Uusi vuosi, enemmän kalvinisteja

Vuosi 2018 on lähtenyt pikkuhiljaa käyntiin. Vuoden alussa järjestin Porissa pienimuotoisen kalvinistien kokoontumisen, jossa kävi pistäytymässä myös muutamia samanmielisiä otuksia Tampereelta. On ollut hienoa huomata, miten Herra tekee työtään tämän blogin, tekemieni videoiden ja sensellaisten kautta. En voi silti omia itselleni kummoista kunniaa, koska minun työni ei ole ainoa vaikutin, jota Herra käyttää. Kalvinisteja tuntuu putkahtelevan esiin mitä mielenkiintoisimmista rakosista ja monet heistä ovat olleet Raamatun Sanan puhuteltavina näistä asioista jo vuosia ennen minua. Sota ei yhtä miestä kaipaa, koska sota on Jumalan.

Oli miten oli, minä en enää ole kaupungin ainoa kalvinisti, vaan meitä on Porissa ja lähikunnissa tätä kirjoittaessani jo ainakin viisi. Sen kunniaksi olen hieman koristellut blogini otsikkoa. URLia en nähnyt tarpeelliseksi muuttaa (ja se maksaa), joten blogi löytyy jatkossakin samalla tutulla osoitteella.

Kiitokset kaikille lukijoille viime vuodesta. Katsotaan, miten ja minne tänä vuonna seikkailu jatkuu.

Mainokset

R.C. Sproul on kutsuttu kotiin

Tämä lyhyt huomionosoitus ei millään muotoa riitä ilmaisemaan sitä valtavaa kiitollisuuden velkaa, joka minulla on R.C. Sproulia ja hänen palvelutyötään kohtaan. Hän oli tärkeässä osassa sitä kokonaisuutta, joka johti minut tälle tielle. Ja se oli vasta alkua. Myös minulla on etuoikeus olla osa sitä tuhansien, jopa miljoonien ihmisten kuoroa, joka sanoo: Jumala käytti häntä minun elämässäni. Hän oli todellinen teologinen titaani. Nyt on hänen aikansa levätä.

Robert Charles Sproul (s. 13.2.1939) kuoli 14.12.2017 rauhassa läheistensä ympäröimänä. Hän oli kuollessaan 78-vuotias.

John MacArthurin kirja Vierasta tulta julkaistu suomeksi

Minultakin pyydettiin tämän kirjan kääntämistä. Nyt sen on kääntänyt Matti Leisola ja hyvä niin. Käykäähän tilaamassa.

hillsongilmio

Datakirjat on julkaissut Matti Leisolan suomentamana John MacArthurin kirjoittaman kirjan Vierasta tulta. Kirja liittyy samannimiseen konferenssiin, jonka YouTube -videoita Simon Kok on tekstittänyt kanavallaan. Alkuperäinen kirja on nimeltään Strange Fire – The Danger of Offending the Holy Spirit with Counterfeit Worship.

Kirjaa saa tilattua suoraan kustantajan sivulta ja myös Adlibrikseltä.

Lainaus kustantajan sivulta kirjan kuvauksesta:

Pastori John MacArthur kertoo Vierasta tulta -kirjassaan karismaattisen liikkeen pahanmakuisesta historiasta.  Hän paljastaa väärien profeettojen harhat ja antaa tyrmäävät perusteet hylätä heidät. Samalla hän osoittaa miten Pyhää Henkeä kunnioitetaan oikein. Ennen muuta hän pitää kiinni  Raamatusta erehtymättömänä Jumalan Sanana ja ainoana mittapuuna, jota vasten kaikki totuusväittämät on testattava.

View original post

Yhdestä säkeestä kiinni

Ajelin äskettäin takaisin kotiin Paneliasta, josta kävin hakemassa studioprojektiini ikkunalasin. Surffasin radiokanavia ja jämähdin Radio Deille, koska sieltä tuli Rauno Karmitsan tulkitsemana Kun Jeesus verensä vuodatti, suomenkielinen versio Andrae Crouchin The Blood will never loose it`s power -kappaleesta. Pala kurkussa kuuntelin tuota julistusta Jeesuksen veren pelastavasta voimasta. Kappaleen jälkeen tajusin, että käynnissä oli Raatihuone-ohjelma, jonka formaatissa yleensä kuunneellaan ja raati arvioi neljä kappaletta. Tällä kertaa arvioimassa olivat Matti Paatelma, joka ainakin näyttäisi toimivan Sibelius-akatemiassa tuntiopettajana, sekä virsituntija, teologian tohtori ja Helsingin yliopiston dosentti Seppo Suokunnas.

