Trolleja ja valemediaa

Leevi Launonen kirjoitti viime viikon Ristin Voittoon pääkirjoituksen, jossa hän käsittelee kristillistä valemediaa. Kirjoitus on otsikoitu Kristillinen valemedia hämmentää. Olisin halunnut tietää hieman tarkemmin, mikä motivoi häntä kirjoittamaan pääkirjoituksensa. Valitettavasti hän ei halunnut avata asiaa tarkemmin. Hän ei suostunut kertomaan, ketkä olisivat hyviä esimerkkejä niistä, joita hänen kannanottonsa koskee. Se on valitettavaa, koska olisin mielelläni peilannut itseäni niiden tietojen valossa ja samoin joitakin blogeja ja ministryjä, joita seuraan. Samalla olisi voinut tarkastella kriittisesti myös Launosen väitettä, että pitääkö se todella paikkansa niiden kohdalla, joista hän niin väittää. Nyt niin ei voi tehdä.

Leevi Launonen kirjoittaa:

Kristillisen valemedian edustajilla on monia yhteisiä piir­teitä. He toimivat hengellisen paimenuuden ja seura­kuntayhteyden ulkopuolella – siis yksityisesti ja ilman tilivelvollisuutta. Heidän viestinsä sisältää kritiikkiä, ei rohkaisua eikä hyvää palautetta. He esittävät virheelli­siä väitteitä arvioimatta tietolähteitään. He yhdistelevät toisiinsa liittymättömiä asioita ja tekevät sen pohjalta totuudenvastaisia päätelmiä. Ja he antavat ymmärtää toimivansa puhtaan uskon puolesta.

Satun tietämään, että nämä samat teemat ovat olleet esillä myös valtameren takana. Esimerkiksi John Piperin Desiring God -sivustolla on otettu kantaa asiaan kirjoittamalla ”trolleista”, jotka huutelevat rakkaudettomasti luolistaan. James White uudelleentwiittasi tämän twiitin, jonka kommenteissa esitetään väite siitä, että useimmat apologit eivät ole paikallisseurakuntayhteydessä ja kuinka se pätee näihin, joilla on oma ”discernment ministry” – kuinka se sitten halutaankin suomentaa.

Ovatko he trolleja? Mielestäni eivät. Trollaaminen on nettislangia ja tarkoittaa tahallista toisen ärsyttämistä ja provosoimista. Se on sellaisten asioiden sanomista kiusantekomielessä, joista tietää toisen vimmastuvan. Niiden ei tarvitse heijastella omaa maailman- tai elämänkatsomusta, eikä olla totta. Trollauksesta tekee trollausta motiivi; halu ärsyttää ja tehdä kiusaa. Heidän motiivinsa on tehdä julkisella tavalla selväksi, että kristinuskon nimissä puuhastellaan paljon sellaista, mikä ei kristinuskoon kuulu. He saattavat tehdä sen toisinaan kyseenalaisella huumorilla, kovin sanoin tai ihan vaan huonosti, mutta uskon, että heidän perimmäinen motiivinsa on silti huoli seurakuntalaisista.

John MacArthur on sanonut ensimmäisessä Strange Fire -konferenssinsa luennossa, että nykyseurakunnan erottelukyvyn puute on hälyttävä. Kun vääristä opeista ja huonoista käytännöistä ei puhuta seurakunnissa, se luo tyhjiön, jota täyttämään tulevat ne, joita Leevi Launonen kutsuu ”hengellisiksi besserwissereiksi”.

Mutta keitä he ovat ja ovatko he todella seurakuntayhteyden ulkopuolelta ilman mitään vastuuta ja paimenuuden alaisuutta? Koska Launonen ei halunnut kertoa, joudun arvailemaan. Mieleeni tulevat ainakin Pulpit & Pen sekä Fighting for the Faith, joiden uutisoinnista ovat monet viime aikoina pahoittaneet mielensä. Molempien medioiden pääsisällöntuottajat ovat pastoreita ja molemmat korostavat seurakuntayhteyden tärkeyttä. Lisäksi on monia muita, kuten esimerkiksi Biblethumping Wingnut, Berean research, CARM, Churchwatch Central, Justin Peters, Grace to you… Kirkonmiehiä ja -naisia. Pastoreita. Vanhimmistovelijä. Paikallisseurakuntien aktiivijäseniä.

