkevää on, häpeään, ja sen, mikä maailmassa on halpasukuista ja halveksittua, sen Jumala valitsi, sen, joka ei mitään ole, tehdäksensä mitättömäksi sen, joka jotakin on, ettei mikään liha voisi kerskata Jumalan edessä.‭‭

(1. Kor. 1:27-29)

Laki on hyvä

Eräs Suomen evankelista kristikuntaa jäytävistä ongelmista on perustavanlaatuinen ymmärtämättömyys Jumalan laista ja siitä, kuinka sitä sovelletaan arkipäivään. Olen käynyt joitakin keskusteluja viime aikoina joidenkin helluntailaisten tai ”helluntailaistyylisten” kristittyjen kanssa ja aina keskustelun kääntyessä yhteiskunnallisiin ongelmiin ja niihin raamatullisiin periaatteisiin, joita sellaisiin tulisi soveltaa, törmätään seinään, joka on nimeltään ”mutta emmehän me ole lain alla, vaan armon alla”.

Eräs näistä keskusteluista koski koronatilannetta ja sen vaikutuksia työllistymiseen. Toisilla työt ovat loppuneet kuin seinään. Minuun vallitseva tilanne ei ole vaikuttanut mitenkään. Teen töitä edelleen samaa hullua tahtia. Ei yrittäjä ehdi pitää lomaa. ”Loma” on muutenkin modernin aikamme luoma omituinen konsepti. Ei sillä, kivaahan se vaan on toisinaan olla luvan kanssa jouten, mutta nimenomaan yrittäjälle raamatullinen totuus iskee melko pian vasten kasvoja: ken ei työtä tee, sen ei syömänkään pidä (2. Tess. 3:10). Tämä lainalaisuus ulottuu aina luomiseen ja Jumalaan itseensä ja Hänen olemukseensa saakka. Luotuaan ihmisen, Jumala pani tämän töihin — ”Ja Herra Jumala otti ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä.” (1. Moos.‬ ‭2:15‬)

Työn tekeminen on paljon enemmän kuin pelkkä nessesiteetti myydä omaa aikaansa ja osaamistaan muille vastineeksi jostakin, millä voi taas puolestaan ostaa muiden ihmisten aikaa, osaamista tai niiden hedelmiä, täyttää vatsansa ja pysyä hengissä. Se on eräs ihmisen eksistenssin peruspalikoista. Se yksinkertaisesti tekee elämästä mielekästä. Se ei ole syntiinlankeemuksen tuottama kirous, vaan Jumalan suunnitelma. Työttömyys tai pitkäkestoinen omavalintainen joutilaisuus aiheuttavat pitkässä juoksussa masennusta ja jopa mielenterveysongelmia.

Myös Jumala tekee työtä. Hän orkestroi maailmanhistorian tapahtumat joka hetki. Henkensä kautta Hän on erityisellä tavalla työn touhussa niissä, jotka Hän on ennen maailman luomista jo ominaan tuntenut ja pelastukseen valinnut.

Mutta ei kai kieli vyön alla raataminen ihmiselle hyväksi ole? Eikö joskus pitäisi levätäkin? No, kuinka ollakaan, luotuaan maailman Jumalakin ”lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka Hän oli tehnyt.” (1. Moos. 2:2) Tuohon omaan lepopäiväänsä perustuen Jumala antoi Moosekselle antamassaan laissa kansalle yhden (1) vapaapäivän viikossa. Kuinka monta lepopäivää ihminen siis tarvitsee viikossa? Yhden. Jumala on viisaudessaan nähnyt sen hyväksi. Jos siis tyranni (oli hän sitten työnantaja tai joku muu) velvoittaa työskentelemään ilman vähintään yhtä viikottaista vapaapäivää, hän vaatii työntekijältään enemmän kuin Jumala.

Yrittäjänä minulle ei kerry vuosilomaa. Kysymys kuuluu: onko se epäreilua? Jumalan lain perusteella se ei ole epäreilua. Minulla ei ole mitään syytä itkeä siitä kenellekään. Jumalan minulle laissaan suoman viikottaisen yhden vapaapäivän lisäksi pidän nimittäin joka viikko toisenkin vapaapäivän! Lisäksi pidän vapaina kansalliset vapaapäivät. Minulla on vapaata paljon enemmän kuin edes kuuluisi olla.

