Lähimmäisenrakkaus ei ole tärkein kristillinen arvo

Tulipa vastaan Twitterissä tällainen:

Twiitti on jo parisen viikkoa vanha, mutta se tuli vastaan uudelleentwiitattuna tänään, joten päätin, että miksipäs ei, minäpä kommentoin. Olen kommentoinut tässä blogissa useaan otteeseen sitä, että sekä seurakunta, että yhteiskunta oireilevat siitä, että kaikkea lähestytään humanistisesti ihminen ensin, eikä Jumala ensin. Tämä valitettava kehitys on näkynyt liberalisoituneessa luterilaisessa kirkossa jo kymmeniä vuosia. Kirkko ei ole Jumalan palvelija, vaan ihmisten ymmärtämisen laitos ja palvelutalo. Myöskään maallisen yhteiskunnan taholta esivalta ei ole enää Jumalan palvelija siten, kuin Paavali kirjoittaa (Room. 13:4), vaan sitäkin pidetään ihmisten välittömien tarpeiden täyttäjänä ja kinastelevien kakaroiden erotuomarina. Valtiosta on tullut holhooja ja kansalaisista holhokkeja. Mikämikämaassa ei kukaan kasva aikuiseksi.

Lähimmäisenrakkaus on toki tärkeä kristillinen arvo, mutta ei tärkein. Lisäksi lähimmäisenrakkaudesta voi sanoa paljon enemmänkin. Sen kutsuminen arvoksi oikeastaan latistaa ja vesittää sen, mitä Raamattu siitä oikeasti sanoo. Arvo ei oikeastaan ole edes raamatullinen käsite. Se haisee humanismilta. Se on samalla tavalla teennäisen ylevä ja toivottoman subjektiivinen ideaali kuin ihmisoikeudetkin.

Lähimmäisenrakkaus on Jumalan käsky. Ajatella, Jumala käskee rakastamaan lähimmäistään. Kuinka toista voi käskeä rakastamaan? Kuinka toisen rakastamisen voi nähdä velvollisuutena? Miten on mahdollista, että rakkautta voi vaatia? Se johtuu siitä, että rakkaus manifestoituu tekoina.

Jumalan rakkaus on tästä ensiluokkainen esimerkki. Kuinka Hän rakastaa syntistä? Puhumalla kauniisti? Halailemalla ja pussailemalla? Ei, vaan antamalla henkensä ristinpuulla. Hänen esimerkkiään noudattaen kristityt ovat velvollisia rakastamaan lähimmäistään uhraamalla toisen hyväksi maineensa, uskottavuutensa, omaisuutensa ja jopa oman henkensä.

Kuka rakastaa näin hyvin? Ei kai @LottaEmpi (mikä hänen koko nimensä sitten onkaan) halua lähteä väittämään, että hän on tällaisen rakkaudenilmaisun mallikappale lähimmäistään kohtaan? Sille on syynsä, miksi rakkauden rima on asetettu näin korkealle. Liberaalissa luterilaisuudessa turhauttavinta onkin juuri se, että luterilaisten tämä piti tajuta niin hyvin: lain ja evankeliumin ero.

Ja katso, eräs lainoppinut nousi ja kysyi kiusaten häntä: ”Opettaja, mitä minun pitää tekemän, että minä iankaikkisen elämän perisin?” Niin hän sanoi hänelle: ”Mitä laissa on kirjoitettuna? Kuinkas luet?” Hän vastasi ja sanoi: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi, ja lähimmäistäsi niinkuin itseäsi”. Hän sanoi hänelle: ”Oikein vastasit; tee se, niin sinä saat elää”. 

Luuk. 10:25–28, korostukset minun

Jeesus jauhottaa trollin vastakysymyksellä ja tunnustaa oikean vastauksen. Jumalan laki on se, mikä velvoittaa jokaisen, joka Herran nimeä avukseen huutaa, rakastamaan lähimmäistään. Mutta se ei ole tämän käskyn ainut ulottuvuus, sillä tarkastelemme nyt sitä, mikä tunnetaan rakkauden kaksoiskäskynä. Siinä on kaksi osaa ja niistä ensimmäinen käskee rakastamaan Jumalaa. Tämän liberaalit luterilaiset, jotka eivät ole todellisia kristittyjä, unohtavat. Käsky rakastaa Herraa on paljon tärkeämpi asia, mutta toisaalta se, joka väittää rakastavansa Herraa, mutta ei rakasta lähimmäistään, valehtelee. Myöskin monet, jotka eivät rakasta Herraa, väittävät rakastavansa lähimmäistään, mutta siitä ei ole hyötyä, se ei ole johdonmukaista, eikä se perustu muuhun kuin itsekeskeisiin motiiveihin, joita kyllä löytyy, kun vähän tonkii ja kyseenalaistaa.

Käsky rakastaa lähimmäistään on looginen johdannainen käskystä rakastaa Jumalaa. Jumala tulee aina ensin. Rakkauden kaksoiskäsky on Jeesuksen mukaan lain ja profeettojen summa summarum (Matt. 22:40). Monet kristityiksi tunnustautuvistakaan eivät ymmärrä sitä. Päättelen sen tästä tyhmästä artikkelista vuodelta 2014, jossa kaikesta päätellen hyvää tarkoittavat, mutta oppimattomat kristityt ovat ehdottaneet, että rakkauden kaksoiskäsky pitäisi lisätä kymmeneen käskyyn. Teologit ovat myös tehneet sen huomion, että Mooseksen laki koostui kahdesta kivitaulusta, joista ensimmäinen on se rakasta Jumalaa -osasto ja toinen on se rakasta lähimmäistäsi -osasto.

Joka rakastaa Jumalaa, rakastaa myös lähimmäistään, koska tuo lähimmäinen on hänen itsensä tavoin Jumalan luoma, hänen itsensä tavoin syntinen ja armon tarpeessa ja potentiaalisesti hänen itsensä tavoin iankaikkisuudesta käsin pelastukseen valittu ja Kristuksen uhrikuolemallaan sovittama. Jumala on syntisiä ihmisiä kohtaan järjettömän antelias. Hän antaa meidän hengittää Hänen luomaansa ilmaa, katsella silmillämme Hänen luomaansa maailmankaikkeutta ja nauttia makunystyröillämme Hänen luomistaan perunoista, joita me Hänen luomallaan ingenuiteetilla valmistamme ravinnoksemme häkellyttävin monin eri tavoin. Kaiken sen valossa, mitä Hän on meille ansaitsemattomille antanut, ei ole Häneltä kohtuutonta vaatia meitä rakastamaan lähimmäistämme.

Jutun juju piilee siinä, että vaikka vaatimus ei ole kohtuuton, se on silti mahdoton. Jumala vaatii ihmiseltä jotakin, mihin hän ei kykene. Jos ihminen todella rakastaisi lähimmäistään sellaisella tavalla ja sellasista motiiveista käsin, kuin Jumala vaatii, hän olisi Jumalan lain puitteissa vanhurskas. Mutta lain kautta ei kukaan saavuta vanhurskautta, vaan lain kautta tulee ainoastaan kirous ja synnintunto. Nimenomaan luterilaisten pitäisi olla tämän asian ykkösymmärtäjiä. Nimetessään lähimmäisenrakkauden kristinuskon korkeimmaksi ideaaliksi @LottaEmpi deletoi yhtälöstä tyystin evankeliumin ja armon. Suurimmaksi tavoitteeksi nousee Jumalan ja Hänen kirkkautensa sijaan farisealainen ja omavanhurskas lakihenkisyys.

Jeesus Kristus tuli tähän maailmaan kuolemaan syntien puolesta, tietää jokainen vähänkään yleissivistyksellä siunattu. Mutta mitä ei moni kristittykään tiedä, on että Kristus tuli tähän maailmaan myös täyttämään lain. Toki he ovat lukeneet sen Raamatustaan (Matt. 15:17), mutta he eivät ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Se tarkoittaa, että Jeesus tuli elämään täydellisesti Jumalan lain ja vanhusrkauden vaatimuksen mukaisen elämän. Hän tuli ansaitsemaan itselleen vanhurskauden. Tämän ansaitsemansa vanhurskauden Hän lahjoittaa jokaiselle, joka uskoo Häneen – eli siis ei siihen, että Hän on olemassa, vaan siihen, että Hän todella on se, joka väitti olevansa, on tehnyt sen, mitä Raamattu Hänestä sanoo, ja että Hänen lupauksensa ovat luotettavia. Joka ymmärtää olevansa kykenemätön rakastamaan Jumalaa ja lähimmäistään siten kuin Jumala vaatii ja turvaa siksi siihen että Jeesus Kristus on tehnyt niin hänen puolestaan, sekä myös uskoo, että Jeesus on kuollut Hänen syntiensä rangaistukseksi ja noussut kuolleista, pelastuu. Sitä on evankeliumi ja valitettavan moni kristityksi itseään väittävä häpeää sitä.

Mutta emme kai sano, että koska Kristus on täyttänyt Jumalan vanhurskauden vaatimuksen, me voimme siis elää kuin pellossa ja vähät välittää siitä, mitä laki sanoo? Olkoon sellainen ajatus minusta kaukana. Nimittäin, joka tunnustaa oman riittämättömyytensä ja syntisyytensä tähden tarvitsevansa Kristuksen vanhurskautta, tunnustaa myös, että se laki, jonka täyttäjänä Kristus on julistettu vanhurskaaksi, on hyvä. Ja jos se laki on hyvä, vastoin sitä eläminen ja toiminen on paha. Siispä laki edelleen velvoittaa ja Jeesus edelleenkin summaa lain rakkauden kaksoiskäskyllä.

Kuinka lähimmäistä siis rakastetaan? Kuten jo totesin, konkreettisesti uhraamalla omista henkisistä ja maallisista resursseista toisen hyväksi, mutta nekään eivät ole absoluuttisia asioita, vaan tilannekohtaisia. Ei ole oikein joutua lähimmäisensä hyväksikäyttämäksikään. Siinä ei ole enää kyse lähimmäisensä rakastamisesta, vaan lähimmäisensä mahdollistamisesta, eikä ole rakkautta mahdollistaa lähimmäisensä syntistä ja parannuksen teosta kieltäytyvää elämäntyyliä. Sillä, mitä kuvittelee lähimmäisensä rakastamiseksi, voi olla myös vahingollisia seurauksia muille. On myös erittäin vahingollista osoittaa vääränlaista lähimmäisenrakkautta sellaisille, jotka eivät ole todella lähimmäisiä suhteessa niihin, jotka todella ovat. Kuka kuvittelee saavansa Jumalalta kiitoksen osoittamalla lähimmäisenrakkautta ventovieraalle tai naapurille, laiminlyöden kuitenkin oman perheensä?

Näin myös lähimmäisenrakkaus on suhteellista ja sitä annetaan resurssien mukaan, mutta aina ensisijaisesti ydinryhmille, joita ovat oma puoliso, omat lapset, omat uskonveljet ja -sisaret, omat lähisukulaiset, oma paikallisyhteisö, oma kansanryhmä, oma kansa, oma maa. Jos lähimmäisenrakkauden osoittaminen ventovieraille ja muukaisille ei ole näiltä pois, se luultavasti on myös todellista lähimmäisenrakkautta, joka näkee myös erivärisen ja erilaisesta kulttuurista tulevan Jumalan kuvaksi luotuna ihmisenä. Lähimmäisenrakkauden ensisijaistaminen esimerkiksi omaan perheeseensä ei tarkoita sitä, etteikö myös perhe osallistuisi rakkauden osoittamiseen ja siten siihen liittyvä omastaan uhraaminen olisi perheen kollektiivinen uhraus. Sen kaltainen rakkaudenosoitus, jos sen motiivina ei ole itsekäs ja omavanhurskas hyveliputus ja jos se todella nousee kollektiivisesta halusta olla siunauksena toiselle, hitsaa perheyksikköä tiiviimmin yhteen, kun he palvelevat Jumalaa yhdessä.

Esimerkkinä voisi olla vaikkapa yösijan tarjoaminen laitapuolen kulkijalle. Mutta jos vaimosi ei halua sitä ja vaarannat lastesi turvallisuuden, halusi osoittaa rakkautta ventovieraalle tallaa jalkoihinsa ne velvollisuudet, joita sinulla on perhettäsi kohtaan. Se ei ole rakkaudellista, vaan itsekästä omavanhurskauden tavoittelua. Se on tottelemattomuutta Jumalaa kohtaan. Samalla tavoin esimerkiksi kansallisen turvallisuuden vaarantaminen tarjoamalla turvapaikkoja ja oleskelulupia sellaisille ihmisille, joiden aiheuttamista yhteiskunnallisista ongelmista on aihetta olla huolissaan, on erittäin lyhytnäköistä ja epäviisasta ja hyödyttää loppupeleissä ainoastaan omaa peilikuvaa.

Joka tapauksessa lähimmäisenrakkaudesta puhumisessa ei ole mitään järkeä, jos konteksti ei ole kristillinen, koska konsepti on kristillinen. Jumalattomien rakkaudettomuuteen kristityllä ei voi olla paljoa enempää sanottavaa, kuin todeta, että viimeisinä päivinä ihmiset ovat tosiaan rakkaudettomia (2.Tim. 3:3), kertoa heille evankeliumi ja rukoilla heidän puolestaan, että Pyhä Henki tekisi työtään heissä, sillä moralisoimalla syntyy pelkkiä fariseuksia. He tarvitsevat uuden sydämen, eikä sellaista voi ihminen itselleen eikä toiselleen generoida. Jumalattomille, jotka puhuvat lähimmäisenrakkaudesta, on hyvä myös muistuttaa, että he varastavat kristillisestä maailmankuvasta. Laki, jonka yhteenveto ”rakasta lähimmäistäsi” on, sanoo: älä varasta.

Jos kristitty kohtaa toisen, joka on rakkaudeton ja laiminlyö lähimmäisenrakkauden, se ei ole oikea reaktio, että ”palaa käpy”. Jos kristityksi itseään kutsuva on rasisti ja syrjii toista, siinä on paikka kirkkokurille á la Matt. 18:15. Kirkkokurikulttuuri loistaa Suomessa poissaolollaan ihan kaikissa tunnustuskunnissa. Luterilaisilla toki on tuomikapituli, joka erottaa tarpeen vaatiessa pappeja virastaan, kuten esimerkiksi Markku Koiviston (sinänsä oikea tuomio, mutta vääristä motiiveista, eikä johdonmukaisesti sovellettuna), mutta riviseurakuntalaisiin ei kohdisteta juuri minkäänlaisia kurinpitotoimia juuri missään.

