Kuinka tyhmä saa olla, että iso K vielä kolahtaa?

Lari Launonen on kirjoittanut Ristin Voiton Opiston mäeltä -blogiin artikkelin kalvinismista. Hän käsittelee sitä orastavan herätysliikehdinnän näkökulmasta. Hän oli ystävällinen, kun otti minuun yhteyttä ennen artikkelinsa julkaisua ja pyysi kommentteja. En tosin ole ihan täysin varma, millä tavalla kommenttini vaikutti kirjoituksen lopulliseen muotoon. Lopullinen tuotos on sieltä täältä hivenen erilainen, kuin minun kommentoimani.

Kirjoituksen perusrunko on suhteellisen neutraali kalvinismia kohtaan, eikä sisällä mitään, mihin minua kiinnostaisi kovastikaan lähteä kantaa ottamaan. Ehkä John MacArthurin esiinnostaminen sellaisena, joka ”pitää karismaattisuutta demonisena eksytyksenä” oli vähän tarpeetonta, eikä täysin totuudenmukaista. En minäkään pidä karismaattisuutta millään tavalla tavoiteltavana asiana, enkä opillisesti korrektina, mutta en nyt sentään lähde kaikkea hihhulointia demoniseksi sanomaan, eikä John MacArthurkaan niin tee.

Launosen blogikirjoituksessa ajatuksia synnytti tämä toteamus tekstin loppupuolella:

Haluaisin kertoa näille fiksuille nuorille miehille, ettei kalvinismi ole älykkään kristityn ainoa (eikä edes paras) vaihtoehto. Esimerkiksi helluntailaisuuden ja vapaakirkollisuuden perimä pelastusoppi eli arminiolaisuus lepää raamatullisesti ja filosofisesti lujalla perustalla, vaikka kärkevät kalvinistit saavatkin sen näyttämään ihmiskeskeiseltä ja pelagiolaiselta uskonnollisuudelta. Se on myös reformaation antia siinä missä kalvinismi tai luterilaisuus.

Kommenttini Larille oli — ja on edelleen — tämä:

 

Tähän fiksu nuori mies vastaa tietenkin, että juuri arminiolaisuudestahan minä olen pois kääntynytkin. Miksi siis palaisin sinne takaisin? Voitaisiin väittää, että arminiolaisuus on helluntailaisuuden omin pelastusoppi; rakentuuhan helluntailaisuus vahvasti wesleyläisen perinnön varaan ja Wesley on suoranainen arminiolaisuuden epitomia. Mutta todellisuudessa ajatus ei voi jäädä edes sille tasolle, koska fiksu nuori mies todennäköisesti allekirjoittaa näiden itseään vielä fiksumpien youtubesta katsomiensa raamatunopettajien näkemyksen, että pelagiolaisuus on ihmisen perusmoodi.

Kautta kirkkohistorian radikaalit Jumalan kaikkivaltiutta puolustaneet ajattelijat ovat myöhemmin joutuneet seuraajiensa sensuroimaksi, kuten on käynyt esimerkiksi luterilaisuudessa. Jumalan ehdoton kaikkivaltius on erittäin radikaali ajatus; ei siis pitäisi herättää ihmetystä että ihminen luonnostaan pelagiolaisena haluaa nipistää Jumalalta mahdollisimman paljon itselleen. Mutta koska täyspelagiolaisiksi ei haluta ruveta Pelagioksen kirkkohistoriallisen karaktäärin tähden — hänethän tuomittiin harhaoppiseksi — puolipelagiolaisuus saa kelvata; ja se esiintyy eri muodoissa, tunnistettavimmin roomalaiskatolisuutena ja arminiolaisuutena. Valitettavasti tosin Suomen helluntailaiset, joista monet kieltävät perisynnin, ovat enemmänkin kuin puolipelagiolaisia. Perisynnin kieltäminen oli nimittäin yksi Pelagioksen opeista.

Arminiolaisuus ei ole mitenkään erityisellä tavalla reformaation antia. Kyseessä on jo 2000 vuotta vanha köydenveto monergismin ja synergismin välillä ja johdonmukaista (Huom! johdonmukaista) monergismia on vain yhtä lajia: kalvinismi. Ne fiksut nuoret miehet, joista tässä tekstissä on puhe, ovat jo kalunneet arminiolaisuutensa loppuun. He ovat jo hylänneet sen, koska heidän näkemyksensä mukaan asia on täysin päinvastoin, kuin tämän tekstin loppukaneetti esittää; arminiolaisuus ei lepää raamatullisesti eikä filosofisesti lujalla perustalla.