Mutta annas olla, kun näistä asioista alkaa puhua muiden kristinuskoa tunnustavien kanssa. Kun mainitseekin sanan ”laki”, vastaus on heti valmis: ”mutta kirjainhan kuolettaa! Mutta mehän olemme armon alla!” Minua turhauttaa suuresti se, ettei laista tunnu voitavan puhua millään muulla tavalla kuin pelastusopillisesti. Tällainen yksiulotteinen suhtautuminen Jumalan lakiin on aiheuttanut sen, että elämme nyt eräänlaista ”tuomareiden aikaa”, jossa kukin tekee kuten parhaaksi näkee. Jumalan laki on hyvin monipuolinen ja tarjoaa tavalla tai toisella ratkaisun mihin tahansa lainsäädännölliseen tai moraaliseen ongelmaan. Mutta koska sitä ei uskota, olemme kuin pakanat ”itse itsellemme laki”. Meidän on tietyn synnynnäisen moraalisen peruskoodiston pohjalta kehitettävä lait, säännöt ja normit sen mukaan, mikä meistä subjektiivisesti tuntuu oikealta. Ihmisen syntiset impulssit kuitenkin vääristävät subjektiivisen moraalikäsityksemme ja niin tuloksena on jumalattomuutta ja tyranniaa.

Eniten pahaa tekee tavata muita Kristusta tunnustavia, joiden moraalinen kompassi näyttää tämän johdosta ihan päin ahteria. Toinen käymäni keskustelu ilmensi juuri tätä. Lähetystyötä tehnyt ja elämässään paljon köyhyyttä nähnyt henkilö totesi minulle kirkkain silmin, että abortti on joissakin tilanteissa hyväksyttävä toimenpide — siis äärimmäisessä köyhyydessä, jossa pakauskontojen riivaajat riehuvat, olisi parempi tulla murhatuksi, kuin syntyä puutteeseen ja vaivaan. ”Älä tapa”, haastoin Raamatulla. ”Mutta Jumalakin tappoi”, kuului vastaus, ”tuhansia ihmisiä, kokonaisia kansoja, jopa koko ihmiskunnan paitsi kahdeksaa”.

Kun Jumalan lakia ei tällä tavoin kelpuuteta moraalin määrittelijäksi ja raamatuntuntemus ja teologia ovat niin kehnolla tolalla, että ei osata ratkoa Raamatun narratiivin esiin nostamia näennäisiä moraalisia ongelmia, arvovakuumin täyttää jokin muu. Tässä tapauksessa täyttäjä on yksi karismaattisen kristinuskon kirouksista, joka on ”Pyhän Hengen antama sisäinen viisaus, jonka avulla voidaan yliluonnollisesti kuulla Paimenen ääni”. Tämä käsittämättömän ylimielinen asennoituminen alentaa Raamatun käytännössä kokoelmaksi latteuksia, jonka opiskelu on ”sinänsä hyvä asia”, mutta jolla ei ole mitään todellista arvovaltaa, koska loppupeleissä joka tapauksessa mennään sillä, mikä itsestä tuntuu oikealta. Ja sitä väitetään Pyhän Hengen vaikutukseksi.

Saan mainitsemani kaltaisilta ihmisiltä osakseni sääliä, kun en ole yhtä hengellinen, kuin he. Omasta puolestani olen huolissani heidän sielunsa tilan tähden. He väittävät olevansa hengellisiä, mutta vihaavat Jumalan sanaa. Sen he osoittavat kerta toisensa jälkeen korottamalla omat erehtyväiset mielipiteensä ja petollisten sydäntensä aivoitukset Jumalan sanan arvovallan yli.

Muistamme toki, että lain noudattaminen ei pelasta ketään. Vain yksi on lain täyttäjä ja noudattaja, ja Hän on Herra Jeesus Kristus, jonka lain kautta ansaitsemasta vanhurskaudesta jokainen Hänen verellään sovittamansa saa uskon kautta nauttia. Mutta laki on silti hyvä. Raamattu nimittäin sanoo:

Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.

