Rikollista Raamatuntulkintaa

Tähän on nyt tultu. Suomessa, jossa ei pitänyt korruptiota olla. Suomessa, missä piti mukamas olla sanan- ja uskonnonvapaus. Raamatun tulkitseminen voi olla rikollista. Missä tilanteessa se on ja missä se ei ole, siitä ei ota enää perkelekään selvää ja hänen nimenomaan nämä hommat pitäisi haltsata. Hän on nimittäin kieroilemisen mestari ja lukee Raamattua kuten valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ja Kirkko ja kaupunki -lehden päätoimittaja Jaakko Heinimäki.

Kyse on tietenkin Päivi Räsäsen vuonna 2004 kynäilemästä ja Suomen Luther-säätiön julkaisemasta 24-sivuisesta Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi -pamfletista. Linkittäisin sen tähän muuten, mutta en voi, koska saattaisin rikkoa lakia. Saattaisin syyllistyä tietämättäni ”kansanryhmää vastaan kiihottamiseen”. Tyydyn siis kertomaan, että se löytyy millä tahansa hakukoneella. Siten ehkä Google rikkoo lakia, enkä minä.

Minun mielipiteeni laista on tämä: se on jumalaton, tyranninen, epäoikeudenmukainen sekä erittäin heikosti ja epäjohdonmukaisesti muotoiltu. Se, että Päivi Räsästä edes tutkitaan noin tökerön sepustuksen perusteella, on häpeällistä. Tuon lakipykälän mukaan rangaistava on sitä, joka ”saattaa yleisön saataville” ja plää plää, ilman, että määritellään, mitä se ”yleisön saataville saattaminen” edes on. Suomen perustuslain mukaan ketään ei saa tuomita teosta, jota tekohetkellä laki ei kiellä. Toiviaisen selitys perustuslain häpeämättömälle ja törkeälle rikkomiselle on se, että kirjoitus on edelleen saatavilla. Mutta teknisesti Päivi Räsänen ei tällä hetkellä edes tee aktiivisesti mitään sen eteen, että hänen pamflettinsa olisi yleisön saatavilla. Periaatteessa syytettyjen penkillä pitäisi istua Luther-säätiön verkkosivustoa ylläpitävän verkkopalveluntarjoajan henkilökunta, Luther-säätiö, joka maksaa laskun, Google ja muut hakukoneet, sekä joka ikinen ikinäkään missään, joka tällä hetkellä tavalla tai toisella saattaa jonkun nähtäville sähköisen kopion linkin kautta tai fyysisen paperisen kappaleen. Tätä lakia on mahdotonta soveltaa johdonmukaisesti. Tämä on farssi ja poliittinen näytös, jonka kohteeksi on tarkoituksella haettu näkyvä ja tunnettu kristitty poliitikko.

Hesarin haastattelussaan Raija Toiviaiselta ei liikene paljoa ymmärrystä sille, ettei koko maailma ajattele sillä tavalla kuin hän. Monitulkintainen kansankiihotuspykälä on hänen mielestään ”melko selkeä”. Hänen mielestään ”kyllä jokaisen pitäisi ymmärtää, mitä se kiihottamispykälä tarkoittaa.” Mutta koska käytäntö on osoittanut, että niin ei ole, hän ”on valmis pohtimaan rikoslakiin muutosta”. Kuka hänestä lainsäätäjän teki?

Jos Raija Toiviainen olisi Harry Potter -hahmo, hän olisi tietenkin Dolores Pimento, taikaministeriön inkvisiittori. Hän pitää rangaistuksen uhalla huolen siitä, että lapsukaiset puhuvat kukkaiskielellä toisilleen, eivätkä kyseenalaista virallisia totuuksia. Hän on omavaltainen vallankäyttäjä, joka ei ole vastuussa kenellekään ja jota ei saa äänestämällä pois. Hän on tyrannian ja korruption perikuva. Kun hän ottaa sinut silmätikukseen, pelisi on pelattu, koska kukaan ei auta sinua häntä vastaan.

Historiasta löytyy monia synkkiä esimerkkejä siitä, miten vähemmistöjen ihmisyyttä riisuva puhe on luonut maaperää heihin kohdistuvalle väkivallalle.

Toiviainen huomauttaa, että myös moraalisäännöt elävät ajan saatossa. Eri vähemmistöryhmiin ei ole aina suhtauduttu yhtä sallivasti. Ylipäänsä esimerkiksi homoseksuaaleja ei pitkään pidetty vähemmistöryhmänä, jonka ihmisarvoa tulee suojella.

Mitä siis pitäisi tehdä, jos teksti sijoittuu aikaan, jolloin tietynlainen puhe oli sallitumpaa? Voidaanko nykypäivän moraalistandardien mukaisesti rangaista niitä, jotka ovat eläneet erilaisena aikana?