Kenestä siis nyt oikein on kyse?

Myönnän, että omassa seurakunta-aktiivisuudessani on parantamisen varaa. Minä olen erittäin monesta asiasta eri mieltä oman kotiseurakuntani epävirallisen virallisen linjattomuuslinjan kanssa. Mielestäni tiedän paremmin. En silti räyhää jokaiselle vastaantulevalle seurakunnan käytävällä, kuinka minä tiedän paremmin ja kuinka kaikki ovat väärässä. Teen sen mieluummin täällä blogissani. Olen silti aina valmis keskustelemaan ja tuomaan esille oman kantani, kun sopiva tilaisuus tulee. Koskeeko tämä Launosen kirjoitus siis minua vai ei? Saako olla kriittinen, vai ei? Saako tuoda esille normista poikkeavia mielipiteitä vai ei? Olenko ”hengellinen besserwisser”? Olen hämmentynyt.

Väitän myös, että jos merkittävimpien apologetiikkaa ja ”discernment ministryä” harrastelevien keskuudessa tehtäisiin kysely, jossa selvitettäisiin vastaajien seurakunta-aktiivisuus ja asema paikallisseurakunnassa, se osoittaisi tällaiset yleistävät väitteet näiden toimijoiden puuttellisista paikallisseurakuntasuhteista vääriksi. Kun tällaisten mielikuvien pohjalta sitten kirjoitetaan kannanotto Suomen helluntailiikkeen merkittävimmässä viikkojulkaisussa, onko se valeuutinen? Kuten hän itse sanoo:

Valemedia tuottaa valeuutisia. Se on vaarallinen sen vuoksi, että tiedon sisältö saattaa näyttää luotettavalta, mutta on kuiten­kin väärää. Valemedia aiheuttaa myös sekaannusta ja hämmen­nystä. Se synnyttää ihmisissä epävarmuutta siitä, mikä on totta ja kenen välittämään tietoon voi luottaa.

Ristin Voitto näyttää luotettavalta. Launosen kannanoton lukijoista suurin osa luultavasti hyväksyy sen sisällön, koska Ristin Voitto näyttää luotettavalta. Mutta entä jos kannanoton sisältö ei vastaa todellisuutta? Kuinka tarkistamme sen? Se vaatisi, kuten jo esitin, kyselyn suorittamista ja data-analyysiä – på finska: vaivannäköä. Kuka rupeaa? Minulla on töitä. Launosen kannanotto aiheutti minussa sekaannusta hämmennystä: en voi vahvistaa näitä väitteitä niiden osalta, joiden resursseja itse hyödynnän, joten kenestä hän puhuu? Oliko tämä nyt Launoselta tietolähteitä arvioimaton mielipiteisiin perustuva virheellinen väite?

Miksi ylipäätään käytämme kristittyinä tätä maailmallista retoriikkaa? Nykyäänhän kaikki, mikä sotii omaa ennaltapäätettyä narratiivia vastaan, leimataan valeuutisiksi. Siten ristiriitaisesti samanaikaisesti postmoderni ja silti yhden totuuden maailma suojautuu kaikenlaisilta totuusväitteiltä, jotka eivät käy yksiin sen kanssa, mitä mistäkin kuuluu uskoa. Olemmeko niin naiiveja, että kuvittelemme, ettei esimerkiksi Suomen valtamedioilla ole ideologisia agendoja, jotka vähintäänkin värittävät ja pahimmillaan jopa vääristävät uutisointia? Niidenkin jutuissa on virheitä, puutteita ja vaiettuja kriittisiä faktoja. Hyvään medialukutaitoon kuuluu kyetä havaitsemaan sellaiset. Myös Ristin Voitto kirjoittaa, julkaisee ja mainostaa ideologiasta käsin. Ideologiat ovat mielipiteitä. Myös Ristin Voiton jutuissa on toisinaan virheitä, puutteita ja asioita, jotka jätetään mainitsematta, vaikka niillä olisi kokonaiskuvan kannalta merkittävä vaikutus siihen, millaisen kuvan lukija jutusta itselleen muodostaa. Tekeekö se Ristin Voitosta valemedian?