Seuraava kappale olikin sitten pieni ylläri: riisuttu ja tylsähkö versio PMMP:n esittämästä Lautturi-kappaleesta, joka ei tuonut alkuperäiseen esitykseen oikein mitään. Seppo Suokunnas valitsi kyseisen kappaleen lempikappaleekseen ohjelmassa esitetyistä, sen tunnelmallisuuden vuoksi. Esittäjänä oli yhtye nimeltään Histan Veisaajat. Levy Seurat, jolta tuo kappale oli lohkaistu, on Herättäjä-Yhdistyksen julkaisema, eli siis körttiläiseen herätysliikkeeseen profiloituva levy. Harmi vain, että ei herätysliikkeessä, levyn tekijöiden parissa, eikä Radio Dein studiossakaan kukaan ole tullut kysyneeksi, mitä tekemistä on Kristuksella ja tuonelan virran lautturilla.

En tiennyt olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa. Siispä nauroin. Kertosäkeen keskeisin säe, jossa rukouksessa käännytään ei Kristuksen, vaan tuonelan virran lautturin puoleen, jäi täysin noteeraamatta ja käsittelemättä. Sen sijaan kuultiin väärin viimeisen säkeistön toinen säe, jossa yhä kuoro laulaa. Kristityn mieli yritti väkisin löytää kappaleesta jotakin kristillistä, vaikkei siinä ole mitään, ja käänsi alitajuisesti tekstin sanomaan pyhä kuoro laulaa.

Tämä vahvistaa mielessäni joskus kuulemani vitsin. Gospelin tekeminen on helppoa. Otetaan baby pois ja pannaan jesus tilalle. Vapaakristillisyydessä yksi jos toinenkin ääni on alkanut ilmaista tyytymättömyyttään siirappiseen lällyilyyn, jonka perusteella Jeesus ei ole kuningas, vaan teini-ihastus. Hyviä uutisia: eivät ole asiat kummoisesti körttilässäkään. Tämä on kuin suoraan Kummelista:

Kolmas ohjelmassa kuulemani kappale (ensimmäistä en ehtinyt kuulemaan) oli jokin reformaation juhlavuotta varten tilattu kappale, joka meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Minun lempikappaleeni? Ehdottomasti Karmitsan esittämä Kun Jeesus verensä vuodatti. Sen kertosäkeen keskeisin säe on tietenkin se säilyttää voimansa, kuten alkukielisen esityksen nimi kuuluu: veri ei menetä voimaansa. Jos todella uskoisimme sen, olisimme kaikki kalvinisteja. Jeesuksen Kristuksen veri pesee puhtaaksi kerta kaikkiaan jokaisen, jonka puolesta tuo veri on vuodatettu. Tuosta kappaleesta on myös toinen suomennos, luultavasti yleisesti tuntemattomampi, mutta minulle tutumpi lapsuudestani:

Veren voima ei milloinkaan muutu,
veren voima on kestävä ainiaan.
Päivittäin voimaa saan Hänen verestänsä,
olen suojassa sen ainiaan.

Siinä on pyhien kestäväisyys, kalvinismin viidennen pääkohtan opetus, jonka mukaan yksikään Kristuksen verellään lunastama ei milloinkaan menetä pelastustaan. Kun lauluntekijät sanoittavat laulunsa rakkaimmilla ja kauneimmilla totuuksilla Jumalan pelastavasta työstä, he julistavat tarkoittamattaankin Jumalan kaikkivaltiutta pelastuksessa. Tällaiset laulut on erittäin helppo pilata tuomalla niihin sisään nykykristillisen humanistis-libertaarisen vapaan tahdon pelastusopin ryönää.

Valitettavasti tuon kappaleen keskeisin sanoma, että veri säilyttää voimansa jäi täysin noteeraamatta ja käsittelemättä. Yhdellä säkeellä voi olla valtavia implikaatioita ja joskus tahattomuuskin voi sisältää pienen saarnan verran hyvää teologiaa. Toisaalta taas yksi ainut säe voi määritellä kokonaisen laulun kontekstin ja siten olla määrävänä tekijänä siinä, avaammeko kirkon ovet pakanasuomalaiselle synkretismille.