Päivi Räsäsen rikostutkinnan oleellinen ongelma on moraalirelativistinen maailmankuva, joka käytännössä rappeuttaa kaiken, mitä oikeustajuun ja -prosessiin liittyy. Ei ole millään tavalla ihme, että suomalaisten usko Suomeen oikeusvaltiona järkkyy, kun yksittäinen ihminen käy itse omana auktoriteettinaan mielivaltaisesti sortamaan toisia. Mutta se on oma syy. Jumalaton kansa, joka on hylännyt Jumalan iankaikkisen ja täydellisen lain ja halunnut hallita itse itseään ja säätää itse oman moraalinsa mukaisia lakeja, on äänestänyt itseään hallitsemaan arvoisensa bussikuskin ja kumppanit. Nämä taas säätävät lait. Mikä korruptoitunut prosessi nimittää raijatoiviaiset virkoihinsa, sitä en tiedä, mutta tyhjästä sellaiset eivät tuonne pelmahda.

On erittäin ironista, että aletaan ruikuttamaan siitä, miten ennen oli laillista sanoa sitä ja tätä, mutta nyt ei enää. Muuttuvan moraalin myötä muuttuvat laitkin. Länsimaiselle nyky-yhteiskunnalle se pitäisi muka sallia, mutta samaan aikaan tekopyhä nykylänsimaalainen haluaa kieltää sen muilta.

Historiallisessa ”vähemmistöjen ihmisyyttä riisuvassa puheessa” on kyse tietenkin natsi-Saksan juutalaisvastaisesta retoriikasta. Natsi-Saksan julmuuksia pidetään luonnollisesti ja täysin oikein kammottavina, eikä sosiaalidemokraatti voi siitä syystä olla kansallismielinen, se kun tekisi hänestä kansallissosialistin. Mutta natsihistorian suorastaan fanaattinen kammoaminen ei perustu moraalirelativismiin, vaan siihen, että ihmisten kokoaminen leireihin, kaasuttaminen hengiltä ja polttaminen uunissa on yhtä väärin tänään kuin tuhat vuotta sitten.

Jos moraali todella muuttuu – ja muuttuuhan se ilman absoluuttista kiintopistettä – menetetään moraalinen oikeus sanella toisille, millainen moraali heillä pitäisi olla. Natsi-Saksassa juutalaisten sortaminen oli laillista ja yli-ihmisinä itseään pitävät natsit katsoivat toimivansa moraalisesti oikein suorittaessaan rodullisia puhdistuksiaan. Onko merkitystä sillä, että vähemmistön mielestä se oli moraalisesti oikein? Vähemmistö sellaiset ihmiset epäilemättä olivatkin, etenkin globaalista mittakaavasta tarkasteltuna.

Valitettavasti meidän aikanamme ja meidän yhteiskunnassamme on vihapuhetta, joka riisuu ihmisyyden eräältä hyvin huomattavalta ihmisryhmältä ja oikeuttaa siten vihateot tuota ihmisryhmää kohtaan.

Se on alkio.
Se on sikiö.
Se on tsygootti.

Sanoista tekoihin. Näin oikeutetaan myös Suomessa väestöön suhteutettuna suurempi ja raaempi holokausti, kuin natsi-Saksassa. Juutalaisia ei sentään revitty kappaleiksi pihdeillä. Milloin tähän puututaan?

Mutta mitäs sille natsi-Saksalle tehtiin? Sitä vastaan lähdettiin sotimaan. Sitä pidettiin oikeutettuna. Oli oikein lähteä sotaan muita kansoja sortavaa ja moraalisesti rappiollista kansaa vastaan. Nykymaailma kiittää ja mässäilee kauhukuvilla siitä, miltä maailma näyttäisi, jos pahikset olisivat voittaneet. Mutta onneksi me hyvikset voitimme! Tätä historiaa vasten raamattuasiantuntijamme Raija Toiviainen arvostelee sitä, miten Raamatun mukaan on oikein tuhota kokonaisia kansoja. Näin hän vetää maton oikeutetun sodan konseptin alta. Natsien olisi siis ilmeisesti pitänyt antaa olla. Hän ei tietenkään tiedä, että ne kansat, jotka Jumala käski hävittämään, hävitettiin, koska ne olivat julmia ja moraalittomia kansoja, jotka palvoivat Moolokia – vähän niinkuin nykypäivän Suomessakin tehdään.

Arvostellessaan kristinuskon tekstejä ihmisarvoa loukkaaviksi, Toiviainen paljastaa tietämättömyytensä ja totaalisen kompetenssin puutteensa, mitä muiden ihmisten maailmankatsomusten ja sitä kautta heidän puheidensa laadun arviointiin tulee. Kristinuskon peruskäsitys ihmisestä on, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi ja että se on ihmisarvon perusta. Lisäksi kaikki ihmiset ovat samojen esivanhempien lapsia. Siten kaikki ihmiset ovat samanarvoisia myös keskenään. Mikäli Päivi Räsänen olisi todella pamfletissaan sanonut jotakin sellaista, mikä ”riisuu ihmisyydestä”, hän olisi erittäin epäjohdonmukainen kristitty. Uskallan kuitenkin väittää, että se ei ole asian laita.