‭‭(Room. 7:16‬)

Tämä yksi jae on vain pieni otos Roomalaiskirjeen seitsemännestä luvusta, jossa Paavali puhuu Jumalan laista. Laki kertoo meille, mikä on vanhurskasta ja oikein. Elämää eläessämme huomaamme, että emme tee sitä, mitä laki vaatii ja petymme itseemme. Niin myönnämme, että Jumala on oikeassa ja me väärässä; myönnämme, että laki on hyvä ja että Jumala on viisas ja vanhurskas säätäessään sellaisen lain kuin Hän säätänyt on. Se laki tappaa meidät, emmekä voi puolustautua sen edessä. Mutta olemmeko lain alla? Emme — ja toisaalta olemme. Selitän.

Emme ole lain alla siten kuin Paavali asiasta Roomalaiskirjeessä puhuu. Laki kyllä on tappanut meidät ja osoittanut vanhurkautemme kertakaikkisen riittämättömyyden, mutta mikäli olemme sen armon Jumalalta saaneet, että meidät on herätetty hengellisesti kuolleista uuteen elämään Kristuksessa, meitä ei enää tuomita tuon lain mukaan! Kristus on tuomittu meidän sijastamme. Häntä on rangaistu lain mukaan! Joten sikäli emme ole lain alla. Olemme kuolleet lain alta pois.

Mutta millä tavalla sitten olemme lain alla? Kysytään näin päin: elätkö kuin anarkisti? Eikö ole olemassa lakia, joka hallitsee jokapäiväistä elämääsi? Ei kai kristittykään voi tehdä mitä tykkää, murhata, ryöstää ja raiskata, ja puolustautua sitten sanomalla: ”en ole lain alla”? Ei yhtäkään, joka Häneen uskoo, ikinä tuomita lain mukaan, mutta päteekö laki silti häneen? Aivan varmasti pätee. Jos kristitty rikkoo Jumalan lakia vastaan, tuon saman lain arvovallalla häntä tulee nuhdella ja kutsua parannukseen. Suhtautuminen lain nuhteeseen tuo ilmi henkilöstä sen kuuluuko hän niihin, joista Psalmi 1 puhuu autuaina:

Autuas se mies, joka ei vaella jumalattomain neuvossa eikä astu syntisten teitä eikä istu, kussa pilkkaajat istuvat, vaan rakastaa Herran lakia ja tutkistelee hänen lakiansa päivät ja yöt! Hän on niinkuin istutettu puu vesiojain tykönä, joka antaa hedelmänsä ajallaan ja jonka lehti ei lakastu; ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy. Niin eivät jumalattomat! Vaan he ovat kuin akanat, joita tuuli ajaa. Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa. Sillä Herra tuntee vanhurskasten tien, mutta jumalattomain tie hukkuu.

Miten voi olla, että joku väittää rakastavansa Jumalaa, mutta ylenkatsoo ja vihaa Hänen lakiaan?

Jokainen yhteiskunnan jäsen elää myös yhteiskunnan lakien alla. Kuten on laita Jumalankin lain kanssa, yhteiskunnan lakien tarkoitus on hillitä ihmisten pahuutta. Niitä ei tarvittaisi, elleivät ihmiset olisi syntisiä. ”Mitä turmeltuneempi valtio, sitä enemmän lakeja”, kuuluu sanonta, joka liitetään Tacitukseen. Se on luultavasti osatotuus, sillä siitä voi saada sen käsityksen, että korruptio on vain valtion johtotasolla. Täytyy muistaa, että millainen kansa, sellaiset johtajat. Vain turmeltuneen kansan johtajat kehtaavat olla turmeltuneita itse. Ja mitä turmeltuneempi kansa, sitä yksityiskohtaisempia lakienkin pitää olla, sillä yleisperiaatteiltaan väljiä lakeja alkavat syntiset ihmiset käyttää hyväkseen ja etsiä niistä porsaanreikiä. Se on helppo todeta myös käänteisesti — oppimattomat kristityt eivät osaa soveltaa Jumalan lain yleisperiaatteita yksityiskohtaisiin tilanteisiin. Jumalan sana ei muka puhu mitään siitä taikka tästä ja siinä sitä ollaan ”Pyhän Hengen vaikuttaman sisäisen viisauden, jonka avulla voidaan kuulla paimenen ääni” varassa; Suomeksi: tyhjän päällä, ilman minkäänlaista objektiivista referenssiä tai kiintopistettä.

