Syntymättömien lasten oikeus yhdenvertaisuuteen lain edessä

Käykääpä allekirjoittamassa tällainen ystävieni tekemä mainio kansalaisaloite. Allekirjoittaa voi huomisesta 23.10.2020 eteenpäin.

Pääset tarkastelemaan kansalaisaloitetta klikkaamalla tätä linkkiä.

Tutustu aloitteen kylkeen perustettuun Facebook-sivuun.

Videolla Miska Wilhelmsson tiivistää, mistä aloitteessa on kysymys (ei ole toistaiseksi poistettu vihapuheena):

Itse en voi allekirjoittaa aloitetta, koska en ole Suomen kansalainen, mutta tee sinä niin, jos pelkäät Jumalaa, arvostat ihmiselämää ja haluat puolustaa heikompia.

Tuure Boeliuksen jumala

Pride-viikko, tuo oivallinen tilaisuus kaikkien todellisia mielipiteitään häpeävien esiintyä ”hyvinä ihmisinä”, vietettiin jälleen viime viikolla, mitä nyt vähän myöhässä ja riisuttuna versiona koronavirushössötyksen takia. Ja yhtä varmasti kuin yritysten logot Twitterissä verhoutuvat sateenkaarikuosiin, tiedotusvälineissä uutisoidaan taas jostakin, mitä Päivi Räsänen on mennyt möläyttämään. Päivistä on tehty helppo maalitaulu, ”homofobin” arkkityyppi, jonka sanomisten kauhistelu on muka sivistynyttä ja jonka haukkuminen ja mollaaminen ei muka tee tyhjäksi omaa näennäisen suvaitsevaista sekä rakkautta ja hyväksymistä ajavaa maailmankuvaa. Suvaitsevaisuus onkin ihan täysi itseristiriita. Loppupeleissä kukaan ei ole todella suvaitsevainen, vaan kaikilla menee raja jossakin.

En muuten viitsisi kirjoittaa tästä mitään — ja sitähän tietysti suvaitsevaisto mieluiten haluaisikin; että kristityt ja muut konservatiivit pitäisivät yksinkertaisesti turpansa kiinni — mutta jotakin osui silmääni ja haluaisin tarttua siihen. Se jokin on Tuure Boeliuksen ”jäätävä kuitti” Päivi Räsäselle, kuten Seiska asiasta otsikoi. Koosteen jupakasta voi lukea esimerkiksi täältä.

Tuure Boelius hyökkäsi Päivi Räsäsen kimppuun Instagram-tilillään, koska Räsänen julkaisi Facebook-seinällään mielipiteen empiirisen faktan, että sukupuolia on kaksi. Näin Boelius protestoi:

Ystäväpiirissäni on trans-sukupuolisia ihmisiä ja voin sanoa, että ainut mikä heitä murtaa on kaltaistesi mielipiteet ja Suomen epäoikeudenmukainen translaki.

Ihmisen sukupuoli määräytyy kromosomien perusteella. Miehellä on X- ja Y-kromosomit. Naisella on kaksi X-kromosomia. Vaikka miespuolisesta tehtäisiin kosmeettisesti naispuolinen tai naispuolisesta miespuolinen käyttämällä kirurgisia ja/tai hormonaalisia toimenpiteitä, kromosomeja se ei muuta miksikään. XY-kromosomeilla varustettu ihmisnisäkäs ei millään toimenpiteillä ala tuottamaan munasoluja, eikä XX-kromosomeilla varustettu siittiöitä. Se ei ole mielipide, vaan fakta.

On esitetty, että ”transnaiset” voisivat tulla raskaaksi ja synnyttää elinluovutuksen kautta saadun kohdun avulla. Ajatus on kammottava, eikä onneksi näytä olevan viitteitä siitä, että sellaista operaatiota olisi saatu suoritettua tai edes yritetty. Ja miksi niin? Koska ne kromosomin mokomat määräävät sukupuolen ja keho toimii sen mukaan. Millä perusteella XY-keho tuottaisi raskaudessa tarvittavia hormoneja ja ajastaisi raskauden eri vaiheet? Miten keho käynnistäisi synnytyksen ja alkaisi tuottaa maitoa? Kuten sisäministerimme Maria Ohisalo on oivallisesti sanonut, elämme faktojen jälkeisessä maailmassa. Sille ei saa antaa periksi.

Käytät päivityksissäsi hashtagia sananvapaus.

Sananvapaus ei ole peruste hyökätä ihmisoikeuksia vastaan, eikä ihmisoikeudet ole mielipideasioita!

Itse asiassa Päivin ei tarvitsisi vedota sananvapauteen lainkaan. Faktat eivät ole sanavapaus- eivätkä ihmisoikeuskysymyksiä. Totuus on totuus ja faktat ovat faktoja. Sen sijaan ihmisoikeudet, toisin kuin Boelius väittää, ovat mielipidekysymys. Nytkin hän väittää, että Suomen translaki sortaa transihmisiä ja että se on ihmisoikeuskysymys. Mutta miten se voi olla niin? Selvästikin se, että joku vastoin vastaansanomatonta empiiristä todistusaineistoa väittää olevansa muun sukupuolinen kuin hän on, on mielipide. Mielipiteeseen perustuva pyrkimys muuttaa lainsäädäntöä ja rasittaa julkista taloutta on syytäkin kyseenalaistaa ja se kyseenalaistetaan faktoilla, kuten Päivi Räsänen on esimerkillisesti tehnyt.

YK:n ihmisoikeusjulistus on niin ikään mielipide. Se on syntynyt siten, että joukko tämän maailman viisaita on lyönyt päänsä yhteen ja pommittanut toisiaan mielipiteillä. Sen artikloita ei perustella millään objektiivisilla tai universaaleilla faktoilla. Toisen mielestä tämä on ihmisoikeuskysymys ja toisen mielestä tuo ei ole. Konsensus on koonnut yhteen suosituimmat mielipiteet ja niin meillä on ihmisoikeusjulistus. Julistusta hyväksyttäessä Pariisissa 1948 oli 48 jäsenmaan mielipide, että kyseisen julistuksen hyväksymisestä on heille hyötyä. Kahdeksan maan mielipide oli, että sen puolesta ei kannata äänestää.

Jo YK:n ihmisoikeusjulistuksen ensimmäinen artikla on ongelmallinen. Sen mukaan kaikille ihmisille ”on annettu järki ja omatunto”. Kuka on antanut? Jumalako? Mutta jos jokin jumala on ne antanut, on keskusteltava siitä, mikä maailman lukuisista jumalina pidetyistä on ollut asialla. Sitä pidetään yleisesti mielipidekysymyksenä. Muutenkin ajatus jonkinlaisesta jumalasta järjen ja omantunnon antajana avaa oven sille, että todella olisi olemassa yksi tosi Jumala ja absoluuttinen totuus, jolloin sellainen järki ja omatunto, jotka sotivat tuon Jumalan totuutta vastaan, on todettava viallisiksi ja vääriksi. Vastavuoroisesti jos totuutta ei ole, kaikki on pelkkää mielipidettä. Lisäksi jos ei ole ketään, joka antaa järjen ja omantunnon, vaan järki ja omatunto ovat pelkkiä evoluution tuottamia selviytymismekanismeja, ne menettävät relevanssinsa moraalin määrittelijöinä. Evoluution suurin hyvä on nimittäin jalostuminen sekä heikoimpien ja kaikkien jalostumista uhkaavien tekijöiden karsiutuminen pois. Rehellisestä ja johdonmukaisesta evoluutioperspektiivistä katsottuna sekä homoseksuaalisuus että transihmisyys ovat jalostumista uhkaavia tekijöitä.

Tuure Boelius vetoaa kuitenkin jumalaan:

Yhdistät usein mielipiteisiisi jumalan.
Sinun ajatuksesi jumalasta on oksettava ja ahdasmielinen, mutta onneksi minun jumalani antaa sinunkin syntisi anteeksi.

T’ästä syystä halusin ottaa tähän kantaa. Joko Tuure Boeliuksella on jonkinlainen käsitys jumalasta, tai sitten hän yrittää sanoa, että jos hän uskoisi johonkin jumalaan, tällainen se jumala olisi. Yllättävää on se, että hän tulee sanoneeksi, että on olemassa jotakin, mikä on syntiä ja että on hyvä asia, että sen voi saada anteeksi. Hän ei tietenkään erittele, mitä synti on, eikä kvalifioi syntien anteeksisaamista millään tavalla, vaan se on jonkinlainen automaatio. Tosin, jos se on automaatio, siitä puhumisesta ei ole mitään sen suurempaa hyötyä kenellekään, kuin että ehkä se kolkuttaa ”hyvien ihmisten” omaatuntoa sen verran, että he yrittävät tehdä vähemmän syntiä, vaikka sen saakin anteeksi.

Valitettavasti ihminen ei kuitenkaan toimi niin, vaan narua kelataan niin kauas kuin se yltää. Jos synnit saa joka tapauksessa anteeksi, ei ole mitään syytä olla tekemästä lisää syntiä, koska synnin tekemisen välttäminen vaatii itsekuria ja sitä, että kieltää itseltään asioita. On vaikeampaa yrittää olla tekemättä syntiä kuin tehdä syntiä, joten jos synnit saa joka tapauksessa anteeksi, säästää itseltään vaivaa, jos ei edes yritä olla tekemättä syntiä. Se on erittäin pragmaattinen lähestymistapa, joka takaa, että syntiset ihmiset tekevät toisilleen elämästä maanpäällisen helvetin.

Kun tuon maanpäällisen helvetin pahnanpohjimmaiset sitten kärsivät kaikkinaista sortoa ja kyykytystä vahvempiensa taholta, kehen he turvaavat ja mihin panevat toivonsa? He voivat vedota ainoastaan muihin ihmisiin – niihin, joilla ei ole mitään syytä olla tekemättä syntiä, välttää korruptiota ja lahjusten ottamista. Syntisten ihmisten syntisiltä oikeuslaitoksilta ei oikeutta saa. Jumalaan he eivät voi enää vedota, koskapa jumala antaa automaattisesti kaikki synnit anteeksi; ajatella: jopa Räsäsenkin. Kuka tuomitsee korruptoituneen valtakunnansyyttäjän? Kuka pakoon päässeen mysteerimurhaajan? Kuka sellissään ”itsemurhan” kautta livistäneen lastenraiskaajan? Ei kukaan. He ovat saaneet anteeksi, koska Tuure Boeliuksen jumala antaa peräti Päivi Räsäsenkin synnit anteeksi.

Onko ihmekään, että Tuure Boeliuksen jumala on myös monien kristittyjen jumala? Tässä ajassa, jossa mellakoidaan kaduilla ”oikeudenmukaisuuden” tähden, sellainen jumala, joka rakastaa kaikkia, on kuollut kaikkien puolesta ja antaa kaikille anteeksi, ei maistu kerta kaikkiaan miltään. Unohdettu on se tosiasia, että Raamatun Jumala on paitsi rakkauden ja armon, myös vihan ja koston Jumala:

Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ”Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra”. (Room. 12:19)

Kristitty ei alistu ja nöyrry epäoikeudenmukaisen kohtelun edessä siksi, että se on jotenkin erityisen hyveellistä tai että sillä saa moraalisia irtopisteitä. Ei, vaan kristityn toivo on siinä, että kaiken pahan, jota hän elämässään kokee ja joutuu ympäristössään todistamaan, Jumala viimeistään viimeisenä päivänä kostaa. Näin synnillä todella on seurauksensa. Jumala on oikeuden Jumala, eikä Hän anna syntejä anteeksi.

Kuinka kukaan sitten voi pelastua? Kuinka kukaan voi välttyä tuomiolta? Jumalahan on hirmuinen! Niin on! Mutta Hän on myös, kuten todettua, rakkauden ja armon Jumala. Rakkaudessaan Hän tuli itse ihmiseksi ja eli ihmisenä täydellisen elämän, rakastaen Jumalaa täydellisesti ja täyttäen Hänen tahtonsa kaikessa. Hänen nimensä on Jeesus Kristus. Hän otti kärsiäkseen kaikkien niiden syntien rangaistuksen, jotka Jumala on hamasta iankaikkisuudesta armossaan valinnut pelastukseen. Siksi Hän kuoli ristillä. Hänessä Jumala kosti kaikki ne synnit, jotka Hän muuten kostaisi minulle, ellei Hän olisi armossaan avannut silmiäni näkemään omaa hengellistä ja moraalista vararikkoani.