Valemediaa ei mielestäni pysty määrittelemään johdonmukaisesti. Vaikuttaisi siltä, että kaikki on valetta, enemmän tai vähemmän mielipiteisiin perustuvaa. Mutta koska sana ”valemedia” on nyt olemassa, on myös mielikuva siitä, mitä se tarkoittaa. Kun jokin on määritelty, sen voi kieltää. Se tulee toimimaan keppihevosena sensuurissa ja sananvapauden rajoittamisessa. Kristittyjen ei pidä lähteä siihen mukaan.

Valemedian mörkö selätetään tekemällä valemediat työttömiksi. Jos seurakunnissa ei pakoilla kannanottoa kiistanalaisiin aiheisiin ja ilmiöihin, ja asioista ja henkilöistä puhutaan tarkasti, Raamatulla perustellen ja yleistämättä niiden oikeilla nimillä, silloin ”hengellisillä besserwissereillä” on vähemmän kysyntää. ”Ei kannata uskoa kaikkea mitä netistä lukee” ei auta yhtään.

Mainokset

Mikäli tarpeen, käytä sanoja

Minä tahdon tietää, mikä on totuus. Tahdon päästä perille asioista. Tahdon selvittää oppirakenteiden, sanontojen, uskonliikkeiden ja sensellaisten alkuperän. Mistä ne ovat tulleet? Miten ne ovat muodostuneet? Kirkkohistoria on siihen oivallinen oppiaine ja suosittelen sitä varten ainakin Bruce Goren oivallista kirkkohistoriasarjaa, sekä James Whiten käynnissä olevaa samanmoista.

Kun sitten kuulin saarnapöntöstä tämän lainauksen:

Saarnaa aina evankeliumia.
Mikäli tarpeen, käytä sanoja.

tiesin, että tässä mättää jokin. Tämä sanonta nimittäin pantiin Franciscus Assisilaisen suuhun.

Se on myytti. Se on legendaa. Hän ei koskaan ole sanonut niin. Hänen kirjoituksistaan sitä ei löydy. Täten nimitän sitä tästä eteenpäin pseudo-Assisilaisen lausahdukseksi. Wikiquotesin mukaan se on esiintynyt kirjoitettuna tuossa muodossa aikaisintaan vuonna 1991, kirjoittajanaan Chuck Swindoll. Vaikuttaisi kuitenkin siltä, että traditio on muodostunut jo paljon aikaisemmin. Tuskinpa Chuck Swindoll on ilmiötä aikaan saanut.

Pakkohan siitä oli jotakin sanoa. Minua harmitti kovasti se välitön reaktio, jonka kohtasin tuodessani asian muutamien asiaan liittyvien henkilöiden tietoisuuteen. Heitä ei tuntunut haittaavan se, että heidän vaikutuksestaan ja toimestaan saarnapöntöstä oli sanottu jotakin, mikä ei ole totta. Heidän asenteensa oli: ”mitä sitten? Hyvin sanottu, olipa sanoja sitten kuka tahansa.” Mokiahan sattuu, eikä siinä mitään, mutta välinpitämätön asenne totuutta kohtaan tuohdutti. Oli kurjaa huomata, kuinka totuus mitä vähäpätöisimmässä asiassa ei ollutkaan tavoiteltava arvo. Entä merkittävissä asioissa sitten? Entä sellaisissa asioissa, joiden kohdalla totuudessa pysymisellä on vakavia seurauksia? Raamattu sanoo:

Joka vähimmässä on uskollinen, on paljossakin uskollinen, ja joka vähimmässä on väärä, on paljossakin väärä. (Luuk. 16:10)

Tämä raamatunkohtahan liittyy tietenkin rahaan ja maalliseen omaisuuteen, mutta miksei sitä voisi soveltaa totuuteen ja rehellisyyteen? Ne ovat henkistä valuuttaa ja rahaa arvokkaampia. Sitäpaitsi kenen mammonansa kanssa epärehellisen voisi kuvitella olevan rehellinen missään muussakaan? Ja mitä takeita on siitä, että puheissaan epärehellinen toimisi oikein maallisen mammonan kanssa? Siksi en kaihda soveltaa tätä jaetta myös uskollisuuteen totuudessa.

