Tämä maailma on melkoisen jumalaton. Yllättääkö se? Ei, kyllä minä sen tiesin, sanot sinä. Mutta minä väitän vastaan. Ei, et tiedä. Et ole tullut ajatelleeksi, miten moninaisilla eri tavoilla jumalattomuus oireilee. Kuinka moneen näistä olet itse langennut? Katsotaanpa!
Jumalattomassa maailmassa ei ole ketään, joka ohjaa ja orkestroi maailmankaikkeuden tapahtumia. Universumi on loputon, sattumanvaraisista tapahtumista koostuva yhtälö, jota ei hallitse kukaan. Ihminen on sattumanvarainen eliö muiden joukossa, joka on sattuman kaupalla pelmahtanut muiden eliöiden kanssa samalle areenalle, joka ei ole suunnitelman mukainen ja koordinoitu ekosysteemi, vaan keskinäisen elintilakilpailun sotatanner. Eräs näistä samasta elintilasta kilpailevista on koronavirus — yksi monista kaltaisistaan, mutta silti useimpien mielestä se ainut ja kauhea.
Minäkään en tiennyt, ennen kuin Pekka Reinikainen sen sanoi, että viruksilla on tärkeä tehtävä bakteerien kannansäätelijöinä. Virukset eivät siis ole mitään karkulaisagentteja, joita ilman maailma olisi parempi paikka, vaan Jumala on luonut ne ja niillä on tarkoitus.
Ano Turtiainen aiheutti tarkoittamattaan kohun eduskunnassa pitämässään puheenvuorossa, sanoessaan että useimmat koronavirukseen kuolleet olisivat kuolleet pian muutenkin. Tilastollisesti he olivat jo laina-ajalla. Se oli sydämetöntä, julmaa, ihmisarvoa halventavaa ja hohhoijaa ties mitä muuta. Mutta jos ne ihmiset, jotka Turtiaisen lausuntoa kauhistelivat, eläisivät johdonmukaisesti sen maailmankatsomuksen mukaan, jota väittävät edustavansa, heitä ei olisi pitänyt haitata, koska virukset säätelevät myös ihmispopulaation määrää. Luonnonvalinta karsii heikot ja vanhat pois nuorien ja vahvojen tieltä. Surukin on pelkkää aivotoimintaa. Salpaamalla aivoista tietyt alueet, keskukset, hormonit tai niiden reseptorit, voidaan kontrolloida ihmisen tunteita. Miksi siis surra kuolevia tai tyrmistyä siitä, että joku ajattelee rationaalisesti isoa kuvaa? Olemme jo niin kehittyneitä, että jos se vain on mahdollista, moiset primitiiviset funktiot on hyväkin vain tukahduttaa.
Eräs jumalattoman maailmankuvan opinkappaleista on maapallon liikakansoitus. En tietenkään ymmärrä miksi se on ongelma, koska jumalattomassa universumissa ei tunnu missään se, että ihmiskunta syö ja turmelee elinympäristönsä ja jättää sen jälkeensä perinnöksi rotille ja bakteereille. Suuressa kuvassa se ei haittaa. Se ei ole oikein eikä väärin. Se ei ole mitään, koska jumalattomassa maailmassa mikään ei ole mitään. Ihmiskunnan historia on pelkkä silmänräpäys vuosimiljardien historiassa. Uutta ja parempaa elämää voi kehittyä milloin vain minne vain.
Mutta koska kuitenkin halutaan pitää kiinni sellaisista keinotekoisista käsitteistä kuin ”hyvä” ja ”paha” (tai ehkä tiede ei vielä ymmärrä niitä), ihmettelen, miksei sitä nähdä hyvänä asiana, että koronavirus uutisoinnin perusteella niittää väkeä kuin heinää. Intiassa, joka on Kiinan jälkeen maailman väkirikkain maa, on kuulemma ”koronahelvetti” valloillaan. Halleluja! Korona harventaa liikapopulaatiota, ja vieläpä sieltä, missä sitä eniten tarvitaan! Miksemme iloitse ja riemuitse?
Jumalattomassa maailmassa ei uskota, että:
- Jumala on luonut ihmisen
- Jumala on luonut ihmisen kuvakseen
- Jumala on luonut ihmisen luomakunnan kruunuksi, arvokkaammaksi kuin muut eliölajit
- Jumala on velvoittanut ihmisen kansoittamaan maan ja vallitsemaan sitä
Puheet liikakansoituksesta ovat siis silkkaa tyylipuhdasta jumalattomuutta. Valitettavasti useimmat kristityt ovat käytännön deistejä, joiden maailma muuttuu kokoajan pahemmaksi ja pahemmaksi, kunnes lopulta Jumala puuttuu peliin ja aloittaa alusta; tulee tempaus, harmageddon, kataklysminen maailmanloppu jne. He eivät ymmärrä, että Jumala kontrolloi maailmanhistoriaa ja koska heidän eskatologiansa on tykkänään väärä, he eivät ymmärrä, että Jumala ei tuhoa tätä maata, vaan ennallistaa sen ja Hänen kansansa (eli kaikki me, jotka turvaamme häneen) saa sen perinnökseen.