Kuinka tyhmä saa olla, että iso K vielä kolahtaa?

Lari Launonen on kirjoittanut Ristin Voiton Opiston mäeltä -blogiin artikkelin kalvinismista. Hän käsittelee sitä orastavan herätysliikehdinnän näkökulmasta. Hän oli ystävällinen, kun otti minuun yhteyttä ennen artikkelinsa julkaisua ja pyysi kommentteja. En tosin ole ihan täysin varma, millä tavalla kommenttini vaikutti kirjoituksen lopulliseen muotoon. Lopullinen tuotos on sieltä täältä hivenen erilainen, kuin minun kommentoimani.

Kirjoituksen perusrunko on suhteellisen neutraali kalvinismia kohtaan, eikä sisällä mitään, mihin minua kiinnostaisi kovastikaan lähteä kantaa ottamaan. Ehkä John MacArthurin esiinnostaminen sellaisena, joka ”pitää karismaattisuutta demonisena eksytyksenä” oli vähän tarpeetonta, eikä täysin totuudenmukaista. En minäkään pidä karismaattisuutta millään tavalla tavoiteltavana asiana, enkä opillisesti korrektina, mutta en nyt sentään lähde kaikkea hihhulointia demoniseksi sanomaan, eikä John MacArthurkaan niin tee.

Launosen blogikirjoituksessa ajatuksia synnytti tämä toteamus tekstin loppupuolella:

Haluaisin kertoa näille fiksuille nuorille miehille, ettei kalvinismi ole älykkään kristityn ainoa (eikä edes paras) vaihtoehto. Esimerkiksi helluntailaisuuden ja vapaakirkollisuuden perimä pelastusoppi eli arminiolaisuus lepää raamatullisesti ja filosofisesti lujalla perustalla, vaikka kärkevät kalvinistit saavatkin sen näyttämään ihmiskeskeiseltä ja pelagiolaiselta uskonnollisuudelta. Se on myös reformaation antia siinä missä kalvinismi tai luterilaisuus.

Kommenttini Larille oli — ja on edelleen — tämä:

 

Tähän fiksu nuori mies vastaa tietenkin, että juuri arminiolaisuudestahan minä olen pois kääntynytkin. Miksi siis palaisin sinne takaisin? Voitaisiin väittää, että arminiolaisuus on helluntailaisuuden omin pelastusoppi; rakentuuhan helluntailaisuus vahvasti wesleyläisen perinnön varaan ja Wesley on suoranainen arminiolaisuuden epitomia. Mutta todellisuudessa ajatus ei voi jäädä edes sille tasolle, koska fiksu nuori mies todennäköisesti allekirjoittaa näiden itseään vielä fiksumpien youtubesta katsomiensa raamatunopettajien näkemyksen, että pelagiolaisuus on ihmisen perusmoodi.

Kautta kirkkohistorian radikaalit Jumalan kaikkivaltiutta puolustaneet ajattelijat ovat myöhemmin joutuneet seuraajiensa sensuroimaksi, kuten on käynyt esimerkiksi luterilaisuudessa. Jumalan ehdoton kaikkivaltius on erittäin radikaali ajatus; ei siis pitäisi herättää ihmetystä että ihminen luonnostaan pelagiolaisena haluaa nipistää Jumalalta mahdollisimman paljon itselleen. Mutta koska täyspelagiolaisiksi ei haluta ruveta Pelagioksen kirkkohistoriallisen karaktäärin tähden — hänethän tuomittiin harhaoppiseksi — puolipelagiolaisuus saa kelvata; ja se esiintyy eri muodoissa, tunnistettavimmin roomalaiskatolisuutena ja arminiolaisuutena. Valitettavasti tosin Suomen helluntailaiset, joista monet kieltävät perisynnin, ovat enemmänkin kuin puolipelagiolaisia. Perisynnin kieltäminen oli nimittäin yksi Pelagioksen opeista.

Arminiolaisuus ei ole mitenkään erityisellä tavalla reformaation antia. Kyseessä on jo 2000 vuotta vanha köydenveto monergismin ja synergismin välillä ja johdonmukaista (Huom! johdonmukaista) monergismia on vain yhtä lajia: kalvinismi. Ne fiksut nuoret miehet, joista tässä tekstissä on puhe, ovat jo kalunneet arminiolaisuutensa loppuun. He ovat jo hylänneet sen, koska heidän näkemyksensä mukaan asia on täysin päinvastoin, kuin tämän tekstin loppukaneetti esittää; arminiolaisuus ei lepää raamatullisesti eikä filosofisesti lujalla perustalla.