Hän on parempi Jumala kuin Tuure Boeliuksen jumala. Hän voi antaa anteeksi jopa Päivi Räsäsen synnit, niin käsittämätöntä kuin se onkin. Sille on olemassa peruste ja mekanismi – ja oikeus toteutuu. Kysymys kuuluukin: entäpä Tuure Boeliuksen synnit? Vastaus riippuneekin täysin siitä, kenen maailmassa Tuure Boelius elää. Jos hän elää maailmassa, jota kukaan ei ole luonut, silloin kukaan ei ole ”antanut” ihmiselle järkeä eikä omaatuntoakaan. Hänen ulostulonsa on merkityksetöntä kirjainsoppaa. Hänen koko eksistenssinsä ytimenä on olla tyhjänpäiväinen ja arvoton ympäriinsä päämäärättömästi haahuileva atomisäkki. Jos taas hänen jumalansa on jollakin tavalla hänen eksistenssinsä perusta, odottaisin hieman syvällisempää apologetiikkaa hänen maailmankatsomuksestaan käsin, että mikä nyt on syntiä ja mihin se perustuu, että sen saa anteeksi niin helposti ja miksi silloin pitää närkästyä niin kovasti siitä, että joku Päivi jossain tekee vähän syntiä. Henkeäni en pidätä.

Mutta jos hän elää Jumalan maailmassa, hän on myös velvollinen elämään Jumalan lain mukaan. Tuon lain summa summarum kuuluu:

Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. (Matt. 22:37)

Joka väittää rakastavansa Jumalaa, mutta vähät välittää Hänen luomisjärjestyksestään ja vihaa niitä, jotka muistuttavat siitä, valehtelee. Onneksi kuitenkin niille, jotka myöntävät oman kykenemättömyytensä rakastaa Häntä niin paljon kuin Hän ansaitsee, Hän on armossaan valmistanut syntiuhrin, Kristuksen, jonka tähden Hän voi antaa synnit anteeksi. Tuure Boeliuksen jumala ei voi.

Kalevalasta ei ole kristinuskon haastajaksi

Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan, ettei hän itseänsä viisaana pitäisi. (San. 26:5)

Erilaisilla poliittisilla ja filosofisilla ryhmillä on usein yhteisiä intressejä. Se tarkoittaa, että erilaisetkin ideologiat voivat löytää toisistaan liittolaiset ja vetää samaan suuntaan — tiettyyn pisteeseen saakka. Raamattu nimittäin varoittaa:

Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar? Tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa? Ja miten soveltuvat yhteen Jumalan temppeli ja epäjumalat? Sillä me olemme elävän Jumalan temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: ”Minä olen heissä asuva ja vaeltava heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani”. (2.Kor. ‭6:14-16‬)

Itse ainakin tunnun aika ajoin tarvitsevani suihkun kylmää vettä tämän varoituksen muodossa, kun innostun liikaa tämän maailman korjaamisesta. Minua ja muita kristittyjä kohtaan vihamieliset tahot kyllä nyt vetävät näennäisesti samaan suuntaan, mutta jos he saisivat päättää, valtaan päästyään he luultavasti panisivat kristityt montun reunalle heti muslimien jälkeen. Aika ajoin nämä tahot paljastavat korttinsa ja kertovat kokolailla kiertelemättä, että he ovat Kristuksen vihollisia. Yksi esimerkki tästä on tämä Partisaani-verkkolehdestä lukemani mielipidekirjoitus.

Artikkelin teesi on, että Suomi ei ole, eikä sen kuulu olla, kristillinen maa ja että kristinusko on tarpeeton elementti etnonationalismissa. Etnonationalismi käsitteenä ei itsessään ole minulle mikään punainen vaate, koska puhtaimmillaan sen ytimessä on yksinkertaisesti ajatus siitä, että on olemassa kansakunta nimeltään suomalaiset, joilla on kotimaa nimeltään Suomi. Etnonationalismi ei sinänsä vaadi mitään erityistä uskonnollista kehysrakennetta ollakseen toteutuskelpoinen ideologia, koska jakaantuminen erilaisiin etnisiin ja kulttuurillisiin ryhmiin tulee ihmisiltä luonnostaan.

Oma vastateesini kuitenkin on, että koko kysymys kristinuskon yhteensopivuudesta suomalaisen etnonationalismin kanssa on kokolailla epärelevantti, koska viime kädessä kulttuurierot jakavat ihmisiä etnisyyttä jyrkemmin myös jokseenkin homogeenisen etnisen ryhmän sisällä. Atomisimmillaan se näkyy siinä, kuinka pariskunnat eroavat, koska he ”ovat liian erilaisia”, tai naapurin kanssa ei tulla toimeen, koska hän ”on ääliö”. Rumimmillaan se näkyy sisällissotina, jotka ovat etnisiä selkkauksia lähinnä silloin, kun keinotekoisten valtionrajojen sisäpuolelle on väkisin ahdettu liikaa diversiteettiä. Mutta silloinkaan ei, näin väitän, ole ensisijaisesti kyse etnisestä diversiteetistä, vaan kulttuurillisesta.

Kun muut tekosyyt rettelöintiin on käytetty, on etnisyys vielä jäljellä. Suomessakaan ”punaiset” ja ”valkoiset” eivät viitanneet ihonväriin. Ihan lahjakkaasti suomalaisetkin ovat toisiaan tappaneet. Väitänkin, että yhteneväinen ideologia ja kulttuuri ovat huomattavasti syntyperää ja perinnöllistä taustaa ensiarvoisempia rauhanomaisen yhteiselon edellytyksiä. Jokainen voi itse kohdallaan miettiä, että jos naapurikseen saisi valita joko Jesse Lee Petersonin tai Raija Toiviaisen, kumman valitsisi? Tai jos treffeille pitäisi viedä joko 100-kiloinen sinisiilitukkainen feministi tai Candace Owens, kumman suosion saavuttaakseen olisi valmis törsäämään rahojaan? Artikkelin kirjoittajan yritys kylvää eripuraa ihmisten välille ideologisin perustein todistaa väitteeni.

Artikkelin kirjoittaja, joka kirjoittaa nimimerkillä ”Kaarna”, laukoo kristinuskosta joukon sen kaltaisia väitteitä, etteivät ne juuri anna syytä antaa tunnustusta siitä, että kirjoittaja ymmärtää mitä kritisoi, tai on ajatellut kantansa loogisia seurauksia. Hän kutsuu heti ensimmäisessä kappaleessa Jeesus Nasaretilaista ”anarkistiksi” antamatta mitään viitettä siitä, minkälaiseen lähteeseen tällainen väite perustuu. Raamatun perusteella Kristus oli kaikkea muuta kuin anarkisti. Hän käski antamaan keisarille sen mikä keisarin on (Matt.22:21), eikä pyrkinyt vallankumoukselliseen toimintaan (Joh.19:11, Matt.25:53). Apostoliensa kautta Hän käskee kunnioittamaan esivaltaa ja olemaan sille alamainen (1.Piet.2:13, Tiit.3:1). Oikeudenkäynnissä maaherra Pontius Pilatus totesi Hänet syyttömäksi minkäänlaiseen rikokseen Rooman valtakuntaa ja sen hallintavaltaa vastaan (Luuk.23:4). Kansan painostuksesta Pilatus kuitenkin taipui päästämään vapaaksi Barabbaan, jonka uskotaan olleen selootti, vapaustaistelija (Mark.15:7), jonka toiminta itsenäisyyden saavuttamiseksi Roomasta oli varmasti Jeesuksen elämäntyötä paremmin luokiteltavissa anarkismiksi.

Raamattua kirjoittaja kutsuu ”Lähi-idän paimentolaiskansojen nuotiotarinoiden koosteeksi”. Huvittavaa siitä tekee hänen myönteinen suhtautumisensa Kalevalaan ja suomalaisiin kansallismyytteihin. Mitä ne sitten ovat? Primitiivisen keräilijäkansan sienitrippejäkö?

Jos standardina käytetään sivilisaation kehittyneisyyttä, peli on aika selvä. Jerusalem oli ajanlaskun vaihteessa eräs silloisen tunnetun maailman tärkeimpiä kauppakaupunkeja. Ensimmäinen historiallinen maininta suomalaisista puolestaan on Tacitukselta vuodelta 98. Lienee kiistatonta todeta, että suomalaisten merkitys silloisen maailman näyttämöllä oli jokseenkin olematon.

Hepreankielisillä oli standardoitu kirjakieli tuhansia vuosia ennen suomalaisia, joilla sitä ei ole ollut edes viittäsataa vuotta. Israel oli monarkiaksi järjestäytynyt yhteiskunta tuhansia vuosia ennen Suomea, joka on enimmäkseen ollut isompiensa tuupittavana ja  julistautui itsenäiseksi vasta reilut sata vuotta sitten. Juutalaisten kultuurillinen sukupuu periytyy kaksoisvirranmaan muinaisesta kulttuurista, jota pidetään yleisesti sofistikoituneena ja edistyneenä. Oli niistä Vanhan testamentin sukuluetteloista mitä mieltä tahansa (muuta kuin että ne ovat ”pitkästyttäviä”), ne ylipäätään ovat olemassa ja niitä voi analysoida ja niiden historiallisuudesta voi väitellä. Jos niiden historiallisuuden hyväksyy, niistä voi tehdä historian kulkuun liittyviä johtopäätöksiä. Suomalaisuudesta ja sen historiasta ei ole vastaavanlaista dokumentaatiota lainkaan.

Kirjoittaja ”Kaarna” kummeksuu sitä, miten ”loogista järjen ja kohtuuden perään kyselevää kansaamme” eivät tunnu häiritsevän kaikenlaiset outoudet ja epäloogisuudet Raamatun muodostumisessa. Maailman tunnetuimmat ei-kristityt tekstikriitikot tunnustavat, että antiikin kirjallisuudesta Raamatulla on paras attestaatio; sillä on eniten käsikirjoituksia ja ne ovat satoja vuosia vanhempia, kuin minkään muun antiikin kirjoituksen käsikirjoitukset. Onkohan Kalevala-tekstikritiikkiä edes olemassa? Minusta olisi kiinnostavaa myös tietää, millainen Elias Lönnrotin metodologia oli Kalevalan kokoamisessa. Mitä hän jätti pois? Kuinka paljon hän teki omia luovia ratkaisuja, että tekstistä tuli sellainen, kuin se nyt on? Oliko Kalevalan runomitta hänen kädenjälkeään, vai olivatko hänen Kalevalaksi kokoamansa tarut sattumoisin yhteneväisessä runomitassa jo kertojiensa puolesta? Montako lähdettä Lönnrotilla oli?

Luomiskertomuskin saa maininnan. On tyypillistä, että jumalattomat tuhahtavat sille, mutta tässä vastassa onkin suomalaisia muinaisuskomuksia romantisoiva henkilö. Kalevalassakin on oma luomismyytti. Siinä Ilmatar tulee raskaaksi meren tuulesta ja synnyttää erittäin pitkän raskauden jälkeen Väinämöisen, eikä muuten tee oikein mitään. Itse maailmankaikkeus syntyy sotkan munasta. Jos kahdesta pitää valita, loogisen järjen ja kohtuullisuuden perään kyselevän kansan kannattaa ehdottomasti valita mieluummin Raamatun luomiskertomus, jossa Jumala luo yksinkertaisesti käskemällä asiat olevaisiksi (1.Moos.1:1). Se on paljon loogisempaa, kuin höpsö myytti sotkan munasta.

Jos kumpaakaan luomiskertomusta ei halua hyväksyä ja haluaa kuitata kaikki uskonnot pelkkänä taikauskoisena hölynpölynä, ainoaksi vaihtoehdoksi jää darwinistinen tiedeuskonto, joka ei nurkkaan ahdistettuna pysty antamaan kelvollisia vastauksia elämän suuriin kysymyksiin, eikä edes siihen, miksi ihmisnisäkäs edes kysyy sellaisia. Kaikki on alkanut merkityksettömyydestä ja päätyy aikanaan merkityksettömyyteen, kuolemaan ja unohdukseen. Kalevalakaan ei kykene vastaamaan kysymyksiin elämän tarkoituksesta tai universumin päämäärästä. Kristinusko pystyy: kaikki on luotu Kristusta varten, joka on kuningas ja tuomari, jonka edessä jokainen eräänä päivänä notkistaa polvensa.