Kristinusko on totuuden uskonto. Jeesus Kristus on totuus. Totuuden pitäisi olla meille erittäin tärkeä asia, pienimmästä ja vähäpätöisimmästä asiasta lähtien.

Paitsi sitä, että Franciscus Assisilainen ei koskaan sanonut noin, minua häiritsee suuresti se, että kaikkien niiden mielestä, joiden kanssa asiasta keskustelin, se on joka tapauksessa hyvin sanottu. Mormonienkin mielestä se on. Minun mielestäni se ei ole. Jopa tämä katolinen kirjoittaja on huomannut, mikä siinä mättää; vaikka on tärkeää, että elämämme heijastaa sitä evankeliumin toivoa, joka sisällämme asuu, on elintärkeää kyetä myös artikuloimaan evankeliumi.

Kysyinkin siis: mikä on se rakkauden teko, jonka voin vastaan tulevalle jumalattomalle suorittaa, että se itsessään kommunikoi evankeliumin hänelle? Pseudo-Assisilaisen mukaan nimittäin on ilmeisen mahdollista saarnata evankeliumia käyttämättä sanoja. Se on jyrkässä ristiriidassa Raamatun kanssa:

Sillä ”jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!” Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?” Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. (Room. 10:13-17)

Kysymyksestäni seurasi melkoista kiemurtelua: ”eikä kun tarkoitan sillä, että siten syntyy se tilaisuus kertoa evankeliumia jne.” Se kuulostaakin jo paljon paremmalta, mutta kiteyttääkö se saman sanoman, kuin pseudo-Assisilaisen lausahdus? Minun mielestäni ei lähellekään. Kun lausahduksen teesi pantiin koetukselle, siinä ei enää haluttukaan pysyä. Mihin edes tarvitsemme enää pseudo-Assisilaisen teologisesti nilkuttavaa lausahdusta, kun se ei kestä rasitustestiä ja voimme tukea tätä huomattavasti parempaa ajatusta Raamatulla?

Kehoita palvelijoita olemaan isännilleen kaikessa alamaisia, heille mieliksi, etteivät vastustele, etteivät näpistele, vaan kaikin tavoin osoittavat vilpitöntä uskollisuutta, että he Jumalan, meidän vapahtajamme, opin kaikessa kaunistaisivat. (Tit. 2:10)

Tämän tekstikohdan, samoin kuin koko Paavalin kirjeen Titukselle, perusperiaate on se, että jumalinen käytös kaunistaa evankeliumin. Taikka:

Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa. (Matt. 5:16)

Mutta eikö tuo tekstikohta tue ajatusta siitä, että hyvät teot itsessään saisivat aikaan ylistyksen taivaallista Isää kohtaan? Ei tue. Vai unohtuiko, että jakeessa 14 me olemme maailman valkeus, samalla tavalla kuin jakeessa 13 me olemme maan suola? Näin sanojemme suola – se, ettemme puhu sitä, mitä ihmiset odottavat, vaan sitä, mikä on tarpeellista, rakentavaa ja totta – ja vaelluksemme valkeudessa käsi kädessä toimivat Jumalan välineinä Hänen valtakuntansa edistämiseksi. Ei ole yhtä ilman toista.

Kolikolla on myös kääntöpuoli ja hyvin pelottava sellainen. Olemme etuoikeutetussa asemassa saadessamme olla Jumalan toiminnan välikappaleita tässä maailmassa ja Hänen käytössään. Kun vaelluksemme on jumalista ja Hän käyttää meitä, saamme Häneltä myös kiitoksen. Emme ansaitse sitä ja Hänhän sen työn teki, sillä ilman Häntä emme olisi tehneet mitään, saati sitten edes pystyneet mihinkään. Silti Hän kiittää meitä, antaa tunnustusta hyvin tehdystä työstä ja vieläpä palkitsee (Matt. 25:21).