@LottaEmpi’n tulisi ymmärtää, että ”rakasta Jumalaa” tulee ensin ja ”rakasta lähimmäistäsi” vasta sitten, ja että siksi myös hänellä on velvollisuuksia Jumalaa kohtaan Hänen sanansa valossa. Hän on pappi. Hänen ei tulisi olla pappi. Seurakunnan kaitsijan (mikä käsittää papit, pastorit, piispat ja vanhimmistoveljet) tulee olla yhden vaimon mies.

Varma on tämä sana: jos joku pyrkii seurakunnan kaitsijan virkaan, niin hän haluaa jaloon toimeen. Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan, ei juomari, ei tappelija, vaan lempeä, ei riitaisa, ei rahanahne, vaan sellainen, joka oman kotinsa hyvin hallitsee ja kaikella kunniallisuudella pitää lapsensa kuuliaisina; sillä jos joku ei osaa hallita omaa kotiansa, kuinka hän voi pitää huolta Jumalan seurakunnasta? Älköön hän olko äsken kääntynyt, ettei hän paisuisi ja joutuisi perkeleen tuomion alaiseksi. Ja hänellä tulee myös olla hyvä todistus ulkopuolella olevilta, ettei hän joutuisi häväistyksen alaiseksi eikä perkeleen paulaan. 

1.Tim. 3:1–7

Paitsi että hän ei ole mies, hän ei vaikuta myöskään maltilliselta, koska häneltä ”palaa käpy”. Hän vaikuttaa myös riitaisalta; miksi hän rähjää Twitterissä, eikä hoida näitä rasismitapauksia raamatullisen kirkkokurimenettelyn mukaisesti asianosaisten ja mahdollisten todistajien kesken? Vai onko rasistit annettu saatanan haltuun ilman kehotusta parannuksentekoon, ilman kahden muun todistajan ja muun paikallisseurakunnan johdon tukea? Ja mikäli kyseessä ei ole seurakunnan jäsen, miksi hän ottaa kantaa lainkaan? Ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala (1.Kor. 15:12–13). Taitava opettamaan hän ilmiselvästi ei ole, koska hän ei ymmärrä kristinuskon perusteita. On valitettavaa ja erittäin väärin, että näistä seurakunnan kaitsijan vaatimuksista luistetaan myös vapaissa suunnissa.

Lista on kieltämättä pitkä ja vaatimukset korkeita, mutta ne eivät ole samalla tavalla mahdottomia, kuin mitä on Jumalan vanhurskauden vaatimuksen täyttäminen. Joka tapauksessa sellainen, joka saarnaa Twitterissä lähimmäisenrakkaudesta, mutta ei sovella itseensä sitä, mistä Jumala on pyhien Apostoliensa kautta käskyn antanut, ei suoranaisesti vakuuta minua asiastaan. Juuri tällaisiin tilanteisiin on olemassa jumalattomien lempijae:

Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan; ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. 

Matt. 7:1–2

Sinä sanot siis: ”sinä et rakasta lähimmäistäsi, senkin rasisti!” Mutta mihin perustat syytöksesi? Siihenkö Jumalan sanaan, joka sanoo: ”rakasta lähimmäistäsi”? Jos et, miksi kuuntelisin sinua? Jos kyllä, miksi vääristelet Jumalan sanaa? Mikset itse rakasta lähimmäistäsi? Miksi haluat itsekkäistä syistä asemaan, jota ei ole sinulle tarkoitettu, pimität evankeliumin niiltä, joiden tarvitsisi se saada kuulla ja ruoskit ihmisiä lailla, vaikka se ei muuta kenenkään sydäntä?

Näin käy, kun ei etsitä ensin Jumalaa ja Hänen vanhurskauttaan, vaan ihmistä ja hänen omavanhurskauttaan.

Minä en usko ihmisoikeuksiin

Viime aikojen yhteiskunnalliset keskustelut ja puheenaiheet ovat saattaneet minut sellaiseen pisteeseen, jossa haluan tehdä perusteellisen ja radikaalin linjavedon. Minä en enää usko ihmisoikeuksiin. Kaiken teologiani kulmakivi on Jumala-lähtöisyys – kaikki alkaa Hänestä ja päättyy Häneen. Kaikki on Hänen kauttaan ja Häntä varten. Jumala on kaikkivaltias, peljättävä ja suuri. Ihminen sen sijaan on syntinen, mitätön ja pieni.

Kun ihmisoikeuksista tänä päivänä puhutaan, puhutaan tyypillisesti yhteiskunnallisen hyväksyttävyyden mukaan laajenevasta ja supistuvasta kokoelmasta oikeuksia, jotka ihmisten suuret johtajat suuressa hyväntahtoisuudessaan suovat hallittavilleen. Homojen oikeus mennä naimisiin kirkossa nähdään ihmisoikeuskysymyksenä, samoin transseksuaalien oikeus muuttaa veronmaksajan piikkiin kirurgisesti ulkoista olemustaan vastaamaan sisäistä käsitystään omasta seksuaalisuudestaan, sekä abortti.

Nämä kaikki ovat ensimmäisen maailman ongelmia. Yltäkylläistä elämää elävä paksu länsimaalainen uskoo, että häntä sorretaan ja hänen oikeuksiaan poljetaan, koska hänellä ei ole jotakin, mitä naapurilla on, tai hän joutuu kestämään jotakin, mitä naapuri ei joudu. Kyse ei ole todellisesta oikeudentunnosta, vaan siitä vääristyneestä ja pervertoituneesta oikeudentunnosta, jota kateudeksi ja itsekkyydeksi kutsutaan.

Ihmisoikeudet käsitteenä sisältää joitakin oletuksia. Oletamme, että ihmisoikeudet ovat universaaleja, eli että ylittävät kulttuurilliset ja maailmankuvalliset kontekstit ja että ne koskevat aina kaikkia ihmisiä. Oletamme, että ne ovat muuttumattomia ja että ne ovat aina olleet. Tuomitsemme nykyisen yhteiskunnan lisäksi myös menneitä sivilisaatioita tämän muka muuttumattoman standardin perusteella, tai ainakin uskottelemme itsellemme tekevämme niin. Minä en kuitenkaan usko, että ihmisoikeudet ovat universaaleja, enkä että ne ovat muuttumattomia. Kuten sanoin, en usko niihin lainkaan.

Sivusin tätä aihetta aiemmin käsitellessäni Päivi Räsäsen ja Tuure Boeliuksen sananvaihtoa. Kiinnitin siinä huomiota YK:n ihmisoikeusjulistukseen ja niin teen nytkin. Siihen voi tutustua täällä. Sen ensimmäinen artikla kuuluu näin:

1. artikla. Kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä.

Uskon toki, että kaikki ihmiset syntyvät tasavertaisina arvoltaan, mutta en allekirjoita sitä, että kaikki syntyvät vapaina. Allekirjoitan tavallaan sen, että kaikki syntyvät tasavertaisina oikeuksiltaan – siten, että kaikilla on niitä oikeuksia yhtä vähän, eli ei yhtään.

Passiivi-ilmaisu ”on annettu” kielii residuaalisesta kristillisestä tai vähintään teistisestä maailmankuvasta; joku on antanut ihmisille nämä väitetyt oikeudet. Sen jonkun on oltava jokin jumala tai luoja. Mikäli niin ei ole ja mikäli ihminen on kosmisen sattuman tuloksena syntynyt vuosimiljardien leipoma anomalia, koko lause on absurdia ja koko ihmisoikeusjulistuksen sisältö vessapaperia; ei voida sanoa, että ”on annettu”, sillä silloin ainoaksi oikeuksien antajaksi jää toinen ihminen, eivätkä ihmisoikeudet ole silloin universaaleja. Ihmisoikeudet perustuvat silloin yhteiseen sopimukseen. Sopimus kattaa silloin aika lailla kaiken; kuka on ihminen ja kuka ei (vammainen, juutalainen, neekeri, sikiö, kapitalisti…) ja mitkä oikeudet täsmälleen häntä koskevat.

Kun sopijat kuolevat pois ja historia unohtaa heidät, nousee esiin uusi sukupolvi tulkitsijoita, joille sopimus ei ole merkityssisällöltään sama. He haluavat sopia uusista oikeuksista, mutta he eivät vetoa siihen, että heille ”on annettu” oikeus siihen taikka tähän. He vain vaativat, koska he pitävät itsestäänselvyytenä sitä, että heillä on kaiken maailman oikeuksia. Miksi niitä ei siis keksisi lisää? Siten ihmisoikeudet eivät ole myöskään muuttumattomia.

Myöhemmät sukupolvet tulevat vielä tuomitsemaan tämän valveutuneisuudellaan ja sivistyneisyydellään pröystäilevän sukupolven. Sillä ei ole merkitystä, onko tuomion standardi oikeellinen vai ei. Olen joka tapauksessa varma siitä, että niin tulee tapahtumaan. Tulevaisuus tulee tavalla tai toisella näkemään tämän ajan barbaarisena, takapajuisena ja ihmisarvoa loukkaavana.

On kuitenkin olemassa standardi joka ei muutu. Se ankkuroi ihmisarvon ja ihmisoikeudet Jumalaan luojana ja ihmiseen Jumalan kuvana. Tämän artikkelin kannalta relevantti kysymys kuuluukin siis, mitä oikeuksia tämä Jumala antaa luoduilleen? Ja oma vastaukseni on: ei mitään. Sinulla ei ole oikeuksia.

Muistakaamme jälleen, että kun puhumme ihmisoikeuksista, puhumme oikeuksista, jotka perustuvat ihmisyyteen. Ne ovat oikeuksia, jotka jokaisella ihmisellä on yksistään siitä syystä, että hän on ihminen. En tarkoita sellaisia oikeuksia, jotka syntyvät siitä, että kaksi osapuolta sopii jotakin keskenään. Nimittäin työnantajalla on oikeus palkansaajan työpanokseen ja vastaavasti palkansaajalla on oikeus korvaukseen työpanoksestaan. Ne eivät ole universaaleja oikeuksia, vaan sopimuksenvaraisia. Tyhmä palkansaaja voi sopia tekevänsä töitä ilmaiseksi tai kellon ympäri. Tyhmä työnantaja voi sopia maksavansa liikaa palkkaa työstä, joka ei ole sen arvoista.

Myös Jumalan valtakunnan ekonomiaan liittyy tällaisia sopimuksenvaraisia oikeuksia. Jumala antaa kaikille niille, jotka ottavat Hänet vastaan, oikeuden tulla Jumalan lapsiksi (Joh.1:12). Hän antaa kaikille niille, jotka ovat Kristuksessa, oikeuden lähestyä Häntä. Ne eivät ole ihmisoikeuksia. Ne eivät ole universaaleja oikeuksia, jotka koskevat kaikkia ihmisiä siksi, että he ovat ihmisiä, vaan ne ovat oikeuksia, jotka koskevat kaikkia niitä, joiden kanssa asiasta on sovittu, tai jotka muulla tavoin sisältyvät sopimukseen. Se sopimus on laadittu iankaikkisuudessa ennen maailman luomista Pyhän Kolminaisuuden kesken, allekirjoitettu Jumalan Karitsan uhriverellä ja se tullaan lopullisesti ratifioimaan kaikkien pyhien kirkastamisessa ja ylösnousemuksessa iankaikkiseen elämään. On toki muistettava myös se seikka, että Jumala ei neuvottele asioista syntisten ihmisten kanssa. Hän määrää. Hän valitsee ne, joita Hänen pelastussuunnitelmansa lunastussopimus koskee.

Eikö siis kristinuskossa ihmisellä ole mitään oikeuksia vain sillä perusteella, että hän on ihminen? Toistan: ei ole. Raamattu ei missään sano millään tavalla, että ihmisillä on oletuksena tämä tai tuo oikeus ja että se on Jumalan antama. Jumalan Mooseksen kautta antamat kymmenen käskyä eivät listaa ainuttakaan oikeutta. Sen sijaan se listaa velvollisuuksia ja kieltoja. Minun mielestäni oikeudet pitäisikin, jos haluamme olla raamatullisia, kääntää päälaelleen – ei-oikeuksiksi.

Syntisen ihmisen kenties perustavanlaatuisin peruspyrkimys on pyrkiä alistamaan toista ihmistä. Ei ole merkitystä, tekeekö sen yksittäinen ihminen toiselle vai valtaa pitävä hegemonia kansalle. Valta turmelee ja täydellinen valta turmelee täydellisesti. Ihminen haluaa silti samaan aikaan, tekopyhä kun on, olla vapaa. Mutta vallan kahvaan päässyt ja asemastaan mustasukkainen hegemonia ei välitä siitä, että vedotaan ihmisoikeusjulistukseen ja sanotaan, että minulla on oikeus olla vapaa! Vapautesi ajaa autoa, polttaa tupakkaa tai täräyttää poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitä viedään sinulta joka tapauksessa, koska päivän päätteeksi ihmisoikeudet, siten kuin ne tavataan ymmärtää, perustuvat yhteiseen sopimukseen ja ovat tulkinnanvaraisia.

Sanot, että sinulla on oikeus omistaa omaisuutta. Oikeutta omistaa yksityisomaisuutta pidetään ihmisoikeutena. Kuitenkin tätä ihmisoikeutta loukataan aina kun palkastasi pidätetään euroja, tai yrittäjänä tilität verohallinnolle rahaa. Yhtäkkiä se ei olekaan ihmisoikeusloukkaus, kun väkivaltamonopoli tulee peräämään saataviaan. Miten se siis voi olla universaali ihmisoikeus, kun on ”kom sii kom saa”, milloin kyseessä on ihmisoikeusloukkaus ja milloin ei?

