Kalvinismia, uuskalvinismia, hyperkalvinismia…

Tämä kirjoitus on tavallaan jatkoa aikaisemmalle kirjoitukselleni, Karismaattisuutta, uuskarismaattisuutta, äärikarismaattisuutta, valekarismaattisuutta…,  jossa perustelin, miksi kaikista karismaattisen kristinuskon ilmentymistä voi hyvällä omallatunnolla puhua yhdellä sateenvarjokäsitteellä karismaatikko. Minua kuitenkin kritisoitiin siitä, että samalla logiikalla kaikki kalvinistitkin sitten uskovat kaikki samat asiat. Se on tietenkin huonosti muotoiltu vasta-argumentti, koska enhän minä missään sano, että kaikki karismaattiset kristityt uskovat kaikki samat asiat, vaan että he uskovat tietyt samat asiat, jotka toimivat yhteisenä nimittäjänä heille ja sillä perusteella heidät voi niputtaa samaan yleisluokkaan. Sama pätee kalvinisteihin.

Tiedän, että on olemassa ainakin:

  • Kalvinisteja
  • Uuskalvinisteja
  • Hyperkalvinisteja

Kalvinisti on laajimmillaan tarkoittanut suunnilleen kaiken Jean Calvinin opettaman mukaan uskovaa ihmistä. Se määrittelytapa on hyvin yhteneväinen luterilaisuuden kansaa, jossa luterilainen on sellainen, joka uskoo luterilaisuuden keskeiset tunnustukset, eli tunnustuskirjat, Augsburgin tunnustuksen ja mitä niitä nyt onkaan. Samalla tavalla kalvinisti on laajimmillaan tarkoittanut sellaista henkilöä, joka uskoo Westminsterin tunnustuksen, joka on esimerkiksi Yhdysvaltain presbyteerien tunnustus. Westminsterin tunnustus juontaa juurensa Englannin puritaaneihin, jotka ovat Skotlannin uskonpuhdistuksen ja John Knoxin vaikutusta, joka taas oli Calvinin oppilas Genevessä.

Mutta nykyään kalvinismin määritelmä on suppeampi ja sen ymmärretään yleisesti tarkoittavan henkilöä, joka hyväksyy niin kutsutut armon opit, kalvinismin viisi pääkohtaa. Sekasotku on hulppea, kun kalvinisti muistaa muistuttaa, ettei Calvin ollut se, joka nuo pääkohdat jäsensi, eikä Calvin keksinyt edes niitä oppeja, joista nuo pääkohdat on juonnettu, vaan ne ovat Augustinuksen perintöä. Ja Augustinus tietenkin uskoi niin, koska Raamattu opettaa niin. Luther oli kalvinisti, Calvin oli luterilainen, Jeesus oli kalvinisti, Pietari oli kalvinisti, Paavali oli kalvinisti… On siis hassua, että jostakin, mitä Raamattu opettaa, krediitin saa se, jolla on vähiten tekemistä asian kanssa. Mutta niin se nyt vain menee. Voidaan järkeillä, että kalvinistit siinä laajemmassa mielessä pitivät armon oppeja niin näkyvästi esillä ja puolustivat niitä niin tehokkaasti vastaanväittäjiä vastaan, että heidän itseidentifikaationsa kalvinisteina sai aikaan käsitteen suppeutumisen.

Ei sovi myöskään unohtaa sitä, että reformoituja, eli kalvinisteja on pääasiassa kahta lajia: baptisteja ja presbyteerejä. Presbyteerit ovat lähempänä Calvinin alkuperäistä linjaa, koska he käyttävät Westminsterin tunnustusta ja uskovat sen mukaisesti, mitä Calvin opetti kasteesta ja ehtoollisesta. Reformoidut baptistit sen sijaan käyttävät Lontoon baptistien tunnustusta vuodelta 1689, joka on pelastusopin ja monien muiden asioiden suhteen yksi yhteen Westminsterin tunnustuksen kanssa, mutta poikkeaa esimerkiksi sakramenttien suhteen, joissa se on käsittääkseni lähempänä sitä, mitä Zwingli opetti.