Kirjoittaja yrittää esittää, että Suomi maana tai suomalainen kulttuuri ei ole kristinuskolle mitään velkaa. Minulle ainakin on selvää, että kristinusko on poimittu silmätikuksi, eikä tarkoituksena ole arvioida muiden kulttuurien tai maailmankatsomusten vaikutusta Suomeen tai suomalaisuuteen. Fakta kuitenkin on, että suomalaisuus on kristinuskolle velkaa paljon. Aina voi väittää, että esimerkiksi suomen kieli olisi kyllä aikanaan kehittynyt kunnolliseksi kirjakieleksi ilman Agricolaakin, mutta se on jossittelua. Agricola teki Suomessa saman, mitä Luther teki Saksassa ja molempien pyrkimyksenä oli standardoida kansankieli siten, että sillä voitaisiin julkaista Raamattu ja julistaa evankeliumia; jotta William Tyndalen sanoin kyntöpoika tuntisi Raamattunsa pappeja paremmin.

Juuri mikään ei ole siinä määrin kansakuntaa yhdistävä tekijä, kuin yhteinen kieli ja ekspressio. Myös Raamattu tietää tämän. Alkuaikoina ihmiskunta oli yhtenäinen, puhui yhtä kieltä ja rakensi Mesopotamiaan sivilisaatiotaan, eikä totellut Jumalan käskyä täyttää maa. 1. Moos. 11 kertoo:

Ja kaikessa maassa oli yksi kieli ja yksi puheenparsi. Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne. Ja he sanoivat toisillensa: ”Tulkaa, tehkäämme tiiliä ja polttakaamme ne koviksi”. Ja tiiltä he käyttivät kivenä, ja maapihkaa he käyttivät laastina. Ja he sanoivat: ”Tulkaa, rakentakaamme itsellemme kaupunki ja torni, jonka huippu ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan”. Niin Herra astui alas katsomaan kaupunkia ja tornia, jonka ihmislapset olivat rakentaneet. Ja Herra sanoi: ”Katso, he ovat yksi kansa, ja heillä kaikilla on yksi kieli, ja tämä on heidän ensimmäinen yrityksensä. Ja nyt ei heille ole mahdotonta mikään, mitä aikovatkin tehdä.

Tulkaa, astukaamme alas ja sekoittakaamme siellä heidän kielensä, niin ettei toinen ymmärrä toisen kieltä.” Ja niin Herra hajotti heidät sieltä yli kaiken maan, niin että he lakkasivat kaupunkia rakentamasta.

Kalevalalla ei ole kerta kaikkiaan mitään kerrottavaa eri kansojen synnystä ja alkuperästä.

Suomi on kristinuskolle velkaa myös sen, että suomalainen yhteiskunta ylipäätään on olemassa. Nationalismi oli silloista imperialismia vastaan nouseva aate myös keskiajalla. Miksi Paavi Roomassa muka saisi päättää meidän asioistamme? Samaan aikaan etelästä uhkasi Ottomaanien valtakunta, joita Luther kutsui “turkkilaisiksi”. Lutherin toiminnassa moni asia selittyy sillä, että kaikenlaiset yhteiskunnan yhtenäisyyttä nakertavat tekijät piti eliminoida Ottomaanien uhkan vuoksi. Levällään oleva, joka suuntaan kiskova, ideologisesti heterogeeninen yhteiskunta sortuisi, eikä kykenisi pysäyttämään turkkilaisia. Se selittää anabaptistien ja muiden nonkonformistien kohtelun, vihamielisyyden juutalaisia kohtaan, sekä talonpoikaiskapinan väkivaltaisen tukahduttamisen. Kun kävin lukiota, eräs välituntikeskusteluiden aiheista oli kritiikki kristinuskoa kohtaan; miten kristityt järjestivät ristiretkiä ja tappoivat ihmisiä ja siksi kristityt ovat pahoja. Totuus on kuitenkin, että ristiretket olivat yksi “kristikunnan” metodi panna kampoihin Ottomaaneille. Ilman ristiretkiä Eurooppa, Suomi mukaanlukien, olisi luultavasti hyvin erilaisen näköinen kuin nyt.

Suomea suoremmin koskettava uhka oli tietenkin Neuvostoliiton uhka talvi- ja jatkosodassa. Silloin Kaisa Kallio kehotti kansaa rukoilemaan Jumalaa. Suomen kansa teki työtä käskettyä ja monet uskovatkin, että Jumala käänsi Suomen kohtalon rukousvastauksena. Olkoon kunnia Jumalan siitä, että Suomi säilytti tuolloin itsenäisyytensä. Kristinuskon nimittäminen epäsuomalaiseksi on kuin kävisi virtsaamassa niiden haudoille, jotka ovat vuotaneet verta tämän maan puolesta. Se on isku vasten niiden kasvoja, jotka ovat polvillaan itkeneet Jumalan puoleen tämän maan puolesta. Sotien aikana se, että kansa on yhdessä käynyt polvilleen Herran eteen pyytämään armoa tälle maalle, on ollut valtavan yhdistävä ja kansallista identiteettiä vahvistava tekijä.

Suomen on kiittäminen kristinuskoa myös yhteiskuntajärjestyksestään, hyvässä ja pahassa. Uskonpuhdistuksen seurauksena läntisestä kirkosta irtosi uusia haaroja. Kristillinen nationalismi synnytti itsenäisiä sakraaliyhteiskuntia, joissa kirkko ja valtio ovat yhtä. Sakraaliyhteiskunta sinänsä ei ollut uusi asia, sillä koko läntinen Eurooppa oli siihen saakka käytännössä valtava sakraaliyhteiskunta, joka päämies oli Paavi. Valtionpäämies oli usein myös kirkon päämies ja valtio pidätti itsellään oikeuden puuttua ekklesiologisiin asioihin. Kansalaisen tie verotusrekisteriin kulki kastealtaan kautta ja siksi anabaptisteihin, jotka eivät suostuneet kastamaan lapsiaan, suhtauduttiin niin nurjasti. Uskonpuhdistuksessa syntyneet kansankirkot olivat pääsääntöisesti joko luterilaisia tai reformoituja. Englannin kirkko oli jokseenkin kalvinistinen. Pohjoismaat olivat Saksan tavoin luterilaisia. Sveitsi, Skotlanti ja Alankomaat olivat reformoituja. Italia, Ranska ja Espanja jäivät katolisiksi. Koska nyt kirkko ja valtio olivat sama asia ja koska valtio oli kristitty valtio, myös kaikki valtion kansalaiset olivat kristittyjä; tarkemmin: protestantteja; vielä tarkemmin: luterilaisia.

Sakraaliyhteiskunnan rakenteita puretaan edelleen. Harva helluntailainen esimerkiksi tiedostaa, että tärkein syy sille, miksi helluntaiseurakunnat aikoinaan rekisteröityivät yhdistyksiksi, oli jäsenyyden säilyttäminen kansankirkossa ja siten yhteiskunnallisen aseman turvaaminen. Valtion asema avioliittolain säätäjänä on niin ikään sakraaliyhteiskunnan artefakti, josta itse haluaisin eroon. Mielestäni valtiolla ei pitäisi olla mitään sanottavaa avioliittoon, sillä se on kristillinen konstruktio. Seurakunnan yksin tulisi olla tuomari siinä, mikä on kelvollinen avioliitto ja mikä ei.

Itse en kannata sakraaliyhteiskuntaa. Pidän edistyksellisenä kotimaani Alankomaiden uskonpuhdistuksen aikaista linjaa, jossa, vaikka olikin Hollannin kirkko, oli silti vapaus uskoa ja olla uskomatta. Alankomaista muodostuikin turvasatama niille, joita vainottiin kotimaissaan siksi, etteivät he omantuntonsa vuoksi voineet mukautua kotimaissaan määrättyihin kristinuskon suuntauksiin. Alankomaissa saattoi olla sekä katolinen, että protestantti. Huomionarvoista on myös, että Hollannin reformoitu kirkko tyytyi Dordrechtin synodissa julkaisemaan Dordrechtin Kaanoneina tunnetun kannanoton Jaakob Arminiuksen kannattajia ja hänen oppejaan vastaan, eikä esimerkiksi heitättänyt heitä tyrmään, kuten olisi hyvin voinut tapahtua Lutherin Saksassa, tai tapahtuisi “Kaarnan” johtamassa Suomessa. Toleranssi, sananvapaus ja vuoropuhelu ovat hienoja asioita.

Kristinuskon lisäksi myös monet muut ideologiat ja kulttuurit ovat muovanneet suomalaisuutta sellaiseksi kuin se on nyt. Eräs kansallista identiteettiä ilmaiseva nimittäjä on musiikki. Kansanmusiikkia on monenlaista ja soitinten äänet ja sävelkulut ovat tunnistettavissa ja sijoitettavissa erilaisiin kulttuuriympäristöihin ja maantieteellisiin alueisiin. Miksei käydä johdonmukaisuuden nimissä keskustelua siitä, miten ainutta kelvollista kansallismielisen musiikkia on hauen leukaluusta valmistetulla kanteleella säestetty joikulaulu?

Suomalaiset tykkäävät tunnetusti hevistä. Lukioaikoina tuli kuunneltua esimerkiksi Ensiferumia, Moonsorrowia ja Finntrollia, jotka yhdistävät suomalaista perinnemusiikkia ja heviä. Mutta kun pinnasta vähän raaputtaa, paljastuu suomalaiseksi mielletystä musiikista mielenkiintoisia realiteetteja. Haitarin kaltaiset soittimet ovat lainaa muista kulttuureista. Sitäpaitsi Finntroll “laulaa” ruotsiksi, mikä ei ole kovin kansallismielistä, sillä Ruotsi on historiallisesti Suomen sortaja ja alistaja. Muilta osin metallimusiikin kieli on yleensä englanti. Myös metallimusiikin historiaan perehtyminen osoittaa, että näissä hyvin suomalaisiksi mielletyissä orkestereissa ei loppujen lopuksi ole juuri mitään suomalaista, jos niitä siis arvioidaan sillä standardilla, jonka “Kaarna” on tässä asettanut. Kannattaa tutustua YLElläkin esitettyyn Metal Evolution -dokumenttisarjaan, joka löytää heavy metallin juurilta Chuck Berryn, Jimi Hendrixin ja Screamin’ Jay Hawkinsin kaltaisia nimiä. Rock ‘n rollin juuret johtavat siis Amerikkaan ja sieltä eteenpäin Afrikkaan. Kun ymmärtää, kuinka paljon suomalaisuus lainaa muista kulttuureista, kristinuskon nostaminen kepin nokkaan eräänlaisena hapatuksena, joka turmelee puhtaan ja neitseellisen suomalaisen kulttuurin, on kerta kaikkiaan naurettavaa.

“Kaarnaa” kismittää kovasti se, miten Raamatussa tapetaan ihmisiä. Kalevalakaan ei ole varsinaisesti pasifistinen teos. Kalevala tai suomalainen muinaisusko ei kykene tarjoamaan sellaista antropologiaa, joka selittäisi, miksi ihminen on tällainen ja miksi se sotii, tappaa ja rettelöi. Kristinuskolla on sille selitys. Me ihmiset olemme, Lutherin sanoin, ihan täysiä sontaläjiä.

Kun Jumala siis lähettää valitsemansa kansan pyyhkimään maailmankartalta ihmisiä, jotka vihaavat Häntä ja lähimmäisiään, eivätkä tahdo totella Jumalaa, meidän on kysyttävä: ansaitsevatko he kuolla? Jos he eivät ansaitse kuolla, silloin Jumala toden totta on “ilkeä” ja “itsekäs”, kuten kirjoittaja asian ilmaisee. Mutta jos he ansaitsevat saada elää, millä he ovat ansainneet sen? Jumala on elämän antaja ja se, että Hän on luonut maailman, on itsessään armoteko, sillä Hänen ei olisi tarvinnut luoda yhtään mitään ja Hän olisi silti itsessään täydellinen ja itselleen riittävä. Niinpä jos kukaan ei ansaitse saada elää, ei kukaan voi valittaa kuolemastaan. Jumalaa ei voi haastaa oikeuteenkaan, koska ei ole suurempaa jumalaa, joka kuulisi syytöksiä Herraa vastaan ja tuomitsisi Herran ja ihmiskunnan välillä. Jumalalla ei ole velvollisuuksia luomistyötään kohtaan. Että siihen tartutaan itsekkyytenä ja ilkeytenä, paljastaa kirjoittajan todellisen motiivin. Hän ei pidä kristinuskon Jumalasta. Hän on Jumalan vihollinen, joka vihaa Kristusta ja Hänen seuraajiaan.