Koska jumalattomat eivät usko, että Jumala on luonut maailman, vaan se on syntynyt sattumalta, he eivät myöskään usko, että ekosysteemi on tasapainoinen ja suunnitelmallinen, vaan sen on oltava hyvin herkkä ja kaoottinen. Ekosysteemissä ei vallitse harmonia vaan konflikti. Jos ihmiset käyttäisivät Jumalan heille antamia älyllisiä ja materiaalisia resursseja ja alkaisivat jumalisesti ratkoa ongelmia, maapallo kykenisi ruokkimaan moninkertaisen määrän ihmisiä nykyiseen verrattuna.
Jumalattomuus ja universumin volatiliteetti käyvät käsi kädessä. Periaatteessa mikä tahansa pöpö voi äityä niin pahaksi, että se tuhoaa ihmiskunnan. Jokin taivaankappale voi osua samalle radalle maan kanssa ja tuhota sen. Koska maailmaa ei ole luotu, eikä sillä ole tarkoitusta, kukaan ei varjele sitä universumin sattumanvaraisuudelta, eikä määrittele tuhoa ja kuolemaa aiheuttavien mekanismien rajoja. Ilmastonmuutos on tästä loistava esimerkki. Jumalattomien huolen siitä ymmärtää, koska periaatteessa koko maailma voi muuttua aavikoksi ja ihmiskunta kuolla. Krisityt uskovat Jumalaan, joka ”säät ja ilmat säätää” — paperilla siis — mutta käytännössä he ovat deistejä; siis ne, jotka ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta.
Jumalaton universumi tosin ei välitä, vaikka maapallo tuhoutuisikin. Tähtiä ja planeettojahan maailmankaikkeudessa riittää, joten mitä yhdestä telluksesta? Teoriassa elämää voi olla muuallakin kuin Maassa, joten miksi se elämä, jota täällä Maassa esiintyy, olisi arvokkaampaa, kuin jokin väitetty bakteerilöydös Marsissa — puhumattakaan kaikesta siitä potentiaalista, joka esiintyy kaikissa niissä planeetoissa, joita ei voida edes tutkia? Jumalattomassa maailmankaikkeudessa ei ole mitään syytä pitää ihmiselämää arvokkaana, elämää ylipäätään, eikä oikeastaan yhtään mitään.
Kysy siis itseltäsi, Kristitty: mistä kaikista asioista sinä murehdit jumalattomien tavoin, vaikka Raamattu kieltää sen? Miksi menet mukaan jumalattomien pelko-orgioihin, ikään kuin Jumalaa ei olisi ja Kristus ei olisi kuningas? Johtuisikohan se siitä, että uskosi ei ole lujaa luottamusta kaikkivaltiaaseen Taivaalliseen Isään, vaan taikauskoista moraalisuorittamista, jolla yrität laastaroida omaa huonoa omaatuntoasi?
Kas, juuri sitähän jumalattomatkin tekevät. He ovat uskovaisempia, kuin uskottelevat olevansa. Heidän jumalansa on äiti Gaia, jonka ylipappi on Michael Mann ja jonka profeetoiksi on valjastettu vaikka ja ketä. Ilmastokultin raamattuna toimivat Michael Mannin lätkämailagraafi ja IPCC:n jonnijoutavat raportit. Koronakultille ja BLM:lle voi keksiä helposti samanlaisia uskonnoista tuttuja mekanismeja, koska käytännössä ne ovat uskontoja. George Floyd on BLM:n Jeesus ja say their name on osa liturgiaa. Suurin synti on tietysti olla valkoinen mies, eikä sitä tietenkään voi sovittaa.
Kristityn ei tule rakastaa maailmaa, eikä kristitty voi palvella kahta herraa. Yksinkertaisempina aikoina ajateltiin, että kristityllä ei saa siis olla telkkaria, eikä kristitty saa tanssia tai kuunnella hevimusiikkia. Tällaisia naurettavia ”älä tartu, älä koske, älä maista” -sääntöjä noudattavat kristityt ehkä luulevat olevansa hyvinkin erottautuneita, mutta se ei ole todellinen testi, että malttaako jättää ”tempparit” katsomatta. Todellinen koetus on salakavalampi ja huomattavasti harvempi tulee läpäisemään sen. Sinulla ei ole syytä onnitella itseäsi, vaikka olisitkin siveyden sipuli ja moraalisuuden majakka, jos jumalattomien tavoin juokset karkuun, vaikka kukaan ei aja takaa.