Kenelläkään, joka ei usko ihmisen olevan Jumalan kuvaksi luotu, ei ole edellytyksiä eikä moraalista oikeutta puhua ihmisarvosta ensinkään. Sellaiselle ihminen on nimittäin pelkkä kosminen sattuma. Ihminen on tullut ”ei mistään”. ”Ei mikään” on luonut kaiken, joten myös ihminen on silloin ”ei mitään”. Aistittu todellisuus ja ihmisen aivotoiminta ovat loppupeleissä pelkkiä sähköimpulsseja, jotka ovat täysin mallinnettavissa, jahka kvanttikoneet saadaan raksuttamaan riittävällä laskentateholla. Ihminen itse on pohjimmiltaan merkityksetöntä tähtipölyä merkityksettömässä universumissa. Hän on kehittynyt samasta alkuliemestä kuin kaikki muutkin eliöt ja hänen primitiivisin viettinsä on vain selvitä. On vain tämä elämä, ei iankaikkisuutta, eikä Jumalaa.

Tämä nihilistinen lohduttomuus ajaisi hulluksi, ellei selviytymismekanismi toivottomuutta ja merkityksettömyyttä vastaan olisi tiedostamaton varastaminen maailmankuvasta, joka tarjoaa transendenttisen merkityksen elämälle, hyvän ja pahan. Jumalankieltäjillä ei ole mitään syytä puhua hyvästä ja pahasta, sillä jos he olisivat johdonmukaisia, he tunnustaisivat, että heidän maailmankatsomuksensa suurin ”hyvä” on kehitys. Evoluution kylmä ja tunteeton prosessi tappaisi luonnollisesti sukupuuttoon kaikki, paitsi kukkulan ehdottomat kuninkaat. Jäljelle jäisivät vain parhaat, vahvimmat ja sopeutuvaisimmat.

Missä tuossa maailmankuvassa on tilaa heikomman puolustamiselle? Sitä ei ole, joten se pitää varastaa toisesta maailmankatsomuksesta. Onko siis ihmekään, että juuri vasemmistolaiset jumalankieltäjäideologiat ovat vastuussa suurimpien ihmismiljoonien massamurhista? Mitä muuta on natsi-Saksan ubermensch-konsepti, kuin johdonmukaista darwinismia? Ja darwinismi on myös Suomen koulujärjestelmän perusoppi. Vuonna 2007 YLE uutisoi, että Euroopan neuvosto varoittaa kreationismista, koska ”Euroopan neuvoston parlamentaarisessa yleiskokouksessa Strasbourgissa […] esitetyssä raportissa pidetään uhkana demokratian korvautumista teokratialla, jos kreationismista tulee osa kouluopetusta.” Raporttia komppasi myös kansanedustaja Krista Kiuru (sd. – mikä yllätys).

[Raportin laatineen Anne Brasseurin mukaan] fundamentalistiset kreationistit uhkaavat jopa ihmisoikeuksia ja muita Euroopan neuvoston ajamia perusarvoja.

Paksua puhetta, päivänselvää demonisointia ja epärehellistä panettelua ihmisiltä, joiden maailmankuva ei edes natiivisti tue sellaista käsitettä kuin ”ihmisarvo”.

Darwinistinen epäinhimillinen pohja paistaa läpi myös kiihotuspykälässä:

…jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän…

Ajatus eri ihmisroduista on paitsi epäkristillinen, myös epätieteellinen. Se on polarisoiva ja vastakkainasetteluja ruokkiva aate. Se on sosiaalinen konstruktio, eikä tieteellinen. Rotuaatteen käyttäminen kriteerinä lainsäädännössä, jonka tarkoitus on vähentää diskriminaatiota, osoittaa, että koko kiihotuspykälä on totaalisten tyhjäpäiden laatima.

Hesarin jutusta on oikaistu toteamus, jossa väitettiin, että Paavalin mielestä homot pitää tappaa. Sanatarkasti 1938 käännöksen mukaan Paavali sanoo, että ”ne, jotka senkaltaisia tekevät, ovat kuoleman ansainneet” (Room. 1:32). Jos tuollainen nyanssi vaatii oikaisun, yhtälailla pitäisi silloin oikaista tämäkin:

Räsäsen twiitissä, josta ensimmäinen rikostutkinta alkoi, taas viitataan Raamatun tekstiin, jossa homoseksuaaleja kuvataan ”saastaisina”, ”häpeällisinä”, ”luonnonvastaisina”, ”villiintyneinä” ja oman ruumiinsa ”häpäisijöinä”.

Paavalihan ei tuossa tekstissä sano, että ”homoseksuualit ovat saastaisia”. Paavali ei ota silmätikukseen demografiaa nimeltään homoseksuaalit ja luettele heistä haukkumasanoja. Modernin ”homoseksuaalit”-nimisen vähemmistödemografian olemassaolon lukeminen sisälle tekstiin osaksi Paavalin ajattelua on anakronismi. Paavali ei jakanut kulttuurimarxilaisesti aikansa yhteiskuntaa ”sorrettuihin vähemmistöihin”.