Ihmiskunnan tilanne on sama kaikkialla, kieleen, ihonväriin tai etnisyyteen katsomatta. Emme tunne rauhan tietä, vaan riennämme vuodattamaan verta (Jes.59:7-8). Siksi tarvitaan rakenteita, jotka erottavat ihmiset toisistaan, että rauha olisi mahdollinen. Perhe on yksi näistä rakenteista. Perhe on pyhä ja yksityinen, rajattu entiteetti. Raamatun sananlasku sanoo:

Astu jalallasi harvoin lähimmäisesi kotiin, ettei hän sinuun kyllästyisi ja alkaisi sinua vihata. (San. 25:17)

Kodilla, jossa perhe asuu, on rajat ja ovissa on lukot, ettei sinne tulisi kuka tahansa luvatta, kutsumatta loisimaan tai uhkaamaan perheen turvallisuutta. Kansallisvaltio noudattaa samaa periaatetta; puhutaanhan kotimaasta. Suomi on suomalaisten kotimaa. Itse olen iloinen siitä, että toisen valtion kansalaisena minulla on lupa asua täällä. Olen Suomen puolella, paitsi kun Oranje pelaa. Maksan tänne veroni ja osallistun siten tämän yhteiskunnan ylläpitoon; hyvässä ja pahassa, jälleen kerran – minulta riistetyt rahat nimittäin rahoittavat YLEä ja syntymättömien lasten murhaamista.

En halua kotiini ihmisiä, jotka vaikkapa käyttäytyvät huonosti, ovat epäkunnioittavia vaimoani kohtaan tai näyttävät huonoa esimerkkiä lapsilleni. Minulla ei myöskään ole mitään velvollisuutta avustaa naapuriani rahallisesti, vaan minun velvollisuuteni on turvata oman perheeni toimeentulo ja hyvinvointi. Nämä kaikki periaatteet pätevät myös kansallisvaltioon.

Uskon kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka on säätänyt iankaikkisuudesta käsin kaiken, mitä tulee tapahtumaan ajassa ja avaruudessa, Westminsterin tunnustuksen mukaisesti. Se sisältää myös sen, miltä maailma näyttää ja missä valtioiden rajat menevät ja keitä niiden rajojen sisäpuolella asuu.

Ihmisen pahuutta ja turmeltuneisuutta rajoittavat rakenteet eivät kuitenkaan ratkaise ihmisen pahuutta ja turmeltuneisuutta. Ainut ratkaisu, joka tekee lopun vihollisuudesta ihmisten välillä ja takaa rauhan, on usko Jeesukseen Kristukseen, joka on kuningasten Kuningas ja herrojen Herra; rauhanruhtinas (Jes. 9:5, Jes.11:6). Hän on ostanut verellään omakseen ihmisiä kaikista kansakunnista, kielistä ja heimoista (Ilm.5:9) ja Hänessä me, jotka ennen olimme pirstaloituneita isässämme Aadamissa, olemme nyt yhdistetyt yhdeksi kansaksi (Ef.2:14-15), jonka ideologia on Kristus ja jonka kieli on Hänen evankeliuminsa. Rauha ja anteeksianto eri ihmisryhmien välillä on mahdollinen vain, kun ymmärtää, miten paljon on itse saanut anteeksi.

Näin kristinusko ylittää maalliset valtiot. Jos Kristus purkaa erottavan väliseinän juutalaisen ja kreikkalaisen välillä (Gal.3:28, Kol.3:11), eikö ihan yhtä lailla afrikkalaisen ja eurooppalaisen välillä? Minulla on paljon enemmän yhteistä afrikkalaisen tummaihoisen kristityn, tai vastaanottokeskuksen kautta Suomeen tulleen ja täällä uskoon tulleen irakilaisen kanssa, kuin suomalaisen näennäiskonservatiivisen tai nimelliskristityn pakanan kanssa. Tämä maailma ei ole täydellinen, mutta ilman Kristusta ei ole toivoa siitä, että vihollisuudet eri ihmisryhmien välillä joskus loppuisivat. Kalevala sitä toivoa ei ainakaan kykene tarjoamaan, eikä se edes yritä.

Kulttuurimarxilaisuudesta, BLM:stä ja sensellaisesta

Tummaihoisen amerkikkalaismiehen, George Floydin, kuolema pidätystilanteessa viime toukokuussa laukaisi mellakka-aallon, joka on jatkunut ja jatkunut. Ja jatkunut. Se on jatkunut jo niin kauan, että minä alan olla henkilökohtaisesti totaalisen kyllästynyt kuulemaan enää sanaakaan koko asiasta. Sympatiseeraajia riittää, mutta minä en ole yksi niistä. Minä en näe mitään positiivista siinä, että riehuva roskajoukko ryöstää, polttaa, tuhoaa, mukiloi ja murhaa.

Kaiken keskellä on aate: black lives matter. Mustilla elämillä on merkitystä. On mielenkiintoista, kuinka aikamme tietyllä tavalla rationaalisuutta korostavassa ja perinteisille kristinuskolle penseässä ilmapiirissä erilaiset uususkonnot pompsahtelevat maasta syyssienien tavoin. Black lives matter, tästä eteenpäin BLM, ei ole mikään poikkeus. Sitä kannatetaan uskonnollisella fanaattisuudella ja siihen liittyy samoja piirteitä kuin mihin tahansa uskonnon harjoittamiseen.

BLM on osa suurempaa sateenvarjoa, joka on olla woke; olla ikään kuin herännyt totuuteen siitä, kuinka paljon maailmassa on sosiaalista epäoikeudenmukaisuutta, että sille pitää ehdottomasti tehdä jotakin ja että oikeat välineet tilanteen korjaamiseksi ovat marxilainen ideologia, tulonsiirrot, rahalliset vahingonkorvaukset vuosisatojen takaisista vääryyksistä, rahoituksen vähentäminen poliisilta ja mitä muita näitä nyt on. Toisin sanoen vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta pyritään korjaamaan lisäämällä vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta, eikä pyrkimällä siihen, että laki olisi kaikille sama. ”Valkoisten” on oltava jatkuvasti pahoillaan, tunnustettava oma etuoikeutensa sekä oltava hiljaa ja kuunneltava, kun vähemmistöt puhuvat.

On ollut erityisen turhauttavaa seurata, kuinka vain muutamassa lyhyessä vuodessa Yhdysvaltojen suurin ja konservatiivisin kirkkokunta Southern Baptist Convention on ajautunut täysin virran vietäväksi. SBC:n juonenkäänteitä tulee seurattua sivusilmällä, koska siellä on paljon kalvinisteja. Lisäksi monet kalvinisteille tutut seurakuntien rinnakkaisorganisaatiot ja merkittävät saarnamiehet ovat antautuneet woukkitouhun edessä ja joutuneet niin ikään virran vietäviksi. Ennen niin konservatiiviset Matt Chandler ja David Platt ovat mennyttä. The Gospel Coalition on niin mennyttä, että netistä saa tilattua kyseistä organisaatiota ilkkuvan The Social Gospel Coalition -pilapaidan. Vuonna 2018 julkaistun ja mahtavana evankeliumin arvoiselleen paikalle palauttajana pidetyn American Gospel – Christ Alone -elokuvan puhuvista päistä moni on tehnyt jonkinlaiset kompromissin woukkitouhun ja kulttuurimarxilaisuuden kanssa.

Kulttuurimarxilainen ideologia siis ujuttaa lonkeroitaan joka paikkaan ja ongelmallisen asiasta tekee se, että se naamioituu sellaiseen kaapuun, joka saa sen näyttämään hyvältä ideologialta niiden silmissä, jotka eivät tiedä, minkä kanssa ovat tekemisissä. Kukapa ei haluaisi, että oikeudenmukaisuus toteutuisi? Eikö Jumalakin peräänkuuluta oikeudenmukaisuutta ja vihaa sortamista?

Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ongelma on siinä, että se olettaa ”järjestelmän” olevan epäoikeudenmukaisuuden perusta ja lähde. Puhutaan systeemisestä epäoikeudenmukaisuudesta. Se kuitenkin tarkoittaa, että silloin järjestelmässä, eli yhteiskunnassa, on jokin laki, joka kohtelee epätasa-arvoisesti eri ihmisiä. Itse keksin heti yhden: progressiivinen verotus. On epäoikeudenmukaista, että enemmän ansaitsevan pitää maksaa suhteellisesti enemmän veroja. Se on varastamista. Se ei kuitenkaan vasemmistolaisten mielestä ole niin, vaan heidän mielestään on vain reilua, että enemmän tienaavat maksavat myös veroja suhteessa maksukykyynsä. Sellaista on elämä sosiaalidemokraattisessa Suomessa. Todellinen epäoikeudenmukaisuus ei siis kiinnosta.

Marxilaisen ideologian mukaisesti kansakunta pyritään jakamaan sorrettuihin ja sortajiin. Ennen kyse oli selkeämmin rahasta ja varallisuudesta; työväki ja porvarit asetettiin toisiaan vastaan. Mutta koska vapaa markkinatalous on Kiinankin kaltaisissa kommunistisissa maissa osoittanut ylivertaisuutensa sosialismin valtio-omistaa-kaiken-ideologiaa vastaan, yhteiskunnan luokkajako pyritään toteuttamaan toisilla tavoilla, joista yksi on yhteiskunnan jakaminen intersektionaalisesti erilaisten synnynnäisten tai sellaisiksi väitettyjen ominaisuuksien mukaan.

Intersektionaalisuus pähkinänkuoressa tarkoittaa sitä, että on olemassa eräänlainen hierarkinen lista yhteiskunnan sosiaaliluokista ja listan kärkipäässä kukkona tunkiolla on valkoinen heteromies, eli patriarkaatti. Sen jälkeen ”alenevassa polvessa” listataan ihmisominaisuuksia matkalla kohti absoluuttista pohjasakkaa, kuten:

  • olla nainen
  • olla homoseksuaali
  • olla transseksuaali
  • olla hispaanista syntyperää
  • olla afrikkalaista syntyperää
  • minne-sitä-ikinä-sitten-päädytäänkään

En tiedä, kuinka pitkälle lista jatkuu, eikä oikeasti kiinnosta. Tästä listasta kuitenkin valitaan sitten itseensä soveltuvia ominaisuuksia. Mitä vähemmän ja mitä korkeammalta listasta asioita saa valittua, sitä vähemmän on ”intersektionaalista pääomaa”; sitä vähemmän on oikeutettu sanomaan mielipiteensä ja sitä pienempi on oma uhristatus. Vastavuoroisesti mitä enemmän saa rasteja ruutuun intersektionaalisessa monivalintatehtävässä, sitä suurempi on uhristatus, sitä oikeutetumpi on saamaan äänensä kuuluville ja sitä oikeutetumpi on etuilemaan yhteiskunnassa muiden kustannuksella.

Tämän karkean alustuksen jälkeen kysymme: miten tämä liittyy BLM-ideologiaan? Mitä väärää on siinä, että sanotaan, että mustilla elämillä on merkitystä?

Ongelma on tämä: kristitty ei voi mennä mukaan minkäänlaiseen valheellisuuteen, kaksinaamaisuuteen eikä tekopyhyyteen. Kristitty ei voi olla missään tekemisissä sellaisen ideologian kanssa, joka on jo sadan vuoden ajan sotinut Jumalaa vastaan ja sotii edelleen ujuttaen soluttautujia sisälle seurakuntaan.

Minulle on esitetty vastaväitteenä, että onhan kaikissa ideologioissa ja uskonnoissa omat mätämunansa, eivätkä ne määrittele kokonaisuutta. Ovathan muslimitkin pääasiassa rauhaa rakastavia, normaaleja ihmisiä. Minä olen kuitenkin kiinnostunut ideologian synnystä ja sen juurista. Ideologia itsessään voi olla paha ja vahingollinen, vaikka monet normaalit ja rauhantahtoiset ihmiset kannattaisivatkin sitä. Se tarkoittaa ainoastaan, että he ovat itse kyseisen ideologian hyödyllisiä idiootteja, eivätkä ymmärrä, minkä kanssa ovat tekemisissä, tai näkevät sen liian ruusuisten lasien läpi.

Onko BLM siis todella tummaihoisten asialla? Lyhyt vastaus: ei ole!

Abortti on kansanmurhan tasolla oleva ihmisoikeuskriisi yhdysvalloissa. Tummaihoisten populaation ollessa noin 13% Yhdysvaltojen kokonaisväestöstä, tummaihoisten tekemät abortit olivat 36% kaikista vuonna 2014. Vuoden 1973 Roe v. Wade -nimellä tunnetusta korkeimman oikeuden päätöksestä lähtien Yhdysvalloissa on tilastoitu yli 19 miljoonaa tummaihoista abortoitua vauvaa. Abortti tapaa enemmän tummaihoisia Yhdysvalloissa kuin suunnilleen kaikki ennenaikaiset kuolinsyyt syövästä sydän- ja verisuonitauteihin yhteensä. Lähde

Rikollisuus tummaihoisten yhteisöissä on vakava ongelma. Tämänhetkiset mellakat ovat käynnistyneet poliisiväkivallasta tummaihoista miestä kohtaan, samoin kuin vuoden 1992 Los Angelesin rotumellakat, sekä Fergusonin mellakat 2014. Kun joku tummaihoinen kuolee pidätystilanteessa, oli sille hyvä syy tai ei, otsikot ovat suuret. Lehdistö on kuitenkin hissunkissun kaikesta siitä väkivallasta, mitä tummaihoiset tekevät toisilleen ammuskellessaan toisiaan Detroitin kaduilla. Kissan pöydälle nostamista pidetään rasistisena.