Kuitenkin kirjoituksen kirvoittamia Facebook-kommentteja lukiessani mieleeni pompsahti joidenkin kommentoijien avustamana uusi ajatus: miten niin ”fiksu nuori mies”? Mitä siitä pitää päätellä? Onko kalvinismissa jotakin sellaista, mitä ei voi omaksua ja joka ei puhuttele, jos sattuu olemaan liian tyhmä, liian vanha tai nainen? Varmasti ilmaisun tarkoituksena oli ennen muuta kuvata se demografia, joka sympaattisesti väräjää kalvinismin, tuon ison Koon, kutsutorven soidessa. Ei silti ole mikään uusi juttu todeta, että kalvinismi on ”fiksujen” teologiaa. Ja siitä minä olen täysin toista mieltä.

On ilmeistä, että teologian systemointi halki aikojen on vaatinut satojen älyn ja ajattelun jättiläisten panoksen. Me seisomme heidän hartioillaan. Sekä synergismillä että monergismilla on omat ajattelijansa ja historian auktoriteettihahmonsa, joiden ajatuksiin ja sanomisiin vedotaan. Jumalan kaikkivaltiuden vastustajista monet tietysti sanovat, että heidän ainut auktoriteettinsa on Raamattu. Olisipa asia todella niin. Kukaan ei lue Raamattua sellaisesta vakuumista käsin, ettei siihen mikään traditio vaikuta.

Kun kysymme itseltämme, miksi uskomme, mitä uskomme, oikea vastaus on monesti tietenkin, että koska meille on näin opetettu. Ja kun alamme ottaa selvää siitä, kuka meille on opettanut ja mitä ja kuka opetti häntä ja kuka taas häntä, saavumme ennemmin tai myöhemmin johonkin ismiin tai suureen ajattelijaan, joka on todennut, että näin. Siten traditiot syntyvät. Meillä kaikilla on traditioita, eivätkä traditiot automaattisesti ole negatiivisia.

Kun nyt sitten pannaan monergismi ja synergismi vastatusten ja otetaan todella selvää, mihin argumentit kummankin puolesta perustuvat, on ainakin minulle selvää, että hyvien perustelujen keksiminen arminiolaisuudelle vaatii suorastaan poikkeuksellista älykkyyttä. Kalvinismin puolustaminen on yksinkertaista, koska Jumalan ehdoton kaikkivaltius on yksinkertainen asia ja tuotu erittäin selkeästi esille Raamatussa. Sen sijaan ne monet täys- tai puolipelagiolaisuuden eri muodot, avoimet teismit ja molinismit, joilla Jumalan kaikkivaltiutta yritetään päästä pakoon, ovat vaatineet yhteensä kumulatiivisesti paljon suuremman älyllisen panostuksen, kuin kalvinismi.

Tyhmäkin tajuaa, koska Raamattu on tyhmillekin kirjoitettu. Ja kuinka ollakaan, se tekee tyhmästä viisaan. Minä ainakin olen aika tyhmä. Kyse ei ole älystä, vaan nöyryydestä ja ahkeruudesta. Vaatii vaivannäköä ensinnäkin kääntää kaikki kivet ja todella kaivautua oman maailmankatsomuksensa juuria tutkimaan. Ja Jumalan kaikkivaltiuden edessä nöyrtyminen — ai että, miten kova paikka. Kuka vaikuttaisi ihmisessä sitä? Olen käynyt jo tarpeeksi monta keskustelua, joissa toinen osapuoli vain sivuuttaa Raamatun päivänselvän todistuksen noteeraamatta ja kommentoimatta, että minulla ei ole enää epäilystäkään siitä, että Jumalan kaikkivaltiuden hyväksymisellä on kaikkensa tekemistä Pyhän Hengen työn kanssa, eikä mitään tekemistä älyllisyyden kanssa.

Lopeta sinäkin siis älyllinen ponnistelusi, jolla yrität karttaa Jumalan kaikkivaltiutta ja tule tyhmäksi, kuten minä. Pyydä Jean Calvin sydämeesi asumaan jo tänään.

Mainokset

5 kommenttia artikkeliin ”Kuinka tyhmä saa olla, että iso K vielä kolahtaa?