Jumalan laki ja sen määräämät ei-oikeudet tuovat tolkkua ja järjestystä, sekä määräävät rajat syntisten ihmisten käytökselle. Sinulla ei ole oikeutta riistää toiselta ihmiseltä vapautta. Sinulla ei ole oikeutta ottaa toiselta ihmiseltä hänen omaisuuttaan. Tämä perusta on universaali ja muuttumaton Jumalan moraalilaki. Kun se sanoo, että sinulla ei ole oikeutta, voit perustella, kvalifioida tai keksiä niin paljon whataboutismeja kuin haluat, mikään ei muutu. Sinulla ei ole oikeutta.

Jumalan Mooseksen kautta antamat kymmenen käskyä kuuluvat siis velvollisuuksien ja ei-oikeuksien kautta tulkittuna näin:

  1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei ole oikeutta palvoa muita jumalia.
  2. Sinulla ei ole oikeutta käyttää Minun nimeäni muuten kuin siten kuin Minulle sopii.
  3. Olet velvollinen pyhittämään lepopäivän.
  4. Olet velvollinen kunnioittamaan isääsi ja äitiäsi.
  5. Sinulla ei ole oikeutta murhata toista ihmistä.
  6. Sinulla ei ole oikeutta tehdä sukupuolielimilläsi mitä haluat.
  7. Sinulla ei ole oikeutta ottaa toiselta hänen omaisuuttaan.
  8. Sinulla ei ole oikeutta sanoa toisesta paikkaansapitämättömiä asioita.
  9. Sinulla ei ole oikeutta himoita lähimmäisesi omaisuutta.
  10. Sinulla ei ole oikeutta himoita lähimmäisesi omaisuutta. Siis ihan totta. Mitään. Miltään osin. Edes himoita.

Mutta eikö se, että ihmisellä ei ole oikeutta esimerkiksi murhata toista, tarkoita implikaation kautta, että ihmisellä on oikeus elämään? Ei, ei tarkoita. Koko ajatus ihmisoikeuksistahan perustuu siihen, että ne ”on annettu”. Niiden antaja olisi siis Jumala. Mutta Jumala ei ole antanut ihmiselle sellaisia oikeuksia. Ihmisellä ei ole oikeutta elää, sillä synnin palkka on kuolema ja kaikki ovat syntisiä. Yksikään syntinen ei voi elämänsä yllättäen päättyessä valittaa Jumalalle, että ”minulla oli oikeus elää”. Ilmestyskirjassa on kohtaus, jossa alttarin alla olevat Jumalan sanan todistuksen tähden surmatut pyhät huutavat Jumalan puoleen:

Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: ”Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?” 

Ilm. 6:10

Vedonnevatkohan he omaan oikeuteensa elää, joka oli heiltä riistetty? Tuskinpa, vaan he vetoavat Jumalan totisuuteen ja pyhyyteen; siihen, että Hän, joka on sanonut ”älä murhaa”, maksaa potut pottuina niille, jotka murhasivat heidät; eivät itsensä takia, vaan Jumalan ja Hänen sanansa asettamien velvollisuuksien ja ei-oikeuksien tähden; koska nuo murhasivat, vaikka Jumala on sanonut: älä murhaa.

Mutta jos ihmisellä ei ole oikeutta elää, miksi hän elää? Armosta. Jumala antaa sataa ja aurinkonsa paistaa niin hyville kuin pahoillekin. Kaikki se hyvä, mistä ihminen nauttii, on silkkaa ansaitsematonta armoa. Jos Jumala jotakin siitä hyvästä syystä tai toisesta vie, ei ihmisellä ole oikeuttaa puida nyrkkiään ja kiristellä hampaitaan Jumalalle, sillä Jumalalla ei ole velvollisuuksia syntistä ihmistä kohtaan. Ja mikäli ihminen katsoo kateellisena toista ihmistä, jolle Jumala on antanut enemmän – oli se sitten tavaraa, vapauksia tai terveitä elinpäiviä – silloin ihminen on rikkonut Jumalaa vastaan ja syyttää Jumalaa epäreiluksi. Eikä Jumala ole epäreilu, koska jos Hän olisi, se tarkoittaisi, että ihmisellä olisi oikeus enempään, kuin mitä hän on Jumalalta saanut, eikä ihmisellä ole oikeutta mihinkään, mitä hänellä on, vaan armosta hän on saanut nautittavakseen kaiken, mitä hänellä on.

Jos ihminen saisi osakseen sen, mitä hän ansaitsee, hän joutuisi helvettiin heti paikalla. Siksi evankeliumi onkin niin hyvä sanoma! Jeesus Kristus on uhrannut sellaisen uhrin, joka kelpaa Jumalalle. Hän on rangaissut Poikaansa valittujensa synneistä; maksanut potut pottuina sinun murhaamisestasi, varastamisestasi ja huorinteostasi – jos uskot Häneen. Ei sinulla ole oikeutta vaatia, että Jumala sovittaisi luomakuntansa itsensä kanssa, jollakin tavalla korjaisi tämän syntisen maailman. Mutta armosta Hän on tehnyt niin, ja armosta uskon kautta sinä voit olla osallinen sellaisesta liitosta, jossa voit sanoa, että ”minulla on oikeus”; mutta et itsesi etkä ihmisyytesi takia, vaan koska Jumala on uskollinen, eikä riko liittoaan. Et nauti ihmisoikeudesta, vaan oikeudesta, joka tulee sopimuksen kautta, jonka Jumala on vapaa tekemään kenen kanssa tahtoo.

Jos jotakuta nyt huolettaa, niin kyllä; kannatan ehdottomasti sellaisia ideaaleja, kuten sananvapaus, yksilönvapaus ja yksityisomaisuuden suoja. Ne perustuvat Jumalan lakiin. Ne ovat hyviä ja oikeita asioita. Mutta teen niistä sen huomion, että yhteiskunta, jossa niitä arvostetaan ja pidetään yllä, on Jumalan armoa ja siunausta. Yhteiskunta, jossa niitä poljetaan, on Jumalan kiroama. Jumala ei ole velkaa kenellekään, että Hän jotakuta siunaisi. Jumalan kirouksen sen sijaan ansaitsemme kaikki. Puhe ihmisoikeuksista on osa aikamme humanistista ihmisen korottamisesta, eikä Jumala ole sen keskipisteenä. Se on eräs syndrooman oireista, jossa yritetään pitää kiinni jonkinlaisista sivistyneistä arvoista ilman Jumalaa. Yhteiskunnassa, jossa Jumalaa pelätään, ei tarvita ihmisoikeusjulistuksia, sillä siellä Jumalan sana velvoittaa ja nuhtelee ja toimii moraalin mittarina. Ja Jumalan sana ei puhu ihmisoikeuksista mitään.

Syntymättömien lasten oikeus yhdenvertaisuuteen lain edessä

Käykääpä allekirjoittamassa tällainen ystävieni tekemä mainio kansalaisaloite. Allekirjoittaa voi huomisesta 23.10.2020 eteenpäin.

Pääset tarkastelemaan kansalaisaloitetta klikkaamalla tätä linkkiä.

Tutustu aloitteen kylkeen perustettuun Facebook-sivuun.

Videolla Miska Wilhelmsson tiivistää, mistä aloitteessa on kysymys (ei ole toistaiseksi poistettu vihapuheena):

Itse en voi allekirjoittaa aloitetta, koska en ole Suomen kansalainen, mutta tee sinä niin, jos pelkäät Jumalaa, arvostat ihmiselämää ja haluat puolustaa heikompia.

Tuure Boeliuksen jumala

Pride-viikko, tuo oivallinen tilaisuus kaikkien todellisia mielipiteitään häpeävien esiintyä ”hyvinä ihmisinä”, vietettiin jälleen viime viikolla, mitä nyt vähän myöhässä ja riisuttuna versiona koronavirushössötyksen takia. Ja yhtä varmasti kuin yritysten logot Twitterissä verhoutuvat sateenkaarikuosiin, tiedotusvälineissä uutisoidaan taas jostakin, mitä Päivi Räsänen on mennyt möläyttämään. Päivistä on tehty helppo maalitaulu, ”homofobin” arkkityyppi, jonka sanomisten kauhistelu on muka sivistynyttä ja jonka haukkuminen ja mollaaminen ei muka tee tyhjäksi omaa näennäisen suvaitsevaista sekä rakkautta ja hyväksymistä ajavaa maailmankuvaa. Suvaitsevaisuus onkin ihan täysi itseristiriita. Loppupeleissä kukaan ei ole todella suvaitsevainen, vaan kaikilla menee raja jossakin.

En muuten viitsisi kirjoittaa tästä mitään — ja sitähän tietysti suvaitsevaisto mieluiten haluaisikin; että kristityt ja muut konservatiivit pitäisivät yksinkertaisesti turpansa kiinni — mutta jotakin osui silmääni ja haluaisin tarttua siihen. Se jokin on Tuure Boeliuksen ”jäätävä kuitti” Päivi Räsäselle, kuten Seiska asiasta otsikoi. Koosteen jupakasta voi lukea esimerkiksi täältä.

Tuure Boelius hyökkäsi Päivi Räsäsen kimppuun Instagram-tilillään, koska Räsänen julkaisi Facebook-seinällään mielipiteen empiirisen faktan, että sukupuolia on kaksi. Näin Boelius protestoi:

Ystäväpiirissäni on trans-sukupuolisia ihmisiä ja voin sanoa, että ainut mikä heitä murtaa on kaltaistesi mielipiteet ja Suomen epäoikeudenmukainen translaki.

Ihmisen sukupuoli määräytyy kromosomien perusteella. Miehellä on X- ja Y-kromosomit. Naisella on kaksi X-kromosomia. Vaikka miespuolisesta tehtäisiin kosmeettisesti naispuolinen tai naispuolisesta miespuolinen käyttämällä kirurgisia ja/tai hormonaalisia toimenpiteitä, kromosomeja se ei muuta miksikään. XY-kromosomeilla varustettu ihmisnisäkäs ei millään toimenpiteillä ala tuottamaan munasoluja, eikä XX-kromosomeilla varustettu siittiöitä. Se ei ole mielipide, vaan fakta.

On esitetty, että ”transnaiset” voisivat tulla raskaaksi ja synnyttää elinluovutuksen kautta saadun kohdun avulla. Ajatus on kammottava, eikä onneksi näytä olevan viitteitä siitä, että sellaista operaatiota olisi saatu suoritettua tai edes yritetty. Ja miksi niin? Koska ne kromosomin mokomat määräävät sukupuolen ja keho toimii sen mukaan. Millä perusteella XY-keho tuottaisi raskaudessa tarvittavia hormoneja ja ajastaisi raskauden eri vaiheet? Miten keho käynnistäisi synnytyksen ja alkaisi tuottaa maitoa? Kuten sisäministerimme Maria Ohisalo on oivallisesti sanonut, elämme faktojen jälkeisessä maailmassa. Sille ei saa antaa periksi.

Käytät päivityksissäsi hashtagia sananvapaus.

Sananvapaus ei ole peruste hyökätä ihmisoikeuksia vastaan, eikä ihmisoikeudet ole mielipideasioita!

Itse asiassa Päivin ei tarvitsisi vedota sananvapauteen lainkaan. Faktat eivät ole sanavapaus- eivätkä ihmisoikeuskysymyksiä. Totuus on totuus ja faktat ovat faktoja. Sen sijaan ihmisoikeudet, toisin kuin Boelius väittää, ovat mielipidekysymys. Nytkin hän väittää, että Suomen translaki sortaa transihmisiä ja että se on ihmisoikeuskysymys. Mutta miten se voi olla niin? Selvästikin se, että joku vastoin vastaansanomatonta empiiristä todistusaineistoa väittää olevansa muun sukupuolinen kuin hän on, on mielipide. Mielipiteeseen perustuva pyrkimys muuttaa lainsäädäntöä ja rasittaa julkista taloutta on syytäkin kyseenalaistaa ja se kyseenalaistetaan faktoilla, kuten Päivi Räsänen on esimerkillisesti tehnyt.

YK:n ihmisoikeusjulistus on niin ikään mielipide. Se on syntynyt siten, että joukko tämän maailman viisaita on lyönyt päänsä yhteen ja pommittanut toisiaan mielipiteillä. Sen artikloita ei perustella millään objektiivisilla tai universaaleilla faktoilla. Toisen mielestä tämä on ihmisoikeuskysymys ja toisen mielestä tuo ei ole. Konsensus on koonnut yhteen suosituimmat mielipiteet ja niin meillä on ihmisoikeusjulistus. Julistusta hyväksyttäessä Pariisissa 1948 oli 48 jäsenmaan mielipide, että kyseisen julistuksen hyväksymisestä on heille hyötyä. Kahdeksan maan mielipide oli, että sen puolesta ei kannata äänestää.

Jo YK:n ihmisoikeusjulistuksen ensimmäinen artikla on ongelmallinen. Sen mukaan kaikille ihmisille ”on annettu järki ja omatunto”. Kuka on antanut? Jumalako? Mutta jos jokin jumala on ne antanut, on keskusteltava siitä, mikä maailman lukuisista jumalina pidetyistä on ollut asialla. Sitä pidetään yleisesti mielipidekysymyksenä. Muutenkin ajatus jonkinlaisesta jumalasta järjen ja omantunnon antajana avaa oven sille, että todella olisi olemassa yksi tosi Jumala ja absoluuttinen totuus, jolloin sellainen järki ja omatunto, jotka sotivat tuon Jumalan totuutta vastaan, on todettava viallisiksi ja vääriksi. Vastavuoroisesti jos totuutta ei ole, kaikki on pelkkää mielipidettä. Lisäksi jos ei ole ketään, joka antaa järjen ja omantunnon, vaan järki ja omatunto ovat pelkkiä evoluution tuottamia selviytymismekanismeja, ne menettävät relevanssinsa moraalin määrittelijöinä. Evoluution suurin hyvä on nimittäin jalostuminen sekä heikoimpien ja kaikkien jalostumista uhkaavien tekijöiden karsiutuminen pois. Rehellisestä ja johdonmukaisesta evoluutioperspektiivistä katsottuna sekä homoseksuaalisuus että transihmisyys ovat jalostumista uhkaavia tekijöitä.

Tuure Boelius vetoaa kuitenkin jumalaan:

Yhdistät usein mielipiteisiisi jumalan.
Sinun ajatuksesi jumalasta on oksettava ja ahdasmielinen, mutta onneksi minun jumalani antaa sinunkin syntisi anteeksi.