Jumalan lailla on paljon sanottavaa yhteiskunnalle ja niille laeille, mitä yhteiskunnassa säädetään, sillä se on laki lakien yläpuolella. Onko jokin laki jumalaton vai vanhurskas? Millä muulla tavalla se punnitaan, kuin vertaamalla sitä Jumalan lain perusperiaatteisiin? Abortti on Suomessa laillinen, toki tietyin rajoituksin, mutta silti. Abortista on säädetty laki, joka sallii sen. ”Sallittu ellei erikseen kielletä” ei päde siihen. Onko se vanhurskas laki? Ei ole, sillä Raamattu sanoo: älä murhaa.

Kuvitelkaamme skenaario, jossa omistat omakotitalon ja laiminlyöt sen pihan hiekoittamisen pääkallokelillä. Kiinteistössäsi syystä taikka toisesta asioiva vetää lipat ja taittaa koipensa. Kuka on vastuussa? Sinä. Onko se vanhurskas laki? On, mutta miksi? Siksikö, kun se nyt vaan ”tuntuu reilulta”? Pohtikaamme seuraavaa Raamatun esimerkkiä:

Kun rakennat uuden talon, tee kaide kattosi ympärille, ettet saattaisi verenvikaa taloosi, jos joku sieltä putoaisi.

(5. Moos. 22:8)

Suomessa rakennettiin tasakattoisia omakotitaloja 1960-luvulla. Se oli funkkista. Sittemmin tasakatot on järjestään korvattu paremmilla kattoratkaisuilla, eikä tasakattoja muutenkaan oltu tarkoitettu ajanviettopaikoiksi, toisin kuin muinaisessa Israelissa. Joten tämä ei kai päde meihin, eihän? Väärin. Jumalan lain yleisperiaatteellinen pätevyys (keksin tuon itse) on englanniksi general equity principle. Se tarkoittaa, että Jumalan säätämästä yksityiskohtaisesta laista voi eristää sen perusperiaatteen miksi se on säädetty ja sitten soveltaa sitä johonkin muuhun. Perusperiaate on siis se, että jos sinun laiminlyönnistäsi on vahinkoa toiselle, sinä korvaat. Oletko liikenteessä katsastamattomalla autolla, jossa on sakkorenkaat? Sinä jumalaton, tee oitis parannus!

Jumalan laki informoi meitä myös oikeudenmukaisista rangaistuksista, kun lakia rikotaan. Mikä on rangaistus, jos laiminlyö kiinteistönsä turvallisuuden edellisen kappaleen esittämällä tavalla? Ei mikään. Se oli kompa. Mutta jos jotakin sattuu, sinä korvaat. Rangaistus vamman- tai kuolemantuottamuksesta on ankara. Nimenomaan ankarat rangaistukset edesauttavat sitä, että vastuulliset ihmiset vapaaehtoisesti tekevät parhaansa muiden turvallisuuden eteen ilman sääntelyhelvettiä. Myös rangaistusten vanhurskauden suhteen Jumalan laki on ainut oikeudenmukainen mittari. Usko tai älä, Jumalan laki ei tunne vankilatuomiota. Ihmisten sulkeminen koppiin on epäinhimillistä ja barbaarista. Radikaalia, eikö? Sen sijaan Raamattu tuntee kattavan korvausvelvollisuuden korkojen kera, sekä kyllä: orjuuden — joka tosin ei ole raipalla pieksemistä ja ihmiskauppaa, vaan oikeudenmukainen etuoikeus korvausvelvollisen työpanokseen, että velka tulee maksetuksi. Myös kuolemantuomio on pöydällä. Se on oikeudenmukainen tuomio esimerkiksi murhasta.