BLM:llä olisi omassa pesässään ihan riittävästi siivottavaa. Tummaihoisen kommentaattorin Larry Elderin mukaan tummaihoisten yhteisön suurin haaste on isättömyys. Hän on popularisoinut niin ikään tummaihoisen Walter Williamsin menestyksen kaavan, jonka mukaan jos käy koulunsa loppuun, menee naimisiin ja tekee lapset vasta avioliitossa, olisi kenellä tahansa mahdollisuus nousta keskiluokkaan. Tummaihoisten yhteisössä lasten tekeminen avioliiton ulkopuolella on kuitenkin riistäytynyt täysin käsistä. Siinä missä 1960-luvulla 25% tummaihoisista lapsista syntyi avioliiton ulkopuolella, nyt lukema on 75%.

Useimmat hyväuskoiset ja asiaan perehtymättömät pitävät black lives matter -lausetta pelkkänä sloganina. Se ei kuitenkaan ole sitä. Se on ihan oikea organisaatio. Sillä on perustajat, jotka ovat tunnustavia marxilaisia. Järjestön verkkosivuilla on mission statement; manifesti heidän arvoistaan ja pyrkimyksistään. Tuossa manifestissa sanotaan perheestä, monen muun ongelmallisen asian lisäksi:

Me rikomme länsimaiden määrittelemän vaatimuksen ydinperherakenteesta tukemalla toisiamme laajennettuina perheinä ja ”kyläyhteisöinä”, jotka huolehtivat kollektiivisesti toisistaan, eritoten lapsista, siltä osin kuin äidit, vanhemmat ja lapset suostuvat.

Käännös on omani. Tuosta lauseesta on hyvä huomioida isien puute. Luetellaan äidit, vanhemmat ja lapset, mutta ei isiä. Lisäksi selvennän sitä, miksi käänsin viimeisen lauseen noin sillä, että lause to the degree that mothers, parents, and children are comfortable ei pyri siihen, että kaikki kokisivat olonsa mukavaksi á la ”minulla on lämmin, olen kylläinen, eikä minua satu mihinkään”, vaan asettaa rajat suostumukselle; I am not comfortable with that – tuo tekee oloni kiusaantuneeksi.

Perhe on Jumalan määrittelemä yhteiskunnan perusyksikkö, joka on samalla vertauskuva evankeliumista ja Jumalan suhteesta liittokansaansa. Seurakunta on Kristuksen vaimo, joka synnyttää hänelle hengellisiä lapsia. Siellä, missä Jumala antaa tuomiossaan yhteiskunnan turmeltuneen seksuaalietiikan (tai sen totaalisen puutteen) valtaan, sieltä Jumala ottaa pois evankeliuminkin, sillä raamatullinen seksuaalisuus ja evankeliumi peilaavat toinen toisiaan. BLM ajaa manifestissaan myös transideologiaa, homomyönteisyyttä ja ”cis-sukupuolisten” etuoikeuden purkamista. Aatteelle myönteisistä käytetään sanaa comrades, toverit. Kannattaa lukea koko manifesti. En ala kääntämään sitä tähän.

Kulttuurimarxilaisuus eri ilmenemismuodoissaan on paljon suurempi konsepti, kuin tässä karkeassa ja laiskasti lähdeviittaamassani tekstissä kykenen käsittelemään. Tämä on pelkkä pintaraapaisu. Jos haluat tietää lisää, tässä on hyviä resursseja:

Olen huolissani siitä, mitä tämä ideologia tulee tekemään Suomen evankelisissa seurakunnissa. Toivon, että tämä herättää ihmisiä, kristittyjä eritoten, miettimään, mihin menevät harkitsematta mukaan. Rakkaat, älkää yhtykö black lives matter -jollotukseen. Meillä on parempi sanoma:

Jokainen ihminen on arvokas Jumalan kuvaksi luotuna. Ei ole sellaista kuin ”rotu”, vaan kaikki ihmiset ovat saman yhden esi-isän, Aadamin, jälkeläisiä. Jeesus Kristus rakentaa seurakuntaansa ja se koostuu ihmisistä kaikista kansakunnista, kielistä ja heimoista. Tuo seurakunta on uusi ihmiskunta Hänessä ja tuon uuden ihmiskunnan tunnusmerkki on kaikki entiset koetut vääryydet ylittävä yhteys, rakkaus ja anteeksianto. Siellä, missä kulttuurimarxilaisuus luikertelee seurakuntaan, nuo kaikki loistavat poissaolollaan.

Ja muuten, vältän tarkoituksella käyttämällä ihmisistä sanoja ”musta” tai ”valkoinen”. Minä en ole valkoinen. Tämä paperi on valkoinen. Ja sinä et ole musta. Tämä, mmmmmmm, herkullinen lakritsapötkö on musta.

Maailma muuttuu

Twitterissä on viime päivinä nähty vaivaa sopimattomiksi koetuista tuotemerkeistä. Se ei ole täysin uusi ilmiö, sillä viimeksi Suomessa asiasta kohuttiin ainakin silloin, kun Brunberg poisti suukkorasiasta tummaihoisen piirroshahmopariskunnan. Kyseessä on kuitenkin ilmiö, joka pulpahtelee aika ajoin pintaan, kun joku loukkaantuja bongaa jotakin mielestään loukkaavaa ja avautuu siitä sosiaalisessa mediassa. Siitä syntyy ”keksi itse lisää” -tyyppinen ketjureaktio, kun muutkin intoutuvat (kuka vakavissaan ja kuka piloillaan) bongailemaan loukkaavia tuotemerkkejä. Tämänkertaiselle ilmiölle ovat olleet vaikuttimena tietenkin Yhdysvaltojen tilanne ja BLM-protestit. Lego jäädytti poliisiaiheisten settiensä digitaalisen markkinoinnin, koska se koettiin epäsensitiiviseksi. Huhun mukaan Lego olisi vetänyt myynnistä poliisiaiheisia settejään, mutta se ei sentään pidä paikkaansa. Lasten TV-sarja Ryhmä Hau yritti hyveliputtaa ja sai nenilleen. Yhdysvalloissa myytävästä Aunt Jemima -vaahterasiirapista päätettiin poistaa tummaihoinen nainen. Myös Uncle Ben’s tuotteista tuttu tummaihoinen mies saa lähteä.

Mitä Amerikka edellä, sitä Suomi perässä. Internetin vihapuhepoliisi Keijo Kaarisade ilmoitti puuttuneensa Hietaniemessä yritykseen ostaa Eskimo-jäätelö. Keijon keijotuksiin lähtee aina mukaan muitakin ja joku keksi ”loukkaantua” Fazerin Geisha-tuotemerkistä. Ja kuinka ollakaan, Fazerin Twitter-edustaja vastasi. Toisaalla samassa valtavaksi paisuneessa ketjussa Saarioisten Twitter-edustaja kävi reagoimassa trollipalautteeseen, joka koski Saarioisten ”äitien tekemää ruokaa” -slogania.

Totaalisen pelisilmän puutteen lisäksi molemmista reaktioista löytyi yhteinen piirre. Molempien yritysten Twitter-edustajat tiedostivat, että ”maailma muuttuu” ja ilmoittivat, että heidän edustamansa yritykset huomioivat sen.

Maailma muuttuu. Mitä se edes tarkoittaa?

Tässä kontekstissa maailman muuttumisella tarkoitetaan sitä, että jokin sellainen asia, mitä ei pidetty aiemmin minään, aiheuttaakin nyt mielipahaa. Sovinnaisuuden raja on siirtynyt. Se tarkoittaa käytännössä, että moraali on muuttunut. Kun kysytään, saako siirappipullossa olla tummaihoisen naisen kuvaa, kysytään käytännössä, onko se moraalista. Nähdään, että stereotyyppisen kuvaston hyödyntäminen tuotteen markkinoinnissa ei ole oikein. Se on väärin. Se on moraalinen kannanotto. Nähdään, että demografian identiteetillä tehdään rahaa, mitä pidetään riistämisenä, mikä on moraalitonta. Kiperästä tilanteesta ei pääse sillä, että vaihdetaan tummaihoisen hahmon tilalle vaaleaihoinen, koska sen jälkeen moraalinen ongelma onkin yhtäkkiä toinen: kun vaaleaihoisen hahmon avulla ”valkoisen miehen tuote” käyttää markkinoinnissa hyväkseen sitä identiteettipääomaa, jota ”valkoisella miehellä” on moraalinen lupa käyttää, se onkin ”valkoista ylivaltaa”. Odottakaa vain, kyllä Kallekin jossakin kohtaa osansa saa.

Maailma on muuttunut monta kertaa aiemminkin. Monia nykyään moraalittomia pidettyjä asioita on pidetty hyveellisinä tai edistyksellisinä ja päinvastoin. Natsi-Saksassa ”rodullista puhtautta” pidettiin moraalisena ja tavoiteltavana hyveenä. Homoseksuaalisuus on nykyään tavoiteltava hyve, kun vain vuosikymmeniä sitten sitä on pidetty lähes universaalisesti paheksuttavana ja moraalittomana. Samaan aikaan kun toisissa asioissa tiukkapipoisia ja vanhoillisia arvoja ajetaan alas, toisissa asioissa sovinnaisuus puetaan niin kireään korsettiin, että soi.

Kysymys kuuluukin: ovatko nyt moraalittomina pidetyt asiat olleet aina moraalittomia, vai onko niistä tullut moraalittomia vasta nyt, kun maailma muuttuu? Jos moraali itsessään muuttuu, ei silloin ole olemassa mitään absoluuttista moraalin standardia, eikä ole myöskään mitään velvollisuutta kokea nyt huonoa omaatuntoa sellaisista asioista, jotka eivät olleet omana aikanaan moraalinen ongelma. Jos taas moraali itsessään ei muutu, mikä on sen standardi ja miksi sitä sovelletaan epätasapuolisesti ja ristiriitaisesti eri ihmisryhmiin? Ei, tämä maailma ja sen moraali ovat tuuliajolla.

On yksi, joka ei muutu. Jumala ei muutu. Jeesus Kristus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Hänen lakinsa ei muutu. Hänen moraalinsa, jota Hänen lakinsa heijastaa, pysyy samana. Hänen lakinsa valossa voi arvioida sekä menneitä että tulevia aikakausia. Se on pysyvä ja objektiivinen moraalin standardi.

Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä. (Room. 12:2)

Ihmiset ja erilaiset julkiset installaatiot, jotka ovat täyttä päätä reagoimassa kaikkeen, millä muuttuva maailma heitä ryöpyttää, mukautuvat tämän maailmanajan mukaan. Muuttuva maailma esittää heille uusia, muuttuneita vaatimuksia, joihin he vastaavat mukautumalla. Sitten tulee uusia vaatimuksia ja taas mukaudutaan. Ja milloinkaan ei ole hyvä. Kristitty on kutsuttu uudistamaan mielensä Jumalan Sanan avulla. Jumalan Sana kertoo, mikä on Jumalan tahto ja mikä on on ”hyvää ja otollista ja täydellistä” – siis moraalista.

Maailma on aina muuttunut ja tulee aina muuttumaan, koska sillä ei ole minkäänlaista moraalista kiintopistettä, johon se kykenisi ankkuroitumaan. Se, joka on maailmassa, joutuu elämään jatkuvasti muuttuvien moraalisääntöjen ja joukkomentaliteetin mielivallan armoilla.

Ravi Zacharias on kutsuttu kotiin

Eräs aikamme merkittävimmistä kristinuskon puolustajista, apologi Ravi Zacharias, menehtyi syöpään 74-vuotiaana eilen 19. tuokokuuta 2020. Kun teologinen kivien kääntely omalla kohdallani alkoi joitakin vuosia sitten, juuri Ravin luennot ja puheet olivat ensimmäisten joukossa lääkitsemässä tiedonjanoani. Jos poimisin yhden lainauksen Ravilta, jonka muistan lopun ikääni, se olisi tämä:

Jeesus Kristus ei tullut maailmaan tekemään pahoista ihmisistä hyviä, vaan kuolleista eläviä.