T’ästä syystä halusin ottaa tähän kantaa. Joko Tuure Boeliuksella on jonkinlainen käsitys jumalasta, tai sitten hän yrittää sanoa, että jos hän uskoisi johonkin jumalaan, tällainen se jumala olisi. Yllättävää on se, että hän tulee sanoneeksi, että on olemassa jotakin, mikä on syntiä ja että on hyvä asia, että sen voi saada anteeksi. Hän ei tietenkään erittele, mitä synti on, eikä kvalifioi syntien anteeksisaamista millään tavalla, vaan se on jonkinlainen automaatio. Tosin, jos se on automaatio, siitä puhumisesta ei ole mitään sen suurempaa hyötyä kenellekään, kuin että ehkä se kolkuttaa ”hyvien ihmisten” omaatuntoa sen verran, että he yrittävät tehdä vähemmän syntiä, vaikka sen saakin anteeksi.

Valitettavasti ihminen ei kuitenkaan toimi niin, vaan narua kelataan niin kauas kuin se yltää. Jos synnit saa joka tapauksessa anteeksi, ei ole mitään syytä olla tekemästä lisää syntiä, koska synnin tekemisen välttäminen vaatii itsekuria ja sitä, että kieltää itseltään asioita. On vaikeampaa yrittää olla tekemättä syntiä kuin tehdä syntiä, joten jos synnit saa joka tapauksessa anteeksi, säästää itseltään vaivaa, jos ei edes yritä olla tekemättä syntiä. Se on erittäin pragmaattinen lähestymistapa, joka takaa, että syntiset ihmiset tekevät toisilleen elämästä maanpäällisen helvetin.

Kun tuon maanpäällisen helvetin pahnanpohjimmaiset sitten kärsivät kaikkinaista sortoa ja kyykytystä vahvempiensa taholta, kehen he turvaavat ja mihin panevat toivonsa? He voivat vedota ainoastaan muihin ihmisiin – niihin, joilla ei ole mitään syytä olla tekemättä syntiä, välttää korruptiota ja lahjusten ottamista. Syntisten ihmisten syntisiltä oikeuslaitoksilta ei oikeutta saa. Jumalaan he eivät voi enää vedota, koskapa jumala antaa automaattisesti kaikki synnit anteeksi; ajatella: jopa Räsäsenkin. Kuka tuomitsee korruptoituneen valtakunnansyyttäjän? Kuka pakoon päässeen mysteerimurhaajan? Kuka sellissään ”itsemurhan” kautta livistäneen lastenraiskaajan? Ei kukaan. He ovat saaneet anteeksi, koska Tuure Boeliuksen jumala antaa peräti Päivi Räsäsenkin synnit anteeksi.

Onko ihmekään, että Tuure Boeliuksen jumala on myös monien kristittyjen jumala? Tässä ajassa, jossa mellakoidaan kaduilla ”oikeudenmukaisuuden” tähden, sellainen jumala, joka rakastaa kaikkia, on kuollut kaikkien puolesta ja antaa kaikille anteeksi, ei maistu kerta kaikkiaan miltään. Unohdettu on se tosiasia, että Raamatun Jumala on paitsi rakkauden ja armon, myös vihan ja koston Jumala:

Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra”. (Room. 12:19)

Kristitty ei alistu ja nöyrry epäoikeudenmukaisen kohtelun edessä siksi, että se on jotenkin erityisen hyveellistä tai että sillä saa moraalisia irtopisteitä. Ei, vaan kristityn toivo on siinä, että kaiken pahan, jota hän elämässään kokee ja joutuu ympäristössään todistamaan, Jumala viimeistään viimeisenä päivänä kostaa. Näin synnillä todella on seurauksensa. Jumala on oikeuden Jumala, eikä Hän anna syntejä anteeksi.

Kuinka kukaan sitten voi pelastua? Kuinka kukaan voi välttyä tuomiolta? Jumalahan on hirmuinen! Niin on! Mutta Hän on myös, kuten todettua, rakkauden ja armon Jumala. Rakkaudessaan Hän tuli itse ihmiseksi ja eli ihmisenä täydellisen elämän, rakastaen Jumalaa täydellisesti ja täyttäen Hänen tahtonsa kaikessa. Hänen nimensä on Jeesus Kristus. Hän otti kärsiäkseen kaikkien niiden syntien rangaistuksen, jotka Jumala on hamasta iankaikkisuudesta armossaan valinnut pelastukseen. Siksi Hän kuoli ristillä. Hänessä Jumala kosti kaikki ne synnit, jotka Hän muuten kostaisi minulle, ellei Hän olisi armossaan avannut silmiäni näkemään omaa hengellistä ja moraalista vararikkoani.

Hän on parempi Jumala kuin Tuure Boeliuksen jumala. Hän voi antaa anteeksi jopa Päivi Räsäsen synnit, niin käsittämätöntä kuin se onkin. Sille on olemassa peruste ja mekanismi – ja oikeus toteutuu. Kysymys kuuluukin: entäpä Tuure Boeliuksen synnit? Vastaus riippuneekin täysin siitä, kenen maailmassa Tuure Boelius elää. Jos hän elää maailmassa, jota kukaan ei ole luonut, silloin kukaan ei ole ”antanut” ihmiselle järkeä eikä omaatuntoakaan. Hänen ulostulonsa on merkityksetöntä kirjainsoppaa. Hänen koko eksistenssinsä ytimenä on olla tyhjänpäiväinen ja arvoton ympäriinsä päämäärättömästi haahuileva atomisäkki. Jos taas hänen jumalansa on jollakin tavalla hänen eksistenssinsä perusta, odottaisin hieman syvällisempää apologetiikkaa hänen maailmankatsomuksestaan käsin, että mikä nyt on syntiä ja mihin se perustuu, että sen saa anteeksi niin helposti ja miksi silloin pitää närkästyä niin kovasti siitä, että joku Päivi jossain tekee vähän syntiä. Henkeäni en pidätä.

Mutta jos hän elää Jumalan maailmassa, hän on myös velvollinen elämään Jumalan lain mukaan. Tuon lain summa summarum kuuluu:

Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. (Matt. 22:37)

Joka väittää rakastavansa Jumalaa, mutta vähät välittää Hänen luomisjärjestyksestään ja vihaa niitä, jotka muistuttavat siitä, valehtelee. Onneksi kuitenkin niille, jotka myöntävät oman kykenemättömyytensä rakastaa Häntä niin paljon kuin Hän ansaitsee, Hän on armossaan valmistanut syntiuhrin, Kristuksen, jonka tähden Hän voi antaa synnit anteeksi. Tuure Boeliuksen jumala ei voi.

Kalevalasta ei ole kristinuskon haastajaksi

Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi. (San. 26:5)

Erilaisilla poliittisilla ja filosofisilla ryhmillä on usein yhteisiä intressejä. Se tarkoittaa, että erilaisetkin ideologiat voivat löytää toisistaan liittolaiset ja vetää samaan suuntaan — tiettyyn pisteeseen saakka. Raamattu nimittäin varoittaa:

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ”Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani”. (2.Kor. ‭6:14-16‬)

Itse ainakin tunnun aika ajoin tarvitsevani suihkun kylmää vettä tämän varoituksen muodossa, kun innostun liikaa tämän maailman korjaamisesta. Minua ja muita kristittyjä kohtaan vihamieliset tahot kyllä nyt vetävät näennäisesti samaan suuntaan, mutta jos he saisivat päättää, valtaan päästyään he luultavasti panisivat kristityt montun reunalle heti muslimien jälkeen. Aika ajoin nämä tahot paljastavat korttinsa ja kertovat kokolailla kiertelemättä, että he ovat Kristuksen vihollisia. Yksi esimerkki tästä on tämä Partisaani-verkkolehdestä lukemani mielipidekirjoitus.

Artikkelin teesi on, että Suomi ei ole, eikä sen kuulu olla, kristillinen maa ja että kristinusko on tarpeeton elementti etnonationalismissa. Etnonationalismi käsitteenä ei itsessään ole minulle mikään punainen vaate, koska puhtaimmillaan sen ytimessä on yksinkertaisesti ajatus siitä, että on olemassa kansakunta nimeltään suomalaiset, joilla on kotimaa nimeltään Suomi. Etnonationalismi ei sinänsä vaadi mitään erityistä uskonnollista kehysrakennetta ollakseen toteutuskelpoinen ideologia, koska jakaantuminen erilaisiin etnisiin ja kulttuurillisiin ryhmiin tulee ihmisiltä luonnostaan.

Oma vastateesini kuitenkin on, että koko kysymys kristinuskon yhteensopivuudesta suomalaisen etnonationalismin kanssa on kokolailla epärelevantti, koska viime kädessä kulttuurierot jakavat ihmisiä etnisyyttä jyrkemmin myös jokseenkin homogeenisen etnisen ryhmän sisällä. Atomisimmillaan se näkyy siinä, kuinka pariskunnat eroavat, koska he ”ovat liian erilaisia”, tai naapurin kanssa ei tulla toimeen, koska hän ”on ääliö”. Rumimmillaan se näkyy sisällissotina, jotka ovat etnisiä selkkauksia lähinnä silloin, kun keinotekoisten valtionrajojen sisäpuolelle on väkisin ahdettu liikaa diversiteettiä. Mutta silloinkaan ei, näin väitän, ole ensisijaisesti kyse etnisestä diversiteetistä, vaan kulttuurillisesta.

Kun muut tekosyyt rettelöintiin on käytetty, on etnisyys vielä jäljellä. Suomessakaan ”punaiset” ja ”valkoiset” eivät viitanneet ihonväriin. Ihan lahjakkaasti suomalaisetkin ovat toisiaan tappaneet. Väitänkin, että yhteneväinen ideologia ja kulttuuri ovat huomattavasti syntyperää ja perinnöllistä taustaa ensiarvoisempia rauhanomaisen yhteiselon edellytyksiä. Jokainen voi itse kohdallaan miettiä, että jos naapurikseen saisi valita joko Jesse Lee Petersonin tai Raija Toiviaisen, kumman valitsisi? Tai jos treffeille pitäisi viedä joko 100-kiloinen sinisiilitukkainen feministi tai Candace Owens, kumman suosion saavuttaakseen olisi valmis törsäämään rahojaan? Artikkelin kirjoittajan yritys kylvää eripuraa ihmisten välille ideologisin perustein todistaa väitteeni.

Artikkelin kirjoittaja, joka kirjoittaa nimimerkillä ”Kaarna”, laukoo kristinuskosta joukon sen kaltaisia väitteitä, etteivät ne juuri anna syytä antaa tunnustusta siitä, että kirjoittaja ymmärtää mitä kritisoi, tai on ajatellut kantansa loogisia seurauksia. Hän kutsuu heti ensimmäisessä kappaleessa Jeesus Nasaretilaista ”anarkistiksi” antamatta mitään viitettä siitä, minkälaiseen lähteeseen tällainen väite perustuu. Raamatun perusteella Kristus oli kaikkea muuta kuin anarkisti. Hän käski antamaan keisarille sen mikä keisarin on (Matt.22:21), eikä pyrkinyt vallankumoukselliseen toimintaan (Joh.19:11, Matt.25:53). Apostoliensa kautta Hän käskee kunnioittamaan esivaltaa ja olemaan sille alamainen (1.Piet.2:13, Tiit.3:1). Oikeudenkäynnissä maaherra Pontius Pilatus totesi Hänet syyttömäksi minkäänlaiseen rikokseen Rooman valtakuntaa ja sen hallintavaltaa vastaan (Luuk.23:4). Kansan painostuksesta Pilatus kuitenkin taipui päästämään vapaaksi Barabbaan, jonka uskotaan olleen selootti, vapaustaistelija (Mark.15:7), jonka toiminta itsenäisyyden saavuttamiseksi Roomasta oli varmasti Jeesuksen elämäntyötä paremmin luokiteltavissa anarkismiksi.

Raamattua kirjoittaja kutsuu ”Lähi-idän paimentolaiskansojen nuotiotarinoiden koosteeksi”. Huvittavaa siitä tekee hänen myönteinen suhtautumisensa Kalevalaan ja suomalaisiin kansallismyytteihin. Mitä ne sitten ovat? Primitiivisen keräilijäkansan sienitrippejäkö?

Jos standardina käytetään sivilisaation kehittyneisyyttä, peli on aika selvä. Jerusalem oli ajanlaskun vaihteessa eräs silloisen tunnetun maailman tärkeimpiä kauppakaupunkeja. Ensimmäinen historiallinen maininta suomalaisista puolestaan on Tacitukselta vuodelta 98. Lienee kiistatonta todeta, että suomalaisten merkitys silloisen maailman näyttämöllä oli jokseenkin olematon.

Hepreankielisillä oli standardoitu kirjakieli tuhansia vuosia ennen suomalaisia, joilla sitä ei ole ollut edes viittäsataa vuotta. Israel oli monarkiaksi järjestäytynyt yhteiskunta tuhansia vuosia ennen Suomea, joka on enimmäkseen ollut isompiensa tuupittavana ja  julistautui itsenäiseksi vasta reilut sata vuotta sitten. Juutalaisten kultuurillinen sukupuu periytyy kaksoisvirranmaan muinaisesta kulttuurista, jota pidetään yleisesti sofistikoituneena ja edistyneenä. Oli niistä Vanhan testamentin sukuluetteloista mitä mieltä tahansa (muuta kuin että ne ovat ”pitkästyttäviä”), ne ylipäätään ovat olemassa ja niitä voi analysoida ja niiden historiallisuudesta voi väitellä. Jos niiden historiallisuuden hyväksyy, niistä voi tehdä historian kulkuun liittyviä johtopäätöksiä. Suomalaisuudesta ja sen historiasta ei ole vastaavanlaista dokumentaatiota lainkaan.