Uuskalvinismi on hyvin epämääräinen käsite. Minulle annettiin tämä linkki: http://www.newcalvinist.com/ Kyseessä on kriittinen sivusto joitakin tunnettuja kalvinistivaikuttajia vastaan. Minulta kysyttiin, uskonko samat asiat, mitä ”nuo herrat”. Kritiikin kohteena ovat niin kutsutut nuoret rauhattomat reformoidut. Mutta monet sivuston kritisoimista henkilöistä eivät ole nuoria. Eivätkä monet nuoret kalvinistit ole rauhattomia. Lisäksi monet sivuston syytöksistä eivät liity millään tavalla siihen, mitä joku uskoo pelastuksesta. Al Mohler hyväksyy hip-hopin musiikkityylinä? No hui KAMALA! Sivuston ylläpitäjä, muuan tri. E.S. Williams, tuntuu nyt vain leimaavan uuskalvinisteiksi kaikki, joilla on sellaisia erityispiirteitä tai opillisia implikaatioita, joista hän ei tykkää.

Uuskalvinismia ei voi määritellä esimerkiksi tekemällä eroa reformoitujen baptistien ja presbyteerien välille sillä perusteella, että nämä rauhattomat näyttäisivät olevan pääosin baptisteja, koska kummankin ryhmän tunnustukset ovat peräisin samalta vuosisadalta ja E.S. Williams on itsekin baptisti. Voidaan myös argumentoida, että uuskalvinistit ovat niitä, joiden seurakuntakulttuuri näyttää siltä, kuin Acts 29 seurakunnanistutusverkoston verkkosivuilla oleva kuvamateriaali: nuorekasta, relevanttia, perinteistä irrallista, kekseliäitä seurakuntien nimiä ja sitä rataa. E.S. Williamsin määritelmä tuntuu ainakin jokseenkin olevan sellainen. Hän näkee sellaisen maailmallisuuden tunkemisena seurakuntaan. Mutta siitä nousee paljon ongelmia ja kysymyksiä, koska jotkut hänen kritisoimistaan henkilöistä, kuten esimerkiksi John MacArthur, ovat kritisoineet samaa kuin hänkin. Lisäksi relevanttiutta tavoitteleva kasuaali seurakuntakulttuuri ei mitenkään ole omaleimaista jollekin tietylle kalvinistiselle sektille, vaan monet tavoittelevat sitä. Rikkinäisissä farkuissa ja pääkollapaidoissa saarnaavat rokkistarapastorit eivät ole kaikki kalvinisteja. Steven Furtickista ja Perry Noblesta ei saa kalvinisteja tekemälläkään, eikä Mark Driscollista enää ota edes selvää, mikä hän oikein on. Näemme Suomessakin saman kehityksen, jossa perustetaan uusia baptistis-helluntailaisia seurakuntia, kuten Houm, Station ja Suhe. Niillä ei ole mitään tekemistä kalvinismin kanssa.

Itse ymmärrän uuskalvinismin siten, että se on armon oppien eräänlainen uusi virvoittuminen nykypäivänä. John MacArthur havainnollistaa asiaa kertomalla siitä, kuinka hän ei koskaan nuorena keskustellut isänsä kanssa Jumalan kaikkivaltiudesta pelastuksesta, mutta sitten J.I. Packer kirjoitti kirjan nimeltään Evangelism and the Sovereignty of God ja siitä kaikki lähti. Ja nyt saamme todistaa, kuinka reformoitu teologia leviää ja valtaa alaa juuri MacArthurin kaltaisten uskollisten sananopettajien kautta. Se tekee E.S. Williamsistakin uuskalvinistin ja samoin minusta.