Olen kiitollinen Jumalalle siitä, kuinka Hän on käyttänyt Ravia instrumenttina elämässäni. Jumala on kaikkivaltiaana säätänyt itsekunkin päivien määrän ja nyt oli Ravin aika. Kiitetty olkoon Herran nimi.

Kukaan ei profetoinut koronavirusta

Koronaviruksesta on jotain hyötyäkin, vaikkei sitä äkkiseltään uskoisi tai haluaisi myöntää. Se nimittäin auttaa todistamaan, että karismaattisessa kristinuskossa esiintyvät ilmiöt profetioineen ja tiedon sanoineen eivät ole todellisia, vaan itsepsyykkauksen ja mielikuvituksen tuotetta. Kun koronaviruksen kaltainen tapahtuma koettelee kansakuntia, suomalaisten kristittyjen katseet kääntyvät kohti Amerikkaa. Suomessa meininki on Jenkkilään verrattuna säyseää, tai ainakin siltä minusta tuntuu, mutta olisi tyhmää luulla, että amerikkalaisten uraprofeettojen lonkerot eivät ulottuisi tännekin. Sid Rothin Yliluonnollista käsittääkseni pyörii edelleen TV7:lla.

Nimenomaan Sid Rothin TV-ohjelma toimii tässä mainiona esimerkkinä, sillä siinä oli vuoden alussa jakso, jossa kavalkaadi Yhdysvalloissa tunnettuja profeettoja kävi kukin vuorollaan julistamassa, mitä vuosi 2020 toisi tullessaan. Profetiat olivat tuttua ja kliseistä karismaattista sanasalaattia, joilla voi pelata nykyään jopa bingoa. Yksikään ei maininnut koronavirusta. Helluntailaiset ja maltilliset karismaatikot yrittävät arvatenkin puolustautua vetoamalla siihen, että äärikarismaatikoista ei voi vetää kaikenkattavia johtopäätöksiä karismaattisesta kristillisyydestä kokonaisuudessaan. Sillä ei ole merkitystä. Niissä karismaattisen kristinuskon haaroissa, missä yritetään epätoivoisesti pyristellä irti äärikarismaattisuuden stigmoista, ei nimittäin valitettavasti profetointi ole laadullisesti parempaa.

Mistään karismaattisen kristinuskon kolkasta ei ole kuulunut yksiselitteistä ja selkeää ennustusta tulevasta pandemiasta, eikä sellaista olisi ollut odotettavissakaan. Karismaatikot nimittäin tietävät, että mitä spesifimpi ennustus, sitä varmemmin saa nenilleen. Siksi niitä vältetään. Esimerkkejä jokseenkin yksityiskohtaisista tulevaisuuden ennustuksista ovat esimerkiksi Tukholman profetia ja norjalaisnaisen profetia. Niistä jälkimmäisen katsottiin ennustaneen vuoden 2015 pakolaiskriisi. Minkäänlaista globaalia pandemiaa ei kuitenkaan mainita kummassakaan.

Temppu on tehty, kun on saavutettu sopiva balanssi epämääräisen ja yksityiskohtaisen välillä, niin että päästään jälkikäteen iloitsemaan oikeaan osuneesta profetiasta. Ongelmana on kuitenkin se, että niissäkin tapauksissa profetiat ovat niin epämääräisiä, että niiden perusteella ei ole etukäteen mahdollista tehdä mitään päätelmiä tai toimenpiteitä. Eräs esimerkki tästä on David Wilkerson, jonka Näky-kirja sekä hänen lukuisat sen jälkeen antamansa profetiat nostetaan esiin aina, kun jotakin mullistavaa tapahtuu. Nytkin somea kiertää Wilkersonin nimeä kantava profetianpätkä, joka jäljittyy tänne. Mielenkiintoisen asiasta tekee se, että tämä profetia ei ole Wilkersonin saarnapöntöstä julistama tai kirjaan kirjoittama, kuten muut hänen profetiansa ovat, vaan Mike Evans -niminen mies väittää David Wilkersonin kertoneen tämän näyn hänelle vuonna 1986. Kuinka sattuikin sopivasti.

Useimmilla profetian tulkitsijoilla on rima matalalla. He laskevat pienimmänkin toteutuneen yksityiskohdan koko profetian toteutumiseksi. Se ei ole raamatullisen profetian standardi, vaan profetian täytyy toteutua kokonaisuudessaan ja kaikilta osin. Sehän juuri tekee esimerkiksi profetiat Messiaasta niin ihmeellisiksi, sillä ne toteutuivat kaikki pienintä ja mitättömintä yksityiskohtaa myöten. Sellaisen laskennallinen todennäköisyys on astronominen.

Taas eräs tapa kiillottaa profeetallista kilpeään on ottaa esille Raamattu ja väittää, että silmiemme edessä tapahtuvat asiat on ennustettu siellä. Tosiasia on kuitenkin se, että mistään, mitä Jumala on pyhien miesten kautta inspiroinut, ei voi luoda yksityiskohtaista kuvaa tulevaisuudesta. On mahdotonta sanoa Raamatun perusteella esimerkiksi, että kahden vuoden sisällä tulee suuri nälänhätä. Se olisi liian riskialtista. Tosin, kun kolmen vuoden päästä ei ole vieläkään nälänhätä, vapaa-helluntailainen vetoaa siihen, että profetioiden oikein saaminen vaatii tietynlaista hengellistä herkkyyttä ja eihän nyt kukaan voi aina oikeassa olla. Astian makua, sano. Siispä sen sijaan harjoitetaan eräänlaista profeetallista jälkiviisautta. Jos iskee vaikkapa nälänhätä, otetaan esille Ilm. 6:5 ja sanotaan: ”Näetkö? Raamattu on varoittanut meitä kaiken aikaa!” vaikka teksti ei puhukaan siitä nimenomaisesta nälänhädästä. Tällaista tekee esimerkiksi Mauno Mattila, joka on julkaissut videon otsikolla CORONA – Ruttotautia monin paikoin. COVID-19 ei ole ruttotauti, vaan viruksen aiheuttama akuutti hengitystieinfektio.

Myös Evansin väittämässä profetiassa käytetään sanaa plague, joka kirjaimellisesti taudin nimenä tarkoittaa vain ja ainoastaan ruttoa. COVID-19 ei ole rutto. Toki sanaa plague käytetään myös raamatullisessa mielessä tarkoittamaan vitsausta, kuten esimerkiksi tämä artikkeli huomioi, mutta sanalla on konnotaationa massiivinen kuolonuhrien määrä. Mustan surman järkyttävään kuolonuhrien määrään koronavirusta ei voi millään verrata. Se, että niitä verrataan, paljastaa lähinnä sen, kuinka irrallaan historiasta ihmiset ovat. Se on mielestäni epäkunnioittavaa niitä kohtaan, jotka oikeasti ovat kärsineet paljon enemmän kuin me.

On merkillepantavaa, että mullistavat ja merkittävät tapahtumat ovat ainakin täällä länsimaissa profetioiden täyttymyksiä silloin, kun nimeomaan täällä länsimaissa jotakin tapahtuu. Kun jotakin tapahtuu muualla, se on poissa silmistä ja poissa mielistä. Kun riittävästi aikaa kuluu, tulemme huomaamaan, että myös vuonna 2020 tylsiin ja tavallisiin sairauksiin kuoli maailmanlaajuisesti enemmän ihmisiä, kuin COVID-19-tautiin. Jokavuotinen malarian niittämä ruumisläjä ei merkitse paksulle länsimaiselle kristitylle mitään, koska se ei ole hänen takapihallaan. Muutenkin koronavirus on osoittautumassa tilastotieteelliseksi painajaiseksi. Kukaan ei oikeasti tiedä, kuinka paljon tartunnan saaneita on, eikä kenelläkään ole esittää rakaa dataa nykyisten sulkutoimien tehokkuudesta. Esimerkiksi Stanfordin yliopiston lääketieteen professori Jay Bhattacharya sanoo tällä videolla, että kukaan ei todellisuudessa tiedä, kuinka tappava tauti COVID-19 on:

Uskon, että tulevaisuus tulee osoittamaan, että mekkala ja paniikki olivat suuremmat kuin itse asia. Kiliastinen kristikunta on toitottanut maailmanloppua jo kohta parisataa vuotta ja kaikenlaisia massatappajia on matkan varrella jo nähty. Esimerkiksi espanjantautia tämä ei tule pääsemään lähellekään. Profetioiden perässä juoksijat uivat samassa valtavirtamedian luomassa paniikki- ja hypeaallokossa, kuin kaikki muutkin ja he tulevat saamaan pitkän nenän. Tosin parin vuoden kuluttua kaikki on jo unohdettu, eikä kukaan tule koskaan vaatimaan tilille niitä, jotka profetoivat valheita tai lietsoivat pelkoa.

Karismaattisten kristittyjen suhtautuminen koronavirukseen on ollut minusta valaisevaa siltä osin, mikä heidän käytännön teologiansa on, mitä tulee armolahjojen toimintaan tänä päivänä. Itse asiassa eräs koronakauden alkuvaiheen hupaisammista tapauksista oli se, että Bill Johnsonin pastoroiman Bethel-seurakunnan koko parantamistoiminta pantiin kiinni. Päätellen siitä, kuinka käytännössä kaikki kirkot ovat panneet ovensa kiinni, käytännön usko ihmeisiin ja merkkeihin on tänä päivänä myös maltillisempien karismaatikoiden kohdalla ohutta. Eikö juuri nyt voisi uskoa ja olettaa, että samoin kuin Daniel varjeltui leijonilta, myös valtiovallan suosituksista ja kielloista huolimatta kokoontuva seurakunta varjeltuisi virukselta?

Mutta ei. ”Wilkersonin näkemää” suurherätystä ja penseiden kristittyjen parannuksen tekoa ei nähdä. Saarnojen sisällöt eivät muutu. Profeetat olivat väärässä, ovat aina olleet väärässä ja tulevat aina olemaan väärässä.

Koronavirus haastaa kristinuskoa

Koronavirusepidemian asettaessa suuria haasteita yhteiskunnalle, myös kristinusko joutuu vetämään mietintämyssyn päähänsä ja pohtimaan, mitä seurauksia tilanteella on kristittyjen uskonnonharjoitukseen. Kuten jo totesin edellisessä kirjoituksessani, kristittyjen uskonnonharjoituksen olennainen osanen on yhteen kokoontuminen. Varhaiset kristityt antoivat siitä Raamatussa esimerkin kokoontumalla viikon ensimmäisenä päivänä, joka heillä oli sapatin jälkeinen päivä, eli se jonka tunnemme nykyään sunnuntaina.

Sunnuntai on typologisesti merkittävä päivä, sillä se on Vanhassa testamentissa vastasyntyneen lapsen ympärileikkauksen päivä, samoin kuin sadonkorjuun ensilyhteen heilutuspäivä. Uudessa testamentissa se on Herramme Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, ja tuohon päivään mainitsemani Vanhan testamentin tyypit ja varjot viittaavatkin; Kristukseen, ylönousemuksen esikoiseen ja ensihedelmään. Harhaoppiset ja taikauskoiset yrittävät keksiä syitä sille, miksi sunnuntai olisi väärä palvonnan päivä, vedoten esimerkiksi siihen, että sunnuntai tarkoittaa auringon päivää, mikä puolestaan viittaa erinäisiin auringon jumaliin, joita pakanauskonnoissa palvottiin. Sunnuntaijumalanpalveluksen väitetään olleen keisari Konstantinuksen keksintöä ja pakanallisen juhlapäivän ovela verhous kristillisen viitekehyksen valepukuun. Siitä syystä muutamat heikommat veljet eivät edes suostu sanomaan sunnuntai, vaan puhuvat mieluummin yksinomaan Herran päivästä, mikä on täysin tarpeetonta, sillä:

Sillä Herra Jumala on aurinko ja kilpi; Herra antaa armon ja kunnian, ei hän kiellä hyvää niiltä, jotka nuhteettomasti vaeltavat.

Ps. 84:11

Näin on siis soveliasta palvoa Herraa sunnuntaina, auringon päivänä, sillä meidän aurinkomme on Herra. Sunnuntai on meidän sapattimme; päivä, jonka erotamme muista ja asetamme erilleen Jumalaa varten. Ja kuinka se tapahtuu käytännössä? Kokoontumalla yhteen palvomaan Herraa, kuten konsanaan se Jumalan kansa, joka meidät on kutsuttu olemaan. Tuon palvonnan keskeinen ydin on (tai sen tulisi olla) Jumalan lopullinen ja kaikkeen elämään ja jumalisuuteen riittävä kirjoitettu ilmestys, jonka saarnaamisen kautta uskova virvoittuu, rakentuu ja kasvaa Jumalan tuntemisessa.