Kirjoittaja ”Kaarna” kummeksuu sitä, miten ”loogista järjen ja kohtuuden perään kyselevää kansaamme” eivät tunnu häiritsevän kaikenlaiset outoudet ja epäloogisuudet Raamatun muodostumisessa. Maailman tunnetuimmat ei-kristityt tekstikriitikot tunnustavat, että antiikin kirjallisuudesta Raamatulla on paras attestaatio; sillä on eniten käsikirjoituksia ja ne ovat satoja vuosia vanhempia, kuin minkään muun antiikin kirjoituksen käsikirjoitukset. Onkohan Kalevala-tekstikritiikkiä edes olemassa? Minusta olisi kiinnostavaa myös tietää, millainen Elias Lönnrotin metodologia oli Kalevalan kokoamisessa. Mitä hän jätti pois? Kuinka paljon hän teki omia luovia ratkaisuja, että tekstistä tuli sellainen, kuin se nyt on? Oliko Kalevalan runomitta hänen kädenjälkeään, vai olivatko hänen Kalevalaksi kokoamansa tarut sattumoisin yhteneväisessä runomitassa jo kertojiensa puolesta? Montako lähdettä Lönnrotilla oli?

Luomiskertomuskin saa maininnan. On tyypillistä, että jumalattomat tuhahtavat sille, mutta tässä vastassa onkin suomalaisia muinaisuskomuksia romantisoiva henkilö. Kalevalassakin on oma luomismyytti. Siinä Ilmatar tulee raskaaksi meren tuulesta ja synnyttää erittäin pitkän raskauden jälkeen Väinämöisen, eikä muuten tee oikein mitään. Itse maailmankaikkeus syntyy sotkan munasta. Jos kahdesta pitää valita, loogisen järjen ja kohtuullisuuden perään kyselevän kansan kannattaa ehdottomasti valita mieluummin Raamatun luomiskertomus, jossa Jumala luo yksinkertaisesti käskemällä asiat olevaisiksi (1.Moos.1:1). Se on paljon loogisempaa, kuin höpsö myytti sotkan munasta.

Jos kumpaakaan luomiskertomusta ei halua hyväksyä ja haluaa kuitata kaikki uskonnot pelkkänä taikauskoisena hölynpölynä, ainoaksi vaihtoehdoksi jää darwinistinen tiedeuskonto, joka ei nurkkaan ahdistettuna pysty antamaan kelvollisia vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, eikä edes siihen, miksi ihmisnisäkäs edes kysyy sellaisia. Kaikki on alkanut merkityksettömyydestä ja päätyy aikanaan merkityksettömyyteen, kuolemaan ja unohdukseen. Kalevalakaan ei kykene vastaamaan kysymyksiin elämän tarkoituksesta tai universumin päämäärästä. Kristinusko pystyy: kaikki on luotu Kristusta varten, joka on kuningas ja tuomari, jonka edessä jokainen eräänä päivänä notkistaa polvensa.

Kirjoittaja yrittää esittää, että Suomi maana tai suomalainen kulttuuri ei ole kristinuskolle mitään velkaa. Minulle ainakin on selvää, että kristinusko on poimittu silmätikuksi, eikä tarkoituksena ole arvioida muiden kulttuurien tai maailmankatsomusten vaikutusta Suomeen tai suomalaisuuteen. Fakta kuitenkin on, että suomalaisuus on kristinuskolle velkaa paljon. Aina voi väittää, että esimerkiksi suomen kieli olisi kyllä aikanaan kehittynyt kunnolliseksi kirjakieleksi ilman Agricolaakin, mutta se on jossittelua. Agricola teki Suomessa saman, mitä Luther teki Saksassa ja molempien pyrkimyksenä oli standardoida kansankieli siten, että sillä voitaisiin julkaista Raamattu ja julistaa evankeliumia; jotta William Tyndalen sanoin kyntöpoika tuntisi Raamattunsa pappeja paremmin.

Juuri mikään ei ole siinä määrin kansakuntaa yhdistävä tekijä, kuin yhteinen kieli ja ekspressio. Myös Raamattu tietää tämän. Alkuaikoina ihmiskunta oli yhtenäinen, puhui yhtä kieltä ja rakensi Mesopotamiaan sivilisaatiotaan, eikä totellut Jumalan käskyä täyttää maa. 1. Moos. 11 kertoo:

Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi. Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne. Ja he sanoivat toisillensa: ”Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi”. Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina. Ja he sanoivat: ”Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan”. Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: ”Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.

Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.” Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.

Kalevalalla ei ole kerta kaikkiaan mitään kerrottavaa eri kansojen synnystä ja alkuperästä.

Suomi on kristinuskolle velkaa myös sen, että suomalainen yhteiskunta ylipäätään on olemassa. Nationalismi oli silloista imperialismia vastaan nouseva aate myös keskiajalla. Miksi Paavi Roomassa muka saisi päättää meidän asioistamme? Samaan aikaan etelästä uhkasi Ottomaanien valtakunta, joita Luther kutsui “turkkilaisiksi”. Lutherin toiminnassa moni asia selittyy sillä, että kaikenlaiset yhteiskunnan yhtenäisyyttä nakertavat tekijät piti eliminoida Ottomaanien uhkan vuoksi. Levällään oleva, joka suuntaan kiskova, ideologisesti heterogeeninen yhteiskunta sortuisi, eikä kykenisi pysäyttämään turkkilaisia. Se selittää anabaptistien ja muiden nonkonformistien kohtelun, vihamielisyyden juutalaisia kohtaan, sekä talonpoikaiskapinan väkivaltaisen tukahduttamisen. Kun kävin lukiota, eräs välituntikeskusteluiden aiheista oli kritiikki kristinuskoa kohtaan; miten kristityt järjestivät ristiretkiä ja tappoivat ihmisiä ja siksi kristityt ovat pahoja. Totuus on kuitenkin, että ristiretket olivat yksi “kristikunnan” metodi panna kampoihin Ottomaaneille. Ilman ristiretkiä Eurooppa, Suomi mukaanlukien, olisi luultavasti hyvin erilaisen näköinen kuin nyt.

Suomea suoremmin koskettava uhka oli tietenkin Neuvostoliiton uhka talvi- ja jatkosodassa. Silloin Kaisa Kallio kehotti kansaa rukoilemaan Jumalaa. Suomen kansa teki työtä käskettyä ja monet uskovatkin, että Jumala käänsi Suomen kohtalon rukousvastauksena. Olkoon kunnia Jumalan siitä, että Suomi säilytti tuolloin itsenäisyytensä. Kristinuskon nimittäminen epäsuomalaiseksi on kuin kävisi virtsaamassa niiden haudoille, jotka ovat vuotaneet verta tämän maan puolesta. Se on isku vasten niiden kasvoja, jotka ovat polvillaan itkeneet Jumalan puoleen tämän maan puolesta. Sotien aikana se, että kansa on yhdessä käynyt polvilleen Herran eteen pyytämään armoa tälle maalle, on ollut valtavan yhdistävä ja kansallista identiteettiä vahvistava tekijä.

Suomen on kiittäminen kristinuskoa myös yhteiskuntajärjestyksestään, hyvässä ja pahassa. Uskonpuhdistuksen seurauksena läntisestä kirkosta irtosi uusia haaroja. Kristillinen nationalismi synnytti itsenäisiä sakraaliyhteiskuntia, joissa kirkko ja valtio ovat yhtä. Sakraaliyhteiskunta sinänsä ei ollut uusi asia, sillä koko läntinen Eurooppa oli siihen saakka käytännössä valtava sakraaliyhteiskunta, joka päämies oli Paavi. Valtionpäämies oli usein myös kirkon päämies ja valtio pidätti itsellään oikeuden puuttua ekklesiologisiin asioihin. Kansalaisen tie verotusrekisteriin kulki kastealtaan kautta ja siksi anabaptisteihin, jotka eivät suostuneet kastamaan lapsiaan, suhtauduttiin niin nurjasti. Uskonpuhdistuksessa syntyneet kansankirkot olivat pääsääntöisesti joko luterilaisia tai reformoituja. Englannin kirkko oli jokseenkin kalvinistinen. Pohjoismaat olivat Saksan tavoin luterilaisia. Sveitsi, Skotlanti ja Alankomaat olivat reformoituja. Italia, Ranska ja Espanja jäivät katolisiksi. Koska nyt kirkko ja valtio olivat sama asia ja koska valtio oli kristitty valtio, myös kaikki valtion kansalaiset olivat kristittyjä; tarkemmin: protestantteja; vielä tarkemmin: luterilaisia.

Sakraaliyhteiskunnan rakenteita puretaan edelleen. Harva helluntailainen esimerkiksi tiedostaa, että tärkein syy sille, miksi helluntaiseurakunnat aikoinaan rekisteröityivät yhdistyksiksi, oli jäsenyyden säilyttäminen kansankirkossa ja siten yhteiskunnallisen aseman turvaaminen. Valtion asema avioliittolain säätäjänä on niin ikään sakraaliyhteiskunnan artefakti, josta itse haluaisin eroon. Mielestäni valtiolla ei pitäisi olla mitään sanottavaa avioliittoon, sillä se on kristillinen konstruktio. Seurakunnan yksin tulisi olla tuomari siinä, mikä on kelvollinen avioliitto ja mikä ei.

Itse en kannata sakraaliyhteiskuntaa. Pidän edistyksellisenä kotimaani Alankomaiden uskonpuhdistuksen aikaista linjaa, jossa, vaikka olikin Hollannin kirkko, oli silti vapaus uskoa ja olla uskomatta. Alankomaista muodostuikin turvasatama niille, joita vainottiin kotimaissaan siksi, etteivät he omantuntonsa vuoksi voineet mukautua kotimaissaan määrättyihin kristinuskon suuntauksiin. Alankomaissa saattoi olla sekä katolinen, että protestantti. Huomionarvoista on myös, että Hollannin reformoitu kirkko tyytyi Dordrechtin synodissa julkaisemaan Dordrechtin Kaanoneina tunnetun kannanoton Jaakob Arminiuksen kannattajia ja hänen oppejaan vastaan, eikä esimerkiksi heitättänyt heitä tyrmään, kuten olisi hyvin voinut tapahtua Lutherin Saksassa, tai tapahtuisi “Kaarnan” johtamassa Suomessa. Toleranssi, sananvapaus ja vuoropuhelu ovat hienoja asioita.

Kristinuskon lisäksi myös monet muut ideologiat ja kulttuurit ovat muovanneet suomalaisuutta sellaiseksi kuin se on nyt. Eräs kansallista identiteettiä ilmaiseva nimittäjä on musiikki. Kansanmusiikkia on monenlaista ja soitinten äänet ja sävelkulut ovat tunnistettavissa ja sijoitettavissa erilaisiin kulttuuriympäristöihin ja maantieteellisiin alueisiin. Miksei käydä johdonmukaisuuden nimissä keskustelua siitä, miten ainutta kelvollista kansallismielisen musiikkia on hauen leukaluusta valmistetulla kanteleella säestetty joikulaulu?

Suomalaiset tykkäävät tunnetusti hevistä. Lukioaikoina tuli kuunneltua esimerkiksi Ensiferumia, Moonsorrowia ja Finntrollia, jotka yhdistävät suomalaista perinnemusiikkia ja heviä. Mutta kun pinnasta vähän raaputtaa, paljastuu suomalaiseksi mielletystä musiikista mielenkiintoisia realiteetteja. Haitarin kaltaiset soittimet ovat lainaa muista kulttuureista. Sitäpaitsi Finntroll “laulaa” ruotsiksi, mikä ei ole kovin kansallismielistä, sillä Ruotsi on historiallisesti Suomen sortaja ja alistaja. Muilta osin metallimusiikin kieli on yleensä englanti. Myös metallimusiikin historiaan perehtyminen osoittaa, että näissä hyvin suomalaisiksi mielletyissä orkestereissa ei loppujen lopuksi ole juuri mitään suomalaista, jos niitä siis arvioidaan sillä standardilla, jonka “Kaarna” on tässä asettanut. Kannattaa tutustua YLElläkin esitettyyn Metal Evolution -dokumenttisarjaan, joka löytää heavy metallin juurilta Chuck Berryn, Jimi Hendrixin ja Screamin’ Jay Hawkinsin kaltaisia nimiä. Rock ‘n rollin juuret johtavat siis Amerikkaan ja sieltä eteenpäin Afrikkaan. Kun ymmärtää, kuinka paljon suomalaisuus lainaa muista kulttuureista, kristinuskon nostaminen kepin nokkaan eräänlaisena hapatuksena, joka turmelee puhtaan ja neitseellisen suomalaisen kulttuurin, on kerta kaikkiaan naurettavaa.

“Kaarnaa” kismittää kovasti se, miten Raamatussa tapetaan ihmisiä. Kalevalakaan ei ole varsinaisesti pasifistinen teos. Kalevala tai suomalainen muinaisusko ei kykene tarjoamaan sellaista antropologiaa, joka selittäisi, miksi ihminen on tällainen ja miksi se sotii, tappaa ja rettelöi. Kristinuskolla on sille selitys. Me ihmiset olemme, Lutherin sanoin, ihan täysiä sontaläjiä.

Kun Jumala siis lähettää valitsemansa kansan pyyhkimään maailmankartalta ihmisiä, jotka vihaavat Häntä ja lähimmäisiään, eivätkä tahdo totella Jumalaa, meidän on kysyttävä: ansaitsevatko he kuolla? Jos he eivät ansaitse kuolla, silloin Jumala toden totta on “ilkeä” ja “itsekäs”, kuten kirjoittaja asian ilmaisee. Mutta jos he ansaitsevat saada elää, millä he ovat ansainneet sen? Jumala on elämän antaja ja se, että Hän on luonut maailman, on itsessään armoteko, sillä Hänen ei olisi tarvinnut luoda yhtään mitään ja Hän olisi silti itsessään täydellinen ja itselleen riittävä. Niinpä jos kukaan ei ansaitse saada elää, ei kukaan voi valittaa kuolemastaan. Jumalaa ei voi haastaa oikeuteenkaan, koska ei ole suurempaa jumalaa, joka kuulisi syytöksiä Herraa vastaan ja tuomitsisi Herran ja ihmiskunnan välillä. Jumalalla ei ole velvollisuuksia luomistyötään kohtaan. Että siihen tartutaan itsekkyytenä ja ilkeytenä, paljastaa kirjoittajan todellisen motiivin. Hän ei pidä kristinuskon Jumalasta. Hän on Jumalan vihollinen, joka vihaa Kristusta ja Hänen seuraajiaan.

