Kuinka tyhmä saa olla, että iso K vielä kolahtaa?

Lari Launonen on kirjoittanut Ristin Voiton Opiston mäeltä -blogiin artikkelin kalvinismista. Hän käsittelee sitä orastavan herätysliikehdinnän näkökulmasta. Hän oli ystävällinen, kun otti minuun yhteyttä ennen artikkelinsa julkaisua ja pyysi kommentteja. En tosin ole ihan täysin varma, millä tavalla kommenttini vaikutti kirjoituksen lopulliseen muotoon. Lopullinen tuotos on sieltä täältä hivenen erilainen, kuin minun kommentoimani.

Kirjoituksen perusrunko on suhteellisen neutraali kalvinismia kohtaan, eikä sisällä mitään, mihin minua kiinnostaisi kovastikaan lähteä kantaa ottamaan. Ehkä John MacArthurin esiinnostaminen sellaisena, joka ”pitää karismaattisuutta demonisena eksytyksenä” oli vähän tarpeetonta, eikä täysin totuudenmukaista. En minäkään pidä karismaattisuutta millään tavalla tavoiteltavana asiana, enkä opillisesti korrektina, mutta en nyt sentään lähde kaikkea hihhulointia demoniseksi sanomaan, eikä John MacArthurkaan niin tee.

Launosen blogikirjoituksessa ajatuksia synnytti tämä toteamus tekstin loppupuolella:

Haluaisin kertoa näille fiksuille nuorille miehille, ettei kalvinismi ole älykkään kristityn ainoa (eikä edes paras) vaihtoehto. Esimerkiksi helluntailaisuuden ja vapaakirkollisuuden perimä pelastusoppi eli arminiolaisuus lepää raamatullisesti ja filosofisesti lujalla perustalla, vaikka kärkevät kalvinistit saavatkin sen näyttämään ihmiskeskeiseltä ja pelagiolaiselta uskonnollisuudelta. Se on myös reformaation antia siinä missä kalvinismi tai luterilaisuus.

Kommenttini Larille oli — ja on edelleen — tämä:

 

Tähän fiksu nuori mies vastaa tietenkin, että juuri arminiolaisuudestahan minä olen pois kääntynytkin. Miksi siis palaisin sinne takaisin? Voitaisiin väittää, että arminiolaisuus on helluntailaisuuden omin pelastusoppi; rakentuuhan helluntailaisuus vahvasti wesleyläisen perinnön varaan ja Wesley on suoranainen arminiolaisuuden epitomia. Mutta todellisuudessa ajatus ei voi jäädä edes sille tasolle, koska fiksu nuori mies todennäköisesti allekirjoittaa näiden itseään vielä fiksumpien youtubesta katsomiensa raamatunopettajien näkemyksen, että pelagiolaisuus on ihmisen perusmoodi.

Kautta kirkkohistorian radikaalit Jumalan kaikkivaltiutta puolustaneet ajattelijat ovat myöhemmin joutuneet seuraajiensa sensuroimaksi, kuten on käynyt esimerkiksi luterilaisuudessa. Jumalan ehdoton kaikkivaltius on erittäin radikaali ajatus; ei siis pitäisi herättää ihmetystä että ihminen luonnostaan pelagiolaisena haluaa nipistää Jumalalta mahdollisimman paljon itselleen. Mutta koska täyspelagiolaisiksi ei haluta ruveta Pelagioksen kirkkohistoriallisen karaktäärin tähden — hänethän tuomittiin harhaoppiseksi — puolipelagiolaisuus saa kelvata; ja se esiintyy eri muodoissa, tunnistettavimmin roomalaiskatolisuutena ja arminiolaisuutena. Valitettavasti tosin Suomen helluntailaiset, joista monet kieltävät perisynnin, ovat enemmänkin kuin puolipelagiolaisia. Perisynnin kieltäminen oli nimittäin yksi Pelagioksen opeista.

Arminiolaisuus ei ole mitenkään erityisellä tavalla reformaation antia. Kyseessä on jo 2000 vuotta vanha köydenveto monergismin ja synergismin välillä ja johdonmukaista (Huom! johdonmukaista) monergismia on vain yhtä lajia: kalvinismi. Ne fiksut nuoret miehet, joista tässä tekstissä on puhe, ovat jo kalunneet arminiolaisuutensa loppuun. He ovat jo hylänneet sen, koska heidän näkemyksensä mukaan asia on täysin päinvastoin, kuin tämän tekstin loppukaneetti esittää; arminiolaisuus ei lepää raamatullisesti eikä filosofisesti lujalla perustalla.