  1. Mielenkiintoista. Sain eilen tietää Launosen uudesta, kalvinismia koskevasta artikkelista. Ja mielestäni ihan asiallinen esitys, mutta yhtälailla kiinnitin huomiota tekstin loppuosaan, jossa yritetään pystyttää tukikeppejä armioniolaisuudelle. Voi pikkuisia!

    Tosiasia on kuitenkin niin kuin itsekin toit osuvasti kirjoituksessasi esille. Arminiolaisuudella on perisynnin kieltämisen suhteen niin voimakas linkki pelagiolaisuuteen, että kyse lähes samasta liikehdinnästä; nimi on vain muuttunu (sekä mitä nyt jotain muuta höystettä oppia maustamaan ajan hermolle sopivaksi).

    Oma polkuni kalvinismin omaksumiseen ei ole ensisijaisesti tapahtunut suurten älyllisten ponnistelujen kautta. Olen oikeasti melko yksinkertainen kaveri, jolla sisälukutaito on mitä on ja vaikka olenkin valmistunut 3-vuotta kestäneeltä teologiselta seminaarista, ole silti monen asian kanssa enemmän tai vähemmän ”pihalla”. Mutta en mitä tulee Jumalan suvereeniin armoon.

    Polkuni kalvinismiin ei käynyt lukemalla Calvinin Institutesia tai Berkhofin Systematic Theologya vaan Raamattua. Prosessi tähän pisteeseen on ollut monivuotinen. TULIPin omaksuminen on ollut vuosien prosessi (viimeisimpänä tänä vuonna olen selkeämmin alkanut kallistumaan Kristuksen ehdottomaan sovitukseen, jossa ihan oikeasti pyyhittiin Jumalan kansan synnit heidän tunnoiltaan). Muistan vielä joitakin vuosia sitten, kuinka valmistelin saarnatekstejä aiemmassa kotiseurakunnassani. Tahdoin tuoda evankeliumin niin alas ja niin selkeästi esille kuin vain voi. Lähes jokaisen lauseen perässä oli joku Raamatunkohta sulkeissa. Mutta sitten oli pakko kirjoittaa perään: ”mutta Jumala ei pakota ketään”. Tälle lauseelle en kuitenkaan löytänyt Raamatusta viitettä. Se oli pakko sanoa, sillä evankeliumin julistukseni olisi muutoin saanut tuollaisen sävyn. Sama päti myös enemmän kristityn elämää koskeviin saarnoihin. Lupausta lupauksen perään kuinka Jumala pitää omistaan kiinni. Mutta se oli pakko taas päättää, ettei Jumala pakota ketään, jos ihminen tahtoo lähteä hänen luotaan (tässä viitteinä perus Heprealaiskirjeen varoitukset jne…). Minä vastustin julkisesti ajatusta, ettei ihminen voisi menettää pelastustaan. Tähän minut oli opetettu. Ja siitä tahdoin pitää myös kiinni.

    Sitten alkoi vastaan tulla niitä ns. ”vaikeita kohtia”. Kirjoitin omaa kommentaaria Roomalaiskirjeeseen mutta se tyssäsi ajatukseen Abrahamista. Miksi Jumala ilmestyi juuri hänellä eikä vaikkapa hänen veljelleen? Kysyin neuvoja viisaammilta, mutta en saanut tyydyttävää vastausta. Kommentaariprojekti meni jäihin (ja on yhä). Ajatus Jumalan valinnasta ei tuolloin tullut kuuloonkaan. Se olisi ollut pöyristyttävää.

    Sitten eräänä päivänä löysin Launosen kuvauksen mukaan netistä juuri nämä Paipperit, Sproulit, MacArtturit, Paul Washerit jne. Samoin kuuntelin James Macdonaldia että Mark Driscollia. En etsinyt heiltä vastauksia. Jotenkin vaan törmäsin heihin ja pidin saarnoista joita kuulin. Mutta annas olla kun kuulin kaverien olevan kalvinisteja. Olin kriisissä! Miten näin hyviä saarnoja pitävät voivat uskoa johonkin tuollaiseen eksytykseen?

    Tähän väliin on myös pakko mainita nykyään huvittavalta kuulostava suhtautumiseni lahjaksi saamaani ESV Study Raamattuuni. Muistan vuosia sitten varoittaneeni vaimoani siitä, ettei sitten ainakaan heprealaiskirjeen kommentteja lue, kun ne selittävät raamattua ihan ristiriitaisesti! Nykyään en voi olla hymyilemättä tuolle kommentille. Mutta prosessi alkoi ja annoin näille uuskalvinismin lippulaivoille tsäänssin. Kuuntelin heidän jae-jakeelta eteneviä saarnoja omaa Raamattua samalla tutkien. Tuntui kuin palaset olisivat alkaneet loksahtamaan paikoilleen. Ikään kuin ne Raamatun ”pimeät huoneet” olisivat saaneet valot. Jotain ihmeellistä!