Ihmiskunnan tilanne on sama kaikkialla, kieleen, ihonväriin tai etnisyyteen katsomatta. Emme tunne rauhan tietä, vaan riennämme vuodattamaan verta (Jes.59:7-8). Siksi tarvitaan rakenteita, jotka erottavat ihmiset toisistaan, että rauha olisi mahdollinen. Perhe on yksi näistä rakenteista. Perhe on pyhä ja yksityinen, rajattu entiteetti. Raamatun sananlasku sanoo:

Astu jalallasi harvoin lähimmäisesi kotiin, ettei hän sinuun kyllästyisi ja alkaisi sinua vihata. (San. 25:17)

Kodilla, jossa perhe asuu, on rajat ja ovissa on lukot, ettei sinne tulisi kuka tahansa luvatta, kutsumatta loisimaan tai uhkaamaan perheen turvallisuutta. Kansallisvaltio noudattaa samaa periaatetta; puhutaanhan kotimaasta. Suomi on suomalaisten kotimaa. Itse olen iloinen siitä, että toisen valtion kansalaisena minulla on lupa asua täällä. Olen Suomen puolella, paitsi kun Oranje pelaa. Maksan tänne veroni ja osallistun siten tämän yhteiskunnan ylläpitoon; hyvässä ja pahassa, jälleen kerran – minulta riistetyt rahat nimittäin rahoittavat YLEä ja syntymättömien lasten murhaamista.

En halua kotiini ihmisiä, jotka vaikkapa käyttäytyvät huonosti, ovat epäkunnioittavia vaimoani kohtaan tai näyttävät huonoa esimerkkiä lapsilleni. Minulla ei myöskään ole mitään velvollisuutta avustaa naapuriani rahallisesti, vaan minun velvollisuuteni on turvata oman perheeni toimeentulo ja hyvinvointi. Nämä kaikki periaatteet pätevät myös kansallisvaltioon.

Uskon kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka on säätänyt iankaikkisuudesta käsin kaiken, mitä tulee tapahtumaan ajassa ja avaruudessa, Westminsterin tunnustuksen mukaisesti. Se sisältää myös sen, miltä maailma näyttää ja missä valtioiden rajat menevät ja keitä niiden rajojen sisäpuolella asuu.

Ihmisen pahuutta ja turmeltuneisuutta rajoittavat rakenteet eivät kuitenkaan ratkaise ihmisen pahuutta ja turmeltuneisuutta. Ainut ratkaisu, joka tekee lopun vihollisuudesta ihmisten välillä ja takaa rauhan, on usko Jeesukseen Kristukseen, joka on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra; rauhanruhtinas (Jes. 9:5, Jes.11:6). Hän on ostanut verellään omakseen ihmisiä kaikista kansakunnista, kielistä ja heimoista (Ilm.5:9) ja Hänessä me, jotka ennen olimme pirstaloituneita isässämme Aadamissa, olemme nyt yhdistetyt yhdeksi kansaksi (Ef.2:14-15), jonka ideologia on Kristus ja jonka kieli on Hänen evankeliuminsa. Rauha ja anteeksianto eri ihmisryhmien välillä on mahdollinen vain, kun ymmärtää, miten paljon on itse saanut anteeksi.

Näin kristinusko ylittää maalliset valtiot. Jos Kristus purkaa erottavan väliseinän juutalaisen ja kreikkalaisen välillä (Gal.3:28, Kol.3:11), eikö ihan yhtä lailla afrikkalaisen ja eurooppalaisen välillä? Minulla on paljon enemmän yhteistä afrikkalaisen tummaihoisen kristityn, tai vastaanottokeskuksen kautta Suomeen tulleen ja täällä uskoon tulleen irakilaisen kanssa, kuin suomalaisen näennäiskonservatiivisen tai nimelliskristityn pakanan kanssa. Tämä maailma ei ole täydellinen, mutta ilman Kristusta ei ole toivoa siitä, että vihollisuudet eri ihmisryhmien välillä joskus loppuisivat. Kalevala sitä toivoa ei ainakaan kykene tarjoamaan, eikä se edes yritä.

Kulttuurimarxilaisuudesta, BLM:stä ja sensellaisesta

Tummaihoisen amerkikkalaismiehen, George Floydin, kuolema pidätystilanteessa viime toukokuussa laukaisi mellakka-aallon, joka on jatkunut ja jatkunut. Ja jatkunut. Se on jatkunut jo niin kauan, että minä alan olla henkilökohtaisesti totaalisen kyllästynyt kuulemaan enää sanaakaan koko asiasta. Sympatiseeraajia riittää, mutta minä en ole yksi niistä. Minä en näe mitään positiivista siinä, että riehuva roskajoukko ryöstää, polttaa, tuhoaa, mukiloi ja murhaa.

Kaiken keskellä on aate: black lives matter. Mustilla elämillä on merkitystä. On mielenkiintoista, kuinka aikamme tietyllä tavalla rationaalisuutta korostavassa ja perinteisille kristinuskolle penseässä ilmapiirissä erilaiset uususkonnot pompsahtelevat maasta syyssienien tavoin. Black lives matter, tästä eteenpäin BLM, ei ole mikään poikkeus. Sitä kannatetaan uskonnollisella fanaattisuudella ja siihen liittyy samoja piirteitä kuin mihin tahansa uskonnon harjoittamiseen.

BLM on osa suurempaa sateenvarjoa, joka on olla woke; olla ikään kuin herännyt totuuteen siitä, kuinka paljon maailmassa on sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, että sille pitää ehdottomasti tehdä jotakin ja että oikeat välineet tilanteen korjaamiseksi ovat marxilainen ideologia, tulonsiirrot, rahalliset vahingonkorvaukset vuosisatojen takaisista vääryyksistä, rahoituksen vähentäminen poliisilta ja mitä muita näitä nyt on. Toisin sanoen vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta pyritään korjaamaan lisäämällä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, eikä pyrkimällä siihen, että laki olisi kaikille sama. ”Valkoisten” on oltava jatkuvasti pahoillaan, tunnustettava oma etuoikeutensa sekä oltava hiljaa ja kuunneltava, kun vähemmistöt puhuvat.

On ollut erityisen turhauttavaa seurata, kuinka vain muutamassa lyhyessä vuodessa Yhdysvaltojen suurin ja konservatiivisin kirkkokunta Southern Baptist Convention on ajautunut täysin virran vietäväksi. SBC:n juonenkäänteitä tulee seurattua sivusilmällä, koska siellä on paljon kalvinisteja. Lisäksi monet kalvinisteille tutut seurakuntien rinnakkaisorganisaatiot ja merkittävät saarnamiehet ovat antautuneet woukkitouhun edessä ja joutuneet niin ikään virran vietäviksi. Ennen niin konservatiiviset Matt Chandler ja David Platt ovat mennyttä. The Gospel Coalition on niin mennyttä, että netistä saa tilattua kyseistä organisaatiota ilkkuvan The Social Gospel Coalition -pilapaidan. Vuonna 2018 julkaistun ja mahtavana evankeliumin arvoiselleen paikalle palauttajana pidetyn American Gospel – Christ Alone -elokuvan puhuvista päistä moni on tehnyt jonkinlaiset kompromissin woukkitouhun ja kulttuurimarxilaisuuden kanssa.

Kulttuurimarxilainen ideologia siis ujuttaa lonkeroitaan joka paikkaan ja ongelmallisen asiasta tekee se, että se naamioituu sellaiseen kaapuun, joka saa sen näyttämään hyvältä ideologialta niiden silmissä, jotka eivät tiedä, minkä kanssa ovat tekemisissä. Kukapa ei haluaisi, että oikeudenmukaisuus toteutuisi? Eikö Jumalakin peräänkuuluta oikeudenmukaisuutta ja vihaa sortamista?

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ongelma on siinä, että se olettaa ”järjestelmän” olevan epäoikeudenmukaisuuden perusta ja lähde. Puhutaan systeemisestä epäoikeudenmukaisuudesta. Se kuitenkin tarkoittaa, että silloin järjestelmässä, eli yhteiskunnassa, on jokin laki, joka kohtelee epätasa-arvoisesti eri ihmisiä. Itse keksin heti yhden: progressiivinen verotus. On epäoikeudenmukaista, että enemmän ansaitsevan pitää maksaa suhteellisesti enemmän veroja. Se on varastamista. Se ei kuitenkaan vasemmistolaisten mielestä ole niin, vaan heidän mielestään on vain reilua, että enemmän tienaavat maksavat myös veroja suhteessa maksukykyynsä. Sellaista on elämä sosiaalidemokraattisessa Suomessa. Todellinen epäoikeudenmukaisuus ei siis kiinnosta.

Marxilaisen ideologian mukaisesti kansakunta pyritään jakamaan sorrettuihin ja sortajiin. Ennen kyse oli selkeämmin rahasta ja varallisuudesta; työväki ja porvarit asetettiin toisiaan vastaan. Mutta koska vapaa markkinatalous on Kiinankin kaltaisissa kommunistisissa maissa osoittanut ylivertaisuutensa sosialismin valtio-omistaa-kaiken-ideologiaa vastaan, yhteiskunnan luokkajako pyritään toteuttamaan toisilla tavoilla, joista yksi on yhteiskunnan jakaminen intersektionaalisesti erilaisten synnynnäisten tai sellaisiksi väitettyjen ominaisuuksien mukaan.

Intersektionaalisuus pähkinänkuoressa tarkoittaa sitä, että on olemassa eräänlainen hierarkinen lista yhteiskunnan sosiaaliluokista ja listan kärkipäässä kukkona tunkiolla on valkoinen heteromies, eli patriarkaatti. Sen jälkeen ”alenevassa polvessa” listataan ihmisominaisuuksia matkalla kohti absoluuttista pohjasakkaa, kuten:

  • olla nainen
  • olla homoseksuaali
  • olla transseksuaali
  • olla hispaanista syntyperää
  • olla afrikkalaista syntyperää
  • minne-sitä-ikinä-sitten-päädytäänkään

En tiedä, kuinka pitkälle lista jatkuu, eikä oikeasti kiinnosta. Tästä listasta kuitenkin valitaan sitten itseensä soveltuvia ominaisuuksia. Mitä vähemmän ja mitä korkeammalta listasta asioita saa valittua, sitä vähemmän on ”intersektionaalista pääomaa”; sitä vähemmän on oikeutettu sanomaan mielipiteensä ja sitä pienempi on oma uhristatus. Vastavuoroisesti mitä enemmän saa rasteja ruutuun intersektionaalisessa monivalintatehtävässä, sitä suurempi on uhristatus, sitä oikeutetumpi on saamaan äänensä kuuluville ja sitä oikeutetumpi on etuilemaan yhteiskunnassa muiden kustannuksella.

Tämän karkean alustuksen jälkeen kysymme: miten tämä liittyy BLM-ideologiaan? Mitä väärää on siinä, että sanotaan, että mustilla elämillä on merkitystä?

Ongelma on tämä: kristitty ei voi mennä mukaan minkäänlaiseen valheellisuuteen, kaksinaamaisuuteen eikä tekopyhyyteen. Kristitty ei voi olla missään tekemisissä sellaisen ideologian kanssa, joka on jo sadan vuoden ajan sotinut Jumalaa vastaan ja sotii edelleen ujuttaen soluttautujia sisälle seurakuntaan.

Minulle on esitetty vastaväitteenä, että onhan kaikissa ideologioissa ja uskonnoissa omat mätämunansa, eivätkä ne määrittele kokonaisuutta. Ovathan muslimitkin pääasiassa rauhaa rakastavia, normaaleja ihmisiä. Minä olen kuitenkin kiinnostunut ideologian synnystä ja sen juurista. Ideologia itsessään voi olla paha ja vahingollinen, vaikka monet normaalit ja rauhantahtoiset ihmiset kannattaisivatkin sitä. Se tarkoittaa ainoastaan, että he ovat itse kyseisen ideologian hyödyllisiä idiootteja, eivätkä ymmärrä, minkä kanssa ovat tekemisissä, tai näkevät sen liian ruusuisten lasien läpi.

Onko BLM siis todella tummaihoisten asialla? Lyhyt vastaus: ei ole!

Abortti on kansanmurhan tasolla oleva ihmisoikeuskriisi yhdysvalloissa. Tummaihoisten populaation ollessa noin 13% Yhdysvaltojen kokonaisväestöstä, tummaihoisten tekemät abortit olivat 36% kaikista vuonna 2014. Vuoden 1973 Roe v. Wade -nimellä tunnetusta korkeimman oikeuden päätöksestä lähtien Yhdysvalloissa on tilastoitu yli 19 miljoonaa tummaihoista abortoitua vauvaa. Abortti tapaa enemmän tummaihoisia Yhdysvalloissa kuin suunnilleen kaikki ennenaikaiset kuolinsyyt syövästä sydän- ja verisuonitauteihin yhteensä. Lähde

Rikollisuus tummaihoisten yhteisöissä on vakava ongelma. Tämänhetkiset mellakat ovat käynnistyneet poliisiväkivallasta tummaihoista miestä kohtaan, samoin kuin vuoden 1992 Los Angelesin rotumellakat, sekä Fergusonin mellakat 2014. Kun joku tummaihoinen kuolee pidätystilanteessa, oli sille hyvä syy tai ei, otsikot ovat suuret. Lehdistö on kuitenkin hissunkissun kaikesta siitä väkivallasta, mitä tummaihoiset tekevät toisilleen ammuskellessaan toisiaan Detroitin kaduilla. Kissan pöydälle nostamista pidetään rasistisena.

BLM:llä olisi omassa pesässään ihan riittävästi siivottavaa. Tummaihoisen kommentaattorin Larry Elderin mukaan tummaihoisten yhteisön suurin haaste on isättömyys. Hän on popularisoinut niin ikään tummaihoisen Walter Williamsin menestyksen kaavan, jonka mukaan jos käy koulunsa loppuun, menee naimisiin ja tekee lapset vasta avioliitossa, olisi kenellä tahansa mahdollisuus nousta keskiluokkaan. Tummaihoisten yhteisössä lasten tekeminen avioliiton ulkopuolella on kuitenkin riistäytynyt täysin käsistä. Siinä missä 1960-luvulla 25% tummaihoisista lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella, nyt lukema on 75%.