Kuitenkin kirjoituksen kirvoittamia Facebook-kommentteja lukiessani mieleeni pompsahti joidenkin kommentoijien avustamana uusi ajatus: miten niin ”fiksu nuori mies”? Mitä siitä pitää päätellä? Onko kalvinismissa jotakin sellaista, mitä ei voi omaksua ja joka ei puhuttele, jos sattuu olemaan liian tyhmä, liian vanha tai nainen? Varmasti ilmaisun tarkoituksena oli ennen muuta kuvata se demografia, joka sympaattisesti väräjää kalvinismin, tuon ison Koon, kutsutorven soidessa. Ei silti ole mikään uusi juttu todeta, että kalvinismi on ”fiksujen” teologiaa. Ja siitä minä olen täysin toista mieltä.

On ilmeistä, että teologian systemointi halki aikojen on vaatinut satojen älyn ja ajattelun jättiläisten panoksen. Me seisomme heidän hartioillaan. Sekä synergismillä että monergismilla on omat ajattelijansa ja historian auktoriteettihahmonsa, joiden ajatuksiin ja sanomisiin vedotaan. Jumalan kaikkivaltiuden vastustajista monet tietysti sanovat, että heidän ainut auktoriteettinsa on Raamattu. Olisipa asia todella niin. Kukaan ei lue Raamattua sellaisesta vakuumista käsin, ettei siihen mikään traditio vaikuta.

Kun kysymme itseltämme, miksi uskomme, mitä uskomme, oikea vastaus on monesti tietenkin, että koska meille on näin opetettu. Ja kun alamme ottaa selvää siitä, kuka meille on opettanut ja mitä ja kuka opetti häntä ja kuka taas häntä, saavumme ennemmin tai myöhemmin johonkin ismiin tai suureen ajattelijaan, joka on todennut, että näin. Siten traditiot syntyvät. Meillä kaikilla on traditioita, eivätkä traditiot automaattisesti ole negatiivisia.

Kun nyt sitten pannaan monergismi ja synergismi vastatusten ja otetaan todella selvää, mihin argumentit kummankin puolesta perustuvat, on ainakin minulle selvää, että hyvien perustelujen keksiminen arminiolaisuudelle vaatii suorastaan poikkeuksellista älykkyyttä. Kalvinismin puolustaminen on yksinkertaista, koska Jumalan ehdoton kaikkivaltius on yksinkertainen asia ja tuotu erittäin selkeästi esille Raamatussa. Sen sijaan ne monet täys- tai puolipelagiolaisuuden eri muodot, avoimet teismit ja molinismit, joilla Jumalan kaikkivaltiutta yritetään päästä pakoon, ovat vaatineet yhteensä kumulatiivisesti paljon suuremman älyllisen panostuksen, kuin kalvinismi.

Tyhmäkin tajuaa, koska Raamattu on tyhmillekin kirjoitettu. Ja kuinka ollakaan, se tekee tyhmästä viisaan. Minä ainakin olen aika tyhmä. Kyse ei ole älystä, vaan nöyryydestä ja ahkeruudesta. Vaatii vaivannäköä ensinnäkin kääntää kaikki kivet ja todella kaivautua oman maailmankatsomuksensa juuria tutkimaan. Ja Jumalan kaikkivaltiuden edessä nöyrtyminen — ai että, miten kova paikka. Kuka vaikuttaisi ihmisessä sitä? Olen käynyt jo tarpeeksi monta keskustelua, joissa toinen osapuoli vain sivuuttaa Raamatun päivänselvän todistuksen noteeraamatta ja kommentoimatta, että minulla ei ole enää epäilystäkään siitä, että Jumalan kaikkivaltiuden hyväksymisellä on kaikkensa tekemistä Pyhän Hengen työn kanssa, eikä mitään tekemistä älyllisyyden kanssa.

Lopeta sinäkin siis älyllinen ponnistelusi, jolla yrität karttaa Jumalan kaikkivaltiutta ja tule tyhmäksi, kuten minä. Pyydä Jean Calvin sydämeesi asumaan jo tänään.

Advertisement