Roomalaiskirjeessä Paavalin kritiikin kohteena on itse asiassa jumalaton ihminen yleisellä tasolla. Paavalin sanat kohdistuvat kokonaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Jumalan viha ilmestyy kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan. Hänen luettelemansa synnit eivät millään muotoa ole yhtäläisesti leimallisia yhteiskunnan jokaiselle jäsenelle, mutta yhteiskunnan yleistilaa hänen esiin nostamansa paheksunnan aiheet kuvaavat mainiosti. Lisäksi ne eivät ole jotakin, mistä ihminen saa tuta Jumalan vihan, vaan ne ovat Jumalan viha. Ne ovat Jumalan tuomio ja sen merkki, että Jumala on jo hylännyt yhteiskunnan kauan sitten omia himojaan palvelemaan.

Paavali ei siis sano, että ”homot ovat saastaisia”. Hän sanoo, että Jumala on hylännyt sellaiset ihmiset saastaisuuteen, jotka eivät kunnioita Häntä. Hän ei sano, että ”he ovat häpeällisiä”, vaan että Jumala on hylännyt Häntä vihaavat häpeällisten himojen valtaan. Hän ei sano, että ”he luonnonvastaisia”, vaan että Häntä vastaan kapinoivat ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen. Niitä vastaan, jotka väittävät, että takerrun semantiikkaan, puolustaudun huomauttamalla, että Hesarin oma korjaus kirjoitukseen antaa minulle edellytykset ja luvan siihen. Jos Paavalin sanomisia aiotaan analysoida, tehtäköön se johdonmukaisesti. Jos ”Paavalin mielestä homot pitää tappaa” ei ole totuudenmukaisesti ilmaistu, silloin ”Paavalin mielestä homot ovat saastaisia” ei myöskään ole.

Mutta eikö Paavalin ”he ovat kuoleman ansainneet” käytännössä tarkoita sitä, että jos yhteiskunnallisella tasolla olisi voimassa vanhatestamentillinen penologia, homoseksuaalit tapettaisiin? Teoriassa ymmärrän huolen siitä, mutta arvon raamattuasiantuntijamme Toiviainen ei ole ottanut huomioon sitä, että Paavali mainitsee listassaan myös vanhemmilleen tottelemattomat.

Sillä Jumala on sanonut: ’Kunnioita isääsi ja äitiäsi’, ja: ’Joka kiroaa isäänsä tai äitiänsä, sen pitää kuolemalla kuoleman.’ (Matt. 15:4)

Tässä itse Herra Jeesus Kristus vahvistaa Mooseksen lain ja toteaa, että vanhemmilleen tottelematon on niin ikään ansainnut kuoleman. Paavalin kuolemanrangaistuksen ansaitseminen on nimenomaan Mooseksen lain mukaan. Mooseksen laissa rikoksia, joista sai kuolemantuomion, olivat myös epäjumalanpalvelus, Jumalan nimen turhaan lausuminen, sapatin rikkominen, murhaaminen ja haureus.

Kuten olen todennut aikaisemmissa kirjoituksissani, Mooseksen laki on edelleen kirkkolain perusta, mutta koska seurakunta ei ole teokraattinen valtio, vaan hengellinen, sovellamme lakia hengellisesti ja ”poistamme Israelista sen, mikä on paha” erottamalla seurakunnasta ne, jotka eivät halua totella Raamattua ja tehdä parannusta siitä, minkä Raamattu synniksi tuomitsee. Sillä ei ole tykkänään mitään tekemistä kenenkään ihmisarvon kanssa.

Muuten, jos Jumalan lain rangaistuskäytäntöä todella sovellettaisiin johdonmukaisesti ja teokraattisesti, kuviteltu ilmastokriisi olisi äkkiä ratkaistu. Täällä ei olisi yhtään ihmisiä hönkimässä hiilidioksidia uloshengityksen kautta ilmakehään. Ilmastohätätilan suurin osatekijä, maapallon väestön liiallinen lukumäärä, olisi saatu pois päiväjärjestyksestä. Ihmiskunta, tämän planeetan syöpä ja raiskaaja, tuo luonnonvalinnan disruptiivinen häiritsijä, olisi poissa ja ekosysteemi voisi elpyä ja jatkaa evoluution ihanaa marssiaan. Tietenkin kirjoitan kuin mielipuoli – enhän hyvänen aika voi kristittynä mennä tuollaiseen mukaan. Puhuessaan kehitysmaiden syntyvyyden säännöstelystä ratkaisuna ilmastokriisiin, pöyhkeät paksut länsimaalaiset katsovat nenänvarsiaan pitkin köyhyydessä eläviä sisariaan ja veljiään Adamissa ja kuvittelevat, että heillä on muka jokin oikeus yli-ihmisinä sanella, kuka saa elää ja kenen pitää kuolla. Milloin ilmastopöljät raahattaisiin leivättömän pöydän ääreen vastaamaan ihmisyydestä riisuvista puheistaan?