Useimmat hyväuskoiset ja asiaan perehtymättömät pitävät black lives matter -lausetta pelkkänä sloganina. Se ei kuitenkaan ole sitä. Se on ihan oikea organisaatio. Sillä on perustajat, jotka ovat tunnustavia marxilaisia. Järjestön verkkosivuilla on mission statement; manifesti heidän arvoistaan ja pyrkimyksistään. Tuossa manifestissa sanotaan perheestä, monen muun ongelmallisen asian lisäksi:

Me rikomme länsimaiden määrittelemän vaatimuksen ydinperherakenteesta tukemalla toisiamme laajennettuina perheinä ja ”kyläyhteisöinä”, jotka huolehtivat kollektiivisesti toisistaan, eritoten lapsista, siltä osin kuin äidit, vanhemmat ja lapset suostuvat.

Käännös on omani. Tuosta lauseesta on hyvä huomioida isien puute. Luetellaan äidit, vanhemmat ja lapset, mutta ei isiä. Lisäksi selvennän sitä, miksi käänsin viimeisen lauseen noin sillä, että lause to the degree that mothers, parents, and children are comfortable ei pyri siihen, että kaikki kokisivat olonsa mukavaksi á la ”minulla on lämmin, olen kylläinen, eikä minua satu mihinkään”, vaan asettaa rajat suostumukselle; I am not comfortable with that – tuo tekee oloni kiusaantuneeksi.

Perhe on Jumalan määrittelemä yhteiskunnan perusyksikkö, joka on samalla vertauskuva evankeliumista ja Jumalan suhteesta liittokansaansa. Seurakunta on Kristuksen vaimo, joka synnyttää hänelle hengellisiä lapsia. Siellä, missä Jumala antaa tuomiossaan yhteiskunnan turmeltuneen seksuaalietiikan (tai sen totaalisen puutteen) valtaan, sieltä Jumala ottaa pois evankeliuminkin, sillä raamatullinen seksuaalisuus ja evankeliumi peilaavat toinen toisiaan. BLM ajaa manifestissaan myös transideologiaa, homomyönteisyyttä ja ”cis-sukupuolisten” etuoikeuden purkamista. Aatteelle myönteisistä käytetään sanaa comrades, toverit. Kannattaa lukea koko manifesti. En ala kääntämään sitä tähän.

Kulttuurimarxilaisuus eri ilmenemismuodoissaan on paljon suurempi konsepti, kuin tässä karkeassa ja laiskasti lähdeviittaamassani tekstissä kykenen käsittelemään. Tämä on pelkkä pintaraapaisu. Jos haluat tietää lisää, tässä on hyviä resursseja:

Olen huolissani siitä, mitä tämä ideologia tulee tekemään Suomen evankelisissa seurakunnissa. Toivon, että tämä herättää ihmisiä, kristittyjä eritoten, miettimään, mihin menevät harkitsematta mukaan. Rakkaat, älkää yhtykö black lives matter -jollotukseen. Meillä on parempi sanoma:

Jokainen ihminen on arvokas Jumalan kuvaksi luotuna. Ei ole sellaista kuin ”rotu”, vaan kaikki ihmiset ovat saman yhden esi-isän, Aadamin, jälkeläisiä. Jeesus Kristus rakentaa seurakuntaansa ja se koostuu ihmisistä kaikista kansakunnista, kielistä ja heimoista. Tuo seurakunta on uusi ihmiskunta Hänessä ja tuon uuden ihmiskunnan tunnusmerkki on kaikki entiset koetut vääryydet ylittävä yhteys, rakkaus ja anteeksianto. Siellä, missä kulttuurimarxilaisuus luikertelee seurakuntaan, nuo kaikki loistavat poissaolollaan.

Ja muuten, vältän tarkoituksella käyttämällä ihmisistä sanoja ”musta” tai ”valkoinen”. Minä en ole valkoinen. Tämä paperi on valkoinen. Ja sinä et ole musta. Tämä, mmmmmmm, herkullinen lakritsapötkö on musta.

Maailma muuttuu

Twitterissä on viime päivinä nähty vaivaa sopimattomiksi koetuista tuotemerkeistä. Se ei ole täysin uusi ilmiö, sillä viimeksi Suomessa asiasta kohuttiin ainakin silloin, kun Brunberg poisti suukkorasiasta tummaihoisen piirroshahmopariskunnan. Kyseessä on kuitenkin ilmiö, joka pulpahtelee aika ajoin pintaan, kun joku loukkaantuja bongaa jotakin mielestään loukkaavaa ja avautuu siitä sosiaalisessa mediassa. Siitä syntyy ”keksi itse lisää” -tyyppinen ketjureaktio, kun muutkin intoutuvat (kuka vakavissaan ja kuka piloillaan) bongailemaan loukkaavia tuotemerkkejä. Tämänkertaiselle ilmiölle ovat olleet vaikuttimena tietenkin Yhdysvaltojen tilanne ja BLM-protestit. Lego jäädytti poliisiaiheisten settiensä digitaalisen markkinoinnin, koska se koettiin epäsensitiiviseksi. Huhun mukaan Lego olisi vetänyt myynnistä poliisiaiheisia settejään, mutta se ei sentään pidä paikkaansa. Lasten TV-sarja Ryhmä Hau yritti hyveliputtaa ja sai nenilleen. Yhdysvalloissa myytävästä Aunt Jemima -vaahterasiirapista päätettiin poistaa tummaihoinen nainen. Myös Uncle Ben’s tuotteista tuttu tummaihoinen mies saa lähteä.

Mitä Amerikka edellä, sitä Suomi perässä. Internetin vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade ilmoitti puuttuneensa Hietaniemessä yritykseen ostaa Eskimo-jäätelö. Keijon keijotuksiin lähtee aina mukaan muitakin ja joku keksi ”loukkaantua” Fazerin Geisha-tuotemerkistä. Ja kuinka ollakaan, Fazerin Twitter-edustaja vastasi. Toisaalla samassa valtavaksi paisuneessa ketjussa Saarioisten Twitter-edustaja kävi reagoimassa trollipalautteeseen, joka koski Saarioisten ”äitien tekemää ruokaa” -slogania.

Totaalisen pelisilmän puutteen lisäksi molemmista reaktioista löytyi yhteinen piirre. Molempien yritysten Twitter-edustajat tiedostivat, että ”maailma muuttuu” ja ilmoittivat, että heidän edustamansa yritykset huomioivat sen.

Maailma muuttuu. Mitä se edes tarkoittaa?

Tässä kontekstissa maailman muuttumisella tarkoitetaan sitä, että jokin sellainen asia, mitä ei pidetty aiemmin minään, aiheuttaakin nyt mielipahaa. Sovinnaisuuden raja on siirtynyt. Se tarkoittaa käytännössä, että moraali on muuttunut. Kun kysytään, saako siirappipullossa olla tummaihoisen naisen kuvaa, kysytään käytännössä, onko se moraalista. Nähdään, että stereotyyppisen kuvaston hyödyntäminen tuotteen markkinoinnissa ei ole oikein. Se on väärin. Se on moraalinen kannanotto. Nähdään, että demografian identiteetillä tehdään rahaa, mitä pidetään riistämisenä, mikä on moraalitonta. Kiperästä tilanteesta ei pääse sillä, että vaihdetaan tummaihoisen hahmon tilalle vaaleaihoinen, koska sen jälkeen moraalinen ongelma onkin yhtäkkiä toinen: kun vaaleaihoisen hahmon avulla ”valkoisen miehen tuote” käyttää markkinoinnissa hyväkseen sitä identiteettipääomaa, jota ”valkoisella miehellä” on moraalinen lupa käyttää, se onkin ”valkoista ylivaltaa”. Odottakaa vain, kyllä Kallekin jossakin kohtaa osansa saa.

Maailma on muuttunut monta kertaa aiemminkin. Monia nykyään moraalittomia pidettyjä asioita on pidetty hyveellisinä tai edistyksellisinä ja päinvastoin. Natsi-Saksassa ”rodullista puhtautta” pidettiin moraalisena ja tavoiteltavana hyveenä. Homoseksuaalisuus on nykyään tavoiteltava hyve, kun vain vuosikymmeniä sitten sitä on pidetty lähes universaalisesti paheksuttavana ja moraalittomana. Samaan aikaan kun toisissa asioissa tiukkapipoisia ja vanhoillisia arvoja ajetaan alas, toisissa asioissa sovinnaisuus puetaan niin kireään korsettiin, että soi.

Kysymys kuuluukin: ovatko nyt moraalittomina pidetyt asiat olleet aina moraalittomia, vai onko niistä tullut moraalittomia vasta nyt, kun maailma muuttuu? Jos moraali itsessään muuttuu, ei silloin ole olemassa mitään absoluuttista moraalin standardia, eikä ole myöskään mitään velvollisuutta kokea nyt huonoa omaatuntoa sellaisista asioista, jotka eivät olleet omana aikanaan moraalinen ongelma. Jos taas moraali itsessään ei muutu, mikä on sen standardi ja miksi sitä sovelletaan epätasapuolisesti ja ristiriitaisesti eri ihmisryhmiin? Ei, tämä maailma ja sen moraali ovat tuuliajolla.

On yksi, joka ei muutu. Jumala ei muutu. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hänen lakinsa ei muutu. Hänen moraalinsa, jota Hänen lakinsa heijastaa, pysyy samana. Hänen lakinsa valossa voi arvioida sekä menneitä että tulevia aikakausia. Se on pysyvä ja objektiivinen moraalin standardi.

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:2)

Ihmiset ja erilaiset julkiset installaatiot, jotka ovat täyttä päätä reagoimassa kaikkeen, millä muuttuva maailma heitä ryöpyttää, mukautuvat tämän maailmanajan mukaan. Muuttuva maailma esittää heille uusia, muuttuneita vaatimuksia, joihin he vastaavat mukautumalla. Sitten tulee uusia vaatimuksia ja taas mukaudutaan. Ja milloinkaan ei ole hyvä. Kristitty on kutsuttu uudistamaan mielensä Jumalan Sanan avulla. Jumalan Sana kertoo, mikä on Jumalan tahto ja mikä on on ”hyvää ja otollista ja täydellistä” – siis moraalista.

Maailma on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan, koska sillä ei ole minkäänlaista moraalista kiintopistettä, johon se kykenisi ankkuroitumaan. Se, joka on maailmassa, joutuu elämään jatkuvasti muuttuvien moraalisääntöjen ja joukkomentaliteetin mielivallan armoilla.

Ravi Zacharias on kutsuttu kotiin

Eräs aikamme merkittävimmistä kristinuskon puolustajista, apologi Ravi Zacharias, menehtyi syöpään 74-vuotiaana eilen 19. tuokokuuta 2020. Kun teologinen kivien kääntely omalla kohdallani alkoi joitakin vuosia sitten, juuri Ravin luennot ja puheet olivat ensimmäisten joukossa lääkitsemässä tiedonjanoani. Jos poimisin yhden lainauksen Ravilta, jonka muistan lopun ikääni, se olisi tämä:

Jeesus Kristus ei tullut maailmaan tekemään pahoista ihmisistä hyviä, vaan kuolleista eläviä.

Olen kiitollinen Jumalalle siitä, kuinka Hän on käyttänyt Ravia instrumenttina elämässäni. Jumala on kaikkivaltiaana säätänyt itsekunkin päivien määrän ja nyt oli Ravin aika. Kiitetty olkoon Herran nimi.

Kukaan ei profetoinut koronavirusta

Koronaviruksesta on jotain hyötyäkin, vaikkei sitä äkkiseltään uskoisi tai haluaisi myöntää. Se nimittäin auttaa todistamaan, että karismaattisessa kristinuskossa esiintyvät ilmiöt profetioineen ja tiedon sanoineen eivät ole todellisia, vaan itsepsyykkauksen ja mielikuvituksen tuotetta. Kun koronaviruksen kaltainen tapahtuma koettelee kansakuntia, suomalaisten kristittyjen katseet kääntyvät kohti Amerikkaa. Suomessa meininki on Jenkkilään verrattuna säyseää, tai ainakin siltä minusta tuntuu, mutta olisi tyhmää luulla, että amerikkalaisten uraprofeettojen lonkerot eivät ulottuisi tännekin. Sid Rothin Yliluonnollista käsittääkseni pyörii edelleen TV7:lla.

Nimenomaan Sid Rothin TV-ohjelma toimii tässä mainiona esimerkkinä, sillä siinä oli vuoden alussa jakso, jossa kavalkaadi Yhdysvalloissa tunnettuja profeettoja kävi kukin vuorollaan julistamassa, mitä vuosi 2020 toisi tullessaan. Profetiat olivat tuttua ja kliseistä karismaattista sanasalaattia, joilla voi pelata nykyään jopa bingoa. Yksikään ei maininnut koronavirusta. Helluntailaiset ja maltilliset karismaatikot yrittävät arvatenkin puolustautua vetoamalla siihen, että äärikarismaatikoista ei voi vetää kaikenkattavia johtopäätöksiä karismaattisesta kristillisyydestä kokonaisuudessaan. Sillä ei ole merkitystä. Niissä karismaattisen kristinuskon haaroissa, missä yritetään epätoivoisesti pyristellä irti äärikarismaattisuuden stigmoista, ei nimittäin valitettavasti profetointi ole laadullisesti parempaa.

Mistään karismaattisen kristinuskon kolkasta ei ole kuulunut yksiselitteistä ja selkeää ennustusta tulevasta pandemiasta, eikä sellaista olisi ollut odotettavissakaan. Karismaatikot nimittäin tietävät, että mitä spesifimpi ennustus, sitä varmemmin saa nenilleen. Siksi niitä vältetään. Esimerkkejä jokseenkin yksityiskohtaisista tulevaisuuden ennustuksista ovat esimerkiksi Tukholman profetia ja norjalaisnaisen profetia. Niistä jälkimmäisen katsottiin ennustaneen vuoden 2015 pakolaiskriisi. Minkäänlaista globaalia pandemiaa ei kuitenkaan mainita kummassakaan.