On kysyttävä: onko yhteiskunta, jossa ei rangaista ankarasti siitä, että ihmiselämä oikeudetta riistetään, oikeudenmukainen yhteiskunta? Onko yhteiskunta, jossa saa ankarampia rangaistuksia ”vihapuheesta” kuin raiskauksista tai pahoinpitelyistä, oikeudenmukainen yhteiskunta? Näihin kysymyksiin vastaamaan ja puhumaan totuutta valloille on Herra asettanut kristityt. Se on osa sitä, että ollaan valona ja suolana tässä maailmassa. Mutta jos kristityt eivät tee sitä, koska eivät tohdi tai osaa, se on mautonta suolaa. Vai eikö Jumala kosta niille, jotka polkevat oikeutta? Eikö Jumala tuomitse kansakunnat, joiden kädet ovat kollektiivisesti veren tahrimat — eikä minkään jonnijoutavan siirtomaahistorian ja ”orjalaivojen tervan” takia, vaan tässä ja nyt? Kristityt ovat sen tulppana, mutta vain silloin, kun Jumalan lakia julistetaan. Nyt sitä hävetään, sitä ei ymmärretä, eikä jumalattomuutta vastuteta vetoamalla siihen.

Esittämäni kaltaisesta valona ja suolana olemisesta meillä on esimerkkejä Apostolien teoissa. Muistamme Pietarin ja Johanneksen sanat Israelin hallitusmiehille: ”Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmistä.” (Apt. 5:29) Ymmärrämme siitä, että maallisella hallitusvallalla on rajansa, eikä sillä ole oikeutta sekaantua siihen, mitä Jumala on määrännyt seurakunnalle. Valtiolla ei ole oikeutta puuttua esimerkiksi evankeliumin julistamiseen, eikä seurakunnan kokoontumiseen ja jumalanpalveluksen muotoon taikka menoon, edes ”koronapandemiaa” tekosyynä käyttäen. On laki lakien yläpuolella: Jumalan laki.

Jouduttuaan vangituksi, Apostoli Paavali joutui erinäisten roomalaisten hallitusmiesten kuulusteltavaksi. Eräs näistä oli Feeliks, maaherra jolla oli juutalainen vaimo ja joka ymmärsi sen johdosta juutalaista teologiaa. Raamattu kertoo:

Muutamien päivien kuluttua Feeliks tuli vaimonsa Drusillan kanssa, joka oli juutalainen, haetti Paavalin ja kuunteli hänen puhettaan uskosta Kristukseen Jeesukseen. Mutta kun Paavali puhui vanhurskaudesta ja itsensähillitsemisestä ja tulevasta tuomiosta, peljästyi Feeliks ja sanoi: ”Mene tällä haavaa pois, mutta kun minulle sopii, kutsutan sinut taas”.

‭‭(Apt. 24:24-25‬)

Ilmeisesti Feeliksille kelpasi puhe uskosta ja armosta, kuten kelpaa myös hyvin monille nykyään. Mutta kun puhe tuli Jumalan laista, hän kavahti. ”Mutta”, sanot sinä, ”eihän Paavali laista puhu?” Eikö? Katsotaanpa.

1. Hän puhui vanhurskaudesta. Mikä informoi meitä siitä, mikä on vanhurskasta? Laki.
2. Hän puhui itsensähillitsemisestä. Minkä lain käskyn mukainen teko itsehillintä on? Älä himoitse.
3. Hän puhui tulevasta tuomiosta. Tiedämme, ettei niitä, jotka ovat Kristuksessa, ikinä tuomita, mutta minkä mukaan tuomitaan ne, jotka eivät ole Kristuksessa? Lain mukaan.

Siinä näemme, että laki näyttelee olennaista roolia siinä kun Jumalan totuuden kautta vuorovaikutetaan yksilöiden kanssa, sekä suurten että pienten, sekä mahtavien, että mitättömien. Jumalan laki luotaa heidät ja heidän tekemisensä, olivat he keitä tahansa.