On tärkeää muistaa, että Jeesus itse asettaa Jumalalle kelpaavan vanhurskauden määritelmäksi rakkauden kaksoiskäskyn:

”Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: ”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Niin hän sanoi hänelle: ”Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?” Hän vastasi ja sanoi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Hän sanoi hänelle: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää”.” (Luuk 10:25-28)

Hän ei tee niin vakuumista käsin, vaan koska Hän on lihaantullut Jumala, eikä Hän ole ristiriidassa yhdenkään Hengen vaikutuksesta syntyneen kirjoituksen kanssa, Hän vahvistaa myös nämä Raamatun tekstit määräysvaltaiseksi Jumalan sanaksi:

Sillä joka pitää koko lain, mutta rikkoo yhtä kohtaa vastaan, se on syypää kaikissa kohdin. (Jaak. 2:10)

”Sillä kaikki, jotka perustautuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia; sillä kirjoitettu on: ”Kirottu olkoon jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettuna lain kirjassa, niin että hän sen tekee”.” (Gal. 3:10)

”Raamattu ei voi raueta tyhjiin[.]” (Joh. 10:35)

Sanoessaan: ”tee se, niin sinä saat elää”, Jeesus sanoo samalla: ”ellet tee sitä, sinun on kuoltava”. Se on kolikon kääntöpuoli. Kun siis tarkastelemme itseämme lain valossa ja analysoimme, olemmeko rakastaneet Jumalaa koko olemuksellamme, kaikella kapasiteetillamme ja kaiken aikaa, saati sitten lähimmäistämme niinkuin itseämme, rehellisen vastauksen on pakko olla ei. Se tekee kaikista lainrikkojia. Kaikki ovat ansainneet kuoleman, niin myös minä ja niin myös Päivi Räsänen ja niin myös Raija Toiviainen. Ja olemme kaikki kolme käsittääkseni heteroseksuaaleja.

Mutta jos olen ansainnut kuoleman, miksi saan elää? Miksen ole jo kuollut? Ei äkkiä tule ajatelleeksi, ettei yksikään ihminen ansaitse elää. Jokainen ihminen vauvasta vaariin on näet syntinen, eikä ansaitse saada elää. On ollut vain yksi ihminen, joka ei ansainnut kuolla. Hän on Herra Jeesus Kristus, eikä Hän ole kuka tahansa ihminen, vaan Hän on lihaantullut Jumalan Poika, tosi Jumala ja tosi ihminen.

Miksi Jumala ei sitten lyö kuoliaaksi jokaista lainrikkojaa heti paikalla? Vastaus piilee Jumalan yleisessä armossa. Hän antaa aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Niidenkin, joita Hän ei ole valinnut pelastukseen, Hän antaa nauttia yleisen armonsa siunauksista ja tuon armon määrä tulee viimeisenä päivänä tuottamaan heille sitäkin ankaramman tuomion, sillä, kuten todettua, Jumala on ilmoittanut itsensä luomakuntansa kautta kaikille ihmisille riittävästi, ettei kenellekään ole epäselvää, että Hän on olemassa.

Yhtäkaikki, jokaisen on eräänä päivänä kuoltava; Päivi Räsäsen, Raija Toiviaisen, minun. Ajankohta ja tapa, jolla siirrymme ajasta ikuisuuteen, on Jumalan ennaltamääräämä. Raamattu nimittäin sanoo:

”Hänen päivänsä ovat määrätyt, ja hänen kuukausiensa luku on sinun tiedossasi; sinä olet asettanut hänelle määrän, jonka ylitse hän ei pääse.” (Job. 14:5)

”Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.” (Ps. 139:15)

Mutta kuolema ei ole kaiken loppu, vaan kerran on koittava ylösnousemuksen päivä, jona kuolleet herätetään ja kootaan tuomiolle Kristuksen valtaistuimen eteen. Tuona päivänä kukaan ei voi vedota tietämättömyyteen. Tuona päivänä jokainen, joka ei ole eläessään turvannut Kristukseen ainoana, joka voi täyttää Jumalan vanhurskauden vaatimuksen hänen puolestaan, tullaan tuomitsemaan oman vanhurskautensa perusteella. Jeesus kuvittaa tuon tapahtuman vertauksella hääjuhlasta, jonne tulee mies ilman juhlavaatteita:

”Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: ’Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?’ Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: ’Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen’. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.” (‭‭Matt. ‭22:11-13‬)

Näin jokainen, joka ei tuomiopäivänä seiso Karitsan valtaistuimen edessä puettuna Kristuksen tahrattomaan lahjavanhurskauteen, heitetään iankaikkisesti tuliseen järveen, helvettiin, joka on toinen kuolema.

Kuka voi pelastua? Kuinka tuosta Jumalan lahjasta, Kristuksen vanhurskaudesta, pääsee osalliseksi? Pyytämällä, uskon kautta Herran Jeesuksen ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen, syntejään katuen ja yksin Hänen armoonsa turvaten. Tuota sanomaa pelastuksesta kristitty julistaa jokaiselle, ikään, sukupuoleen, etniseen taustaan, uskontokuntaan ja seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta, ketään syrjimättä ja lietsomatta minkäänlaista vihamielisyyttä ketään kohtaan.