Temppu on tehty, kun on saavutettu sopiva balanssi epämääräisen ja yksityiskohtaisen välillä, niin että päästään jälkikäteen iloitsemaan oikeaan osuneesta profetiasta. Ongelmana on kuitenkin se, että niissäkin tapauksissa profetiat ovat niin epämääräisiä, että niiden perusteella ei ole etukäteen mahdollista tehdä mitään päätelmiä tai toimenpiteitä. Eräs esimerkki tästä on David Wilkerson, jonka Näky-kirja sekä hänen lukuisat sen jälkeen antamansa profetiat nostetaan esiin aina, kun jotakin mullistavaa tapahtuu. Nytkin somea kiertää Wilkersonin nimeä kantava profetianpätkä, joka jäljittyy tänne. Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että tämä profetia ei ole Wilkersonin saarnapöntöstä julistama tai kirjaan kirjoittama, kuten muut hänen profetiansa ovat, vaan Mike Evans -niminen mies väittää David Wilkersonin kertoneen tämän näyn hänelle vuonna 1986. Kuinka sattuikin sopivasti.

Useimmilla profetian tulkitsijoilla on rima matalalla. He laskevat pienimmänkin toteutuneen yksityiskohdan koko profetian toteutumiseksi. Se ei ole raamatullisen profetian standardi, vaan profetian täytyy toteutua kokonaisuudessaan ja kaikilta osin. Sehän juuri tekee esimerkiksi profetiat Messiaasta niin ihmeellisiksi, sillä ne toteutuivat kaikki pienintä ja mitättömintä yksityiskohtaa myöten. Sellaisen laskennallinen todennäköisyys on astronominen.

Taas eräs tapa kiillottaa profeetallista kilpeään on ottaa esille Raamattu ja väittää, että silmiemme edessä tapahtuvat asiat on ennustettu siellä. Tosiasia on kuitenkin se, että mistään, mitä Jumala on pyhien miesten kautta inspiroinut, ei voi luoda yksityiskohtaista kuvaa tulevaisuudesta. On mahdotonta sanoa Raamatun perusteella esimerkiksi, että kahden vuoden sisällä tulee suuri nälänhätä. Se olisi liian riskialtista. Tosin, kun kolmen vuoden päästä ei ole vieläkään nälänhätä, vapaa-helluntailainen vetoaa siihen, että profetioiden oikein saaminen vaatii tietynlaista hengellistä herkkyyttä ja eihän nyt kukaan voi aina oikeassa olla. Astian makua, sano. Siispä sen sijaan harjoitetaan eräänlaista profeetallista jälkiviisautta. Jos iskee vaikkapa nälänhätä, otetaan esille Ilm. 6:5 ja sanotaan: ”Näetkö? Raamattu on varoittanut meitä kaiken aikaa!” vaikka teksti ei puhukaan siitä nimenomaisesta nälänhädästä. Tällaista tekee esimerkiksi Mauno Mattila, joka on julkaissut videon otsikolla CORONA – Ruttotautia monin paikoin. COVID-19 ei ole ruttotauti, vaan viruksen aiheuttama akuutti hengitystieinfektio.

Myös Evansin väittämässä profetiassa käytetään sanaa plague, joka kirjaimellisesti taudin nimenä tarkoittaa vain ja ainoastaan ruttoa. COVID-19 ei ole rutto. Toki sanaa plague käytetään myös raamatullisessa mielessä tarkoittamaan vitsausta, kuten esimerkiksi tämä artikkeli huomioi, mutta sanalla on konnotaationa massiivinen kuolonuhrien määrä. Mustan surman järkyttävään kuolonuhrien määrään koronavirusta ei voi millään verrata. Se, että niitä verrataan, paljastaa lähinnä sen, kuinka irrallaan historiasta ihmiset ovat. Se on mielestäni epäkunnioittavaa niitä kohtaan, jotka oikeasti ovat kärsineet paljon enemmän kuin me.

On merkillepantavaa, että mullistavat ja merkittävät tapahtumat ovat ainakin täällä länsimaissa profetioiden täyttymyksiä silloin, kun nimeomaan täällä länsimaissa jotakin tapahtuu. Kun jotakin tapahtuu muualla, se on poissa silmistä ja poissa mielistä. Kun riittävästi aikaa kuluu, tulemme huomaamaan, että myös vuonna 2020 tylsiin ja tavallisiin sairauksiin kuoli maailmanlaajuisesti enemmän ihmisiä, kuin COVID-19-tautiin. Jokavuotinen malarian niittämä ruumisläjä ei merkitse paksulle länsimaiselle kristitylle mitään, koska se ei ole hänen takapihallaan. Muutenkin koronavirus on osoittautumassa tilastotieteelliseksi painajaiseksi. Kukaan ei oikeasti tiedä, kuinka paljon tartunnan saaneita on, eikä kenelläkään ole esittää rakaa dataa nykyisten sulkutoimien tehokkuudesta. Esimerkiksi Stanfordin yliopiston lääketieteen professori Jay Bhattacharya sanoo tällä videolla, että kukaan ei todellisuudessa tiedä, kuinka tappava tauti COVID-19 on:

Uskon, että tulevaisuus tulee osoittamaan, että mekkala ja paniikki olivat suuremmat kuin itse asia. Kiliastinen kristikunta on toitottanut maailmanloppua jo kohta parisataa vuotta ja kaikenlaisia massatappajia on matkan varrella jo nähty. Esimerkiksi espanjantautia tämä ei tule pääsemään lähellekään. Profetioiden perässä juoksijat uivat samassa valtavirtamedian luomassa paniikki- ja hypeaallokossa, kuin kaikki muutkin ja he tulevat saamaan pitkän nenän. Tosin parin vuoden kuluttua kaikki on jo unohdettu, eikä kukaan tule koskaan vaatimaan tilille niitä, jotka profetoivat valheita tai lietsoivat pelkoa.

Karismaattisten kristittyjen suhtautuminen koronavirukseen on ollut minusta valaisevaa siltä osin, mikä heidän käytännön teologiansa on, mitä tulee armolahjojen toimintaan tänä päivänä. Itse asiassa eräs koronakauden alkuvaiheen hupaisammista tapauksista oli se, että Bill Johnsonin pastoroiman Bethel-seurakunnan koko parantamistoiminta pantiin kiinni. Päätellen siitä, kuinka käytännössä kaikki kirkot ovat panneet ovensa kiinni, käytännön usko ihmeisiin ja merkkeihin on tänä päivänä myös maltillisempien karismaatikoiden kohdalla ohutta. Eikö juuri nyt voisi uskoa ja olettaa, että samoin kuin Daniel varjeltui leijonilta, myös valtiovallan suosituksista ja kielloista huolimatta kokoontuva seurakunta varjeltuisi virukselta?

Mutta ei. ”Wilkersonin näkemää” suurherätystä ja penseiden kristittyjen parannuksen tekoa ei nähdä. Saarnojen sisällöt eivät muutu. Profeetat olivat väärässä, ovat aina olleet väärässä ja tulevat aina olemaan väärässä.

Koronavirus haastaa kristinuskoa

Koronavirusepidemian asettaessa suuria haasteita yhteiskunnalle, myös kristinusko joutuu vetämään mietintämyssyn päähänsä ja pohtimaan, mitä seurauksia tilanteella on kristittyjen uskonnonharjoitukseen. Kuten jo totesin edellisessä kirjoituksessani, kristittyjen uskonnonharjoituksen olennainen osanen on yhteen kokoontuminen. Varhaiset kristityt antoivat siitä Raamatussa esimerkin kokoontumalla viikon ensimmäisenä päivänä, joka heillä oli sapatin jälkeinen päivä, eli se jonka tunnemme nykyään sunnuntaina.

Sunnuntai on typologisesti merkittävä päivä, sillä se on Vanhassa testamentissa vastasyntyneen lapsen ympärileikkauksen päivä, samoin kuin sadonkorjuun ensilyhteen heilutuspäivä. Uudessa testamentissa se on Herramme Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, ja tuohon päivään mainitsemani Vanhan testamentin tyypit ja varjot viittaavatkin; Kristukseen, ylönousemuksen esikoiseen ja ensihedelmään. Harhaoppiset ja taikauskoiset yrittävät keksiä syitä sille, miksi sunnuntai olisi väärä palvonnan päivä, vedoten esimerkiksi siihen, että sunnuntai tarkoittaa auringon päivää, mikä puolestaan viittaa erinäisiin auringon jumaliin, joita pakanauskonnoissa palvottiin. Sunnuntaijumalanpalveluksen väitetään olleen keisari Konstantinuksen keksintöä ja pakanallisen juhlapäivän ovela verhous kristillisen viitekehyksen valepukuun. Siitä syystä muutamat heikommat veljet eivät edes suostu sanomaan sunnuntai, vaan puhuvat mieluummin yksinomaan Herran päivästä, mikä on täysin tarpeetonta, sillä:

Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.

Ps. 84:11

Näin on siis soveliasta palvoa Herraa sunnuntaina, auringon päivänä, sillä meidän aurinkomme on Herra. Sunnuntai on meidän sapattimme; päivä, jonka erotamme muista ja asetamme erilleen Jumalaa varten. Ja kuinka se tapahtuu käytännössä? Kokoontumalla yhteen palvomaan Herraa, kuten konsanaan se Jumalan kansa, joka meidät on kutsuttu olemaan. Tuon palvonnan keskeinen ydin on (tai sen tulisi olla) Jumalan lopullinen ja kaikkeen elämään ja jumalisuuteen riittävä kirjoitettu ilmestys, jonka saarnaamisen kautta uskova virvoittuu, rakentuu ja kasvaa Jumalan tuntemisessa.

Mutta kuinka asiaan tulisi suhtautua tässä tilanteessa? Kokoontumisrajoitus oli Suomessa alun perin 500, mikä olisi käytännöllisesti katsoen sallinut kaikkien Suomen aktiivisten paikallisseurakuntien kokoontumisen. Sittemmin rajoitusta kiristettiin 10 henkilöön. Käytännössä kaikkien kirkkojen ovet ovat nyt kiinni siitäkin huolimatta, että rajoitusta voidaan tulkita siten, että se ei koske seurakuntia, eikä uskonnonharjoitusta. Seurakunnan kokous ei nimittäin ole ”yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus”. Tai se riippuu tietenkin siitä, mikä kenenkin teologia seurakunnasta on. Käytännössä seurakuntien tilaisuudet ovat juurikin yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, eivätkä seurakuntaperheen yhteinen kokoontuminen Herraa palvomaan. Siinä mielessä seurakunnat ovat toimineet valmiuslakiin nähden oikein.

Vakava kysymys on se, että jos virtuaalinen jumalanpalvelus videostriimin avulla on kelvollinen seurakunnan kokoontuminen, mitä itua on enää fyysisessä kokoontumisessa ensinkään? Henkilökohtaista hartauselämää ja itsenäistä raamatunopiskelua voi kuka tahansa harrastaa kaikkinaisten tallenteiden avulla, mutta seurakuntaperheen yhteistä palvontahetkeä se ei voi korvata. Videostriimin välityksellä ei voi jakaa ehtoollista, eikä kastaa. Jos yhteys, joka koetaan toisten kristittyjen kanssa on sama kuin fyysisesti yhteen kokoontumisessa, kirkkojen ovet kannattaa pistää kiinni lopullisesti. Siinä säästyy nimittäin valtavasti rahaa ja rahasta nimenomaan tulee tekemään tiukkaa, kun talous on koronan takia tuhottu.

Voimme kuvitella mielessämme klassisen anekdootin: hän (kuka hän nyt sitten onkaan) heräjää todellisuuteen; hänellä ei ole toivoa, ei rauhaa, ei tulevaisuutta. Sitten hän muistaa kirkon. Nuorena kuulemistaan jeesusjutuista hän muistaa vain joitakin spagetinpätkiä. Mutta sieltä, kirkosta, hän uskoo löytävänsä vastauksia eksistentiaaliseen kriisiinsä. Kirkon ovet ovat kuitenkin kiinni. Kokonaan capseilla kirjoitettu valkoinen yhdyssanavirheitä vilisevä aanelonen kirkon ovessa kertoo, että toistaiseksi seurakunta kokoontuu ainoastaan verkossa. Jos hän jotenkin onnistuisikin osallistumaan jumalanpalvelusten lähetyksiin tai katsomaan ne jäljestäpäin, mitä hänelle jäisi käteen? Pastorin vakuuttelut, että me olemme täällä samanlaisia syntisiä kuin kaikki, emmekä sen pyhempiä kuin kukaan muukaan. Seuraavalla viikolla luento lapsen psykologisesta kehityksestä. Ei Jumalan Sanan auktoriteettia, ei evankeliumia, ei Pyhän Hengen voimaa.

Ei ole ketään kertomassa tämän maailman ahdistuneille, että on pahempi sairaus kuin COVID-19 ja että se on synti ja siihen kuolee. Edes vaarallisen sairauden uhatessa ei kehdata julistaa ihmisille, että me kaikki kuolemme kerran, kuka koronaan ja kuka maksakirroosiin, ja jokainen joutuu seisomaan Kristuksen tuomioistuimen eteen. Kenen vanhurskaudessa sinä seisot sinä päivänä? Jeesus Kristus eli täydellisen ja synnittömän elämän, täyttäen Jumalan vanhurskauden vaatimuksen. Hän kuoli kansansa syntien tähden, kärsien rangaistuksen kaikkien niiden puolesta, jotka Jumala omakseen kutsuu. Merkiksi siitä, että Hänen sovitusuhrinsa oli kelvollinen, Jumala herätti Hänet kuolleista. Käänny siis tänään pois synneistäsi, että sinut puettaisiin Kristuksen vanhurskauteen, jossa voit viimeisenä päivänä seistä pyhän Jumalan kasvojen edessä ja elää!

Nyt jos koskaan olisi seurakunnilla mahdollisuus tarjota kysyntään. Ihmisillä on hätä. He ”menehtyvät peljätessään ja odottaessaan, mikä maanpiiriä kohtaa” (Luuk. 21:26). Mikä sääli, ettei seurakunnilla tunnu olevan tähän tilanteeseen juuri mitään tarjottavaa, kun jumaliset menehtyvät pelkoon jumalattomien lailla. Uskostaan huolimatta se, mikä heistä huokuu, ei ole rauha, kypsyys ja harkitsevaisuus, vaan sama paniikki ja hysteria kuin jumalattomilla. Se tuskin on kristinuskoa, joka saa jumalattoman kysymään, mihin toivomme perustuu.