Mutta kuinka asiaan tulisi suhtautua tässä tilanteessa? Kokoontumisrajoitus oli Suomessa alun perin 500, mikä olisi käytännöllisesti katsoen sallinut kaikkien Suomen aktiivisten paikallisseurakuntien kokoontumisen. Sittemmin rajoitusta kiristettiin 10 henkilöön. Käytännössä kaikkien kirkkojen ovet ovat nyt kiinni siitäkin huolimatta, että rajoitusta voidaan tulkita siten, että se ei koske seurakuntia, eikä uskonnonharjoitusta. Seurakunnan kokous ei nimittäin ole ”yleisölle avoin huvitilaisuus, kilpailu, näytös tai muu näihin rinnastettava tilaisuus”. Tai se riippuu tietenkin siitä, mikä kenenkin teologia seurakunnasta on. Käytännössä seurakuntien tilaisuudet ovat juurikin yleisölle avoimia huvitilaisuuksia, eivätkä seurakuntaperheen yhteinen kokoontuminen Herraa palvomaan. Siinä mielessä seurakunnat ovat toimineet valmiuslakiin nähden oikein.

Vakava kysymys on se, että jos virtuaalinen jumalanpalvelus videostriimin avulla on kelvollinen seurakunnan kokoontuminen, mitä itua on enää fyysisessä kokoontumisessa ensinkään? Henkilökohtaista hartauselämää ja itsenäistä raamatunopiskelua voi kuka tahansa harrastaa kaikkinaisten tallenteiden avulla, mutta seurakuntaperheen yhteistä palvontahetkeä se ei voi korvata. Videostriimin välityksellä ei voi jakaa ehtoollista, eikä kastaa. Jos yhteys, joka koetaan toisten kristittyjen kanssa on sama kuin fyysisesti yhteen kokoontumisessa, kirkkojen ovet kannattaa pistää kiinni lopullisesti. Siinä säästyy nimittäin valtavasti rahaa ja rahasta nimenomaan tulee tekemään tiukkaa, kun talous on koronan takia tuhottu.

Voimme kuvitella mielessämme klassisen anekdootin: hän (kuka hän nyt sitten onkaan) heräjää todellisuuteen; hänellä ei ole toivoa, ei rauhaa, ei tulevaisuutta. Sitten hän muistaa kirkon. Nuorena kuulemistaan jeesusjutuista hän muistaa vain joitakin spagetinpätkiä. Mutta sieltä, kirkosta, hän uskoo löytävänsä vastauksia eksistentiaaliseen kriisiinsä. Kirkon ovet ovat kuitenkin kiinni. Kokonaan capseilla kirjoitettu valkoinen yhdyssanavirheitä vilisevä aanelonen kirkon ovessa kertoo, että toistaiseksi seurakunta kokoontuu ainoastaan verkossa. Jos hän jotenkin onnistuisikin osallistumaan jumalanpalvelusten lähetyksiin tai katsomaan ne jäljestäpäin, mitä hänelle jäisi käteen? Pastorin vakuuttelut, että me olemme täällä samanlaisia syntisiä kuin kaikki, emmekä sen pyhempiä kuin kukaan muukaan. Seuraavalla viikolla luento lapsen psykologisesta kehityksestä. Ei Jumalan Sanan auktoriteettia, ei evankeliumia, ei Pyhän Hengen voimaa.

Ei ole ketään kertomassa tämän maailman ahdistuneille, että on pahempi sairaus kuin COVID-19 ja että se on synti ja siihen kuolee. Edes vaarallisen sairauden uhatessa ei kehdata julistaa ihmisille, että me kaikki kuolemme kerran, kuka koronaan ja kuka maksakirroosiin, ja jokainen joutuu seisomaan Kristuksen tuomioistuimen eteen. Kenen vanhurskaudessa sinä seisot sinä päivänä? Jeesus Kristus eli täydellisen ja synnittömän elämän, täyttäen Jumalan vanhurskauden vaatimuksen. Hän kuoli kansansa syntien tähden, kärsien rangaistuksen kaikkien niiden puolesta, jotka Jumala omakseen kutsuu. Merkiksi siitä, että Hänen sovitusuhrinsa oli kelvollinen, Jumala herätti Hänet kuolleista. Käänny siis tänään pois synneistäsi, että sinut puettaisiin Kristuksen vanhurskauteen, jossa voit viimeisenä päivänä seistä pyhän Jumalan kasvojen edessä ja elää!

Nyt jos koskaan olisi seurakunnilla mahdollisuus tarjota kysyntään. Ihmisillä on hätä. He ”menehtyvät peljätessään ja odottaessaan, mikä maanpiiriä kohtaa” (Luuk. 21:26). Mikä sääli, ettei seurakunnilla tunnu olevan tähän tilanteeseen juuri mitään tarjottavaa, kun jumaliset menehtyvät pelkoon jumalattomien lailla. Uskostaan huolimatta se, mikä heistä huokuu, ei ole rauha, kypsyys ja harkitsevaisuus, vaan sama paniikki ja hysteria kuin jumalattomilla. Se tuskin on kristinuskoa, joka saa jumalattoman kysymään, mihin toivomme perustuu.

Luottamus Jumalaan pandemian keskellä

Olen halunnut kirjoittaa koronaviruksesta jo toista viikkoa. Kirjoitinkin pitkän pätkän kaikenlaisia ajatuksia, mutta niistä tuli pelkkä sillisalaatti, enkä ollut tyytyväinen siihen hengelliseen ulottuvuuteen, jonka sain väkinäisesti liimattua päälle. Sellaista se joskus on; ajatuksia sanottavaa olisi paljon, mutta loogisen ja sujuvan kokonaisuuden rakentaminen niistä on vaikeaa. Se on vähän kuin tämä pandemiakin. Siinäkin on paljon ulottuvuuksia ja muuttujia. Mieleni sekasorrossa alkoi kuitenkin kiteytyä yksi sana, joka liittyy olennaisella tavalla oikeastaan kaikkeen, mikä liittyy myös koronavirukseen ja siihen tilanteeseen, johon se on ajanut käytännöllisesti katsoen koko maailman.

Se sana on luottamus. Lohdullista ja motivoivaa, eikö totta? Luottamusta — sitä me tarvitsemme; luottamusta tulevaisuuteen, päättäjiin, ihmisiin yleensä… Luottamus on elämän arvokkain valuutta. Ilman luottamusta ei mikään ole mitään. Ihmisestä paljastaa paljon, mihin hän luottaa ja missä kohtaa. Tällä hetkellä luottamusta pyydetään paljon, mutta sitä on vähän saatavilla.

Pitäisi luottaa markkinoihin. Markkinat ovat oivallinen esimerkki siitä, miten kaikki loppupeleissä perustuu luottamukseen. Kun sijoittavat lakkaavat luottamasta siihen, että heidän sijoituksensa arvo pysyy, niiden arvo alkaa laskea. Kun kriisi iskee, pörssikurssit notkahtavat ja talous sakkaa. Paljon pannaan turvaa rahaan kaikkivaltiaaseen, mutta kun pelko iskee, paljastuu myös mammonan todellinen luotettavuusaste.

Pitäisi luottaa päättäjiin. Pandemian jyllätessä yleinen jankutus kuuluu: mikseivät päättäjät tee jo jotakin? Tätä ihminen on aina tehnyt; valinnut joukostaan samanlaisia piereskelijöitä kuin he itse ja nostanut heidät keinotekoiselle jalustalle. Ihmisen peruspatologia ei muutu valtiomuotoa vaihtamalla ja nytkin meillä on erinäisiä kansakunnan isä- ja äitihahmoja, joiden hengennostatuspuheista ihmiset hakevat lohtua ja joiden jämptille johtajuudelle he odottavat voivansa osoittaa kuuliaisuutta. Mutta puheet ovat latteita, toimet aiheuttavat eripuraa tai ovat riittämättömiä ja mitä johtajuuteen tulee, heidän pitäisi olla kansakunnan palvelijoita, eikä sen johtajia.

Pitäisi luottaa asiantuntijoihin. ”Te uskovaiset olette kaikki tuollaisia,” sanoi eräs suonenjokelainen mansikkafarmari minulle kerran. ”Ette ajattele omilla aivoillanne.” Kun kriisi tulee ja moni hämmentää informaatiosoppaa, pitäisi antaa erityisarvo asiantuntijoiden näkemyksille. Mutta kun asiantuntijat antavat keskenään ristiriitaisia lausuntoja, mitä hyötyä on enää asiantuntijoista? Käytän siis omia aivojani, vedän omat johtopäätökseni ja oletan, että asiantuntijat voivat olla väärässä, samoin kuin ne, jotka tekevät päätöksiä heidän näkemystensä perusteella.

Pitäisi luottaa tiedotusvälineisiin. Toki valtavirtatiedotusvälineet väittävät, etteivät ne pyri lietsomaan paniikkia, mutta jo yksistään korona-aiheisten uutisten valtava volyymi vetää maton sellaisen väitteen alta. Sekö valtavirtamedia, joka on tähän mennessä syöttänyt väritettyä, yksipuolista ja politisoitua propagandaa, on nyt luotettava informoija viruspandemian suhteen?

Pitäisi luottaa muihin ihmisiin. Ihminen on pohjimmiltaan hyvä, niin väitetään. Me olemme tässä liemessä yhdessä, joten nyt tullaan yhteen, lauletaan lauluja ja tsempataan toisiamme. Ja hamstrataan vessapaperia – ahnehditaan paniikissa itselle, niin ettei toisille riitä. Täältä kaikuu ihmiskunnan solidaarisuudelle sarkastinen slow clap.

Pitäisi luottaa lakiin ja järjestykseen. Suomessakin on semmoinen vekotin, kuin perustuslaki, joka antaa kaikille Suomen asukkaille tiettyjä perusoikeuksia, joista yksi on vapaus kokoontua vapaasti lupaa kysymättä ja viranomaisten estämättä. Nyt koronaviruksen takia tuo vapaus on joiltakin osin evätty säätämällä poikkeuslaki. Ymmärrystä sille kyllä ihmisillä riittää, mutta samaan aikaan kun rajat on pantu kiinni ja mielivaltaisen kokonaisluvun ylittävät yleisötapahtumat on kielletty, vedotaan edelleen ”kansainvälisiin velvollisuuksiin”, kun kärrätään lisää turvapaikkaturisteja Suomeen. Kristinuskon harjoituksessa kokoontuminen on olennaista. Rajoittamalla kristittyjen kokoontumista, valtiovalta rajoittaa uskonnonvapautta. Tämä kaikki kertoo minulle harvinaisen selkeästi, että Suomen perustuslaki on relevanssiltaan vessapaperin luokkaa. 

Mihin tässä voi enää luottaa? Helppo vastaus kuuluu: luota Jumalaan! Kyllä tämä tästä! Kaikki järjestyy! Asiat palaavat aikanaan ruotuun ja elämä jatkuu samanlaisena kuin tähänkin asti. Eikö se ole säälittävyyden huippu? Se on malliesimerkki siitä, kuinka pannaan luottamus Jumalaan vain tätä elämää varten. Kun on nojannut edellä mainittuihin murtuneisiin ruokosauvoihin ja haavoittanut itsensä, sittenkö kaivetaan arkun pohjalta vanha pölyinen Jumala, joka läähättävän koiran tavoin on ilolla täyttämässä toiveet siksi, että Häntä vähän huomataan? Ja niin tunnustavat kristitytkin yhtyvät jumalattomien kanssa samaan nihillistiseen renkutukseen: Imagine all the people living for today.

Ennen meitä tulleet kristityt ovat saaneet kestää kovempia aikoja ja pahempia pandemioita, kuin tämä. Kesään mennessä tämä on ohi ja ensi vuonna kuolee taas tavalliseen kausi-influenssaan satoja suomalaisia. Heidän omaisensa eivät saa surunvalitteluja presidentiltä, koska se on tavallista ja tylsää. Vielä suurempi todennäköisyys on kuolla johonkin itseaiheutettuun. Eikö todellinen luottamus Jumalaan näy siinä, että hyväksytään, että kaikki itsestäänselvyyksinä pidetyt asiat voivat kadota yhdessä silmänräpäyksessä?

