Anteeksi, että kritisoin

Ristin Voitto uutisoi viime viikolla Tulisielu-konferenssista lyhyellä uutisartikkelilla, joka oli otsikoitu ”Tulisielu-konferenssissa luotiin yhteyttä”. Puhujina tapahtumassa olivat muun muassa Juha Lehtonen, Patrick Tiainen, Ville Pitkänen, Leena Lehtinen, Mika Jantunen sekä Cathy ja Gordon Harris. Tämä konferenssin johtajan Henna Saarisen lausunto kiinnitti huomioni aivan erityisellä tavalla:

– Puhujat ja tiimi edustivat laajasti Suomen kristillistä kenttää, ja jopa tahoja, jotka olivat aiemmin tuominneet toisiaan. Muutamassa tilanteessa tapahtui julkista anteeksipyytämistä, mikä oli erityisen koskettavaa.

Minusta olisi hyvin mielenkiintoista tietää, kuka pyysi anteeksi, keneltä ja mitä? Anteeksipyynnön konteksti tuntuu nimittäin olevan juurikin tuo mainittu tuomitseminen. Luulen, että on toiveajattelua, että joko Mika Jantunen olisi pyytänyt anteeksi David Herzogin pyytämistä Suomeen, tai että Patrick Tiainen olisi pyytänyt anteeksi haginististen huuhaaoppiensa propagointia. Luulenkin (ja tämä on pelkkä arvaus), että tilanne oli täysin päinvastainen: anteeksipyyntöjen kohde taisi olla ainakin Patrick Tiainen. Pyydettiin anteeksi kriittistä suhtautumista opetuksiin, jolle ei enää ollut aihetta, kun opetusten takana oleva henkilö tuli tutuksi.

Lihavoin edellisessä kappaleessa nuo sanat, koska nämä kaksi asiaa menevät nykyään rattoisasti sekaisin, kun aletaan arvioida jonkun oppeja. Itsekuri ei pidä; oppien arvioimisen sijaan helposti mennään ad hominem -osastolle opettajan karaktääriä arvostelemaan, vaikkei henkilöä edes tunneta. Mutta toisaalta sitten kun henkilö opitaan tuntemaan, henkilön luonne ja olemus jostakin syystä pyyhkivät täysin pois viitteetkin siihen, että hän olisi opettanut vääriä oppeja. Sehän on ihan mukava tyyppi, kuinka sen opetuksissa muka voi olla jotakin vikaa? Sellainen on melkoisen häkellyttävää.

Kritisointi on siitä syystä nykyään kiellettyä. Ei nähdä sitä, että todellakin jotakuta arvostellessa kyse ei ole henkilökohtaisuuksista, vaan asia-argumenteista. Sitä sain todistaa viimeksi pari päivää sitten solussa, kun eräs soluveli veti herneet nenäänsä siitä, että pidän totuutena jotakin muuta kuin hän.

Kritisointi nähdään yhteyden hajottamisena. Yhteys puolestaan nähdään sellaisena, että kaikilla on kivaa, eikä kukaan väittele mistään ja kaikki uskovat samalla tavalla, tai jolleivat usko, ainakaan valtanäkemyksestä poikkeavat eivät pidä siitä mekkalaa. Sovun säilyminen on heistä kiinni. Toisaalta asian voi nähdä myös siten, että koska yleisesti ihmisten käsitys siitä, että on edes olemassa mitään muuta soteriologiaa, kuin wesleyläinen arminiolaisuus, tai eskatologiaa, kuin pretribulationistinen dispensationalismi, on niin olematon, niin ilman muuta sellainen henkilö, jonka mielestä joku on opissaan väärässä, on riidanhaastaja ja harhaoppinen.

Mutta mitä se yhteys todellisuudessa on? Jeesus rukoili Isää ennen Getsemanen puutarhaan lähtöään (Joh. 17:20-23):

Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä – minä heissä, ja sinä minussa – että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

Katkelmasta selviää muutamia asioita:

• Jeesus rukoilee omiensa puolesta.
• Jeesus ei rukoile niiden puolesta, jotka eivät ole Hänen omiaan.
• Jeesus rukoilee, että Hänen omansa olisivat yhtä; täydellisesti yhtä.
• Koska Jeesus rukoilee Isältä, että Hänen omansa olisivat yhtä, siitä on pääteltävissä, että on Isän vallassa, että Hänen omansa ovat yhtä.
• Koska Poika rukoilee aina Isän tahdon mukaan, ei ole mahdollista, että Isä ei vastaa myöntävästi Pojan rukoukseen ja toteuta Pojan pyyntöä tässä asiassa.
• Koska Poika rukoilee aina Isän tahdon mukaan, on Jumalan tahto, että uskovat ovat yhtä.
• Jumalan tahto tapahtuu aina.
• Näin ollen Kristuksen omat ovat yhtä. Sitä ei muuta kukaan, eikä mikään.

Kanssauskovan kritisointi ei muuta sitä tosiasiaa, että uskovat ovat yhtä. Toisaalta kaikki, jotka väittävät olevansa Kristuksen omia, eivät ole. Kukaan ihminen ei näe toisen ihmisen sydämeen. Henkilöön menevää arvostelua on ilman muuta syytä välttää, ellei henkilöä tunne ja ellei nuhtelulle ole painavia perusteluita.

Siitä huolimatta kristinuskon eri suuntauksien välillä on merkittäviä eroja, minkä vuoksi on eri kirkkokuntia ja liikkeitä. Nämä erot eivät ole mitättömiä ja niitä pitää pystyä kritisoimaan ja niistä pitää pystyä väittelemään, muuten totuutta etsivät joutuvat tuuliajolle. Mutta silti tunnustavat luterilaiset, uudestisyntyneet metodistit ja Jeesusta seuraavat helluntailaiset ovat kaikki yhtä; mahdollisista vääristä tulkinnoista ja painotuksista huolimatta. Ja missä kaksi todellista uskovaa kohtaa, he tunnistavat toisensa, oli lohko tai lahko mikä hyvänsä.

Toisaalta kristinuskon piiriin on luikerrellut monenlaisia vakavia eksytyksiä ja harhaoppeja. Sellaiset pitää paljastaa ja sellaisten levittäjiltä pitää suut tukkia. Ei muuta mitään, että väärien oppien opettaja on mukava tai sympaattinen. Se ei ole yhteyttä, että hyväksytään kaikki pellet ja puoskarit sen pelossa, että yhteys menee. Väärien kristuksien opettajien kanssa todellisella uskovalla ei voi olla mitään yhteyttä.