Raija Toiviainen vaikuttaa tulkitsevan kansankiihotuslakia siten, että rikos tapahtuu missä tahansa jostakin suojellusta vähemmistöstä väitetään epäedullisessa valossa jotakin, mikä ei pidä paikkaansa. Se on monella tavoin ongelmallista. Laki ei määrittele, mitkä vähemmistöt ovat suojelun kohteina. Samalla laki rikkoo Raamattua vastaan. Raamattu kieltää yksiselitteisesti kaikenlaisen puolueellisuuden lakien soveltamisessa:

Älkää tehkö vääryyttä tuomitessanne; älä ole puolueellinen köyhän hyväksi äläkä pidä ylhäisen puolta, vaan tuomitse lähimmäisesi oikein. (‭‭3.Moos. 19:15‬)

Tätä voi soveltaa myös enemmistöihin ja vähemmistöihin. Älä ole puolueellinen vähemmistön hyväksi, äläkä pidä enemmistön puolta, vaan tuomitse oikein. Lain on oltava sama kaikille. Nyt se ei ole. Jo Jussi Halla-ahon tapaus osoitti sen ja se on osoitettu toistuvasti sen jälkeen. Hanakasti ollaan puuttumassa siihen, kun suomalainen sanoo yleistäen jotakin epäedullista ”suojellusta vähemmistöstä”, mutta siihen ei puututa, kun vähemmistön edustaja solvaa yleistäen enemmistöä. Minun mielestäni kummassakaan tapauksessa ei virkavallan tarvitse asiaan puuttua, mutta jos se puuttuukin, sen on tehtävä työnsä johdonmukaisesti ja puolueettomasti. Muu on oikeuden vääristelyä, jota Jumala vihaa.

Lisäksi antaessaan tietämättömyydestä ponnistavia lausuntojaan Kristinuskosta ja Räsäsestä, Toiviainen kääntää julkista mielipidettä kristittyjä vastaan. Hän saa lausunnoillaan ihmiset uskomaan, että kristityt, jotka pitävät Raamattua auktoriteettinaan ja haluavat elää sen mukaan, ovat vihamielisiä seksuaalivähemmistöjä kohtaan tai pitävät heitä ali-ihmisinä. Ne ovat valheellisia, leimaavia ja erittäin loukkaavia mielikuvia. Näin Toiviainen de facto syyllistyy itse siihen, mistä vainoaa nyt Räsästä.

Toiviaisen on turha piiloutua sen taakse, että kristityt ovat ovat muka enemmistö. Valtaosa niistä, jotka rastittavat ruudun ”kristitty” eivät tunne Jeesusta, eikä Hän tunne heitä ja he joutuvat eräänä päivänä helvettiin muiden jumalattomien kanssa. Kristityt ovat maailman vainotuin ihmisryhmä. Me emme kuitenkaan ihmettele sitä, että maailma vihaa meitä, sillä maailma on vihannut Kristusta jo ennen meitä.

Minulla ei ole minkäänlaisia toiveita siitä, että tämän kirjoitukseni ansiosta jokin muuttuisi, koska vallanpitäjien tärkein valuutta on uskottavuus. Se joka myöntää olleensa väärässä, menettää uskottavuutensa ja sitä kautta auktoriteettinsa. Siksi kukaan ei myönnä mitään. Valitettavasti eivät edes Päivi Räsänen ja Kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra voineet kumpikaan suoraselkäisesti myöntää, että kiihottamispykälä on ihan täysi fiasko ja heidän puolueensa olivat osallisia sen valmistelussa, kun Sebastian Tynkkynen grillasi heitä asiasta Markku Tenhusen isännöimässä keskusteluohjelmassa Alfa-TV:llä.

Auktoriteettiaan ei halunne menettää myöskään Raija Toiviainen. Hesarin jutun tyhmin kappale on sen ensimmäinen:

Jos Suomessa haluaa tietää, mitä täällä saa sanoa ja miten pitkään siitä on vastuussa, kannattaa kysyä valtakunnansyyttäjä Raija Toiviaiselta.

Kuka kuoli ja teki sinusta hallitsijan?

Tenhunen Special -ohjelman keskustelu Harhaanjohtajat-kirjasta oli epäteologinen ja siksi hyödytön

Kuuntelinpa tällaisen ohjelman hiljattain julkaistua Harhaanjohtajat-kirjaa koskien. Kirja on siis nimeltään Harhaanjohtajat – vahvassa uskossa ja sen ovat kirjoittaneet toimittaja Raija Pelli ja Uskontojen uhrien tuki ry:n Terho Miettinen, joka on entinen helluntailainen. Ohjelma, jossa kirjaa puitiin, oli Markku Tenhusen isännöimä ajankohtais- ja keskusteluohjelma Tenhunen Special. Kirja julkaistiin jo pari kuukautta sitten ja tämä keskutelukin käytiin jo pari viikkoa sitten, joten hieman old news, mutta ajattelinpa silti tätä murkkupesää vähän sivumennen tökätä.