Tästä kaikesta näemme, että laki on hyvä, kun sitä käytetään oikein. Lain käskyjen pitämisen kautta ei voi saavuttaa sellaista vanhurskautta, joka pelastaa. Jos annetaan ymmärtää muuta, silloin lakia on käytetty väärin. Mutta oikein käytettynä laki tuottaa jumalanpelon ja synnintunnon, mikä on otollinen sauma evankeliumille. Sen vanhurskauden, jota emme voi lain kautta saavuttaa, Kristus on nimenomaan lain kautta saavuttanut ja tuohon vanhurskauteen Hän pukee jokaisen, joka uskoo.

Sille, joka ei uskon kautta enää ole lain alla, suhde lakiin muuttuu. Hän ei enää kavahda sitä syyttäjänä, joka tuomitsee, vaan hän ihastelee sen oikeudenmukaisuutta, selkeyttä ja harmoniaa.

Herran laki on täydellinen; se virvoittaa sielun. Herran todistus on vahva, se tekee tyhmästä viisaan. Herran asetukset ovat oikeat, ne ilahuttavat sydämen. Herran käskyt ovat selkeät, ne valaisevat silmät. Herran pelko on puhdas, se pysyy iäti. Herran oikeudet ovat todet, kaikki tyynni vanhurskaat. Ne ovat kalliimmat kultaa, puhtaan kullan paljoutta, makeammat hunajaa ja mehiläisen mettä.

‭‭(Psalmi 19:7-10‬)

Eritoten tällaisena aikana, jossa jankutetaan alinomaan ”sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta”, mutta samaan aikaan poljetaan häpeämättömästi oikeutta murhaamalla ja ryöstämällä, sekä kavennetaan jatkuvasti yksilönvapauksia, pitäisi kristittyjen olla paljon kovaäänisempiä ja puhuessaan varmistua siitä, että se, mitä he sanovat, ei perustu siihen, mikä heistä ”tuntuu oikealta”, vaan Jumalan sanaan. Jos olet jonkun omaatuntoa sitomassa, katsokin, että teet sen käyttäen oikein Jumalan lakia, muistaen, että sama laki pätee sinuun.

Tähän loppuun jätän tämän:

Katso, minä olen opettanut teille käskyt ja säädökset, niinkuin Herra, minun Jumalani, on minua käskenyt, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne. Noudattakaa ja seuratkaa niitä, sillä se on oleva teidän viisautenne ja ymmärryksenne kansojen silmissä. Kun he kuulevat kaikki nämä käskyt, sanovat he: ’Totisesti, viisas ja ymmärtäväinen kansa on tämä suuri kansa’. Sillä onko toista suurta kansaa, jonka jumalat ovat sitä niin lähellä, kuin Herra, meidän Jumalamme, on lähellä meitä, niin usein kuin me häntä rukoilemme? Ja onko toista suurta kansaa, jolla on niin vanhurskaat käskyt ja säädökset, kuin on koko tämä laki, jonka minä tänä päivänä teille annan?

‭‭(5. Moos. 4:5-8‬)

Kun kanaanin maata ympäröivien törkyjumalattomien epäjumalia palvovien kansojen reaktion Jumalan lakiin oletetaan olevan tämä, mitä se kertoo meistä? Miksi kristityt nyrpistävät sille nenäänsä? Se on pelottavaa! Sitä suuremmalla syyllä on Jumalan lain arvostus kristittyjen keskuudessa palautettava sen ansaitsemalle tasolle.

Syntymättömien lasten oikeus yhdenvertaisuuteen lain edessä

Käykääpä allekirjoittamassa tällainen ystävieni tekemä mainio kansalaisaloite. Allekirjoittaa voi huomisesta 23.10.2020 eteenpäin.

Pääset tarkastelemaan kansalaisaloitetta klikkaamalla tätä linkkiä.

Tutustu aloitteen kylkeen perustettuun Facebook-sivuun.

Videolla Miska Wilhelmsson tiivistää, mistä aloitteessa on kysymys (ei ole toistaiseksi poistettu vihapuheena):

Itse en voi allekirjoittaa aloitetta, koska en ole Suomen kansalainen, mutta tee sinä niin, jos pelkäät Jumalaa, arvostat ihmiselämää ja haluat puolustaa heikompia.