Kolikon kääntöpuoli on tämä: entä sitten, kun Jumala käyttää ihmistä välikappaleenaan sellaisten ihmisten paaduttamiseen, jotka vihaavat Häntä ja joita Hän ei ole valinnut pelastukseen? Jumala on käyttänyt halki Raamatun historian ihmisiä välikappaleinaan tahtonsa toteuttamiseen niin siunauksessa kuin turmiossakin. Hän toimitti Israelin kimppuun milloin amalekilaiset, milloin filistealaiset, milloin assyrialaiset, milloin babylonialaiset ja lopulta roomalaiset. Ja sitten Hän tuomitsi heidät kaikki ja tuhosi perin pohjin rangaistukseksi heidän pahuudestaan (esim. Jes. 10:5-7).

Kun joku paasaa toiselle evankeliumia, jota eivät jumalinen asenne ja teot kaunista, ja tuo toinen ei siitä syystä tahdo mitään tekemistä Jeesuksen kanssa, kuka kuvittelee saavansa sellaisesta kiitosta Jumalalta? ”Mutta Herra, minähän vain toimin Sinun välikappaleenasi” ei siinä tilanteessa paljoa auta.

Olemme kaikki kuulleet tarinoita hölmösti käyttäytyvistä uskovaisista, jotka käytöksellään ovat saaneet sekunneissa kuivumaan kasaan lupaavia tilaisuuksia todistaa. Toki on muistettava myös, että sellaiset tilanteet eivät ole aina niin mustavalkoisia ja myös perspektiivi ratkaisee tilannetta arvioidessa sen, mikä on kunkin mielestä hölmöä käytöstä ja mikä ei. Toisinaan evankeliumi nimittäin on vain yksinkertaisesti liikaa, eikä mikään määrä maallista hyväntekoa pehmitä kivistä maata, jota Jumala ei ole muokannut. Tuomiopäivänä he saavat vastata Jumalan edessä yrmeästä suhtautumisestaan ihmisiin, jotka Hän oli lähettänyt rakastamaan heitä totuudella. Toisaalta mikään määrä lempeyttä, ystävällisyyttä, välittämistä ja rakkauden osoitusta ei auta, jos ei saa suutaan auki ja evankeliumia suustaan ulos.

Evankeliumi on aina riski joutua vihatuksi, enkä suoraan sanottuna itse pidä siitä ajatuksesta lainkaan. Toivon, että Herra auttaa ja muuttaa minuakin tässä asiassa. Mutta juuri siitä syystä pseudo-Assisilaisen lausahdus on meistä niin hyvin sanottu, vaikka se ei ole totta, eikä sen sanoma ole totta.

”Te kuuntelette ihan vääriä bändejä” – parempia resursseja raamatullisen seurakuntaopin muodostamiseen

”Te kuuntelette ihan vääriä bändejä.” Niin se tyyppi minulle ja siskolleni sanoi bussipysäkillä odottaessamme bussia, jonka piti viedä meidät takaisin konffa-alueelle. Se oli sitä aikaa, olisiko ollut 2002, kun olin kova gospeldiggari ja Juha Kyyrö järkkäsi Keuruulla Lemon-festareitaan. Siellä olimme olleet kuuntelemassa Sanctificaa ja intoutuneet keskustelemaan musiikista ventovieraan tyypin kanssa, jolla oli paljon kehittyneempi musamaku kuin meillä. Me emme tienneet, mitä hyvä musiikki on. Hän tiesi.

Myöhemmin lakkasin palvomasta gospelmusaa, kun tajusin, kuinka vähän loppujen lopuksi oli niitä bändejä, joille evankeliumi merkitsi jotakin. Kirjoittelin gospel-heville omistautuneella GMK-sivustollani levyarvosteluja ja haastattelin bändejä. Lopetin sen, kun yhtäkkiä Narnia ja Stryper tuntuivat olevan ainoat oikeasti tavoitteellisesti kristilliset hevibändit. Enkä edelleenkään voi sietää Stryperiä. Nykyisin kuuntelen ihan muita bändejä ja musiikin takia, en ideologian. Toisin sanoen substanssi, johon kuuntelukokemus kulminoituu, on nyt eri kuin silloin.