Keskustelun osapuolijako muistutti hyvin paljon Radio Dein viikon debattia kielilläpuhumisesta pari vuotta takaperin. Sielläkin olivat Suomen helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen ja Terho Miettinen nokikkain. On harmillista, etten löydä nyt tähän hätään mistään Radio Dein arkistosta kyseistä debattia. Se oli nimittäin mielenkiintoinen ja se olisi ollut jokaisen asioista kiinnostuneen hyvä kuunnella. Näissä molemmissa keskusteluissa on nimittäin sama häiritsevä piirre, joka on teologisten ongelmien ratkominen ilman teologiaa. Mutta kuinka voisi mitään muuta olettaakaan? Terho Miettinen ei ole kristitty. Hän ei ole kalvinistisen pelastusopin mukaan koskaan ollutkaan kristitty. Häneen, kuten kaikkiin luopioihin, pätee 1. Joh. 2:19 Raamatun sana:

Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

Lisäksi, koska hän on ollut nimenomaan helluntailainen, on ilmiselvää, ettei hänellä ole teologista pääomaa, jonka pohjalta keskustella. Helluntailaisuudella nyt vaan ei ole vahvaa oppia korostavaa perinnettä.

Kielilläpuhumisdebatissa järjestäjät tekivät sen virheen, että panivat kristityn kantamaan vierasta iestä jumalattoman kanssa. Ihmettelin debatin kuunneltuani, että eikö nyt ihan oikeasti Suomesta löytynyt ketään sola scripturan uskovaa, joka olisi ollut valmis väittelemään Esko Matikaisen kanssa? Vai oliko järjestäjien käsitys todella se, että vain julkijumalaton voi ajatella, että kielilläpuhuminen kuuluu menneisyyteen eikä tähän päivään? Asia, josta olisi käytävä keskustelua sisäisesti ja yhteisellä kielellä, joka on teologian kieli, annettiin nyt ulkopuolisen analysoitavaksi. Uskovan kuulijan on aivan liian helppo sivuuttaa hänen mielipiteensä asiasta, koska hän on, no, jumalaton. Mitä hän mistään yliluonnollisesta Hengen toiminnasta ymmärtää, kun ei hänellä Henkeäkään ole.

Mutta tämä Tenhunen Special oli kuitenkin siitä erilainen tapaus, että siinä missä aikaisempi debatti järjestettiin käsittääkseni täysin ilman mitään erityistä taustalla vaikuttavaa syytä, tämän kokoonkutsumisen syynä oli Raija Pellin ja Terho Miettisen kirjoittama kirja. Kukaanhan ei heitä voi estää kirjaa kirjoittamasta. Siispä asiasta on hyvä keskustella, että saadaan muitakin näkökulmia pöydälle ja jos kirjoittajat ovat käytettävissä, mikseivät he voisi olla eräs keskustelun osapuoli?

Tenhunen Special -ohjelman keskustelua leimasi tuohtumus. Karismaattista kristillisyyttä ohjelmassa Esko Matikaisen lisäksi edustanut Espoon Majakka-seurakunnan pastori Antero Laukkanen oli silminnähden agitoitunut kirjan väittämistä – kirjan, jota hän ei ollut lukenut. Sen sijaan hän oli lukenut analyysejä ja kirja-arvioita, joiden pohjalta hän oli päätynyt omiin näkemyksiinsä. Markku Tenhunen oli kaukana puolueettomasta moderaattorista, vaan hänkin päivänselvästi ärsyyntyneenä keskeytteli tuon tuosta näsäviisailla tivauksilla (raivostuttava tapa jonka hän varmaankin on oppinut YLEn ajankohtaisohjelmien toimittajilta) Terho Miettistä, joka puolestaan ärsyyntyi siitä, ettei hänen annettu muodostaa kunnollisia ehyitä ajatuksia. Lisäksi kumpikin osapuoli syytti toista misrepresentaatiosta. Karismaattiset kristityt vetivät kirjasta johtopäätöksiä ja väittivät sitten että te kirjoititte noin ja kirjan kirjoittajat tuohtuivat takaisin, että emmepäs, esitätte väärässä valossa sen, mitä kirjoitimme.

Keskustelu olisi voinut saada täysin toisenlaisen suunnan jo alkumetreillään. Markku Tenhunen nimittäin puuttui erääseen kirjaa kohtaan esitettyyn vasta-argumenttiin, joka kuuluu siten, että kirjassa esitetyssä kuolleista herättämistä koskevassa kuvauksessa poppamiehenä heilui Markku Koivisto, joka ei ole helluntailainen. Tuo tilanne vain sattui olemaan Terho Miettiselle se viimeinen niitti: minä en halua enää olla helluntailainen. Siten monet ovat tehneet sen johtopäätöksen, että Miettinen yleistää kuvatun ”äärikäytöksen” leimalliseksi kaikille helluntailaisille. Ja kun se Markku Koivisto ei ole helluntailainen. Ai niin, sanoin sen jo.

Olisipa nyt joku keskustelun osapuoli vetänyt ässän hihastaan ja sanonut, että niin mutta eikö tuon kaltainen käytös, jota ei-helluntailainen tuossa tilanteessa demonstroi, ole täysin yhteensopivaa helluntailaisen teologian kanssa? Ovathan myös monet helluntailaiset väittäneet herättäneensä kuolleita, kuten esimerkiksi Oral Roberts ja Smith Wigglesworth. Onpa Reinhard Bonnkenkin kokouksissa väitetty kuolleiden heräävän, joskin minun laskujeni mukaan niissä on kyllä kuollut enemmän väkeä, kuin herännyt kuolleista. Siinä olisi Koiviston touhuja vierastavalla helluntailaisella selittämistä, että miksi muu Matt. 10:8 lähetyskäskystä hyväksytään, muttei kuolleistaherättämistä.

Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa. (Matt. 10:8)

Jos helluntailaisilla siis on teologinen kehysrakenne, joka sallii kuolleistaherättämistoiminnan, niin mitä sitten, jos se jotakuta toisinaan vähän järkyttää? Eivät kristityt voi maailmaa alkaa miellyttämään, vaan sitä tehdään, mitä Raamattu käskee. Niin se puhe helvetintuomiostakin järkyttää, mutta ei kai siitä silti lakata saarnaamasta, eihän? (Paitsi että kyllä on lakattu, mutta ei mennä siihen nyt tässä.)

Helluntailaisilla on monia uskonsankareita, joiden käytös oli paikoin hyvinkin hurjaa. Esimerkiksi manitsemani Smith Wigglesworth paransi ihmisiä väkivallalla, aivan kuten myös monien helluntailaisten kammoksuma Todd Bentley. Miksi siis pitää nakata bussin alle huomattavasti kesympi tapaus Markku Koivisto ja vedota siihen, ettei hän ole helluntailainen? Vielä vähemmän järkeä asiassa on, koska Antero Laukkanen toistaa ohjelmassa ongelmallisen toteamuksen, josta olen jo kirjoittanut. Markku Tenhunen nimittäin kysyi Matikaiselta ja Laukkaselta kuinka paljon maailmassa on helluntailaisia. Puhuttiin siitä, voiko helluntailaisuutta sanoa lahkoksi. Esko Matikainen ”ei tiennyt.” Antero Laukkanen tiesi: Meitä on 600 miljoonaa.

Tässä nyt pieni infopläjäys Esko Matikaiselle ja Antero Laukkaselle: se 500-600 miljoonaa, tai jopa yli 800 miljoonaa jos Rodney Howard-Brownea on uskominen, sisältää sekä helluntailaiset, että muut karismaatikot. Se sisältää uusapostoliset, karismaattiset katoliset, harhaoppiset unitaarihelluntailaiset ja valtakirkkojen karismaatikot, joihin myös Markku Koivisto luterilaisena lukeutuu. Jos väitätte, että helluntailaisia on 600 miljoonaa, olette juuri tehneet helluntailaisuudesta sateenvarjokäsitteen, jonka alle myös Markku Koivisto kuuluu, ettekä siten voi sanoa, ettei Markku Koivisto ole helluntailainen!

Jos nämä asiat olisi otettu huomioon, keskustelu olisi saanut aivan toisenlaisen suunnan. En minä sitä tiedä millaisen, mutta toisenlaisen.

Ohjelmassa keskusteltiin myös siitä, onko hengellisissä kokemuksissa traumatisoivia ominaisuuksia ja miten niihin pitää suhtautua. Osallistujien omista pelottavista kokemuksista kysyttiin, johon Esko Matikainen vastasi, että hänellä on ollut kokemuksia, jotka pelottivat häntä lapsena. Sen kummempia traumoja niistä ei vissiin jäänyt, taikka aikuisiällä ne osasi jo käsitellä, joten ne eivät enää haittaa. Näissä asioissa keskustelu jäi odotetusti subjektiivisten mielipiteiden vaihtamiseen. Vieraileva psykiatri heitteli ammatillisia näkemyksiään sekaan. Tietenkään ei keskustelussa otettu lukuun sitä, millainen teologia sallii sen, että Pyhä Henki traumatisoi ihmisiä.

Esko Matikainen sai ohjelmassa tunnustusta Terho Miettiseltä siitä, että helluntaikirkko on tehnyt työtä hengellisten väärinkäytösten kitkemiseksi. Minun mielestäni kunnia on kyseenalainen. Jos helluntaikirkon yhtenä pyrkimyksenä on tehdä helluntailaisuudesta maailman silmissä hyväksyttävämpää, se käy hyvin omaksumalla liberalismi. Ja kas, niinhän on jo tehtykin naispastorikysymyksessä, ainakin eettis-opillisen toimikunnan kirjoitusten perusteella Ristin Voiton mielipidepalstalla. Missä menee raja?

Jos jotakin kontinualismissa pitää arvostaa, niin se on konservatiivinen suhtautuminen yliluonnolliseen. Sellainen on. Liberalismiin tai maailman miellyttämiseen perustuvassa antisupernaturalismissa tai Hengen toimintana pidetyn häpeämisessä ei ole mitään kiitettävää. Siitä syystä, niin kauan kuin ei tunnusteta, että raamatullinen sessationismi on legiitti ja vakavastiotettava kriittinen ääni mitä karismaattisen kristillisyyden ylilyönteihin tulee, ei keskustelukumppaneiksi ole tyrkyllä kuin jumalattomia. Heidän kanssaan keskustelu ei tule koskaan kantamaan hedelmää, vaan puolin ja toisin tehdään itsestä pellejä, kuten Tenhunen Special -ohjelmassa kävi. Sessationismi tarjoaa vastauksia ja haastetta kenelle tahansa ajattelevalle kristitylle. Aloita täältä.