Mutta entäpä hyperkalvinismi? Kalvinismia ja erityisesti pelastuksen kertakaikkisuutta ja peruuttamattomuutta vastaan esitetään alituiseen se vastalause, että jos kaikki on ennaltamäärätty ja pelastustaan ei voi menettää, saa tehdä mitä tahansa. Siinä ei todellisuudessa väitetä kalvinismia vastaan, vaan hyperkalvinismia. Henkilökohtaisesti ihmettelen, miksi kukaan, joka väittää tuntevansa Raamattunsa, edes viitsii esittää sen suuntaisia vastaväitteitä, koska Paavali on jo kumonnut ne ja Paavalia on aivan liian helppo siteerata vastaukseksi. Hyperkalvinismi ilmenee kaikenlaisena Jumalan kaikkivaltiuteen vetoavana passiivisuutena ihmisen omaa vastuuta kohtaan. Eritoten antinomismi ja armon hyväksikäyttö ovat erittäin vakava asia, koska ne vääristävät evankeliumin. Ne vääristävät myös kalvinismin. Kuinka ollakaan, monien ei-kalvinistien suuresti arvostama kalvinistipastori, saarnamiesten ruhtinas Charles Spurgeon on sanonut, että kalvinismi on evankeliumi.

Mistä tahansa opista voi vetää johtopäätöksiä ja juontaa käytösmalleja, jotka eivät ole enää Raamatullisia, tai edes sen opin mukaisia. Kuka tahansa hyperkalvinisti varmasti tentatessa vahvistaisi uskovansa kaikki viisi kalvinismin pääkohtaa. Hyperkalvinismi ei olekaan liike, eikä kukaan tunnistaudu hyperkalvinistiksi, vaan hyperkalvinisti on sellainen, joka tekee liian pitkälle meneviä päätelmiä ja käytännön sovelluksia siitä, mitä kalvinismi opettaa. Siitä syystä mielestäni ei voi sanoa, että hyperkalvinisti ei ole kalvinisti, vaan hyperkalvinistikin on eräänlainen kalvinisti. Hyperkalvinisti ei ole perusoletuksena pelastuksen ulkopuolella, kuten ei ole äärikarismaatikkokaan, mutta väärässä hän on ja opetuslapseutuksen tarpeessa.

Kun kalvinismia kritisoidaan, sitä kritisoidaan aivan yhtä yleistävällä tasolla, kuin mistä karismaatikot syyttivät Strange Fire -konferenssia. Otetaan jonkun pölhön hyperkalvinistin äärikäytös ja sanotaan: te kalvinistit. Jos karismaattisuutta alkaa kritisoimaan samoista lähtökohdista, vastaus tulee olemaan: nyt yleistät, tuo on äärikäytöstä. Toisaalta pata soimaa kattilaa, mutta toisaalta uskon tilastojen osoittavan, kuten olen jo tuonut esille, että mitä kalvinismiin tulee, äärikäytös todellakin on äärikäytöstä, mutta mitä karismaattisuuteen tulee, se on valtavirtaa.

Tarkoitukseni tässä blogissa karismaattisuutta kritisoidessani ei ole alkaa poimimaan jokaista väärää profetiaa, legendaarista väitettä ja jonkun tietyn karismaattisen ryhmän opillista erityispiirrettä ja alkaa perkaamaan niitä ylen määrin. Minun mielestäni on hedelmällisempää keskittyä siihen yhteiseen nimittäjään, joka niillä kaikilla on ja se on ilmestyksellisten armolahjojen toiminnan jatkuminen tässä ajassa. Minä en usko niiden toimintaan. Samoin kalvinismia puolustaessani en ala pyytelemään anteeksi yksittäisten pellejen tempauksia, vaan pyrin puolustamaan kalvinismia Raamatulla.

Nähtäväksi jää, kuinka hyvin onnistun.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s