Minä luotan Jumalaan. Uskon, että Hän on määrännyt päivieni määrän, joten Hän on myös määrännyt kuinka kuolen. Jos saan jostakin koronaviruksen ja kuolen siihen, en kuollut siihen vahingossa, vaan koska Jumala oli kaikkivaltiudessaan määrännyt niin. Sekä se, että elän tai kuolen, että myös se, kuinka elän tai kuolen, sen tarkoituksena on kirkastaa Kristusta. Elämäni perusvastaus kaikkiin miksi-kysymyksiin on: Kristusta varten.

  • Miksi minut on luotu? Kristusta varten.
  • Miksi elän? Kristusta varten.
  • Miksi kuolen? Kristusta varten.
  • Miksi vanhurskas pelastuu? Kristusta varten.
  • Miksi jumalaton hukkuu? Kristusta varten.

Tavalla tai toisella Jumala aina osoittaa voimansa ja kaikkivaltiutensa kaikessa, mitä tapahtuu ja kaiken tähtäimenä on se, että Jeesuksen nimi olisi koroitettu yli kaikkien nimien ja että jokainen polvi notkistuisi Hänen herrautensa edessä. Siinä on toivo, siinä on luottamus ja siinä on rauha. Saakoon Jumalan alati luotettava ja kaikkeen elämään ja jumalisuuteen riittävä Sana rohkaista jokaista, joka turvaa tänä päivänä Häneen:

Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi, ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil. 4:6-8)

Piispojen typerät mielipiteet

Suomessa on käynnissä noitavaino. Joku noita vainoaa Päivi Räsästä. Samaan aikaan kun länsimaat pyritään tarkoituksella saamaan elintason suhteen takaisin pimeälle keskiajalle ilmastopaniikkiin vedoten, lienee kaiketi ainoastaan loogista ja asiaankuuluvaa alkaa taas vainoamaan noitia. Sitä on länsimaisen kulttuurin rappio ja regressio. Sitä on Jumalan tuomio kulttuurille, joka on yhtäkkiä keksinyt, että kaikki saavutettu edistys ja vauraus ei olekaan Jumalan siunausta, vaan omaa ansiota.

On yleinen ajatusvirhe luulla Martti Lutherin 95 teesiä joksikin suureksi protestiksi. Todellisuudessa ne olivat ehdotuksia väittelyn aiheiksi. Naulatessaan ne Wittenbergin kirkon oveen, joka toimi yhteisön yleisenä ilmoitustauluna. Luther oletti, että vallitseva kulttuuri sallii vuoropuhelun ja väittelyn. Hän oli kuitenkin väärässä. Wormsin valtiopäivillä häntä vaadittiin sanoutumaan irti kirjoituksistaan. Hänen vastauksensa oli legendaarinen:

Ellei minua saada vakuutetuksi Raamatun todisteiden ja selvien järkisyiden avulla – paaviin ja kirkolliskokouksiin yksinään en luota, koska on tunnettua, että ne ovat monta kertaa erehtyneet ja puhuneet ristiin – niin esittämäni raamatunkohdat vakuuttavat minut. Olen sidottu Jumalan sanaan. Sentähden en tahdo peruuttaa mitään, koska ei ole oikein eikä hyödyllistä toimia omaatuntoaan vastaan. Jumala minua auttakoon. Aamen.

Päivi Räsänen löytää itsensä jokseenkin samasta tilanteesta, kuin Martti Luther aikoinaan. Teesejä hänellä on yksi: että homoseksuaalisuus on synti ja häpeän eikä suinkaan ylpeyden aihe. Hänen kirkon ovensa on Twitter. Hänkin kai luuli, että sivistyneet ihmiset pystyvät asioista sivistyneesti väittelemään. Ja kuten Lutherilla, hänelläkin ovat vastassa tyranninen valtiovalta ja epäpätevät kirkonmiehet, joilla ei ole kompetenssia vakuuttaa yhtään ketään Raamatun todistuksella, saati sitten terveellä järjellä.

Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen on itse ottanut kantaa omasta toiminnastaan syntyneeseen hälyyn toteamalla, että hän on tehnyt esitutkintapäätökset lain puitteissa ja oikeudellisin perustein. Hän tuntuu pitävän kaikkia hänen toiminnastaan tuohtuneita aivan täysinä idiootteina. Hän sanoo:

Ilmaisujen solvaavuutta tai panettelevuutta arvioitaessa lähtökohtana on pidettävä nimenomaan sitä, missä määrin ne loukkaavat ihmisarvoa ja yhdenvertaisuutta. Tällöin ratkaisevaa ei ole se, onko käytetty joitain tyypillisiä, esimerkiksi alatyylisiä ilmaisuja.

Miten hän voi kuvitella, että tämä menee läpi kenellekään? ”Solvaavuuden” tai ”panettelevuuden” mittaamiseen ei ole mitään objektiivista suuretta. Koska hän viime kädessä ne tutkintapäätökset teki, se tarkoittaa, että viime kädessä ratkaiseva tekijä oli hänen henkilökohtainen mielipiteensä. Älyllisyys on olennainen osa ihmisyyttä. Pitäessään minua vähä-älyisenä hän halveksii ihmisyyttäni. Minulla on oikeus nauttia samaa kunnioitusta ja arvonantoa kuin muillakin yhteiskunnan jäsenillä suomalaisessa yhteiskunnassa! Ja nyt on turha lässyttää, ettei hän tarkoittanut sitä niin. Minä otin sen silti niin, ja minä olen oikeassa, koska minua on loukattu. Miksen minä saa olla herkkänahkainen itkupilli, kun muutkin saavat?

Toiviaisen mukaan Räsänen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Jokainen normaalilla oikeustajulla varustettu ymmärtää, että se ei päde tähän. Kaikki tietävät, että Räsänen on ”esittänyt mielipiteitä joista joku on omiaan loukkaantumaan” ja joku onkin loukkaantunut, koska rikosilmoituksia on tehty. Ei kai tässä nyt sitä tutkita, onko joku loukkaantunut? Jos teen rikosilmoituksen siitä, että minulta on varastettu, silloin tutkitaan, pitääkö väite ensinnäkään paikkaansa ja jos pitää, onko minulta varastettu niin paljon kuin väitän, sekä onko varas varmasti se, jota teosta syytän. Nämä ovat kaikki objektiivisia seikkoja. Mutta tässä ”tutkitaan”, saako toista loukata sanomalla nimenomaan, että tämän syntinen elämäntapa on syntiä. On täysin veteen piirretty viiva, missä kohtaa loukkaavuus menee sille tasolle, että valtakunnansyyttäjä ottaa asiakseen loukkaantua toisten puolesta jopa ilman asianomistajaa, kävellä poliisin yli ja rikkoa perustuslakia. Toiviainen on jo henkilökohtaisesti julistanut Räsäsen syylliseksi määräämällä esitutkinnat ja kaikki tietävät jo lopputuloksen.

Kööriin, joka on jo julistanut Räsäsen syylliseksi, ovat yhtyneet myös arkkipiispa Tapio Luoma ja Helsingin piispa Teemu Laajasalo. Nämä vailla raamatullista oikeutta palkkaansa nauttivat ja ilman raamatullista pätevyyttä tehtäviinsä valtuutetut fariseukset ovat tuoneet ilman tulkinnanvaraa esille, että Räsäsen mielipiteet ovat heistäkin loukkaavia. Laajasalo on olevinaan huolissaan uskonnonvapaudesta. Siinä ei ole mitään järkeä, koska hänellä ei ole lehmää ojassa. Hänen edustamansa ”kristinusko” ei kärsi vaivaa eikä vainoa totuuden tähden, vaan muotoutuu muovailuvahan lailla sopimaan jumalattomien ja yhteiskunnan vaatimuksiin. Hänen edustamansa pimeän ja suolattoman ideologian mahtumisesta uskonnonvapauden piiriin hänen ei tarvitse olla huolissaan. Kiinassakin on valtionkirkko.

Arkkipiispa Tapio Luoman mielestä kyse ei ole uskonnonvapaudesta, vaan siitä, mitä uskonnonvapauden nimissä saa sanoa. Siinäkään ei ole mitään järkeä, sillä jos uskonnonvapauden nimissä ei saa tuoda julki uskontoon kuuluvaa keskeistä teesiä, se tarkoittaa, että kyseisen uskonnon on joko modifioitava tai sensuroitava itseään valtiovallan vaatimuksesta, mikä loukkaa uskonnonvapautta. Luomakaan ei tule Laajasalon tavoin koskaan joutumaan sellaiseen tilanteeseen, jossa hän joutuisi hengellään maksamaan uskollisuudestaan Kristukselle. Ja mikäli tulisikin sellainen tilanne, jossa he joutuisivat uhkaavaan tilanteeseen siksi, että he ovat nimellisesti kristittyjä, heillä on jo puolustus: älkää syökö minua, en ole sellainen kristitty! Mistä tiedän? He käyttävät sitä jo nyt; muuten he puolustaisivat Päiviä.

Tapio Luoma ei myöskään osaa päättää, kuuluuko puhe synnistä kristinuskoon vai ei. Toisaalta hän sanoo, että se kuuluu, mutta toisaalta hänen mielestään syntiseksi nimittäminen ei tuo ketään lähemmäksi kristinuskoa. Kyllä sääliksi käy toista, kun parin johdonmukaisen ajatuksen kokoon saaminen on noin vaikeaa. Sinällään hän on oikeassa: synnistä puhuminen ei todellakaan tee kristinuskosta suosittua, eikä siitä haluta puhua seurakunnissa, koska sellainen harventaisi tehokkaasti terapeuttisten jeesuskerhojen jäsenmääriä ja uhkaisi palkkapappien suojatyöpaikkoja. Tapio Luoma ja Teemu Laajasalo ovat kelvottomia paimenia, jotka pakenevat suden nähdessään. Kristusta, Hänen seurakuntaansa ja Hänen evankeliumiaan he vihaavat.

Herätys, luterilaiset! Nämä totaaliset teologiset torvelot johtavat kirkkoanne! Äh… antaa olla.

Tiedän erään, joka varoitti tulevasta vihasta, käski tekemään parannuksen ja haukkui kyykäärmeitten sikiöiksi. Hän oli Johannes Kastaja. Tiedän myös erään, joka haukkui likatahroiksi ja häpeäpilkuiksi. Hän oli Apostoli Pietari. Tiedän myös erään, joka haukkui älyttömiksi ja käski kuohimaan itsensä. Hän oli Apostoli Paavali. Ja tiedän erään, joka nimitti naista koiraksi, haukkui ihmisiä Johannes Kastajan tavoin kyykäärmeitten sikiöiksi, ulkokullatuiksi, helvetin sekä saatanan lapsiksi ja kaiken kukkuraksi ajoi temppelin häpäisijät pois väkivaltaa käyttäen. Hän oli itse Herra Jeesus Kristus.

Ne, jotka tekeytyvät Herraansa paremmiksi, osoittavat sillä, ettei Jeesus ole heidän Herransa. Raamattu sanoo:

Jeesus sanoi kaikille: ”Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä se, joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, pelastaa sen. Mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omakseen koko maailman, mutta saattaisi itsensä tuhoon tai turmioon? Joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika häpeää, kun hän tulee kirkkaudessaan ja Isän ja pyhien enkelien kirkkaudessa.”

(Luuk. 9:23-26‬)

Päivi Räsänen kulkee uskollisesti Herransa jäljessä itsensä kieltäen ja ristiään kantaen. Piispat Luoma ja Laajasalo eivät omaansa koskisi pitkällä tikullakaan. Heidän vanhurskautensa on fariseusten vanhurskautta. He sulkevat taivasten valtakunnan ihmisiltä, menemättä sisälle itsekään. Heillä on ympärillään suuret joukot sairaita, joille he eivät koskaan kehtaa sanoa, että Jeesus on heidän parantajansa. He mieluummin turhan kunnian pyynnissään uskottelevat heille, että he ovat terveitä. He häpeävät todellista evankeliumia, jota ei ole ilman syntiä, vanhurskautta ja tuomiota. He ovat palkkansa saaneet. Suureen ääneen he julistavat, millainen kristityn pitää olla, mutta heidän standardinsa ei ole Raamattu, eikä Kristus, vaan heidän omat tylsät ja poliittisesti korrektit mielipiteensä.

Loukkaantuvatkohan he siitä, että sanon näin? Aivan varmasti. Mutta entä sitten? Heidän pihvinsä ei loppupeleissä ole minun kanssani, vaan Jumalan ja Hänen Sanansa.

Mutta pelkurien ja epäuskoisten, saastaisten ja murhaajien, haureellisten ja noitien, epäjumalanpalvelijoiden ja kaikkien valehtelijoiden osa on tulisessa, rikkiä palavassa järvessä. Tämä on toinen kuolema.

‭‭(Ilm. 21:8‬)