Ja miten tämä liittyy mihinkään? Janne Eerola ja Mitja Piipponen ovat kirjoittaneet kirjan. Tästä minulle vinkkasi kaverini ilmiötutkija. Kirja on nimeltään Startup Seurakunta. Se kuuluisi kirjoittaa yhdysmerkillä. Minä en ala nyt tässä arvostelemaan itse kirjaa, koska en ole lukenut sitä, mutta esitän huoleni kirjan taustalla vallitsevasta ideologiasta ja vaikuttimista. Eräs niistä pisti silmääni ja se on tämä kirjapino tässä näin:

Tunnistin kirjapinosta muutaman nimen:

  • Tim Keller Hän on kalvinisti, eikä minulla muuten ole hänestä kummoista tuntumaa, muutoin kuin, että hän on liian liberaali minulle. Hän esimerkiksi uskoo teistisen evoluution. Hän lilluu jossakin liberaalien ja konservatiivien välisessä limbossa ja saa kiviä niskaansa molemmilta. Outreach Magazine oli tehnyt top-listan Yhdysvaltain istuttajaseurakunnista; Kellerin Redeemer Church oli listan ensimmäinen ja sitä seurasi välittömästi kakkossijalla Mark Driscollin Mars Hill Church. E.S. Williamsin sivustolla on paljonkin kritiikkiä Tim Kelleriä kohtaan, jos kohta hän ampuu myös monia muita, joita ei olisi aihetta ampua. Tosin ketään muuta E.S. Williams ei syytä yhtä vakavista asioista, kuin Tim Kelleriä. Olisin varuillani hänen suhteensa.
  • Petri Mäkilä Hän on siirtynyt Helsingin Lähetysseurakunnasta hiljattain Patmokselle lähetyspastoriksi. Toivottavasti hän pistää hihat heilumaan ja siivoaa Patmoksen kirjakaupasta harhaoppiset opukset pois. Hän listaa ansioikseen myös opiskelun Uppsalan Livets Ord -raamattukoulussa ja pastorin toimen Helsingin Elävä Sana-seurakunnassa. Molemmat ovat uskon sana -oppia opettavia laitoksia. ”Internet tietää”, että Suomen helluntaliike tuomitsi uskon sanan harhaopiksi 1980-luvulla. Petri Mäkilä osallistui ainakin 2016 Nouse Suomi -tapahtumaan, jossa puhujana oli demoninen harhaopettaja Heidi Baker. Petri on varmasti mukava tyyppi (niin kuuluu Suomessa sanoa), mutta hänen hengellinen arviointikykynsä on kyllä olematon. Hän on kirjoittanut olevansa ”Reformed pentecostal paleo-orthodox”. Calvin pyörii haudassaan.
  • Mark Driscoll Hän on erään vaikuttavimman ja nopeimmin kasvavan seurakunnan ex-pastori. Tuo seurakunta oli Seattlen Mars Hill -seurakunta, joka laajeni monikampukselliseksi ja luhistui sitten muutamassa viikossa. Luhistumisen aiheuttivat Driscollin lukuisat skandaalit, jotka liittyivät hänen karkeaan käytökseensä, tyrannimaiseen johtamistyyliinsä, jossa hän potki kaikki hänen päätöksiään haastavat pois ja ympäröi itsensä joojoomiehillä, plagiontisyytöksiin ja seurakuntansa varojen väärinkäyttöön. Vedoten saamaansa näkyyn, hän pakeni kurinpitotoimia, joita seurakunta olisi hänelle toimittanut. Hänkö opettaisi meille, kuinka seurakunnan tulee tässä ajassa toimia?
  • Andy Stanley Hän on Alfa-TV:lläkin näkyvän Charles Stanleyn poika. Hänen seurakuntansa North Point Community Church on yksi yhdysvaltain suurimpia ja nopeimmin kasvavia. Hän on osa aikamme syöpää seurakuntaruumiissa: kuinka saada jumalattomat viihtymään seurakunnassa. Hän ei usko, että Raamattu on kristinuskon perusta. Jotkut ovat sitä mieltä, että on vain ajan kysymys, milloin hän hyväksyy samaa sukupuolta olevien parisuhteen. Andy Stanley on usein aiheena Chris Rosebrough’n Fighting for the Faith -ohjelmassa, mikä on erittäin huono asia.
  • John Shelby Spong Tämä nimi kirjapinossa herättää melkeinpä epäuskoa. John Shelby Spong?!?häh!?!?1yks? Lol?! Hän on yhdysvaltalainen episkopaalipappi ja tunnettu liberaaliteologinen ajattelija, tietää suomenkielinen Wikipedia. Hän ei usko, että Jeesus on neitsyestä syntynyt, eikä Hänen ruumiilliseen ylösnousemukseensa. Jo hänen kirjansa nimen, Miksi kristinuskon tulee muuttua tai kuolla, pitäisi soittaa hälytyskelloja. Kristinuskon ei tule muuttua, vaan pysyä uskollisena Raamatun sanalle. Kristinusko ei myöskään kuole, vaan Jumalan valtakunta etenee kuin hiiva taikinassa ja kasvaa kuin sinappipuu. Jeesus Kristus rakentaa seurakuntaansa, eivätkä helvetin portit voita sitä. John Shelby Spong ei voi olla positiivinen kontribuuttori näkemykseemme seurakunnasta, eikä hän todellakaan ole Jumalan mies.