Kuitenkin kirjoituksen kirvoittamia Facebook-kommentteja lukiessani mieleeni pompsahti joidenkin kommentoijien avustamana uusi ajatus: miten niin ”fiksu nuori mies”? Mitä siitä pitää päätellä? Onko kalvinismissa jotakin sellaista, mitä ei voi omaksua ja joka ei puhuttele, jos sattuu olemaan liian tyhmä, liian vanha tai nainen? Varmasti ilmaisun tarkoituksena oli ennen muuta kuvata se demografia, joka sympaattisesti väräjää kalvinismin, tuon ison Koon, kutsutorven soidessa. Ei silti ole mikään uusi juttu todeta, että kalvinismi on ”fiksujen” teologiaa. Ja siitä minä olen täysin toista mieltä.

On ilmeistä, että teologian systemointi halki aikojen on vaatinut satojen älyn ja ajattelun jättiläisten panoksen. Me seisomme heidän hartioillaan. Sekä synergismillä että monergismilla on omat ajattelijansa ja historian auktoriteettihahmonsa, joiden ajatuksiin ja sanomisiin vedotaan. Jumalan kaikkivaltiuden vastustajista monet tietysti sanovat, että heidän ainut auktoriteettinsa on Raamattu. Olisipa asia todella niin. Kukaan ei lue Raamattua sellaisesta vakuumista käsin, ettei siihen mikään traditio vaikuta.

Kun kysymme itseltämme, miksi uskomme, mitä uskomme, oikea vastaus on monesti tietenkin, että koska meille on näin opetettu. Ja kun alamme ottaa selvää siitä, kuka meille on opettanut ja mitä ja kuka opetti häntä ja kuka taas häntä, saavumme ennemmin tai myöhemmin johonkin ismiin tai suureen ajattelijaan, joka on todennut, että näin. Siten traditiot syntyvät. Meillä kaikilla on traditioita, eivätkä traditiot automaattisesti ole negatiivisia.

Kun nyt sitten pannaan monergismi ja synergismi vastatusten ja otetaan todella selvää, mihin argumentit kummankin puolesta perustuvat, on ainakin minulle selvää, että hyvien perustelujen keksiminen arminiolaisuudelle vaatii suorastaan poikkeuksellista älykkyyttä. Kalvinismin puolustaminen on yksinkertaista, koska Jumalan ehdoton kaikkivaltius on yksinkertainen asia ja tuotu erittäin selkeästi esille Raamatussa. Sen sijaan ne monet täys- tai puolipelagiolaisuuden eri muodot, avoimet teismit ja molinismit, joilla Jumalan kaikkivaltiutta yritetään päästä pakoon, ovat vaatineet yhteensä kumulatiivisesti paljon suuremman älyllisen panostuksen, kuin kalvinismi.

Tyhmäkin tajuaa, koska Raamattu on tyhmillekin kirjoitettu. Ja kuinka ollakaan, se tekee tyhmästä viisaan. Minä ainakin olen aika tyhmä. Kyse ei ole älystä, vaan nöyryydestä ja ahkeruudesta. Vaatii vaivannäköä ensinnäkin kääntää kaikki kivet ja todella kaivautua oman maailmankatsomuksensa juuria tutkimaan. Ja Jumalan kaikkivaltiuden edessä nöyrtyminen — ai että, miten kova paikka. Kuka vaikuttaisi ihmisessä sitä? Olen käynyt jo tarpeeksi monta keskustelua, joissa toinen osapuoli vain sivuuttaa Raamatun päivänselvän todistuksen noteeraamatta ja kommentoimatta, että minulla ei ole enää epäilystäkään siitä, että Jumalan kaikkivaltiuden hyväksymisellä on kaikkensa tekemistä Pyhän Hengen työn kanssa, eikä mitään tekemistä älyllisyyden kanssa.

Lopeta sinäkin siis älyllinen ponnistelusi, jolla yrität karttaa Jumalan kaikkivaltiutta ja tule tyhmäksi, kuten minä. Pyydä Jean Calvin sydämeesi asumaan jo tänään.