    Vuosi sitten, viimeisellä seminaari vuodella uskalsin kirkkohistorian kurssilla tulla kaapista ulos ja myöntää uskovani kalvinistiseen esitykseen pelastuksesta. Siitä sain intoa ja olin etenemässä kovaa vauhtia siihen perusvirheeseen, mihinkä tämän teologian kannattajat helposti sortuvat. Ajatus Jumalan suvereeniudesta on pakko tuoda joka väliin esille ja etsiä mahdollista päästä lyttäämään armioniolaisia oikein olan takaa. Noihin aikoihin aloin lukemaan elämäni ensimmäistä e-kirjaa, Greg Dutcherin Killing Calvinism: How to destroy a perfectly good theology from inside. Teos kolahti välittömästi. Se on kalvinistin itsekriittinen teos siitä, kuinka monesti me reformoidut olemme syypäitä siihen, miksi tämä jo ennestään luonnolliselle ihmiselle myrkkyä oleva oppi on entistä vastenmielisempi. Peiliin katsomisen paikka löytyi. Olin tullut ns. cage-stageen, jossa reformoidun apologeetti James Whiten mukaan jokainen kalvinismin omaksunut pitäisi aluksi laittaa häkkiin rauhoittumaan, jotta asiat saavat oikeat mittasuhteet. White on myös suositellut monergism sivustolta pientä lehtistä, muistaakseni ’practical implications of calvinism’. Siinä Dutcherin tavoin korostetaan juuri sitä, ettei tämän tarkoitus ole olla vain pelkkä älyllinen liikehdintä. Oikein ymmärrettynä se on jotain sellaista, joka koskettaa sydämen tasoa, saa haukkomaan henkeä, rakastamaan arminiolaisia, säälimään kadotettuja ja julistamaan evankeliumia. Ihmeellinen on Jumalan armo Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa!

    Prosessissa ollaan itse kukin, mutta minulle tämä on ollut myös muutakin kuin jotain fiksua ja nokkelaa. Se on jotain joka on antanut draivia julistaa enemmän evankeliumia. Se on jotain, joka on tuonut levollisuuden aivan tunnetasollakin. Mutta jos haluaa kanssani väitellä, siitä vaan. Lähdetään siitä liikkeelle että Jeesus oli (ja on) kalvinisti.

    Btw, mainitsemani Calvinin ja Berkhofin teokset ovat tarttuneet kouraani tässä matkan varrella, jotka ovat kyllä omiaan selventämään ja syventämään reformoidun teologian kauneutta.

    Kiitokset Simon blogistasi, postaan taas joskus lisää kun siltä taas tuntuu! Siunattua loppuvuotta sinulle ja rakkaillesi!

    Tykkää

    • Mahtavaa! Tällaisia on niin rohkaisevaa lukea. Joudun välillä itsekin vahtimaan itseäni, etten juutu häkkitappeluvaiheeseen. Vain sen verran selvennän, että käsittääkseni arminiolaisuudessa ei kielletä perisyntiä ja juuri siitä syystä se on puolipelagiolaisuutta, eikä täyspelagiolaisuutta. Vai olenko käsittänyt väärin?

      Tykkää

      • Historiallisesti katsottuna olet ymmärtänyt asian ihan oikein. Siinä missä pelagiolaisuus kieltää täysin Aadamin lankeemuksen vaikutukset ihmiskuntaan, arminiolaisuus ei kiellä ihmisen perittyä taipumusta syntiin.

        Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että monissa vapaiden suuntien seurakunnissa (jotka pelastusopiltaan ovat yleisesti arminiolaisia) kavahdetaan sanaa ”perisynti”. Sillä kun on lapsikasteoppia lähestyvä kaiku ja siitä syystä itse käsite on tahdottu kieltää…

        Tykkää

      • Siksi juuri kirjoitinkin, että helluntailaiset ovat enemmän kuin puolipelagiolaisia. Eräskin helluntailainen ystäväni oli ihan sumeilematta valmis allekirjoittamaan sen ajatuksen, että jokainen ihminen lankeaa syntiin erikseen. Se on huolestuttavaa — arminiolaisia, jotka eivät ole edes arminiolaisia.

        Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s