Rakkaat, te kuuntelette ihan vääriä bändejä.

Nuo ovat suuria nimiä maailmalla, Suomessa ja teidän mielissänne, mutta te ette tiedä, mitä on hyvä ja raamatullinen opetus. Älkää kuunnelko tyyppejä, jotka maalailevat suuria visioita paremmasta seurakunnasta, kuin minkä Jeesus kykenee rakentamaan. Älkää itsekään olko sellaisia. Ottakaa selvää, mitä Raamattu opettaa seurakunnasta ja alistakaa ajattelunne Raamatun sanalle. Tässä on paljon parempia resursseja, joissa riittää kahlattavaa ja joiden avulla voi muodostaa raamatullisen käsityksen seurakunnasta ja kristinuskosta yleensäkin.

  • Ligonier Ministries Youtube-kanavalla Tuntitolkulla opetusta ja konferenssipuheita. Verkkosivustolla toinen toistaan parempia kirjoituksia. Ligonier on se, mikä kokoaa yhteen eräät parhaista Yhdysvaltain reformoiduista raamatunopettajista, teologeista ja pastoreista.
  • Grace To You John MacArthurin saarnoja ja muita resursseja. John MacArthur on malliesimerkki seurakunnan pastorista. Hän on palvellut Los Angelesin Grace Community Church -seurakunnan pastorina vuodesta 1969 lähtien ja käyttänyt yli 40 vuotta Uuden testamentin läpi saarnaamiseen jae jakeelta. Hänen saarnansa ovat selittäviä ja syvällisiä. Blogitekstin aiheeseen liittyen esimerkiksi tämä voisi olla hyödyllinen.
  • Fighting for the Faith Chris Rosebrough’n radio-ohjelma on purevaa kritiikkiä ja satiiria aikamme seurakunnan virheilmiöitä vastaan. Jos aikasi kuunneltuasi Andy Stanleyn tai Brian Houstonin saarnat lakkaavat olemasta mielestäsi hyviä, ohjelma on tehnyt tehtävänsä. Erityismaininnan blogitekstini aiheeseen liittyen saa luento Resistance is futile. Seurakuntakasvuliike ja etsijäystävällinen seurakunta eivät todellakaan ole puhtaasta lähteestä peräisin olevia ideologioita.
  • Agape International Baptist Church -seurakunnan konferenssi 2016 Typerän vähälle huomiolle jäänyt kerta kaikkiaan loistava opetussarja siitä, mikä on raamatullinen seurakunta. Älkää olko ylimielisiä, älkääkä laiskoja, vaan katsokaa.
  • Alpha and Omega Ministries Viimeisimpänä muttei vähäisimpänä James Whiten huikea palvelutyö. Kukaan ei ole vaikuttanut minuun hengellisesti samalla tavalla kuin hän palvelutyönsä kautta. Tuntitolkulla Dividing Line -podcasteja mitä erilaisimmista aiheista, väittelyitä ja blogiartikkeleita. Erityismainintana jälleen blogitekstiin liittyen Pulpit Crimes -konferenssi.

Ja jos edellisissä ei ole kylliksi, Sermonaudion häkellyttävä saarnakirjasto ei jätä jossiteltavaa. Olkaa hyvä.

En vain edelleenkään pääse yli siitä, että Spongin kirja on tuossa kirjapinossa. Tästä ylimieliselle Spongille luu kurkkuun: